NYKYHALLITUKSEN KANNATTAJAT: "SE EI OLE FASISMIA KUN MEIDÄN PUOLUEEMME HARJOITTAVAT SITÄ!"

Ei niin, se onkin vain sosialismia!

Toisen maailmansodan jälkeen sanasta fasismi on muodostunut historiaton blankotermi, jonka politiikan pelurit ovat voineet täyttää millä tahansa ikävänä pidetyllä asialla. Tämä siitäkin huolimatta, että monesti fasismiksi leimatut tuomittavat asiat ovat ominaisia vain demokratialle tai vielä useammin vasemmistolle. Koska hävinneillä ei ole valtaa valittaa voittajien mielivallasta, fasismista on tullut nykyjärjestelmän ulkoistettu syntipukki. Jos valtamediassa (italialaisen) fascismin nykyisiä ilmenemismuotoja arvioitaisiin yhtä objektiivisesti kuin Aalto-yliopiston Susanna Viljanen (Takkirauta-blogin ylläpitäjä) kirjoituksessaan Miksi fasismi on tullut takaisin muotiin?, siitä seuraisi valtava julkinen närkästys. 

Koska julkisuudessa fasismi joka tapauksessa ymmärretään siitä tehdyn olkiukkoversion kautta, yksilönvapauden loukkauksetkin niputetaan yleensä fasismiksi. Tosin johdonmukaisen yliherkkä fasismin näkeminen kaikkialla voi tehdä sanojalleen tepposet silloin kun "fasismia" harjoittavat ns. edistykselliset voimat. Nykyisenä kriisiaikana feministihallituksen toimien kutsuminen fasismiksi synnyttääkin sen kannattajissa kognitiivista dissonanssia, jonka vuoksi he katsovat paremmaksi kieltäytyä sanan käytöstä tässä nimenomaisessa yhteydessä. Jos taas hallitusvastuussa olisi Perussuomalaiset, olisivat räyhävasemmiston (mm. Takku.net, Varisverkosto, Punk in Finland) päivystävät apurahapinalliset kutsuneet sen määräämää poikkeuslakia fasismiksi, vaikka toimet olisivat samat kuin nykyhallituksella. Valtion subventoimien vahtikoirien lisäksi olisi todennäköistä, että myös yleisvasemmistolainen tolkun väki vaikenisi fasismista kahdella kotimaisella. Ainoa selitys, jonka he voivat antaa on, että se ei olekaan fasismia silloin kun meidän puolueemme harjoittavat sitä!

On mielenkiintoista seurattavaa, kuinka liberaaleina itseään pitävät normikansalaiset ovat muitta mutkitta hyväksyneet punavihreän feministihallituksen yksilönvapautta loukkaavat poikkeuslait. Joitain älähdyksiä on sentään kuultu, viimeksi Ylen toimittaja Pekka Juntin kolumnissa Koronatoimet näyttävät kuinka diktatuurit syntyvät. Kirjoitus on yritys vastata edistyksellisen väen vaikenemaan kognitiiviseen dissonanssiin, mutta valitettavasti hyvän alun jälkeen kirjoittaja lipsahtaa sivuraiteelle ja alkaa saarnata tuttua liturgiaa pyhästä liberaalidemokratiasta ja toiseuttamisen vahingollisuudesta. Silti kolumnin alussa ollaan oikeilla jäljillä:

Meitä ei pakotettu. Me suorastaan vaadimme perusoikeuksiemme rajoittamista. Kansa huusi niiden perään, osa mediasta vaati heti valmiuslain käyttöönoton jälkeenkin vieläkin tiukempaa kuria. Kerrottiin, että eräs toimittaja olisi jopa valmiuslain säätämisen jälkeisessä haastattelussa kiitellyt pääministeri Sanna Marinia siitä, että poikkeustila oli julistettu. Vallan vahtikoira siis kiitti, että hänen perusoikeuksiaan oli niin komealla tavalla rajoitettu.

Jutun loppupuolella kirjoittajalla alkaa mennä taas lujaa ja päälle iskee sosialistisosiologin moodi, josta puuttuu vain kielen päässä oleva maininta natseista:

Jotta demokratiat voivat muuttua diktatuureiksi, ensimmäiseksi on luotava paha. On luotava sellainen täydellinen pahan ilmentymä, joka uhkaa kansakunnan olemassaoloa ja jota vastaan on taisteltava kovimmin käytettävissä olevin keinoin.

Tuo toinen voi olla poliittinen vastustaja kotimaassa, joka on kaadettava komealla vaalivoitolla tai vallankumouksella, tai muuten me suistumme kuiluun. Paha voi olla joku kansanryhmä, joka on syyllinen kaikkiin ongelmiimme työttömyydestä erektiohäiriöihin. Se voi olla naapurimaa, kammottava ja likainen verivihulainen, joka uhkaa raiskata meidän naiset, tappaa meidän lapset ja ulostaa isiemme haudoille.

Juntti selittää demokratian muuttumisen diktatuuriksi (so. fasismiksi) johtuvan perusteettomasta viholliskuvasta, joita diktatuurin kannattajat osaavat taitavasti lietsoa. Historian valossa tämä ei useinkaan pidä paikkaansa, sillä jo sanan alkuperä liittyy vanhaan roomalaiseen insitituution, jossa lähellä anarkiaa käyvän valtion pelastajaksi nimitettiin määräaikaisesti diktaattori. Voidaan sanoa, että maamme tämänhetkisessä poliittisessa tilanteessa normaalia vahvempaa päätäntävaltaa käyttää pääministeri Sanna Marinin hallitus, joka on oikeusfilosofi Carl Schmittin sanoin  "suvereeni, joka päättää poikkeustilasta”.

Alun ajatuksia herättävistä avauksista huolimatta kolumnisti tyytyy sättimään lopulta kriisiajan vaihtoehtoisia hallintomuotoja. Kauhukuvia maalailemalla Juntti vihjaa kovien hallintotoimien olevan tarpeettomia, vaikka kyseessä olisi todellinen yhteiskunnallinen hätä, jonka purkamiseksi normaali demokratiailveily on täysin tehoton ratkaisuapparaatti:

Kun diktaattorikandidaatin tähdet ovat kohdallaan, eli maailma sopivasti epävakaa ja kansa sulokkaasti peloissaan, hän saa haluamansa 

– poikkeuslait, ensiaskeleen kohti absoluuttista valtaa. Sitten voikin tapahtua mitä vain. Eurooppa on täynnä hassuja esimerkkejä.

Kolumnisti on kuitenkin melko tyytyväinen Marinin hallituksen pakkotoimiin. Näin hän tulee tunnustaneeksi, että yksilönvapautta rajoittavien poikkeuslakien käyttöönottaminen on sittenkin ihan hyvä juttu, kunhan sen tekevät vain progressiiviseksi katsotut puolueet eikä seuraavan vaalien todennännäköinen voittaja Perussuomalaiset. Ei se ole fasismia silloin kun vastuulliset puolueet harjoittavat sitä!:

Tiedämme, että Sanna Marin on hyvän asialla, tiedämme, että hän seuraa tarkasti lainsäädäntöä ja käyttää pakkokeinoja niin vähän kuin mahdollista. 

Mutta tiedätkö, niin ne seuraavatkin poikkeuslakien käyttöönottajat väittävät. Osaammeko silloin olla kriittisiä vai vaadimmeko jälleen, että vapautemme viedään?

                                                       *****************************

TV2, tiistai 31.3. 2020 klo 21.02, Verta, hikeä ja T-paitoja

5/8. Nahkatehtaalla. Lehmän nahan käsittely on kovaa työtä. Ei pelkästään fyysisesti. Maiju murenee. HD ohjelmatekstitys (suomi) 28 min. Linkki tv-sarjaan täältä.

Jo viidenteen jaksoon ehtinyt nuorisolle suunnattu sarja, jonka tarkoitus on saada suomalaiset tuntemaan huonoa omatuntoa ostamistaan ulkomaisista halpatuotteista. Idea propagandaohjelmaan ei ole edes oma, vaan sekin on napattu BBC 3:n vuonna 2008 esitetystä sarjasta Blood, Sweat and T-shirts. Suomessa sarjaa esitettiin viime vuosikymmenen alussa ja sen uusintakierroksella Yle Watch kirjoitti 29.6. 2011 siitä lyhyen arvion päivityksessään Klassista vain vain valkoisia syllistävää sosiaalipornoa:

Mihin tällä itkuisten ja pelkästään tunteittensa varassa elävien "tiedostavien" brittiteinien viemisellä Afrikan arkeen oikein pyritään? Tietysti herättämään kollektiivista syyllisyyttä kaikissa valkoisissa länsimaisissa ihmisissä kuten suomalaisissa. Siksihän "vastuullisen tiedottamisen" (koodisana suomalaisvihamielisyydelle) Yle sarjan BBC:ltä hankkikin! Sarja ei turhaan kikkaile hienovaraisella propagandalla, vaan tykittää katsojan silmille suorasanaisen viestin, että meillä on hyvin, koska heillä on huonosti.

Ongelma voidaan ohjelman tekijöiden mielestä ratkaista kaatamalla kuin tyhjästä tullutta länsimaista vettä Afrikan pohjattomaan kaivoon - tai vielä parempaa - tuomalla afrikkalaiset Eurooppaan! Jälkimmäisellä toimenpiteellä oletetaan, että afrikkalaisten kurjuus vähenisi ja meidän elintasomme jopa kasvaisi (ne huippuosaajat), vaikka lopullisena seurauksena olisi vain Euroopan muuttuminen Afrikaksi. Jotta tämäkin skenaario huomioitaisiin, Yle voisi harjoittaa aidosti vastuullista tiedottamista lähettämällä klassikkodokumentin Africa Addio (Jäähyväiset Afrikalle). Dokumentissa näytetään kouriintuntuvasti syy sille, miksi Afrikka on sellainen kuin se on: siellä asuu mustia afrikkalaisia. Kun he muuttavat tänne, Suomi ja Eurooppa muuttuu afrikkalaiseksi.

                                                        *****************************

Yle Radio 1, 31.3. 2020 klo 15.02, Kulttuuriykkönen: Miksi oikeistoradikalismi menestyy? 

Adorno ja Fukuyama tarjoavat selityksiä Kulttuuriykkösessä pohditaan oikeistoradikalismia, konservatiivista oikeistoa ja kaunan politiikkaa. Suomenkielistä lukijakuntaa hemmotellaan parilla tuoreella käännöksellä. Toinen on saksalaisfilosofin ajatuksia reilun 50 vuoden takaa, Theodor W. Adornon luento ”Näkökulmia uuteen oikeistoradikalismiin” vuodelta 1967. Toinen kirjoista on Francis Fukuyaman teos ”Identiteetti. Arvostuksen vaatimus ja kaunan politiikka”. Se ilmestyi alkukielellä englanniksi 2 vuotta sitten. Keskustelemassa Helsingin yliopiston Eurooppa-tutkimuksen johtaja Juhana Aunesluoma sekä Ulkopoliittisen instituutin johtaja Mika Aaltola. Jakke Holvas juontaa.

Linkki ohjelmaan. 

"Kulttuuriykkösessä pohditaan oikeistoradikalismia, konservatiivista oikeistoa"....vaihteeksi! Vai oletteko sattuneet kuulemaan Ylestä ohjelmaa, jossa konservatiiviset asiantuntijat analysoivat vasemmistolaista kulttuurihegemoniaa ja uusvasemmiston nyrjähtänyttä identiteettipolitiikkaa? Ette, koska sateenkaari-Yle päästää ääneen vain vasemman puolen kulttuuriagitaattorit ja "asiantuntijat". Näille vasemmistoliberaaleille ja oikeiston aisankannattajille ns. äärioikeisto on ongelma yksinkertaisesti siitä syystä, että se sattuu haastamaan juuri heidän valta-asemansa.

Tällä kertaa Kulttuuriykkösessä päästettiin ääneen tunnettu EU-kiihkoilija Juhana Aunesluoma ja Ulkopoliittisen instituutin johtaja, Nato-miehenä tunnettu Mika Aaltola. He arvioivat kahden pahamaineisen utopistimädättäjän teosta, jotka ovat viime aikoina kuluneet monen vanhaa valtaa edustavan vaikuttajan käsissä.

Liberaalidemokratian lopullista voittoa 1990-luvulla epäonnistuneesti ennustaneen Francis Fukuyaman uusin teos Identiteetti perustuu samanlaiseen toiveajatteluun kuin hänen kohuteoksensa Historian loppu ja viimeinen ihminen (1992). Tuoreehkossa kirjassaan Fukuyma argumentoi sen puolesta, että Amerikka ei saa jäädä kansakunnaksi, jota hallitsee maan perustanut valkoinen enemmistö ja sen identiteetti. Rotumuukalaisena Fukuyamalle on edullisinta Yhdysvallat, joka on kuin lopun ajan Babylonian roturutsattu basaari. Siis juuri sellainen "yhteisö", joka sopii erinomaisen hyvin George Sorosin kaltaisille globalistisille taustavaikuttajille. Ymmärrettävästi tällainen malli sopii myös kukservatiiviselle Mika Aaltolalle. 

Theodor W. Adorno on puolestaan Frankfurtin koulun kulttuurimarxilaisuuden kantavia voimia, mikä jo kertoo lähes kaiken hänen asenteestaan kulttuuria luovaan ja ylläpitävään järjestykseen. Yhtenä ensimmäisistä jälkimarxilaisista uusvasemmistolaisista juuri Adorno kävi omaa heprealaista pyhää sotaansa valkoista enemmistöä ja sen oikeuksia puolustavaa oikeistoradikalismia vastaan. Aivan kuten Fukuyaman kohdalla, oman etniteetin edunvalvonnasta lähtevä kilpailuhakuinen kauna valkoisia vastaan selittää pitkälti Adornonkin kirjallisen tuotannon. Adornon "kriitiikin kulttuuri" valkoista etniteettiä vastaan kun on ilmiselvä projektio hänen oman rotunsa itsesuojeluhalusta, seikka, joka jää tietenkin kirjailijaa hehkuttavalta Juhana Ahnesluomalta huomioimatta.

YLEN JULKAISUPOLITIIKASSA VIHOLLISKUVA MUODOSTUU KONSERVATIIVEISTA JA ISÄNMAALLISISTA

Konservatiivit vaalivat ainoastaan eilispäivän liberaalien
ideoita. 25 vuotta sitten Trumpia olisi pidetty tavallisena
 liberaalina.

Yle Radio 1, perjantai 23.8.2019 klo 10.00, Kalle Haatanen: USA:n äärioikeisto ja fasismi

Donald Trump on muuttanut radikaalisti USA:n politiikan kieltä ja toimintatapoja. Trumpin kausi on vaikuttanut paljon myös republikaanisen puolueeseen. Toimittaja Markus Tiittulan mukaan Trump on muuttanut puolueen herrakerhosta ääriliikkeeksi, jonka taktiikat muistuttavat fasistien toimintatapoja. Trump on saanut luotua republikaaniseen puolueeseen pelon ilmapiirin, jossa kukaan ei uskalla vastustaa häntä. Kaikki pelkäävät Trumpin uudelleen valintaa, jonka jälkeen vastustajat menettäisivät asemansa. Uskonnollisen oikeiston suhtautuminen Trumpiiin on muuttunut. Viime vaaleissa uskovien mielestä rivosuinen Trump oli pienempi paha kuin Hillary Clinton. Nyt uskonnollinen äärioikeisto ihailee Trumpia estoitta. Toimittaja Markus Tiittula on seurannut USA:n äärioikeiston nousua Trumpin presidenttikaudella. Hän on nyt Kalle Haatasen vieraana.

Linkki ohjelmaan.

Yle Radio 1:n asiaohjelmien sarjaan kuuluvassa Kalle Haatasen haastatteluissa taso vaihtelee jyrkästi riippuen vieraasta ja aiheesta. Silloin kuin teema tulee politiikan ulkopuolelta keskustelua kestää yleensä kuunnella ilman hampaiden kiristystä. Ikävä kyllä näitä keskusteluja on liian vähän ja siksi sijaa saavat vasemmiston peppukivusta nouseva reklamointi milloin mistäkin sosiaalisesta kysymyksestä. 

Vaikka Haatanen on tohtorismies, hänellä ei ole silti kykyä tai halua tarkastella aiheitaan edes muodollisen puolueettomasti kuten edesmenneellä toimittaja Perttu Häkkisellä. Turhan usein hän asettuu haastateltavan puolelle ilman todellista haastamista. Tämä on helppoa, sillä varsinkin poliittisista aiheissaan Haatanen valitsee vieraakseen poikkeuksetta samanlaisen vasemmistoliberaalin kuin hän on itse. Tosin hänen kunniakseen on todettava, että toisin kuin muut Ylen toimittajat, hän sanoo rehellisesti olevansa globalisteja kannattava vasemmistoliberaali. Näin hän tekee myös viimeisimmän lähetyksen loppupuolella.

Tämän kertainen jakso oli nolointa Haatasta pitkiin aikoihin, sen verran innokkaasti hän kuolasi toimittajakirjailija Markus Tiittulan punasokealle vuodatukselle. Yhdysvaltain vasemmistoliberaalilta Itärannikolta Iltalehdelle kirjoittava Tiittula on patologisessa Trump-kaunassaan jopa Suomen mittakaavassa tragikoominen hahmo. Hänet selättää vain Washingtonin ja New Yorkin demokraattipuolueita suosivien valtalehtien toimittajat, joilta hän poimii suurimman osan tulikivenkatkuisesta retoriikastaan. 

Yle Watch huomioi herran fiksaation "äärioikeistoon" ja Trumpiin jo tammikuussa 2017 ilmestyneessä jutussaan Trump-uutisoinneissa valtamedia on luopunut viimeisistäkin puolueettoman journalismin rippeistä. Normaalit ihmiset hyväksyvät tosiasiat ja jatkavat elämäänsä muuttuvissa olosuhteissa, mutta Tiittulan kaltaisille vasemmistolaisille vinkuleluille Trumpin valinta hiertää edelleen rektumia. Tiittulalle ei ole riittänyt Iltalehdelle vuosia jatkuneet mielipidekolumnit Amerikan äärioikeistosta, vaan hän on tehnyt hiljattain aiheesta kokonaisen poliittisen pamfletin, jota haastattelija kutsuu julkeasti tietokirjaksi.

Valtamedia on kuvaava sana, koska se käsittää sekä massatiedotusvälineet että uutisiksi valikoituvat aiheet. Esimerkiksi laatujournalismillaan pöyhistelevä Yle Radio 1 tunnetaan toimittajista, jotka eivät turhaan peittele sympatiaansa vasemmistolaisuutta kohtaan samalla kun ruoskivat kaikkea mikä voidaan tulkita konservatismiksi ja "äärioikeistolaisuudeksi". Siksi Haatasen ohjelmassa ei koskaan kuulla kriittistä puheenvuoroa vasemmiston hegemonisesta myrkynkylvöstä ja länsimaisten perusarvojen alasajamisesta Frankfurtin koulun kriittisen teorian hengessä. Ongelmallisena nähdään vain "äärioikeisto", vaikka sen ilmaantuminen on pelkkä reaktio ja oire sivilisaation sairaudesta, jota manifestoi näkyvimmin vasemmistoliberalismi.

Hallitsevassa (vasemmisto)liberaalissa ajattelutavassa ja politiikassa ei koskaan tunnusteta omia virheitä nykyiseen kriisiin, vaan syitä etsitään salaliittomaisesti muualta kuten "äärioikeistosta". Tämä on huvittavaa kun tietää, kuinka vasemmistoliberaalit ovat perinteisesti syyttäneet äärioikeistoa salaliittoteorioista. Näin tulee ymmäretyksi se, että Iltalehden toimittajan mielestä läntisessä maailmassa kaikki olisi hyvin ja "normaalia" kunhan nuo pahantahtoiset äärioikeistolaiset eivät vain olisi tulleet häirtsemaan hyvin edennyttä liberaalia projektia. 

Vanhan järjestyksen asiamieheksi ryhtynyt Tiittula ei leimaa kansallismielisiä populisteja pelkästään moraalisesti pahoiksi ihmisiksi, vaan haastattelun alussa hän nimittää heitä suoraan mielisairaksi viittaamalla Yalen yliopiston psykiatrian naisprofessori Bandy X. Leen kyseenalaiseen todistajalausuntoon Trumpista. Talousliberaalin Mises-insituutin asiantuntuja Yuri N. Maltsev ihmetteleekin kirjoituksessaan, kuinka Bandy Lee voi arvioida psykiatrisesti Trumpia, jota hän ei ole koskaan tavannut. Silti professori päätyy kutsumaan presidenttiä väkivaltaan taipuvaksi mielenhäiriöiseksi, vaikka tästä ei ole olemassa mitään näyttöä. 

Sinänsä tällaisessa psykopuheessa ei ole mitään uutta, sillä sekä vanha äärivasemmisto että liberaali uusvasemmisto ovat aina pyrkineet psykopatologisoimaan kansallismieliset konservatiivit. Tämä strategia tunnettiin jo Theodor Adornon toimittamasta politisoituneesta "tutkimuksesta" Autoritäärinen persoonallisuus (1950), jota pidetään epätieteellisestä poliittisesta propagandastaan huolimatta monien toimittajien ja vasemmistolaisten maailmanselityksenä "edistyksellisten" (lue: sosialistien) poliittisesta vihollisesta. 

Mustamaalaamisen toista ulottuvuutta edustaa tahraavat mielikuvakampanjat, joissa kansansa tulevaisuudesta huolestuneet tavalliset kansalaiset yhdistetään demonisoituihin natseihin ja fasisteihin. Tästä taktiikasta kertoo kommunisminvastaisen John Birch Societyn G. Edward Griffin vuonna 1969 filmatussa luennossaan. On ironista, että haastattelussa Markus Tiittula tölvii ohimennen juuri John Birch Societyä samalla kun hän leimaa hollywoodilaisen kuvaston mukaisesti Trumpin äänestäjiä sivistymättömiksi väkivaltaisiksi uusnatsien kavereiksi. Kalle Haatanen puolestaan vihjaa tyypillisen Trumpin kannattajien olevan sisäsiittoisia valkoisia tavalla joka tuli tunneksi elokuvasta Syvä joki (1972).

Tosiuskovan tapaan Tiittula ei anna mitään positiviista tunnustusta sen enempää Trumpille kuin hänen miljoonille äänestäjillekään. Kaikki huono ja väärä Yhdysvalloissa johtuu ainoastaan heistä. Hän mainitsee toki käynnissä olevan kulttuurisodan, mutta näkee syyllisenä vain "äärioikeiston", vaikka juuri vasemmiston 1968-sukupolvi käänsi kaiken päälaelleen ja on sittemmin ajanut koko sivilisaation syyllisyydentuntoiseen heikkouden tilaan. 

Puhe äärioikeiston väkivallasta ja hyökkäyksestä yhteiskuntaa vastaan on hassua, kun tietää, että koko mielettömyyden aloitti uusvasemmisto, jonka hengenheimolaiset yrittävät nyt mustasukkaisesti pitää kiinni hiipuvasta hegemoniastaan. Niin sanotut edistykselliset eivät ole tyytyneet edellisen sukupolven hajotustyöhön, vaan ovat viemässä tuhkatkin pesästä mielenvikaisilla puheillaan kymmenistä sukupuolista ja rajojen avaamisesta Väli-Amerikan ja Afrikan miljardimassoille. 

Kun tähän hulluuden riemumarssiin sitten vihdoin ja viimein reagoidaan, mädän järjestelmän apparatsikit alkavat räksyttää vesikauhuisten puudelien lailla fasismista ja rasismista. Näille tuholaisille olisi myrkkyä, jos Ylessä esittäisiin edes kerran raportti järjestelmän suojeluksessa olevasta väkivaltaisesta äärivasemmistosta tai kulttuurivasemmiston systemaattisesta arvopohjan rapauttamisesta "hyvien asioiden" nimissä.

Tuikitavallisen demonisoinnin ja mustamaalauksen lisäksi Tiittula vetelee hatusta suoranaisia valheita. Hän väittää, että Trump valehtelee koko ajan, mutta sanoo itse toisaalla, että Trump olisi kutsunut Charlottesvillen lailllisia alt-right mielenosoittajia "hyviksi tyypeiksi". Tosiasiassa Trump tuomitsi vaihtoehto-oikeiston mielenosoituksen, mutta medialle tämä ei kelvannut, koska samaan hengenvetoon presidentti moitti myös äärivasemmiston luvattomia provokaatiomielenosoittajia. Tällainen tasapuolisuus ei tietenkään "liberaalille" valtamedialle kelvannut, sillä se katsoo äärivasemmiston räyhäävien ammattimielenosoittajien olevan aina hyvällä asialla keinoista riippumatta.

Haastatellussa tehtiin näkyväksi se falski ja puolinaisuuksiin turvautuva retoriikka, jota valtamedian punavihertävät toimittajat harjoittavat kun puheeksi tulee kansallinen suvereniteetti ja valkoisen väestönosan oikeus etniseen itsesäilytykseen. 

Oma lukunsa ohjelmassa oli korruptoituneen liberaalin järjestelmän puolustaminen ja Amerikan republikaanipuolueen syyttäminen rappeutuneeksi ja tekopyhäksi jollainen "hyviksiä" mediassa edustava demokraattipuolue ei tietenkään ole. Kaikkien läntisten valtapuolueiden tapaan myös republikaanipuolue on rappiolla, mutta täysin eri syistä mitä ohjelman parivaljakko toi valikoidusti esiin.

Yllättäen haastattelussa otettiin harvinaislaatuisesti puheeksi Syvä valtio, mutta siitäkin puhuttiin korrektisti vain asian vierestä ja korostettiin armeijan roolia, jonka sätkynukkena Trumpin nähdään olevan. Tavallaan totta, mutta mainitsematta jää, että hän on ulkopolitiikassa pääasiassa sionistien kuten AIPAC-lobbyn vietävissä. Syvä valtio näytti olevan keskustelijoille sen verran kuuma peruna, ettei sen käsittelyä uskallettu jatkaa sen pitemälle. Ymmärrettävää, kun tutustuu asiaan verkkotietosanakirja Conservapediassa (vasemmistolainen Wikipedia on huomattavasti asenteellisempi ja siten vääristyneempi), jossa Syvä valtio (Deep State) määritellään seuraavasti:

Syvä valtio (jota kutsutaan joskus "pysyväksi valtioksi" tai varjohallitukseksi) on termi, jota käytetään kuvaamaan byrokraatteja ja muita vaikuttaja, joita ei ole valittu vaaleilla, mutta jotka tosiasiassa kontrolloivat hallitusta ja sen politiikkaa. Tässä varjohallituksessa julkishallinnon virastojen ja asevoimien byrokraatit sekä tietyt liittolaiset varsinaisten virastojen ulkopuolelta (kuten valtamedia, poliittiset puolueet, lobbaajat, konsulttiyhtiöt ja suuryritykset) ovat mukana määrittelemässä, hallitsemassa ja manipuloimassa hallituksen politiikkaa. Nämä henkilöt kannattavat yleensä liberaalia ja globalistista maailmankuvaa, jonka perimmäisenä tarkoituksena on luoda utooppinen Maailmanhallitus. Syvä valtio on yhtä kuin hallinnollinen valta.

Haatasen viimeisin ohjelma oli sen verran yksipuolisen propagandistinen, että jopa asialle myötämieliset kuulijat joutuvat puistelemaan päitään. Tasapainoisemmalla ja kriittisemmällä otteella tämäkin jakso olisi voinut ollut hyvä tuokiotunti vasemmistoliberalistisen globalismin puolesta. Nyt se kuulosti läpinäkyvältä ristiretkeltä Trumpia ja kaikkia kansallismielisiä vastaan, jonka vuoksi tuskin kukaan taipui vierailijan esittämille näkökulmille. Tosiuskovat saivat tietenkin maailmankuvalleen vahvistusta, mutta suurelle enemmistölle ohjelma näytti tukevan näkemystä, että Yle on toden totta vasemmistolaisten miehittämä ja naisittama valemedia.


                                                      *******************************


Helsingin yliopiston suomalais-ugrilaisen kielentutkimuksen professori Janne Saarikivi näyttää olevan yllättävän monen nationalistin suojeluksessa, vaikka tämä tunnetaan häiritsevän vasemmistoliberaaleista mielipiteistään. Eräät kansallismielisiksi ilmoittautuneet antavat hyväksyntänsä Saarikiven pehmoisille puheille vain siksi, että professori kuulemma sallii tietyissä rajoissa suvakkien ja rajakkien puhua vapaasti facebook-sivullaan. Suosiota professori on kerännyt myös sillä, ettei hän ole suoralta kädeltä tuominnut kirjailija Timo Hännikäisen oikeutta julkaista tekstejään. Näillä huikeilla meriiteillä häntä on pidetty jonkinlaisena nationalistien kotisuvakkina.

Jotta suomut putoaisivat silmiltä, näille aisureille pitää suositella Saarikiven viimeisintä Ylessä (missäs muuallakaan) julkaistua kolumnia Isänmaa ja uskonto on varastettu, ottakaa varkaat kiinni! Siinä vähän kaikkien kaverina pidetty naapurin nallekarhu näyttää hyväuskoiselle kansallismieliselle, että tämän herran pehmeän ulkokuoren alla asustaa suomalaisten etnisyyttä väheksyvä piinkova internationalisti. Tietysti aina löytyy niitä julkista diskurssia myötäileviä opportunistisia hölmöjä, jotka kuvittelevat Saarikiven kannattaman liberaalinationalismin (Civic nationalism) käyvän isänmaallisuudesta kuin väärän rahan.

Jo heti kahdessa ensimmäisessä kappaleessa kirjoittaja tunnustaa ranskalaisten jälkistrukturalistien näkemyksen sanojen vallasta. Yleisesti hyväksytty käsitys on, että länsimaissa vääntö sanojen merkityksistä on näkynyt enimmäkseen vasemmistolaisten haluna muuttaa sanastoa ideologiansa mukaiseksi. Ilmiö tunnetaan poliittisena korrektiutena, mutta Saarikivi ei puutu siihen, vaan näkee poststrukturalistien tapaan ainoastaan traditionaaliset käsitteet "ongelmallisina". Siksi hän potkii jo valmiiksi maassa makaavaa isänmaata ja uskontoa: 

Yhteiskuntaelämä on taistelua sanoista ja niiden merkityksistä. Kaikkina aikoina on asioita, joita ei oikein voi sanoa, koska joku vatipää on kaapannut itselleen niihin liittyvät sanat.   

Näihin sanoihin kuuluvat esimerkiksi isänmaa ja uskonto.

Seuraavaksi kolumnistimme tuo esiin sen kuinka näillä sanoilla ei saisi olla sellaista sisältöä mitä niillä on alun perin ymmärretty. Saarikiveä selvästikin kirvelee se, että Suomen valtiorajat käsittävä isänmaa kuuluu ensisijaisesti suomalaisille ja että kristinuskossa suojellaan ihmisyhteisöjen keskeisiä insituutioita kuten miehen ja naisen välistä avioliittoa. Toisin kuin Saarikivi meille uskottelee, maastamme löytyy koko joukko puolueita ja ihmisiä, jotka aivan avoimesti eivät tunnusta sen enempää isänmaata kuin kristinuskoakaan. 

Jossain mahdollisessa maailmassa voisin esimerkiksi kuvata maailmankuvaani seuraavasti: olen isänmaallinen kristitty suomalainen. Mutta se ei oikein ole mahdollista oikeassa maailmassa, sillä sekä isänmaahan, Suomeen että kristinuskoon liittyvä sanasto on kaapattu pienen piirin käyttöön. Suomessa on puolue, joka julistaa nimessään olevansa varsinaisia suomalaisia, ja toinen, joka edustaa kristittyjä. Keitä muiden puolueiden kannattajat sitten lienevät?

Puhe jostain kaappauksesta on vasemmistoliberaalien härski projektio itsensä harjoittamasta käsitteiden kaappauksesta. He jos ketkä ovat liberaalissa urbaanikuplassaan omineet sanat isänmaa ja kristinusko sellaiseksi, että niiden alkuperäinen tarkoitus on vesittynyt kokonaan. Siksi Saarikiven halventava heitto kansallisten symbolien omimisesta tuntuu erityisen ontuvalta:

Leijonariipusta kantavat varttinatsit omivat katupartioilleen ja Suomi ensin -teltoilleen paitsi maamme vaakunan myös sen nimen ja sitä puolustaneiden sotaveteraanien asian. Heille on turha selittää, että isoisäni, joka haavoittui sodassa puolustaessaan jälkipolvien oikeutta öyhöttää, oli vieraista kulttuureista, kuvataiteista ja enkeleistä kiinnostunut pehmo.

Kansallismieliset aktivistit eivät ole omimassa kansallisia symboleita, vaan he käyttävät niitä siinä tarkoituksessa mihin ne on alunperin luotukin. Sitä paitsi olisi aika erikoista, jos kansallismieliset eivät käyttäisi kansallisia symboleita. Suomen valtion symbolit ja sotaveteraanien asia ovat aina olleet kaikkien suomalaisten omaisuuutta, mutta  isänmaattomat kosmopoliitit, marxilaiset, kauppakamarinulikat ja kulttuuriradikaalit ovat vihanneet niitä ja halunneet päästä niistä eroon. Jostain syystä nämä isänmaattomat haluavat vaalia kovaan ääneen kansallisia perusarvoja juuri nyt, vaikka he ovat jo ajat sitten luopuneet suomalaisuuden ideasta ja kristinuskosta. 

Koska itseään sivistyneistönä pitävä lukeva luokka ei aidosti välitä tuon taivaallista suomalaisuudesta ja kristinuskosta, miksi he ovat silti närkästyineitä siitä, että joku on niihin vielä sitoutunut perinteisellä tavalla? Heillehän asian pitäisi olla yhdentekevä. Sitä se ei heille kuitenkaan ole, koska isänmaa, suomalaisuus ja kristillisyys ovat edelleen hyödyllisiä termejä kunhan niiden sisältö vain muutetaan globalismia palvelevaksi. Kun antinationalisti ja rotumuukalainen käyttävät kansallisia symboleja, tämä voidaan nähdä todisteena isänmaan sisällöllisestä merkityksettömyydestä; kuka tahansa voi olla "isänmaallinen" ja "suomalainen" kunhan vain oleilee maan rajojen sisäpuolella.

Saarikivi ei malta olla sortumatta hipsteri-ironiaan hänen kiitellessä sotaveteraaneja syistä, jotka sopivat hänen omaan ideologiseen pirtaan:

Miten todella arvostankaan sotaveteraaneja. Kohtalo riisti heiltä nuoruuden, jota itse sain elää sydämeni kyllyydestä. Mudan ja veren keskellä vuosikaudet rämpiessään he lunastivat meille mahdollisuuden riidellä vihollisvaltion sijasta vessojen sukupuolineutraaleista kylteistä ja loukkaantua tykkitulen asemesta siitä, miten twitterissä on vilahtanut rodullistava ilmaus 

Sotaveteraanien uhrin ansiosta parhaat meistä ajattelevat nyt liberaalin länsieurooppalaisesti eivätkä konservatiivisen itäeurooppalaisesti. Eli siis esimerkiksi siten, että väkivallan ihannoinnin asemesta kyseenalaistavat sodan merkityksen kansakunnan identiteetin luojana. Kiitos siitä veteraanit 1939-1945!

Kolumnistimme mielestä on huvittavaa, että sotaveteraanien toive taistelun avulla turvata Suomen suvun säilyminen ei ole tietylle osalle nykypolvea merkityksellistä. Päinvastoin, hän iloitsee siitä, että sodat käytiin nykyälymystön tulkinnan mukaan  "demokratian" eikä isänmaan puolesta. Tässä yhteydessä demokratia tarkoittaa henkiseksi plebeijiksi taantuneen keskiluokkaisen lukeneiston mahdollisuutta pyöritellä oman navan ympärillä pyöriviä asioita, jotka vääjäämättä johtavat pehmentyneen kansakunnan surkastumiseen ja  itsesuojelukyvyn katoamiseen muukalaisaallon paineessa. Viidenkymmenen vuoden päästä kuka tahansa täysjärkinen suomalainen eläisi mieluummin itäeurooppalaisen konservatiivisessa Suomessa kuin liberalismista "yllättävän" loikan tehneessä ultrakonservatiivisessa islamilaistasavallassa.

Vasemmistoliberaali ei ole vallanhimoisessa idealismissaan koskaan tyytyväinen eikä Saarikivikään anna kristinuskolle armoa vaikka se on jo nyt polvillaan:

Mutta kun avaan television, puhuvat siellä uskonnostani yleensä ne, joilla on jotain homoseksiä koskevaa asiaa. Kun alle yhden prosentin herätysliikettä edustava Päivi Räsänen avaa suunsa, protestoivat miljoonien ihmisten kansankirkon jäsenet eroamalla kirkosta. Vaikka Päivi Räsäsellä ei edes ole kirkossa mitään erityistä asemaa

Olisipa Saarikivi edes rehellinen tässä naurettavassa olkiukossaan. Kun Ylen pakkoveron alainen katsoja avaa television puhuvat siellä kristillisyydestä yleensä kirkkoon kuulumattomat liberaalit, joilla on jotain homoseksiä koskevaa asiaa. Niissä keskusteluissa ihmisoikeusloukkaukseksi taidetaan tätänykyä katsoa jo se, etteivät homomiehet saa ainakaan vielä rynkytellä vapaasti alttarilla tai edes sakastin puolella. Perushomotusta ja sukupuolineutraalia transutusta tulee joka tuutista, mutta tämä ei ole kolumnistin mielestä tietenkään riittävää. Erityisen loukkaavaa stadilaisessa sateenkaarikuplassa elävälle on se, että johonkin niin vanhanaikaiseen kuin sananvapauteen vetoamisella päästetään Päivi Räsänen kerran vuodessa laukomaan jotain ikävää mikä lukee Raamatussa.

Minua loukkaa, että hän puhuu ikään kuin minunkin nimissäni, koska meillä on sama uskonto. Että hänelle ja eräille muille äänekkäille tuhansien vuosien hengellisessä traditiossa on kyse siitä, miten yhteiskunnan tulisi rajoittaa jonkun oikeutta rakastaa toista.

Yhtä lailla lukuista suomalaista korpeaa se, että punaisen yliopiston professori puhuu suurena auktoriteettina alamaisille, kuinka tuhansien vuosien kristinuskoa pitäisi tulkita vain liberaalin muotiaatteen mukaan. Sitä paitsi kukaan ei ole kieltämässä oikeutta rakastaa, ei edes niiltä yhden illan juttuja hakevilta sitoutumiskammoisilta hedonistihomoilta. Kyse on avioliittoinstituutiosta, jolla virallistetaan miehen ja naisen pyhä liitto, joka taas turvaa mahdollisen jälkipolven syntymisen ja elinmahdollisuuden. Tässä kohtaa homoliitosta puhuminen ei ole vain ilveilyä vaan häpeämätön loukkaus yhteisön perussolun eritysiasemaa kohtaan.

Tekisikin mieli huutaa näille isänmaallisen ja hurskaan kansalaisen larppaajille: älkääpä pilkatko isänmaatani ja uskontoani. Että minun Suomeni ja minun kristinuskoni on suvaitsevainen, kaikki ihmiset käsittävä, avoin.  

Mutta enpä huudakaan. Sillä kysymys on siitä, että ei ole olemassa jotain “minun” Suomeani vaan ainoastaan se Suomi, joka kuuluu kaikille. Eikä ole olemassa mitään minun privaattia kristinuskoanikaan vaan ainoastaan kaikkien kristittyjen yhteinen usko.

Vain ihmiskuntauskovainen liberaali voi kirjoittaa jotain näin järjetöntä, joka toteutuneena ei kestäisi päivääkään sortumatta kaaokseen ja hobbesilaiseen alkutilaan. Suomi ei todellakaan kuulu kaikille aivan kuten Tiibet, Japani ja Isreal eivät nekään kuulu kaikille. Luvaton maassaoleminen ja tai maahan pyrkiminen ei tee kenestäkään suomalaista, joten suomalaisten etuja ajavalla Suomen valtiolla on täysi oikeus rajata ulos muukalaiset.

Suomen säilymistä kannattavat eivät tietenkään puhu "minun" Suomesta vaan meidän, suomalaisten Suomesta. Kristinuskossakin puhutaan meistä kun sillä viitataan sen korkeimpaan auktoriteettiin, Raamatun sanaan. Saarikivi on toki oikeassa siinä, ettei kristinuskossa voi olla mikään privaattia tulkintaa, vaikka juuri kolumnistin kaltaiset liberaalit turvautuvat eniten itselle räätälöityyn uskoon.

Kirjoituksen lopussa Saarikivi yltyy yhteinen ihmiskunta -palvonnassaan suorastaan runolliseksi:

Siksi Suomi ei kuulu Perussuomalaisille tai Suomi ensin -liikkeelle vaan kaikille, jotka täällä asuvat. Siksi kristinusko ei kuulu kristillisdemokraateille, helluntaisaarnaaijille ja helvetillä pelottelijoille. Se kuuluu koko maailmalle, armo ja evankeliumi, kutsu rakastaa. Siksi kaikkien tulee huutaa: sanamme on varastettu!

Ottakaa varkaat kiinni! Palauttakaa yhteiset sanamme niille, joille ne kuuluvat, kaikille.

Jos uskomme ihmiskuntaan näemme, että ihmisen universaaliin olemukseen kuuluu luontainen taipumus tehdä ero meihin ja muihin. Erilaisuus on syntynyt eristyksissä ja kohtaamisissakin erityisyyttä on vaalittu reviirin puolustamisella. Ilman näitä ilmiöitä paljon ylistettyä divesiteettiä ei olisi olemassakaan ja koko ihmiskunta olisi yhtenäistä harmaata massaa. 

Todellisessa maailmassa rakkautta ja armoa riittää pääasiassa vain lähimmäisille, mutta yltäkylläisyyden harhassa elävä länsimainen pullukka voi kuvitella niiden olevan rajaton resurssi, jota voi jakaa kuin ilmaista leipää kaikille halukkaille. Tätä voi yrittää, mutta hyvin nopeasti huomataan maailmassa olevan rajat.

YLE KAIVANUT HENRIK HOLAPAN TAAS NAFTALIINISTA

Ylen tv-kanavilta tulee säännöllisin väliajaoin ns. historiadokumentteja, jota käsittelevät milloin mistäkin näkökulmasta kansallissosialismia. Erityisen usein niitä lähetetään vaalien alla, jotta epävarmat äänestäjät pidättäytyisivät antamasta ääntään maanhanmuuttokriittisille ehdokkaille. Mitään todellista yhteyttä maahanmuuttovastaisuuden ja Kolmannen vältakunnan välillä ei ole, mutta mielikuvien tasolla vihamielisen invaasion vastustaminen on saatu mediassa näyttämään jonkinlaiselta natsismilta.  

Yle yrittää käyttää toki muitakin turhaksi osoittautuneita keinoja vierottaakseen kansalaiset pois kansallisesta itsesuojelusta. Aika ajoin naftaliinista kaivetaan "ex-natsijohtaja" Esa Henrik Holapan kaltaisia marginaalifiguureja, joiden kautta yritetään vakuuttaa, että kansallismielisyys on "ääriajattelua" tai jopa mielenvikaisuutta. Tämä strategia tunnettiin jo Neuvostoliitossa, jossa kommunismin vastustajat julistetiin mielisairaiksi. Vastaavasti kulttuurimarxilaisuudessa psykopatologisointi näkyy Theodor Adornon toimittamassa tendenssitutkimuksessa The Authoritarian Personality (1950), jossa mm. valkoisten etnisen intrenssin puolustaminen leimataan mielisairaudeksi, kun taas kommunismin ja juutalaisvaltion kannattaminen ovat merkkejä henkisestä terveydestä. Adornon propagandan vaikutus näkyy kouluesimerkin lailla juuri ilmestyneessä Ylen uutisartikkelissa Ex-uusnatsi taisteli itsensä irti vihasta ja seuraa nyt huolestuneena Suomen kireää ilmapiiriä – "Haaveillaan kaaoksesta ja sisällissodasta". 

Syy, miksi haastattelu ilmestyy juuri nyt lienee tuskin sattumaa. Valtamedian propagandasta ja vihakampanjoinnista huolimatta maanosamme rajoja puolustava kansallismielisyys on edelleen nousussa, jonka vuoksi tervettä isänmaallisuutta pyritään demonisoimaan. Holappa toimii tässä mitä parhaiten hyödyllisenä idioottina ja saa pitkästä aikaa sen 15 minuuttia julkisuutta suomalaisvihamielisen Systeemin huorana. 

Jo jutun alussa silmään ottaa lause, jossa sanotaan, että "hän on tarvinnut esimerkiksi terapiaa, tukea sosiaalisten taitojensa kehittämiseen sekä ulkopuolista opastusta arkisissa asioissa kuten asunnonhaussa ja uravalinnoissa." Terapian tarve todistaa, että Holappa on epävakaa tapaus, joka vääristyneen mielensä kautta omaksui kansallissosialismin hollywoodilaisversion. Mitään viileän rationaalisesta käsitystä hänellä ei aatteesta tuskin koskaan ole ollutkaan, vaan hän on käyttänyt sitä pelkkänä purkautumisväylänä omille demoneilleen. Holappa yritti luoda myös uraa "natsijohtajana", mutta täysin epäkarismaattisena henkilönä hänestä ei ollut siihen, joten hän päätti etsiä uuden uraputken liikkeen julkiluopiona ja median lemmikkinä.

"Ex-natsipomoa" haastatelleen toimittaja Kirsi Karppisen mukaan Holappa seuraa huolestuneena äärioikeistolaisilla internetfoorumeilla käytävää keskustelua väkivallasta, vaikka se ei ole realisoitunut mitenkään toisin kuin väkivaltainen islamilainen fundamentalismi Turussa ja "anti"fasistien murhapolton yritykset Vantaalla. 

Esa Holappa ei ole enää tekemisissä äärijärjestöjen tai vanhojen kontaktiensa kanssa, mutta seuraa kentän liikehdintää etäältä. Hän ei ole huolesta vapaa. Hänen mukaansa muun muassa netin maahanmuuttovastaisilla foorumeilla käydään tällä hetkellä uhkaavia keskusteluja. – Siellä haaveillaan kaaoksesta ja uudesta sisällissodasta.

Vaikka pitkään manattu äärioikeistolainen väkivalta on jäänyt samanlaiseksi suutariksi kuin se kuuluisa ulkomaalaiset maahantoivottava huutava työvoimapula, se ei estä punaisen yliopiston tutkijoita yhtymästä Holapan vainoharhaiseen huoleen:

Oula Silvennoinen sanoo, että pahimmillaan radikaalit puheet saattavat lietsoa yksittäisin väkivallantekoihin. Dosentti muistuttaa, että vaikka 1918 sisällissodan aikaiset olosuhteet olivat nykypäivään verrattuna erilaiset, samat syyt aiheuttavat yhteiskunnan kahtiajakautumista tänäkin päivänä. 

– Ihmiset kokevat, että joku tai jokin uhkaa elämäntapaamme tai tulevaisuuttamme, ja se uhka pitää torjua radikaalisti. Uhan kokemus voi olla hyvin voimakas, vaikka se ei todellisuudessa perustuisi yhtään mihinkään.

Pahamaineisen tendenssitutkija Silvennoisen mielestä muukalaisten uhasta puhuminen on pelkkää äärioikeistolaista paranoiaa. Ilmeisesti hän on punavihreässä kuplassa kykenemätön lukemaan uutisia, joissa kerrotaan kehitysmaista tulleiden miesten harjoittamasta alaikäisten suomalaistyttöjen seksuaalisesta hyväksikäytöstä ja albanialaisesta huumemafiasta. Kun nämä tosiasiat tuodaan esiin, Silvennoinen pitäisi niitä luultavasti äärioikeistolaisena propagandana.

Mitä taas tulee vuoden 1918 sisällissotaan ja sen vertaamiseen nykyaikaan, haukkuu punainen dosentti siinäkin väärä puuta. Tosiasia on, että nimenomaan äärivasemmisto on vuosikausia fantasioinut vuoden 1918 revanssista, jota vielä valtavirran kulltuuriväki on kompannut. Toisaalta, mikäli jotkut äärioikeistolaiset ovat tosiaan käyttäneet puheissaan sisällisotaretoriikkaa, sille on olemassa myös tiettyjä perusteita. Kun suomalaisista piittaamaton poliittinen "eliitti" yhdessä vasemmistolaisten kansanvihollisten kanssa on masinoinut vuosien varrella jo satoihin tuhansiin nousseen massainvaasion, on varsin ymmärrettävää, että jotkut lyhytpinnaiset alkavat puhua sisällisodan kaltaisesta tilanteesta. Tässä kohtaa pitäisi aina muistaa, mikä on syy ja seuraus, sillä tällaiset reaktiot eivät synny tyhjästä, vaan alkusyy niihin on petoksellinen politiikka, jossa suomalaisia ollaan kiihtyvällä vauhdilla vaihtamassa kehitysmaalaisiin.

Hallitseva nomenklatuura on kroonisesti huolissaan "radikalismista" ja "ääriajattelusta", vaikka nämä ovat väistämättömiä seurauksia heidän edistämästä kaoottisen moniarvoisesta yhteiskunnasta. Siksi on nurinkurista, että järjestelmä yrittää puuttua ikävinä pidettyihin seurauksiin, jotka ovat sen itse aiheuttamia. Esa Holapan mainostama Radinet-hanke ei ole muuta kuin laastarin panemista valtavan avohaavan päälle – se ei paranna syytä, vaikka se peittääkin sen hetkeksi hyvin:

Vuonna 2016 toimintansa aloitti valtakunnallinen Radinet-hanke, jossa autetaan ääriajattelusta ja -toiminnasta irti haluavia henkilöitä. Hanke tarjoaa esimerkiksi neuvontaa, terapiaa ja apua arjen asioiden järjestämiseen. Esa Holappa oli aikoinaan Radinetin ensimmäinen asiakas ja toimii nyt hankkeessa kokemusasiantuntijana. Osa sovitustyötä sekin.

Sovitustyöstä puhuminen kuulostaa kovin raamatulliselta, varsinkin kun Holapan poliittiset "synnit" ovat kuvitteellisia, lähinnä liberaalien pahoiksi tuomitsemia ajatuksia. Ainoa todellinen synti Holapan uralla lienee se, että hän petti toverinsa ja alkoi korruptoituneen järjestelmän yhteistoimintamieheksi.

Jutun lopussa kuullaan vielä pakolliset höpinät vihasta, jonka Holappa ja toimittaja Karppinen uskottelevat olevan ainoa motiivi kansallismielisessä radikalismissa. Jos Holappa rakensi kaiken pelkän vihan varaan, niin silloin se on vain hänen oma häpeänsä. Sanoopa valtavalhemedia mitä tahansa, suurimmalle osalle nationalistiaktivisteista tärkein syy poliittiselle toiminalle on rakkaus kansakuntaa kohtaan. Tämä hallitseva puoli jätetään aina kertomatta kun valtamedia puhuu "äärioikeistosta". Tietenkin mukana täytyy olla myös jonkin verran pyhää vihaa, mutta se on siellä täysin oikeutetusti, koska maasta löytyy vaikutusvaltaisia tahoja, jotka pyrkivät pitkällä tähtäimellä mitätöimään etnisen suomalaisuuden, jota ilman ei voi Suomea olla.

                                                              ***********************

TV 1, maanantai 14.5.2018 klo 21:00 A-studio 

Romanien syrjintä. Kuplat rikki - onko vastakkainasettelulle vaihtoehtoa? Markus Liimatainen juontaa. #yleastudio HD

Suomen valtamediat saivat viikonlopun aikana oman Starbucks-rasismikohun, kun romanit pilkkivät kameroillaan Vantaan Nesteen huolto-asemalla myyjältä kielteisen vastauksen. Nyt tätä suomalaista kantaväestöä syyllistävää kohua vatvotaan kovalla täpinällä A-studiossa ennalta odotetuin mielipitein.

Yle Teema, maanantai 14.5.2018. klo 14:55,Tiededokumentti: Oletko rasisti? 

Onko rasismi synnynnäistä vai opittua? Tutkimukset osoittavat, että alitajuntainen rasismi voidaan havaita erilaisten testien avulla. Dokumentti esittelee, kuinka aivojen rasistisia impulsseja voidaan havaita ja muuttaa. HD Äänitekstitys: suomi.

Linkki Yle Areenaan.

Ohjelman  antirasistinen lähtökohta on itsensä kieltävä, sillä se tunnustaa, että rotuajattelulle on biologiset, jopa geneettiset neurobiologiset perusteet. Tämä on selvässä ristiriidassa antirasistisen rotudenialismin kanssa, jossa koko rodun olemassaolo kiistetään. 

Ohjelman suurin ongelma on se, että se ylipäätään pitää rasismia ongelmana, josta pitäisi jollain orwellilaisella aivopesulla tai lobotomialeikkauksella päästä eroon. Ainakin valkoisten kohdalla.

Ohjelman taustaksi ja vasta-argumentiksi on syytä lukea Thomas Jacksonin tuore kirja-arvio Bruce Baumin tendenssiutkimuksesta The Rise and Fall of the Caucasian Race: The Political History of Racial Identity. Kirjoitus antaa loistavan esimerkin siitä, kuinka epätoivoisiin valheisiin yhteiskuntatieteilijät ovat valmiita menemään puolustaessaan biologian kieltävää rotudenialismia.


Yle Teema, maanantai 7.5.2018 klo 18:30,  Elämä käännekohdassa 

3/8. Toimittaja Anja Kontor tapaa ihmisiä, jotka ovat selviytyneet vaikeista elämäntilanteista. Niklas Frankin kummisetä oli Adolf Hitler, ja hänen isäänsä Hans Frankia kutsuttiin Puolan teurastajaksi. Niklas oli kahdeksanvuotias, kun hän hyvästeli isänsä ennen tämän teloittamista. Minkälaista elämä on, kun nimi yhdistetään kansanmurhaan? HD Kuulovammaisille tarkoitettu tekstitys: ruotsi. Äänitekstitys: ruotsi.


Yle Teema, maanantai 7.5.2018 klo 20:30  Dok: Mistä on pienet lapset tehty 

Millaista on elää transihmisenä Suomessa? Kenellä on oikeus tulla vanhemmaksi ja millä tavoin? Catariina Salon dokumentissa tavataan Emil ja Olivia, jotka päästävät katsojan ihonsa alle. HD Kuulovammaisille tarkoitettu tekstitys: ruotsi. Äänitekstitys: ruotsi.


Yle Teema, maanantai 7.5.2018 klo 23:35  Helvetin homo 

Sarja alkaa, 1/5. Gisleä alkaa aina jännittää, kun hänen rakkaansa tarttuu häntä kädestä. Syy on se, että he ovat molemmat miehiä. Miksi Norjassa on edelleen niin vaikeaa olla homo? HD Äänitekstitys: ruotsi.


Yle Teema, tiistai 8.5.2018 klo 00:00, Helvetin homo 

2/5. Onko väärin, jos mies on naisellinen? Gisle etsii miespuolista homoa huippu-urheilijoiden joukosta ja osallistuu valokuvaussessioon verkkopaidassa. Hänelle selviää, miksi jotkut inhoavat sanaa "femi". HD Äänitekstitys: ruotsi.


Yle Teema, tiistai 8.5.2018 klo 00:25, Helvetin homo 

3/5. Onko homoseksi pelkkää nahkaa ja nyrkkinaintia? Gisle vierailee seksiklubilla ja järkyttyy vapautuneen Ulriken puhelimesta löytyvistä kuvista. HD Äänitekstitys: ruotsi.

PUNAINEN YLIOPISTO JA YLE SELITTÄVÄT EU-VASTAISUUDEN "KOLLEKTIIVISELLA NARSISMILLA"

Yhtenä brittiläisen uusvasemmiston pahimpana pesäkkeenä tunnettu Lontoon Goldsmithsin yliopisto on julkaissut petokselliselle eliitille räätälöidyn tendenssitutkimuksen, jossa ikävä Brexit-tulos yritetään selittää äänestäjien kollektiivisella psykopatologialla. Tutkimuksen psykologisoiva strategia ei ole mitenkään yllättävä, sillä tunnetaanhan taiteisiin, designiin ja yhteiskuntatieteisiin keskittyvä Goldsmithsin yliopisto lontoolaisena vastineena pahamaineiselle Columbian yliopistolle New Yorkissa. Amerikkalaisyliopiston huono maine perustuu sen suosimalle kulttuurimarxilaisuudelle, jonka pääkallopaikaksi se tuli sen jälkeen kun Frankfurtin koulukunta siirtyi sinne 1930-luvulla. Sieltä ovat lähtöisin "tutkimukset", joiden tarkoituksena on ollut psykopatologisoida vasemmiston politttiset viholliset kuten konservatiivit ja "fasistit".

Luonnollisesti valtaelitiin asialla olevat mediat kuten Yle ovat ottaneet tyytyväisenä vastaan Goldsmithsin yliopiston tutkimuksen, jossa kaikuu vahvana Frankfurtin koulukunnan kriittisen teorian poliittisesti motivoituneet lähtöoletukset. Tälläkin sivustolla valitettavan tutuksi käynyt "tiedetoimittaja" Anniina Wallius kertoo jutussaan "Kollektiivinen narsismi" – Brexitin kyllä-äänillä yhteinen nimittäjä mikä on kyseisen tutkimuksen tutkimusintressi:

Kansainvälisen tutkimuksen mukaan Brexitin kannattajilla oli yleisesti se käsitys, että maahanmuuttajat ovat vaaraksi Britannialle. Seuraavaksi pyrittiin selvittämään, millaisilla ihmisillä tällainen näkemys on. Tutkijat löysivät kolme selvää ryhmää.  

Auktoriteettiuskoiset pelkäävät tulokkaiden horjuttavan valtion perinteistä tilaa. Sosiaalisesti dominoivat puolustavat oman ryhmänsä valtaa tulokkailta. Kollektiivisesti narsististen mielestä ulkomailla ei ymmärretä Britannian suuruutta ja erityistä merkitystä.

Puhe auktoriteettiuskoisista palauttaa mieleen Frankfurtin koulukunnan keskeisen vaikuttajan Theodor W. Adornon vetämän tendenssiutkimuksen The Authoritarian Personality (1950). Tutkimuksessa pyrittiin psykopatologisoimaan poliittisesti konservatiiviset mielipiteet, jotka koskivat esimerkisi perhearvoja, seksuaalisuutta ja etnistä identiteettiä. Vastaavasti kaikki vasemmistolaiset arvot haluttiin kuvata normaalin ja psykologisesti terveen ihmisen kantoina. Goldsmithsin yliopiston tutkimuksesta löytyy sama metodologinen vire, koska toisin kuin EU-eroa kannattaneiden kohdalla Brexitiä vastaan äänestäneitä ei arvotettu negatiivisesti, vaan heidät kuvataan implisiittisesti "järkevinä" ja "empaattisina".

Jotta tutkimus olisi muutakin kuin pelkkää puolueellisen mielipiteen ilmausta, tutkimusoprojektia johtaneen Agnieszka Golec de Zavalan on täytynyt tekaista "uusi löydös", joka muka selittäisi väärin äänestäneiden käyttäytymisen. Tuo stetsonista vedetty löydös on äänestäjäryhmä, jota arvotetaan sanaparilla "kollektiivinen narsismi":

Hänen mukaansa se on uusi muuttuja, jonka perusteella voidaan ennustaa politiikan käänteitä.  

– Meidän ja muiden tutkimukset Brexitistä, Trumpista tai Putinin ja Puolan äärikonservatiivisen hallituksen suosiosta osoittavat, että kollektiivinen narsismi enteilee aina ennakkoluuloja ja taipumusta tulkita muiden käytöstä jonkin kansallisen ryhmän provokaatioksi, Golec de Zavala sanoo.

Kollektiiviset vinoutumat ja messiaaniset tunteet ovat toki kiistattomia tosiasioita, joita on havaittu nykyaikana muun muassa Israelin valtion kannattamassa sionismissa. Jo antiikin historiasta tunnetaan yhteisön hybris, mutta siihen kuuluva loputon kehitysoptimismi muistututtaa enemmän Brexitiä vastustaneiden EU-liittovaltiokiihkoilijoiden asenteita kuin jalat maassa olevien tavallisten kansalaisten näkemyksiä. Käsitepari "kollektiivinen narsismi" on pikemminkin punaisen yliopiston ja pseudoeliitin projektio, jossa syytetään väärin äänestänyttä rahvasta itsekkyydestä, vaikka nimenomaan syyttäjät syyllistyvät siihen itse.

Poliittiseksi leimatermiksi luodulla sanaparilla kollektiivinen narsismi pyritään mustamaalaamaan juuri niitä kansan syvien rivien tuntoja, jotka ovat kaikkea muuta kuin itsekkäitä. Kansakunnan tulevaisuudesta huolestuneet kansalaiset eivät ajattele individualistisesti pelkkää lyhytnäköisiä etuaan, vaan he haluavat epäitsekkäästi puolustaa kansankokonaisuuden kulttuurista ja etnistä selviytymistä. Vastaavasti EU:n liittovaltion kannattajat eivät ajattele muuta kuin omia taloudellisia intressejään ja hyvin palkattuja virkatehtäviä unionin parasiittimaisessa byrokratiassa.

Tarkoitushakuiseksi Golec de Zavalan johtaman tutkimuksen tekee johtopäätöksistä vedetty poliittinen normatiivisuus. Zavalan interventionistinen kehoitus tuodaan uutisessa avoimesti esiin:

Golec de Zavalan mukaan kollektiivinen narsisimi on joka tapauksessa huolestuttava ilmiö ja vaatii lisätutkimuksia.  

– Meidän tulisi selvittää, miten tällaisesta tulee ryhmän normi, ja löytää keinoja sen leviämisen estämiseksi. Meidän pitäisi olla myös tarkempia siinä, ketä valitsemme johtajiksi, koska heillä on valtaa vakiinnuttaa tällaisia asenteita.

Käytännössä tämä tarkoittaa EU:n puolelta tulevaa entistä kovempaa sensuuria ja painostusta sosiaalisessa mediassa. Suomessa presidentti Sauli Niinistö onkin jo ehtinyt vaatia Suomeen Saksan miehityshallinnon käytäntöä, jossa sosiaalisen median palveluja tarjoavia yrityksiä uhataan kymmenien miljoonien eurojen sakoilla, jos ne eivät poista ajoissa kansalaisen EU- ja maahanmuuttokriittisiä totuuspuheita. Samalla valtavirran uutisvälityksestä halutaan tehdä entistä arvottavampaa ja siten yksipuolisempaa indoktrinaatiota eurooppalaisten etnistä itsepuolustusta vastaan. 

                                                       ***************************

Yle Watch kertoi viime kuun lopulla, kuinka valtamediat ovat aloittaneet näkyvän kampanjan Tavaratalo Kärkkäistä vastaan, koska sen toimitusjohtaja on joskus tukenut näkemyksiä, joissa on suhtauduttu kritiittisesti globaalieltiin harjoittamaan salaiseen kabinettipolitiikkaan ja siihen kytkeytyvään sionismiin.

Suomalaisten merkittävänä työllistäjänä toimivan Tavaratalo Kärkkäisen vastainen vihakampanja on saanut jatkoa, kun kirjakustantaja Tammi yhtyi vasemmistoliberaalien hyveliputukseen lopettamalla yhteistyön tavaratalon kanssa. Ylen uutisessa Uusi Suomi: Tammen päätös lopettaa yhteistyö Kärkkäisen kanssa johtanut rankkaan vihapostiin aktiivisesta pahantekijästä leivotaan uhria ja voivotellaan yhtiöön kohdistuneesta aiheellisesta kritiikistä:

Kustannusosakeyhtiö Tammen toimitusjohtaja Timo Julkunen kertoo saaneensa rankkaa vihapostia sen jälkeen, kun Tammi ilmoitti päättävänsä yhteistyön tavaratalo Kärkkäisen kanssa.  

(...) Aiemmin yhteistyön ovat irtisanoneet Fiskars, Finlayson ja Otava. Ruotsalaisen Bonnierin omistaman Tammen päätös kypsyi toimitusjohtajan mukaan marraskuussa pitkän pohdinnan jälkeen.

Viimeinen lause paljastaa todennäköisimmän syyn Tammen asettamalle boikotille. Yhtiön pääomistaja, lehti- ja kirjakustantaja Bonnier on samannimisen juutalaissuvun hallitsema mediajätti, jonka johto ei suvaitse pienintäkään kritiikkiä Israelia ja juutalaisten mediaomistuksia kohtaan. Juha Kärkkäisen pahimpana prometheuslaisena syntinä lienee juuri näistä asioista ääneen puhuminen aikoinaan.

Ruotsin sanomalehtikenttää lähes monopolisin ottein hallitseva Bonnier tunnetaan myös siitä, että sen lehtien sivuilla ei käydä lainkaan maahanmuuttokriittistä keskustelua. On täysin perusteltua väittää, että Ruotsin liberaaliin maahanmuuttopolitiikkaan on vaikuttanut osaltaan Bonnierin suuret sanomalehdet, jotka ovat yksipuolisesti puolustaneet ei-eurooppalaisen massainvaasion "välttämättömyyttä".

                                                   ***************************

                                  

Yle Teema Fem, tiistai 28.11.2017 klo 19:00, Spotlight : Kuka suojelisi naisia? 

Naisiin kohdistuva väkivalta on laaja yhteiskunnallinen ongelma. YK:n mukaan sillä on myös kansanterveydellisiä vaikutuksia. Suomessa on 23 turvakotia, joista saa apua akuutissa hädässä, mutta niitä pitäisi olla enemmän. Toimittaja: Louise Bergman. HD Kuulovammaisille tarkoitettu tekstitys: ruotsi.

Yle Teema Fem, maanantai 27.11.2017 klo 23:27, Helvetin homo 

Sarja alkaa, 1/5. Gisleä alkaa aina jännittää, kun hänen rakkaansa tarttuu häntä kädestä. Syy on se, että he ovat molemmat miehiä. Miksi Norjassa on edelleen niin vaikeaa olla homo? HD Äänitekstitys: ruotsi.

Charly Salonius-Pasternak show

UPI:n juutalaistaustainen Nato-sionisti
Charly Salonius-Pasternak

FST:llä oli eilen keskusteluohjelma, jossa puhuttiin USA:n presidentinvaaleista. Keskusteluun osallistui yhteensä 6 ihmistä, ml. juontaja. Kaikki kuusi haukkuivat Trumpia lyttyyn koko ajan. Ohjelman lopuksi juontaja (Bettina Sågbom) sanoi, että toimittajien pitäisi olla puolueettomia, mutta tässä tapauksessa se nyt vain ei ole mahdollista. 

WTF? Jos toimittaja itse ei pysty suhtautumaan johonkin aiheeseen puolueettomasti, silti keskusteluohjelmaan voisi kutsua eri näkökulmia edustavia ihmisiä. Yle kuitenkin siis myöntää täysin avoimesti esittävänsä katsojille mistä tahansa asiasta vain yhden mielipiteen, niin että toisenlaisia mielipiteitä edustavia ihmisiä ei ollenkaan päästetä esiintymään.

Yksi tässä ohjelmassa esiintyneistä "keskustelijoista" eli saarnaajista oli Charly Salonius-Pasternak, joka oli puoli tuntia myöhemmin toisessa ohjelmassa (Noin viikon uutiset) puhumassa täsmälleen samasta asiasta eli Donald Trumpista. 

WTF? Miten sama ihminen voi olla saman illan aikana kahdessa melkein peräkkäisessä ohjelmassa puhumassa samasta asiasta? Onko tämä Charly Salonius-Pasternak joku Ylen ylipappi, joka työkseen saarnaa kaikissa ohjelmissa katsojille, mitä mieltä mistäkin asiasta pitäisi olla?

Nämä molemmat ohjelmat tulivat käsittääkseni suorana lähetyksenä, ja edellisen ohjelman päättymisen ja seuraavan alkamisen välillä oli vain puoli tuntia. Tämä tyyppi siis kävi välillä vain suunnilleen kahvitauolla ja sitten käveli edellisestä studiosta seuraavaan studioon toistamaan täsmälleen samoja asioita.

Onko Yle nykyään kokonaan pelkästään joku Charly Salonius-Pasternak Show, jossa tämä sama henkilö Charly Salonius-Pasternak pitää monologia joka päivä aamusta iltaan kaikissa ohjelmissa koko ajan samoista aiheista? Omistaako Charly Salonius-Pasternak Ylen kokonaan yksinään? Siis onko Yle tämän Charly Salonius-Pasternak -nimisen henkilön yksityisomaisuutta, ja käyttääkö hän Ylen kanavia esittääkseen koko ajan pelkästään omia mielipiteitään?

Eikö se ihan oikeasti ole Ylen toimittajien mielestä mitenkään omituista, että sama ihminen ensin osallistuu ohjelmaan, joka päättyy klo 20.30, ja sen jälkeen osallistuu ohjelmaan, joka alkaa klo 21.00, ja puhuu näissä molemmissa ohjelmissa täsmälleen samasta asiasta?

Häh??

(Yle Watch on kirjoittanut Ulkopoliittisen instituutin (UPI) Salonius-Pasternakista aiemmin täällä ja täällä.)


                                                    ****************************


Yle TV1, 30.9.2016 klo 20:00, Pressiklubi 

Totuus - ketä kiinnostaa? Trumpkin on ihminen! Ruben Stillerin vieraina Risto E.J. Penttilä, Johanna Korhonen ja Saska Saarikoski.

Suomalaisten tai ylipäätään eurooppalaisten valtavirtatoimittajien Trump-kauhu on huvittava ilmiö kun tietää, etteivät eurooppalaiset voi äänestää Yhdysvaltojen presidentinvaaleissa.

Suuret mediat Suomessa eivät edes yritä uutisoida tulevia vaaleja objektiivisesti, vaan ne purkavat lehtien sivuilla ja sähköisissä mediossa avoimesti Trump-ahdistustaan, mikä ennustaa aika takuuvarmasti uutta Brexit-tulosta. Pressiklubissa Hesarin Saska Saarikoski yritti jotenkin rationalisoida Trumpin suosion vetoamalla ikivanhaan (1950) Theodor Adornon toimittamaan propagandaksi osoittautuneeseen tutkimukseen "Authoritarian personality". Kulttuurimarxilaisuutta ei tarvitse enää etsiä epäsuorasti, sillä kansanviholliset sanovat sen kansalle jo suoraan!


Yle TV1, 30.9.2016 klo 21:05, Perjantai 

Viha ei koskaan lopu vihalla. Syyrian lelusalakuljettaja Rami Adham ja kansanedustaja Juho Eerola. Perjantai-dokkarissa Paluu Bagdadiin. HD

Ohjelma pysyi raiteillaan siihen asti kunnes alettiin puhua rasismista, joka Ylen kontekstissa tarkoittaa vain suomalaisten harjoittamaa "rotusortoa", eikä sitä objektiviista faktaa, että joka ikinen etninen ryhmä suosii omiaan.

Jotain hyvääkin Perjantaissa nähtiin, sillä loistavan luontevasti esiintynyt Juho Eerola (ps) esitti sen harvoin julkisuudessa käsitellyn asian, että laajojen populaatiosiirtojen vaikutukset näkyvät vasta sadan vuoden päästä ja silloin yleensä negatiivisesti kantaväestön kannalta.


Yle Fem, 30.9. klo 19:55, Maahanmuuttajan paluu 

Sarja alkaa, osa 1/8. Barnabas muutti Eritreasta Suomeen opiskelemaan musiikkia. Kun hän pystyi lopulta palaamaan sodan runtelemaan kotimaahansa, hän perusti sinne musiikkikoulun. Wali Hashi.

Ruotsinkieliset ovat tunnetusti sairaalloisen kiinnostuneita ulkomaalaisista, varsinkin jos niiden suurella volyymilla voidaan vähentää kantasuomalaisten valtaa. Tätä sarjaa tullaan kommentoimaan vielä lisää jatkossa tässä blogissa.