NATO-JÄSENYYDEN MYÖTÄ SUOMI MENETTI VIIMEISETKIN SUVEREENIN VALTION RIPPEET

Huhtikuun 4. päivä vuonna 2023 jää Suomen historiaan merkittävänä käännekohtana, jolloin Naton päämajassa Brysselissä virallistettiin Suomen liittyminen Pohjois-Atlantin puolustusliittoon. Päivän tärkeyden huomioi myös Yleisradio, jonka verkkosivujen pääotsikon Suomen lippu liehuu nyt Naton päämajan salossa – presidentti Niinistö: Venäjä on pitkään uhka alta löytyy peräti 54 Suomen Nato-jäsenyyteen liittyvää uutista yhden päivän aikana.

Yksikään näistä uutisista ei käsittele liittymisen haittapuolia saati riskianalyysiä, jossa katsottaisiin kaikki mahdolliset pitkän ajan seuraukset tämänhetkisen sokean päättäväisyyden sumuverhon takaa. Jo valtavien riskien mainitsemista pidetään julkisuudessa häiritsevänä ja Naton fanaattisissa kannattajissa se nähdään sietämättömänä veneen keikuttamisena, suorastaan Venäjän asialla olemisena. Suvereenin valtion itsenäinen puolustus onkin saatu näyttämään epäisänmaalliselta, mikä näkyy jo nyt lähimenneisyyden revisionistisena historiankirjoituksena, jossa "aitoa itsenäisyyttä" edustaa vain suvereeniteetin luovuttaminen lännen eliitin käsiin. Siksi presidentti Sauli Niinistön aikaisemmat puheet Nato-kansanäänestyksessä pantiin nopeasti sivuun kun poliittinen johtomme päätti hyödyntää kansan pelkoja Venäjän tunkeuduttua venäläisenemmistöiseen Itä-Ukrainaan helmikuussa 2022.   

Hysteerinen asenne Venäjän uhkaan tiivistyi Suomen Naton jäsenyyden hakemiseen. Median sotakuumeen lietsomina poliitikot ja osa kansalaisista ovat seuranneet henkeään pidätelleen jäsenyysprosessin etenemistä ikään kuin Venäjä olisi pelkästä mielijohteesta millä hetkellä hyvänsä ryskäämässä nimenomaan Suomen rajojen läpi. Tämähän ei ole pitänyt missään vaiheessa paikkaansa kuten olemme jälkeen päin huomanneet. Perusteettomasta paniikkimielialasta huolimatta tai ehkä juuri siksi Suomesta leivottiin ennätysajassa lännen uhrautuva etuvartio itään.

Euroopan Unioniin liittymistä ajaneen poliittisen sukupolven seuraajille länsi-integraation loppuun saattaminen on ollut ensisijainen tavoite. Lännettymisen ovelana kehäkettuna tunnetulle Sauli Niinistölle Natoon liittyminen on ennen kaikkea poliittis-ideologinen eikä niinkään sotilaallinen tavoite. Niinistössä on näkynyt myös tietty alemmuuden tunne Suomesta, joka ei ole länsimaisuudessaan aivan täysivaltainen. 

Suomalaisten vaatimaton historia ja syrjäisyys ovat ylläpitäneet heikkoa itsetuntoa, joka on heijastunut erityisesti hallitsevan poliittisen luokan asenteisiin. Tosin sotien jälkeisestä historiasta löytyy ajanjakso, jolloin poliittinen johtomme vaali omintakeista kulttuurista erityisyyttämme ja maailmallakin ihailtua sotilaallista puolueettomuutta. Kansainvälisissä kokouksissa suhanneille politiikoille tämä alkoi tuntua kuitenkin jälkijättöiseltä ugrilaisuudelta, jonka vuoksi haluttiin epätoivoisesti tunnustusta suomalaisten "länsimaisuudesta".  

Samaistuminen hullunkurisen tuhoisia piirteitä ottaneeseen länsimaiseen liberaaliin identiteettiin on ollut Suomelle kuin Faustin sopimus. Nato-jäsenyys on vain yksi osa länsi-integraatiota, joskin se merkitsee lopullista luopumista kansallisesta itsemääräämisoikeudesta. Siksi vain valehtelija ja ilveilijä voi naama peruslukemilla väittää, että on edelleen olemassa suvereeni valtio nimeltä Suomi. Jäljellä on ainoastaan Euroopan Unionin vuotavien ulkorajojen sisällä oleva maa-alue, jossa satunnainen vaalikarja sattuu asumaan. Tämän maa-alueen asukkailla ei ole muuta aidosti puolustettavaa kuin perheensä ja lähimmäisensä, sillä kansalle vieras "uusi isänmaa" sijaitsee Brysselissä. Alueemme on menettänyt kiistatta itsehallinnollisen ja kansalaisdemokraattisen merkityksensä Suomen petoksellisen johdon annettua päätös- ja lainsäädäntövallan YK:lle, Maailmanpankille, Euroopan keskuspankille, Euroopan Unionille ja Natolle. Vain itsenäisen valtion seremonialliset kuoret ja merkityksettömiksi muuttuneet instituutiot ovat jäljellä. Kulttuurisesti ja henkisesti suomalaiset ovat olleet jo pitkään amerikkalaistuneita maailman kansalaisia ja atomisoituneita kuluttajia.

Poliittisen johtomme projekti sitouttaa kohtalomme liberaaliin länteen perustuu vakaaseen uskoon, että olemme historian oikealla puolella, vaikka Francis Fukuyaman 1990-luvun alun teesit historian lopusta ovat 2000-luvulla osoittautuneet kerta toisensä jälkeen haihatteluksi. Tosiasiassa vieraiden voimien ja kansoistaan vierautuneiden eliittien tuntemattomaksi murjoma länsi on poliittisen tutkimuksen skenaarioissa menettämässä kansainvälistä asemaansa. Rajun väestöllisen muutoksen aiheuttanut muukalaisten alaluokka saattaa kasvaessaan romahduttaa lännen jo hyvinkin pian ellei sitten Yhdysvaltojen rahan painamiseen perustuva finanssikapitalistinen ponzi-huijaus ennätä ensin. Joka tapauksessa kansainväliselle turbulenssille Suomi ei mahda mitään, mutta on jokseenkin hölmöä jättää kaikki yhden kortin varaan ja ankkuroitua alas vajoavaan länteen. Itsenäisenä valtiona voisimme luovia kansainvälissä myrskyissä paljon paremmin kuin EU:n ja Amerikan lakeijoina. 

Suomen viime aikainen poliittinen sinisilmäisyys on tietenkin hyödyttänyt eniten Yhdysvaltoja. Se vaistoaa globaalin ylivaltansa kuuluvan menneisyyteen, mutta maan ulkopolitiikkaa hallitsevat neokonservatiivit haluavat edelleen pitää kiinni unelmastaan, jossa Amerikka dominoi maailmaa sotilaallisesti, taloudellisesti ja kulttuurisesti. Jos ja kun tämä projekti menee reisille, anglosionistiset konnat ovat ainakin saaneet haalittua mahdollisimman monta maata mukaan uppoavaan laivaansa.

Tässä riskipelissä Suomi on Yhdysvaltojen tärkeä työkalu Venäjää vastaan. Suomen hölmöt sven dufvat ovat Nato-jäsenyyden myötä velvoitettuja liittymään Amerikan sotiin, joista mikä tahansa voi kytkeytyä Venäjään. Amerikkalaisille tämä käy, sillä heidän ei tarvitse uhrata omaa vertaan, vaan sen tekevät heidän puolestaan suomalaiset, tarvittaessa aina viimeiseen mieheen asti ja vieläpä ilmaiseksi. Aivan samoin kuin Euroopan Unioniin liittyminen toi Suomeen kolmannen maailman rotumuukalaiset, Natoon liittyminen pakottaa meidät kansainvälisiin sotiin. 

Yleistä keskustelua lännessä hallitseva nomenklatuura on perustellut Suomen Nato-jäsenyyttä myös länsimaisella arvoyhteisöllä. Tätä perustetta tarjoaa myös kirjoituksen alun linkistä löytyvä uutinen Nato-kokoukseen saapuva USA:n Blinken: "Puolustetaan demokratiaa ja vapautta", jossa Yhdysvaltain juutalaistaustainen ulkoministeri Antony Blinken katsoo Suomen Nato-jäsenyyden puolustavan "meille rakkaita arvoja: demokratiaa ja vapautta". Kukaan täysjärkinen ei luonnollisestikaan usko Blinkenin humanistiseen tekopyhyyden harjoitelmaan, vaan näkee taustalla kyynisen nollasummapelin maailman vallasta. Varsinkin puhe demokratiasta on huvittavaa kun tietää, että manipuloidut lumedemokratiamme perustuvat oligarkkien harvainvaltaan.

Tässä vaiheessa on vielä vaikea sanoa milloin Natoon liittymisen karut seuraukset alkavat valjeta suomalaisille. Parhaassa tapauksessa tilanne Euroopassa pysyy kireänä, mutta mitään laajempaa valkoisten veljessotaa ei pääse syntymään. Huonossa vaihtoehdossa sota syttyy ja Suomi joutuu siihen mukaan Nato-sitoumuksensa seurauksena.

NYKYHALLITUKSEN KANNATTAJAT: "SE EI OLE FASISMIA KUN MEIDÄN PUOLUEEMME HARJOITTAVAT SITÄ!"

Ei niin, se onkin vain sosialismia!

Toisen maailmansodan jälkeen sanasta fasismi on muodostunut historiaton blankotermi, jonka politiikan pelurit ovat voineet täyttää millä tahansa ikävänä pidetyllä asialla. Tämä siitäkin huolimatta, että monesti fasismiksi leimatut tuomittavat asiat ovat ominaisia vain demokratialle tai vielä useammin vasemmistolle. Koska hävinneillä ei ole valtaa valittaa voittajien mielivallasta, fasismista on tullut nykyjärjestelmän ulkoistettu syntipukki. Jos valtamediassa (italialaisen) fascismin nykyisiä ilmenemismuotoja arvioitaisiin yhtä objektiivisesti kuin Aalto-yliopiston Susanna Viljanen (Takkirauta-blogin ylläpitäjä) kirjoituksessaan Miksi fasismi on tullut takaisin muotiin?, siitä seuraisi valtava julkinen närkästys. 

Koska julkisuudessa fasismi joka tapauksessa ymmärretään siitä tehdyn olkiukkoversion kautta, yksilönvapauden loukkauksetkin niputetaan yleensä fasismiksi. Tosin johdonmukaisen yliherkkä fasismin näkeminen kaikkialla voi tehdä sanojalleen tepposet silloin kun "fasismia" harjoittavat ns. edistykselliset voimat. Nykyisenä kriisiaikana feministihallituksen toimien kutsuminen fasismiksi synnyttääkin sen kannattajissa kognitiivista dissonanssia, jonka vuoksi he katsovat paremmaksi kieltäytyä sanan käytöstä tässä nimenomaisessa yhteydessä. Jos taas hallitusvastuussa olisi Perussuomalaiset, olisivat räyhävasemmiston (mm. Takku.net, Varisverkosto, Punk in Finland) päivystävät apurahapinalliset kutsuneet sen määräämää poikkeuslakia fasismiksi, vaikka toimet olisivat samat kuin nykyhallituksella. Valtion subventoimien vahtikoirien lisäksi olisi todennäköistä, että myös yleisvasemmistolainen tolkun väki vaikenisi fasismista kahdella kotimaisella. Ainoa selitys, jonka he voivat antaa on, että se ei olekaan fasismia silloin kun meidän puolueemme harjoittavat sitä!

On mielenkiintoista seurattavaa, kuinka liberaaleina itseään pitävät normikansalaiset ovat muitta mutkitta hyväksyneet punavihreän feministihallituksen yksilönvapautta loukkaavat poikkeuslait. Joitain älähdyksiä on sentään kuultu, viimeksi Ylen toimittaja Pekka Juntin kolumnissa Koronatoimet näyttävät kuinka diktatuurit syntyvät. Kirjoitus on yritys vastata edistyksellisen väen vaikenemaan kognitiiviseen dissonanssiin, mutta valitettavasti hyvän alun jälkeen kirjoittaja lipsahtaa sivuraiteelle ja alkaa saarnata tuttua liturgiaa pyhästä liberaalidemokratiasta ja toiseuttamisen vahingollisuudesta. Silti kolumnin alussa ollaan oikeilla jäljillä:

Meitä ei pakotettu. Me suorastaan vaadimme perusoikeuksiemme rajoittamista. Kansa huusi niiden perään, osa mediasta vaati heti valmiuslain käyttöönoton jälkeenkin vieläkin tiukempaa kuria. Kerrottiin, että eräs toimittaja olisi jopa valmiuslain säätämisen jälkeisessä haastattelussa kiitellyt pääministeri Sanna Marinia siitä, että poikkeustila oli julistettu. Vallan vahtikoira siis kiitti, että hänen perusoikeuksiaan oli niin komealla tavalla rajoitettu.

Jutun loppupuolella kirjoittajalla alkaa mennä taas lujaa ja päälle iskee sosialistisosiologin moodi, josta puuttuu vain kielen päässä oleva maininta natseista:

Jotta demokratiat voivat muuttua diktatuureiksi, ensimmäiseksi on luotava paha. On luotava sellainen täydellinen pahan ilmentymä, joka uhkaa kansakunnan olemassaoloa ja jota vastaan on taisteltava kovimmin käytettävissä olevin keinoin.

Tuo toinen voi olla poliittinen vastustaja kotimaassa, joka on kaadettava komealla vaalivoitolla tai vallankumouksella, tai muuten me suistumme kuiluun. Paha voi olla joku kansanryhmä, joka on syyllinen kaikkiin ongelmiimme työttömyydestä erektiohäiriöihin. Se voi olla naapurimaa, kammottava ja likainen verivihulainen, joka uhkaa raiskata meidän naiset, tappaa meidän lapset ja ulostaa isiemme haudoille.

Juntti selittää demokratian muuttumisen diktatuuriksi (so. fasismiksi) johtuvan perusteettomasta viholliskuvasta, joita diktatuurin kannattajat osaavat taitavasti lietsoa. Historian valossa tämä ei useinkaan pidä paikkaansa, sillä jo sanan alkuperä liittyy vanhaan roomalaiseen insitituution, jossa lähellä anarkiaa käyvän valtion pelastajaksi nimitettiin määräaikaisesti diktaattori. Voidaan sanoa, että maamme tämänhetkisessä poliittisessa tilanteessa normaalia vahvempaa päätäntävaltaa käyttää pääministeri Sanna Marinin hallitus, joka on oikeusfilosofi Carl Schmittin sanoin  "suvereeni, joka päättää poikkeustilasta”.

Alun ajatuksia herättävistä avauksista huolimatta kolumnisti tyytyy sättimään lopulta kriisiajan vaihtoehtoisia hallintomuotoja. Kauhukuvia maalailemalla Juntti vihjaa kovien hallintotoimien olevan tarpeettomia, vaikka kyseessä olisi todellinen yhteiskunnallinen hätä, jonka purkamiseksi normaali demokratiailveily on täysin tehoton ratkaisuapparaatti:

Kun diktaattorikandidaatin tähdet ovat kohdallaan, eli maailma sopivasti epävakaa ja kansa sulokkaasti peloissaan, hän saa haluamansa 

– poikkeuslait, ensiaskeleen kohti absoluuttista valtaa. Sitten voikin tapahtua mitä vain. Eurooppa on täynnä hassuja esimerkkejä.

Kolumnisti on kuitenkin melko tyytyväinen Marinin hallituksen pakkotoimiin. Näin hän tulee tunnustaneeksi, että yksilönvapautta rajoittavien poikkeuslakien käyttöönottaminen on sittenkin ihan hyvä juttu, kunhan sen tekevät vain progressiiviseksi katsotut puolueet eikä seuraavan vaalien todennännäköinen voittaja Perussuomalaiset. Ei se ole fasismia silloin kun vastuulliset puolueet harjoittavat sitä!:

Tiedämme, että Sanna Marin on hyvän asialla, tiedämme, että hän seuraa tarkasti lainsäädäntöä ja käyttää pakkokeinoja niin vähän kuin mahdollista. 

Mutta tiedätkö, niin ne seuraavatkin poikkeuslakien käyttöönottajat väittävät. Osaammeko silloin olla kriittisiä vai vaadimmeko jälleen, että vapautemme viedään?

                                                       *****************************

TV2, tiistai 31.3. 2020 klo 21.02, Verta, hikeä ja T-paitoja

5/8. Nahkatehtaalla. Lehmän nahan käsittely on kovaa työtä. Ei pelkästään fyysisesti. Maiju murenee. HD ohjelmatekstitys (suomi) 28 min. Linkki tv-sarjaan täältä.

Jo viidenteen jaksoon ehtinyt nuorisolle suunnattu sarja, jonka tarkoitus on saada suomalaiset tuntemaan huonoa omatuntoa ostamistaan ulkomaisista halpatuotteista. Idea propagandaohjelmaan ei ole edes oma, vaan sekin on napattu BBC 3:n vuonna 2008 esitetystä sarjasta Blood, Sweat and T-shirts. Suomessa sarjaa esitettiin viime vuosikymmenen alussa ja sen uusintakierroksella Yle Watch kirjoitti 29.6. 2011 siitä lyhyen arvion päivityksessään Klassista vain vain valkoisia syllistävää sosiaalipornoa:

Mihin tällä itkuisten ja pelkästään tunteittensa varassa elävien "tiedostavien" brittiteinien viemisellä Afrikan arkeen oikein pyritään? Tietysti herättämään kollektiivista syyllisyyttä kaikissa valkoisissa länsimaisissa ihmisissä kuten suomalaisissa. Siksihän "vastuullisen tiedottamisen" (koodisana suomalaisvihamielisyydelle) Yle sarjan BBC:ltä hankkikin! Sarja ei turhaan kikkaile hienovaraisella propagandalla, vaan tykittää katsojan silmille suorasanaisen viestin, että meillä on hyvin, koska heillä on huonosti.

Ongelma voidaan ohjelman tekijöiden mielestä ratkaista kaatamalla kuin tyhjästä tullutta länsimaista vettä Afrikan pohjattomaan kaivoon - tai vielä parempaa - tuomalla afrikkalaiset Eurooppaan! Jälkimmäisellä toimenpiteellä oletetaan, että afrikkalaisten kurjuus vähenisi ja meidän elintasomme jopa kasvaisi (ne huippuosaajat), vaikka lopullisena seurauksena olisi vain Euroopan muuttuminen Afrikaksi. Jotta tämäkin skenaario huomioitaisiin, Yle voisi harjoittaa aidosti vastuullista tiedottamista lähettämällä klassikkodokumentin Africa Addio (Jäähyväiset Afrikalle). Dokumentissa näytetään kouriintuntuvasti syy sille, miksi Afrikka on sellainen kuin se on: siellä asuu mustia afrikkalaisia. Kun he muuttavat tänne, Suomi ja Eurooppa muuttuu afrikkalaiseksi.

                                                        *****************************

Yle Radio 1, 31.3. 2020 klo 15.02, Kulttuuriykkönen: Miksi oikeistoradikalismi menestyy? 

Adorno ja Fukuyama tarjoavat selityksiä Kulttuuriykkösessä pohditaan oikeistoradikalismia, konservatiivista oikeistoa ja kaunan politiikkaa. Suomenkielistä lukijakuntaa hemmotellaan parilla tuoreella käännöksellä. Toinen on saksalaisfilosofin ajatuksia reilun 50 vuoden takaa, Theodor W. Adornon luento ”Näkökulmia uuteen oikeistoradikalismiin” vuodelta 1967. Toinen kirjoista on Francis Fukuyaman teos ”Identiteetti. Arvostuksen vaatimus ja kaunan politiikka”. Se ilmestyi alkukielellä englanniksi 2 vuotta sitten. Keskustelemassa Helsingin yliopiston Eurooppa-tutkimuksen johtaja Juhana Aunesluoma sekä Ulkopoliittisen instituutin johtaja Mika Aaltola. Jakke Holvas juontaa.

Linkki ohjelmaan. 

"Kulttuuriykkösessä pohditaan oikeistoradikalismia, konservatiivista oikeistoa"....vaihteeksi! Vai oletteko sattuneet kuulemaan Ylestä ohjelmaa, jossa konservatiiviset asiantuntijat analysoivat vasemmistolaista kulttuurihegemoniaa ja uusvasemmiston nyrjähtänyttä identiteettipolitiikkaa? Ette, koska sateenkaari-Yle päästää ääneen vain vasemman puolen kulttuuriagitaattorit ja "asiantuntijat". Näille vasemmistoliberaaleille ja oikeiston aisankannattajille ns. äärioikeisto on ongelma yksinkertaisesti siitä syystä, että se sattuu haastamaan juuri heidän valta-asemansa.

Tällä kertaa Kulttuuriykkösessä päästettiin ääneen tunnettu EU-kiihkoilija Juhana Aunesluoma ja Ulkopoliittisen instituutin johtaja, Nato-miehenä tunnettu Mika Aaltola. He arvioivat kahden pahamaineisen utopistimädättäjän teosta, jotka ovat viime aikoina kuluneet monen vanhaa valtaa edustavan vaikuttajan käsissä.

Liberaalidemokratian lopullista voittoa 1990-luvulla epäonnistuneesti ennustaneen Francis Fukuyaman uusin teos Identiteetti perustuu samanlaiseen toiveajatteluun kuin hänen kohuteoksensa Historian loppu ja viimeinen ihminen (1992). Tuoreehkossa kirjassaan Fukuyma argumentoi sen puolesta, että Amerikka ei saa jäädä kansakunnaksi, jota hallitsee maan perustanut valkoinen enemmistö ja sen identiteetti. Rotumuukalaisena Fukuyamalle on edullisinta Yhdysvallat, joka on kuin lopun ajan Babylonian roturutsattu basaari. Siis juuri sellainen "yhteisö", joka sopii erinomaisen hyvin George Sorosin kaltaisille globalistisille taustavaikuttajille. Ymmärrettävästi tällainen malli sopii myös kukservatiiviselle Mika Aaltolalle. 

Theodor W. Adorno on puolestaan Frankfurtin koulun kulttuurimarxilaisuuden kantavia voimia, mikä jo kertoo lähes kaiken hänen asenteestaan kulttuuria luovaan ja ylläpitävään järjestykseen. Yhtenä ensimmäisistä jälkimarxilaisista uusvasemmistolaisista juuri Adorno kävi omaa heprealaista pyhää sotaansa valkoista enemmistöä ja sen oikeuksia puolustavaa oikeistoradikalismia vastaan. Aivan kuten Fukuyaman kohdalla, oman etniteetin edunvalvonnasta lähtevä kilpailuhakuinen kauna valkoisia vastaan selittää pitkälti Adornonkin kirjallisen tuotannon. Adornon "kriitiikin kulttuuri" valkoista etniteettiä vastaan kun on ilmiselvä projektio hänen oman rotunsa itsesuojeluhalusta, seikka, joka jää tietenkin kirjailijaa hehkuttavalta Juhana Ahnesluomalta huomioimatta.

LÄNNEN MEDIAT VAATIVAT PUOLAA PITÄMÄÄN KIINNI DEMOKRATIAILVEILYN KULISSEISTA

Puolalaiset nationalistit marssimassa länsimaista
mädätystä ja venäläistä ekspansiota vastaan. Varsinkin
lännessä sionistit ja muu petturieliitti on kauhuissaan.

Länsimaiden valtamediat yksityistä valtiollisiin ovat hyökänneet systemaattisesti kaikkia niitä Itä-Euroopan maita vastaan, jotka eivät noudata ortodoksisesti sitä versiota demokratiasta, jolla vaalikarjaa hallitaan ja manipuloidaan vanhoissa EU-maissa. Tuorein esimerkki tällaisesta osoittelevasta hurskastelusta on Ylen verkkosivuilta löytyvä uutinen "Puolaan on syntymässä orwellilainen todellisuus" – Solidaarisuus-veteraani pelkää demokratian puolesta.

Jutun  toimittanut Sampo Vaarakallio luo entisen Solidaarisuus-liikkeen aktiivi Jacek Kozłowskin lausuntojen avulla mielikuvaa, että puolalaisten taistelu 1980-luvulla kommunistihallintoa vastaan olisi rinnastettavissa viime aikaisiin EU-mielisten mielenosoituksiin. Sanomatta jää, että juuri Solidaarisuus-liike kannattaa hallitsevan Laki ja oikeus -puolueen toimia, joilla pyritään turvaamaan maan itsenäisyys ja ulkorajojen pitävyys. 

Jo jutun alkupuolella Vaarakallio paljastaa fukuyamalaisen agendansa, jossa (vasemmisto)liberalismi edustaa historian loppua ja siten idelogisesti lukkoon lyötyä maailmaa. Se mitä näemme Euroopassa nyt, on pikemminkin todiste historian syklisyydestä kuin jostain yksisuuntaisesta hegeliläisyydestä tai lineaarisesta "edistyksestä" (joka useimmiten on silkkaa rappiota), johon Ylen toimittaja näyttää lapsellisesti uskovan:

Nyt on tullut taas aika nousta vastarintaan, sillä konservatiivinen, kansallismielinen ja populistinen Laki ja oikeus -puolue on hallitusvallassa ja yrittää kääntää ajanpyörää taaksepäin.

Jokaisella maalla pitäisi olla oikeus määrittää lakinsa ja oikeusjärjestelmänsä miten tahtoo, mutta länsimaiden demokratuurin äänitorvet vaativat kaikille vain yhtä demokratiatulkintaa, josta poikkeaminen olisi muka "demokratian pelisääntöjen" vastaista. Kuka tai mikä taho nämä "pelisäännöt" on sitten asettanut? Tuskin Jumala, vaan ainoastaan hallitseva hegemonia, jolla sattuu olemaan valtaa juuri tässä historian vaiheessa. Se, että ilman kansan mandaattia toimiva luihu juristiporukka on saanut suurissa länsimaissa istutettua perustuslakiin 2000-luvun kommunismia edustavan klausuulin "univeraaleista ihmisoikeuksista" ei kerro vielä mitään demokratian, kansan vallasta. Päinvastoin, ihmisten "unversaaleihin oikeuksiin" alistetussa perustuslaissa nimenomaan sivuutetaan demokratian perusyksikkö kansa, joka ei todellakaan tarkoita kaikkia maailman ihmisiä.  

Mitä taas tulee uutisessa mainittuun laillisuusperiaatteen (rule of law) ja vallan kolmijako-oppiin, edes länsimaissa niitä ei kyetä eikä haluta noudattaa. Vaarakallion jutusta ei voi välttyä tulkinnalta, että Länsi-Euroopassa kolmijako-oppia kyllä noudatetaan, kun taas EU-kriittisissä Itä-Euroopan maissa kuten Puolassa on vallassa yksinvaltainen puolue, jonka totalitaristinen valta ulottuu kaikkialle. Huvittavaa on myös näkemys, että toisin kuin Puolassa, lännessä valtamedia muka olisi riippumaton poliittisen eliitin ajamista agendoista :

Puolue on alistanut mediaa hallintaansa ja runnoo nyt läpi hanketta, jolla se pääsisi valitsemaan korkeimman oikeuden tuomarit. Vallan kolmijako-oppi on saamassa kovan iskun, jos hallituksen aikeet menevät läpi. – On syntymässä orwellilainen todellisuus.

Vallan kolmijako-opissa lainsäädäntövalta, tuomiovalta ja toimeenpanovalta erotetaan toisistaan vallan väärinkäytön estämiseksi, mutta hyvästä periaatteesta huolimatta tämä ei toteudu käytännössä missään maassa. Otetaan esimerkiksi vaikka Suomi, joka on keskiverto länsimainen EU-maa. Meillä kuten muuallakin lainsäädäntö- ja toimeenpanovalta ovat riippuvaisia toisistaan eivätkä ne toimi erillään. Tämä kuuluu parlamentaarisen järjestelmän sisäiseen rakenteeseen eikä se sinällään edusta korruptiota toisin kuin tuomiovallan ja toimeenpanovallon kietoutuminen yhteen. 

Räikeä esimerkki viimeksi mainitusta on Poliisihallituksen nostama kanne Pohjoismaisen Vastarintaliikkeen lakkauttamiseksi. Tässä kyseissä tapauksessa toimeenpanovallan ja tuomiovallan itsenäisyys on kyseenalaista, koska kummatkin vallan muodot ovat ottaneet yhteiseksi asiakseen Vastarintaliikkeen laillisuudesta päättämisen. 

Ongelmallista on myös tuomiovallan halu puuttua lainsäädäntöön, josta kertoo rikosepäilyn vuoksi virkavapaalla olevan valtakunnansyyttäjä Matti Nissisen vaatimukset kovemmista rangaistuksista totuuspuhujille. Vastaavasti Iso-Britanniassa ja Saksassa vallan eri muotojen korruptoitunut yhteennivoutuminen on saanut aikaan totalitaristisia kansalaisten valvonnan ja rankaisun muotoja. Siksi entisen Solidaarisuus-liikkeen aktiivi Jacek Kozłowskin lausunto "orwellilaisesta todellisuudesta" on silkkaa länsimaita varten tehtyä propagandaa, koska todellisuudessa ilmaisuvapaus on Puolassa suurempaa kuin poliittisen korrektiuden mädättämissä länsimaisissa demokratiailveilyissä.

Sekä Vaarakallio että haastateltu Kozłowski näyttävät selvästi halveksuvan väärin ajattelevaa "taantumuksellista" kansaa, joka ei nielemättä pure länsimaisen demokratuurin mätiä hedelmiä kuten "ihmisoikeuksien" nimissä vyöryvää ulkomaalaisinvaasiota, vastuutonta hedonismia ja moraalista selkärangattomuutta:

Puolue puhuu myös voimakkaasti pakolaisia ja maahanmuuttoa vastaan. Sekin puree kansaan hyvin.  – Osa hallituspuolueen kannattajista elää vielä henkisesti menneessä. Hallituksen kannattajissa on vanhaa homo sovieticus -mentaliteettiä sekä perinteistä puolalaista katolilaisuutta, arvioi Jacek Kozłowski.

Uutisjutun pääviestinä on, että puolalaiset eivät ole vielä täysin sisäistäneet kansalaisiaan atomisoivan ja henkisesti yhdenmukaistavan länsimaisen demokratian hienouksia. Länsimaalaisten tapaan myös puolalaisten pitäisi luopua identiteetistään ja traditiostaan, jotta kaiken ylle voitaisiin korottaa nykymuotoisen demokratian palvonta, koska se antaa palkkoksi talouskasvun suomaa jatkuvaa kulutusta. Tähän samaiseen liberalistiseen demokratia-narraatioon kuuluu, että omaan maaperään kiinnittyneillä ajattomilla identiteeteillä ei olisi enää merkitystä kulutuskeskeisessä maailmassa; siirtyessään post-nationalistiseen monikulttuurismiin välitöntä etuaan ajava kuluttaja voi toteuttaa sitoumuksetta vapaammin todellista viettiään, materialistista kulutusta:

Kozłowskin mielestä Puolan ongelma on siinä, ettei kansa ole vielä sisäistänyt demokratiaa. Järjestelmä muuttui nopeasti. Puola joutui omaksumaan lyhyessä ajassa sen, mihin Länsi-Eurooppa kasvoi pikku hiljaa.  – Ihmiset eivät ymmärrä sitä, että demokratiaa tulee vaalia koko ajan.

Liberaaleilla on edelleen vakaumus, että uudelleen indoktrinoitu "vapautettu" ihminen on valmis myymään "rasitteeksi käyneen" kansallisvaltionsa ja sen myötä kansansa mihin hintaan hyvänsä, kunhan saa siitä itselleen vain sopivan hyödyn. Tätä ajatusta vasten on asetettava kysymys: kuka on valmis kuolemaan globalistien fetissiksi nostaman nykydemokratian puolesta? Tai edes Euroopan Unionin?

                                                   **********************************



Yle TV1, maanantai 24.7.2017 klo 21:00, A-studio:  Lääkejätit potilastietojen kimpussa. 

Linkki Yle Areenaan.

Suomalaisten terveystiedot halutaan avata lääkeyrityksille - kuka siitä hyötyy? Studiossa professori Sirpa Hartikainen Itä-Suomen yliopistosta ja lääketeellinen johtaja Anssi Linnankivi Rochesta. EU:n ja Puolan suhteesta haastateltavana Puola-asiantuntija Tapani Kärkkäinen. Juontajana Jan Andersson #yleastudio

Ensin myytiin pilkkahintaan globalikapitalistisille kaivosyhtiöille valtion maat, nyt ovat vuorossa kansalaiset potilastiedot.

Yle Fem, maanantai 24.7.2017 klo 18:23, Ghanan lapset: Ghanan lapset 

Jalkapallo-ottelu. Mubarak haluaisi ammattilaispelaajaksi, ja hän harjoittelee kavereidensa kanssa joka päivä. Mistä löytyisi televisio, josta kaverukset näkisivät maaottelun? buu.yle.fi Kuulovammaisille tarkoitettu tekstitys: ruotsi. Sallittu kaiken ikäisille.

Yle Fem, maanantai 24.7.2017 klo 19:00, Uusi koti Ruotsissa 

Sarja alkaa, 1/6 Viittomakielinen sarja Ruotsiin tulleista kuuroista maahanmuuttajista. Onko Ruotsi kuurojen luvattu maa? Latvialainen Matilda Bergman ja irakilainen Laith Foad Fathulla kertovat elämästään kahden kulttuurin välissä. HD Kuulovammaisille tarkoitettu tekstitys: ruotsi.

"Hulluja nuo ruotsalaiset", tiesi jo Asterix.

Yle Fem, maanantai 24.7.2017 klo 19:45. Lautasantennien takaa: Hyvä sydän 

Osa 5/5. Salih haluaisi sulattaa kaikki maailman aseet ja rakentaa niistä kauniin sillan. HD Kuulovammaisille tarkoitettu tekstitys: ruotsi.

Tämöinenkin matu-matukka sarja on pyörinyt kaikessa hiljaisuudessa Ylessä mädättämässä itkuisten liberaalien sydämiä ja aivoja.