sunnuntai 24. tammikuuta 2016

YLE YLEISTÄÄ MAMUJEN YKSITTÄISET "MENESTYSTARINAT"



Ylemmyydentuntoiset suvaitsevaiset ovat saarnanneet jo pitkään, että ulkomaalaisten edesottamuksia ei saisi yleistää, jonka vuoksi heidän tekemänsä rikokset ovat vain yksittäistapauksia. Jostain syystä tämä moraalisen sisällön saanut vaatimus ei pädekään silloin, kun kyse on yksittäisten ulkoeurooppalaisen positiivisista tarinoista. Ylessä nämä harvinaiset poikkeukset halutaan yleistää koskemaan jokaista Lähi-Idästä ja Afrikasta tullutta onnenonkijaa. Viimeisimmät esimerkit jo naurettavuuteen asti paisutelluista "menestystarinoista" Yle tarjoaa jutussaan Kaksi yksinäistä sielua vailla turvaa ja seitsemän (!) positiivista kohtaloa hehkuttavassa artikkelisarjassa Seitsemän pakolaisen tarinat: Kielitaitoa perunasäkeistä ja lukioon vaikka väkisin.

Kyllähän Yle osaa tehdä negatiivisiakin yleistyksiä, mutta silloin ne koskevat poikkeuksetta kansallismielisiä. Toinen Ylen vihaama ryhmä on valkoiset heteromiehet, joita kommunistiseksi mekkoeinariksi tunnustautuva teatteriohjaaja (niinpä niin) Juha Hurme lyö haastattelujutussa Juha Hurmeelta ei heru myötätuntoa miehille: "On vain myönteistä, että miesten vääristyneen suuri valta-asema horjuu"
 kuin vierasta sikaa. Koska Yle puolustaa omiaan, emme kuule koskaan kritiikkiä psykoosin vuoksi lataamossa pari vuotta kuluttaneesta Hurmeesta, mutta kansan syvissä rivissä hänen suomalaisvihamieliset jeremiaadiansa eivät ole unohtuneet. Punaporvari nukkukoon yönsä huonosti.



------------------------

Yle TV1 ja Teema ylistävät Afrikkaa. Ihmetyttää vain, että jos kerran Afrikka on niin valtavan ihana ja upea manner, niin miksi ihmeessä sitten kaikki kynnelle kykenevät haluavat sieltä pois tänne kylmään Pohjolaan "rasistien" kiusattavaksi....



Yle TV1, 24.1.2016 klo 21:05, Le Havre 

Marcel Marx, entinen kirjailija ja nykyinen kengänkiillottaja, elää tyytyväisenä elämäänsä, kunnes kohtalo yllättäen heittää hänen tielleen alaikäisen pakolaisen pimeimmästä Afrikasta. O: Aki Kaurismäki. (U) HD Äänitekstitys: suomi. Sallittu kaiken ikäisille.


Vanha katkeroitunut punamädättäjä manaa Euroopan perikatoa itkuhumanistisessa syyllistämistarinassa.


Yle Teema, 24.1. klo 20:00, Made in Africa

(Afrika er det nye sort) Osa 1/6. Tanskalainen muotitoimittaja Chris Pedersen tapaa Ghanassa muotisuunnittelijoita, mediaväkeä ja trendsettereitä. HD Äänitekstitys: suomi.


Yle Teema, 24.1. klo 20:30 Uusi Afrikka  

1/5. Ghanan pääkaupunki Accra nousee uuden afrikkalaisen kulttuurin ja taiteen keskukseksi. Sen takaavat muusikko Wiyaalan, Bikelordz-temppupyöräilijöiden ja performanssitaiteilija Serge Attukwein työt. HD Äänitekstitys: suomi.

Yle Teema, 24.1.2016 klo 21:00, Malin musiikki ei vaikene 

Polttavan ajankohtainen dokumenttielokuva Malista, jossa ääri-islamistit kielsivät kaiken musiikin kuoleman uhalla. Muusikot pakenivat mutta musiikki ei kuollut. O: Johanna Schwarz (They Will Have to Kill Us First, 2015). HD Äänitekstitys: suomi. K12 (ahdistus).


Yle Teema, Maanantai 25.1.2016 klo 00:15, Kun aids iski Kööpenhaminaan 

Kööpenhaminassa sijaitseva Madame Arthur on homojen suosima yökerho. Ainutlaatuista vapaamielisyyttä henkivän paikan tulevaisuus vaarantui, kun Tanskassa todettiin ensimmäiset hiv-tapaukset. (U) Äänitekstitys: suomi.

Keskiyön homomarttyyri-itkut.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti