maanantai 27. joulukuuta 2021

VALTIOKIRKON VIIMEISET PÄIVÄT NYT YLEN TV-DOKUMENTTINA!


TV1, maanantai 27.12.2021 klo 18.30, Papisto


5/8. Yhteisöjen keskellä, ihmisten vierellä. Papilla on iso rooli työyhteisöissä ja kotipaikkakunnilla. Vihkimisiä täysin erilaisissa tunnelmissa ja harrasta jumppaa Harrin kanssa. HD ohjelmatekstitys (suomi) 30 min

Joulupyhien aikana suuret ikäluokat ovat luultavasti nököttäneet television äärellä kiroillen ettei sieltä tule mitään, mutta ovat silti kykenemättömiä poistumaaan sen typerryttävästä taikapiiristä. Ohjelmatietojen perusteella Yle on lähettänyt joulun aikoihin demarieläkeläisille dokumenttisarjaa Papisto, joka on kuin luotu valtakunnanverkon herran sanaan luottavalle tuulipukukansalle. Yle mainostaa ohjelmaansa mm. näin:

Tampereelta sarjassa on mukana Tarvo Laakso, joka tunnetaan Tampereen ulkopuolellakin räväkkänä rokkipappina. Hän on myös Lapin ystävä ja lomailee vuosittain Kilpisjärvellä.  

Neljäntenä on Vesilahden kirkkoherra Harri Henttinen, joka on sarjan ainoa esimiesasemassa toimiva pappi. Meikkaava kirkkoherra on herkkä, värikäs ja liberaali hahmo, joka ei pidä itseään miehenä eikä naisena.

Täällä Yle Watchissa ei moista kulttuurimädätystä tietenkään katsota, koska jo pelkät ohelmatiedot antavat riittävän informaation sisällön vahingollisuudesta kuin cd-levyssä näkyvän rap-"artistin" kansi. Toisin sanoen Papisto kuuluu sarjaan "katsomatta roskaa".  Tämä ei silti estä kansallista tarkkailijaa tekemästä erinäisiä havaintoja dokumenttisarjasta.

Ensinnäkin ohjelma on mitä mainioin friikkisirkus ajastamme, vieläpä parhaaseen katseluaikaan. Kirkon nykytilaa se kuvaa varmasti rehellisesti, ovathan vasemmistolaiset ateistihumanistit naisittaneet laitosta jo 1980-luvulta lähtien. Tämän institutionaalisen pitkän marssin tuloksena evankelis-luterilainen kirkkomme on täynnä homoalakulttuurin palvontaa, sukupuolinarsistista raivofeminismiä, transsukupuolista (sic) identiteettisekoilua ja afrikkalaisten elintasoturistien hyysäystä veronmaksajien kustannuksella. Muutoksen ollessa tämä kenenkään ei pitäisi hämmästyä kirkon Jumalan palvonnan vaihtumista sentimentaaliseen ihmisen palvontaan.

Niin sanotut tolkun ihmiset eivät ole panneet tikkua ristiin estääkseen kirkon sairaalloista kehitystä, joten heidän on turha mutista sohvillaan, kuinka Yle Papisto-sarjallaan hieroo katsojien naamaan rektumista päästettyä sateenkaaripropagandaa. Passiivinen kansan enemmistö on toden totta ansainnut nuorisoa nuoleskelevat rokkipappinsa, voimaannuttavan itsekkäät femakkopappinsa ja meikkaavat transupappinsa!

Se kansanosa, joka näkee aikamme hulluuden läpi, ei pidä kuitenkaan närkästyä Papistosta. Itse asiassa sarja saattaa olla makoisaa viihdettä sille, joka osaa nauttia historian viemäriin lopulta uppoavan pellemaailman kouristuksista. Vai mitä ajatella ohjelman woke-saamelaispapista, joka saarnaa ylpeästi vähemmistönsä etnonationalismia, mutta joka suomalaisen suusta lausuttuna johtaisi valtakunnansyyttäjän syyteharkintaan. Jos taas kestää myötähäpeän, niin onhan siinä jotain ratkiriemukasta kun koinsyömää rokkia vääntävä "rokkipappi" soittaa kehitysapukommunisti Jaakko Löytyn kamalaa leirinuotiorämpytystä...Civil rights, yeah right! Tällaisessa tuokiokuvassa parodiahorisontti karkaa vääjäämättä, mutta moderneilta nykyuskovilta on turha odottaa että ymmärtäisivät ironian. Mikäs sen viihdyttävämpää.

perjantai 17. joulukuuta 2021

KORONAPASSISTA TEHDÄÄN PYSYVÄ SOSIAALINEN LUOTTOLUOKITUSJÄRJESTELMÄ


Viime aikoina korona-show on siirtyny aivan uuteen näytösvaiheeseen. Aikaisempien esitysten perusteella alkaa paljastua,
että vain pienelle osalle väestöä vaarallinen Covid-19 on alusta asti ollut pelkkä väline maailman finanssieliitille ja sen talutusnuorassa olevien valtioiden näkyvälle johdolle. Olipa viruksen ilmaantumisen syy mikä tahansa, se on toiminut sopivasti Maailman Talousfoorumi- ja YK-globalistien kaivattuna keinona toteuttaa niiden todellinen tavoite: kansalaisten alistaminen aukottomaan digataaliseen kontrolliin. Tämän mahdollistaa taudin "hallintaa" varten luotu koronapassi. 

Jos joku kuvittelee, että koronapassi olisi otettu käyttöön vain avuksi taistelussa virusta vastaan, hän voi miettiä asiaa uudestaan luettuaan Ylen tuoreen uutisen STM:n ehdotus lausunnoille: Koronapassia voi vaatia ilman rajoituksia, viranomainen voisi edellyttää tapahtumilta sen vaatimista. Sosiaali- ja terveysministeriön vaatimus laajennetusta koronapassin käytöstä olisi voimassa ensi kesäkuuhun asti, mutta on syytä epäillä, ettei tästä kontrollivälineestä luovuta kun se on kerran saatu voimaan. 

Tosin hallituksen hanke voi vajota jäihin jo ensi metreillä, mikäli on uskominien Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen pääjohtajan tuoreimpaan lausuntoon Yle-uutisille:  THL:n pääjohtaja Markku Tervahauta: Pian voi olla tarve laittaa koronapassi hyllylle – Se tarkoittaisi rajoituksia myös rokotetuille mukaan. Toki tämäkin saattaa olla vain pelkkä täky, jolla hyväuskoinen kansa saadaan suorastaan rukoilemaan koronapassin käyttöä.

Joka tapauksessa lakiehdotus herättää kysymyksen, mihin koronapassia oikeastaan tarvitaan, kun rajoitukset eivät koronatilanteen parantumisen vuoksi olisi enää voimassa. Se olisi hyödytön myös lieväoireisen mutta herkästi leviävän Omikron-muunnoksen vallitsessa, sillä aikaisemmat rokotukset eivät tehoa siihen. Jatkuva koronapassin vaatiminen tautitilanteesta riippumatta tarkoittaisikin sitä, että käytännössä koronarajoitukset olisivat koko ajan voimassa.

Samaan aikaan EU on suunnittelut kaikessa hiljaisuudessa alamaisilleen "digitaalista lompakkoa". Suomen Standardoimisliitto julkaisi jokin aika sitten (10. joulukuuta) tiedotteen EU:n digitaalinen identiteettilompakko tulee – standardisointityö alkaa, jossa todetaan:
Viime kesänä EU-komissio julkaisi ehdotuksensa eurooppalaiseksi digitaaliseksi identiteetiksi. Kokonaisuuteen sisältyy digitaalinen identiteettilompakko, jota voi käyttää tunnistautumiseen, maksamiseen sekä virallisten asiakirjojen tallentamiseen. Hanke hyötyy standardeista, ja CEN on käynnistänyt digitaalisen identiteettilompakon standardisointityön.
Mitä tällä on tekemistä koronpassin laajennusten kanssa? Sen verran, että koronpassi tulee hyvin nopeasti sulautumaan osaksi tulevaa "digitaalista lompakkoa". EU-komission kaavailema ja todennäköisesti läpimenevä digitaali-identiteetti näyttää päältäpäin katsoen pelkältä kansalaisen asioimista helpottavalta työkalulta, mutta kun siihen yhdistetään kaikkialla vaadittava koronapassi, se muuttuukin vaivihkaa digitaaliseksi terveyspassiksi ja  sosiaaliseksi luottoluokitusjärjestelmäksi. Siksi samaksi, josta EU on moittinut Kiinaa. 

Jälleen kerran salaiittoteorioksi leimatut varoitukset ovat osoittautumassa todeksi. Mikäli YK:n terveysjärjestö WHO:n agendaa noudattava Sosiaali- ja terveusministeriö saa tahtonsa läpi, "salaliittoteoreettikkojen" huomiot koronapassin tarpeettomista laajennuksista ovat koko ajan olleet totta.

Koronapassin hyöty taudin ehkäisyssä on käytännössä olematon, mikä on ymmärrettävää, koska se on alun perinkin ollut pelkkä tekosyy todelliselle päämäärälle, eliitin epäluotettavana pitämänsä kansan valvonnalle. Mitä hyötyä on digitaalisesta passista, joka kertoo vain rokotusten määrän, mutta ei akuuttia tautitilaa? Jo nyt tiedetään myös rokotettujen kantavan virusta ja sairastavan tautia. Jos esimerkiksi yleisötilaisuuksissa haluttaisiin aidosti estää viruksen leviäminen, asiakkailta pitäisi vaatia tuore testitulos, koska tehottomiksi osoittautuneet rokotukset eivät kerro tautitilanteesta vielä mitään.

On imeisen selvää, että koronpassin vaatimisella joka paikassa kansalaiset käytännössä pakotetaan ottamaan rokote, jotta kattavuus saataisiin sataan prosenttiin. Tämä taas synnyttää tilanteen, jossa ei ole enää rokottomattomien verrokkiryhmää, jolloin rokotehaitat voidaan selittää vaikkapa uuden virusvariantin syyksi.

Yksi todiste koronavirukseen ja koronapassin käyttöönoton valheen verkosta on juuri vaatimus rokotekattavuuden määrän jatkuvasta nostamisesta. Ennen rokotteiden tuloa asiantuntijat puhuivat noin 65-70% rokotekattuvuudesta, jolloin saavutettaisiin laumasuoja koronaa vastaan. Kuinka sitten kävikään, kertoo kansalaisvaikuttaja Mikko Ellilä

Alun perin väitettiin, että kun rokotuskattavuus on tarpeeksi korkea, esim. 80 % yli 12-vuotiaista, niin kaikista rajoituksista voidaan luopua. Joskus alkusyksystä pääministeri Sanna Marin sanoi, että se ei edes ole niin tarkkaa, onko se 80 % rokotuskattavuus saavutettu, koska yhteiskunnan vapauttaminen rajoituksista ei voi olla kiinni yhdestä prosenttiyksiköstä.  Nyt kun rokotuskattavuus on jo hyvän aikaa ollut selvästi yli 80 % yli 12-vuotiaista, niin rajoituksista ei silti ole luovuttu, vaan niitä on päinvastoin tiukennettu. Aiemmin väitettiin, että rokotuskattavuuden nousu mahdollistaa rajoituksista luopumisen, mutta nyt sanotaan, että rokotusten tarkoituksena onkin vain sairaalahoidon kuormituksen vähentäminen.   Eikö tämä ole maalitolppien siirtelyä?!

Alussa mainittu Ylen uutinen paljastaa, että riippumatta korkeasta rokotekattavuudesta koronapassia tultaisiin jatkossa vaatimaan kaikkialla. Tätä perustellaan taudin jatkuvalla ilmenemisellä, koska paljon mainostetut rokotteet eivät annakaan kunnollista suojaa. Valtaa pitäville sillä ei ole mitään merkitystä, ettei koronapassin antama tieto rokotuksista ehkäise taudin leviämistä. Pääasia on saada ainoastaan kansalaiset digitaaliseen kontrolliin koronan suomilla poikkeustoimilla. 

Onneksi tätä hiipivää totalitarismia myös vastustetaan, mutta Suomen valtamedia kuvaa sitä marginaalihahmojen puuhasteluksi, vaikka eräissä Euroopan maissa valtavirtapoliitikotkin vastustavat sitä. Tästä on hyvänä esimerkkinä sitoutumattoman iltalialainen europarlamentaarikko Francesca Donaton tuoreehko tiedote Twitterissä:   

Kerron teille nyt: vihreästä passista tehdään pysyvä "ennaltaehkäisevänä" toimenpiteenä, ja rokottamattomia vainotaan ja eristetään kaikin keinoin, myös väkivaltaisin keinoin. Kaikki asiaankuuluvat tietomme (mukaan lukien vero- ja sosiaaliturvatiedot) sisällytetään passiin.  

Kaikenlainen toisinajattelu tukahdutetaan tai vaietaan. Vapautemme edellytyksenä on, että noudatamme täysimääräisesti alentavia sääntöjä ja yhä läpitunkevampaa valvontaa. Hallitus saa oligarkkisen, räikeän absolutistisen ja totalitaarisen muodon.  

Täydellinen ja rauhallinen elämä taataan vain pienelle joukolle etuoikeutettuja ihmisiä, jotka ovat valmiita tekemään mitä tahansa pysyäkseen siinä. Kaikki eettiset rajat pyyhkäistään pois. Viestintä supistuu propagandaksi, ja tiede on yhtä alisteinen eliitille kuin politiikka.  

Jos emme ole valmiita taistelemaan kaikin voimin tämän hankkeen pysäyttämiseksi, siitä tulee todellisuutta nopeammin kuin voitte kuvitellakaan, ja silloin on liian myöhäistä korjata sitä. Jopa ne, jotka tuntevat olonsa turvalliseksi tänään, menettävät oikeutensa. Siksi meidän on reagoitava nyt. Meidän kaikkien.


maanantai 13. joulukuuta 2021

TANSKALAISMINISTERIN VANKILATUOMION VIESTI: KANSALAISTEN SUOJELU RANGAISTAVAA, KANSAN PETOS PALKITTAVAA

Tanskan entinen maahanmuuttoministeri Inger Støjberg. 

Yle kertoo uutisessaan Tanskan entinen maahanmuuttoministeri tuomittiin ehdottomaan vankeuteen – Støjberg Tanskan yleisradiolle: tanskalaiset arvot hävisivät yllättävän tasapuolisesti tanskalaisministerille poliittisin motiivein annetusta tuomiosta. Tässä nimenomaisessa tapauksessa valtamedialla on varaa kuunnella myös syytettyä, koska sille riittää jo se, että se voi uutisoida tapauksesta, jossa kantaväestöä suojeleva joutuu varoittavana esimerkkinä syytteeseen:

Korkein oikeus katsoi Støjbergin toimineen laittomasti, kun hän vuonna 2016 linjasi, että turvapaikkaa hakevien pariskuntien ei voida sallia majoittuvan yhdessä, jos toinen osapuoli on alaikäinen. Erotettuja pariskuntia oli reilut 20.

Ihmisoikeusjuristien ja EU:n lakeijoiden miehittämä Tanskan korkein oikeus oli täysin kuuro entisen maahanmuttoministeri Inger Støjbergin legitiimeille perusteille, joissa hän korosti alaikäisten erottamispäätöksen tarkoituksena olleen estää lapsiavioliittoja. 

Toisin kuin omaa ja hämärien taustaryhmien etuja ajavat normipoliitikot ja virkamiehet, 
Støjberg ei lähetynyt selittelemään tai katumaan toimintaansa. Valitettavasti Suomesta ei ole löytynyt pitkään aikaan tällaista suoraselkäistä politiikkoa, joka presidentti Risto Rytin tapaan ottaisi vastuun isänmaallisista päätöksistään. Tähän on syynä edelleen vallalla oleva kulttuuri, jossa poliitikot ja virkamiehet eivät ensinnäkään aja maan etua ja jotka näin tehdessään sälyttävät vastuun muille kun syyte rapsahtaa. Viime aikoina tätä maan tapaa on pystyssä päin edustanut Valtiontalouden tarkastusvirasto (VTV) entinen pääjohtaja Tytti Yli-Viikari, jota syytetään törkeästä virkarikoksesta. Sitä vastoin Inger Støjberg kuuluu täysin erilaiseen ihmistyyppiin: 

– Otan tuomioni vastaan, ja teen sen kumartelematta, Støjberg sanoo.  Hän kertoo myös olevansa erittäin yllättänyt.  
– Minun lisäkseni hävisivät myös tanskalaiset arvot, entinen maahanmuuttoministeri sanoi.  Støjberg sanoo, ettei kadu toimintaansa.  
– En kadu mitään. Uskon, että minulla oli moraalinen velvollisuus suojella tyttöjä.

Huomionarvoista Tanskan tapauksessa on se, kuinka läntinen järjestelmä arvioi erilaisia poliittisia tekoja. Kriiteerinä tuomittavalle politiikalle on, kuinka se sopii yleiseen agendaan ja ideologiseen hegemoniaan.

Poliitikot tekevät jatkuvasti tuhoisia päätöksiä, jotka vaikuttavat ihmisten elämään. Useimmiten he eivät pyydä niitä edes anteeksi, mikäli kontrolloitu media ei näe niissä mitään tuomittavaa. Näin kävi mm. Petteri Orpon (Kokoomus) ollessa sisäministeri valepakolaisaallon aikana 2015. Päästäessään elintasoturistit kymmenen muun maan kautta Suomeen Orpo rikkoi EU:n omaa (!) Schengen-sopimusta, mutta tästä valtamedia ei halunut muistuttaa suurta yleisöä käytännössä koskaan. Koska vahingon kärsijöinä oli kantaväestö, poliitikot eivät joutuneet vastuuseen. 

Sen sijaan Tanskan tuore uutinen kertoo, että kun laittomat maahantulijat kokevat "vääryyttä", vastuussa oleva polittikko saakin vankilatuomion. Kaikille alkaa olla viimeisään nyt selvää, että EU-maissa järjestelmä on systemaattisesti kansojensa vihollinen.

perjantai 10. joulukuuta 2021

F-35 SOTILASTEKNISESTI PARAS HÄVITTÄJÄVALINTA, MUTTA POLIITTISESTI ARVAAMATON


Tämän päivän kiistaton ykkösuutinen on hallituksen tekemä päätös ostaa tulevat 64 hävittäjää Yhdysvalloista. Vuosikymmenen suuri valtiollinen investointi maksaa 10 miljardia euroa ja toinen mokoma kuluu seuraavan 30 vuoden aikana hävittäjien ylläpitoon ja modernisointiin. Ylen uutisessa Tällainen on Suomen uusi hävittäjä F-35 kerrotaan, miksi hallitus päätyi valitsemaan juuri amerikkalaishävittäjän. 

Mikäli valintaa tarkastelleaan puhtaasti suoristuskyvyn ja tekniikan persteella, hallituksen päätös on ymmärrettävä, sillä F-35 on maailman ensimmäinen viidennen hävittäjäsukupolven häivehävittäjä ja modernein monitoimihävittäjä. Hallitus kannatti puolustusvoiminen asiantuntijalausuntoa:

Suomessa hävittäjävalintaa edelsi kuuden vuoden työ. Ensin valittiin mahdolliset koneet. Perusteellisten testien ja selvitysten perusteella valittiin näistä viidestä koneesta paras.  

Ehdokkaista yhteiseurooppalainen Eurofighter ja ranskalainen Rafale eivät päässeet loppusuoralle. Pisimmälle edenneistä yhdysvaltalaisista F-35:stä, Super Hornetista ja ruotsalaisesta Gripenistä parhaat pisteet valinnassa sai F-35.  

Valinta sopi myös valtioneuvostolle, joka teki lopullisen päätöksen. Koneen valinta takaa myös sen, että puolustusyhteistyö Yhdysvaltojen kanssa jatkuu tiiviinä.

Ymmärrettävästi hallituksen ostopäätös uusista hävittäjistä on herättänyt suurta ärtymystä naivin pasifistisessa laitavasemmistossa, joka on tekopyhästi huolissaan valtion menojen kasvusta. He kun upottaisivat miljardit mieluiten afrikkalaisille ja kotimaan vapaamatkustajille kuin isänmaan ilmatilan puolustamiselle. 

Tosin aivan väärässä he eivät ole siinä, että F-35 koneiden hankinta sitoo Suomen entistä tiiviimmin Natoon, vaikka kansan enemmistö vastustaa sotilasliittoon liittymistä ja kannattaa puolueettomuutta. Uuden Suomen uutisjutussa ”F-35 -päätös historiallinen virhe” – Vasemmalta heti raju reaktio Suomen hävittäjäkauppaan lainataan Vasemmistoliiton kansanedustaja Johannes Yrttiahon tiedotetta, jonka purkauksissa ei paista läpi ainoastaan perinteinen Amerikan vastaisuus, vaan aito huoli Suomen viemisestä Natoon takaovaen kautta:

Hävittäjähankinnan tavoitteena on syventää Suomen liittolaisuutta Yhdysvaltoihin. Ratkaisut tehdään käytännössä eduskunnan ohi tai sille puutteellista tietoa antaen. Kaikki F-35:t kytketään ALIS-tietojärjestelmään (Autonomic Logistics Information System). Amerikkalaisilla on koko ajan reaaliaikainen kuva konetta käyttävien maiden lennoista. Koneet ovat käytännössä osa Yhdysvaltojen ilmavoimaa Pohjolassa.

Natoa kaikkein eniten kannattavassa oppositiopuolue Kokoomuksessa ollaan hallituksen päätöksestä erityisen hyvillään, mikä käy ilmi Ylen uutisesta Puolueet hyrisevät tyytyväisyyttä hävittäjähankintaan – yhteisymmärrys sai kiitosta yli hallituksen ja opposition rajan, jossa kansanedustaja Jukka Kopra ei salaa hävittäjien mukanaan tuomaa koplausta Atlanttiseen sotilasliittoon:

 – Kyseessä ei ole vain uuden suorituskyvyn hankinta, vaan tämä edistää myös asemaamme osana läntistä turvallisuusyhteisöä. Se, että Suomelle myydään huippuluokan suorituskykyjä osoittaa, että meitä arvostetaan ja meihin luotetaan.

Lausunto sopii hyvin yhteen sen kanssa mitä hysteerinen neokonservatiinen sapelinkalistaja Risto J. Penttilä totesi eilisessä A-studiossa. Ylen verkkosivujen jutussa "Suomi saattaa joutua päättämään Nato-jäsenyydestä jo lähikuukausina" – asiantuntija ennustaa yllättävää seurausta Ukrainan kriisistä lietsoo sohvillaan makoileviin demarieläkeläsiisin paniikkia, jossa Natoon liittyminen on aivan pian elämän ja kuoleman  kysymys:

Suomen on varauduttava päättämään Nato-jäsenyydestä jo seuraavien kuukausien aikana, arvioi kansainvälisen politiikan asiantuntija, konsulttitoimisto Nordic West Officen toimitusjohtaja Risto E.J. Penttilä.  

Mikäli Ukrainan tilanne kiristyy talven aikana, tullaan Penttilän mukaan tilanteeseen, jossa Venäjään kohdistetaan pakotteita ja niitä seuraa vastapakotteita.  

– Pakotteet eivät tule riittämään, mutta sotaan Nato ei lähde. Sotilasliiton on jollain tavalla osoitettava vahvuutensa ja yhtenäisyytensä. Suomelle tullaan esittämään kysymys, olemmeko mukana vai emme.

Penttilän kiihkeää Nato-paasausta säestivät studiossa olleet Hybridiosaamiskeskuksen (käytännössä Naton tiedusteluelin Suomessa) johtaja Teija Tiilikainen ja kansainvälisen politiikan professori Juha Vuori. Angosionististen sotahaukkojen kuten Risto J. Penttilän puhe Naton rauhanomaisuudesta Euroopassa on todistetusti pelkkää tyhjää retoriikkaa,  sillä ei tarvitse kuin muistaa vuoden 2000 raukkamaista Serbian pommittamista, niin ymmärtää, että voimaa tullaan käyttämään, mikäli maa ei noudata (((eurooppalaisia arvoja))). Näitä Naton kannattamia arvoja, monikultuuria - homokulttuuria - antinationalismia, joutuisi myös Suomi  puolustamaan imperialisesti niin Euroopassa kuin muuallakin maailmassa, jos meidät saataisiin jollakin keinolla virallisesti kammettua Natoon. 

Suomen tulevaa turvallisuustilannetta on tunnetusti vaikea ennustaa, mutta olisi hölmöä jättää pois tiettyjä skenaarioita kun rakennetaan maanpuolustusta. Onko armeijan startegiapäälliköille ja yliopistojen tulevaisuudentutkijoille käynyt mielessä, että 30 vuoden päästä, jolloin F-35 hävittäjien pitäisi olla vielä käytössä, Yhdysvallat saattaa olla jo sekasortoonsa kaatunut jättiläinen? Jo nyt Yhdysvalloissa käytävä kulttuurisota ja rodulliset ristiriidat ovat edenneet siihen pisteeseen, että on vaikea uskoa maan olevan pitkään yhtenäinen liittovalto, vaan pikemminkin sisäisiin ristiriitoihin revennyt Balkan. 

Venäjän kohtalo ei välttämättä ole sen ruusuisempi, mutta silti sen romahtaminen erinäisten keskeisten tilastojen pohjalta on epätodennäköisempää mitä Yhdysvaltojen. On sääli, että maamme tutkijat ennustavat toiveajatteluunsa pohjaten pelkästään Venäjän romahtamista, mutta eivät halua nähdä sitä mikä on odottamassa Yhdysvaltoja.

Suurvaltapolitiikkaan kuuluva geopolitiikkaa on tullut viimeistään tällä vuosikymmenellä ryminällä takaisin maailman näyttämölle, jonka vuoksi Suomella pitää olla valmius puolustaa ulkorajojaan. Vahvojen maajoukkojen ja reservin lisäksi ilmatilan puolustaminen on keskeinen osa perinteistä geopolitiista sotilasstrategiaamme. Koska F-35 on tehokkuudeltaan ja teknologialtaa paras hävittäjävaihtoehto, hallitus teki harvinaisen viisaan päätöksen, vaikka sillä onkin poliiittisesti arvaamattomia seurauksia. 

Kaikesta teatraalisesta suurvaltapoliittisesta kiehunnasta huolimatta on syytä pitää mielessä, että sotien luonne on muuttunut ja se tulee näkymään myös Euroopassa. Varsinkin läntisessä Euroopassa sodat eivät tule puhkeamaan enää valtioiden välillä, vaan todennäköisemmin niiden sisällä. Siksi hävittäjillä ei ole suurtakaan virkaa sodassa, jossa ovat vastakkain poliittisen eliitin, siitä riippuvan nomenklatuuran ja rotumuukalaisten muodostama viidennen kolonnan koalitio, jota vastassa on alkuperäisväestön muodostama enemmistö. Tätä tulevaa sotaa on kuvannut kaikkein uskottavammin Guillaume Faye teoksessaan Ethnic Apocalypse: The coming European civil war (2019).

perjantai 3. joulukuuta 2021

MITEN PELOTELLA KANSAA KUVITTEELLISELLA "ÄÄRIOIKEISTOLAISELLA" TERRORIN UHALLA


Valtamediassa ja vasemmistolaisissa alustoissa repesi tänään helpottunut riemu, kun niissä saatiin vihdoinkin kertoa suomalaisen "äärioikeiston" terrorismista. Vaikka pidätetty satakuntalainen ryhmä ei ole tehnyt iskuja ja sitä ainoastaan epäillään terroristisen teon valmistelusta, se jo riittää medialle todisteeksi sisäisestä uhasta, jonka ehkäisemiseksi olisi syytä kaventaa globalisaatiokriittisten sananvapautta ja lisätä entisestään poliisin oikeuksia loukata yksityisyyttä. Suomalaisvihamielisille voimille hatarakin näyttö "äärioikeiston" fyysisestä uhasta on kipeästi tervetullut, sillä suuri yleisö ei ole vakuuttunut ikävien totuuksien julkituomiseksi leimatun verkon "vihapuheen" todellisesta uhasta yhteiskunnalle.

Ei ole mitenkään yllättävää, että Ylen sensaatiouutisessa Viisi vangittu terrorismirikoksesta – poliisin mukaan kyseessä on Suomen ensimmäinen äärioikeistoon liittyvä terrorismirikosepäily vääristellään poliisin tiedotustilaisuudessa esiintyneen Supon analyytikon tilannekatsausta. Ylen jutussa nimittäin asia väännetään sellaiseksi, mitä sen ei nimenomaan sanottu olevan. Samaa  omiin ennakkoluuloihin ja demonisointiin nojaavaa narraatiota noudatettiin Yle TV1:n klo 20.30 pääuutislähetyksessä, jossa satusetänä tunnettu Matti Rönkä haastatteli terrorismiasiantuntija Leena Malkkia.  Haastattelussa oletetut johtapäätökset oli tehty hatusta vedetyllä Stetson-Harrison metodilla niin, että kankaanpääläisten nuorten miesten autotallitallikerhon puuhat näyttäisivät mahdollisimman uhkaavilta ja konkreettisilta.

Valtioneuvoston äänitorvena toimivan verorahoitteisen mediajätin näyttävä uutisointi ei kerro lopulta muusta kuin halusta löytää liberaalidemokraatiselle totalitarismille sopiva vihollinen ja syntipukki, jolla kiinnittää huomio pois sen omista korjaamattomista valuvioista. Systeemin luottomiehen Matti Rönkän puhe "äärioikeistolaisesta salaliitosta" on sekin pelkkä projektio hallitsevan nomenklatuuran todellisesta vehkeilystä, jossa edistetään epädemokraattisia globaaleja projekteja kansalta kysymättä. 

Ylipäätään valtamedian kauhisteleva puhe järjestelmää uhkaavasta äärioikeistosta on harhaanjohtavaa, sillä tosiasiassa systeemi itse edustaa klassista liberalistista äärioikeistoa hajottaessaan toimillaan kansallista yhtenäisyyttä. Vastaavasti järjestelmän hyödyllisinä idiootteina toimivia äärivasemmistolaisia pitäisi myös kutsua äärioikeistolaisiksi, sillä ne ajavat globaalien suuryhtiöiden tukemana tuhoisia individualistisia perversioita.

Aikamme suuressa valheessa ja vedätyksessä termi äärioikeisto on kuitenkin ladattu niin täyteen Hollywood-natsisimin narraatiota, että media ei malta olla käyttämättä sitä aina kuin siihen on mahdollisuus. Vihamielisen eliitin ja sen lakeijoille "äärioikeiston uhasta" on tullut korkeaveisu, johon vetoamalla kansaa voidaan pitää pelossa samalla kun sen oikeuksia kavennetaan "terrorismin uhan" nimissä.

torstai 25. marraskuuta 2021

VASTUULLINEN YLE PIMITTÄÄ MUSTAN TERRORISTIN ETNISYYDEN JA VALKOISET UHRIT

Musta terroristi Darrel E. Brooks ja valkoiset uhrit.


Yle syyllistyy jatkuvasti harhaanjohtavan informaation levittämiseen, 
mutta sitä on silti vaikea syyttää oikeudellisesti, sillä ovela mediajätti varoo valehtelemasta suoraan. Koska vain ilmeisistä valheista voi tulla sanktioita, Ylen valhestrategia keskittyy tietojen pimittämiseen ja asioista vaikenemiseen. Vaikka journalismissa olennaisen tiedon kertomatta jättäminen ei olekaan lakiteknisesti tuomittavaa, pidetään sitä rikoksena esimerkiksi oikeuden todistajanvalassa, jossa sanotaan muun muassa: "(...) minä todistan ja kerron kaiken totuuden tässä asiassa siitä mitään salaamatta tai siihen mitään lisäämättä taikka sitä muuttamatta". Näin ollen Yle syyllistyy vähintään moraaliseen vääryyteen, kun se jättää esimerkiksi rikosuutissaan systemaattisesti kertomatta tekijän etnisyyden ja taustamotiivit. 

Viimeksi Ylelle tyypillinen pimitys sattui muutama päivä sitten, kun se kertoi Yhdysvaltain Wisconsin osavaltion Waukeshan kaupungissa tapahtuneesta tahallisesta yliajosta, jossa kuoli ainakin viisi ihmistä. Lupauksestaan huolimatta Ylen uutisessa Wisconsinin joulukulkueeseen ajanut mies saattoi olla pakenemassa rikospaikalta, kaksi lasta kriittisessä tilassa – tämä kaikki tiedetään nyt ei kerrota kaikkea mitä meidän pitäisi iskusta tietää. 

Ensinnäkään Yle ei kerro tekijän nimeä, joka on Darrell E. Brooks. Nimeä ei mainita luultavasti siksi, koska nopealla googlettamisella tekijäksi paljastuisi taitelijanimeä Mathboi Fly käyttävä musta räppäri. Ylen agendaan ei nimittäin sovi, että Amerikan mustat esitetään pahantekijöinä, varsinkin kun kaikki uhrit ovat vielä valkoisia. Koska tekijän ja uhrien etnisyyttä ei mainita, lukijalle jää uutisesta mielikuva valkoisesta mielipuolesta, joka ajoi autollaan satunnaisesti valittujen uhrien päälle.

Lähinnä vasemmistolaista CCN:ää lähteenään käyttävä Yle kiistää joukkomurhaajan terroristisen motiivin: "Poliisin mukaan tapauksessa ei ole terroristisia motiiveja". Mikä voisikaan olla kauempana todellisuudesta, sillä musta räppäri on tukenut näkyvästi valkovihamielistä Black Lives Matter -liikettä facebook-ja twitter sivuillaan. Nyt suljetuilla tileillään joukkomurhaaja on lietsonut väkivaltaa valkoisia kohtaan ja hyökännyt aggressiivisesti Donald Trumpia vastaan. Mikäli muuttujat muutettuina kuvitteellinen valkoinen tekijä olisi lietsonut vihaa mustia vastaan, uhannut presidentti Joe Bidenia ja lopulta ajanut surmatarkoituksessa mustaan väkijoukkoon, valtamedialta ei olisi mennyt nanosekuntiakaan julistaessaan teon rasistiseksi ja terroristiseksi. 

Yle myös kaunistelee mustan rotuterroristin rikoshistoriaa kertomalla ylimalkaistesti tekijän vain viimeaikaisista rikosta, joihin kuuluu mm.  pahoinpitely, järjestyshäiriön aiheuttaminen ja virkavallan vastustaminen. Tosiasiassa Darrel E. Brooks on George Floydin tapaan piintynyt taparikollinen, joka oli ennen terrori-iskuaan päässyt takuita vastaan vapaaksi, vaikka hän oli syyllistynyt niinkin vakaviin rikoksiin kuin ryöstö, yliajo (sic) ja ampuma-aseen laiton hallussapito. Brooks on saanut tuomion myös pedofiliasta ja hänen nimensä löytyy Yhdysvaltojen seksirikollisten rekisteristä. Pedofiliasta hän ei ole luopunut missään vaiheessa, sillä hän on myöntänyt eräällä nettiin lataamalla videollaan parittavansa lapsia.

Valtamedia rehvastelee mielellään kuinka se tuo esiin yhteiskunnallisia ongelmia ja rikkoo vallitsevia tabuja. Vain valkoisia surmanneen mustan amerikkalaisterroristin vähättelevä ja pimittävä uutisointi kuitenkin kertoo, ettei tällaiselle ylimielisyydelle ole katetta. Suomen tiedotusvälineistä varsinkin Yle pitää yllä Amerikan vasemmistomedialta opittuja tabuja, joissa ei vahingossakaan kerrota mustien valkoisia paljon yleisemmästä ja murhaavammasta rasismista. Koska tieto on valtaa ja tietämättömyys osattomaksi jäämistä, Yle salaa suurelta yleisöltä ne asiat, jotka voisivat havahduttaa ne todellisuuteen. 


                                                     ***************************


TV1, keskiviikko 24.11.2021 klo 19.00 Historia: Vatikaani ja holokausti 

Ohjelmassa tarkastellaan Vatikaanin ja paavi Pius XII roolia toisen maailmansodan aikana. Kiisteltyä paavia on syytetty antisemitismistä ja natsi-sympatioista, pitävätkö väitteet paikkansa? Ja mikä oli amerikkalaisten rooli Vatikaanin kulisseissa? HD 55 min. Linkki ohjelmaan.

Juutalaisyhtiön tekemä tuore dokumentti yrittää monipuolistaa mielikuvaa toisen maailmansodan aikaisesta paavi Pius XII:ta. Tosiasiassa tarkoitus on vain ylläpitää mielikuvaa juutalaisvastaisesta katolilaisuudesta ja koko ihmiskuntaa syleilelevästä juutalaisuudesta. Siksi ohjelmassa pohditaan tarkkaan katolilaisuuden juutalaisvastaisuutta samalla kun juutalaisten todistetusta vihasta kristittyjä vastaan vaietaan visusti. 

Strategia on ymmärrettävä, sillä tässä propagandafilmissa pyritään pitämään kiinni hallitsevasta valheellisesta narraatiosta, jossa juutalaiset ovat pelkkiä passiivisia uhreja, suorastaan viattomia enkeleitä. Pintapuolisesti historiaa ymmärtävälle tuulipukukansalle tämä tarina riittää, mutta asioista perillä oleville dokumentti on tendenssimäisyydessään rasittavaa katsottavaa. 

Paljon enemmän saataisiin katolilaisuuden vaietuista tabuista irti, jos tehtäisiin dokumentti piilojuutalaisista paaveista, jotka ovat historian aikana edistäneet oman ryhmänsä asiaa valkoista kristikuntaa vastaan.


Yle Teema, tiistai 23.11.2021 klo 21.00 Historia: Hitlerin aikakausi 2/3. 1936 - 40 Yhtenäinen kansa. 

Adolf Hitler nousi valtaan vuonna 1933 ja pysyi vallassa aina huhtikuulle 1945 asti. Miten hän onnistui hurmaamaan kansakunnan, viemään sen sotaan ja keskitysleirien kauheuksiin. Sarjassa käydään läpi tapahtumat arkistomateriaalin ja haastattelujen kautta. HD ohjelmatekstitys (suomi) 50 min. Linkki ohjelmaan

Sarja on vanhan kertausta, sillä mitään uutta tietoa tämä viime vuonna valmistunut dokumentti ei tuo, vaan se pelkästään toistaa virallisen narraation kulunutta levyä. 
Ohjelmasarjaa voikin pitää liittoutuneiden piintyneenä saksalaisvihamielisenä propagandana, vaikka sodan päättymisestä on jo 76 vuotta. Kunhan päästään jauhamaan ja kauhistelemaan loputtomasti natseista, onhan se on hallitsevalle nomenklatuuralle polittisesti hyödyllistä.  

Tällaisten sarjojen historiapolittiinen hyödyntäminen nykyajan poliittisiin tarpeisiin on enemmän kuin ilmeistä. Ensinnäkin, sillä pyritään pelottelemaan vaalikarjaa, jotta se voitaisiin rokottaa  (sic) omaa etuaan eli nationalismia vastaan. Toiseksi, sarja on luhistuvan liberaalin järjestelmän projektio, jolla se pyrkii siirtämään omat virheensä menneisyyden natseihin. Viestinä on, että vaikka asiat ovat menossa kovaa vauhtia päin helvettiä, kaikki on kuitenkin viime kädessä kunnossa, sillä emmehän sentään elä sellaisessa Natsi-Saksassa, josta totuudelliset hyväntahoiset dokumenteristit meille kertovat...."älkää siis yrittäkö mitään populismia tai muuta natsismia, sillä kaikki on hyvässä hoidossa kunhan vain luotatte nykyjärjestelmään".


TV1, lauantai 20.11.2021 klo 09.00: Historia: Sodan lapset (12) 

Toisen maailmansodan jälkeen 300 juutalaista orpolasta lähetettiin Englantiin Lake Windermereen aloittamaan uuden elämän. Miten sotaorvot sopeutuivat uusiin olosuhteisiin ja miten sodan traumoja käsiteltiin? Eloonjääneet kertovat liikuttavat tarinansa. HD ohjelmatekstitys (suomi) 59 min. 

Valkoisilta eurooppalaisilta pyritään taas puristamaan kyyneliä juutalaisille, jotta goyim voisi iloisin mielin alistua näiden alati kasvavaan ylivaltaan. Melko chutzpah.

perjantai 12. marraskuuta 2021

NENÄPÄIVÄ EI NAURATA

Teennäisen tekopirteä huumori ei naurata. Päivastoin, Nenäpäivällä
edistetty Afrikan väestöräjähdys surettaa.


TV1, perjantai 12.11.2021 klo 19.00 Nenäpäivä 2021 

Nenäpäivä 2021 saapuu väkevämpänä kuin koskaan. Koko illan suora spektaakkelilähetys takaa katsojille jälleen tuhtia tietoa kehitysmaiden tilanteesta juontajiensa Piia Pasanen, Ernest Lawson ja Jenni Kokander johdolla. Omat ennakkoluulomme saavat kyytiä sketseissä, joissa esiintyvät mm. Siskonpetiläiset, Hansu ja Pirre, Aikuiset Oona ja Arttu, Legendat Asko Sarkola ja Heikki Nousiainen ja monet muut tutut näyttelijät. Livemusiikkia esittää vanha tuttu nenäorkesteri suomen ykkösrivin solistien kera: Suvi Teräsniska, Isac Elliot, Haloo Helsinki, Gasellit, Redrama, Pete Parkkonen ja monet muut tutut suosikit ovat paikalla. Ole sinäkin, koska tämä on järisyttävä ilta. 1 h 29 min. Linkki ohjelmaan.

Iso-Britannista lainattua hyväntekeväisyyskonsepti Nenäpäivää vietetään taas kerran Yleisradiossa koko talon voimin. Tätä väkinäistä huonon huumorin päivää on vietetty Ylessä vuodesta 2007 eikä loppua valitettavasti näy. Tuttuun tapaan ohjelmaa on hypetetty jo viikkoja ennen varsinaista pääpäivää, jonka vuoksi iso kansanosa on päättänyt sulkea televisio-apparaattinsa koko perjantaiksi. Silti löytyy suuri joukko katsojia, jotka ovat valmiita antamaan lanttinsa kolmannnen maailman väestöräjähdyksen edistämiselle pakkohuumorin siivittämänä. On vaikea ymmärtää, miksi tällaisen hulluuden riemumarssin pitäisi naurattaa.

Länsimaisen ihmisen perusteettoman huonoon omatuntoon vetoamisella kerätyt Nenäpäpäivän rahasummat eivät ole sen suurempia kuin yhden päivän Ylen työntekijöiden palkat (tosin vuodessa se tekee jo hirvittävän summan veronmaksajille).  Silti näilläkin rahoilla kyetään kiihdyttämään Saharan eteläpuoleisen Afrikan väestöräjähdystä, joka puolestaan vaikuttaa luonnon kokonaiskuormitukseen, kasvavaan muuttoliikkeeseen korkean kulutuksen pohjoiseen ja lopulta myös aikamme pyhään lehmään ilmastonmuutokseen! 

Nenäpäivän typerimmän lausunnon antoi Ylen 20.30 tv-uutisissa haastateltu tähtitieteen emeritusprofessori Esko Valtaoja. Hänen mukaansa kaikkialla maailmassa näkyvät ongelmat pitäisi ratkaista maailmanlaajuisesti, "ilman rajoja". Prööt, väärin! Valtaojan kommentin taustalla ei ole aito tarve ongelmanratkaisuun, vaan todennäköisesti utooppinen halu globaalisosialistiseen maailmanvaltioon. Kirjoituksessaan Lokaali väestöongelma ja globaali ilmasto-ongelma
 matemaatikko Jukka Aakula lainaa Kalifornian Santa Barbaran yliopiston ekologian professori Garrett Hardinia, jonka argumentit tekevät tyhjiksi Valtaojan kaltaisten globaalivaltion kannattajien houreet:

Johtopäätös on ilmeinen: älä koskaan globalisoi ongelmaa, jos se voidaan ratkaista lokaalisti. Voi olla tyylikästä, muttei viisasta, lisätä adjektiivi globaali sellaisten ongelmien eteen, jotka ovat ainoastaan laajalle levinneitä – esimerkiksi “globaali nälkä”, “globaali köyhyys” ja “globaali väestöongelma”.  

Emme voi ratkaista väestöongelmaa, kaiken nälän ja köyhyyden perussyytä, ellemme deglobalisoi sitä. Populaatiot, kuten maanteiden kuopat, ovat syntyneet paikallisesti, ja päinvastoin kuin ilmaston saastuminen, pysyvätkin paikallisina elleivät ihmiset epäviisaasti globalisoi niitä antamalla väestöylijäämien muuttaa paremmin hallittuihin maihin. Marxin sääntö “jokaiselle tarpeidensa mukaan” on kansakunnan tuhoutumisen resepti.

Valtakunnallisen anekaupan todellisena tarkoituksena ei ole antaa merkittävää talousapua epäonnistuneiden ja korruptoituneiden valtioiden pohjattomaan kassaan, vaan ylläpitää ajatusta, jossa eurooppalaisilla on "moraalinen velvollisuus" tekohengittää loputonta ongelmavyyhtiä nimeltä Afrikka. Moraalisesta sentimentalismista ja indoktrinoidusta huonosta omatunnosta lypsetyt tulonsiirrot vain pahentavat Afrikan suuria ongelmia. 

Parasta Afrikalle olisi sen riippuvuutta lisäävään avunannon lopettaminen, sillä tunnetusti kannettu vesi ei kaivossa säily. Passivoivan vastaanottamisen sijaan mustien afrikkalaisten ainoa mahdollisuus päästä ulos ongelmistaan on ratkaista ne itse. Paljon puhuttu nälänhätäkin on pelkkä länsimainen konstruktio, sillä käytännössä nälkää on vain silloin kun on liikaa ihmisiä. 

Suomalaiselle paras tapa auttaa Afrikkaa ja maailman luontoa on sulkea televisio. Edut ovat moninaiset: säästyy sähköä,  katsoja välttyy vaivaannuttavalta "huumorilta" eikä rahaa tule tuhlattua Afrikan ongelmian pahentamiseen.

Behind the White Guilt


keskiviikko 10. marraskuuta 2021

KANSAINVÄLISET SOPIMUKSET – PUNAVIHREIDEN KOIJARIEN VIIMEINEN TURVAPAIKKA


Yleisradion uutistoimitus jymäyttää jälleen kerran sen uskollisinta seuraajamassaa, boomer-sukupolven demarieläkeläisiä kertoessaan hallituksemme asenteesta Puolan ja Valko-Venäjän väliseen rajakriisiin. Koska demarieläkeläiset luottavat tiedonsaannissaan lähes pelkästään Yleen, heille syntyy tuoreista uutisista Sisäministeri Maria Ohisalo: EU:n ei pidä taipua Valko-Venäjän painostukseen ja Haavisto tilanteesta Puolan rajalla: Suomi voisi sulkea rajansa väliaikaisesti hybridiuhkan vuoksi käsitys, että vihreiden ministerit ajaisivat rajavalvontakysymyksessä suoraselkäisesti Suomen etua. Mielikuvan takana on mm. ministeri Ohisalon kommentti Suomen rajojen puolustamisesta:

Ohisalon mukaan Suomi voi jo nykyisen lainsäädännön mukaan puolustaa rajojaan ja samalla EU:n yhteistä ulkorajaa, jos rajaan kohdistuu valtiollisesti ohjattua massamaahanmuuttoa tai muuta hybridivaikuttamista.

Lausunnon tekee kuitenkin tyhjäksi varauma "kansainvälisistä sopimuksista", joita voi pitää sosialistiroistojen viimeisenä turvapaikkana. Varsinkin monikultturistina tunnettu vihreä sisäministeri asettaa kansainväliset sopimukset aina Suomen kansallisten etujen edelle. Tästä antaa suoran vihjeen jo ensin mainitusssa uutisessa kerrottu Ohisalon lausunto:

Ohisalo korosti, että Suomen allekirjoittamien kansainvälisten sopimusten mukaan turvapaikanhakijoille on kuitenkin varattava mahdollisuus turvapaikkahakemuksen jättämiseen ainakin yhdellä rajanylityspaikalla.

Ulkoministeri Haavisto noudattaa Ohisalon kanssa samaa taktiikkaa antamalla ensin mielikuvan Suomesta rajojaan puolustavana maana:

Suomella on hänen mukaansa olemassa lainsäädäntöä hybridiuhkan varalle, jonka avulla raja voidaan tarvittaessa sulkea väliaikaisesti.
Vaikka iltapäivälehdet edustavat samaa idelogiasta monoliittia kuin Yle, sieltä vuotaa silti välillä tietoja, joista maan suurin uutismonopoli haluaisi vaieta visusti. Esimerkiksi edellä mainittu Haaviston lausunto Ylen uutisessa asettuu kummalliseen valoon kun sitä tarkastelee Iltalehden uutisjuttua Haavisto medioille: Suomi ei sulkisi rajaa Puolan tapaan täysin – väliaikainen sulku mahdollinen vasten. 

– Toimenpiteet on sovitettava yhteen maamme lakien ja kansainvälisten sopimusten kanssa. Ensisijaista tässä tilanteessa kuitenkin on varmistaa Suomen rajojen pitävyys ja suomalaisten turvallisuus, ryhmä linjasi tiistaina

Vapaaehtoiset kansainväliset sopimukset, jotka eivät voi edes lakiteknisesti ohittaa perustuslain turvaamia maan etua, ovat kuitenkin Haavistolle kaikki kaikessa. Ne ovat globalistisille vihreille tärkeitä, koska allekirjoitetut paperinpalat tarjoavat porsaanreiän rajojen avaamiselle ja itsetarkoitukselliselle maan muukalaistamiselle:

– No, sellainen ajatus, että kokonaan luovuttaisiin pakolaissopimusten määräämistä kriteereistä ja pelisäännöistä, niin se ei varmaan tulee kysymykseen, vaikka näin hurja tilanne on. Siellä voi aina olla niitä, jotka oikeasti tarvitsevat humanitääristä apua, joiden hengestä ja terveydestä voi olla juuri sillä hetkellä kysymys. Siihen pitää aina säilyttää mahdollisuus.

Solidaarisuus Puolaa kohtaan on Haavistolta myös pelkkää silmänlumetta, sillä hän haluaisi Iltalehden uutisen mukaan vesittää varsin selväsanaisesti maan tiukan rajasulun. Ulkoministerin tavoitteena tietenkin on, että EU:n sisälle pääsisi aina maahantunkeutujien ankkurilapsia ja muita käenpoikia:

– No, tietysti yleisinhimilliset tekijät pitää ottaa aina huomioon. Siellä on lapsia joukossa, siellä on sairaita ihmisiä, vanhuksia ollut joukossa. Ihmiset ovat hengenhädässä, totta kai tällaiset ihmiset pitää pelastaa ja heitä auttaa. Se on selvä, Haavisto sanoi.

Sisäministeri Maria Ohisalo ei ole Pekkaa pahempi ja vetoaa Haaviston tapaan "kansainvälisiin sopimuksiin" Ilta-Sanomien uutisessa Sisäministeri Maria Ohisalon mukaan Suomen rajaa ei voi sulkea kokonaan – ”Jostain kohdasta turvapaikkaa pitäisi pystyä hakemaan”:

Ohisalon mukaan nykyinen rajavartiolaki mahdollistaa rajanylityspaikkojen sulkemisen erityistapauksissa, mutta yksi rajanylityspaikka pitää jättää auki turvapaikka­hakemuksen jättämistä varten kansainvälisen oikeuden mukaisesti.

(...) Hänen mukaansa myös valmiuslainsäädännön uudistaminen on keino varautua laajamittaiseen maahantuloon.

Meillä on siis maan keskeisillä ministeripaikoilla henkilöitä, jotka eivät missään olosuhteissa suostuisi sulkemaan rajoja vihamielisiltä invaasioilta. On kummallista, että näin avointa maanpetoksellista toimintaa harjoittavia ministereitä ei ole vielä haastettu valtakunnanoikeuteen. 


                                                             ***********************


TV1, 10.11.2021 klo 19.00, Historia: Göringin veljekset 

Hermann Göring oli Saksan merkittävimpiä natsijohtajia ja Hitlerin luottomies, kun taas hänen veljensä Albert oli vainottujen auttaja. Albert Göring pelasti sodan aikana toisinajattelijoita ja juutalaisia natsien vainoilta käyttäen hyväksi vanhemman veljensä asemaa. HD ohjelmatekstitys (suomi) 55 min. Linkki ohjelmaan.

Ylen mitään häpeämätön pakkomielle kolmannesta valtakunnasta vain jatkuu ikään kuin kyse olisi päättymättömästä säännöllisestä tv-sarjasta tyyliin Salatut elämät. Tällä kertaa päästään ylistämään kansakunnalle epälojaajia Albert Göringiä samalla kun solvataan puolustuskyvytöntä Hermann Göringiä. 


TV1, keskiviikko 3.10.2021 klo 19.00, Historia: Sota-ajan suurlähettiläät 

Berliinissä toisen maailmansodan kynnyksellä kansainvälinen diplomatia jatkui kuten ennenkin; oli tanssiaisia ja illallisia. Mitä suurlähettiläät ajattelivat Saksan politiikasta ja Hitlerin valtaannoususta? Ohjelmassa tutustutaan aiheeseen diplomaattien henkilökohtaisten arkistojen, kuten päiväkirjojen ja kirjeiden kautta. HD ohjelmatekstitys (suomi) 53 min. Linkki ohjelmaan.

Dokumentit natsiajasta ovat Ylen taistolaisukupolven jälkeläisille loppumaton propagandistinen aarreaitta, koska tarkasteluun voidaan ottaa mikä tahansa tuon ajankohdan yksityiskohta. 

Olisi hauska pohtia, millainen on Ylen varassa olevien katsojien käsitys koko maailmanhistoriasta. Todennäköisesi 80% heidän historiakäsityksestään keskittyisi kansallissosialismiin. Tällainen tiedollinen epäsuhta on mahdollista, koska Ylen ohjelmanhankkijoille ja "rationaaliselle" mediaeliitille natsismista on tullut taikauskoinen kosminen kulminaatiopiste, jota vasten peilataan kaikki muut tapahtumat.

Näiden pseudodokumenttien verorahoilla kustannetulla pakkosyötöllä on lopulta vain yksi tarkoitus: tehdä historiapolitiikkaa nykyajan ideologisia tarpeita varten. 

Suuri osa kansasta näkee jo tämän laskelmoidun indoktrinaation läpi, mutta Yle luottaa edelleen sen katsojarunkona oleviin suuriin ikäluokkiin. Heidän luottamuksensa Yleen taas perustuu menneisiin vuosikymmeniin, jolloin yhtiö ei ollut vielä sotkeutunut niin perinpohjaisesti ideologisiin agendoihin kuin nyt.

lauantai 30. lokakuuta 2021

YLE PELOTTELEE TAAS NATSEILLA, OVATHAN MAAKUNTAVAALIT JA ITSENÄISYYSPÄIVÄ JO LÄHELLÄ



Ylen ohjelmakarttojen suunnittelijat ja tv-dokumenttien hankkijat ovat haukotuttavan ennalta-arvattavia propagandisteja. Itse he tietenkin uskovat olevansa nokkelia kansanvalistajia tärkeällä asialla, vaikka heidän ohjelmatarjontansa ei kerro muusta kuin hysteerisestä moralismista. Vaalien tai itsenäisyyspäivän lähestymisen tietää viimeistään siitä, että Ylen ruutu täyttyy uus- ja vanhanatseja käsittelevistä kauhisteluohjelmista. Katsotaanpa tämän viikon satoa.

Yle TV1, torstai 28.10 klo 22.01 Ulkolinja: Äärioikeisto nousee Saksassa (12) 

Saksassa äärioikeiston kannatus on noussut, ja samalla väkivalta juutalaisia ja maahanmuuttajia kohtaan on lisääntynyt. Dokumentti paljastaa, että Saksassa äärioikeiston toiminnassa on mukana paljon sekä jo eläköityneitä että aktiivisesti virassa toimivia poliiseja ja sotilaita. HD 54 min. Linkki ohjelmaan.

Säännöllisin väliajoin Ylen Ulkolinja havahtuu kuin ohjelmoitu vieteriukko ja kiljahtaa: Saksan äärioikeisto! Tuoreimmassa tendenssidokumentissa korkeasti koulutettua mutta aina yhtä naiivin hyväuskoista punaporvariäänestäjää pelotellaan ties monennettako kertaa kolmannen valtakunnan uudella tulemisella. Tunnettu tosiasia on, että juuri korkeastikoulutetut ovat kaikkein luottavaisempia järjestelemään ja sen ideologiaa toitottavaan valtamediaan. Etenkin punaisessa yliopistossa indoktrinoidut hyväkkäät uskovat valtavirtamediaan, koska se kertoo asiat siten kuin he toivovat niitä kuultavan.

Ohjelman alussa uskotellaan tuttuun tapaan lähestyvästä vaarasta, äärioikeiston kannatuksen jatkuvasta kasvusta. Jos katsoja uskoisi viimeisen 30 vuoden aikana tulleisiin valtamedian varoituksiin, "kabaalin äärioikeiston" kannatuksen täytyisi olla Saksassa nyt vähintään 188%. 

Raflaavasti rakennetussa "Äärioikeisto nousee Saksassa" -dokumentista syntyy helposti mielikuva käänteisestä todellisuudesta, jossa kadut ovat uusnatsien valtaamia ja torit raikuvat Horst Wessel Liedistä samalla kun armeija on täynnä maastopuvuissa heilaavia äärioikeistolaisia. Nämä fantasiat ovat kaikkea sitä vastaan, mitä nähdään maan miehityshallinnon masinoiman uuden Saksan todellisessa katukuvassa: laumoittain kantaväestöä ahdistelivia ulkomaalaisia, raiskaajia ja huumekauppiaita. Kontrolloiduissa tiedotusvälineissä näitä ilmiöitä ei pidetä juuri vaarana, vaan nomenklatuuran huoli syntyy siitä, että äärioikeisto osoittaa niiden olevan vaara. 

Vasemmistoliberaalin propagandan patologiaan kuuluu projisointi, eikä sitä ilman olla tässäkään ohjelmassa. Dokumentin tekijöiden maaninen vimma osoittaa Saksan armeijan ja poliisin olevan äärioikeiston soluttuma tai jopa hallitsema on pelkkä projektio saksalaisvihamielisten voimien sununnattomasta vallasta maan insituutioissa. Kansalta kysymättä erilaiset punavihreät hämärätahot pyrkivät kaikin keinoin ajamaan järjestelmän sisään omia arvojaan, mutta tämä vallanhimo pyritään peittämään kiinnittämällä massan huomio mitättömän kokoiseen äärioikeistoon. 

Ohjelma on täynnä piirteitä, jotka tekevät siitä epäuskottavan. Esimerkisi siihen valikoidut asiantuntijat ovat kaikki tunnustuksellisia vasemmistolaisia ja syvän valtion amerikkalaisia "äärioikeistotutkijoita". Onpa haastateltavaksi saatu myös juutalaistaustainen poliisijohtaja, joka taas synnyttää ohjelman idean vastaisesti kiusallisen mielikuvan, ketkä Saksan poliisia kenties oikeasti hallitsevat. Lisäksi dokumentin tekee epäilyttäväksi se, että haastateltuina ovat pääaisiassa vain huoliteltua englantia puhuvat "asiantuntijat", mikä on kummallista saksalaisessa ohjelmassa. Ilmiselvästi dokumentissa on kyse anglosionistisen propagandakoneiston ja Saksan miehityshallinnon yhteisestä tiedotusprojektista EU:n alueella. 


Yle TV1, keskiviikko 27.10.2021 klo 19.00, Historia: Vilnan juutalaisten pelastaja (12) 

Wehrmachtin kersantti Anton Schmid onnistui pelastamaan satoja juutalaisia Vilnan getosta ja joutui maksamaan siitä omalla hengellään. Kuka tämä sankari oli ja miten hän toimi? HD ohjelmatekstitys (suomi) 54 min

Mitä olisi Ylen viikottainen historiadokumentti ilman säännöllistä muistutusta natseista? Onhan nationalistinen itsenäisyyspäiväkin kohta sopivasti tulossa. Vaikka viime sodasta on kulunut jo yli 75 vuotta, holokaustiteollisuus se vain lisää tuotantoaan. Tällä kertaa huomion saa kyseenalainen sankaritarina saksalaissotilaasta, joka toimi sotatilanteessa vastoin yhteisiä määräyksiä.  

Tällaisten ohjelmien esittämisessä luottamus toiston voimaan on horjumaton, mutta katsojalukujen perusteella natsidokkarien seuraamisessa näkyy jo laajalle levinnyt tympääntyminen. Toki katsojista löytyy edelleen tietty vakiojoukko, jonka maailmankuva tarvitsee säännöllisen vahvistuksen poliittisen vihollisen "pahuudesta" ja "absoluuttisesta toiseudesta". Jos tätä joukkoa ei lasketa lukuun, katoavan katsojakunnan sympatiat alkavat siirtyä pikku hiljaa solvatun ja demonisoidun vihollisen puolelle. 

Fiksut katsojat ovat tienneet jo pitkään, että Saksan antaumisesta 1945 huolimatta anglosionistit ovat näihin päiviin asti jatkaneet yksipuolisesta sotaansa Saksaa ja valkoista eurooppalaisia vastaan. Euroopan tuhoajat löytyvät valtamedian kameran takaa, eivät sen edestä.


Yle TV1, keskiviikko 27.10.2021 klo 19.55 

Politiikka-Suomi: Miten tässä nyt näin kävi? Uudessa Politiikka-Suomi-sarjassa poliitikot puhuvat suoremmin kuin koskaan. Mukana kaikki näkyvimmät poliitikot. Koko sarja Yle Areenassa. ohjelmatekstitys (suomi) 4 min. Linkki sarjaan.

Uusi kymmenosainen sarja on jatkoa Pekka Laineen ja kumppanien muille sarjoille, joissa on käsitelty mm. maamme popmusiikkia, klassista musiikkia ja urheilua. Tämä sarja on aikaisempiin verrattuna huomattavasti ongelmallisempi, sillä se tuo väkisin esiin tekijöiden ja Ylen poliittis-ideologiset preferenssit. Ohjelmasarjan tasapuolisesta pyrkimyksestä huolimatta katsoja ei voi olla huomaamatta kenen puolella sympatiat ovat ja ketkä taas ovat politiikan pahiksia ideologisista syistä.

Eräät kommentaattorit ovat väittäneet, että sarjallaan Yleisradio on aloittanut kampanjoinnin vuoden 2023 eduskuntavaaleihin. Paljon mahdollista. Joka tapauksessa sarjan rintamalinjat ovat selvät: hyvää moraalista polittiikkaa edustavat punavihreät ja yllättäen Keskustapuolue, kun taas pahaa nuivuutta kannattavat Perussuomalaiset, kristilliset ja jossain määrin Kokoomus. Kykypuolue on sympaattisimmillaan silloin kun ääneen pääsee epäkansallinen EU-blokki Alexander Stubbin johdolla. Voidaan kysyä, pedataanko tässä hallitusta, joka muodostuu vihervasemmistosta, Kepusta ja Kokoomuksen eurokraattisiivestä?

tiistai 26. lokakuuta 2021

EU-EUROOPASSA KANSALAISET EIVÄT SAA ESTÄÄ LAITTOMIA RAJANYLITTÄJIÄ

Julkista keskustelua kontrolloivassa valtamediassa on vuosikausia korostettu kolmannen maailman maahanpyrkijöiden olevan meille eurooppalaisille käyttämätön voimavara. Mikäli näin olisi, voittajia olisivat ne maat, jotka ottaisivat vastaan mahdollisimman paljon tulijoita, koska se olisi sama kuin laittaisi rahaa pankkiin. 

Viimeistään vuoden 2015 invaasion jälkeen sinisilmäisimmänkin maahanmuuttoidealistin on täytynyt tunnustaa ainakin itselleen, että kehitysmaiden kognitiivsesti haasteelliset vapaamatkustajat ovat pelkkä rasite korkeaa osaamista vaativassa tietoteknisessä yhteiskunnassa. Jopa Euroopan Unioni puhuu tulijoista taakkana ja vaatii siksi myös Itä-Euroopan jäsenmaita jakamaan laittomista siirtolaisista aiheutuvaa taakkaa. Tästä huolimatta hallitsevan nomenklatuuran kaksoispuhe maahanmuuton loputtomasta tarpeesta ja "huutavasta työvoimapulasta" on entisillään ikään kuin kyse olisi täysin eri asioista. 

Euroopan Unionissa tiedetään kokemuksesta, että liian nopea maahanmuuttoryöpsähdys synnyttää kansalaisissa ikävää poliittista vastarintaa. Salaliittoteoriaksi perusteettomasti leimattu väestönvaihtoprosessi kun etenee parhaiten maltillisella mutta vääjäämättömästi etenevällä invaasiolla. Siksi EU:ssä on närkästytty Valko-Venäjän menettelylle, jossa maa on vastavetona pakotteille päästänyt rajojensa läpi tuhansittain kolmannen maailman kiertolaisia Baltiaan ja Puolaan. 

Ylen verkkosivujen uutisen Puola lisää joukkojensa määrää Valko-Venäjän rajalla 10 000 sotilaaseen: Tavoitteena katkaista Valko-Venäjän masinoima siirtolaisten virta mukaan EU-komissio sanoo Valko-Venäjän ohjanneen ja järjestäneen siirtolaisia unionin rajalle. Tässä yhteydessä laittomat tulijat eivät olekaan EU:lle kultamunia, jotka vain odottavat kuoriutumistaan. EU:n suurimpana pelkona ei olekaan laiton maahanmuuttovirta sinänsä, vaan sen kansalaisissa synnyttämä vastareaktio koko unionin projektia kohtaan. 

Silloin kun EU ei voi itse puolustaa laitonta invaasiota asialle täýtyy panna globalistien taskussa olevat "kansalaisjärjestöt". Ylen uutisessa kerrotaankin aina haaskalle tulevista ihmisoikeusaktivisteista, joita kiinnostavat vain maahantunkeutujien hyvinvointi ja edut: 

Ihmisoikeusaktivistit ovat protestoineet Puolassa sitä vastaan, että rajan yli yrittäneitä, myös naisia ja lapsia, on työnnetty väkisin Valko-Venäjän puolella olevaan metsään. Useita ihmisiä on kuollut pyrkiessään Valko-Venäjältä EU:n alueelle.

Lähes kaikki puolalaiset vastustavat kolmannen maailman vihamielistä ja parasiittimaista invaasiota, mutta niin vain Yle on halunnut kyhätä kiiltokuvajutun mitättömästä hölmöläisvähemmistöstä, joka on valmis toivottamaan tervetulleiksi kehitysmaiden miljardimassat Puolaan ja muualle Eurooppaan. Jos jokin on tässä kohtaa polittinen tendenssiuutinen, niin se on Ylen uutisjuttu Puolalaisäidit osoittivat tukeaan Valko-Venäjältä rajan yli pyrkiville – "Pelätkää Jumalaa, älkää pakolaisia":

Mielenosoittajien kyltteihin oli kirjoitettu iskulauseita kuten "kuoleman raja" ja "pelätkää Jumalaa, älkää pakolaisia". Mielenosoittajat vaativat Puolan hallitusta lakkauttamaan rajoitukset raja-alueella, jotta rajan yli yrittävät saisivat apua. 

– Ajatuksemme ovat metsässä olevien ihmisten luona, sanoi Sylwia Chorazy, joka oli muutamien satojen muiden kanssa osoittamassa mieltään rajavartioston toimipisteellä Michalowossa Puolan itärajalla.

Uutisoinnin empaattinen sävy muuttuu täysin päinvastaiseksi kun valtamedia kuvaa patriootteja, jotka puolustavat Euroopan koskemattomuutta vihamieliseltä miehitykseltä. Ylen radiouutisessa sekä MTV3:n verkkosivujutussa Äärioikeiston partiot käännyttävät maahantulijoita pamppujen ja viidakkoveitsien kanssa Saksan ja Puolan rajalla – Saksa lisännyt valvontaa kauhistellaan väkivaltaisilla mielikuvilla pyyteettömien Euroopan ystävien vapaehtoisvalvontaa:

Poliisi hajotti tänään noin 50 äärioikeistolaisen partion, joka oli lähtenyt rajalle käännyttämään maahantulijoita. Operaationsa aikana poliisi takavarikoi muun muassa pamppuja, pippurisumutetta ja viidakkoveitsen.

Valko-Venäjältä Puolan kautta laittomasti EU:hun tulevat ovat kiristäneet EU-maiden välejä. Saksan sisäministeriön mukaan jo lähes 6 000 ihmistä on saapunut maahan Puolasta ilman lupaa tänä vuonna.

Jos kerran pysyvien korruptiohallitusten hallitsemat länsimaat ovat haluttomia itse puolustamaan maidensa rajoja, täytyy kansalaisten tehdä se näköjään itse. Kansan syvien rivien tuesta huolimatta tehtävä on epäkiitollinen, koska valtamedia suhtautuu erittäin kylmäkiskoisesti kansalaisaktivismiin, jossa puolustetaan oman kansan etua. 

Asiaa voi verrata vaikkapa siihen, kuinka myötäkarvaisesti Yle suhtautuu globalistien bulvaanina toimivan Elonkapinan laittomaan ja hedelmättömään toimintaan. Vouhotetaan luonnonsuojelusta, mutta toimittajille ei näytä olevan mitään merkitystä sillä, että juuri laittoman siirtolaisuuden omatoimisella estämisellä vähennetään konkreettisesti hiilijalanjälkeä ja vaikutetaan siten suoraan hiilidioksidipäästöihin. 

Viimeaikaiset tapahtumat Puolan ja Liettuan rajoilla kertovat, että ainakin Itä-Euroopassa hallitukset noudattavat kansan enemmistön tahtoa. Heti kun tullaan Saksan puolelle rajat alkavat vuotaa kuin seula. Tämä taas on osoitus Länsi-Euroopan hallintojen epäluotettavuudesta, koska ne eivät halua täysmääräisesti toteuttaa niinkin yksinkertaista tehtävää kuin rajanvalvonta. Koska omaan hallintoon ei voi enää luottaa, kansakuntien selviytyminen jää kansalaisten harteille. Katupartiointi ja vapaaehtoinen rajanvalvonta ovat ensimmäisiä merkkejä hajoavasta hallinnosta, jossa hallittujen ja hallitsijoiden intressit eivät ole enää samat.

maanantai 18. lokakuuta 2021

MASENTAVAN PELLEMAAILMAN UUTISIA


Aikamme sairaalloisesta yliherkkyydestä kertovat ulostulot ovat viime aikoina täyttäneet maamme uutistarjontaa. Nämä poliittista korrektiutta, valkoista syyllisyyttä ja woke-tietoisuutta lietsovat uutiset kertovat osaltaan millaiseen pellemaailmaan olemme soljahtaneet sitä itsekään huomaamatta. 

Median omassa kuplassa vinkulelujen närkästymiset on otettu kuolemanvakavina kysymyksinä, mutta vähänkään objektiivisesti tarkasteltuna tuo kaikki loiskiehunta näyttää epäolennaiselta korviketoiminnalta, jota ei voi ottaa missään suhteessa vakavasti. Sosiaalisen median pienet mutta aktiiviset painostusryhmät ovat kuitenkin saaneet nostettua näennäisongelmia pintaan, koska nykyinen valtamedian toimittajakunta on usein näiden "aktivistien" kavereita ja ajatusmaailmaltaan samoilla linjoilla. Ikävä kyllä suuri yleisö ei osoita juuri mitään vastareaktiota tälle läntistä kulttuuria itseruoskivalle poliittiselle korrektiudelle, jonka vuoksi pienten äärivasemmistolaisten opiskelijaklikkien houreista on tullut kultuurissamme valtavirtaa. 

Yle Watch esittelee seuraavaksi muutamia tuoreita "uutisia", jotka ovat oireita taudista, joka on kalvamassa koko läntisen sivilisaation itsekunnioituksen kuiviin. Tuorein tapaus on Iltalehden kertoma mukakohu Afrikan tähti -pelillä larpanneista opiskelijoista. Uutisessa Rasismikohu Helsingin yliopistossa – riistoleikkejä ja Afrikan tähti -vitsailua: ”Olen sanaton” kerrotaan Saksasta tulleen mustan vaihto-opiskelijan pitäneen Afrikan tähteä "rasistisena", jonka seurauksena säikähtäneet maantiedon opiskelijat tuomitsivat pelin kokonaan. Sillä ei ollut merkitystä opiskelijoille, että mustan naisen Instagramissa esittämät väitteet olivat perusteettomia. 

Samaisessa uutisessa eräs Helsingin yliopiston professori kommentoi, "ettei peli kerro kolonialismista, timantteja ei oteta mukaan eivätkä pelin häviäjät päädy orjiksi", mutta näillä huomioilla ei ollut merkitystä kun vastassa oli mustan naisen sana. Intersektionaalisen feminismin naisittamissa opiskelijärjestöissä mustan naisen syyttäminen valehtelusta on jo ajatuksenakin mahdoton, koska se olisi jollakin tapaa osoitus rasismista. Tapaus osoittaa, etteivät yliopistot ole enää vapaan ajattelun turvasatamia, vaan uusmarxilaisia koulutuskeskuksia ja pelleopistoja, joissa on vallalla Kiinan kulttuurivallankumouksen metodit. 

Läpikotaisin punamädätetty yliopisto marssii tunnetusti länsimaisen hulluuden kärkijoukossa, josta hyvänä esimerkkinä on Ylen uutinen Osa opiskelijoista halusi yliopiston vessoista sukupuolineutraaleja, mutta toiset vastustivat: nyt vessoja on neljänlaisia, ja tutkijasta määrä on hyväTähän ei ole mitään kommentoivaa, sillä jo itse otsikko tiivistää kaiken mitä yliopistoissa on nykyään meneillään. Sen verran tähän voi lisätä, että kun lännessä operoidaan suurella intensiteetillä itse luotujen epäolennaisten ongelmien parissa, todelliset viholliset niin sisällä kuin ulkona voivat tehdä rauhassa tuhotöitään. 

Toinen Ylen juttu raportoi perinteisen tiernapoika-tradition muutoksesta, jota on ajanut ajan hermolla oleva Tiernasäätiö. Uutisessa Tiernapoikien kasvojen mustaaminen kiellettiin, jotta perinne voi jatkua – osa kritisoi muutosta, asiantuntijasta esitykseen olisi pitänyt puuttua aiemmin mustien aisankannattajaksi ryhtynyt säätiö vaatii, "ettei Murjaanien kuninkaan kasvoja saa maalata enää mustaksi, sillä se on liitetty rasistiseen blackface-toimintaan". Blackface tarkoittaa sitä, kun valkoinen maalaa kasvonsa tummaksi ja esittää mustaa. Kuvaavaa on, että Tiernasäätiön päätöksen taustalla on mateleva mielistely ulkomaalaisten närkästyjien edessä:

– Esimerkiksi Oulussa asuvat britit ja hollantilaiset ovat ihmetelleet, miten kasvojen maalaaminen mustaksi voi olla täällä ok, vaikka Suomi muuten on edistyksellinen.

Itseään edistykselliseksi kutsuvaa väkeä ei kuitenkaan häiritse yhtään se, että mustat voivat elokuvissa näytellä historiallisia valkoisia hahmoja. Eurooppalaisen kulttuurin ja identiteetin vääristelyä ei nähdäkään näissä piireissä tuomittavana, vaan päinvastoin kannattettavana projektina, koska sillä voidaan progandisesti oikeuttaa nykyinen maahanmuttoivaasio ja monikulttuuri.  

Rotu- ja kulttuurikysymyksen haltuunoton ohella liberaaleiksi naamoituneiden kulttuurimarxilaisten toinen rintamalinja löytyy niin ikään valkoisen populaation säilymiseen vaikuttavasta asiasta. Homoseksuaalisuuden ja häiriintyneen transsukupuolisuuden valtavirtaistaminen on ollut uusvasemmiston tavoite jo pitkään, mutta vasta kun suurkapitalistit ovat astuneet samaan kelkkaan, tuhoisaa propagandaa on voitu alkaa toteuttaa isolla volyymilla. Tästä epäpyhästä allianssista kertoo Ylen uutinen  Uusi Superman on biseksuaali – "Taas yksi valkoinen heterosankari olisi ollut hukattu tilaisuus".

DC Universe kertoo saaneensa pääosin myönteistä palautetta.  

– Ihmiset kertovat ensi kertaa nähneensä itsensä Supermanina, mikä on sellaista, mitä he eivät aiemmin pitäneet mahdollisena, Taylor kertoo.  

– Toivon, ettei tällainen muutaman vuoden päästä enää nousisi otsikoihin. Toivon, ettei tämä trendaisi Twitterissä, Taylor pohtii.  Jon Kent seuraa supersankarina aikaansa. 

Uudessa albumissa hän on huolissaan ilmastonmuutoksesta ja pakolaisista.

Pellemaailmassa noloa hyvesignalointia on vaikea edes parodisoida, jonka vuoksi Pahkasikakin lopetti ilmestymisensä jo vuonna 2000. Se, että sodomiittinen Teräsmies on uudessa albumissaan "huolissaan ilmastonmuutoksesta ja pakolaisista", on jo niin kliseistä muotiaatteiden seuraamista, että vanhassa maailmassa se näyttäisi liberaalihyväkkäiden parodisoinnilta. 

Tällä haavaa ei ole näköpiirissä mitään vakavasti otettavaa vastavoimaa, joka näyttäisi suurelle yleisöllä tämän ilveilyn oikeanlaisessa valossa. Sitä vastoin kulttuurin lapsellistumista suosivalla punaliberaalilla hegemonialla ei ole aikomustakaan itsekritiikkiin ainakaan näissä olosuhteissa. Vasta siten kun talousukupla puhkeaa ja vääjämätön taistelu elämisen perusedellytyksistä on  arkipäivää, kulttuurin parasiitti-ilmiöt ja niitä edistäneet ihmiset poistuvat kartalta kuin itsestään.

torstai 14. lokakuuta 2021

KORONAAN VÄSYTETYT KANSALAISET SUOSTUVAT MUKISEMATTA HEITÄ KONTROLLOIVALLE KORONAPASSILLE

Kaikki eduskuntapuolueet kannattava koronapassin käyttöönottoa.


Suomalaisille ja muille eurooppalaisille luvattiin ensimmäisten rokotteiden tultua yhteiskunnan avautuvan. Nyt puhutaan jo kolmannesta rokotteesta eikä elämä ole vieläkään palautunut normaaliksi. Kolmaskaan rokotekerta ei jääne viimeiseksi, vaan edessä on loputun roketerumba. Yhteiskunnan toimivuuden sujuvoittamiseksi "ratkaisuksi" on esitetty koronapassia, jota lobattiin jo ennen ensimmäisen rokotteen tultua markkinoille. 

Ilman sen kummempaa salaliittoteoretisointia näyttää siltä, että kansalaisten kontrollointiin hyväksi välineeksi havaittua koronapassia on suunniteltu EU:n ja Maailman talousfoorumin käytävillä jo pitkään. Edetään vaihe vaiheelta. Nyt on sopiva aika siirtyä koronapassiin, koska kansalaiset alkavat olla jo väsyneitä jatkuviin rajoituksiin. He ovat valmiita alistumaan seurantaan ja kontrolliin, kunhan vain saavat elää elämää, joka muistuttaa pinnallisesti aikaa ennen koronaa.

Uutiset ovat kertoneet päivittäin, kuinka Suomi on siirtymässä pikavauhtia koronapassin käyttöönottamiselle. Koska EU:n agendalle lojaali perustuslakivaliokuntakaan ei vastusta hanketta, koronapassi tultaneen ottamaan käyttöön jo ensi lauantaina. Lammasmaisilta kansalaisilta ei ole odotettavissa joukkomielensosoituksia eikä yksikään median sertifioima mielipidevaikuttaja ole kritikoinut hallituksen totalitarismin ensiaskeleelta kaikuvaa päätöstä. Ylen uutisessa Missä ja keneltä koronapassia vaaditaan? Tässä tärkeimmät tiedot koronapassista, jonka on tarkoitus tulla voimaan lauantaina vain todetaan, mitä muutoksia kansalaisille on tulossa:

Koronapassia voidaan vaatia ensinnäkin baareissa, yökerhoissa ja ruokaravintoloissa.

Yleisötilaisuuksissa passia voidaan edellyttää esimerkiksi teattereissa, messuilla ja konserteissa. Sama koskee museoita, taidenäyttelyitä ja vastaavia kulttuuritiloja.

Liikuntapaikoista passia voivat vaatia esimerkiksi kuntosalit, ryhmäliikuntatilat ja muut sisäliikuntapaikat sekä lasten sisäleikkipuistot. Listaan lukeutuvat myös uimahallit ja kylpylät.  Passia voivat lisäksi vaatia asiakkailtaan esimerkiksi sisätiloissa olevat eläintarhat tai huvipuistot.

Koronapassin edellytyksenä on joko saatu rokotesuoja, 72 tunnin sisällä saatu negatiivinen koronatesti tai todistus sairastetusta koronataudista.

Rationaalisesti ajateltuna päätös on outo, sillä Suomi on jo lähellä 80%:in rokotekattavuuden rajaa, jonka pitäisi tarkoittaa ryhmäsuojan saavuttamista ja taudin etenemisen loppumista. Mihin enää tarvitaan rokotepassia? Ehkä siihen, että koronapassi on erinomainen väline kansalaisten kontrolliin ja sosiaaliseen luottoluokitukseen. Voidaan kysyä, miten tämä eroaa paheksutusta Kiinan mallista, semminkin kun koronapassista tehdään todennäköisesti vaivihkaa pysyvä järjestelmä. 

Koronan hallinnan kannnalta digitaalinen koronapassi on täysin turha lisä, koska jo nyt koronorokotteesta saatu todistus ajaa saman asian. Koronapassin ainoa lisäarvo on sen kontrollimahdollisuudesta, josta hyötyy vain globalistinen eliitti, joille on tärkeää hallita ihmismassoja toivottuun suuntaan. Tästä on jo näyttöä Maailman talousfoorumin johtajan Klaus  Schwabin markkinoimasta talousjärjestelmän ja infrastruktuurin "suuresta nollauksesta" (The Great reset), jota on pyritty nopeuttamaan koronan varjolla

Espoon kaupunginvaltuutettu Jiri Keronen (ps) on harvoja poliitikkoja, joka on kyseenalaistanut koronapassin mielekkyyden. Hän kirjoittaa Facebook-sivullaan 3.10.2021 uuden kontrollivälineen haitoista tavalliselle kansalaiselle:

Hyötyjen sijasta koronapassista seuraa kuitenkin paljon ylimääräistä pahaa. Ensinnäkin se tulee maksamaan aivan älyttömästi ja vuotamaan kuin seula, koska sen valmistaminen annetaan sataprosenttisen varmasti jollekin Tiedolle tai vastaavalle höpölafkalle. Luultavasti sen avulla voidaan seurata ihmisen liikkumista eri tapahtumissa ja paikoissa, mitä luonnollisesti tullaan perustelemaan jollain epidemian jäljittämisellä tai vastaavalla ja vannotaan, että ei varmasti käytetä mihinkään muuhun. Sitten myöhemmin päätetään, että voidaan sitä nyt vähän käyttää muihinkin asioihin. Juuri tällä tavalla kävi normaalin passin tietojenkin kanssa.

Ensimmäiset askeleet kansalaisten tiukemmalle kaitsemiselle tulevat Italiasta. Yle uutisten verkkosivuilta löytyy juttu Analyysi: Koronapassi tai ulos työpaikalta – Italia pakottaa työntekijät rokottautumaan, seuraako muu Eurooppa perässä?, jossa toimittaja Sara Rigatelli kertoo mitä valtavia mullistuksia koronapassin laajennetut käyttövaatimukset yhteiskunnassa synnyttävät. Väärällä tavalla auktoriteettiuskoiset suomalaiset eivät ryntäisi koskaan suurin joukoin kaduille vastustamaan heidän päänmenokseen tehtyä lakialoitetta. Tähän suomalaisvihamielinen järjestelmä luottaa edelleen. Mutta Italiassa on toisin, sillä siellä kansalaiset eivät ole tyytyneet puimaan nyrkkejään vain tv-ruudun edessä:  

Roomassa nähtiin viikonloppuna hurjistuneita mielenosoituksia. Vaikka niissä oli mukana äärioikeistolaisia ryhmiä lietsomassa väkivaltaa, jännitteet Italiassa kasvavat aidosti.

Ylen analyysin mukaan Euroopan ihmisoikeustuomioistuin ei ole toistaiseksi asettunut koronapassin ja  pakkorokotusten esteeksi.  Miksipä olisikaan, onhan ihmisoikeustuomiostuin osa globalistien apparaattia, jolla pyritään kaikin keinoin kumoamaan kansallista itsemääräysvaltaa. Juttuun haastatelu pahamaineinen ex-kommunisti, ihmisoikeusprofessori Martin Scheinin, sanoo kieli keskellä suuta, että  "Italia on tärkeä laboratorio, joka antaa tosiasiapohjaista tietoa siitä, mitkä toimet purevat". Systeemin mieheltä ei voi oikein muunlaista lausuntoa odottaakaan. 

Huolestuttavinta jutussa on Italian poliittisen järjestelmän yksimielisyys koronapassin käyttöönottamisesta. Ilmiö on tuttu myös täällä Suomessa, jossa Perussuomalainen valeoppositio on kannattanut täysin rinnoin jopa ankarampia koronarajoitteita kuin hallitus:

Italian riitaisat poliittiset ryhmät ovat olleet hämmästyttävän tiiviinä rintamana koronapassin takana. Myös oikeistopopulistit äänestivät lopulta sen puolesta.

Jäävätkö kriittiset kansalaiset lopulta yksin hajanaiseksi joukkioksi, jolla ei ole aitoja edusmiehiä läntisessä poliittisessa järjestelmässä? Vai voisiko eri Euroopan maissa syntyä kaikein kurjistamisen paineessa vihdoin riippumaton oppositio kuten DDR:ssä 1989, jolloin koko korruptoitunut poliittinen järjestelmä pyyhkäistiin sivuun?