tiistai 29. joulukuuta 2020

OIKEUTETAANKO KORONAN VAARALLISUUTTA LIIOTTELEMALLA KAPITALISTINEN RESETOINTI, "THE GREAT RESET"?

Tätä vuotta on leimannut sekä arkielämässä että mediassa Covid-19 virus. Koronavirus ei ole pelkästään näkymätön, vaan se on lähes olematon myös tappavuudeltaan suhteessa sen saamaan julkisuuteen ja yhteiskunnallisiin varotoimiin. Viimeksi tänään Yle uutisoi kuolinriskiltään melko olemattoman taudin massiivisista oheisvaikutuksista pelottelu-uutisessaan Karkaako tavallinen arki yhä kauemmas? Pormestari Vapaavuori: Todennäköisesti rajoituksia jatketaan – STM vaatii käyttöön maksimaalisia toimia.

On totta, että kyse ei ole aivan merkityksettömästä taudista, sillä Maailman terveysjärjestö WHO ehti jo keväällä julistaa koronan pandemiaksi. Silti on syytä kysyä ääneen, onko puoliuskonnolliseksi rituaaliksi päivittäin tullut valtamedian tiedottaminen asiasta tarpeellista ja jos on, mitä tarvetta se palvelee. 

Vielä tärkeämpää on pohtia koronarajoitteiden mielekkyyttä. Ulkopuolinen tarkkailja kun saa niistä aika helposti käsityksen, että hysteerisen hössöttämisen ja liioteltujen varotoimien keskellä kaikki ei oikein täsmää. Tässä ei ole tarvetta turvautua "salaliittoteorioihin", joiksi tiedotusvälineet ja ammattipoliitikot leimaavat kaikki argumentit, jotka eivä noudata virallisen tiedotuksen ortodoksiaa. Nimittäin pelkästään avoimista lähteistä ja jo sattuneista tapahtumista on helppo tehdä loogisia päätelmiä, jotka ovat ristiriidassa "meidän hyväämme" ajavan nomenklatuuran syöttämän narraation kanssa.

Median koronauutisointia seuraamalla siitä muodostuu tarinallinen yleiskuva, jonka tarkoitus on oikeuttaa Suomen hallituksen ja muiden maiden ankarat koronatoimet. Maaliskuun alkuviikkoina Suomen ja läntisen maailman valtamedia kertoi taudin "valtavista kuolonuhreista". Tällä journalistisella shokkivaikutuksella normikansalaiset lamautettiin lähes täysin. Tämän jälkeen kuolonuhreista ja suurista kuolinennusteista onkin oltu ymmärrettävästi hiljaa, varsinkin Suomessa. Seuraavaksi puheenaiheeksi nostettiin sairaaloiden teho-osastojen kapasiteetin riittävyys, johon myös Sanna Marinin haparoiva hallitus lopulta perusti päätöksensä. Kevät-kesän edetessä kävi kuitenkin selväksi, ettei teho-osastoille joutunut juuri kukaan, jonka vuoksi keskustelu siirrettiin tavallisten sairaalapaikkojen tarpeeseen. Kaikista lietsotuista uhkakuvista huolimatta sairaalat eivät täyttyneet, joten huomio piti siirtää sairastuneisiin

Seuraavaksi huomio suunnattiin tartunnan saaneisiin, joista valtaosa on oireettomia. Tämän jälkeen kauhisteltiin altistuneiden suurta lukumäärää. Hyvä lisä tarinalle, joskin lähes kaikki "altistuneet" ovat sittemmin osoittauneet terveiksi ilman tartuntaa. Loppusyksyllä mediassa ja THL:ssä alkoi maskikampanja ja parin viikon sisällä marketit täyttyivät kuonokoppaisista kunnon kansalaisista. Vielä hetki sitten nämä samat ihmiset pitivät maskia yksilönvapautta rajoittavina turhakkeina. 

Media on hyödyntänyt kansalaisista paljastunutta auktoriteettiuskoa siirtämällä keskustelun maskittomiin ja heidän leimaamiseen "vastuuttomiksi". Tällä hetkellä media painostaa niitä, jotka suhtautuvat kriittisesti vähän testattuihin koronarokotteisiin kuten Ylen tuoreessa uutisessa Turhanpäiväinen haihattelu tai piikkien näyttäminen ei toimi – kampanjaväki pohtii, millainen viesti saisi epäilevät suomalaiset ottamaan koronarokotteen.

Julkisuudessa tahallaan sivuraiteelle viety keskustelu keskittyy pääasiassa koronaan altistuneisiin ja tartunnan saaneisiin, koska tehohoidossa olevia ja kuolleita on niin pieni määrä, että niiden näkyvämpi esille ottaminen saisi suuren yleisön toteamaan, että paljon melua tyhjästä. Monet kansalaiset ovat aukottomalla päättelyllään osoittaneet julkisen keskustelun ristiriitaisuudet ja ne asiat, joista vaietaan tarkoituksella. Tässä muutama esimerkki taudin vaarallisuutta arvioivasta kriittisestä kansalaiskeskustelusta:
Esa Kokko: Se, että Suomessa keskimäärin 84 vuotiaat kuolevat koronan kanssa, eikä 75 vuotiaat, joille tuo reilu 12 vuoden jäljellä olevat vuodet on arvioitu.Lisäksi kannattaa edelleen muistaa, että nuo vajaa 400 koronan KANSSA kuollutta eivät välttämättä läheskään kaikki ole kuollut itse koronan takia.Jostain käsittämättömästä syystä THL aikoo julkistaa kuolinsyyt vasta 2022, mikä on törkeää. Eilen Alfa teeveessä oli vieraana Mikko Painio, eikä hänkään pidä koronaa niin vaarallisena, kuin nyt Suomessa päättäjät tuntuvat pitävän. Ja toinen vieras Ossi Tiihonen on jopa nostanut kanteen THL:ää vastaan, koska se ei tosiaan suostu julkaisemaan tarkkoja kuolinsyitä näistä vajaasta 400 henkilöstä.

Timpe Ahonen: "1. Suomessa kuolee vuosittain keskimäärin noin 53-55 tuhatta ihmistä ja luku on suurten ikäluokkien takia kasvussa. ‍‍ 2. Heistä koronaan on tänä vuonna menehtynyt 389. Vähemmän kuin normaalisti kausiflunssassa. Kokonaisuuskuolleisuus tulee jäämään ehkä merkittävästikin keskiarvon alapuolelle. ‍‍ 3. Kuolleiden mediaani-ikä on ollut 84 vuotta. Se on kaksi vuotta korkeampi kuin suomalaisten keskimääräinen elinajanodote. ‍‍ 4. THL on myöntänyt, että kuolleet ovat olleet lähinnä monisairaita vanhuksia ja näyttäisi siltä, että ainoastaan 20:lla (näistä 389:sta) varsinainen kuolinsyy on ollut itse virus. https://www.ts.fi/uutiset/kotimaa/5104040/Toinen+tautiaalto+paljasti+koronaviruksen+kevaalla+nahtya+lievemmaksi++nain+kuolleisuus+on+laskenut ‍‍ 5. Sulut/rajoitukset ovat aiheuttaneet Suomelle 20 miljardin euron lisävelanoton tarpeen (ja velkasuhteen nopean räjähdyksen), viennin 20% romahduksen, yli sata tuhatta uutta työtöntä ja keväällä alkaa ennennäkemätön konkurssiaalto. Suomen vientiteollisuushan ei tietenkään mitään sille voi, että maailma ympäriltäkin on sulkeutunut, mutta ei se kai silti estä hallitukselta käyttämästä oman maan osalta tervettä järkeä ja harkintaa? ‍‍ 6. HUSissa oli eilen 36 koronapotilasta osastolla ja 5 teho-osastolla. HUS:lla on 21700 työntekijää, 22 sairaalaa, 4000 akuuttipaikkaa, HUS hoitaa yli 400000 potilaskäyntiä vuodessa, tekee yli 80 000 leikkausta ja omaa lähes kahden miljardin euron budjetin. ‍‍ ‍‍ Ja nyt julistetaan rajuja Uudenmaan rajoituksia (mm. tuhotaan merkittävä määrä suomalaisista urheiluseuroista) KUN HUS:SSA ON TEHO-OSASTOLLA 5 (SIIS VIISI) IHMISTÄ! Syksyllä on varmaan parisen kymmentä vähän alle satavuotiasta kuollut "koronaan". Sen takia nuorten ja keski-ikäisten pitää kiltisti ottaa konkurssit vastaan? ‍‍ Siis eikö todellakaan pelkureiden ja konsensusraukkisten maasta löydy YHTÄÄN poliitikkoa, joka uskaltaisi nousta seisomaan ja todeta sen ilmiselvän tosiasian, että tässä koronapsykoosissa ei ole yhtään mitään järkeä tai suhteellisuudentajua? Eipä löydy... maa on täynnä suoraselkäistä suomalaista. Täysin vastuutonta."

Sami Kymäläinen: "Koronasta on Suomessa sairaalahoidossa 74 ihmistä. Tehohoidossa 10 ihmistä.Testeissä löytyy noin 2000 tapausta viikossa.Siis koko maassa.Ravintoloita suljetaan ja matkailua rajoitetaan. Ihmiset ovat kauhuissaan. Siis taudista, jonka WHO toteaa aiheuttavan suurimmalle osalle vain mietoja oireita. Ohessa uutinen vuodelta 2018. Influenssasta.Pelkästään Pirkanmaalla oli viikolla 9 sairaalassa 183 ihmistä. Siis REILUSTI YLI KAKSI KERTAA ENEMMÄN kuin nyt KOKO MAASSA koronan takia. Tehohoidossa oli "reilusti yli 10 ihmistä". PELKÄSTÄÄN PIRKANMAALLA.Testeissä löytyi noin 3000 tapausta viikossa.Kukaan ei vuonna 2018 edes ajatellut että ravintoloita suljetaan tai että matkailua rajoitettaisiin.Haastatellun lääkärin mukaan kyseessä ei ollut edes niin valtava aalto kuin 2016-2017.Ihan kuin joku ei nyt täsmäisi."

Tiina Wiik: Tässä hieman lukuja. Suomessa on tällä hetkellä 310 todettua koronatapausta. Noin 10% tapauksista paljastuu, joten sanotaan, että tosiasiassa niitä on 3100. Sairaita on siis noin 0,05% väestöstä. Jotta törmäisit yhteen koronan kantajaan päivän aikana, sinulla olisi oltava 1774 ihmiskontaktia. Eikä riitä, että kävelet ohi koronapotilaasta, koska tartunnan riski lyhyessä kontaktissa on äärimmäisen pieni. Siksi esim. kaupan myyjillä ei ole laajamittaista koronan sairastamista suuresta ihmiskontaktien määrästä huolimatta. Vakavassa tilassa olevia on koronapotilaista tällä hetkellä 1%, loput 99% ovat lieviä tapauksia. Koronaan on viimeisen kuukauden aikana kuollut Suomessa viisi ihmistä. Ihmisiä, jotka ovat voittaneet lotossa vähintään viisinumeroisen summan on samassa ajassa ollut 6 kpl.

Omalla kotiseudullani eli PPSHP:n alueella todettuja koronatartuntoja on nyt 2 kpl. Noudattaen sitä, että joka kymmenes tapaus paljastuu, todellinen luku olisi noin 20. Asukkaita alueella on 411 856. Sinun olisi päivän mittaan tavattava siis yli 20 000 ihmistä törmätäksesi yhteen koronan kantajaan. Ja tämän vuoksi meidänkin seudullamme on maskisuositus. Aniharva maskin käyttäjä käyttää sitä oikein. Yleisimmät virheet ovat koskea maskin kasvo-osaan tai käyttää likaista maskia eli jättää pesemättä käyttöjen välissä tai käyttää samaa kertakäyttömaskia moneen kertaan. Maskeja myös säilytetään usein likaisissa taskuissa tai repun pohjalla ja ne lasketaan kaulalle puhuessa. Tällöin maskin käyttäjä siirtää maskista kaikki hönkäilemänsä pöpöt käsiinsä ja levittää niitä ympäriinsä, ja hän siirtää myös käsistään kaikki pöpöt maskiin hengiteltäväkseen. Likaisen maskin käytöstä saa normaaliakin herkemmin ärsytysoireita tai jopa sairastuu. Mitä tästä voidaan päätellä? Hallitus ryssi koronan hoidon silloin kun tilanne oikeasti oli pahempi, ja nyt kun tarvetta radikaaleille toimille ei ole, yritetään paikata syntynyttä mainevahinkoa ryhtymällä tarpeettomiin ja haitallisiin toimiin.

Kysymys: Miksi käytetään koko ajan kumulatiivisia lukuja? On kai koronasta jo valtaosa sairastuneista ehtinyt parantua? Aivan sama kuin jos käytettäisiin kausi-influennsalukuja vuosikymmen kerrallaan? IL: "Suomessa on nyt keväällä maahan levinneen koronavirusepidemian aikana ollut yli 20 000 tautiin sairastunutta. Raja meni rikki torstaina, kun Terveyden ja hyvinvoinnin laitos kertoi 351 uudesta koronatapauksesta."
Yleisin argumentti edelle esitettyjä väitteitä vastaan on se, että kuolleita on vähän koska epidemiaa torjutaan voimallisesti. Juuri tämä on se ansa, johon monet näyttävät kompastuvan ja hyväksyvät samalla vanavedessä tulevat valtavat yhteiskunnalliset muutokset. Sattumoisin ne ovat kerrannaisvaikutuksiltaan moninkertaisia koronaan verrattuna. 

Yllättävää kyllä, myös riippumattoman vasemmiston puolella eräät tunnistavat tähän yhteiskunnalliseen "huolehtimiseen" liittyvän vaaran, joka tunnetaaan käsitteenä kapitalismin resetointi, The Great Reset. Hollantilaisessa blogissa Archief van Zorgen on julkaistu ajatuksia herättävä pitkä essee, kuinka johtavat globalistikapitalistit hyödyntävät kuin tilauksesta tullutta koronavirusta. Esseen mukaan elämme uuden epädemokraattisen yhteiskuntakokeilun aikaa, jossa ihmistä ja yhteiskuntaa muokataan aivaan uuteen uskoon, perusoikeuksien kustannuksella. Yhdeksi suurimmaksi taustavaikuttajaksi blogi nimeää Maailman talousfoorumin perustajan Klaus Schwabin, joka on tuoreessa kirjassaan Covid-19: The Great Reset kertonut avoimesti miten hallitseva globalistinen eliitti aikoo hyöytyä kuplaksi osoittautuneesta "pandemiasta":
And he wasted little time in bringing out a new book, Covid-19: The Great Reset, co-authored with Thierry Malleret, who runs something called the Monthly Barometer, “a succinct predictive analysis provided to private investors, global CEOs and opinion- and decision-makers”. (90)KS covid Published in July 2020, the book sets out to advance “conjectures and ideas about what the post-pandemic world might, and perhaps should, look like”. (91)Schwab and Malleret admit that Covid-19 is “one of the least deadly pandemics the world has experienced over the last 2000 years”, adding that “the consequences of COVID-19 in terms of health and mortality will be mild compared to previous pandemics”. (92)They add: “It does not constitute an existential threat, or a shock that will leave its imprint on the world’s population for decades”. (93)Yet, incredibly, this “mild” illness is simultaneously presented as the excuse for unprecedented social change under the banner of “The Great Reset”!And although they explicitly declare that Covid-19 does not constitute a major “shock”, the authors repeatedly deploy the same term to describe the broader impact of the crisis.Schwab and Malleret place Covid-19 in a long tradition of events which have facilitated sudden and significant changes to our societies.

lauantai 26. joulukuuta 2020

YLEN AGENDAJOURNALISTIT HALUAVAT EU:N SALLIMAN MUUKALAISINVAASION JATKUVAN


Hegemonista suomalaisvihamielistä politiikkaa kannattavat toimittajat Sari Taussi ja Jenna Vehviläinen ovat kyhänneet varsinaisen propagandapaketin jutussaan Sisiliassa maahantulijoiden pikakäännytys on arkea, vaikka käytäntö rikkoo kansainvälisiä sopimuksia: "Luulin, että se oli vain joku paperilappu"

Maahanmuuttomyönteistä ideologiaa tyrkyttävässä agendauutisessa tarkastelunäkökulma on häpeämättömän yksipuolinen, koska vasta-argumenttien ja olennaisten tilastojen mukaan ottaminen pilaisivat hyvän tarinan. Jotta kertomus vetoaisi lukijan tunteisiin, kympin tytöt ovat käyttäneet sentimentalistista samaistumistemppua kertomalla alussa "sorretun pakolaisressukan" henkilökohtaisen tarinan. Kun laiton maahanmuutto redusoidaan vain yksilön kokemukseksi, voidaan kätevästi sivuuttaa suuri kuva, jossa satoja miljoonia käsittävät massiiviset populaatiot pyrkivät tunkeutumaan Eurooppaan kantaväestön elätettäviksi.

Ylen pitkässä vuodatuksessa omaa etuaan ajavan elintasopakolaisen lisäksi ääneen  päästetään vihamielisesti eurooppalaisen väestön säilymiseen suhtautuvia aktivisteja ja asiantuntijoita:

Sisiliassa toimivan Arci-järjestön maahanmuuttopoliittinen asiantuntija Fausto Melluso sanoo, että Italian tapa hoitaa siirtolaisten vastaanottoa on toistuvasti osoitettu lainvastaiseksi.

– Noin 90–95 prosenttia niistä, jotka valittavat päätöksestä oikeuteen, saavat myönteisen päätöksen eli käännytys perutaan. Edes tämä ei ole saanut viranomaisiamme lopettamaan paperin jakamista, Melluso sanoo.

Mikä laki, kenen säätämä ja keiden hyväksymä? Tuskin ainakaan tavallisten italialaisten! Imperialististen globalistien määrittämillä lain irvikuvilla yritetään kumota kansallinen itsemääräämisoikeus. Näköjään onnistuneesti, sillä Italian valtion sisällä olevat juonittelijat ovat onnistuneet sorvaamaan lakipykäliä, joilla kyetään kumoamaan 90-95 prosenttisesti kansan hyväksymä lainsäädäntö.

Globaalisosialistista tulonsiirtoa ajava Fausto Melluso uskottelee suomalaislukijoille, että olisi joku kaiken ylittävä kosminen laki, jonka turvin kuka tahansa elintason perässä tuleva muukalainen olisi oikeutettu saamaan jalkansa maan oven rakoon lausumalla taikasanan "Asyl":

Melluson mukaan ongelmana järjestelmässä on se, että se epää suurelta osalta Välimeren yli tulijoista oikeuden hakea Italiasta turvapaikkaa. Oikeus hakea turvapaikkaa on jokaisen ihmisoikeus. 
– Käännytyspaperissa sanotaan, että tulija ei halua hakea turvapaikkaa. Tiedämme pitkästä kokemuksesta, että tämä ei ole totta. Todellisuudessa viranomaiset eivät anna tulijoille tietoja näiden oikeuksista, Melluso sanoo

– Päättämällä mielivaltaisesti, ketkä saavat ja ketkä eivät saa hakea turvapaikkaa, olemme tappaneet universaalin ihmisoikeuden

Farsisealaisesti kansalaisten lompakkoa omanaan pitävä Melluso vetoaa tärähtäneistön viimeisimpään uskontunnustukseen, universaaliin ihmisoikeuteen. Hänen moralistiseen kitinäänsä voidaan esittää vastavuoroisesti toteamus: päättämällä mielivaltaisesti kenen tahansa olevan tervetullut maahan nauttimaan kansalais- ja sosiaalioikeuksista, olemme tappaneet oikeuden kansojen olemassaoloon.

Seuraavaksi konformistiset toimittajapinkot antavat puheenvuoron EU:n turvapaikkapolitiikkaa pitkään edistäneelle saksalaiselle Gerald Knaussille, joka työskentelee European Stability Initiative -lobbausjärjestössä. Sattumoisin Ylen jutussa jää kertomatta, että pahamaineisena ääriliberaalina tunnettu Knauss on jo vuosia käynyt omaa poliittista ristiretkeään Unkarin presidentti Viktor Orbánia vastaan. Samalla jätetään kertomatta, että European Stability Initiative saa joka vuosi toimintansa tueksi 400 000 euroa George Sorosin johtamalta Open Society Foundationsilta  

Tieteellisen  puolueettomuuden kaapuun käärityneellä lobbaajalla on selvät poliittiset motiivit ajaa eurooppalaista dystopiaa vastustamalla kaikkia puolueita, jotka kannattavat kansallista itsemääräämisoikeutta. Knaussia ärsyttää pääinhokki Unkarin lisäksi myös Italia, jonka entisestä sisäministeristä hän ei näytä olevan päässyt vieläkään henkisesti yli:
Esimerkiksi Italiassa sisäministerinä vuosina 2018–2019 ollut Matteo Salvini nosti La Lega -puolueensa kannatusta vastustamalla maahanmuuttoa ja ihmisten pelastamista Välimerellä. Puolueen kannatus nousi kuudesta prosentista 35 prosenttiin. 
– Esimerkki kertoo siitä, mihin kehitys voi johtaa, jos maahanmuuton ongelmia ei ratkaista, Gerald Knaus sanoo.
Näille valkoisten kansakuntien pakkomielteisille tuhoajille maahanmuuton ongelmien ratkaisu tarkoittaa ainoastaan väestön vaihtamista ja tuhoamista dumppaamalla Afrikan satojen miljoonien ekologisesti kestämätöntä ylijäämäväestöä Eurooppaan. Puhe demokratiasta tässä yhteydessä on irvokasta, sillä valtava enemmistö eurooppalaisista ei halua hukkua kognitiivisesti haasteellisten elätettävien tummaan mereen. Ymmärrettävästi Knauss paheksuu aitoa demokratiaa, jossa kuunellaan enemmistön ääntä:
Myös yhä useamman maan kansalaiset tuntuvat hyväksyvän tämän ja ajattelevan, että vain rikkomalla lakia voidaan turvata rajoja.
Demokraattisesti hallitujen kansallisvaltioiden perustuslakien kulmakivenä ovat kansalaisuuden rajaaminen ja maan rajojen koskemattomuus. Näiden peruslähtökohtien rikkominen myöhemmillä globalistisilla päätöksillä on todellinen rikos, jossa rikotaan kaikkien lakien perustaa. Pöyristyttäväksi tämän vehkeilyn tekee se, että
 "kansainvälisillä sopimuksilla" ei ole koskaan ollut kansalaisten antamaa mandaattia esimerkiksi äänestyksen muodossa.

Kaiken karvaisten tendenssituntijoiden lisäksi toimittajat vetovat Euroopan komissioon, joka teki syyskuussa esityksen maahanmuutto- ja turvapaikkapolitiikan uudistamiseksi:
Laajan uudistuspaketin ydinajatus on hakemusten käsittelyn nopeuttaminen, palautusten nopeuttaminen ja solidaarisuuden nimellä kulkeva uudenlainen vastuunjako siirtolaisista ja turvapaikanhakijoista.

Uudistus tarkoittaisi niin sanotusta Dublin-järjestelmästä luopumista. Sen mukaan tulijoiden turvapaikkahakemukset pitäisi käsitellä ensimmäisessä maassa, yleensä eteläisessä Euroopassa.
Omia säädäntöjään jatkuvaksi edukseen muuttava Euroopan Unioni on viimeinen taho puhumaan mistään laillisuudesta. EU on rikkonut jo vuosikausia omia sääntöjään kuten Dublin-sopimusta. Monilla on varmaan muistissa globalistivoimien vuonna 2015 orkestroima invaasio, jota myötämielinen valtamedia kehtasi kutsua "pakolaiskriisiksi". Silloin ja sen jälkeenkin esimerkiksi Suomeen on hipsinyt kymmeniä tuhansia elintasopakolaisia kymmenen  turvallisen maan kautta. Toisin sanoen Dublin-järjestelmästä luopuminen on yhdentekevää, koska sitä ei ole noudatettu EU:ssa ennenkään.

Hallitseviin auktoriteetteihin vetoaminen näyttää olevan suostuttelukirjoituksen tärkein retorinen keino.  Edellä mainittujen nomenklatuuran edustajien lisäksi Yle vetää viimeisenä kortenaan esiin poliittisesti korrektin yliopiston "asiantuntijan", joka voisi helpoisti olla sikäläisen radikaalin sosialistipuolueen kandidaatti:
Sekä tutkija Gerald Knaus että toinen Ylen haastattelema maahanmuuton asiantuntija, Oxfordin yliopiston emeritusprofessori Dawn Chatty, arvostelevat esitystä.

– Esitys korostaa joka tasolla rajojen vahvistamista sen sijaan, että se mahdollistaisi turvapaikan saamisen sitä tarvitseville, Dawn Chatty sanoo.

– Jos maailman vaurain manner, jossa pakolaissopimus luotiin, kääntää selkänsä sopimukselle, kuinka mikään muu maa sitä noudattaisi, hän kysyy
Vaurain? Vellalla elävä Eurooppa on jo nyt kestämättömässä tilanteessa eikä satojen miljoonien afrikkalaisten tyhjäntoimittajien maahan päästäminen ja elättäminen tilannetta mitenkään paranna. Ainoastaan taloudellisti turvattua elämää nauttivalle pienelle utopistijoukolle, järjestelmästä hyötyvälle parasiittiseliitille ja heidän Euroopaan päästämilleen kehitysmaalaisille tämä tuntuu olevan hyvä diili.  

Agendauutisen päättää jutun alussa ääneen päästetty 
gambialainen elintasoturisti Batch Mballowi, jonka  human interest -tarina saa Euroopan tuhosta hekumoivien silmissä onnellisen lopun. Hän vetoaa syyllistävästi umpikieroihin ihmisoikeusopimuksiin, jotka palvelevat tätä nykyä pelkästään kehitysmaalaisten oikeutta tulla syömään valmiiseen pöytään:
Viisi vuotta sitten Italiaan tulleelle Batch Mballowlle kävi hyvin. Hän valitti käännytyspäätöksestä ja sai myönteisen päätöksen. Sitten hän haki turvapaikkaa ja sai sen toissijaisen suojelun perusteella. Nyt Mballow opiskelee sairaanhoitajaksi Palermossa ja auttaa Sisiliaan Välimeren yli tulleita. Hän ihmettelee edelleen Italian tapaa hoitaa hänen maahantulonsa.
– Se tuntui todella oudolta. Minusta tällainen ei ole inhimillistä. Me puhumme täällä ihmisoikeuksista, mutta nehän pätevät vain tiettyjen ihmisten kohdalla, Mballow sanoo. 


                                                           *************************


TV1, 26.12. klo 17.10, Rauhantekijä (12)

Kausi 1, 8/10. Uusi aika. Ann-Mari lähettää Asierin ja Emilian keräämään lisää tietoa Zamenin suunnitelmista pakolaisleiriin. Tapahtuu uusi isku ja Ann-Marin pahin painajainen toteutuu. HD ohjelmatekstitys (suomi) 45 min. Linkki ohjelmaan. Uusinta.


Käsittämättömän kökkö veronmaksajien rahoilla tehty kansainvälinen tv-sarja Yleltä. Sen siitä saa kun tehdään viihdettä harhainen ideologia edellä. Tätäkin sarjaa on tungettu syksystä saakka jo kolmatta kertaa eetteriin, mutta siitä huolimatta kansan syvät rivit hylkivät sitä.  Eikä ihme, sillä sarja on hölmöjen vasemmistoliberaalien "voimaannuttava" fantasia rauhan työstä feministisellä kierteellä.

Jo ensimmäisessä jaksossa lapseton uraa tekevä harmaatukka kiihkoilee maailmanparantamisen puolesta ja suomalaisten globaalista syyllisyydestä. Epäuskottavassa mutta samalla käsittämättömän tylsässä juonessa ikoniksi nostetaan nainen, joka on hylännyt kaiken sen, joka tekee naisesta aidosti arvostettavan. Kansakunta tulee vallan mainiosti toimeen ilman "itseään toteuttavia" maailmanparantajia, mutta lapsettomana se näivettyy hyvinkin nopeasti ja avaa elintilan kleptoparasiittisille tunkeiljoille. Nämä kyllä täyttävät mielellään maan lapsillaan alkuperäisasukkaiden kustannuksella. 

Vahingollisinta sarjan propangandassa on sen antama naisen malli, jossa globalistista agendaa palveleva "eettisyys" ja pätemisen tarve naurettavalla uralla pannaan itsekkäästi jälkipolvien edelle.

torstai 24. joulukuuta 2020

JOULUN RIKOSKALENTERI DEMARITAUSTAISISTA KANSANVIHOLLISISTA

Klikkaa kuvaa suuremmaksi.

Joulun alla on ilmestynyt parikin joulukalenteria, joissa on kerrottu poliittisen ruohonjuuritason aktivistien nimiä, kuvia ja taustoja suurelle yleisölle. Ensimmäisenä lähti liikkeelle työtä vieroksuvan luokan "anti"-fasistinen Varisverkosto, joka on ottanut silmätikukseen perinteisen työväenluokan binääriset miehet ja naiset. Anonyymeinä pysyttelevät tekijät pitävät kalenteria suurenakin paljastuksena, mikä on kummallista, sillä jokainen "paljastettu" on toiminut liikkeessä koko ajan avoimesti omalla nimellään. 

Mitään ritarillista moisella muka-paljastuskalenterilla ei ole, vaikka Sosialistisen Epäoikeudenmukaisuuden Soturit uskottelevatkin sillä taistelevansa kansan syvien rivien puolesta "fasistilohikäärmettä" vastaan. Sitä paitsi kansan halveksuman loisivan luokan kalenteri on lähtökohtaisesti ristiriidassa vasemmistolaisen eetoksen kanssa, koska se hyökkää tavallisia työläisiä vastaan. Asiaa ei korjaa edes antikiliimaksiksi lässähtänyt viimeinen luukku, josta kurkistaa perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho. Mielikuvituksettomalla valinnallaan Varisverkosto yrittää guilt by association -metodilla liittää Halla-ahon "natseihin", vaikka hänellä ei kosher-konservatiivina ole mitään yhteyttä kalenterin henkilöihin ja heidän kannattamaansa politiikkaan. 

Perinteisesti vasemmisto on arvostellut valtaapitäviä, mutta tämäkin projekti paljastaa vain sen kenen joukoissa valtion elätit seisovat. He eivät ole muuta kuin globalistikapitalistisen ja valtiososialistien yhteisjärjestelmän vahtikoiria ja toisaalta taas valtavalhemedian silkkihansikkain silittämiä sylikoiria. Pään aukomisillaan he todistavat mitä karkeinta valhetta teeskentelemällä vallankumousta, vastarintaa ja vaihtoehtoa, vaikka todellisuudessa he ovat nykysysteemin huoria. Apurahakapinalliset eivät saa edes väkinäisellä ironiallaan pyyhittyä pois sitä totuutta, että he todella ovat George Sorosin asialla, joko suoraan tai epäsuorasti, se on tässä yhdentekevää.

Sen sijaan kansallisradikaalin Partisaani-uutissivuston joulukalenteri äärivasemmistolaisista nettiuhojajista on huomattavasti mielenkiintoisempaa seurattavaa, sillä monien paljastettujen nimet ja kuvat eivät ole aiemmin päässeet julkisuuteen. Toki kalanteri on sikäli arvelluttava, että suurin osa sen paljastamista nettivihaajista on arvosteluasteikon tuolla puolen olevia friikkejä kuten transsukupuolisia, väkivaltarikollisia, mielenterveyskuntoutujia ja prostituoituja. Toisaalta tämä on nykypäivän äärivasemmiston valtavirtaa, joten Partisaania on vaikea syyttää tarkoitushakuisuudesta.

Partisaanin joulukalenteriin on mahtunut sentään todellisiakin tuholaisia, jotka ovat voineet pitkään tehdä luihua myyräntyötään ilman kansallisten tarkkailijoiden desinfioivaa valokeilaa kuten lastensuojelussa toimiva Lauri Kouki ja yliopistossa hääräävä Ina Juva.  Ei mitenkään yllättävää, että salanimillään nämä 
molemmat punanilkit ovat lietsoneet mm. väkivaltaa poliittisia vihollisiaan vastaan, mutta omilla nimillään he ovat taas esittäytyneet humanistisina pasifisteina. 

Harmi vain että todelliset kovan tason punamädättäjät ovat tässä joulukalenterissa harvassa. Paljastetuista nimistä kenties tunnetuin on jatkuvien paino-ongelmiensa kanssa kamppaileva lähimarketti-gootti Maria Pettersson, joka on Journalistiliiton ammattilehden päätoimittaja ja entinen Helsingin Sanomien propagandisti.

Yle Watch ei halua omassa shokkikalenterissaan sotkeentua lillukanvarsiin, vaan lataa eetteriin kalenterin henkilöistä, joilla on todellista vaikutusvaltaa. 26 kuvan kalenteri jatkuu aina Tapaninpäivään asti ja se koostuu pelkästään viime vaalien SDP:n vaaliehdokkaista. Heistä huomattava osa on tunnettuja poliittikkoja ja osa taas kovista rikoksista kuten lapsiinsekaantumisesta tuomittuja ulkomaan apuja. 

On huomionarvoista, että pelkästään yhdestä suomalaisvihamielisestä puolueesta löytyy koko joukko kansanvihollisia, jotka rasittavat maatamme miljardeilla euroilla. Todellisten tuholaisten lista olisi vielä raflaavampi, jos joulukalenteri tehtäisiin kaikkien hallituspuolueiden ministereistä ja kulttuurivaikuttajista. Siinä missä "yhteiskuntakriittinen" Varisverkosto lataa verkkoon tavallisten duunarien kuvia, Yle Watch listaa 24 aitoa joulun pilaajaa:

Pekka Haavisto, Maria Ohisalo,
 Jyrki Katainen, Petteri Orpo, Sanna Marin, Tuula Haatainen, Ritva Viljanen, Karri "Paleface" Miettinen, Juha Hurme, Kaarina Hazard, Ruben Stiller, Tytti Tuppurainen, 
Anna-Maja Henriksson, Merja Ylä-Anttila, Matti Rönkä, Peter Vesterbacka, Henrik Dettmann, Petri Sarvamaa, Sixten Korkman, Li Andersson, Dan Koivulaakso, Eva Biaudet, Kirsi Pimiä, Kaius Niemi.

maanantai 21. joulukuuta 2020

SOSIALISTINEN VALVONTAVALTIO VEROTTAA KUNNON KANSALAISET KUOLIAAKSI


Valtiososialistista propagandaa syytävän verorahotteisen Ylen uutissiivilän läpi pääsee silloin tällöin juttuja, jotka eivät noudata yhtiön yleistä poliittista agendaa verojen autuudesta. Tänään piti oikein hieraista silmiään kun näki Ylen verkkosivuilla uutisen Ensin iski verottaja, sitten siirtoyhtiöt – pientalon vuosittainen sähkölasku kallistunut lähes tonnilla 2010-luvulla. Kasvavasta verotuksesta ja sähkölaskun kallistumisesta on kirjoitettu ennenkin, mutta harvoin näin suorasanaisesti heti ensimmäisessä kappaleessa:

2010-luku on tarkoittanut suomalaiselle sähkönkäyttäjälle vuosi vuodelta tuskaisempaa sähkölaskua. Tavallisen, osin sähköllä lämmittävän pientaloasukkaan vuosittainen sähkölasku on noussut kymmenessä vuodessa lähes 900 euroa noin 2 800 euroon. Nousua on kertynyt peräti 45 prosenttia, kuten oheisesta taulukosta näkee.

Mielenkiintoiseksi toimittaja Pekka Pantsun uutisjutun tekee se huomio, että himoverotus ei olekaan pelkkä sosialististipuolueiden etuoikeus, vaan samaa julkista varkautta ovat harjoittaneet viime vuosina myös "oikeistolaiset" hallitukset, joiden puikoissa on ollut mm. Kokoomus:

Sähkölaskun kallistuminen on 2010-luvulla jakautunut kahteen vaiheeseen. Ensin iski eduskunta ja verokarhu hääri sen käskyläisenä aktiivisesti vuosina 2010-2015. Arvonlisävero nousi yhdellä prosenttiyksiköllä 23 prosenttiin 2011 ja kahta vuotta myöhemmin 24:ään, missä se on nytkin. Muun muassa kotitalouksilta perittävää sähköveroluokka 1:stä taas nostettiin reippaasti 2011 ja sitten maltillisemmin 2014 ja 2015. Sen jälkeen korotuksia ei ole tullut.

Sähkölaskujen nousun suurin yksittäinen syy oli sähkönsiirtoyhtiö Carunan perustaminen, jonka kauppa lyötiin lyötiin lukkoon talouspoliittisen ministerivaliokunnan kahdessa kokouksessa 11. joulukuuta 2013. Asiasta kertoo seikkaperäisesti Taloussanomat jutussaan Salainen muistio: Tästä lähtivät liikkeelle Carunan hurjat sähkönsiirron hinnankorotukset. Jutusta selviää kaupan keskeisten takapirujen olleen Kokoomuksen Jan Vapaavuori ja Vihreiden Pekka Haavisto. Näin kaupalla saatiin naitettua kätevästi yhteen kaverikapitalismi ja punavihreä verotus. 

Nykyisen punavihreän hallituksen mahdollistanut petollinen Keskustapuolue ei ole juurikaan pystynyt hillitsemään sen verotushimoa. Kepu on itsekin lähtenyt mukaan globalistiseen ilmastopolitikointiin, jonka varjolla voidaan harjoittaa sosialismia eli tulonsiirtoja (lue: varkautta) yli maan rajojen. Esimerkiksi kaikki autoiluun liittyvä verotus on venytetty lähes katkeamispisteeseen, mutta vieläkin hallitus haikailee verotuksen lisäämistä "ekologisuuden" nimissä. 

Lisäksi yrittäminen ja teollisuus (mm. Naantalin jalostamon alasajo) on ollut Suomessa jo pitkään mahdotonta. Tosin siitä ei voi yksin syyttää vihreään kaapuun pukeutuneita sosialisteja. He ovat ultraverotuksellaan vain kannattavan yritystoiminnan hautaansaattajia. Totalitaristiset koronarajoitukset voidaan tässä yhteydessä nähdä viimeisenä siunauksena sekä yrittäjälle että työtä tekeville veronmaksajille. 

keskiviikko 16. joulukuuta 2020

OIKEUDENMUKAISUUSVALTIO UNKARI EI HYVÄKSY KORRUPTOITUNEIDEN "OIKEUSVALTIOIDEN" PAKOTTAMAA HOMOADOPTIOTA


Ikuisia valtioviisauksia esittänyt filosofi Aristoteles perusti havaintonsa järkeen ja totuuteen. Esimerkiksi tasa-arvosta hän totesi itsestäänselvästi, että tasa-arvoisia on kohdeltava tasa-arvoisesti, kun taas eriarvoisia on kohdeltava eriarvoisesti. Vain näin voidaan taata oikeudenmukaisuus.

Sen sijaan sisäisen voimansa ja uskonsa menettäneessä lännessä ei uskota enää arvoihin, sillä se edellyttäisi asioiden erilaisuuden tunnustamista. Nykyisen arvonihilismin loogisena lopputuloksena onkin kaiken kattava tasa-arvo, joka tekee erilaisista asioista arvoltaan yhtäläisiä eli lopulta yhdentekeviä. Kun esimerkiksi miehen ja naisen ja heidän jälkeläistensä elämää institutionalisoima avioliitto käsitetään koskemaan kaikkia kuten homoseksuaaleja, instituution erityisluonne ja alkuperäinen tarkoitus menettävät merkityksensä.

Paheellisuudessaan rypevä länsi vihaa kaikkia, jotka eivät tunnusta sen itsetuhoista liberalismia. Kaikessa pömpöösissä dekadenssisään se kehtaa vielä esiintyä moraalisena tuomarina, jossa taikauskoiset käsitykset rajattomista ihmisoikeuksista toimivat ylimpinä kritiireinä pakotuspolitiikalle. Sen ärsyyntyneisyys on sitä suurempaa, mitä lähempänä jokin maa on sen kulttuuripiiriä. 

Kun vanha eurooppalainen sivistysvaltio Unkari ei haluakaan noudattaa väestöpoliiittista itsemurhaa kehitysmaiden massamaahanmuutolla ja sateenkaari-mafian uusperheideologialla, alkaa lännessä itku "oikeusvaltion" ja "laillisuusperiaatteen" laiminlyömisestä. Unkarin päätös kieltää homoavioliitot ja homoadoptiot eivät kuitenkaan kerro mistään "oikeusvaltion" sivuuttamisesta, vaan aidosti edistyksellisestä oikeudenmukaisuusvaltiosta.

Yle uutisten verkkosivut julkaisivat tänään hammasta purren niukkasanaisen uutisen Unkari kielsi adoption samaa sukupuolta olevilta pareilta:

Uuden lain mukaan lapsia voivat adoptoida ainoastaan naimissa olevat parit ja vain poikkeustapauksissa – perheasian ministerin luvalla – yksin elävät ihmiset. 

Unkarin lainsäädäntö ei tunnusta samaa sukupuolta olevien avioliittoa. Aikaisemmin homo- ja lesboparien on kuitenkin ollut mahdollista yrittää adoptiota niin, että vain toinen vanhemmista on ollut lapsen virallinen huoltaja

Niissä kansakunnissa, jotka haluavat säilyttää identiteettinsä ja jatkuvuutensa Unkarin päätös oli itsestäänselvyys. Euroopan valoisaa tulevaisuutta edustavassa Unkarissa ymmärretään sentään arvojen merkitys, ts. etteivät ne ole yhdentekeviä eivätkä yhteismitallisia. 

Ainoastaan ilveilijä tai pahanilkinen kieroilija voi väittää, että homoseksuaalisella parilla ja heteroseksuaalisella pariskunnalla on yhtäläinen merkitys yhteiskunnan ja väestön jatkuvuudelle. Vain miehellä ja naisella on potentiaali tuottaa jälkeläisiä, jonka vuoksi avioliiton erityisyys kuuluu vain heille saavatpa he lapsia tai eivät. 

Kulttuurivihamieliset ihmisoikeusaarnaajat voivat rummuttaa maailman tappiin asti harhaista tasa-arvouskoaan, mutta se ei muuta milloinkaan sitä tosiasiaa, että homot ja heterot eivät ole samalla viivalla avioliiton ja jälkeläisten saamisen suhteen. Vain pahasti häiriintyneessä kulttuurissa valhe voidaan nostaa touudeksi ja totuutta vainota lainsuojattomana.


sunnuntai 13. joulukuuta 2020

KUN VALTAPUOLUE MOKAA, KIINNITTÄÄ SE YHDESSÄ MEDIAN KANSSA HUOMION KUVITTEELLISEN ÄÄRIOIKEISTON UHKAAN


Rikollisesti toimineen Pekka Haaviston ministeriuran jatkuminen oli sen verran törkeä manööveri, että sitä piti tasapainottaa valeuutisella, jossa vihreät saavat uhripääomaa. Valheen välikappaleena sai toimia jälleen kerran punavihreiden verisin vihollinen, mielikuvituksellisiin mittoihin nouseva kryptinen "äärioikeisto". 

Viime perjantaina kaikki maamme johtavat valtamediat julistivat kabaalin äärioikeiston kavalasta suunnitelmasta uhata sisäministeri 
Maria Ohisalon (vihr.) ja valtakunnansyyttäjä Raija Toiviaisen (Kok.) henkeä. Yle revitteli asiasta jokaisessa uutisessaan, mutta joutui jo seuraavana päivänä korjaamaan jutun ydinsisältöä, koska mitään uhkausta ministeriä ja valtakunnansyyttäjää kohtaan ei ollutkaan olemassa. Perjantaina Ylen verkkosivuilla ilmestyneestä uutisesta otsikko oli muutettu täysin ja tänään siinä lukeekin MTV: KRP tutkii vakavaa rikosepäilyä – ministeri Ohisaloon tai valtakunnansyyttäjään ei kohdistunut konkreettista uhkaa

Sittemmin Yle julkaisi kokonaan uuden jutun Keskusrikospoliisi äärioikeiston rikosepäilystä: Ei kohdistu yhteiskunnan ykköspäättäjiin, esimerkiksi sisäministeri Ohisaloon, jossa tapauksen mitättömyys tulee kokonaisuudessaan ilmi. Tätä tukee pelkästään jo se tieto, että ainuttakaan "epäiltyä" ei ole edes pidätetty, vaikka rikosnimike on vakava. Ilmeisesti koko ajan on ollut tiedossa, ettei mitään hengenvaaraa ole koskaan ollutkaan, mutta se ei ole estänyt tiettyjä vaikutusvaltaisia piirejä levittämästä väitettä julkisuuteen. Se on laskelmoidusti katsonut hyötyvänsä harhautusoperaatiostaan. 

On paradoksaalista, että kaiken äärioikeisto-hysterian keskellä ainoan todellisen uhkauksen Ohisalolle on tehnyt globalismia ja äärivasemmistolaisuutta edistävän Elonkapina-liikkeen anarkisti, joka tuomittiin joulukuun alussa neljän kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen laittomasta uhkauksesta.

Nopeasti uutisankaksi paljastunut äärioikeisto-uutinen julkaistiin juuri parahiksi Haavisto-gaten käydessä kuumimmillaan. Johtavissa suomalaisivihamielisissä piireissä ajateltiin, että nyt tarvitaan äkkiä joku räväkkä uutisotsikko, joka veisi huomion poisi vihreistä ja tekisi heistä jopa uhreja. Jää arvailujen varaan kuka syötti tämän valheellisen juorun valtamedialle, joka otti arvatenkin sen riemukkaasti vastaan. Näin saatiin nykypäivän irrationaaliseen demonologiaan kuuluva "äärioikeisto" syntipukiksi yhteiskuntarauhan uhkaamiselle samalla kun voitiin lakaista maton alle vihreiden korruptio ja perustuslainvastaisuus. Valeuutisesta hyötyivät ainakin Maria Ohisalo, Raija Toiviainen ja Pekka Haavisto. Yleisesti sylttytehtaaksi on epäilty Ohisalon piiriä.

Syötetyn valeuutisen ilmeinen tarkoitus oli ohjailla valtamediaan uskovan suuren demarieläkeläisjoukon ajattelua. Harhauttavan valheen välikappaleena sai jälleen keran toimia punavihreiden verisin vihollinen, mielikuvituksellisiin mittoihin nouseva pahuuden ilmentymä, niin sanottu "äärioikeisto". Vaikka lehdistö ei vihreiden harmiksi lopulta ostanutkaan uutista, teki se ensivaikutelmallaan jo tehtävänsä: paholaismainen ÄÄRIoikeisto vaanii ja uhkaa kaikkialla! 

Uutisen korjaamisesta huolimatta turvakypäristään kiinni pitävän boomer-sukupolven mielikuvissa säilyy usko, että paha ja näkymätön äärioikeisto tosiaan suunnittelee punavihreiden poliitikkojen likvidointia. Mitään uhkaa ei todellisuudessa ole ollut, vaikka syvissä kansakerroksissa ajatellaankin, että vahingollisten tekojensa vuoksi Ohisalon ja Toiviaisen kaltaiset kansanviholliset ansaitsisivat sisäasiainministeri Heikki Ritavuoren saaman kohtalon.

Uutista on korjattu koko viikonlopun, mikä ei ole ollut hyväksi vihreiden alkuperäisille suunnitelmille. Ajattelevalle kansaosalle on käymässä selväksi, että kyse on punavihertävän median vedätys, joka vei nyt karille. Mediasosaamisellaan leuhkivat vihreät sotkeutuivat tällä kertaa omaan nokkeluuteensa, jolla voi olla kauaskantoiset seuraukset. Puoluetaustasta riippumatta suomalaisäänestäjät kun eivät pidä huijareista, varsinkaan kiinnijääneistä.

Klikkaa kuvaa suuremmaksi.

keskiviikko 9. joulukuuta 2020

SUOMEN VALTION KORRUPTIO: TOTALITARISTIPUOLUE VIHREIDEN PEKKA HAAVISTO SAA JATKAA MINISTERINÄ


Toimittajien suosikkipuolue Vihreät sai mediassa pitkästä aikaa kielteistä julkisuutta, kun perustuslakivaliokunta päätti tänään, ettei ulkoministeri Pekka Haavisto ole rikkonut virkavelvollisuuttaan, vaikka hän toimi hallintolain ja ulkoasiainhallintolain vastaisesti. Perustuslakivaliokunnan enemmistöpäätöksestä kertoi Yle uutisessaan Perustuslakivaliokunnan mukaan Pekka Haavisto on toiminut lainvastaisesti, mutta syytekynnys ei ylity – vihreät jättää vastalauseen.

Luonnonsuojelua keppihevosenaan käyttävän globalistipuolue Vihreiden onni on ollut media, joka on harvoin ryhtynyt ajojahtiin puolueen häikäilemättömiä poliitikkoja vastaan. Erityisesti poliittisen homomafian kovaan ytiimeen kuuluvaa ministeri Pekka Haavistoa on kohdeltu silkkihansikkain julkisuudessa. Vasta al-Holin vankileirin terroristivaimojen maahantuloon v. 2019 liittyvä tapaus pakotti valtamediankin ottamaan kritiittisen kannan Haavistoon. Etenkin nyt, kun perustuslakivaliokunta katsoi Haaviston menetelleen lainvastaisesti, koska hän halusi siirtää ulkoministeriön konsulipäällikön Pasi Tuomisen perusteettomasti uusiin tehtäviin. 

Syy Haaviston laittomalle ratkaisulle oli Tuomisen vastahakoisuus olla päästämättä terrorismista epäiltyjä, enimmäkseen somalitaustaisia, "Suomen kansalaisia" al-Holin vankileriltä maahan. Haaviston tekemä hätäratkaisu on sitäkin raskauttavampi, sillä Tuominen epäili ministerin toimien potentiaalisten terroristien suhteen olevan laittomia. Luonnollisesti vihreiden tyyliin kuuluu, että virheitä ei tunnusteta eikä eroanomuksia jätetä. Siksi Haavisto haluaa pitää kiinni asemastaan, vaikka hänet on käytännössä todettu syylliseksi.

Normaalissa oikeusvaltiossa näin räikeän laittomasti toimiva ministeri olisi saanut jo tapauksen julkitultua välittömästi potkut. Jostain syystä vihreillä näyttää olevan eduskunnassa, valiokunnissa ja virkakoneistossa paljon hiljaista tukea, jonka vuoksi puolue voi harjoittaa rikollisin keinoin suomalaisvihamielistä ideologiaansa.  

Ministeri Haaviston syyttämiskäsittely perustuslakivaliokunnassa on kuitenkin jossain määrin muuttanut valtamedian asennetta vihreiden omavaltaiseen suhmuroitiin. Haaviston ilmeisestä syyllisyydestä huolimatta – tai juuri sen vuoksi – vihreiden ryhmänjohtaja Jenni Pitko ja perustuslakivaliokunnan jäsen Outi Alanko-Kahiluoto yrittivät painostaa hallituskumppaineita puolustamaan Pekka Haavistoa. Tähän viimeiseen käänteeseen tarttui jopa vihreämyönteinen Helsingin Sanomat jutussaan Vihreät yrittivät poikkeuksellisilla keinoilla juntata hallitus­kumppaneita puolustamaan Pekka Haavistoa.

Toivottavasti tämä vihreiden khmerien junttauspolitiikka avaa edes sinisilmäisimpien myötäilijöiden silmiä. Oma lukunsa on puolueen tekopyhyys, sillä vihreät ovat kaikkein äänekkäimmin vaatineet oikeisvaltioperiaatteen noudattamista, vaikka kiertävät sitä itse kaikin keinoin. Röyhkeyden huippuna voi pitää Alanko-Kahiluotoa, joka syyttää lähettämiensä painostussähköpostien vuotajaa, mutta ei näe epädemokraattisessa vaikuttamisyrityksessään mitään moitittavaa.

Ikävä kyllä vihreiden omahyväinen virne naamalta ei vielä poistu, sillä ylioppilas Haavisto saa kaikesta huolimatta jatkaa korruptiotehtävässään. Sen verran syvällä puolueen lonkerot ovat valiokunnissa ja valtion hallinnossa. Tavalliset suomalaiset tuntevat tälläkin hetkellä ministerin toimet nahoissaan, sillä hän oli yhdessä elinkeinoministeri Jan Vapaavuoren kanssa vastuussa sähkölaskujen kaksinkertaistumisesta vuonna 2013. Nykyinen oikeusvaltio on vitsi, toisin kuin oikeudenmukainen valtio, jossa Haaviston kaltainen venkula olisi pantu jo ajat sitten lukemaan tiilenpäitä.

tiistai 1. joulukuuta 2020

KOKOOMUS JA PÄÄOSA HALLITUSPUOLUEISTA KANNATTAA TIETEEN VASTAISESTI MONIA SUKUPUOLIA


Punavihreän hallituksen yritys muuttaa henkilötunnus sukupuolineutraaliksi kariutui aikaisemmin tänä vuonna, koska miljardihanke ei saanut Keskustapuolueen kannatusta keväällä tiukan taloustilanteen vuoksi. Sittemmin velkahanat on avattu ja rahaa kaadetaan nyt myös tällaisille pähkähulluille ideologisille päähänpinttymille. 

Tuore Helsingin Sanomat kertoo valtiovarainministerion käynnistäneen uuden hankkeen henkilötunnuksen uudistamiseksi ja valtion takaaman identiteetin kehittämiseksi. Tällä kertaa veruke laikiuudistukselle löytyi psykoterapiakeskus Vastaamon lokakuussa paljastuneesta tietomurrosta.

Tolkuttomilla kustannuksilla ei ole merkitystä kun Vihreät, Vasemmistoliitto, SDP, RKP ja Kokoomus haluavat henkilötunnusuudistuksessa salakuljettaa biologisen todellisuuden kumoavan ideologiansa. Tämä tuli selväksi Marja Sannikka -ohjelman kyselyssä, jossa otettiin kantaa sukupuolten määrään. Ylen verkkosivujen uutisjutussa Eduskuntapuolueet erimielisiä sukupuolten määrästä – yli puolet ryhmien puheenjohtajista kirjaisi lakiin kolmannen tai useamman sukupuolen lainataan eduskuntaryhmien puheenjohtajia, joista suurin osa asettui mentaalista identiteettihäiriötä tukevan trans-ideologian puolelle. 

Nämä kansanedustajat ja puolueet voisi nimetä todellisuuden kieltäjiksi, sillä heidän reikäiset perustelunsa kyseenalaistavat kaiken sen mitä tieteellinen tieto kertoo ihmisestä ja sukupuolesta. On hämmästyttävää, että eduskunnasta löytyy valtava joukko kansanedustajia, jotka ovat pelkän hyvesignaloivan muotiaatteen vuoksi valmiita kiistämään biologis-tieteelliset tosiasiat. Asian tekee vielä ällistyttävämmäksi se, että nämä todellisuusdenialistit ovat juuri niitä, jotka tunnetaan pöyhkeilevän tieteellisestä maailmankuvastaan.

Ylen uutisjutun alussa pääsee sentään esiin järkipuhe, kun lääkärikoulutuksen saanut Kristillisdemokraattien Päivi Räsänen perustelee kielteisen kantansa biologisen sukupuolen mitätöivästä henkilötunnusuudistuksesta:
– Sukupuolia on kaksi, se on biologinen ja lääketieteellinen tosiasia. Intersukupuolisuus ei ole “kolmas sukupuoli” vaan sukupuolen kehityshäiriö, joista kärsiviä syntyy vain muutamia vuosittain.

Räsänen toteaa, että sukupuoli-identiteettejä sen sijaan voi olla useita, mutta ne eivät ole kuitenkaan yhtä kuin sukupuolia vaan kokemuksia sukupuolesta.

Räsänen on sen verran hienotunteinen, että puhuu biologian kieltävästä todellisuusharhasta pelkkänä identiteettikysymyksenä.  Ihminen voi toki harhaisessa mielessään kuvitella itsestään vaikka mitä, mutta on turha odottaa että muu maailma hyväksyisi sen. Varsinkaan, jos se ei vastaa objektiivista todellisuutta. Siksi onkin hirvittävää, että Seta ja muut poikkeavien lobbausjärjestöt edistävät epävarmojen nuorten halua sukupuolen "korjausleikkaukseen", vaikka vastuullisen toimijan pitäisi auttaa näitä ihmisparkoja saamaan ensin korvien väli kuntoon.

Identtiteettipolitiikkaa ja kulttuurinmädätystä harjoittaville vasemmistopuolueille on luontevaa kannattaa yksilön oikkuja ilmentäviä luonnottomuuksia, mutta kun samaan rintamaan yhtyy oikeistopuolueena pidetty Kokoomus, pitäisi hälytyskellojen jo soida. Silloin kun punaisen yliopiston marginaalinen gender-teoria ja lgbt-ideologia lyövät itsensä läpi Kokoomuksen kaltaisessa puolueessa, voidaan olla varmoja, että poikkeavan vähemmistön ideologia on saanut lähes hegemonisen aseman yhteiskunnassa. 

Toisaalta se kertoo Kokoomuksen vasemmistolaisten epäarvojen aisankannattajuudesta, mutta valitettavasti kyse ei ole vain tästä. Näyttää nimittäin siltä, että Kokoomuksessa uskotaan ihan tosissaan tähän kulttuurimarxilaiseen myrkylliseen valheeseen. Ylen jutussa Kokoomuksen punavihreä Kai Mykkänen toteaa, ettei johonkin sukupuoleen "pakottaminen" ole yhteiskunnan tehtävä:

– On ihmisiä, joille sukupuolella ei ole merkitystä. On ihmisiä, jotka eivät samaistu mieheksi tai naiseksi. Siis on muunsukupuolisia. Eli sukupuolia on enemmän kuin kaksi.

Mykkänen valehtelee tai on jättänyt koulukirjat lukematta, sillä sukupuoli on helposti määritettävissä ihmisen jokaisesta solusta. Sukupuolet muodostavat yhdessä kokonaisuuden ja elämän jatkumisen ehtona on kahden vastakkaisen sukupuolen solut. Jos todella olisi  kolmas, neljäs ja ties kuinka mones sukupuoli, niin tällöin ihmisestä löytyisi sen aiheuttava z-kromosomi. Sanovatpa trans- ja intersukupuoliset mitä tahansa, mutta hekin ovat vain kahden eri sukupuolen sekoitus kuten me kaikki.

Näistä tosiasioista ei piittaa esimerkiksi Vasemmistoliiton Paavo Arhinmäki, jonka mielestä sukupuolia on monia, ja yksilön sukupuoli voi olla moninainen. Samalla hän kytkee sosialistisen tasa-arvoideologian biologisen todellisuuden vastaiseen luokkataisteluun horisemalla sortavista rakenteista:

– Yhteiskunnasta olisi syytä purkaa rakenteita, jotka tarpeettomasti määrittävät ihmisiä heidän sukupuolensa kautta.

Vastaavasti Vihreiden Jenni Pitkon jalat pysyvät tukevasti puoli metriä ilmassa hänen kannattaessa ääri-individualistista solipsismia, jossa ulkupuolisella todellisuudella ei ole mitään merkitystä:

– Tärkeintä on olla ihmisinä ja yhteiskuntana avoin sille, että jokainen voi olla sitä, mitä kokee olevansa ja ilmaista itseään haluamallaan tavalla.

Olisi mielenkiintoista pohtia, mitä nämä eduskuntaryhmien johtajat olisivat ajatelleet sukupuolien määrästä vaikkapa 10-15 vuotta sitten. Luultavasti suurin osa heistä olisi pitänyt kysymystä huvittavana, marginaalisena ja jokseenkin absurdina. 

Mikä sitten saa nämä kansanedustajat nyt puolustamaan sukupuolien moninaisuutta, vaikka perustieto ihmisestä ja sukupuolesta ei ole muuttunut radikaalisti kymmenessä vuodessa? Kyse ei voi olla muusta kuin ideologisesta junttauksesta, gramscilaisesti sanottuna pitkästä marssista läpi instituutioiden. Tosiasioiden sijaan voiton on vienyt muodikkaaksi puskettu kanta. Väheksyä ei sovi myöskään Seta-lobbaajien moraalista kiristystä ja kansanedustajien mahdollisuutta hyvesignalointiin. Poliittisten opportunistien lisäksi löytyy vielä punavihreiden kova ydin, joka uskoo aidosti mielipuolisiin kuvitelmiin monista sukupuolista. Vaaralliseksi asian tekee se, hallituksen peräsimessä on juuri tämä todellisuudesta irrallaan oleva dystopia-kaarti.



EUROOPPALAISVÄESTÖN VAIHTAMINEN JA KUIHTUMINEN TUNNUSTETAAN YLEN KOLUMNISSA


Ylen verkkosivuilla luettavissa ja Ylen Radio 1:ssä kuultavissa olevat kolumnit eivät ole läpileikkaus suomalaista yhteiskuntaa askarruttavista kysymyksistä, koska kirjoittajat ovat lähes kaikki vihervasemmistolaisia. Tästä ideologisesta epäsuhdasta vastaa Ylen uutis- ja ajankohtaistoimituksen demaritaustainen tuottaja Rakel Liekki. Pornotähtenä aiemmin "kunnostautunut" rappioliberaali on valinnut kolumnisteiksi vain hänen maailmankuvaansa sopivia hyödyllisiä idiootteja, joita kansan keskuudessa kutsutaan syystäkin punamädättäjiksi. 

Eräs heistä, joskaan ei pahimmasta päästä, on tiedetoimittajaksi itseenä tituleeraava Jani Kaaro. Hän kirjoittaa viimeisimmässä kolumnissaan Muslimitko sitten jyräävät meitin? varsin avoimesti valkoisen väestön vaihdosta ja väestökadosta, mikä on poikkeuksellista ns. tiedostavissa piireissä. Toki Kaaro tekee odotetusti olkiukon väestönvaihtoteoriasta ja pitää sitä Helsingin Sanomien tapaan "salaliittoteoriana", mutta alkaa heti sen perään vyöryttää tilastotietoja, joissa ei ole mitään salaista:

On varmasti on totta, kuten HS:n artikkeli kertoo, että kyseessä on salaliittoteoria, mutta samanaikaisesti on sanottava, että jotakin hassua on tapahtumassa valkoiselle länsimaiselle väestölle. Esimerkiksi viimeisin väestönlaskenta Englannissa paljasti, että Lontoon asukasluku oli kasvanut miljoonalla, mutta samanaikaisesti 620 000 valkoista brittiä oli muuttanut Lontoosta pois(siirryt toiseen palveluun). Tämä tarkoitti, että valkoisesta kantaväestöstä tuli Lontoossa vähemmistö. Heidän osuutensa lontoolaisista on 45 prosenttia.

Sekulaarille humanistille on tyypillistä kuvata valkoisen väestön ilmeistä sukupuuttoa "hassuna tapahtumana", ilmaus, jota Kaaro tuskin käyttäisi esimerkiksi tiibetiläisten tai Amazonin alkuasukkaiden kohdalla.

Julkisessa keskustelussa Kaaron esittelemien tilastotietojen julkituomista vältellään, koska se kyseenalaistaisi valtamedian jankuttaman väitteen, että maahanmuutto ei muuta juuri mitenkään väestösuhteita eikä siten myöskään valtasuhteita. Tästä linjasta ei ole poikettu, koska se on ollut hyödyllistä vasemmistolaisten monikultturistien ja uusliberalistisen oikeistolaisten epäpyhälle liitolle, jolla kusetetaan kansan syviä rivejä. Miksi sitten Kaaron annetaan kertoa asiasta ja antaa näin aseita todellisen poliittisen opposition käsiin?

Eräs syy kirjoituksen julkaisemiselle voi olla se, että läntisessä maailmassa sulkuportit mutavyörylle on avattu lopullisesti, eikä tosiasian kertomista pidetä enää poliittisesti vaarallisena. Nomenklatuuraan kuuluvien toimittajien keskuudessa ollaan luultavasti vakuuttuneita, että viimeisen niitin pahalle valkoiselle vallalle löi valkoinen vanhus. Yhdysvaltain presidentivaalit kyseenalaisella tuloksella voiton napannut (((vanhan liberaalieliitin))) marionetti Joe Biden kun on luvannut ensitöikseen antaa kansalaisuuden 11 miljoonalla laittomalle siirtolaiselle. Asiasta kirjoitti Helsingin Sanomat 25.11.2020:

Tammikuussa virallisesti toimensa aloittava Biden kertoi NBC:lle, että ensimmäisen sadan päivän aikana hän tahtoisi saada läpi maahanmuuttouudistuksen, jolla mahdollistettaisiin kansalaisuuden saaminen yli 11 miljoonalle paperittomalle.
Kaaro jopa tunnustaa Ku Kluxin Klanin jo 1960-luvulla esittämät varoitukset Amerikan väestösuhteiden muutoksesta. Aivan viime vuosiin asti niitä on pidetty paholaismaisten ihmisten vainoharhaisena pelotteluna, vaikka todelliset silmää tekevät ovat aina tienneet Klaanin olleen oikeassa. Totuuden voi kertoa vasta nyt kun muutos näyttää peruuttamattomalta:

Vielä dramaattisempia lukemia on ilmoitettu Yhdysvalloista. Vielä 1950-luvulla valkoisen väestön osuus kokonaisväestöstä oli lähellä 90 prosenttia. Viimeisessä väestönlaskennassa se on kuitenkin laskenut 60 prosenttiin. Yhdysvaltain väestönlaskentaviraston mukaan valkoisesta väestöstä tulee Yhdysvalloissa vähemmistö joskus vuosien 2040-2050 välillä. Alle 16-vuotiaiden joukossa valkoiset ovat jo vähemmistö, joten Yhdysvallat ”tummenee alhaalta ylöspäin”, kuten Brookings Instituutin tutkija William Fey asian ilmaisee.

Kolumnissa kerrotaan myös totuudenmukainen syy nykyiselle poliittiselle kahtiajaolle, joka ei koske ainoastaan länsimaita, vaikka kirjoittaja ei tätä sanokaan. Perusteltu pelko väestömuutoksen peruuttamattomuudesta on niin ikään taustalla Puolan ja Unkarin uppiniskaisuudessa alistua EU:n orwellilaisesti määrittelemällle oikeusvaltioperiaatteelle. Sehän pakottaisi maat ilman laukaustaan päästämään rajojensa sisälle tuhansia rodullisesti ja kulttuurisesti vieraita maahantunkeutujia. Kolumnisti toteaa:

Lontoon yliopiston poliittisen historian professori Eric Kaufmann väittää tuoreessa kirjassaan, Whiteshift, että tämä väestötason muutos on pääsyy nykyiseen poliittiseen kahtiajakoon. Valkoiset konservatiivit ovat havahtuneet siihen tosiasiaan, että he voivat ajautua vähemmistöön omassa maassaan; mikä tapahtuu kuitenkin todennäköisimmin väestöjen sekoittuessa kuin korvautuessa. Samalla konservatiivit ovat alkaneet vaatia tunnustusta ”valkoiselle elämäntavalle”, korostamaan oikeuksiaan ja käyttäytymään aivan kuin he jo olisivat vähemmistö.
Kirjoituksen toisella puoliskolla hypätään väestönvaihdon pelosta kansallisvaltioiden väestönkasvun laskuun. Vaikka nämä ilmiöt kytkeytyvät toisiinsa, ne ovat silti eri kysymyksiä. Esimerkiksi Japanissa on laskeva väestökäyrä, mutta se ei ole toistaiseksi päättänyt korvata kansaansa kognitiivisesti vähemmän kyvykkäillä kehitysmaalaisilla toisin kuin moralistisessa mielenhäiriössä toimiva Jeesus-kompleksinen länsi. Tosin nousevan auringon maassakin länsimaiden hulluuden alttarit ovat jo esillä, jos on uskominen uutiseen, jonka mukaan Japanin ulkoministeri Toshimitsu Motegi (Liberaalidemokraattinen puolue) pyrkii muuttamaan maansa monietniseksi länsimaaksi. Nyrjähtäneen suunnanmuutoksen takaa löytyvät tietenkin ulkopuoliset voimat, nuo Usual Suspects, josta poliittinen tarkkailija Andre Udjku kirjoittaa hiljattain osuvasti:
Back in 2018, leftists in the U.S. began demanding that Japan embrace multiculturalism because a half-Japanese tennis player with a Haitian-American father won the US Open. In an article entitled Japan Needs ‘Foreigner Blood’ Like Naomi Osaka’s, the Daily Beast’s Jake Adelstein acknowledged that limited immigration, ethnically homogenous Japan has a low crime rate and that shootings remain in the single digits every year, but claimed this is due to strong policing and gun control laws. Asserting that “xenophobia runs deep” in Japan, Adelstein urged the country to “create the multiracial society it needs to survive and thrive as a nation” due to its declining birth rates. “With a dwindling population but a slightly increasing number of international marriages, Japan has to decide how to combat racism, embrace multiculturalism and tolerance if it wants to survive,” he concluded, drawing attention to a UN migration plan that suggests in order to keep the size of the working-age population constant, Japan “would need 33.5 million immigrants from 1995 through 2050. ”The Japanese people are largely opposed to mass immigration, displaying hostility even towards Chinese migrants despite the fact they make up a small fraction of the population. Notice how they say “if country x wants to survive, it needs embrace diversity, multiculturalism and anti-racism.” Barbara Spectre said the same of Sweden and Europe. Sounds like a not so subtle threat.
Globaalilla tasolla väestönkasvun väheneminen on tietenkin hyvä asia, mutta se ei yksinään ehkäise siirtolaisuutta länsimaihin, vaikka Kaaro niin lukijoille uskotteleekin. Niin kauan kun länsimaita hallitsevat kansan intressistä piittaamattomat petokselliset poliitikot tulijoista ei tule olemaan pulaa. Tässä mielessä kehitysmaiden naisten kouluttaminen ei auta länttä yhtään, mikäli meille vihamielinen eliitti on vallassa:
Islamilaisissa kulttuureissa voi kuitenkin olla yksi tekijä, joka vaikuttaa muslimien tavallista korkeampaan syntyvyyteen – ja se on naisen asema. Kaikissa maissa, joissa naisilla on mahdollisuus kouluttautua ja käydä palkkatöissä, syntyvyys on yleensä laskenut nopeasti ja jyrkästi. Monissa islaminuskoisissa kulttuureissa naiset ovat kuitenkin kotona eivätkä aina edes luku- ja kirjoitustaitoisia, ja silloin lapsiluku on yleensä korkea. Eikö tässä ole ratkaisun makua? 

Jos maahanmuuton vastustajat pelkäävät, että muslimit jyräävät meidät korkeammalla syntyvyydellään, pidetään huoli, että musliminaiset saavat koulutuksen ja että heillä on pääsy työmarkkinoille.

Viimeisesssä kappaleessa kolumnisti tarkoittaa oletettavasti jo täällä olevia muslimeja. Muukalaisongelma ei kuitenkaan poistu sillä, että täällä oleville kaadetaan verovaroista lisää rahaa "koulutukseen", vaan ainoa todellinen ratkaisu on tulijoiden lähettäminen kotimaihinsa. 





                                                     *******************************



Yle TV1, maanantai 30.11.2020 klo 23.00, Prisma: Väestöräjähdyksen haasteet

Vuonna 2050 ihmiskunnan lukumäärä ylittää ennusteiden mukaan 10 miljardia. Chris Packham matkustaa ympäri maailmaa etsien vastauksia liikakansoituksen monimutkaiseen ongelmaan. Voidaanko nopeaa kasvua hidastaa? T: Curious Film/BBC, Iso-Britannia HD 52 min. Linkki ohjelmaan.

Vasemmistoliberaalien tabuaihetta käsitellään yllättäen Ylessä. Syykin selviää kun katsoo ohjelman.

perjantai 27. marraskuuta 2020

VALKOISET PUNALIBERAALIT EDISTÄVÄT ENEMMISTÖNÄ OLEVIEN ETNOVÄHEMMISTÖJEN MORALISTISTA DIKTATUURIA


Valkoisia on maailman koko väestöstä tällä hetkellä vaivaiset 6 prosenttia. Luku pienenee värillisten väestöräjähdyksen, suunnitelmallisen väestönvaihdoksen ja indoktrinoidun itseinhon seurauksena jatkuvasti. Silti vihamielisen "eliitin" agendaa ajava valtamedia kutsuu värillisen globaalin enemmistön ihmisiä vähemmistön edustajiksi, vaikka väestötilastot kertovat päinvastaista. Toisaalta yleiseksi sylkykupiksi alennetut valkoiset leimataan surutta "etuoikeutetuksi" vähemmistöksi, vaikka rasistinen rasismilainsäädäntö riistää heiltä puolueellisesti oikeuden etniseen itsesäilytykseen ja ylpeyden historiallisesti ansaittuihin saavutuksiin. Valkoisille suodaan vain syyllisyys ja loputon elatusvelvollisuus miljardeille vapaamatkustajille. 

Terveen itsekunnioituksen puute ja sen ohjelmallinen rapauttaminen ovat keskeisiä syitä sille, miksi valkoiset eivät enää kollektiivisesti välitä kohtalostaan. He ovatkin luovuttamassa resurssinsa näennäisen vapaaehtoisesti populaatioille, joille se ei kuulu ja joilta puuttuu sitä paitsi kyky vaalia sitä. 

Yhtenä näkyvimpänä oireena tästä etnomasokismista on globaalia enemmistöä edustavien rotumuukalaisten julkeus käydä haavoitetun titaanin päälle. He ovat haistaneet veren, mutta eivät uskaltaisi silti käydä päälle ilman valkoisten maiden viidettä kolonnaa, joka hegemoniallaan määrittää nykyeurooppalaisten itsetuhoiset arvot. Kun kansallismasokismista tehdään jo lastentarhoissa normi, ei ole ihme, että etuoikeuksia haalivat "vähemmistöt" aloittavat röyhkeän kitinänsä olemattomasta sorrosta nykyaikana. Taikasanana he käyttävät rasismia, josta on tullut pelkkä koodisana valkoisten vastaiselle rasismille. 

Tyyppiesimerkki kaunaisten värillisten pullistelevasta identiteettipolitiikasta on vaatimus tuotemerkkien nimien vaihtamisesta, koska ne jotenkin loukkaavat heidän etnisyyttään so. rotuylpeyttään. Harmittomat ja jopa hyväntahtoiset tuotenimet tulkitaan kieroutuneella logiikalla rasismiksi. Toisin sanoen etniset ammattiloukkaantujat vaativat, miten valkoisten luomien yritysten pitäisi käyttää kieltä kotimaissaan.

Vastaavasti tiedotusvälineissä vainoharhainen rasismin kyyläys ei herätä minkäänlaisia kriittiisiä puheenvuoroja, mikä kertoo jo omalta osaltaan pelin hengen. Samalla mediaa
 ei tunnu kiinnostavan tippaakaan miten valkoiset kuvataan värillisen maailman tuotteissa. Ehkä valkoisilta odotetaan parempaa itseironista huumorintajua, koska he eivät ole tunnetusti sellaisia etnosentrisiä tosikkoja kuin heikoista itsetunnosta kärsivät kehitysmaalaiset?

Viimeisin uutinen valkoisten antaumisesta rotumuukalaisten ruikutukselle löytyy tapauksesta Eskimo-jäätelö. Ennalta arvattavasti Eskimo-jäätelöä valmistava 
Froneri Finland julisti tuoreessa tiedotteessaan muuttavansa tuotteensa nimeksi Pingviini Puikko, koska värilliset rotuaktivistit ja heidän suomalaiset aisankannattajansa olivat vaatineet nimen vaihtamista. 

Asiaa helpotti yhtiön markkinointijohtaja Minna Brunberg, joka on ulostuloillaan jo aiemmin paljastunut vasemmistoliberaaleja muotiaatteita seuraavaksi konformistiksi. Froneri Finlandin päätöksestä kertoi näyttävästi Yle uutisessaan Tutun jäätelön rasistiseksi koettu nimi muutetaan – Suomessa asuva inuiittiaktivisti: "On vuosi 2020, oli jo aikakin":

– Vaikka suomen kielessä Eskimo-sana ei ole sävyltään pahantahtoinen, on tässä syvimmiltään kyse olemassa olevasta ihmisryhmästä, jolla on oikeus määritellä itse, mitä termejä on sopivaa käyttää, markkinointijohtaja Minna Brunberg kertoo yhtiön tiedotteessa.

Grönlantilainen aktivisti ja muusikko Aqqalu Berthelsen on yhtä mieltä: hänen mielestään oli jo aikakin ottaa askel kohti tulevaisuutta.

On jokseenkin hirtehistä, että Suomessa läntisen kulttuurin hedelmistä nauttiva city-eskimo Aqqalu Berthelsen on närkästynyt eurooppalaisten verkkaisesta edistyksestä epäkorrektien sanojen suhteen. Hän sanoo, ettei enää vuonna 2020 voida toimia näin, vaikka juuri hänen etnokulttuurissaan on eletty tuhansia vuosia ilman suurtakaan merkkiä sosiaalisten tapojen muutoksesta puhumattakaan teknologisesta kehityksestä: 

Sana on Berthelsenin mukaan paitsi rasistinen, myös halveksuva. Sen käyttöön liittyy useita ongelmia, eivätkä he itse koe sitä lainkaan omakseen. Muun muassa inuiitti-termi tai kotivaltion nimen käyttäminen koetaan sopivammaksi.

– On vuosi 2020. Tuotteita ei pitäisi nimetä loukkaavilla sanoilla. On todella hyvä asia, että tämä päätös tehtiin, Berthelsen toteaa.

sunnuntai 22. marraskuuta 2020

VALTIOVALTA TUTKII RIKOKSENA JO YKSITYISIÄ MIELIPITEITÄ – POLIISI PIDÄTETTY VIRASTAAN YKSITYISVIESTIEN TAKIA

Fobba on kivapoliisi toisin kuin tuhmista totuuksista
yksityisesti kertonut helsinkiläinen pahapoliisi.


Yle lainaa Iltalehteä uutisessaan 
Helsinkiläispoliisia epäillään rasistisesta rikoksesta – kyseenalainen viestittely paljastui poliitikon murhayritystutkinnassaYlen saaman päätöksen mukaan  Helsingin poliisilaitos on pidättänyt virastaan ylikonstaapelin rikosepäilyn vuoksi. Mistä rikoksesta poliisia sitten epäillään? Yle uutiset:

Iltalehden mukaan poliisia epäillään kiihottamisesta kansanryhmää vastaan, koska hänen lähettämiään rasistisia viestejä löytyi Katajan murhayrityksestä aiemmin epäillyn miehen puhelimesta.

Poliisin viesteissä arvosteltiin maahanmuuttajia sellaisin sanankääntein, että esitutkinnan käynnistämiskynnys ylittyi, kertoo Iltalehti

Jotkut suomalaisvihamieliset totalitaristit ovat uutisessa takertuneet siihen, ettei kyseessä ole vielä syyte, vaikka sosiaalisten seurausten kannalta esitutkinnan ja syytteen välillä ei ole suurtakaan eroa. Joka tapauksessa nyt ollaan yksityisesti esitettyjen mielipiteiden perusteella mitätöimässä 25-vuotista virkamiesuraa rikostutkinnalla, virasta pidättämisellä ja mahdollisilla syytteillä.

Jo lähtökohtaisesti esitutkinnalle ei ole perustetta, sillä epäilty teko ei täytä välttämättömiä ehtoja, jotka vaaditaan tutkinnan aloittamiseksi rikoksesta, joka on nimetty kiihotukseksi kansanryhmää vastaan. Suomessa rikoslaki (13.5.2011/511) määrittelee kiihottamisen kansanryhmää vastaan 11 luvussa, jossa sanotaan:

Joka asettaa yleisön saataville tai muutoin yleisön keskuuteen levittää tai pitää yleisön saatavilla tiedon, mielipiteen tai muun viestin, jossa uhataan, panetellaan tai solvataan jotakin ryhmää rodun, ihonvärin, kansallisen tai etnisen alkuperän, uskonnon tai vakaumuksen, seksuaalisen suuntautumisen tai vammautumisen perusteella taikka niihin rinnastettavalla muulla perusteella, on tuomittava kiihottamisesta kansanryhmää vastaan sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi.

Poliisi näyttää olevan sen verran monikultturismin korruptoima, että siellä on päätetty koittaa kepillä jäätä aloittamalla tutkinta teosta, joka ei täytä rikoksen tunnusmerkkejä. Oikeusvaltion kannalta on hälyttävää, että toiselle henkilölle lähetetyistä poliittisista mielipiteistä ja tosiasioiden toteamisista voidaan tehdä tutkintapyyntö. Varsinkin kun jo ko. rikoslaissa kansaryhmän vastainen kiihotus edellyttää agitaation, jossa viestejä on levitetty yleisön keskuuteen ja ovat yleisön saatavilla

Helsinkiläispoliisi ei jakanut julkisuuteen mitään, vaan kertoi mielipiteistään toiselle henkilölle  yksityisillä tekstiviesteillä. Viestintälain mukaan tekstiviestittely on yksityisviestintää, joka samaistetaan kirjesalaisuuteen. Näin ollen rikostutkinta on yhtä absurdia kuin jos epäiltäisiin kiihotusrikoksesta henkilökohtaisen paperikirjeen perusteella. Ainoastaan siinä tapauksessa, että paljastetut yksityisviestit sisältäisivät laittoman uhkauksen, esitutkinta voitaisiin aloittaa. Nyt saatujen tietojen mukaan poliisi tutkii kuitenkin yksinomaisesti kansanryhmän vastaista kiihotusta, joka edellyttää julkisen levittämisen. 

Korruptoituneelle poliisille ja oikeuslaitokselle ei riitä, että ns. kiihotuspykälää voidaan tulkita neuvostoliittolaisen venyvästi siten, että mistä tahansa puheesta, joka ei satu totuudellaan miellyttämään politisoituneita virkamiehiä, voidaan aloittaa rikostutkinta. Helsinkiläispoliisin tapaus vie bysanttilais-marxistisen mielivallan aivan uudelle tasolle viranomaisten sivuuttaessa myös lain täsmälliset kohdat, jotka koskevat tiedon levittämistä yleisön keskuuteen. 

Näistä rationaalis-legaalisista tosiasioista huolimatta multikulturaaliset pilkunviilaajat haluavat poliisin pään pölkylle sillä oljenkorrella, että virkamiehen täytyy olla puolueeton virantoimituksessa, jonka vuoksi vuodettu maahanmuuttokriittisyys ̈́olisi tämän este. Yleisen tiedon mukaan virkamiehen yksityismielipiteet eivät kuitenkaan voi olla este viran moiteettomalle hoitamiselle. Järeät toimet kuten virasta pidättäminen pitäisi panna täytäntöön vasta silloin kun on tutkinnallista näyttöä siitä, että esimerkiksi poliisi on työssään kohdellut eriarvoisesti värillisiä. Helsinkiläispoliisin kohdalla mistään virkarikoksesta tai virka-aseman väärinkäytöksestä ei ole näyttöä, vaan virasta pidättäminen tehtiin pelkkien yksityismielipiteiden – jotka ovat luultavasti vielä täysin laillisia – perusteella.

Mikäli politisoitunut tutkinta etenee syyttäjälle asti, kyse on maassamme ainutkertaisesta orwellilaisesta loikasta kohti yhteiskuntaa, jossa yksityisestikin esitetyt ajatukset luokitellaan nykyisten vallanpitäjien silmissä rikoksiksi.