sunnuntai 25. lokakuuta 2020

YLEN PUNAVIHREÄT TOIMITTAJAT KIISTÄVÄT VALLITSEVAT TABUT MUTTA SYYTTÄVÄT NIISTÄ KANSALLISMIELISIÄ



Vaihtoehtomediat ja blogit ovat ainoita tiedotusvälineitä, jotka tuovat esiin korruptoituneen järjestelmän ylläpitämiä yhteiskunnallisia tabuja. Valtamedia on luonnollisesti huolissaan ilman järjestelmän hyväksyntää olevien tiedostusvälineiden paljastuksista, jonka vuoksi sillä on pyrkimys kompromettoida niitä väittämällä etteivät ne oikeasti paljastakaan tabuja tai puutu oikeisiin pyhinä pidettyihin asioihin.

Yle puolustautuu ovelasti haastajiaan vastaan ryhtymällä ennakoivaan hyökkäykseen käsittelemällä tabu-kysymystä valikoidun kriittisesti. Tuoreessa muka-häkellyttävässä mielipideuutisessaan Naisen seksuaalisuus ei ole mikään tabu” – tabulla markkinoidaan tuotteita ja tehdään juttuja, koska se myy Näennäisen avoimuuden Yle reivaa metakeskustelua tabusta hegemonisesta punavihreydestä turvallisimmille vesille. Näinnäiskriittinen uutisjuttu tulee jälleen kerran todistaneeksi punavihreiden piintyneen tavan projisoida omat vikansa muualle.

Jutun toimittaja Heikki Valkama lainaa toista Ylen toimittajaa, Tuija Siltamäkeä, joka on havainnoinut aivan oikein, että porno, masturboiminen, raha, palkat, seksuaalisuus tai kuukautiset eivät ole Suomessa tabuja. Sukupuolinarsistisia feministejä ja muuta punavihreää kilaristoa lukuunottamatta normaalijärkinen kansalainen on aina tunnistanut valtamediassa hehkutettujen näenäistabujen falskiuden, joten Siltamäki ei tarjoa tässä mitään uutta silmiä avaavaa näkemystä. 

Itsestäänselvyyksien toteamisessa ei vielä ole mitään pahaa toisin kuin niiden hämärtämisessä. Tähän syyllistyy jutussa lainattu toimittaja Saska Saarikoski, joka esittää näkemyksiään tabusta yhdessä Tuija Siltamäen kanssa Ylen Viimeinen sana -ohjelmassaYlimieliseen nokkeluutensa usein kompastuva Saarikoski ei kyennyt tälläkään kertaa peittämään vasemmistoliberaalia agendaansa väittäessään että "innokkaasti mediassa esiintyvät tabunmurtajat harvoin käsittelevät todellisia tabuja":

– Esimerkiksi viime viikolla tuli keskusteluun tämä, onko Jussi Halla-aho antisemitisti. Siitä hän ei halunnut puhua.
Halla-aho ei aihetta kommentoinut, mutta sitäkin enemmän valtamedia julisti tuomiotaan tutulla syyttävällä nuotillaan. Moitteellaan Saarikoski antaa kursailematta ymmärtää, että Jussi Halla-aho olisi antisemitisti. Filosemiitti Saarikoskelle tosiasioiden sanominen juutalaisista on auttamattomasti antisemitismiä (l. juutalaisten etua vastaan) ja sellaiseen "syyllistynyt" pysyy proselyyttien kirjoissa aina antisemiittinä, vaikka ikävä totuus olisi lipsautettu ohimennen jo 15 vuotta sitten. Kansalaiskeskustelija Mika Virtanen avaa  somepäivityksessään median Halla-ahon antisemitisti-syytöstä:

Taustana tuossa Halla-ahon kirjoituksessa on mitä todennäköisimmin se, että siihen aikaan monet vasemmistolaiset poliitikot ja poliittiset toimijat käyttivät holokaustia poliittisena Jokeri-korttina, jonka tarkoituksena oli tukea ja edistää monenlaista vasemmistolaista politiikkaa, erityisesti äärisuvaitsevaisuutta, ja massiivista ja rajoittamatonta maahanmuuttoa, sekä toimia poliittisena moukarina niitä vastaan, jotka kritisisoivat ja vastustivat normaalisti ja rationaalisesti edellisiä. Tietenkin maahanmuuttokriittiset harjasivat sellaista valheellista poliittista käytäntöä monien muiden vastaavien käytäntöjen ohella kirjoituksissaan. Siihen aikaan toki välillä lapsikin saattoi osittain tai kokonaan mennä pesuveden mukana, Halla-aho muotoilisi tänä päivänä vastaavan kirjoituksen varmasti toisella tavalla.
Kansakunta voi muistella kansanmurhia, kunnioittaa niiden uhreja ja ottaa niistä opikseen, mutta se on eri asia kuin sairastuttaa niillä ajattelunsa, tuhota ja estää niillä normaalit puolustuskeinonsa, ja pakottaa itsensä antautumaan kaikenlaisen typerän, vahingollisen ja vaarallisen politiikan edessä. 
Jälkeenpäin katsottuna, edellä mainittuun kontekstiin suhteutettuna, kirjoituksen ydinsisältö (holokaustin poliittisen väärinkäytön implisiittinen kritisointi) on osoittautunut paikkansapitäväksi, katsokaapa mitä tapahtuu yleisesti kantaväestöjen ja erikseen juutalaisten suhteen esim. Ruotsissa ja Ranskassa. Monet juutalaiset joutuvat muslimien vihan ja väkivallan takia pakenemaan Ruotsista ja Ranskasta Israeliin ja muille turvallisemmille alueille, ja on odotettavissa, että tulevaisuudessa pako vain kiihtyy.

Saarikosken kieroin veto on väittää, etteivät maahanmuuton ongelmat ole Suomessa tabu, koska niistä keskustellaan julkisuudessa silloin tällöin. Sanomatta tietenkin jää mistä siinä keskustellaan ja mistä ei: 

Sen sijaan perussuomalaiset sanovat koko ajan, että Suomessa ei saa puhua maahanmuuton ongelmista tai Suomessa ei saa puhua EU:sta. Niistähän puhutaan ihan lakkaamatta, Saarikoski sanoo.

Tabua voi ylläpitää myös puhumalla sen vierestä puuttumatta sen ytimeen. Media kyllä puhuu maahanmuuton ja EU:n ongelmista, mutta lähinnä vain silloin kun se on pakotettu tekemään niin pöyristyttävien rikosten ja velkasitoomusten edessä. Toisaalta Perussuomalaisten maahanmuuttokritiikki on pelkkää kosher-konservatiivista puhetta taloudesta ja rikollisuudesta. Tarkoin kontrolloidun maahanmuuttokeskustelun todellinen tabu on maahanmuuton vaikutus kantaväestön olemassaoloon. Siinä ei kysytä, kuinka paljon maahanmuuttajia on riittävästi, jonka jälkeen ei päätetä enää ottaa lisää tulijoita. 

Vielä tätäkin sitkeämmin ylläpidetään tabua, jossa etnisesti sopeuttamattomien elintasosaalistajien palauttamista kotimaihinsa pidetään mahdottomana. Tähän kysymykseen liittyy myös se, että toimittajat eivät kysy koskaan, pitääkö meidän jatkuvan maahanmuuton seurauksena hyväksyä jääminen vähemmistöksi omassa maassaan. Jos poliitikkojen kanta on tähän myönteinen, heidän pitäisi murtaa tabu ja kertoa se avoimesti myös äänestäjille.

Viimeinen sana -ohjelman lopussa toimittajat pohtivat vielä sitä, mitä sitten ovat todelliset tabut. Saarikoski sanoi käsittämättömän julkeassa vastauksessaan antisemitismin ja holokaustin olevan oikeita tabuja. Liekö kyseessä projektio, sillä länsimaissa suurin tabu löytyy antisemitismin kääntöpuolelta, juutalaisten suhteettoman suuresta vaikutusvallasta politiikassa ja mediassa. Väite holokaustin ja antisemitismin tabuluonteesta onkin yhtä absurdia kuin jos esittäisi, ettei Yle Radio 1:n feministisessä radio-ohjelmassa  Naisasiatoimisto Kaartamo & Tapanainen oteta koskaan esille miesten negatiivisia puolia. 

On vaikea ymmärtää miksi Saarikoski päätyi moiseen väitteeseen, sillä länsimaissa uutiset, dokumentit, elokuvat ym. ovat täynnä loputonta holokaustin ja antisemitsmin märehtimistä. Jo nyt holokaustia muistellaan ja revitellään erilaisen tekosyin kalenterin täydeltä, ainoana motiivina  päästä holohöpöttämään höpöttämästä päästyään. Tabuna ei ole puhumattomuus holokaustista ja antisemitismistä, vaan se, että siitä saa puhua vain yhdellä tavalla, joka on vihamieliselle "eliitille" mieluinen.  Muunlainen puhe leimataan "revisionismiksi" eli "yhdeksi antisemitismin muodoksi".  Täytyy siis olla häpeämättömän röyhkeä, todellinen Chuzpah, että vaatii moista indoktrinaatiotulvaa vielä entisestään lisää. Saarikoskelle tämä ei näytä olevan ongelma. 


keskiviikko 21. lokakuuta 2020

YLEN "RASISMINVASTAINEN" AKUUTTI-OHJELMA LEVITTÄÄ SUOMALAISVASTAISTA RASISMIA



Yle TV1, 20.10.2020 klo 20.00, Akuutti: Rasismi sairastuttaa jokaisen

Emma-palkittu artisti Jesse Markin on kohdannut rasismia monessa muodossa. Omaa vihaansa hän käsittelee musiikin kautta. Entinen natsi Esa Holappa havahtui muuttamaan omaa suuntaansa tyttären syntymän myötä. HD ohjelmatekstitys (suomi) 29 min. Linkki ohjelmaan.

Maailmassa on sekä rakenteellista että yksilön biologiaan perustuvaa rasismia. Rakenteellinen rasismi voi olla vieraspopulaatioon kohdistuvaa syrjintää tai kuten nykyään länsimaissa, hallitsevan monikulttuuri-ideologian kannattajien kantaväestöön kohdistamaa vihamielistä väestöpolitiikkaa tuottamalla maahan kilpailevia vieraspopuulaatioita. Yksilön "rasismi" on puolestaan terve vaistomainen reagointitapa, jolla varjellaan oman yhteisön koskemattomuutta. Rasismista pitää erottaa vielä systemaatinen rotusyrintä, jota ilmenee lähinnä Lähi-Idän, Afrikan ja Aasian monietnisissä autoritäärissä maissa. 

Teemastaan huolimatta illan terveysohjelma (sic) Akuutti ei ollut rasisminvastainen, koska siinä valkoiset suomalaiset rotueroteltiin värillisistä ja tuomittiin moraalisesti rasisteina. Tutun sanonnan mukaan antirasismi on koodisana valkoisten vastaiselle rasismille, mikä kävi selväksi myös tässä ohjelmassa. 

Akuutin toimittaja Risto Kuusiston haastattelema mulattitaustainen terapeutti Michaela Mouan mielestä suomalainen ei saisi kysyä ulkoeurooppalaisen näköiseltä mistä tämä on kotoisin, koska hän syyllistyy tällöin mikroaggressioon. Mousa näyttääkin pitävän jokaisen Suomen kamaralle astuneen olevan halutessaan suomalainen. Muuttujat muutettuina: tämä tuskin kävisi toiseen suuntaan vaikkapa Zimbabwessa, Israelissa ja Japanissa.

Rasismin uhreja auttava terapeutti oli erityisen huolissaan romanien ja mustien afrikkalaisten kohtaamasta kasvavasta (tilastolähde?) rasismista. Mousan rasistisen antirasistiseen työsarkaan ei luonnollisestikaan kuulu  mustien rasistiraiskaajien uhreiksi joutuneet valkoiset naiset, koska valkovihamielisen intersektionalismin mukaan valkoinen ei voi olla uhri.  

Ohjelmassa toistettiin valtamedian informaatiosodan tuttua kaavaa, jossa lähtökohtaisesti vain valkoinen kantaväestö "syyllistyy" rasismiin kun taas muunrotuiset ovat pääsääntöisesti uhreja. Asenne on itsessään rasistinen, koska se esittää valkoiset muista roduista poiketen yhteisönsa rodullisina varjelijoina eli rasisteina, vaikka kaikki tilastotiedot ja arkiset havainnot puhuvat toista. Kymmenen rasistisimman maan kärjestä ovat Libya, Palestiina, Intia, Thaimaa, Libanon, Ecuador, Jemen, Turkki, Malesia ja Bahrain, kaikki maita, joita ei tunneta median paasaamasta valkoisesta ylivallasta.

Akuutin pääosassa oli Afrikan Liberiasta Suomeen käenpoikana salakuljetettu Jesse Markin, joka tunnetaan infantiilia räppiä papattavana huuliveikkona. Lapsenomaisen iloinen Markin oli tarkkaan valittu henkilö, sillä kukapa voisi olla jatkuvasti Hangon keksinä hymyilevää mustaa miestä vastaan. Rasismiteeman rajaaminen sopivilta osin pelkäksi yksilökysymykseksi kuului selvästi ohjelman ideologiseen agendaan, sillä näin voidaan sivuuttaa väestöryhmien aidot etniset ja kulttuuriset ristiriidat. 

Tuskin kellään on mitään mustia yksilöitä vastaan ilman erityistä syytä, mutta massainvaasioksi yltyneessä maahanmuutossa ei olekaan kyse yksilöistä vaan vieraspopupaatioista, jotka jatkuva virtana tulevat matemaattisella varmuudella syrjäyttämään alkuperäisväestön. Toisaalta ohjelmassa psykopatologisoitu yksilön rasismi on tässä yhteydessä normaali reaktio epäterveeseen maahanmuuttotilanteeseen, joka on synnytetty lyhytnäköisellä ja idelogisesti harhaisella politiikalla.

Jakson nimenä käytettyä rasismi sairastuttaa jokaisen perusteltiin sillä, että rasismin kohteen lisäksi "rasisti" altistuu mm. verenpainetautiin, sydän- ja verisuonisairauksille ja aivoinfarktiriskille. Sanomatta jäi, että rotujen olemassolon tunnustavassa rasismissa ei välttämättä edellytetä vihaa, joten fysiologista sairausalttiuttakaan ei pääse syntymään. Mikäli terveysväitteissä on jotain perää, kertoo se vain siitä, että ympäristö on väärässä eikä ihminen. Riskiä sairastumiselle ei ole silloin kun omassa elinpiirissä ei liiku kutsumatonta vierasta väkeä, joiden intressit ovat jossain muualla kuin omassa yhteisössä. Helsingin ylipormestari Raimo Ilaskiven 1990-luvulla lausumat sanat ovat tässä yhteydessä syytä ottaa taas esille: Suomessa ei ollut rasismia ennen kuin somalit tulivat.

Psykologi Juha Mertanen samaisti muitta mutkitta rasismin ja vihan, joilla hän näkee yhteyden tiettyihin fysiologisiin sairauksiin. Toimittaja Kuusisto kysyi vielä Mertaselta, että jos katsoja haluaa "onnellista ja perempaa" elämää eli pois rasismista ("vihasta"), niin miten hänen pitäisi silloin toimia. Poliittisesti vasemmistoliberaali Mertanen toisti "ratkaisuksi" tieteellissti kyseenlaista kontaktiteoriaa, jossa kanssakäyminen muukalaisen kanssa vähentäisi automaattisesti rasismia eli "vihaa". Tosiasiassa yksilön mielenrauha ja yhteiskuntarauha voivat toimia aidosti ja kestävästi vain sopivan homogeenisessä yhteisössä, jossa keskinäinen luottamus ilman vapaamatkustajaongelmaa on vahvinta.  

Kuultiinpa ohjelmassa vielä etnomasokistisen antirasismin mannekiiniksi ryhtynyttä Henrik Holappaa. Tämä surullisenkuuluisa opportunistinen takinkääntäjä vaikutti haastattelussa entistäkin väsyneemmältä. Kantaväestön intressille vihamielisen järjestelmän huorana toimimisen täytyy olla raskasta. Hänen selityksenä omasta rasismistaan olivat argumentaviivista tyyppiä olkiukko, jossa entiset näkemykset selitettiin epäuskottavan karkeassa ja yksinkertaistavassa valossa. Ei sanakaan niistä pitkistä ja perusteellisista analyyseistä, joilla hän selitti  massiivisen väestönvaihdon dramaatisen vaikutuksen Suomelle ja Euroopalle. 

Aivan lopussa toimittaja hehkutti monietnisessä ruokapöydässä monikulttuurisuuden ihanuutta ja välttämättömyyttä. Kuusisto tuli jopa väittäneeksi, että taloudellisesti kukoistavat maat ovat monietnisiä. Kommentti paljasti, että toimittaja on niellyt karvoineen päivineen globalistisen ajattelumallin, jossa juuristaan ja kulttuuristaan tietoisilla yhteisöillä ei ole nykyisessä ryöstökapitalismissa sijaa. Ihmisten toivotaan olevan pelkkiä globaalitalouden rattaisia pyöriviä juurettomia kuluttajia, joita voidaan siirrellä voitontavoittelua silmällä pitäen maasta toiseen. Tämä malli näyttää sopivan myös hyvin tiedostaville vasemmistolaisille, joita erityisesti toimittajista on suurin osa.

Illan Akuutti oli yksi monista pseudotieteellistä propagandaa käyttävistä Ylen ohjelmista, jossa hyökätään suomalaisten etnistä olemassoa vastaan nyt ja tulevaisuudessa. Ohjelman päätarkoitus on oikeuttaa pidäkkeettä jatkuva maahanmuuttoinvaasio, joka ei ole muuta kuin suomalaisiin kohdistuvaa rasismia ja lopulta etnistä tuhoamissotaa "rauhanomaisin" keinoin.

perjantai 9. lokakuuta 2020

NOBELIN RAUHANPALKINTO VÄESTÖRÄJÄHDYKSEN KIIHDYTTÄJILLE – VALEUUTISIA LEVITTÄVÄ YLE MIELISSÄÄN VALINNASTA


Vuosittain Oslossa jaettavaa Nobelin rauhanpalkintoa pidetään itsenäisten ajattelijoiden keskuudeessa pelkkänä globalistisen tekopyhyyden harjoitelmana. Sitä se oli myös tänä vuonna kun palkinnon sai jo kahdennettatoista kertaa Yhdistyneisiin Kansakuntiin (YK) liittyvä taho. Yle uutiset kehräsikin tyytyväisyyttään jutussaan Nobelin rauhanpalkinnon saa Maailman ruokaohjelma WFP – "Ruoka on paras rokote kaaosta vastaan". Uutinen noudattaa Ylen tuttua linjaa, jossa kaikki YK:n toiminta nähdään automaattisesti hyvänä ja siten myös kaiken arvostelun ulkopuolella olevana:

Norjan Nobel-akatemia on myöntänyt rauhanpalkinnon Maailman ruokaohjelmalle WFP:lle (World Food Programme).YK-järjestö taistelee nälänhätää vastaan. Järjestö kohdistaa työtään konfliktialueille ja tekee töitä sen eteen, ettei nälkää käytetä "aseena" sodissa ja konflikteissa

Ylelle ilmeisen mieluisaa valintaa saatiin uutisjutussa ylistämään globaalihallinnon kannattaja tunnettu ulkoministeri Pekka Haavisto, joka korosti ylikansallisen YK:n roolia ylitse demokraattisesti valittujen kansallisten hallintojen:

Ulkoministeri Pekka Haavisto (vihr.) kommentoi STT:lle, että hänen mielestään Nobelin rauhanpalkinto myönnettiin oikealle taholle. Haavisto on tyytyväinen YK-järjestön palkitsemisesta tilanteessa, jossa YK:ta tarvitaan enemmän kuin koskaan.

(...) Valtaosa niiden tarpeista liittyy nimenomaan ruokaturvasta huolehtimiseen. Suomelle WFP on ollut yksi keskeisimpiä kumppaneita, jonka työtä on tuettu pelkästään tänä vuonna jo 16 miljoonalla eurolla, Haavisto kertoi STT:lle.

Varsinaiseen globalistiseen korkeaveisuun sortui tällä kertaa Helsingin Sanomat, jonka mielipideuutinen Nobelin rauhanpalkinto YK:n ruokaohjelmalle – Tylsältä vaikuttavaa valintaa selittää huoli nationalismin noususta saa Ylen jutun näyttämään lähes vastuulliselta journalismilta. Jo otsikko kertoo, miksi valtamedian suosimat "asiantuntijat" kuten Ulkopolittiisen instituutin (UPI) euro-atlanttinen nilkkiliberaali Mika "aina väärässä" Aaltola ovat tyytyväisiä Norjan Nobel-akatemian valintaan. Tälläkään kertaa hän ei kyennyt avaamaan suutaan ilman ettei olisi kertonut maailman ongelmien johtuvan Donald Trumpista:

Syyt olivat osin poliittiset: Yhdysvaltain presidentti Donald Trump syytti WHO:ta siitä, että se olisi myötäillyt pandemian hoidossa Kiinaa. Nobel-komitea toivoo, että rauhanpalkinto kannustaa valtioita säilyttämään tuen WFP:lle, vaikka valtioiden omaan etuun keskittyvä nationalistinen ajattelu on nousussa.

JUURI tämä lienee pihvi komitean valinnan taustalla, arvelee Ulkopoliittisen instituutin johtaja Mika Aaltola. Nationalismin nousu ja valtapeli vie pohjaa tärkeää perustyötä tekeviltä organisaatioilta. 

"Tuosta se poliittinen viesti löytyy. Se ei ole mikään kompromissi­ratkaisu, vaan palkinto annettiin lähettämään viestiä.”

Aaltola myöntää itsekin rauhanpalkinnon jakamisen olevan poliittista, mutta ei näe siinä mitään pahaa, koska Nobel-akatemian arvopohja on hänelle ideologisesti mieluinen. Tyypillisenä vanhan vallan kannattaja UPI:n johtaja puolustaa itsepintaisesti rapautuvaa maailmanjärjestystä, joka tunnetaan myös "Uutena" maailmanjärjestyksenä. Valtaa ei pidä antaa kansakunnille, vaan maailmanlaajuisille epädemokraattisille organisaatioille, jotka tekevät mieleistään politiikkaa harhaisten utopioidensa pohjalta. Siksi Aaltola tuntee vaistomaista inhoa kaikkia horjuvan globaalijärjestelmän haastajia kohtaan:

Rauhanpalkinnolla on tarkoitus tukea multilateraalia politiikkaa ja instituutioita niiden heikolla hetkellä. Erityisesti Yhdysvaltojen ja Kiinan valtataistelu näkyy järjestöissä, ja ne ovat politisoitumassa.

Jos suomalaista valtamediaa hallitsevat Ylen ja HS haluaisivat noudattaa rauhanpalkinnon uutisoinnissa tutkivaa journalismia, olisi palkinnon saaneesta Maailman ruokaohjelmasta (World Food Programme) voitu kirjoittaa paljon kriittisiä huomioita. Tätähän ne eivät totuuden portinvartijoina tee, jonka vuoksi käsittelemättä jää mm. WFP:n rooli sotien edistäjänä ja lietsojana. Ylikansoittuneissa maissa jatkuvaa nälkää ruoka-avullaan ylläpitävä järjestö kasvattaa tarpeetonta ihmismäärää, mikä puolestaan lisää konfilktiherkkyyttä sekä maan sisällä että ulkorajoilla. Koska WFP:n "auttamistyö" voimistaa väestöräjähdystä, sitä voi syystä pitää ekologisesti vastuuttomana toimijana tulevia sukupolvia kohtaan.


                                                          *************************  


Yle uutiset julkaisee jatkuvasti valeuutisia, mutta oikoo ne jonkin ajan jälkeen, ettei yhtiötä voitaisi syyttää valheiden levittämisestä. Jos joku tekee vedätyksestä somessa hälyn, Yle vetoaa tehtyyn virheeseen, joka on sittemmin korjattu. Samalla Yle haluaa tähdentää että kysessä on ollut vahinko, mutta kummallista kyllä, nämä "vahingot" koskevat poikkeuksetta vain tietynlaisia uutisia.

Yleensä valheiden ja väärien syytösten kohteena on ns. äärioikeisto kuten Ylen verkkosivuilla tänään ilmestyneestä agendauutisesta 
13 äärioikeistolaista vangittu – Aikoivat siepata Michiganin kuvernöörin ja tehdä hyökkäyksen osavaltion pääkaupunkiin. Vasta yli vuorakautta myöhemmin Yle muutti uutisen muotoon 13 aseistetun ääriryhmän jäsentä vangittu – Aikoivat siepata Michiganin kuvernöörin ja tehdä hyökkäyksen osavaltion pääkaupunkiin.


Alkuperäisessä Ylen uutisessa väitettiin "äärioikeistolaisen" ryhmän suunnitelleen aseellista iskua Michinganin osavaltion hallintoa ja demokraattijohtoa vastaan. Tosiasiassa FBI:n pidättämät tekijät olivat äärivasemmistolaisia anarkisteja, mikä paljastui nopeasti suomalaisille Internettiä tutkiville lukijoille. 

Tarkoituksellinen vahinko oli ehtinyt kuitenkin jo tapahtua. Psykologiasta kun tiedetään, että uutisoinnissa vahvin muistijälki syntyy aiheen ensimmäisestä uutisesta ja siitä saatu mielikuva saattaa säilyä alintajunnassa vielä pitkään sen jälkeen kun uutinen on oikaistu. Näin pelokkaiden boomerien ja jatkuvaa viholliskuvaa ylläpitävien "liberaalien" ennakkokäsitystä uhkaavasta äärioikeistosta voitiin jälleen kerran vahvistaa sopivan "vahingon" avulla.


                                                          **********************


Yle TV1, perjaintai 9.10.2020 klo 20.00 Marja Sannikka

5/13. Miestä saa mollata. Yhteiskunnassamme on täysin normaalia arvostella ja haukkua miehiä, mutta miksi? Miksi sallimme moittivan puheen miehistä ja jopa miesten syrjinnän? Haastattelussa tukityöntekijä Mikko Silventoinen, tasa-arvoministeri Thomas Blomqvist ja psykoterapeutti Hedda Retu. #marjasannikka HD ohjelmatekstitys (suomi) 29 min. Linkki ohjelmaan.


Harvinainen näkökulma ja vieläpä feminismiä liputtavalta Yleltä. Silloin tällöin Ylekin voi tarjota jotain aidosti kriittistä, mutta tämä vain siksi, ettei kanavaa voitaisi niin helposti syyttää yksipuolisuudesta.

Tosin tässäkin ohjelmassa tasa-arvo oli jälleen kerran kyseenalaistamaton aksiooma, jonka vuoksi esimerkiksi miesten asevelvollisuus nähdään ongelmana. Tosiasiassa toimivassa armeijassa ei tarvita naisia esittämään tasa-arvosirkusta. Eivätkä miehet koe yleisesti asevelvollisuutta tasa-arvokysymyksenä, vaan kunnia-asiana, jonka kunniallisuus katoaa naisten ängettyä harmaisiin.


Yle TV1, torstai 8.10.2020 klo 22.01, Ulkolinja: Somalia tuuliajolla

Somalian sisällissota on kestänyt pian 30 vuotta. Maa on edelleen kaaoksen vallassa, ilman toimivaa hallintoa ja pankkijärjestelmää. Suurinta valtaa maassa käyttävät yhä aseistetut islamistit. Hajanainen ja heikosti varusteltu armeija ei pysty estämään terrori-iskuja. Mihin ovat valuneet Somalian saamat miljardit tukieurot? HD 54 min. Linkki ohjelmaan.

Mistäs Ylessä nyt tuulee? Valtionvallan äänitorvena toimiva Yle esittää jutun somaleista, jotka eivät esiinny tällä kertaa arvokkaina kultamunina ja tulevian suomalaisukupolvien voimavaroina! Onko toimituksessa tapahtunut jokin virhe? Ohjelmassahan esitetään somalit sellaisina kuin ne ovat.

keskiviikko 7. lokakuuta 2020

TOIMITTAJAT YMMÄRTÄVÄT ELONKAPINAN HULIGANISMIA, SILLÄ ONHAN KYSEESSÄ HEIDÄN "TIEDOSTAVAT" LAPSENSA JA KAVERINSA

Jos Elonkapina-liike edustaisi aitoa luonnon-
suojelua, vastustaisi se luontoa kuormittavaa
maahanmuuttoa. Kuvassa vastamainos
Elonkapinasta.

Viime päivinä valtamediat ovat kauhistelleet läkähtymiseen asti poliisin voimankäyttöä lauantaisessa Elonkapina-liikkeen (engl. 
Extinction rebellionmielenilmauksessa Helsingin Kaisaniemessä. Huomiota on kiinnitetty pääasiassa vain poliisin pippurikaasun käyttöön samalla kun mielenosoittajien lukuisat laittomuudet, niskoittelut ja provokaatiot on jätetty hallitsevan keskustelun ulkopuolelle.

Helsingin Poliisin virallisen tiedotteen perusteella eräiden mielenosoittajien kaasutus oli vain kärjistyneiden laittomuuksien ja niskotteluiden väistämätön seuraus, mutta olosuhteisiin nähtynä silti varsin pehmeä keino hajottaa laiton tapahtuma, jolla estetiin muiden kansalaisten vapaa liikkuminen. Valtamedian uutisraporteissa toistetaan jatkuvasti vain raflaavalta näyttävä kaasutus, mutta jätetään kertomatta se mitä poliisi kertoo tapahtuneesta:
‒ Mielenosoittajien annettiin blokata Unioninkadun liikennettä parin tunnin ajan, vaikka se oli vastoin ennakkoon sovittua. Kun osa ryhmästä irtautui vilkasliikenteiselle Kaisaniemenkadulle, tilanteessa oli tehtävä uusi riskiarvio, toteaa apulaispoliisipäällikkö Heikki Kopperoinen tilanteesta.

Mielenosoittajia yritettiin kantaa tieltä sivuun, mutta osa palasi takaisin. Jollain itsensä lukinneita ja liimanneita henkilöitä yritettiin irrottaa, jotta heidät saataisiin kannettua sivuun. Kaikkien henkilöiden kantaminen paikalla olleilla resursseilla ei kuitenkaan ollut mahdollista.

‒ Poliisi pyrki neuvoin, käskyin ja kehotuksin useaan kertaan poistamaan henkilöitä Kaisaniemenkadulta. Lopulta normaalin johtamisjärjestelmän mukaisesti on tehty päätös käyttää sumutetta tavoitteena väkijoukon hajottaminen ja vastarinnan murtaminen, jotta heidät pystyttäisiin kantamaan tai ohjaamaan pois ajotieltä.

‒ Tässä tilanteessa OC-sumutetta pystyttiin käyttämään nimenomaisesti heihin, jotka eivät poliisin käskyjä totelleet ja heitä varotettiin selkeästi ennen kaasun käyttämistä, Kopperoinen toteaa.

‒ Kysymyksiä on tullut myös siitä, miksi poliisi otti mielenosoittajilta vesipulloja pois. Vesipullot siirrettiin jalkakäytävälle, josta ne oli heti saatavilla. Poliisi ei estänyt vesipullojen käyttämistä.

Luultavasti julkisessa keskustelussa näkyvä haluttomuus kertoa kaikki kaasutukseen johtaneet tekijät johtuu aktivistien vihervasemmistolaisuudesta, jota suurin osa toimittajista ja nykyhallituksen ministereistä sympatisoi. Mikäli poliisi olisi hajottanut kansallismielisten luvattoman mielenilmauksen, jossa estetään omavaltaisesti liikenteen kulku, mediassa olisi kuultu vain pelkkiä hyväksyviä lausuntoja. Eihän Hyvien ihmisten määrittelemässä demokratiassa voida sentään mitä tahansa sallia! 

Sitä vastoin kun kyse on toimittajien omien punaporvarikakaroiden lukuisia lakeja rikkovasta peformanssista, sen keskeyttäminen onkin poliisilta ylimitoitettu toimi, koska sillä tukahdutetaan kansalaisten perusoikeuksia. Tätä mieltä näyttää olevan ainakin Ylen tuoreeltaan haastattelema punaisen yliopiston tohtori, joka uutisjutussa Asiantuntija: Kaasusumuttimen käyttö rauhanomaisia mielenosoittajia vastaan oli ylimitoitettua, poikkeaa poliisin aiemmasta linjasta on tyypilliseen tapaan huolissaan kansalaisoikeuksista vain silloin kun niiden katsotaan estävän äärivasemmiston huliganismia.

Kansallismielisten poliittisesti vainoista tunnettu kokoomuslainen valtakunnansyyttäjä Raija Toiviainen ei ole luonnollisestikaan kiinnostunut Elonkapina-liikkeen laittomasta luonteesta, vaikka järjestö jo nimellään ilmoittaa toimivansa järjestäytyneen yhteiskunnan lakeja vastaan. Päinvastoin, Toiviainen onkin Ylen uutisen mukaan aloittanut tutkinnan poliisin menettelystä eikä yhteiskunnallista kapinaa larppaavasta Elonkapina-liikeestä. Tämä siitäkin huolimatta, että internationalistisen Rebellion Extinction -järjestön perustaja Roger Hallam on vaatinut kansanedustajien ja yritysjohtajien ampumista, koska ne ovat hänen mukaansa syyllisiä ympäristön heikkenevään tilaan. Sivuhuomautuksena sanottakoon, että lain nykytulkinnan perusteella Suomen osasto pitäisi kieltää väkivaltarasistisena liikkeenä, koska Hallamin tappokehoitus kohdistuisi väistämättä toisrotuisiin: ovathan suurimpien saastuttajamaiden Intian ja Kiinan johtajat värillisiä.

Mikä sitten lopulta on tämä otsikoihin päätynyt Elonkapina eli Extinction Rebellion -liike? Tiivistettynä sen voi sanoa olevan yhden prosentin globalistieliitin polkaisema valeympäristönsuojeluliike, jolla vedotaan nuoriin idealistisiin idiootteihin. Sattumoisin XR:n Suomen osaston eli Elonkapinan taustayhdistyksenä toimivan Elonvaalijat Ry:n puheenjohtajana toimiva ylöjärvelläinen Minna Mentula on myös Kommunistisen Nuorisoliiton puheenjohtaja ja SKP:n sitoutumaton aktiivi.

Selkeästi vasemmistolaisen liikkeestä tekee myös se, ettei sen agendassa ole toimintaehdotusta kehitysmaiden väestöräjähdyksen hidastamiseksi eikä mainintaa siirtolaisinvaasion negatiivisista vaikutuksesta ympäristöön. Varoituskellojen pitäisi soida viimeistään siinä vaiheessa kun liike kohdistaa julkilausumansa lapsettomuus-vaatimuksen vain valkoisille länsimaisille ihmisille. Liikkeen taustojen penkominen olisi varmasti journalistinen teko, joten jäämme vielä odottamaan sen lopputulosta. 

Valeoppositioksi luokiteltavan järjestön aktivistien yleistä persoonaa ja profiilia on sen sijaan ehditty Suomessakin analysoida kiitettävästi. Yksi parhaista viime päivien kommentaareista on kirjailija Tenho Kiiskisen somessa esittämä näkemys aktivistien taustoista:
PS:n tuoreella lähetyksellä Matias Turkkila toteaa näiden nuorten etsivän tarkoitusta elämälleen. Tämä on tietenkin totta. Mutta yhtä totta on myös se, etteivät nämä nuoret tiedä oikeasta elämästä yhtikäs mitään. Kyse on kakaroista, ja ilmiö itsessään ns. elintasosairaus. Tilastojen valossa ei mitenkään uskalias veikkaukseni on, että enemmistö nuorista on taustaltaan keskiluokkaisia. Silti mielenilmaus oli silmiinpistävän ponneton. Miksi?

Nähdäkseni suurin osa osallistujista tiedostaa, etteivät nykylänsimaiden nuorisokapinat voi mitenkään onnistua muina kuin performansseina, koska muuhun ei yksinkertaisesti ole edellytyksiä. Kaava, resepti on tuttu jo 60-luvulta, mutta soppa on saanut uuden mausteen: 

Mielenosoittaminen on vielä aiempaa korostetummin pelkkä performanssi ja ENSISIJAISESTI aktiivinen yritys yksilöllisen levottomuuden lievittämiseksi, koska osallisten on pakko tajuta, että he ovat vielä suurempia tunareita kuin vanhempansa. “Kapinallisilla” ei ole minkäänlaisia mahdollisuuksia luoda mitään nykyjärjestelmän tilalle, sillä tietystä kulttuurisesta pääomasta huolimatta heiltä puuttuu täysin ylempien luokkien tietotekninen osaaminen ja mikä ratkaisevasti tärkeämpää, todellinen varallisuus, kylmä pääoma. Vastarinta on lamaantunutta siksi, että tämä kaikki on sanattomasti selvää.

Pohjimmiltaan kaikki nuoret elokapinalliset toivovat, että isot pojat ymmärtäisivät, ja yhteiskunta rientäisi apuun vastaamaan heidän toiveisiinsa. Olennaisinta (ja erona mellakoihin useimmissa muissa maailmankolkissa) on kyseenalaistamaton usko siihen, että kaiken on tapahduttava status quon ehdoilla. Ministeri Ohisalo on ymmärtänyt tämän ja peesaa juuri siksi. Hän tietää pelaavansa naivismin ja yleisen pentumaisuuden kanssa, joita vastustajat sietävät naurettavuuteen saakka. Ja kaiken tämän Ohisalo uskoo olevan edukseen polarisaation laajemmassa sodassa, eikä hän välttämättä erehdy.
Mikään ei ole sen helpompaa ja älyllisesti laiskempaa kuin olla refleksinomaisesi "hyvien asioiden" puolesta "pahoja asioita" vastaan. Tämä yhdistettynä nuoruuden lapsellisuuteen ja vasemmistolaiseen kollektivismiin pilaa varmuudella ne hyvätkin punavihreiden kannattamat asiat, jotka ovat lähes poikkeuksetta ei-vasemmistolaisia. Theodore Kaczynski alias Unabomber kuvaa silmiä avaavasti vasemmistolaista psykologiaa ja vallan tarvetta pamfletissaan Teollinen yhteiskunta ja sen tulevaisuus. Julistuksen loppupuolella hän on erityisen huolissaan vasemmistolaisten soluttamista ja valtaamista ympäristöliikkeistä:
213. Johtuen heidän tarpeestaan kapinoida ja kuulua johonkin liikkeeseen, vasemmistolaiset tai samaa psykologista tyyppiä edustavat yksilöt eivät yleensä pidä sellaisista kapina- tai aktivistiliikkeistä, joiden päämäärät ja jäsenistö eivät aluksi ole vasemmistolaisia. Sen seurauksena tapahtuva vasemmistolaisten tulva voi helposti muuttaa ei-vasemmistolaisen liikkeen vasemmistolaiseksi, jolloin vasemmistolaiset päämäärät korvaavat tai vääristävät liikkeen alkuperäiset tavoitteet.

214. Välttääksen tämän on luontoa ylistävän ja teknologiaa vastustavan liikkeen otettava päättäväisen antivasemmistolainen asenne  ja vältettävä kaikkea yhteistyötä vasemmistolaisten kanssa. Vasemmistolaisuus on pitkällä tähtäimellä yhteensovittamaton villin luonnon, ihmisten vapauden ja modernin teknologian hävittämisen kanssa. Vasemmistolaisuus on kollektivistista; se pyrkii sitomaan koko maailman (sekä luonnon että ihmiskunnan) yhtenäiseksi kokonaisuudeksi. Mutta tämä edellyttää luonnon ja ihmiselämän säätelemistä järjestäytyneen yhteiskunnan kautta, ja se vaatii kehittynyttä teknologiaa. Yhtenäistä maailmaa ei voi olla ilman nopeaa kuljetusta ja kommunikaatiota, kaikkia ihmisiä ei saa rakastamaan toisiaan ilman sofistikoituneita psykologisia menetelmiä, "suunnitelmallista yhteiskuntaa" ei voi olla ilman välttämätöntä teknologista pohjaa. Ennen kaikkea vasemmistolaisuutta ajaa vallantarve, ja vasemmistolainen etsii valtaa kollektiivisella tasolla, joukkoliikkeeseen tai järjestöön samaistumisen kautta. Vasemmistolaisuus ei todennäköisesti tule koskaan luopumaan teknologiasta, koska teknologia on liian arvokas kollektiivisen vallan lähde. 

Post Scriptum: Jutussa käytetty kuva on saanut ärhäkkää arvostelua sosiaalisessa mediassa. Eräskin taho ilkkuu: "Siis suomalaisen hiilijalanjälki on 100 kertaa isompi kuin somalian. Luultavasti rasistin mielestä suomalaisella on oikeus kuluttaa 100 kertaa enemmin kuin somalialaisen".

Meiltä kysytään, me vastaamme: Selvittämättä jää mistä kirjoittajan määrittelemä oikeus on lähtöisin. Rasismista puhuminen näyttää kuitenkin viittaavan jälkimarxilaiseen sylttytehtaaseen. Joka tapauksessa on syytä muistaa, että myös  anti-rasistin kulutus on keskivertosuomalaisen tavoin satakertaista kotimaassaan asuvaan somaliin verrattuna. Toisin kuin "anti"-rasisti uskottelee, hän ei ole kulutusasioissa käytännössä moraalisesti sen parempi kuin tuomitsemansa "rasisti". Ainoastaan silloin jos hyväkäs laskee kulutustaan Somaliassa asuvan somalin tasolle hän voi moittia tarran viestiä. Sellaiset antirasistiset maailmanparantaja ovat kuitenkin hyvin harvassa. Tosiasiassa suurin osa laiskan pulskeista "hyvistä ihmisistä" on mitä innokkaimpia kuluttajia.

Oleellista ihmisen hiilijalanjäljessä on volyymi: suomalaisia on viisi miljoonaa, tänne kulutuksen keskelle tulevia afrikkalaisia puolestaan puoli miljardia. Luonto kyllä kestää joten kuten suomalaiset, mutta ei samaa elintasoa siivestäviä satoja miljoonia afrikkalaisia. Jos somalit eläisivät kotimaissaan omilla ehdoillaan eli ilman läntistä teknologiaa, he kuluttaisivat todella vähän. Tuosta on kuitenkaan turha tehdä moraalista hyvettä kuten muustakaan välttämättömyydestä. Muutoin tyhmyys olisi moraalista.

103-kertaa-tarran ydinviesti on haluttaessa helppo hahmottaa; elintasosiirtolaisuus kehitysmaista länsimaihin kuormittaa moninkertaisesti luontoa kuin jos tulijat jäisivät kotimaihinsa. Tässä ei ole kyse moraalisesta arvostelmasta vaan puhtaasti tilastollisesta tosiasiasta.

Suurin syy maahanmuuttoinvaasioon on länsimaiden korkea elintaso, joten sen laskeminen ehkäisisi tulijoiden määrää rajusti. Tämäkään ei olisi "vihreille" mieluisaa, koska heidän päätavoitteenaan on täyttää Eurooppa afrikkalaisilla keinolla millä hyvänsä.

perjantai 2. lokakuuta 2020

TRUMP SAIRASTUI KORONAAN – VASEMMISTOLIBERAALIT LÄHEMPÄNÄ BIDENIN LUPAAMAA UUSSOSIALISTISTA PARATIISIA


Ylen toimittajia neljä vuotta hiertänyt peppukipu katosi kuin taikaiskusta kun maailmalla levisi tieto Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpin saamasta positiivisesta Covid-19 virus -tuloksesta. Itse asiassa läntisen maailman koko liberaalivasemmisto ja aisankannattaja-oikeisto on saanut kokea tänään rektumissaan hekuman hetkiä, koska tieto Trumpin sairastumisesta saattaa kääntää vaalit demokraattiehdokas Joe Bidenin hyväksi. Voitionriemuaan vain vaivoin peittelevä Yle kertoi tästä ennenaikaisesta joululahjasta agenda-analyysissään Trump sai koronan: luvassa on jännittävää poliittista draamaa – tässä lyhyet vastaukset siitä, mitä tiedämme nyt.

Vielä pari päivää sitten läntisen maailman valtamediat kuten Yle olivat vaalitilanteesta hämillään yrittäessään vakuuttaa katsojilleen poissaolevalta dementikolta vaikuttaneen Joe Bidenin voittaneen ensimmäisen vaaliväittelyn. Suomessakin uutisoinnissa keskityttiin lähinnä vain Trumpin päällepuhumiseen, vaikka samaa harjoitti myös Biden. Ohjelman nähneet eivät voineet olla huomaamatta, kuinka demokraattitaustainen juontaja Chris Wallace ei puuttunut mitenkään Bidenin päällepuhumiseen. Luonnollisesti Yle ei maininnut tästä mitään, vaikka suuressa maailmassa asia sai laajaa huomiota, josta kertoo mm. The Daily Wiren uutisartikkeli  Chris Wallace Faces Intense Backlash, Including From Colleagues, Over Bias During Debate.

Nyt valtamediassa eletään juhlatunnelmissa, jota ei innostuksen keskellä edes yritetä peittää. Ylessä Trumpin sairastuminen oli niin iso juttu, että sen piti tehdä klo 17.10 alkanut 50 minuuttinen erikoislähetys asiasta. Ohjelmassa ilosta pökertyneiden toimittajien voitonhuuma välittyi kotikatsomoihin asti. Lähes hermoraunioksi Trumpin kaudella vajonnut kirjeenvaihtaja Mika Hentunen oli haastattelussa kuin uudestisyntynyt, eikä hän kyennyt kirjoittamaan yllättävästä käänteestä kuin lyhyen tiedotteen Kirjeenvaihtajalta: Trump on sairas – etusivu uusiksi, entä vaalit?

Läntisen itsetuhon liemissä lilluvalle totalitaristiselle liberaalivasemmistolle tämä on ollut riemun päivä ja osalle se on palauttanut jopa uskon korkeimpien voimien olemassaoloon. Hyvien ihmisten
 itkunsekaisessa onnenpurkauksessa siintävät jo näyt Bidenin presidenttiydestä, jossa maailma "pelastuu" ilmastosopimuksilla, uusi sosialismi ottaa pitkän harppauksen ja rasismi eli valkoiset eurooppalaiset saadaan poljettua maan rakoon, jolloin tilalle voi astua "vähemmistöjen" (eli de facto globaalit enemmistöt) kukoistavan nerokas ja oikeudenmukainen kulttuuri. 

Länsimaista demokratiailveilyä pidempään seuranneet ymmärtävät, ettei Bidenin valinnasta seuraa maanpäällinen paratiisi ainakaan Amerikan kansakunnan luonneille valkoisille. Tuskin onnea on luvassa edes loputtomia etuja saalistaville mustille, sillä Bidenin kiihdyttämän kulttuurisodan päässä odottaa vain 2020-luvun Armageddon. Ehkä tässä piilee kuitenkin tietty oikeudenmukaisuus, sillä Bidenin valinnan myötä ainakin valkoiset liberaalit saavat maistaa omaa lääkettään. Onhan tunnettua, että juuri nämä "edistykselliset" – tosiasiassa itsekkäät lyhytnäköiset hedonistit – aloittivat Amerikan ja koko lännen hajotustyön 1960-luvulla. 

Toisaalta Trumpin uudellenvalinta olisi vain väistämättömän lykkäämistä Amerikassa. Siksi niin sanottujen äärioikeistolaisten hehkutusta Trumpin kaikkivoipaisuudesta ei voi seurata kuin säälinsekaisella hymyllä. Eihän tämä sionistien taskussa oleva helppoheikki ole saanut kovista lupauksistaan huolimatta aikaan edes muuria Meksikon vastaiselle rajalle. On toki totta, että Trump on sohaissut Syvän valtion sosialistista hyväveliverkostoa ja puhkonut reikiä vasemmistoliberaalien hallitsemaan poliittisesti korrektiin keskustelukulttuuriin. Näistä liberaaleja ärsyttävistä härnäyksistä huolimatta hän ei ole kuitenkaan mikään valkoisen väestön asianaja, vaan on väsymiseen asti tuominnut "valkoisen ylivallan" (l. valkoisen itsesäilytyksen muiden etniteettien rinnalla). Tästä huolimatta valtamedia leipoo härskisti mielikuvaa Trumpista piinkovana fasistina, rasistina ja sadistina.

Mikäli Biden valitaan tulemme näkemään vasemmistoliberaalien järjestämät valtaisat kostonorgiat. Tämä juontuu heidän ylimielisestä päähänpinttymästä, jonka mukaan vallan kuuluu olla Yhdysvalloissa aina vain heillä. Siksi Trumpin valinta oli "kosminen vääryys" ja sen "oikaiseminen" vaatii kostoa. Kaikki ne toimet, joilla Trump yritti estää tai hidastaa liberaalien vuosikymmeniä jatkunutta mielipuolista identiteettipolitiikkaa ja muuta punamädätystä otetaan mahdollisella Bidenin kaudella korkojen kera takaisin. Kaunaisten vasemmistoliberaalien johtama hulluuden riemumarssi jatkaa niin kauan kulkuaan kunnes vallankumous on syönyt omat lapsensa. Tapahtumien kulku voi vielä kiihtyä tästä, jos Biden kuolee jo alkuvaiheessa ja tilalle astuu länsimaisen tuhon kamala apostoli, Kamala Harris.