perjantai 24. helmikuuta 2017

YLE TEEMALLA TÄNÄÄN 2000-LUVUN HOMOMANIAN LEIMAHDUSPISTE

 
Heteronaisille suunnattu romanttinen kuva sodomiiteista.

Yle Teema, perjantai 24.2.2017 klo 21:00, Brokeback Mountain 

(USA 2005) Kolmella Oscarilla palkittu elokuva Wyomingin ja Texasin lakeuksilta, kahden cowboyn kielletystä rakkaustarinasta, joka kestää läpi vuosien. O: Ang Lee. N: Heath Ledger, Jake Gyllenhaal. HD K12


Miten geneettistä umpikujaa ja yhteiskunnan perussolua mitätöivästä homomaniasta tuli kuin yhdessä yössä valtavirtaa? Se onnistui vain kun suuri massa, tuo lammaslauma, saatiin ehdollistettua sille, että tietyt liberaalit ja "edistykselliset" mielipiteet ovat muka osoitus jostain "fiksuudesta". Vetoamalla narsismiin tuiki tavalliset kansalaiset alkoivat uskoa, että median puskeman homomanian ulkopuolelle jääminen olisi merkki vanhanaikaisuudesta, jopa tyhmyydestä, joten erottuakseen massasta  mikä paradoksi!  massat hyväksyivät homoagendan kuuluakseen "fiksujen ja arvostettujen" joukkoon. Tämä on tyyppisesimerkki siitä, miten konformismi ja sosiaalinen paine toimii käytännössä.

Näin jälkeen päin olen vakuuttunut, että homomanian leimahduspiste valtavirrassa oli vuonna 2005 ilmestynyt Hollywood-elokuva Brokeback Mountain, joka oli suunnattu lähinnä heteronaisille ja liberaaleille aisankannattajamiehille. Se esitti vääristyneen romanttisen kuvan sodomiasta, johon naivit hyväntahtoiset tavalliset ihmiset halusivat uskoa ja uskovat edelleen. Homouteen väistämättä liittyvistä negatiivisista asioista ja ilmiöistä he eivät halua enää kuulla mitään. Jos he kuitenkin sattuvat näkemään jotain valtamedian ulkopuolelta tulevaa tietoa, joka ei ole yhteensopiva homoista hellityn pyhimys-fantasian kanssa, he ratkaisevat kognitiivisen dissonanssin lausumalla taikasanan vihapuhe. 

Tosiaan, Brokeback Mountain. Sen jälkeen homoagenda sai lammasmassat taakseen ja sen seurauksena me näemme nyt ihmistä häpäisevää ilvelyjä homoavioliiton ja "80 eri sukupuolen" merkeissä. Niin ikään Tom of Finland -hypetys on vain Brokeback Mountain -elokuvasta seurannutta jatkumoa. Kiitos tästäkin Hollywoodin juutalaiset. Heidän länttä tuhoava agenda on täysin läpinäkyvä, mutta massoille se ei valkene, koska viihdeteollisuus pitää heidät hypnoottisessa otteessaan. Vielä toistaiseksi.

Jos sivilisaatiota ylläpitävien ydinarvojen rapautumisessa voi nähdä edes jotain hyvää, niin olkoon se sitten tahaton komiikka. Koska homomania on nyt läntistä maailmaa pitkälti määrittävä ilmiö, se voidaan nähdä "valkoisen ylivallan" pervertisoituneena muotona ainakin siinä mielessä, että homoavioliittoa kannattavat "edistykselliset" valkoiset tuntevat olevansa moraalisesti ylivertaisia värillisiä kuten neekereitä ja arabeja kohtaan, koska ne ovat jyrkästi homovastaisia. Humoristiseksi tilanteen tekee se, että nuo samat liberaalit ovat nostaneet värilliset jalustalle eivätkä näin ollen voi oikein sanoa ääneen, että afrikkalaiset ovat barbaareja.



torstai 23. helmikuuta 2017

A-STUDION SOSIOLOGIN JA POLIISIN MUKAAN VIKA EI OLE ULKOMAALAISISSA VAAN KANTAVÄESTÖSSÄ



Yle TV1 Keskiviikko 22.2. klo 21:05, 
A-studio 

Poikansa menettänyt äiti taistelee väkivaltaa vastaan - A-studion raportti ruotsin ongelmalähiöistä. Kuinka huippu-urheilija kestää paineiden keskellä? Vieraana entinen huippuhiihtäjä Pirjo Muranen ja kisapappi Leena Huovinen. Youtube-videot levittävät villiä Suomi-kuvaa. Toimittajana Markus Liimatainen.

Linkki Yle Areenaan.


Presidentti Donald Trumpin mediassa vääristelty Ruotsi-lausunto ja vuorokausi sen jälkeen ironisesti sattuneet Tuhholman Rinkebyn etnomellakat ovat aiheuttaneet Ylessä niin paljon peppukipuilua, että ummetuksesta kärsivä mediajätti joutui levittämään ikäviä tosiasioita lievittävää salvaa illan A-studiossa, josta se haisevana valheena roiskaistiin televisiota katsovan kansan silmille.

Stailatulta hipsteriltä näyttävä "vastuullisen journalismin" ammattilainen,  toimittaja Markus Liimatainen, oli kutsunut studioon kaksi "asinatuntijaa", joilta saatiin lypsettyä juuri ne poliittisesti korrektit vastaukset, joilla tosielämän ikävät faktat käännettiin ylösalaisin.

Helsingin poliisin ylikomisario Kari Taponen naureskeli ojelman alussa muiden mukana Trumpin "valheelle", mutta päästyään itse ääneen hänestä kuoriutui Uuden uljaan virkavallan kivapuhuja, jolle kiusalliset tosisasiat ovat rasismia, ja jonka vuoksi faktat pitää ilmaista sisäministeriön ideologian ohjeistuksen mukaisesti. Ylikomisario rauhotteli kansalaisia sanomalla, että tilanne esimerkiksi Helsingissä ei ole yhtä paha kuin Tukholmassa, koska täällä lähiöt ovat sekoittuneita, jonka vuoksi pääkaupunkiimme ei ole päässyt syntymään "erilaisia todellisuuksia", jolla hän tarkoitti etnisesti yhteinäisiä ghettoja, joissa kulttuurin ytimessä on rikollisuus ja sosiaaliavun varassa eläminen. 

Kummallista kyllä, Suomessa on valtavat määrät sekoittumattomia asuinalueita, joissa asuu pelkästään yhtä etnistä ryhmää, suomalaisia, mutta niissä ei silti ilmene autojen ja korttelien polttamista eikä kroonista rikollisuutta. Kiistämättömät empiiriset ja tilastolliset tosiasiat osoittavat, että kun ei-valkoiset elävät keskenään, asuinalueista tulee samanlaisia kuin asukkaiden lähtömaista kuten Kongossa ja Pakistanissa. Sosialistiset yhteiskuntainsinöörit, teknokraatit, yrittävät ratkaista ongelman sekoittamalla kehitysmaalaisia valtaväestön sekaan, jotta primitiivisen väestönosan synnyttämät ongelmat voitaisiin kätkeä suuremman valtaväestön joukkoon. Etnisten ryhmien sekoittaminen valtaväestöön toimii vain tiettyyn rajaan saakka, sillä kun oudosti käyttäytyvien muukalaisten määrä ylittää asuinalueella yli 5% asukkaista, valkoiset muuttavat pois ja lopputuloksena on väistämättä Rinkeby ja Varissuo. Valtakunnallisesti katsottuna itse ongelma ei katoa minnekään, vaan päinvastoin mitä suuremmaksi vierapopulaatio kasvaa, sitä enemmän lisääntyvät sosiaaliset ongelmat.

Helsingin yliopiston sosiologian apulaisprofessori Lena Näreen mukaan Ruotsin lähiöiden ongelmat eivät johdu maahanmuuttajista, vaan syrjäytymisestä. Tällaiselle väitteelle ei koko ohjelman aikana esitetty mitään konkreettista perustetta. Kysymystä voidaan demonstroida yleisellä havainnollla, jonka mukaan Ruotsissa on paljon köyhiä ruotsalaisia, mutta he eivät synnytä samanlaisia ongelmia kuin ulkomaalaiset, joille huumakauppa, autojen polttaminen ja poliisien kivittäminen on arkipäivää. Vasemmistoliittoa kannattava sosiologi Näre ei tällaista vertailua muutettavat muutettuina halunnut tehdä, vaan hänen mielestään ruotsalaisten lähiöiden ongelmat ovat puhtaasti sosiaalisia eivätkä väestön koostumuksesta johtuvia. Siksi hänen ratkaisuehdotuksensa olivat täysin hedelmättömiä, sillä hän suositteli sitä samaa mitä on tehty vuosikausia tuloksetta eli lisäämällä siirtolaisille työvoimapoliittisia satsauksia ja kasvattamalla positiivista syrjintää. Tähän mennessä niillä ei ole ollut merkittävää vaikutusta lyhytjännitteisten ja impulsiivisten etelän miesten asenteisiin, koska heiltä puuttuu alun alkaenkin halu ja kenties myös kognitiivinen kyky opiskella ja tehdä työtä. Heidän kannaltaan työhön ei ole tarvetta, sillä esimerkiksi somalien synnytystehtaat (työttömyysaste n. 90%) ovat taloudellisesti niin kannattavia, ettei miehenkään kannata tehdä mitään lisäarvoa tuottavaa. 

Alun selitystuokion jälkeen nähtiin Ylen Ruotsin kirjeenvaihtaja Anne Moilasen raporttti ulkomaalaisjengien väkivallasta. Jutun pääteemana oli tapaus, jossa päihteillä itsensä sierettyneen oloiseksi tehneen suomalaistaustaisen Carolina Sinisalon 15-vuotias värillinen poika ammuttiin jengiläisten keskinäisessä gangsta-kahinassa Tukholmassa. Raportissa ihmeteltiin myös Rinkebyn "yllättäviä" viime päivien tapahtumia. Nuori suomalainen Rinkebyn hiphoppari selitti, että välit sinivuokkoihin olisivat paremmat, jos poliisi ei olisi niin väkivaltainen ymmärtämättä sitä, mistä pehmojen ruotsalaispoliisien "väkivaltaisuus" johtuu. 

Maahanmuuttajalähiöiden ongelmista puhuttaessa raportissa ei voitu välttää Malmön Rosengårdia, jossa värilliset etnojengit ampuvat toisiaan. Viimeisen vuoden aikana Malmön kahakoissa on tehty 13 murhaa. Kyse on Lähi-Idän ja Afrikan heimosodista keskellä Ruotsia, jotka tapahtuvat vain siksi, että tekijät ovat Lähi-Idästä ja Afrikasta. Jutun toimittaja ja haastateltu poliisi eivät uskaltaneet sanoa sitä ilmeisintä, että eihän tästä monikulttuuripelleilystä tule pidemmän päälle yhtään mitään.

Raportin jälkeen sosiologi
 Lena Näre puhui luottamuksen rapautumisesta Nuorison ja poliisin välillä. Näreen oletuksena on, että muukalaisnuorisoa elättävät ruotsalaiset ovat "pettäneet luottamuksen" ja se pitäisi jotenkin palauttaa. Hän oli myös vakuuttunut siitä, että ongelmat eivät ratkea Ruotsissa sillä, että jenginuorilta takavarikoidaan aseet! Raiskaavissa ja hulinoivissa siirtolaisnuorissa ei luonnollisestikaan voi olla mitään vikaa, vaikka nämä kiittämättömät lurjukset ovat käytöksellään pettäneet nimenomaan ruotsalaisten luottamuksen. Ruotsalaisille alkaa käydä kivuliaasti selväksi, että poliittinen eliitti on valehdellut heille värillisistä kehitysmaalaisista, joiden on toitotettu olevan kyvyiltään ja käytökseltään avain samanlaisia kuin alkuperäisasukkaat. Nyt Ruotsi maksaa tämän tasa-arvovalheen ja "maailmanparannuksen" kovaa hintaa!

Ylikomisario Kari Taponen komppasi Närettä ja toisti polittisesti korrektia virkamiehen mantraa, että ulkomaalaiset ovat syyttömiä; he ovat vain turhautuneita ja turhautuneisuuden syynä on Ruotsi ja ruotsalaiset, jotka kohtelevat heitä epäoikeudenmukaisesti. Kun katsoo länsinaapurin sosiaalimenoja ja palavia lähiöitä, se on epäoikeudenmukaista tämän sotkun kustantaneita ja suvanneita ruotsalaisia kohtaan. Taponen ei voinut muuta kuin sosiaalitanttamaisella lässytyksellä selittää Ruotsin umpikujan parhain päin ja uskotella katsojille, että länsinaapurin tilannetta voidaan parantaa poliisin jalkautumisella ja keskustelemalla rikollisten uusruotsalaisten kanssa. Kyllä se siitä  Ruotsin malliin keskustelua, päänsilittelyä ja yökorista aseita kantavien rikollisten kanssa!

Se, että Suomessa ei ole varsinaista järjestäytynyttä maahanmuuttajarikollisuutta kuten Ruotsissa, selittyy Taposen mukaan sillä, että täällä ulkomaalaisten määrä on pienempi. No shit, Sherlock! Koska ulkomaalaisrikollisuuden syy on suoraan verrannollinen maahanmuuttajien määrään, niin eikö silloin ainoa ratkaisu ongelmaa olisi rajoittaa muukalaisten määrää? Tästä ei kuitenkaan keskusteltu sen enempää, vaikka ylikomisario juurisyyn sanoikin.

Seuraavassa Markus Myllyojan raportissa vähäteltiin EU:n ulkopuolelta tulevien kehitysmaalaisten turvapaikanhakijoiden tuomaa rikollisuutta viimeisempien tilastojen valossa. Sekä toimittaja Liimatainen että raportin tekijä Myllyoja halusivat näyttää jutullaan maahanmuuton vastustajille pitkää nenää, koska "äärioikeistolaiset" muka vastustivat turvapaikka-aaltoa perusteettomasti puhumalla rikollisuuden kasvusta, vaikka kyse on ollut pelkästään  Schengen-sopimusta rikkovien turvapaikkaturistien invaasiosta, jossa suurin huoli ei ole rikollisuus, vaan sen pitempiaikaiset vaikutukset pienelle suomalaiselle väestöpohjalle. Siksi o
n lopulta yhdentekevää mitä kutsumaton muukalaispopulaatio täällä puuhailee, sillä suurin uhka on se, että  vieraväestö miehittää valtaväestön reviiriä ja imee sen resursseja. 

Studiossa toimittaja otti puheeksi raportissa esitetyt ulkomaalaisten osuudet kaikista rikosepäilystä vuosina 2012-2016. Vähennystä on ollut vuodesta riippuen kokonaista 0.5-0.8 prosenttia. Sen sijaan ulkomaalaisten osuus kaikista seksuaalirikosepäillyistä on kasvanut huomattavasti, kun tarkastellaan vuoden 2014 lukua 15,4 %, joka on noussut vuonna 2016 28,8%:iin. On selvää, että juuri turvapaikanhakijoiden piikki 2015-2016 on kasvattanut raiskausten määrää silmin nähden runsaasti. Tilastoja kommentoinut ylikomisario totesi silti, että turvapaikanhakijoiden rikokset absoluuttisina lukuina (noin 2700 poliisin tietoon tulluta rikosepäilyä) ovat pienet koko väestöön suhteutettuna, vaikka mainitsematta jää, että muihun kuin turvapaikanhakijoihin luetaan myös ulkomaalaiset, jotka tehtailevat rikoksia Suomen passin tai jo saadun turvapaikkastatuksen turvin. 

Toimittaja intti, että keväällä 2016 poliisin ja äärioikeiston maalailemat uhkakuvat eivät esimerkiksi raiskausten osalta ole toteutuneet (mikä ei pidä paikkaansa), joten nyt vastuullisten kansalaisten pitäisi huohahtaa helpotuksesta ja kiittää itseään, vaikka muhiva ongelma on edelleen läsnä. Ylikomisario säesti tässä toimittajaa ja väitti, ettei mitään rikosaaltoa ole, jonka vuoksi mitään syytä huoleen ei ole, koska "turvapaikan hakijat ovatkin ihan tavallisia ihmisiä" ja "mitään vakavaahan ei ole onneksi tapahtunut" 

Raiskauksista puhuessaan sosiologi Näre puolusti erityisen innokkaasti ulkomaalaismiehiä. Toivekkaaseen mutuun perustuen Näre väitti, että ulkomaalaisista tehdään (rasistisesti) enemmän ilmoituksia kuin suomalaisista, joten se vääristää tilastoja. Ylikonstaapeli tuki Näreen ennakkoluuloa korostamalla, että tuttujen kesken tapahtuneista raiskauksista tehdään huomattavasti vähemmän ilmoituksia tosin kuin raiskaajista, jotka ovat tuntemattomia. Tutuilla hän viittasi epäsuorasti tietenkin suomalaisiin, vaikka onhan ulkomaalaisillakin yhä lailla tuttuja. Suomalaisten tapaan heidänkään keskuudessa sattuneista raiskauksista ei saada tietoa, mikä on ulkomaalaisten etu, sillä esimerkiksi arabi- ja neekerimuslimeilla seksuaalinen väkivalta on avioliitossa ja parisuhteessa todennäköisesti huomattavasti yleisempää kuin suomalaismiehillä.

Lopuksi Näre pääsi puhumaan lempiteemastaan kun keskustelu siirtyi rasismiin, jolla A-studiossa tarkoitetaan tietenkin vain suomalaisten rasismia. Toimittaja oli huolestunut siitä, että kaikkialla vaaniva ääri-äärioikeisto tekee iskuja turvapaikanhakijoita ja vastaanottokeskuksia vastaan. Poliisi vastasi tähän, että hän on enemmän huolestunut suomalaisesta ilmapiiristä kuin varsinaisesta äärioikeistosta, sillä vihan ilmapiirii synnyttää vihapuhetta ja väistämättä "viharikoksia".

Ohjelma meni siis käsikirjoituksen mukaan, mutta se tuskin sai kovin suuria suosionosoituksia niiltä, jotka haluavat nähdä tv-kanavilta objektiivista ja tasapuolista poliittista keskustelua yhteiskunnallisesti tärkeistä asioista. Luottamus valtamediaa ja etenkin Yleä kohtaan horjuu, mikä kertoo yleismaailmallisesta ilmiöstä, jossa kansalaiset ovat kyllästyneet poliittisesti motivoituneeseen tiedottamiseen.


Ylen Saksan freelancer-kirjeenvaihtaja Pertti Rönkkö kirjoittaa tuoreessa fb-päivityksessään Saksan tilanteesta, joka tuskin poikkeaa hirveästi Suomesta:
Mediaa ei pidetä Saksassa monissa tärkeissä asioissa kovinkaan luotettavana: Allensbach- instituutin tekemän kyselyn mukaan enemmistö saksalaisista ei luota medioihin, kun ne raportoivat mm pakolaisten rikollisuudesta (73% epäilee juttujen todenperäisyyttä), Saksaan tulevien pakolaisten todellisesta määrästä (67% epäilee juttujen todenperäisyyttä), Venäjän presidentistä Putinista (59% epäilee juttujen todenperäisyyttä), terrorivaarasta Saksassa (57% epäilee juttujen todenperäisyyttä), sosiaalisista eroista Saksassa (55% epäilee juttujen todenperäisyyttä), euroalueen taloudellisesta tilanteesta (53% epäilee juttujen todenperäisyyttä), Syyrian tilanteesta (51% epäilee juttujen todenperäisyyttä). 39% ei usko Trumpista tehtyjen juttujen ja ohjelmien todenperäisyyteen. 45% ei usko myöskään siihen, mitä media kertoo AfD:stä. Vähiten epäluottamusta tunnetaan alueellisiin juttuihin (19% epäilee) ja Saksan taloudesta tehtyihin juttuihin (35% epäilee).Tutkimuksesta kirjoittaa FAZ-lehti.


KLIKKAA KUVAA SUUREMMAKSI!

 

maanantai 20. helmikuuta 2017

TRUMP SANOI ÄÄNEEN RUOTSIN TODELLISUUDEN – MEDIA AIVAN ROMUNA


"Trump valehtelee!!!" Ruotsi on maailman turvallisin maa.
Näin kertoo meille "vapaa riippumaton valtamedia". Etkö
usko? Vai oletko fasisti tai jotain?

Yle TV1, maanantai 20.2.2017 klo 21:00, 
A-studio 
Yhdysvaltojen presidentti Donald Trump riitelee median kanssa ja syyttää sitä epärehelliseksi. Onko sama tulossa Suomeen? Juontajana Johanna Vesikallio. #yleastudio HD




Globaalia monokulttuuria propagoiva liberaali valtamedia on paniikissa, koska sen yhden totuuden hegemoniaa on alettu toden teolla haastaa Donald Trumpin tultua Yhdysvaltojen presidentiksi.  Jo heti presidenttikampanjan alussa lännen valtamediat suhtautuivat Trumpiin halveksuvalla ylenkatseella, mutta kun alkoi käydä selväksi, että hänestä saattaa tulla Yhdysvaltain seuraava presidentti, media julisti sappi kiehuen häntä vastaan totaalisen sodan, jolle ei loppua näy. Härskeintä koko kuviossa on se, että media on kääntänyt asian päälaelleen ja syyttää Trumpia siitä, että hän on julistanut sodan mediaa vastaan! Tätä narraatiota tukee Ylen uutisten verkkosivujen tuore artikkeli Yhdysvaltalaistoimittaja Trumpin mediasodan keskellä: "En ole yli 30-vuotisella urallani kokenut vastaavaa", jossa on haastateltu U.S. News & World Report -lehden erikoistoimittaja Susan Milligania:
Milliganin mukaan pelissä on, ei enempää eikä vähempää, kuin koko demokraattinen järjestelmä. – Trump haluaa kyseenalaistaa kaikki, jotka ovat hänen kanssaan eri mieltä. Ei pelkästään median, vaan myös oikeuslaitoksen ja joitain kongressiedustajia. Se on hyvin järkyttävää, Milligan sanoo.
Millinganin purkaus on silkka projektio: valtamedia on vuosikausia saanut esittää vapaasti yhtä ainoaa totuutta, jonka todenperäisyyttä mikään merkittävä taho ei ole kyennyt valvomaan ja kritisoimaan, ja nyt vihdoin kun on tullut mies joka sen tekee, se alkaa kirkua että demokratia on uhattuna. Tosiasiassa demokratian ovat kaapanneet kansalta isänmaattomat suuryritykset, piilossa lymyilevät valtion juristit ja virkamiehet sekä media, joka propagoi kulttuurimarxilaista mädätystä läntisten kansojen intressiä vastaan.

Tätä samaa Milliganin tarinaa saatiin kuulla myös illan A-studiossa, jonka "analyysille" nyökyttelivät hyväksyvästi ohjelmaan kutsutut Helsingin Sanomien päätoimittaja Kaius Niemi ja Ulkoministeriön viestintäjohtaja Jouni Mölsä. Varsinkin Niemi jaksoi koko ajan korostaa kuinka "vapaa riippumaton media" jaksaa kärsivällisesti välittää tasapuolista tietoa kansalaisille. Kansojaan halveksuvan eliitin puudelina olevan valtamedian henkinen korruptio on niin syvää, että siihen kuuluvat eivät itsekään ymmärrä, kuinka puolueellista ja pimittävää sen uutisanti on. Esimerkiksi Suomessa on oltu autuaan hiljaa siitä, että Pariisi on lähes sotatilassa etnojengien vuoksi. Taas saadaan jännittää, miten kauan kestää ennen kuin suomalaiset mediat ovat pakotettuja kertomaan asiasta, jotta se voisi säilyttää edes uskottavuutensa rippeet. 

Sen sijaan, että media puhuisi Pariisin sisällissotaa muistuttavasta tilanteesta, se nousee takajaloilleen Trumpin twiittauksista ja puheista. Välillä se oikein etsimällä etsii, että saisi skuupin Trumpista. Pari päivää sitten se laskikin onnesta alleen, kun päästiin uutisoimaan, että Amerikan presidentti väitti Ruotsissa tapahtuneen terrori-iskun. Kaikki valtamediat ulkomailla ja Suomessa kertoivat uutisesta täsmälleen samalla tavalla, niin Yle, Helsingin Sanomat kuin myös Iltalehti, jonka juttu Trump selittää outoa kommenttiaan Ruotsissa sattuneesta terrori-iskusta, on tyyppiesimerkki valtamedian valehtelusta. Jo otsikko on puhdasta valhetta, koska Trump ei sanonut missään yhteydessä, että Ruotsissa olisi sattunut terrori-isku. Tosiasiassa hän sanoi vain:
Katsokaa, mitä Ruotsissa tapahtui eilen illalla. Ruotsissa! Kukapa uskoisi! He ottivat suuria määriä [muslimimaahanmuuttajia] ja heillä on ongelmia, joita he eivät olisi osanneet kuvitellakaan.
Iltalehti ei kuitenkaan halunnut pilata hyvää tarinaa tosiasioilla ja jatkaa:
NBC News -uutiskanavan mukaan Trump tarkoittaa Fox News -kanavalla perjantaina näytettyä ohjelmaa, jossa Tucker Carlson haastatteli oikeistolaista elokuvantekijää Ami Horowitzia. Horowitz on hiljattain tehnyt dokumentin Ruotsin maahanmuuttopolitiikasta.
Trump puhui Nizzan ja Pariisin terrori-iskuista, mutta siirtyessään käsittelemään Ruotsia hän ei tehnyt tarpeeksi selvää eroa edellisiin sanomisiinsa, mikä synnytti mediassa riemukkaan tahallisen väärinymmärtämisen. Myöhemmin hän tarkensi twiitissään, että viittasi Fox News -kanavalta tulleeseen dokumenttiin Ruotsin maahanmuuttopolitiikasta. Tämä ei kuitenkaan medialle kelvannut, vaan se toisti itselleen uskottelemaa sanomaa, jota Trump ei koskaan sanonut ääneen: "Trump valehtelee kun se väittää, että Ruotsissa tapahtui eilen terrori-isku!".

Fox Newsin dokumentissa toimittaja Tucker Carlson ei hänkään kertonut mitään Ruotsin terrori-iskusta. Tämän tunnustaa myös Iltalehti:
Carlsonin juontamassa osuudessa ei kuitenkaan kerrottu uutista mistään hyökkäyksestä tai terrori-iskusta, joka olisi tapahtunut perjantaina Ruotsissa.
Miksi olisi kertonut, koska sellaisesta ei kukaan ole edes puhunut. Trump kertoi puheessaan vain, että Ruotsissa on valtavia ongelmia, jotka johtuvat holtittomasta maahanmuuttopolitiikasta. Toisin sanoen Iltalehti laittoi Trumpille sopivat sanat suuhun ja teeskentelee sen jälkeen hämmästyneenä, kuinka presidentin tarkentava twiittaus ei selitäkään hänen sanomaansa, jota hän ei koskaan sanonut. 

Kaiken tämä pöyristymisen taustalla on se tosiasia, että ensimmäistä kertaa valtion päämies, vieläpä Yhdysvaltojen, sanoo ääneen sen mitä ylistetty Ruotsi on todellisuudessa. Medialle ja poliitikoille kuten Alexander Stubbille tämä on tietenkin aivan sietämätöntä. Stubb ei pysty kaunopuheisella lausunnollaan tekemään tosiasioita tyhjiksi, vaikka EU-venkula kuinka yrittäisi selittää, että Ruotsi on maailman turvallisimpia maita. Länsinaapurimme on toki vielä vauras, vaikka yhä suurempi osa varallisuudesta meneekin osaamattomien muukalaisten elättämiseen. Turvalliseksi sitä on silti turha väittää. Vai mitä pitäisi ajatella siitä, että Tukholma on maailman raiskauspääkaupunki ja Malmö Pohjolan tuleva Detroit; maassa on poliisin mukaan ainakin 55 maahantunkeutujien miehittämää no-go aluetta; maahanmuuttajat polttavat omaksi ilokseen yli 2000 autoa vuodessa ja etnisissä jengisodissa tapetaan vuosittain puolensataa ihmistä

Läntisellä poliittisella eliitillä ja medialla on ruotsalainen virtahepo olohuoneessaan, jota he eivät halua nähdä. Kansalaiset näkevät ja siksi he kääntävätkin selkänsä sekä politiikoille että medialle. Hollannissa ja Ranskassa tästä kuullaan piakkoin.




****************************************STOP PRESS**********************************************


Mitä Trump sanoikaan Ruotsista? Tuore Yle uutinen Mellakoita Tukholman Rinkebyssä – poliisi ampui varoituslaukauksia kertoo todellisuudesta, jota Carl Bildt ei suostu näkemään. Bildt on niin kamoissaan, että kuvitteleekin Trumpin olevan kamoissa samalla kuin huutelee pöllyissä maailman medioille, että "Ruotsissa on kaikki hyvin, täällä ei mitään nähtävää, hajaantukaa!".



lauantai 18. helmikuuta 2017

MEDIAN VALITSEMAT ASIANTUNTIJAT HARHAANJOHTAMASSA KANSAA

Hei Maa, täältä tulee Ihmisoikeudet!!

Nykyjournalismissa näkyy tätimäistyminen, joka on koko ajan kiihtynyt, koska kantaväestö ei suostu väkisin nielemään sille syötettyä unelmahöttöä. Tilanne on mennyt vain pahemmaksi sen jälkeen, kun media on näennäistä uskottavuutta lisätäkseen rekrytoinut megafonikseen yliopistojen "auktoriteetteja", jotka saarnaavat epäuskoisille kansalaisille elämän reaaliteeteista vieraantunutta suvaitsevuutta. Monet Ylen verkkosivujen ja Voima-lehden maksullisen painoksen Nyt-liitteen jutut alkavat muistuttaa lukion filosofian kurssia, jota moralistinen kirkkotäti luennoi nokkelin esimerkein. Viimeksi tällaista kädestä pitäen syötettyä moraalioppia ovat tarjoilleet julkisuudessa filosofiset mekkoeinarit, tiedekolumnisti Jani Kaaro ja Helsingin yliopiston emeritusprofessori Timo Airaksinen.


Ylen verkkosivujen kolumnissa Neutraalisti natseista Jani Kaaro haluaa opettaa meitä alamaisia moraalista ja ihmisoikeuksista käyttäen esimerkikkinä mielikuvituksellisesti kansallissosialisteja. Se, että Kaaro ei ottanut esimerkikseen kommunisteja, monikultturisteja, muslimiradikaaleja ja sionisteja selittynee sillä, että hän on toiminut aiemmin äärivasemmistolaisen Voima-lehden toimitussihteerinä ja kirjoittanut säännöllisesti Helsingin Sanomiin. Onpa tämä ylioppilas palkittu myös vuoden 2014 tiedetoimittajaksi, mikä kertoo osaltaan popularisoivan tieteen politisoitumisesta vasemmalle. Jopa kepulaisvasemmistolainen äärioikeistolaisten metsästäjä Jussi Jalonen pitää blogikirjoituksessaan Kaaroa ideologisena punavihreänä, joka sekoittaa objektiivisen tieteen ja oman punavihreyden:
Eräänlainen virstanpylväs oli Kaaron edellinen kirjoitus, jossa hän pohdiskeli oikeistolaisen politiikan yhteyttä henkirikosten ja itsemurhien määrään. Tiedetoimittajalta voisi odottaa, että hän myös problematisoisi käsittelemiään tutkimuksia, mutta Kaaro tyytyi viittaamaan siteeraamiinsa angloamerikkalaisiin lähteisiin sellaisenaan.
Ylen leipiin siirryttyään Kaaro jatkaa samalla linjalla, sillä "Neutraalisti natseista" -kolumnissa hän liputtaa avoimesti puolueellisuuden puolesta, mikäli tulilinjalla ovat (valkoiset) rasistit. Kirjoitus alkaa filosofisen dilemman esittelyllä, sillä mystinen uusnatsi oli esittänyt hänelle vaatimuksen, että median (luultavasti verorahoitteisen Ylen) pitää olla yhteiskunnallisissa kysymyksissä neutraali:
Yksi päivä kävi niin, että minuun otti yhteyttä uusnatsi. Hän oli harmissaan siitä, että media ei kohdellut heitä neutraalisti.
Yhteydenoton todenperäisyyttä voidaan epäillä, koska on mahdollista, että kirjoittaja on keksinyt sen omasta päästään, jotta tekstille saadaan sopivan raflaava narratiivinen kehys; itse tehtyjä argumentatiivisia olkiukkoja kun ei ole tunnetusti kovin vaikea ampua alas. Oletetaan kuitenkin, että tarina on tosi, joten voin tarkastella kirjoitusta analyyttisen lukijan näkökulmasta. 

Vastauksia Kaaro pyrkii antamaan "historian opetusten" näkökulmasta. Lähteenä hän käyttää journalisti Andrew Nagorskin kirjaa Hitlerland, jossa moititaan tiettyjä amerikkalaisia toimittajia liian puolueettomasta asenteesta kansallissosialistista Saksaa kohtaan ennen kristalliyötä. Kaaron mukaan jälkipolvet ovat olleet sitä mieltä, että "journalistit epäonnistuivat karkeasti siinä, mitä heidän olisi pitänyt tehdä: kertoa totuus siitä, mitä Saksassa tapahtuu." Tosiasia kuitenkin on, että Yhdysvalloissa suuret juutalaisomisteiset valtalehdet ja radiot julistivat vuosia ennen sotaa saksalaisten absoluuttista pahuutta, joka synnytti mielipideilmaston, jossa myönteisistä tosiasioista kertominen nähtiin natsismin myötäilynä. Amerikkalaisen median enemmistön vihakampanjassa toimittaja ei luultavasti näe näin jälkikäteen ongelmaa, toisin kuin tasapuolisemmissa mutta vähäisemmissä julkaisuissa.

Seuraavaksi toimittaja vahvistaa argumenttiaan ottamalla esimerkiksi Yhdysvaltojen rotuerottelun. Kommunistien, liberaalien ja juutalaisten masinoima kansalaisoikeustaistelu kuuluu läntisessä tietoisuudessa moraalisen oikeudenmukaisuuden kyseenalaistamattomaan kaanoniin, jonka myös Kaaro hyvin tiedostaa. Tosin hän myöntää rehellisesti, että uutisointi oli puolueellista, mutta hän perustelee sen jesuiittojen moraalilla, jossa tarkoitus pyhittää keinot:

Toimittajat koettavat ensin säilyttää objektiivisuutensa, mutta heittävät sen sitten romukoppaan. Monet ovat häpeämättä mustien aktivistien puolella ja rotuerottelun kannattajia vastaan. Miten olla neutraali toimittajana, jos ei voi olla neutraali ihmisenä? Äärioikeistolaiset lähettävät päätoimittajille vihaisia kirjeitä: ovatko toimittajat unohtaneet, että heidän on oltava neutraaleja? Reportterit kyseenalaistivat koko käsitteen.
(...) Mitä me ajattelemme näistä toimittajista nyt? Heistä tuli sankareita ja monen toimittajapolven esikuvia. He tunsivat moraalinsa. He puolustivat sitä, minkä tiesivät varmasti oikeaksi.
Nykyisen Amerikan etnisen tilanteen valossa tuollainen varmuus näyttää kyseenalaiselta, varsinkin kun mustat itse ovat todistetusti kaikkein etnosentrisimpiä ja rasistisimpia muita kohtaan. Amerikan ensimmäinen suurin virhe oli taloudellisessa lyhtynäköisyydessään tuoda maahan täysin erilaisia mustia, joita on sittemmin ollut lähes mahdotonta sopeuttaa yhteiskuntaan ilman että valkoisten on täytynyt taantua kulttuurisesti heidän tasolleen. Orjuuden jälkeen rotuerottelu oli yritys ratkaista etninen kitka ja kulttuurinen yhteensopimattomuus, mutta se sisälsi ylitsepääsemättömän ongelman, koska se ei kyennyt poistamaan peruskysymystä eli erirotuisten elämistä samassa yhteiskunnassa. Ainoa oikea ratkaisu olisi ollut mustien palauttaminen Afrikkaan, mutta koska he olivat jo tottuneet valkoisten luomaan suhteellisen korkeaan elintasoon, heistä ei löytynyt muuttohalukkuutta. Päinvastoin, äänekkäimmät mustat miehet halusivat kaikkea sitä mitä valkoisilla oli: varallisuutta ja valkoisia naisia. Mustien integroiminen valkoiseen yhteiskuntaan ei ollut ihanteellinen ratkaisu, vaikka se nyt sellaisena halutaankin esittää. Se oli vain eräs mahdollinen ratkaisu ongelmaan, jota ei olisi alun perin pitänyt synnyttää. 

Kun kansalaisoikeustaistelun lopputulosta katsotaan tilastojen valossa, mustilla menee nykyään sosiaalisesti paljon huonommin kuin ennen integraatiota: vastuuton vapaus on synnyttänyt yksinhuoltajakulttuurin, luhistuvat kaupungit kuten Detroitinrikollisuuden ihannoinnin, väkivallan ja epideemisen raiskauskulttuurin, joka kohdistuu rasistisesti valkoisiin naisiin. Liberaalien mielestä tämä ei ole pelkästään rodullisen yhteiselon käypä hinta, vaan he pitävät pakkointegraatiota moraalisesti ihanteellisena mallina koko ihmiskunnalle. Jos epäonnistumiset pakon edessä välillä tunnustetaankin, ne selitetään "rasismilla", vaikka vapauksien ja etuoikeuksien lisääminen ovat näiden ongelmien todellinen syy. Rodullista tasa-arvoa on vaikea pitää absoluuttisena hyvänä silloin kun sillä pyritään luomaan etnisesti sekoittuneita yhteiskuntia, jotka vääjämättömästi johtavat sisäiseen konfliktiin. 

Kaaron koko alustuksen tarkoitus on oikeuttaa modernissa lännessä kehitelty käsitys "ihmisyyden moraalista", jolla hän tarkoittaa ensijassa yksilöä koskevia universaaleja ihmisoikeuksia:
Miten olla neutraali toimittajana, jos ei voi olla neutraali ihmisenä? Moraali on kuin ilmakehä; se ympäröi meitä kaikkia, eikä sen ulkopuolelle pääse vaikka miten rimpuilisi. Uskomme ihmisarvoon perustuu hyvin yksinkertaiseen moraaliin: siihen, että olemme ihmisiä. Koska me kaikki olemme ihmisiä, meitä koskee yhteinen ihmisyyden moraali.  
Tämä "meitä kaikkia" koskeva uskontunnustus tulee enemmän kirkkotädin kuin filosofin suusta. Ihmisoikeudet on melko nuori ideologinen keksintö, joka perustuu länsimaiseen individualismiin ja kristinuskon käsitykseen yksilön ainutlaatuisesta, jolla on historian tuolla puolen olevat "luovuttamattomat oikeudet", jotka on saatu vain siksi, että yksilö kuuluu ihmislajiin. Jo ajatus, että yksilöllä olisi moraalisia oikeuksia ohi yhteisönsä, on vieras lännen ulkopuolella. Länsimaita lukuunottamatta missään kulttuurissa moraalia ei säätele pelkkä kuuluminen biologiseen ihmislajin, vaan se on useimmiten sidottu omaan kulttuuriin ja etniseen yhteisöön.  Esimerkiksi kollektiivisesti ajattelevat islamilaiset katsovat moraalinsa piirin kuuluvan vain ne ihmiset, jotka jakavat saman uskon.

Ihmisyyden käsite on myös kiistanalainen, sillä tälläkin hetkellä maailman eri kolkilla siitä ollaan eri mieltä pelkästään siksi, että kysymys on esillä vain länsimaisessa ajattelussa. Ihmisyyden perusteleminen kaikille yhteisestä ihmisluonnosta on sekin ongelmallinen, koska ihmisluonto on kautta historian nähty eri kulttuureissa erilaisena. Ihmisyyttä voidaan toki julistaa vapaasti kuten kristinuskossa ja YK:ssa, mutta yleisesti ja yksimielisesti hyväksyttäviä empiirisiä ja rationaalisia perusteita sille ei ole.

Mitä tulee Kaaron korostamaan ihmisarvoon, se on ihmiselämästä irrotettua abstraktia ihmisyyttä. Varsinkin lännessä se on viimeisen 50 vuoden aikana ottanut paikan konkreettisemmalta kunnialta. Puhtaasti käsitteellistä ihmisarvoa ei voi perustella oikein muulla kuin moraalilla, joka erottaa ihmisen muusta luomakunnasta ja toisaalla tasa-arvolla, jossa kukaan ei ole toista arvokkaampi. Tämän vuoksi yksilön meriitillä ja laadulla ei ole mitään merkitystä ihmisarvon kanssa, vaan se on kiinteä osa perustelematonta "ihmisluontoa", joka on sama kehitysvammaisella, dementikolla ja terveellä. Koska ihmisarvoa ei voi vähentää tai lisätä, ovat murhaaja ja hyväntekijä ihmisarvon kannalta yhtä arvokkaita. Se, että ihminen ei todistetusti suhtaudu toisiin ihmisiin "ihmisarvon" vaan meriitin, lojaliteetin tai samankaltaisuuden mukaisesti, todistaa, että lockelaisella luonnonoikeudella ei ole käytännössä universaalia todistusvoimaa, vaan se on pelkkä teoreettinen argumentti länsimaiselle liberalismille. 
Pahin loukkaus ihmisyyttä vastaan on kohdella ihmisiä, niin kuin he eivät olisi ihmisiä. Jos kohtelemme ihmisiä, niin kuin he eivät olisi ihmisiä, suljemme heidät moraalin ulkopuolelle, ja se mitätöi koko moraalin.
Kaaron vaatimus noudattaa yhteistä ihmisyyden moraalia ei käytännössä koske muita kuin länsimaisia ihmisiä, jotka ottavat universaalit ihmisoikeudet todesta. Me toki voimme kulttuuri-imperalistisesti vaatia myös muita noudattamaan niitä, mutta käytännössä huomattava osa ihmiskuntaa, mm. miljardi islamilaista ja yli miljardi kiinalaista, ei niitä juurikaan noudata. Siksi heidän päästäminen länteen synnyttää tilanteen, jossa me olemme niitä, joita kohdellaan kuin emme olisi ihmisiä. 

Länsimaiden kannalta on suuri virhe, että sen poliittinen johto sulkee moraalinsa sisään koko ihmiskunnan vain siksi, että se näkee kaikilla ihmisillä olevan samanlaisia pyrintöjä kuten halun hyvinvointiin, vapauteen ja tuskan välttämiseen. Ihmisen tarvehierarkian alimman tason yhtäläiset perushalut eivät kuitenkaan ole peruste sillä, että kaikilla kehitysmaalaisilla olisi jokin "ihmisoikeus" tulla tänne ja loukata meidän kulttuurista ja geneettistä oikeuttamme säilyä uniikkeina. Jos länsimaat haluavat säilyttää alkuperäisen kulttuuriensa kirjon ja selviytyä myös väestöllisesti, meidän on tehtävä ero ulkoryhmään, muukalaisiin, jotka eivät voi nauttia moraalimme ja lakiemme suojasta, koska ne on tarkoitettu ensisijassa vain omia kansalaisia varten.

Jutun lopun pohdinnalla robottien objektiivisuudesta toimittaja halusi osoittaa, että ihmiselämässä viileä puolueettomuus ei saa olla arvionnin kriteerinä, vaan aito inhimillisyys löytyy vain Kaaron kaltaiselta punavihreältä. Näin ollen robotti on turha, koska poliittisesti korrekti toimittaja tietää aina oikean vastauksen arvokysymyksissä.


                                                      **************************


Nyt-liitteessä turvauduttin akateemisesti järeämpään kalustoon, kun se rasismia koskevassa jutussaan ”Käänteistä rasismia” tai ”käänteistä syrjintää” ei ole olemassa, filosofi ja yhdenvertaisuusvaltuutettu kertovat miksi on kaivanut naftaliinista 1960-luvulle jämähtäneen vanhuudenhöperön emeritusprofessori Timo Airaksisen.

Punavihreän toimittajan Juho Typpön idea haastatella Airaksista ja yhdenvertaisuusvaltuutettu (luoja näitä orwellilaisia titteleitä!) Kirsi Pimiää tuli samaisen aviisiin aikaisemmin ilmestyneestä ainekirjoituksesta, jossa feministi Ronja Salmi raivoaa sukupuolinarsismin puolesta ja valkoista miestä vastaan. Salmen jutussa kerrottiin valkoisten vastaisesta mustasta rap-kokoonpano Princess Nokian Helsingin keikasta, jossa laulaja kehoitti kaikkia paikalla olevia naisia sekä ”people of color” (Yhdysvalloissa ei-valkoiset) siirtymään eturiviin. Valkoisia miehiä "taiteilija" vaati kunnioittamaan näitä ihmisiä, sekä antamaan heille tilaa. Toimittaja Typpön mukaan kolumni herätti myös vastareaktioita, sillä jotkut kommentoijat pitivät Princess Nokian tempausta rasismina, joka kohdistui valkoisiin miehiin. 

Nyt-liitteen näkemys rasismista on se tuttu kulttuurimarxilainen, jossa valkoiset miehet eivät voi koskaan olla rasismin kohteena.  Toimittajien harmiksi kaikki lukijat eivät ole kuitenkaan sisäistäneet tätä doktriinia, joten heille pitää opettaa korrekti puoluelinjan mukainen näkemys akateemisen auktoriteetin avulla. Siksi toimittaja esittää emeritusprofessori Timo Airaksiselle kysymyksen, onko olemassa käänteistä syrjintää ja rasismia. Kenenkään ei tarvinnut pidättää hengitystään lukiessaan vastausta, sillä emeritusprofessori kiisti tällaisen yksiselitteisesti ja lausui perään oraakkelin varmuudella, että käänteinen rasismin on mahdoton käsite, paradoksi:
"Rasismi ja syrjintä määritellään valtasuhteiden kautta”, hän aloittaa.   ”Se, joka on vallassa, voi suhtautua huonosti alistettuun ryhmään ja se on syrjintää. Mutta jos alistettu ryhmä tavoittelee samaa tasoa, joka valtaryhmällä on – on aika omituista ajatella että se olisi syrjintää.
Airaksisen argumentointi edustaa klassista marxilaista luokkateoriaa. Mediassa usein äänessä olevista rasismitutkijoista poiketen hän ei käytä käsitettä rasismi selittämään näkemystä, jolla perustellaan ihmispopulaatioiden fyysiset ja kognitiivisten erot, vaan puhtaana luokkaterminä vallan näkökulmasta. Airaksinen puhuu ryhmistä, joilla on intressejä, vaikka liberaalidemokraattisessa yhteiskunnassa keskeistä on yksilö, hänen oikeutensa ja velvollisuutensa. Myös kaksijakoisessa anti-rasismin ideologiassa korostetaan, että ihmiset pitää nähdä ensisijassa yksilöinä eikä ryhmänsä edustajina, mutta silloin kun haetaan uhriteollisuuden kautta itselle hyötyä, on paras leimautua ryhmään, koska sen jäsenenä ollaan automaattisesti "oikeutettuja" kompensaatiohin ym. etuihin ilman henkilökohtaisia ansioita tai kärsimyksiä. 

Euroopan vanhoissa etnovaltioissa "rasismi" on itse aiheutettu ilmiö, koska globaalikapitalistit ja vasemmisto ovat yhdessä kansalta lupaa kysymättä tuottaneet niihin kilpailevia vieraspopulaatiota.  Koska varsinkin afrikkalaiset eivät kykene luomaan korkeaan teknologiaan perustuvaa vaurautta omissa maissaan,  he hakevat sitä sieltä, jossa siihen pystytään. Tässä mielessä Marxin ajatus "kullekin kykyjensä mukaan" kääntyy päälaelleen, sillä rasismikitinästään huolimatta afrikkalaiset saavat täällä kaiken sen, jota he eivät yksin eivätkä kollektiivisesti pystyisi koskaan kotimaissaan tuottamaan. 

Huolimatta länsimaissa saadusta hyvinvoinnista, johon vieraat afrikkalaiset eivät kognitiivisten kykyjensä perusteella ole edes oikeutettuja, he jaksavat silti valittaa, että kantaväestö jättää heidät jossain määrin ulkopuolisiksi, vaikka juuri valkoiset maat integroivat heitä maailmassa kaikkein eniten ja perusteellisimmin. Valitusrumbaa seuratessa näyttää siltä kuin afrikkalaisten ja heidän valkoisten emojensa itsetunto riippusi pelkästään siitä, ottavatko valkoiset heidät varauksettomasti yhteisöönsä vai eivät. Joka tapauksessa on selvää, että jokainen ei-valkoinen maahantulija lännessä pitää elämää valkoisten keskuudessa parempana kuin omiensa kanssa. He hylkäävät omansa muuttaakseen valkoisin maihin ja jaksavat sen jälkeen vielä marista, että valkoiset eivät toivota heitä riittävän hyvin tervetulleiksi. Siksi puhe rasismista ei ole muuta kuin rasistinen hyökkäys hyvätahtoisen hölmöä kantaväestöä vastaan.

Kommentin perusteella Airaksinen näkee huonommassa asemassa olevat ryhmänä sorrettuja pyhimyksiä, jotka ovat joutuneet tilanteeseen "sortajien" vuoksi eivätkä omasta ansiostaan. "Alistettujen" korkeaa moraalia korostaakseen he eivät Airaksisen mukaan halua muuta kuin tasa-arvoa korkeampiarvoisten kanssa. Mutta tätäkin voidaan pitää kohtuuttomana vaatimuksena, sillä Aristoteleen mukaan tasa-arvoisia on kohdeltava tasa-arvoisesti ja eriarvoisia eriarvoisesti. Jos kuitenkin hyväksytään huonommassa asemassa olevien vaatimus samanvertaisuudesta, sisältää sekin salatun valheen: tosiasiassa vaatijat käyttävät tasa-arvoa ponnahduslautana tavoittelessaan ylivaltaa kuten ketkä tahansa plebeijit, mikäli siihen suodaan vain mahdollisuus. Tämä on nähty kaikissa massojen kaunaisissa orjakapinoissa ja proletaarisissa vallankumouksissa; kalifiksi kalifin paikalla, vaikka kyvyt ovat kuin maan matosella!

Seuraavaksi toimittaja ja Airaksinen esittävät, että keskustelu käänteisrasismista on rasistista politiikkaa, koska värillisten positiivinen syrjintä ja muut fyysisiin ominaisuuksiin perustuvat kiintiöt ovat vain kertakaikkisen fantastinen juttu, jota ei tarvitse sen kummemmin perustella, koska tavoitteena on pyhä matemaattinen tasa-arvo:
Airaksisen mukaan koko käänteisrasismista puhuminen on nykyään oikeistopopulististen liikkeiden syytä: ”Rasistien vastaisku sille, että he kokevat asemaansa loukatun”, hän sanoo. 
”Populisteilla on valeuutiset ja ’vaihtoehtoiset faktat’, mutta eivät ne ole ainoa keino. Käsitteiden sotkeminen on yksi heidän strategiansa myös.”
Ketkä tässä ovat poliittisen korrektiuden avulla sotkeneet käsitteitä vuosikymmenien ajan? Uusvasemmisto on 1960-luvun lopulta lähtien systemaattisesti sotkenut kielimanipulaatiollaan käsitteitä, sillä juuri se on sen ominta aluetta. Nyt nuo vallan humalluttamat harmaat 60-lukulaiset ovat huolissaan siitä, että heidän hegemoninen asemansa on katoamassa ja projisoivat syyllisyytensä "kabaaliin äärioikeistoon".

Typpö ja Airaksinen pohtivat myös sitä, onko valkoinen heteromies aina etuoikeutettu, koska moni tähän ryhmään kuuluvista on syrjäytynyt ja köyhä. Airaksisen mukaan valtaväestön edustaja voi tippua kilpailukelkasta ja joutua marginaaliseen asemaan esimerkiksi sairauksien seurauksena. Professorin lähtökohtana kuitenkin on, että yhteiskunnassa ei ole mitään syrjiviä rakenteita, jotka altistaisivat valkoisen heteromiehen kurjuuteen. Kaikki on siis omaa syytä jos on luuseri, mutta jos et kuulu valkoisten joukkoon voit syyttää epäonnistumisistasi aina valkoisia etuoikeutettuja luusereita. 

Se ei ole rakenteellista syrjintää, että julkisen sektronin turvatuista työpaikoista suurin osa on naisilla, eikä sekään, että erotilanteessa lapset saa yleensä nainen.  Valkoisten miesten etuoikeutettu joukkoon kuuluminen tarkoittaakin sitä, että hän on se, jolle ei anneta mitään ylimääräistä puhumattakaan kilpailuedusta. Siinäkin mielessä kyse on erikoisesta hyvävelikerhosta, että armottomin kilpailu ja syrjintä käydään valkoisten miesten kesken ja huipulle pääsee kovalla työllä ja kyvyillä vain 5-10%. Tuohon huippuun vetoamalla kaikki valkoiset miehet esitetään etuoikeutettuina, ne luuseritkin, joita toiset valkoiset miehet halveksuvat ankarimmin kuin ketkään muut. Varsinainen etuoikeutettujen hyvävelikerho! 

Jutun loppupuolella haastateltu yhdenvertaisuusvaltuutettu Kirsi Pimiä toteaa
 positiivisesta syrjinnästä, että sillä on aina tavoiteltava todellista yhdenvertaisuutta, jonka vuoksi kyse ei ole syrjinnästä:
Sillä se, että kaikkia kohdellaan aina samalla tavalla, ei riitä edistämään yhdenvertaisuuden toteutumista.
Eipä tietenkään, sillä juuri samoista lähtökohdista erottuvat ne, jotka ovat luonnostaan kyvykkäämpiä. Koska heikkotasoisempia ei geneettisten reunaehtojen vuoksi voi nostaa parempiensa tasolle, täytyy heille antaa etuja tai sitten ylemmät on alennettava samalle tasolle kuin heikommat aivan kuten kommunismissa. Tämä vain siksi, että matemaattinen tasa-arvopakkomielle toteutuisi. Järkeähän tässä ei ole kuten ei muissakaan uskon asioissa.

Lopussa palataan vielä alussa mainittuun black power -feministiryhmä Nokia Princessin julkilausumaan Helsingissä:
Teko oli ennen kaikkea symbolinen. Sillä artisti halusi tuoda yhteiskunnan valtarakenteet näkyville: osoittaa siis erityshuomiota niille ryhmille, jotka ovat heikommassa asemassa ja jotka joutuvat syrjinnän kohteiksi usein. ”Ja kun heitä kohdellaan paremmin, silloin ei syrjitä toista vaan tuodaan heitä yhdenvertaisempaan asemaan”, Pimiä sanoo.
Syrjivästä erityiskohtelusta tulee pysyvä yhteiskunnallinen tila, koska sen rinnalle on syntynyt tasa-arvoteollisuus, jolle on elinehtona tuottaa maahan kognitiivisesti haasteellista populaa, joka väistämättä joutuu turvautumaan sen konsultointiin ja resursseihin, jotka kustannetaan "etuoikeutettujen" verorahoista. Jo nyt on selvää, että ettei kannettu vesi kaivossa pysy.




torstai 16. helmikuuta 2017

YLE KIILLOTTAA TILAUSTUTKIMUKSELLAAN TAAS OMAA KILPEÄÄN

Onneksi Ruben Stiller poistuu sentään kuvaruudusta,
vaikka radion puolella hänen nasaaliaan vielä kuullaankin.

Yleisradiolle on tullut tällä vuosikymmenellä tärkeäksi mainostaa omaa erinomaisuuttaan kuten aikoinaan sijoilleen sortuneella Neuvostoliitolla, joka laskevista talouskäyristä huolimatta jaksoi toistaa, kuinka sadot ja teollisuustuotanto ovat taas moninkertaistuneet viimeisen vuoden aikana. Mikäli Ylellä olisi aidosti kansansuosiota ja uskottavuutta takanaan, sen ei tarvitsisi kerran puolessa vuodessa toitottaa, kuinka kansa luottaa siihen kuin kommunistit Isä Aurinkoiseen.

Eilen Yle kertoi verkkosivuillaan itsestään tehdystä tutkimuksesta, jota se mainosti harhaanjohtavalla otsikolla Suomalaisten luottamus Yle Uutisiin on säilynyt. Tarkempi lukeminen paljastaa aivan jotain muuta:

Tutkimuksessa kysyttiin myös mielikuvaa Ylen uutistoiminnan riippumattomuudesta. Vastaajista 47 prosenttia arvioi Ylen uutiset riippumattomaksi. Viime lokakuussa tehdyssä tutkimuksessa Ylen uutisia piti riippumattomana 48 prosenttia vastaajista. Korkeimmillaan Yle Uutisten riippuumattomuusluku on vuosina 2013–2016 ollut 51 prosenttia.
Yleläisillä on kummallinen käsitys riippumattomuudesta tilanteessa, jossa jo vuosikausia yli puolet suomalaisista ei pidä valtiollista uutisjättiä riippumattomana. Arkijärjellä ajateltuna tulos ei kerro muusta kuin kansan luottamuksen vähäisyydestä Yle Uutisia kohtaan. 

Vaikka jutun linkissä kerrotaankin yleisesti Taloustutkimuksen tutkimus- ja otantamenetelmistä, saattaisi niiden tarkempi analyysi paljastaa painotuksen Yleä suosivaan yleisöön kuten kanavalle uskollisiin eläkeläisiin ja vaikutuksille alttiisiin varhaisteineihin. Varauksellinen asenne on perusteltua, koska viime vuosina on korostettu, että 20-39 vuotiaissa ollaan kaikkein kriittisimpiä valtamedioita kuten Yleä kohtaan, joten olisi mielenkiintoista tietää, kuinka tuo ikäryhmä on painottunut tässä tutkimuksessa.

Kriittiset 20-39 vuotiaat nuoret aikuiset ovat menettäneet uskonsa Yleen pitkälti siksi, että uutiskanava jättää tietoisesti kertomatta asioista, joita se pitää agendalleen haitallisina. Silti Yle Uutisilla on otsaa julistaa olevansa tasapuolinen uutistenvälittäjä, vaikka tuoreessa uutisessaan Päätoimittajat: Uutisoimatta jättäminen ei rajoita sananvapautta mediatalo vetoaa
Päätoimittajien yhdistys PTY:n tiedotteeseen, jossa uutispimitystä pidetään sananvapauden linjan mukaisena! Hälyttävää tiedotetta parhain päin selittävässä uutisessa on se, että Ylen lisäksi uutispimentoa harjoittavaan kartelliin näyttää kuuluvan lähes koko Suomen valtamedian kenttä. 

Valtamedian päätoimittajat eivät pidä tärkeän uutisen kertomatta jättämistä epäsuorana valehteluna, vaikka on yleisesti tunnettua, että esimerkiksi todistajavalan antaja rinnastetaan valan rikkovaan valehtelijaan, mikäli hän jättää lausunnostaan jotain olennaista kertomatta. Jutussa haastateltu MTV:n uutisten vastaava päätoimittaja Merja Ylä-Anttila antaa lausunnoillaan epäsuoran mandaatin myös Ylelle olla kertomatta arkaluontoisista asioista, vaikka lopuksi korostaakin "avoimuuden lisäämistä". Tämä myönnytys annetaan vain siksi, että valtamediat ovat säihkähtäneet haastajiksi tulleita "valemedioita" ja muita "vaihtoehtoisia faktoja" levittäviä tahoja.

Oman kilpensä kiillottamisesta huolimatta Ylen sisäiset ongelmat ovat vuotaneet väistämättä julkisuuteen näyttävien irtisanoutumisten vuoksi. Jokin aika sitten talosta lähti pitkäaikainen ajankohtaistoimittaja Susanne Päivärinta, jonka katkerasta erosta saimme lukea kaikista muista medialähteistä paitsi Ylestä. Viimeisenä lähtijänä Yle TV 1:ssä on ollut prinsessan herkkä Ruben Stiller, mutta kansallismielisten harmiksi demarisionisti jää levittämään myrkyllistä kulttuurimarxilaista propagandaansa radion puolelle. Näissä "dramaattisissa" eroissa mennään farssin puolelle silloin kun kolmas toimittaja alkaa puolustaa rakkikoiran lailla isäntäänsä Yleä. Näin on tehnyt toimittaja Sanna Ukkola tuoreessa Facebook-päivityksessään:
Yle kohu: lupasin ja vannoin itselleni, että en sotkeudu tähän vyyhtiin. Kuitenkin Ylen uutis- ja ajankohtaispuolella vuosia työskennelleenä en voi vaan olla hiljaa. En tunnista työpaikkaani tästä kohusta, joka nyt uutisoidaan. Itse asiassa minulla on mennyt luottamus aika pitkälti koko mediaan, joka uutisoi vain ja ainoastaan kriitikoiden kautta, ei edes yritä kysyä meiltä muilta. Yhtäkkiä yhden tai kahden ihmisen kritiikistä tulee narratiivi, kun todellisuus Ylellä työskennelleenä on ihan jotain muuta. Nyt media päästää ääneen ihmiset, jotka ovat saaneet Yleltä potkut, joiden ohjelmat on lopetettu, joilla on muita syitä vihata Yleä. Ja näiden ihmisten perusteella tehdään päätelmiä koko Ylestä. Se ei ole oikein eikä se ole reilua. Nämä samat ihmiset pääsevät esiintymään sananvapauden sankareina, kun todellisuus on kuitenkin ihan jotain muuta.
Päivityksen kommentit ovat myös hilpeää luettavaa, mutta kenties vielä huvittavampaa on tulossa, kun Ylestä aiemmin irtisanoutuneet  punavihreät toimittajat (muitahan siellä ei oikeastaan ole) Salla Vuorikoski, Jussi Eronen ja Jarno Liski ovat julkaisemassa kostokirjaa Ylegate yhtiön johtoa vastaan. Kärhämän voi kiteyttää siihen, että uutisten ja ajankohtaisohjelmien sisällöstä vastaava punavihreä toimittajakunta on joutunut tukkanuottasille kepu-kokoomuslaisen johdon kanssa. 

Uutisten seuraajien kannalta kyse on vain myrskystä vesilasissa, sillä olkoon riidan syy ja lopputulos mikä tahansa, uutiset tulevat jatkossakin olemaan suomalaisvihamielistä punavihreää propagandaa. Siis niin kauan, kunnes Yle lakkaa palkkaamasta toimittajakoulujen punavihreitä maailmanpahentajia, jotka ovat tulleet alalle vain ajaakseen ideologiaansa.

tiistai 14. helmikuuta 2017

DRESDENIN KANSANMURHAPOMMITUSTEN MUISTOPÄIVÄ. MITÄ TEKEE YLE? LÄHETTÄÄ "DOKUMENTIN" EICHMANNISTA...

Dresden 1945. Anglo-amerikkalaisten sionistien tekemä
kansanmurha.

Yle TV1, tiistai 14.2. klo 21:30, 
Adolf Eichmannin oikeudenkäynti (K16) 

Adolf Eichmann saatiin oikeuteen vastaamaan sotarikoksistaan vuonna 1961. Tapauksen historiallinen tv-dokumentaatio toi natsien julmuudet koko maailman tietoisuuteen. Ketkä tekivät siitä mahdollista? N: Martin Freeman. HD K16 (ahdistus).


Itä- ja Keski-Eurooppaan tunkeutuneiden kasaarijuutalaisten jiddishin kielessä on ilmaus Chutzpah, joka tarkoittaa häikäilemätöntä röyhkeyttä; käsitettä kuvastaa osuvasti mies, "joka, tapettuaan ensin vanhempansa, anoo tuomioistuinta armahtamaan itsensä, koska on orpo". 

Jotain samankaltaista tietoista härskiyttä on tämän päiväisessä Ylen ohjelmapolitiikassa. Ne, jotka tietävät toisesta maailmansodasta muutakin kuin Hollywoodin juutalaisten levittämän sentimentaalisen fantasiatulkinnan, muistavat, että 13.-15.2.1945 liittoutuneet tekivät harkitun ja tarpeettoman kansanmurhapommituksen Saksan Dresdeniin. Näitä pommituspäiviä ei ole muistettu Ylessä eikä muissakaan suurissa medioissa mitenkään. Ylen jälkitaistolaiset eivät kuitenkaan ole täksi päiväksi unohtaneet toista maailmansotaa, mutta Dresdenin muistopäivän sijaan punatehdas lähettääkin dramatisoidun "elokuvadokumentin" Israelissa hirtetystä Adolf Eichmannista

Ohjelmavalintaa voisi sanoa jo taitavaksi historiapoliittiseksi harhautukseksi, jossa Dresdenin massamurhat lakaistaan Eichmannia koristavan maton alle. Dresdenin siviiliuhrien karrelle palaneet ruumiit eivät hohkaa näinä päivinä televisioruudusta, vaan zionvision täyttyy väitetyn holokaustin loputtomasta jankuttamisesta. Tarkoitus on tietysti laskea kaikkien eurooppalaisten, myös suomalaisten, päälle ikuinen syyllisyys, jotta "sama ei tapahtuisi koskaan". Tämän syyllistävän propagandan päämääränä on luoda tekosyy, jotta valkoinen länsi antautuisi kolmannen maailman miljardi-invaasiolle, sillä olisihan sen vastustaminen "uusi holokausti". Väestövyöryn avulla todellakin tapahtuu kansojen murha, mutta uhreina ovat eurooppalaiset, joidan kaulaa kiristetetään murhaavasti holokaustin "moraalisella taakalla".

Tasapuolisuuden nimissä on todettava, että Yle ei ole ainoa valtaisa valemedia, jolle filosemiittinen Chutzpah on talon tapa. Tasan vuosi sitten Helsingin Sanomat teki Dresdenin kansanmurhapäivänä iso artikkelin Voiko natsia rakastaa? Natsit ovat meille pakkomielle, sillä ideologia sen takana ei ole kuollut, jotta voitaisiin unohtaa humaanien liberaalien hirmuteot. Anne Frankinsa ilmeisesti jo varhaisteininä silmät punaisina lukenut pinko Sanna Kangasniemi julistaa moralistin varmuudella:
Toisin kuin vaikkapa Stalinin hirmutekoja, ei Hitlerin tekoja voida nimittää keskiaikaisiksi tai barbaarisiksi. Stalinin ideologia haudattiin kommunismin romahtaessa, mutta Hitlerin juttu ei ole kadonnut maailmasta mihinkään: rasismi. Aate, joka asettaa ihmiset eriarvoiseen asemaan ”rodun” tai etnisen taustan takia.
Jälkimarxilaista roskapuhetta. Jokaiselle punavihreästä kuplasta ulos astuneelle on täytynyt käydä selväksi, ettei kommunismin ytimessä oleva taikauskoinen tasa-arvo-oppi ole kadonnut minnekään, varsinkin kun sen sisäisesti "loogisimmat" muodot kuten Kamputsean hirmuhallinto kuuluu 1970-luvun lähihistoriaan. Punainen vaara on alati läsnä, sillä Ranskan vallankumouksesta lähtien Eurooppaa piinannut tasa-arvomania ottaa jatkuvasti uusia muotoja. Tällä hetkellä tämä todellisuudesta vieraantunut memeettinen tuholaisvirus vaikuttaa elinvoimaisesti globaalitalouden atomistisissa kulutusyhteiskunnissa. Ideologiseen pakkoon perustuva tasa-arvovaatimus on "monikulttuurisissa" valtioissa jopa fanaattisempaa kuin edesmenneissä homogeenisissä sosialistimaissa, mutta valitettavasti kansakunnan kaapin päällä olevien älyköiden on vaikea tunnistaa aikamme sairautta, koska he ovat itse hulluuden ytimessä levittämässä samaisia memeettisiä viruksia.

Natseista jauhamisen sijaan on pidettävä kirkkaana mielessä, että vapaamuurareista paljon vaikutteita saanut Ranskan suuri vallankumous ja sen äpärälapsien kommunismin ja liberalismin egalitarismi tekevät koko ajan suurempaa tuhoa kuin mikään muu ideologia. Maallisen tasa-arvouskonnon tuhoisuutta voi verrata vain samankaltaisiin universaaleihin oppeihin kuten kristinuskoon, juutalaisuuteen ja islaminuskoon. Sen "hyvää tarkoittava" tuhovoima on näkynyt Dresdenissä ja Hiroshimassa, ja se näkyy edelleen Lähi-idässä, jossa USA raunioittaa Israelin hyväksi valtioita, joista nyt vyöryy väkeä Eurooppaan. 



                                                    ******************************



Yle Teema Tiistai 14.2. klo 22:55, Valitut sanat: Tuomioja & Meinander 

Historiaa käytetään usein poliittisten konfliktien lietsontaan. Voisiko historiaa käyttää niiden ehkäisemiseen? Historian käyttö ja väärinkäyttö -kirjasta keskustelevat Antti Blåfield, Erkki Tuomioja ja Henrik Meinander. HD Kuulovammaisille tarkoitettu tekstitys: suomi.

Lisää historiapoliittista propagandaa hyväuskoisille hölmöille liberaaleille. Aivan meidän aikanamme Etelä-Afrikan mustat ovat murhanneet rasistisesti 70 000 valkoista, mutta tästä tiedottaminen ei ole ollut hämärien mediatahojen intressinä, sillä se saattaisi nostattaa valkoisissa "väärää tietoisuutta" ah niin ihanaa monikulttuuria ja sateenkaarivaltiota kohtaan. Samoin on laita Holodomorin kansanmurhan kanssa, jossa näännytettiin kuusi miljoonaa ukrainalaista. Sen otsikoihin tuominen luo niin ikään väärää tietoisuutta, semminkin kun kansanmurhaoperaation käytäntöönpanijoista monet olivat juutalaistaustaisia neuvostobolsevikkeja. 

Punamädättäjä Erkki Tuomiojan mielestä pitää märehtiä vain sellaista historiaa, joka syyllistää ja heikentää valkoisten kansakuntien olemassoloa – aito kansanvihollinen kiireestä kantapäähän! Muut keskustelijat eivät olleet sen kriittisempiä nykyagendalle, sillä kaikki olivat yhtä mieltä siitä, kuinka hienoa on, että Saksa suhtautuu menneisyyteensä ankaralla itseruoskinnalla, jonka vuoksi nyky-Saksa on paljon monikulttuurisempi kuin useimmat Euroopan maat. Sanomatta jäi, että Saksa EU:n vaikutusvaltaisimpana maana upottaa etnisellä masokismillaan koko Euroopan afrikkalaiselle kivikaudelle.

maanantai 13. helmikuuta 2017

VALLAN SYLIKOIRA YLE ON HUOLISSAAN POPULISMISTA

Tämä mies on huolissaan siitä, että hänestä ei pidetä,
koska populismi.

Yle TV1, maanantai 13.2.2017  klo 21:00, 
A-studio

Uhkaako populismi Euroopan vakautta? Haastattelussa EU-komission varapj. Jyrki Katainen. Juontajana Johanna Vesikallio. #yleastudio HD



Vanhaan menoon tottunut poliittinen eliitti ja sen puudelina toimiva Yle ovat syystäkin huolissaan Yhdysvalloissa ja Euroopassa tapahtuneista viime aikaisista poliittisista muutoksista. Suuret kansankerrokset ovat tyytymättömiä tapaan, jolla poliitikot ovat ajaneet muukalaisten kuten globaalipankkiirien ja kehitysmaiden vapaamatkustajien etua ohi kaiken kustantavan kansan. 


Yle pohjusti Illan A-studiota jo viikkonloppuna verkkosivullaan ilmestyneellä pitkällä alustuksellaan Analyysi: Populismi uhkaa demokratiaa – ja noudattaa aina samaa kaavaa, jossa järjestelmän uskottu mies Esko Varho yrittää kömpelöillä argumentatiivisilla olkiukoillaan jauhottaa "tyhmät ja pahat oikeistopopulistit". Jutussa sotketaan iloisesti aatteettomat populistiset liikkeet ja ideologiset nationalistipuolueet, mutta vieläkin harhaanjohtavampaa on populismi-termin käyttö ikään kuin vain uudet poliittiset haastajat olisivat "vastuuttomia populisteja".

Tosiasiassa Suomessakin kaikki eduskuntapuolueet ovat populistisia, sillä ne yrittävät erilaisin lupauksin ja lahjuksin mielistellä tiettyjen kansanosien suosiota. Demarit lupaavat lisää ostovoimaa duunareille, Vasemmistoliitto lisärahaa pokakonttorin asiakkaille, RKP erityisetuja rotupuhtaille ruotsinkielisille, Kokoomus lupaa kupata valtion rahoja "vapaaseen markkinatalouteen", Vihreät haluavat antaa lisäresursseja 7 miljardin enemmistön hyysääjille 
ja kepulaiset taas lupaavat siltarumpupolitikallaan ajavansa maaseututaajamien asiaa. Mikään näistä puolueista persut mukaan lukien ei aja kansan kokonaisetua, vaan ne vetoavat häikäilemättömällä populismillaan omiin eturyhmiin tai sitten valheellisesti koko kansaan. 

Varho käyttää jutun auktoriteettina professori Jan-Werner Müllerin viime vuonna ilmestynyttä kirjaa Mitä on populismi? (What is populism?), joka näyttää olevan vanhan korruptoituneen eliitin tilaustyö. Kirjan ydinviestinä on, että populismi on vallanahneiden ja kyynisten kansanvillitsijöiden keino murtaa nykyisten vastuullisten ja demokraattisten kansanpalvelijoiden valtarakenne. Maailmassa kaikki olisi hyvin, kunhan vain vallankahvassa saisivat jatkaa vastuulliset ja epäitsekkäät filantroopit kuten Hillary Clinton, George Soros ja Angela Merkel! 

Jo jutun alun hirtehinen lainaus saa kahvit väärään kurkkuun: umpikoijari, EU-komission varapuheenjohtaja Jyrki Katainen, projisoi oman tuhotyönsä itsensä kaltaisten roistojen arvostelijoihin:

– Populismi johtaa sivilisaation tuhoon! Näin jyrisi EU:n komission varapuheenjohtaja ja entinen Suomen pääministeri Jyrki Katainen Politico.eu-lehden haastattelussa marraskuussa 2016. Myöhemmin samana päivänä Donald Trump valittiin Yhdysvaltain presidentiksi.
Seura-lehdessä 11.2.2016 ilmestyneessä jutussa kerrotaan europarlamentaarikko Esko Seppäsestä, joka pohtii kirjassaan Mistä Suomi vaikenee?, miksi Jyrki Katainen ei vaatinut Suomen jäsenmaksuihin alennusta kaudelle 2014-2020, vaikka Suomi oli jo vajonnut syvään taantumaan:
”Hänellä oli silloin salattu (ja myöhemmin julkitullut) pyrkimys päästä komissaariksi Brysseliin, ja se tavoite yhdistettynä Suomen edun ajamiseen oli maallemme onnettomuus: säilyttääkseen mukavan miehen maineen Katainen ei ollut valmis käymään taistoa Suomen nettomaksaja-aseman parantamisesta”, Seppänen kirjoittaa.
Nyt tällaisen mitä ilmeisimmän kansanpetturin annetaan kaikessa rauhassa marmattaa A-studiossa populismin noususta, vaikka samainen mies on omilla toimillaan ollut synnyttämässä protestimielialaa ja populismin nousua. Lisäksi pitää muistaa, että toimiessaan valtiovarainministerinä vuonna 2008 tämä samainen Katainen esitti Ylen tv-haastattelussa vaatimuksia ulkomaisen työvoiman tarpeesta: hänen mukaansa Suomi tarvitsisi 1,8 miljoonaa maahanmuuttajaa seuraavan 11 vuoden aikana. Hyvin on tuo EU:n hämäristä kammioista ponnistanut "projekti" lähtenyt viime vuosina käyntiin!

Kataisen näkemyksiä peesaavalla Esko Varholta loppui jutun lopussa historiallinen mielikuvitus, kun hän pelottelee liberaaleja fasismilla käyttämällä loppuun kulunutta vertausta kuinka tämä päivä muistuttaa 1930-lukua:

Historian jäljet pelottavat. Nykyisessä nationalismin ja populismin nousussa on selviä yhtymäkohtia 1920- ja 1930-luvun Eurooppaan. Suurin osa ensimmäisen maailmansodan jälkeen perustetuista demokratioista romahti tuolloin diktatuuriin.
Kun seuraa EU:n kosmopoliittien valtakeskittymää ja heidän masinoimiaan kryptisiä ajatusrikoslakeja, joilla tukahdutetaan sanavapautta ja polittista yhdistymisvapautta, niin tilanne todellakin muistuttaa 1930-lukua – nimittäin Neuvostoliiton näytösoikeudenkäyntejä 1936-38!

Brysselistä suorana tavoitettu Jyrki Katainen toisteli valtamedian narraatiota, jossa populismi nähdään syynä eikä seurauksena huonosta politiikasta. Kataisen väite, että vain populistit tarjoavat helppoja ratkaisuja on outo, vaikka hyvin tiedetään, että oikeistoliberaalit markkinafundamentalistit ovat toitottaneet vuosikausia, kuinka globaalit markkinat ja vapaa liikkuvuus luo parhaimman mahdollisen yhteiskunnan.

Tietysti on totta, että eräät yhteiskunnalliset kysymykset ovat eri intressien ristivetojen suhteen hankalia, mutta olisi silti teeskentelyä kiistää, etteikö myös yksinkertaisia kysymyksia olisi. Esimerkkinä olkoon tuttu maahanmuutto, johon ei ole kuin kaksi vaihtoehtoa: joko maahanmuuttoa jatketaan hamaan tulevaisuuteen, kunnes alkuperäiskansa on ahmaistu uusien tulokkaiden sisään tai sitten kansakunta lopettaa itseavustetun kansanmurhansa panemalla rajat kiinni ja lähettämällä etnisesti sopeutumattomat ryhmät takaisin kotimaihinsa. Yksinkertaista, mutta joillekin tuskallista, sillä eihän kakkua voi sekä syödä että säästää.


                                                           **************************



Kuka muistaa vielä sen ajan kun ns. edistykselliset toimittajat moittivat globaaleja suuryrityksiä ja markkinamekanismeja siitä, että ne siirtävät päätäntävallan pois kansanvaltaiselta demokraattiselta järjestelmältä? Valtion kanssa naimisissa olevaa Yleä ei markkinoiden valta enää huoleta, kun se kertoo suurfirmojen yrityksestä vaikuttaa oikeusjutuilla demokraattisesti valitun valtiopäämiehen toimintaan. Ylen verkkosivujen jutussa 
Apple, Facebook, Google ja yli 90 muuta suuryhtiötä tukevat oikeusjuttua Trumpin määräystä vastaan tunnutaan olevan tyytyväisiä siitä, että kansan vaikutusvallan ulottumattomissa olevat suuryritykset saavat vaikuttaa politiikkaan:
Noin sata yhdysvaltalaista suuryritystä on lähettänyt San Franciscon vetoomustuomioistuimelle yhteisen muistion, jossa ne vastustavat presidentti Donald Trumpin määräämää maahantulokieltoa seitsemän muslimienemmistöisen maan kansalaisille.
Yhtiöiden muistion mukaan maahantulokielto aiheuttaa amerikkalaisille yrityksille merkittävää haittaa. Uusien työntekijöiden palkkaaminen hankaloituu. Maahantulokielto myös kannustaa yrityksiä laajentamaan toimintaansa Yhdysvaltain ulkopuolella.
Työvoimaväitteen voisi joten kuten ymmärtää, jos seitsemän kieltolistalla olevaa maata olisivat tietotekniikastaan tunnettuja Itä-Aasian maita. Arabimaita ja mustaan Afrikkaan kuuluvaa Sudania ei yleensä tunneta kognitiivisesti vaativien ammattien kotiseutuna, vaan niissä on keskitytty lähinnä kamelin jätösten polttamiseen leiritulien äärellä. Toisin sanoen suuryritysten ukaasit liittyvät enemmän niiden kannattamaan globalistiseen ideologiaan kuin aitoon työvoiman tarpeeseen lukutaidottomista kehitysmaista.

Huvittavinta on lukea tiedostavien punavihreiden joululahjatoiveita siitä, kuinka luontoa tuhoavat suuriyritykset voisivat kaataa demokraattisesti valitun Trumpin hallinnon. Juuri tällaista päiväunelmaa elättelee Etelä-Suomen Sanomien Vili Uuskallio, joka esittää kolumnissaan Toivottavasti suuryritykset kaatavat Trumpin toiveensa kursailematta:
Itse panisin toivoni suuryrityksiin, joiden toimintaa Trump on vaikeuttamassa protektionistisella talouspolitiikallaan ja maahantulokielloillaan. Iso joukko merkittäviä yhdysvaltalaisia yrityksiä asettui oikeudelle antamassaan lausunnossa vastustamaan Trumpin määräämää maahantulokieltoa, joka yritysten mukaan aiheuttaa ”merkittävää vahinkoa amerikkalaiselle liiketoiminnalle, innovaatiolle ja kasvulle”. Yritykset huomauttivat, että Yhdysvaltojen 500 suurimmasta yrityksestä 200 on maahanmuuttajien ja heidän jälkeläisensä ovat perustamia.
Tiedostavan vasemmiston globaalikapitalismia ylistävät lausunnot eivät jaksa enää hämmästyttää, sen verran alas koko liike on viime vuosina vajonnut. Nyt se on valmis hylkäämään demokratian ja liittoutumaan suurkapitalistien kanssa, jotta kansan valitsemana Donald Trump saadaan pois virastaan. O tempora, o mores!

Mitä tulee Uuskallion lainaamaan väitteeseen, että "Yhdysvaltojen 500 suurimmasta yrityksestä 200 on maahanmuuttajien ja heidän jälkeläisensä ovat perustamia", niin jokainen voi olla varma, että yksikään heistä ei ole lähtöisin nyt listalla olevista Sudanista, Irakista, Somaliasta tai Jemenistä, vaan heitä on etsittävä Euroopasta ja itä-Aasiasta. Kapitalismin kannalta asia on pikemminkin niin, että länsimaissa eksoottisen rikastuksen kasvaessa yhteiskuntarauha järkkyyy niin, että kaikki yritystoiminta alkaa käydä mahdottomaksi, kuten on käymässä Malmössa.


                       
                                                             **********************



Yle Fem, maanantai 13.2.2017 klo 17:25 3/6. 
Melkein norjalainen 

Michael ei ole koskaan kertonut työtoverilleen Carinalle juutalaisesta taustastaan, vaikka Carina on hänen hyvä ystävänsä. Nyt he tekevät yhdessä ikimuistoisen matkan Israeliin. HD


Yle eivätkä muutkaan valtamediat ole halunneet muistaa tänään Dresdenin murhapommituksia (13.–15. helmikuuta 1945)
, toisin kuin Auschwitzin keskityslerin vapauttamispäivää 27.1.1945, jota muisteltiin Yleisradiossakin hartaasti. Virallinen historia tosin "unohtaa" sen, että leiriä ei suinkaan vapautettu lopullisesti, vaan kommunistit tekivät siitä oman keskitysleirinsä antikommunisteja ja kansallissosialisteja varten ennen leirin jäänteiden museoimista ja uudelleen lavastusta. Sen sijaan nämä Dresdenin tuskan huudot eivät kaiu Hollywoodin valkokankailla eikä Ylessä: