lauantai 30. lokakuuta 2021

YLE PELOTTELEE TAAS NATSEILLA, OVATHAN MAAKUNTAVAALIT JA ITSENÄISYYSPÄIVÄ JO LÄHELLÄ



Ylen ohjelmakarttojen suunnittelijat ja tv-dokumenttien hankkijat ovat haukotuttavan ennalta-arvattavia propagandisteja. Itse he tietenkin uskovat olevansa nokkelia kansanvalistajia tärkeällä asialla, vaikka heidän ohjelmatarjontansa ei kerro muusta kuin hysteerisestä moralismista. Vaalien tai itsenäisyyspäivän lähestymisen tietää viimeistään siitä, että Ylen ruutu täyttyy uus- ja vanhanatseja käsittelevistä kauhisteluohjelmista. Katsotaanpa tämän viikon satoa.

Yle TV1, torstai 28.10 klo 22.01 Ulkolinja: Äärioikeisto nousee Saksassa (12) 

Saksassa äärioikeiston kannatus on noussut, ja samalla väkivalta juutalaisia ja maahanmuuttajia kohtaan on lisääntynyt. Dokumentti paljastaa, että Saksassa äärioikeiston toiminnassa on mukana paljon sekä jo eläköityneitä että aktiivisesti virassa toimivia poliiseja ja sotilaita. HD 54 min. Linkki ohjelmaan.

Säännöllisin väliajoin Ylen Ulkolinja havahtuu kuin ohjelmoitu vieteriukko ja kiljahtaa: Saksan äärioikeisto! Tuoreimmassa tendenssidokumentissa korkeasti koulutettua mutta aina yhtä naiivin hyväuskoista punaporvariäänestäjää pelotellaan ties monennettako kertaa kolmannen valtakunnan uudella tulemisella. Tunnettu tosiasia on, että juuri korkeastikoulutetut ovat kaikkein luottavaisempia järjestelemään ja sen ideologiaa toitottavaan valtamediaan. Etenkin punaisessa yliopistossa indoktrinoidut hyväkkäät uskovat valtavirtamediaan, koska se kertoo asiat siten kuin he toivovat niitä kuultavan.

Ohjelman alussa uskotellaan tuttuun tapaan lähestyvästä vaarasta, äärioikeiston kannatuksen jatkuvasta kasvusta. Jos katsoja uskoisi viimeisen 30 vuoden aikana tulleisiin valtamedian varoituksiin, "kabaalin äärioikeiston" kannatuksen täytyisi olla Saksassa nyt vähintään 188%. 

Raflaavasti rakennetussa "Äärioikeisto nousee Saksassa" -dokumentista syntyy helposti mielikuva käänteisestä todellisuudesta, jossa kadut ovat uusnatsien valtaamia ja torit raikuvat Horst Wessel Liedistä samalla kun armeija on täynnä maastopuvuissa heilaavia äärioikeistolaisia. Nämä fantasiat ovat kaikkea sitä vastaan, mitä nähdään maan miehityshallinnon masinoiman uuden Saksan todellisessa katukuvassa: laumoittain kantaväestöä ahdistelivia ulkomaalaisia, raiskaajia ja huumekauppiaita. Kontrolloiduissa tiedotusvälineissä näitä ilmiöitä ei pidetä juuri vaarana, vaan nomenklatuuran huoli syntyy siitä, että äärioikeisto osoittaa niiden olevan vaara. 

Vasemmistoliberaalin propagandan patologiaan kuuluu projisointi, eikä sitä ilman olla tässäkään ohjelmassa. Dokumentin tekijöiden maaninen vimma osoittaa Saksan armeijan ja poliisin olevan äärioikeiston soluttuma tai jopa hallitsema on pelkkä projektio saksalaisvihamielisten voimien sununnattomasta vallasta maan insituutioissa. Kansalta kysymättä erilaiset punavihreät hämärätahot pyrkivät kaikin keinoin ajamaan järjestelmän sisään omia arvojaan, mutta tämä vallanhimo pyritään peittämään kiinnittämällä massan huomio mitättömän kokoiseen äärioikeistoon. 

Ohjelma on täynnä piirteitä, jotka tekevät siitä epäuskottavan. Esimerkisi siihen valikoidut asiantuntijat ovat kaikki tunnustuksellisia vasemmistolaisia ja syvän valtion amerikkalaisia "äärioikeistotutkijoita". Onpa haastateltavaksi saatu myös juutalaistaustainen poliisijohtaja, joka taas synnyttää ohjelman idean vastaisesti kiusallisen mielikuvan, ketkä Saksan poliisia kenties oikeasti hallitsevat. Lisäksi dokumentin tekee epäilyttäväksi se, että haastateltuina ovat pääaisiassa vain huoliteltua englantia puhuvat "asiantuntijat", mikä on kummallista saksalaisessa ohjelmassa. Ilmiselvästi dokumentissa on kyse anglosionistisen propagandakoneiston ja Saksan miehityshallinnon yhteisestä tiedotusprojektista EU:n alueella. 


Yle TV1, keskiviikko 27.10.2021 klo 19.00, Historia: Vilnan juutalaisten pelastaja (12) 

Wehrmachtin kersantti Anton Schmid onnistui pelastamaan satoja juutalaisia Vilnan getosta ja joutui maksamaan siitä omalla hengellään. Kuka tämä sankari oli ja miten hän toimi? HD ohjelmatekstitys (suomi) 54 min

Mitä olisi Ylen viikottainen historiadokumentti ilman säännöllistä muistutusta natseista? Onhan nationalistinen itsenäisyyspäiväkin kohta sopivasti tulossa. Vaikka viime sodasta on kulunut jo yli 75 vuotta, holokaustiteollisuus se vain lisää tuotantoaan. Tällä kertaa huomion saa kyseenalainen sankaritarina saksalaissotilaasta, joka toimi sotatilanteessa vastoin yhteisiä määräyksiä.  

Tällaisten ohjelmien esittämisessä luottamus toiston voimaan on horjumaton, mutta katsojalukujen perusteella natsidokkarien seuraamisessa näkyy jo laajalle levinnyt tympääntyminen. Toki katsojista löytyy edelleen tietty vakiojoukko, jonka maailmankuva tarvitsee säännöllisen vahvistuksen poliittisen vihollisen "pahuudesta" ja "absoluuttisesta toiseudesta". Jos tätä joukkoa ei lasketa lukuun, katoavan katsojakunnan sympatiat alkavat siirtyä pikku hiljaa solvatun ja demonisoidun vihollisen puolelle. 

Fiksut katsojat ovat tienneet jo pitkään, että Saksan antaumisesta 1945 huolimatta anglosionistit ovat näihin päiviin asti jatkaneet yksipuolisesta sotaansa Saksaa ja valkoista eurooppalaisia vastaan. Euroopan tuhoajat löytyvät valtamedian kameran takaa, eivät sen edestä.


Yle TV1, keskiviikko 27.10.2021 klo 19.55 

Politiikka-Suomi: Miten tässä nyt näin kävi? Uudessa Politiikka-Suomi-sarjassa poliitikot puhuvat suoremmin kuin koskaan. Mukana kaikki näkyvimmät poliitikot. Koko sarja Yle Areenassa. ohjelmatekstitys (suomi) 4 min. Linkki sarjaan.

Uusi kymmenosainen sarja on jatkoa Pekka Laineen ja kumppanien muille sarjoille, joissa on käsitelty mm. maamme popmusiikkia, klassista musiikkia ja urheilua. Tämä sarja on aikaisempiin verrattuna huomattavasti ongelmallisempi, sillä se tuo väkisin esiin tekijöiden ja Ylen poliittis-ideologiset preferenssit. Ohjelmasarjan tasapuolisesta pyrkimyksestä huolimatta katsoja ei voi olla huomaamatta kenen puolella sympatiat ovat ja ketkä taas ovat politiikan pahiksia ideologisista syistä.

Eräät kommentaattorit ovat väittäneet, että sarjallaan Yleisradio on aloittanut kampanjoinnin vuoden 2023 eduskuntavaaleihin. Paljon mahdollista. Joka tapauksessa sarjan rintamalinjat ovat selvät: hyvää moraalista polittiikkaa edustavat punavihreät ja yllättäen Keskustapuolue, kun taas pahaa nuivuutta kannattavat Perussuomalaiset, kristilliset ja jossain määrin Kokoomus. Kykypuolue on sympaattisimmillaan silloin kun ääneen pääsee epäkansallinen EU-blokki Alexander Stubbin johdolla. Voidaan kysyä, pedataanko tässä hallitusta, joka muodostuu vihervasemmistosta, Kepusta ja Kokoomuksen eurokraattisiivestä?

tiistai 26. lokakuuta 2021

EU-EUROOPASSA KANSALAISET EIVÄT SAA ESTÄÄ LAITTOMIA RAJANYLITTÄJIÄ

Julkista keskustelua kontrolloivassa valtamediassa on vuosikausia korostettu kolmannen maailman maahanpyrkijöiden olevan meille eurooppalaisille käyttämätön voimavara. Mikäli näin olisi, voittajia olisivat ne maat, jotka ottaisivat vastaan mahdollisimman paljon tulijoita, koska se olisi sama kuin laittaisi rahaa pankkiin. 

Viimeistään vuoden 2015 invaasion jälkeen sinisilmäisimmänkin maahanmuuttoidealistin on täytynyt tunnustaa ainakin itselleen, että kehitysmaiden kognitiivsesti haasteelliset vapaamatkustajat ovat pelkkä rasite korkeaa osaamista vaativassa tietoteknisessä yhteiskunnassa. Jopa Euroopan Unioni puhuu tulijoista taakkana ja vaatii siksi myös Itä-Euroopan jäsenmaita jakamaan laittomista siirtolaisista aiheutuvaa taakkaa. Tästä huolimatta hallitsevan nomenklatuuran kaksoispuhe maahanmuuton loputtomasta tarpeesta ja "huutavasta työvoimapulasta" on entisillään ikään kuin kyse olisi täysin eri asioista. 

Euroopan Unionissa tiedetään kokemuksesta, että liian nopea maahanmuuttoryöpsähdys synnyttää kansalaisissa ikävää poliittista vastarintaa. Salaliittoteoriaksi perusteettomasti leimattu väestönvaihtoprosessi kun etenee parhaiten maltillisella mutta vääjäämättömästi etenevällä invaasiolla. Siksi EU:ssä on närkästytty Valko-Venäjän menettelylle, jossa maa on vastavetona pakotteille päästänyt rajojensa läpi tuhansittain kolmannen maailman kiertolaisia Baltiaan ja Puolaan. 

Ylen verkkosivujen uutisen Puola lisää joukkojensa määrää Valko-Venäjän rajalla 10 000 sotilaaseen: Tavoitteena katkaista Valko-Venäjän masinoima siirtolaisten virta mukaan EU-komissio sanoo Valko-Venäjän ohjanneen ja järjestäneen siirtolaisia unionin rajalle. Tässä yhteydessä laittomat tulijat eivät olekaan EU:lle kultamunia, jotka vain odottavat kuoriutumistaan. EU:n suurimpana pelkona ei olekaan laiton maahanmuuttovirta sinänsä, vaan sen kansalaisissa synnyttämä vastareaktio koko unionin projektia kohtaan. 

Silloin kun EU ei voi itse puolustaa laitonta invaasiota asialle täýtyy panna globalistien taskussa olevat "kansalaisjärjestöt". Ylen uutisessa kerrotaankin aina haaskalle tulevista ihmisoikeusaktivisteista, joita kiinnostavat vain maahantunkeutujien hyvinvointi ja edut: 

Ihmisoikeusaktivistit ovat protestoineet Puolassa sitä vastaan, että rajan yli yrittäneitä, myös naisia ja lapsia, on työnnetty väkisin Valko-Venäjän puolella olevaan metsään. Useita ihmisiä on kuollut pyrkiessään Valko-Venäjältä EU:n alueelle.

Lähes kaikki puolalaiset vastustavat kolmannen maailman vihamielistä ja parasiittimaista invaasiota, mutta niin vain Yle on halunnut kyhätä kiiltokuvajutun mitättömästä hölmöläisvähemmistöstä, joka on valmis toivottamaan tervetulleiksi kehitysmaiden miljardimassat Puolaan ja muualle Eurooppaan. Jos jokin on tässä kohtaa polittinen tendenssiuutinen, niin se on Ylen uutisjuttu Puolalaisäidit osoittivat tukeaan Valko-Venäjältä rajan yli pyrkiville – "Pelätkää Jumalaa, älkää pakolaisia":

Mielenosoittajien kyltteihin oli kirjoitettu iskulauseita kuten "kuoleman raja" ja "pelätkää Jumalaa, älkää pakolaisia". Mielenosoittajat vaativat Puolan hallitusta lakkauttamaan rajoitukset raja-alueella, jotta rajan yli yrittävät saisivat apua. 

– Ajatuksemme ovat metsässä olevien ihmisten luona, sanoi Sylwia Chorazy, joka oli muutamien satojen muiden kanssa osoittamassa mieltään rajavartioston toimipisteellä Michalowossa Puolan itärajalla.

Uutisoinnin empaattinen sävy muuttuu täysin päinvastaiseksi kun valtamedia kuvaa patriootteja, jotka puolustavat Euroopan koskemattomuutta vihamieliseltä miehitykseltä. Ylen radiouutisessa sekä MTV3:n verkkosivujutussa Äärioikeiston partiot käännyttävät maahantulijoita pamppujen ja viidakkoveitsien kanssa Saksan ja Puolan rajalla – Saksa lisännyt valvontaa kauhistellaan väkivaltaisilla mielikuvilla pyyteettömien Euroopan ystävien vapaehtoisvalvontaa:

Poliisi hajotti tänään noin 50 äärioikeistolaisen partion, joka oli lähtenyt rajalle käännyttämään maahantulijoita. Operaationsa aikana poliisi takavarikoi muun muassa pamppuja, pippurisumutetta ja viidakkoveitsen.

Valko-Venäjältä Puolan kautta laittomasti EU:hun tulevat ovat kiristäneet EU-maiden välejä. Saksan sisäministeriön mukaan jo lähes 6 000 ihmistä on saapunut maahan Puolasta ilman lupaa tänä vuonna.

Jos kerran pysyvien korruptiohallitusten hallitsemat länsimaat ovat haluttomia itse puolustamaan maidensa rajoja, täytyy kansalaisten tehdä se näköjään itse. Kansan syvien rivien tuesta huolimatta tehtävä on epäkiitollinen, koska valtamedia suhtautuu erittäin kylmäkiskoisesti kansalaisaktivismiin, jossa puolustetaan oman kansan etua. 

Asiaa voi verrata vaikkapa siihen, kuinka myötäkarvaisesti Yle suhtautuu globalistien bulvaanina toimivan Elonkapinan laittomaan ja hedelmättömään toimintaan. Vouhotetaan luonnonsuojelusta, mutta toimittajille ei näytä olevan mitään merkitystä sillä, että juuri laittoman siirtolaisuuden omatoimisella estämisellä vähennetään konkreettisesti hiilijalanjälkeä ja vaikutetaan siten suoraan hiilidioksidipäästöihin. 

Viimeaikaiset tapahtumat Puolan ja Liettuan rajoilla kertovat, että ainakin Itä-Euroopassa hallitukset noudattavat kansan enemmistön tahtoa. Heti kun tullaan Saksan puolelle rajat alkavat vuotaa kuin seula. Tämä taas on osoitus Länsi-Euroopan hallintojen epäluotettavuudesta, koska ne eivät halua täysmääräisesti toteuttaa niinkin yksinkertaista tehtävää kuin rajanvalvonta. Koska omaan hallintoon ei voi enää luottaa, kansakuntien selviytyminen jää kansalaisten harteille. Katupartiointi ja vapaaehtoinen rajanvalvonta ovat ensimmäisiä merkkejä hajoavasta hallinnosta, jossa hallittujen ja hallitsijoiden intressit eivät ole enää samat.

maanantai 18. lokakuuta 2021

MASENTAVAN PELLEMAAILMAN UUTISIA


Aikamme sairaalloisesta yliherkkyydestä kertovat ulostulot ovat viime aikoina täyttäneet maamme uutistarjontaa. Nämä poliittista korrektiutta, valkoista syyllisyyttä ja woke-tietoisuutta lietsovat uutiset kertovat osaltaan millaiseen pellemaailmaan olemme soljahtaneet sitä itsekään huomaamatta. 

Median omassa kuplassa vinkulelujen närkästymiset on otettu kuolemanvakavina kysymyksinä, mutta vähänkään objektiivisesti tarkasteltuna tuo kaikki loiskiehunta näyttää epäolennaiselta korviketoiminnalta, jota ei voi ottaa missään suhteessa vakavasti. Sosiaalisen median pienet mutta aktiiviset painostusryhmät ovat kuitenkin saaneet nostettua näennäisongelmia pintaan, koska nykyinen valtamedian toimittajakunta on usein näiden "aktivistien" kavereita ja ajatusmaailmaltaan samoilla linjoilla. Ikävä kyllä suuri yleisö ei osoita juuri mitään vastareaktiota tälle läntistä kulttuuria itseruoskivalle poliittiselle korrektiudelle, jonka vuoksi pienten äärivasemmistolaisten opiskelijaklikkien houreista on tullut kultuurissamme valtavirtaa. 

Yle Watch esittelee seuraavaksi muutamia tuoreita "uutisia", jotka ovat oireita taudista, joka on kalvamassa koko läntisen sivilisaation itsekunnioituksen kuiviin. Tuorein tapaus on Iltalehden kertoma mukakohu Afrikan tähti -pelillä larpanneista opiskelijoista. Uutisessa Rasismikohu Helsingin yliopistossa – riistoleikkejä ja Afrikan tähti -vitsailua: ”Olen sanaton” kerrotaan Saksasta tulleen mustan vaihto-opiskelijan pitäneen Afrikan tähteä "rasistisena", jonka seurauksena säikähtäneet maantiedon opiskelijat tuomitsivat pelin kokonaan. Sillä ei ollut merkitystä opiskelijoille, että mustan naisen Instagramissa esittämät väitteet olivat perusteettomia. 

Samaisessa uutisessa eräs Helsingin yliopiston professori kommentoi, "ettei peli kerro kolonialismista, timantteja ei oteta mukaan eivätkä pelin häviäjät päädy orjiksi", mutta näillä huomioilla ei ollut merkitystä kun vastassa oli mustan naisen sana. Intersektionaalisen feminismin naisittamissa opiskelijärjestöissä mustan naisen syyttäminen valehtelusta on jo ajatuksenakin mahdoton, koska se olisi jollakin tapaa osoitus rasismista. Tapaus osoittaa, etteivät yliopistot ole enää vapaan ajattelun turvasatamia, vaan uusmarxilaisia koulutuskeskuksia ja pelleopistoja, joissa on vallalla Kiinan kulttuurivallankumouksen metodit. 

Läpikotaisin punamädätetty yliopisto marssii tunnetusti länsimaisen hulluuden kärkijoukossa, josta hyvänä esimerkkinä on Ylen uutinen Osa opiskelijoista halusi yliopiston vessoista sukupuolineutraaleja, mutta toiset vastustivat: nyt vessoja on neljänlaisia, ja tutkijasta määrä on hyväTähän ei ole mitään kommentoivaa, sillä jo itse otsikko tiivistää kaiken mitä yliopistoissa on nykyään meneillään. Sen verran tähän voi lisätä, että kun lännessä operoidaan suurella intensiteetillä itse luotujen epäolennaisten ongelmien parissa, todelliset viholliset niin sisällä kuin ulkona voivat tehdä rauhassa tuhotöitään. 

Toinen Ylen juttu raportoi perinteisen tiernapoika-tradition muutoksesta, jota on ajanut ajan hermolla oleva Tiernasäätiö. Uutisessa Tiernapoikien kasvojen mustaaminen kiellettiin, jotta perinne voi jatkua – osa kritisoi muutosta, asiantuntijasta esitykseen olisi pitänyt puuttua aiemmin mustien aisankannattajaksi ryhtynyt säätiö vaatii, "ettei Murjaanien kuninkaan kasvoja saa maalata enää mustaksi, sillä se on liitetty rasistiseen blackface-toimintaan". Blackface tarkoittaa sitä, kun valkoinen maalaa kasvonsa tummaksi ja esittää mustaa. Kuvaavaa on, että Tiernasäätiön päätöksen taustalla on mateleva mielistely ulkomaalaisten närkästyjien edessä:

– Esimerkiksi Oulussa asuvat britit ja hollantilaiset ovat ihmetelleet, miten kasvojen maalaaminen mustaksi voi olla täällä ok, vaikka Suomi muuten on edistyksellinen.

Itseään edistykselliseksi kutsuvaa väkeä ei kuitenkaan häiritse yhtään se, että mustat voivat elokuvissa näytellä historiallisia valkoisia hahmoja. Eurooppalaisen kulttuurin ja identiteetin vääristelyä ei nähdäkään näissä piireissä tuomittavana, vaan päinvastoin kannattettavana projektina, koska sillä voidaan progandisesti oikeuttaa nykyinen maahanmuttoivaasio ja monikulttuuri.  

Rotu- ja kulttuurikysymyksen haltuunoton ohella liberaaleiksi naamoituneiden kulttuurimarxilaisten toinen rintamalinja löytyy niin ikään valkoisen populaation säilymiseen vaikuttavasta asiasta. Homoseksuaalisuuden ja häiriintyneen transsukupuolisuuden valtavirtaistaminen on ollut uusvasemmiston tavoite jo pitkään, mutta vasta kun suurkapitalistit ovat astuneet samaan kelkkaan, tuhoisaa propagandaa on voitu alkaa toteuttaa isolla volyymilla. Tästä epäpyhästä allianssista kertoo Ylen uutinen  Uusi Superman on biseksuaali – "Taas yksi valkoinen heterosankari olisi ollut hukattu tilaisuus".

DC Universe kertoo saaneensa pääosin myönteistä palautetta.  

– Ihmiset kertovat ensi kertaa nähneensä itsensä Supermanina, mikä on sellaista, mitä he eivät aiemmin pitäneet mahdollisena, Taylor kertoo.  

– Toivon, ettei tällainen muutaman vuoden päästä enää nousisi otsikoihin. Toivon, ettei tämä trendaisi Twitterissä, Taylor pohtii.  Jon Kent seuraa supersankarina aikaansa. 

Uudessa albumissa hän on huolissaan ilmastonmuutoksesta ja pakolaisista.

Pellemaailmassa noloa hyvesignalointia on vaikea edes parodisoida, jonka vuoksi Pahkasikakin lopetti ilmestymisensä jo vuonna 2000. Se, että sodomiittinen Teräsmies on uudessa albumissaan "huolissaan ilmastonmuutoksesta ja pakolaisista", on jo niin kliseistä muotiaatteiden seuraamista, että vanhassa maailmassa se näyttäisi liberaalihyväkkäiden parodisoinnilta. 

Tällä haavaa ei ole näköpiirissä mitään vakavasti otettavaa vastavoimaa, joka näyttäisi suurelle yleisöllä tämän ilveilyn oikeanlaisessa valossa. Sitä vastoin kulttuurin lapsellistumista suosivalla punaliberaalilla hegemonialla ei ole aikomustakaan itsekritiikkiin ainakaan näissä olosuhteissa. Vasta siten kun talousukupla puhkeaa ja vääjämätön taistelu elämisen perusedellytyksistä on  arkipäivää, kulttuurin parasiitti-ilmiöt ja niitä edistäneet ihmiset poistuvat kartalta kuin itsestään.

torstai 14. lokakuuta 2021

KORONAAN VÄSYTETYT KANSALAISET SUOSTUVAT MUKISEMATTA HEITÄ KONTROLLOIVALLE KORONAPASSILLE

Kaikki eduskuntapuolueet kannattava koronapassin käyttöönottoa.


Suomalaisille ja muille eurooppalaisille luvattiin ensimmäisten rokotteiden tultua yhteiskunnan avautuvan. Nyt puhutaan jo kolmannesta rokotteesta eikä elämä ole vieläkään palautunut normaaliksi. Kolmaskaan rokotekerta ei jääne viimeiseksi, vaan edessä on loputun roketerumba. Yhteiskunnan toimivuuden sujuvoittamiseksi "ratkaisuksi" on esitetty koronapassia, jota lobattiin jo ennen ensimmäisen rokotteen tultua markkinoille. 

Ilman sen kummempaa salaliittoteoretisointia näyttää siltä, että kansalaisten kontrollointiin hyväksi välineeksi havaittua koronapassia on suunniteltu EU:n ja Maailman talousfoorumin käytävillä jo pitkään. Edetään vaihe vaiheelta. Nyt on sopiva aika siirtyä koronapassiin, koska kansalaiset alkavat olla jo väsyneitä jatkuviin rajoituksiin. He ovat valmiita alistumaan seurantaan ja kontrolliin, kunhan vain saavat elää elämää, joka muistuttaa pinnallisesti aikaa ennen koronaa.

Uutiset ovat kertoneet päivittäin, kuinka Suomi on siirtymässä pikavauhtia koronapassin käyttöönottamiselle. Koska EU:n agendalle lojaali perustuslakivaliokuntakaan ei vastusta hanketta, koronapassi tultaneen ottamaan käyttöön jo ensi lauantaina. Lammasmaisilta kansalaisilta ei ole odotettavissa joukkomielensosoituksia eikä yksikään median sertifioima mielipidevaikuttaja ole kritikoinut hallituksen totalitarismin ensiaskeleelta kaikuvaa päätöstä. Ylen uutisessa Missä ja keneltä koronapassia vaaditaan? Tässä tärkeimmät tiedot koronapassista, jonka on tarkoitus tulla voimaan lauantaina vain todetaan, mitä muutoksia kansalaisille on tulossa:

Koronapassia voidaan vaatia ensinnäkin baareissa, yökerhoissa ja ruokaravintoloissa.

Yleisötilaisuuksissa passia voidaan edellyttää esimerkiksi teattereissa, messuilla ja konserteissa. Sama koskee museoita, taidenäyttelyitä ja vastaavia kulttuuritiloja.

Liikuntapaikoista passia voivat vaatia esimerkiksi kuntosalit, ryhmäliikuntatilat ja muut sisäliikuntapaikat sekä lasten sisäleikkipuistot. Listaan lukeutuvat myös uimahallit ja kylpylät.  Passia voivat lisäksi vaatia asiakkailtaan esimerkiksi sisätiloissa olevat eläintarhat tai huvipuistot.

Koronapassin edellytyksenä on joko saatu rokotesuoja, 72 tunnin sisällä saatu negatiivinen koronatesti tai todistus sairastetusta koronataudista.

Rationaalisesti ajateltuna päätös on outo, sillä Suomi on jo lähellä 80%:in rokotekattavuuden rajaa, jonka pitäisi tarkoittaa ryhmäsuojan saavuttamista ja taudin etenemisen loppumista. Mihin enää tarvitaan rokotepassia? Ehkä siihen, että koronapassi on erinomainen väline kansalaisten kontrolliin ja sosiaaliseen luottoluokitukseen. Voidaan kysyä, miten tämä eroaa paheksutusta Kiinan mallista, semminkin kun koronapassista tehdään todennäköisesti vaivihkaa pysyvä järjestelmä. 

Koronan hallinnan kannnalta digitaalinen koronapassi on täysin turha lisä, koska jo nyt koronorokotteesta saatu todistus ajaa saman asian. Koronapassin ainoa lisäarvo on sen kontrollimahdollisuudesta, josta hyötyy vain globalistinen eliitti, joille on tärkeää hallita ihmismassoja toivottuun suuntaan. Tästä on jo näyttöä Maailman talousfoorumin johtajan Klaus  Schwabin markkinoimasta talousjärjestelmän ja infrastruktuurin "suuresta nollauksesta" (The Great reset), jota on pyritty nopeuttamaan koronan varjolla

Espoon kaupunginvaltuutettu Jiri Keronen (ps) on harvoja poliitikkoja, joka on kyseenalaistanut koronapassin mielekkyyden. Hän kirjoittaa Facebook-sivullaan 3.10.2021 uuden kontrollivälineen haitoista tavalliselle kansalaiselle:

Hyötyjen sijasta koronapassista seuraa kuitenkin paljon ylimääräistä pahaa. Ensinnäkin se tulee maksamaan aivan älyttömästi ja vuotamaan kuin seula, koska sen valmistaminen annetaan sataprosenttisen varmasti jollekin Tiedolle tai vastaavalle höpölafkalle. Luultavasti sen avulla voidaan seurata ihmisen liikkumista eri tapahtumissa ja paikoissa, mitä luonnollisesti tullaan perustelemaan jollain epidemian jäljittämisellä tai vastaavalla ja vannotaan, että ei varmasti käytetä mihinkään muuhun. Sitten myöhemmin päätetään, että voidaan sitä nyt vähän käyttää muihinkin asioihin. Juuri tällä tavalla kävi normaalin passin tietojenkin kanssa.

Ensimmäiset askeleet kansalaisten tiukemmalle kaitsemiselle tulevat Italiasta. Yle uutisten verkkosivuilta löytyy juttu Analyysi: Koronapassi tai ulos työpaikalta – Italia pakottaa työntekijät rokottautumaan, seuraako muu Eurooppa perässä?, jossa toimittaja Sara Rigatelli kertoo mitä valtavia mullistuksia koronapassin laajennetut käyttövaatimukset yhteiskunnassa synnyttävät. Väärällä tavalla auktoriteettiuskoiset suomalaiset eivät ryntäisi koskaan suurin joukoin kaduille vastustamaan heidän päänmenokseen tehtyä lakialoitetta. Tähän suomalaisvihamielinen järjestelmä luottaa edelleen. Mutta Italiassa on toisin, sillä siellä kansalaiset eivät ole tyytyneet puimaan nyrkkejään vain tv-ruudun edessä:  

Roomassa nähtiin viikonloppuna hurjistuneita mielenosoituksia. Vaikka niissä oli mukana äärioikeistolaisia ryhmiä lietsomassa väkivaltaa, jännitteet Italiassa kasvavat aidosti.

Ylen analyysin mukaan Euroopan ihmisoikeustuomioistuin ei ole toistaiseksi asettunut koronapassin ja  pakkorokotusten esteeksi.  Miksipä olisikaan, onhan ihmisoikeustuomiostuin osa globalistien apparaattia, jolla pyritään kaikin keinoin kumoamaan kansallista itsemääräysvaltaa. Juttuun haastatelu pahamaineinen ex-kommunisti, ihmisoikeusprofessori Martin Scheinin, sanoo kieli keskellä suuta, että  "Italia on tärkeä laboratorio, joka antaa tosiasiapohjaista tietoa siitä, mitkä toimet purevat". Systeemin mieheltä ei voi oikein muunlaista lausuntoa odottaakaan. 

Huolestuttavinta jutussa on Italian poliittisen järjestelmän yksimielisyys koronapassin käyttöönottamisesta. Ilmiö on tuttu myös täällä Suomessa, jossa Perussuomalainen valeoppositio on kannattanut täysin rinnoin jopa ankarampia koronarajoitteita kuin hallitus:

Italian riitaisat poliittiset ryhmät ovat olleet hämmästyttävän tiiviinä rintamana koronapassin takana. Myös oikeistopopulistit äänestivät lopulta sen puolesta.

Jäävätkö kriittiset kansalaiset lopulta yksin hajanaiseksi joukkioksi, jolla ei ole aitoja edusmiehiä läntisessä poliittisessa järjestelmässä? Vai voisiko eri Euroopan maissa syntyä kaikein kurjistamisen paineessa vihdoin riippumaton oppositio kuten DDR:ssä 1989, jolloin koko korruptoitunut poliittinen järjestelmä pyyhkäistiin sivuun?



perjantai 8. lokakuuta 2021

VALTAMEDIA TUOMITSEE KATOLISEN KIRKON, VAIKKA SYYLLISIÄ OVAT SAALISTAVAT HOMOPEDOFIILIT


Tällä viikolla maailmalla on kohistu ranskalaisen tutkintakomission raportista, jonka mukaan 
katolisen kirkon papit käyttivät seksuaalisesti hyväkseen satoja tuhansia alaikäisiä lapsia vuosikymmenien ajan . Asiasta on kertonut näyttävästi myös Ylen uutiset esimerkiksi jutussaan Ranskan katolisen kirkon papit hyväksikäyttivät satoja tuhansia alaikäisiä ja kirkko peitteli jäljet, kertoo tuore raportti:
Ainakin 216 000 alaikäistä on joutunut hyväksikäytön uhriksi Ranskan katolisen kirkon piirissä kuluneen reilun 70 vuoden aikana, käy ilmi tuoreesta raportista.  Kaksi ja puoli vuotta kestäneen tutkinnan loppuraportti julkaistiin tänään tiistaina. Sen teki kirkosta riippumaton komissio.
(...) Kun mukaan luetaan myös hyväksikäyttö kirkon maallikkojäsenten taholta, muun muassa katolisten koulujen opettajien, hyväksikäytettyjen lasten määrä nousee arviolta noin 330 000:een. 

Uutisessa kerrotaan vain ohimennen, että 2 500 -sivuisen raportin mukaan "suuri ennemmistö" hyväksikäytetyistä on ollut esimurrosikäisiä poikia. Lgbt-myönteiselle medialle tämä on kiusallista, sillä käytännössä raportti kertoo katolisen kirkon pedofiilien olevan homoja. Siksi syytökset onkin kohdistettu kirkon instituutioon, eikä homoseksuaalien saalistavaan elämäntapaan:

Asiaa selvittämään määrätyn tutkintakomission puheenjohtaja Jean-Marc Sauvé sanoi raportin julkistamistilaisuudessa, että katolinen kirkko osoitti vuosikymmenten ajan täydellistä välinpitämättömyyttä uhreja kohtaan,
Vasemmistoliberaalien toimittajien pedofiilia-narraatio rakentuu lähinnä kulttuurimarxilaisesta hierarkiakritiikistä, jossa kirkkoinstituution oletetaan synnyttävän pahaa Deus ex machina, vaikka tosiasiassa perverssit käyttävät hyväkseen kirkkoa toteuttaessaan sairaita nautintojaan. Tutkintakomission raportissa jää nimittäin sanomatta, että kirkolliselle alalle hakeutuneet homopedofiilit ovat tuskin lainkaan kiinnostuneita hegellisistä kysymyksistä, vaan näkevät ammatissaan vain mahdollisuuden saalistaa vapaasti pikkupoikia. Jos joku muu ammattiala soisi yhtäläisen mahdollisuuden hyväksikäyttöön kuulisimme pedofiiliskandaaleja siitä. 

Pedofiilikohujen valtavirtauutisoinnissa on tyypillistä, että se keskittyy lähes pelkästään länsimaihin ja etenkin katoliseen kirkkoon. Pahoja asioita tapahtuu myös muslimien ja juutalaisten keskuudessa, mutta tiedotusvälineet pidättäytyvät kertomasta niistä, koska tapaukset antaisivat "vääränlaisen kuvan" näistä rauhanuskonnoista. Esimerkiksi koko Suomen valtamedia on ollut täysin hiljaa juutalaislahkoissa paljastuneista lukuisista lapsenraiskauksista, koska niistä kertominen ei sovi valkoisia (kristittyjä) syyllistävään suureen kertomukseen.

Voidaan myös perustellusti kysyä, mikä rooli kirkon homopedofiliassa on uusmarxilaisilla troijan hevosilla, jotka ovat levittäytyneet papistoon aina vain suurempina määrinä. Viime vuosikymmeninä sekä katolinen että protestanttinen kirkko ovat  tunnetusti solutettu maallisia teemoja ajavilla punavihreillä, joille on aina ollut tärkeää "seksuaalinen suvaitsevaisuus". Niitetäänkö Ranskan pedofiiliskandaalissa nyt tätä mätää satoa?

Suomessa asiasta käyty julkinen keskustelu noudattaa odotettua kaavaa. Otetaan esimerkiksi vaikka punaliberaaleille agitaattoreille varattu Yle Radio Suomen Pyöreä pöytä -keskusteluohjelma. Sen viimeisimmässä lähetyksessä Katolinen kirkko pitäisi lakkauttaa! Facebookin tilalle reilun kaupan sosiaalinen media! Olemme rokottamattomien panttivankeja! samanmielinen kesustelurinki päätyy vanhassa kunnon bolshevikkihengessä lakkauttamaan kirkkoinstituution. Vaatimuksen ehdottajana oli kukapa muu kuin femikommunisti Kaarina Hazard, joka ei näe syyllisiä lgbt-kulttuurikenttään kuuluvissa homopedofiileissä, vaan ainoastaan instituutiossa, jossa rikokset ovat tapahtuneet.  

2000-luvun sosialistiutopistien harhauttavassa retoriikassa toistuu puhe aidan seipäistä eikä itse aidasta; he sättivät kirkkoa, vaikka pitäisi tuomita degeneraatit, jotka ovat ryhtyneet papeiksi vain patologiset mielihalut mielessään. Terveen suoraselkäisessä yhteiskunnassa taas katsotaan, ettei pedofilian törkeintä muotoa homopedofiliaa saada kitkettyä, ellei pelotevaikutteena ole koko homoseksuaalisen saalistavan elämäntavan uudelleen kriminalisoiminen.