HUOMIO POIS MATUJEN RAISKAUKSISTA: YLE KAIVOI 90-LUVUN SKINIT NAFTALIINISTA

Skinien mielenilmaus Joensuussa talvella 1995.

Multikulti-Ylen umpikieroon uutisointitaktiikkaan kuuluu huomion suuntaaminen pois tämän hetken akuutista maahantunkeutumis-kysymyksestä, joka on itse asiassa ollut jo pitkään koko läntisen sivilisaation olemassaoloa koskeva ongelma. Tällä kertaa Yle uutisten nettisivullla kiinnitettiin huomio 20 vuoden takaiseen Mikkelin ja Joensuun skinhead-ilmiöön, jonka ainoa todellinen relevanssi nykypäivään on se, että sinne minne ei-eurooppalaiset tunkeutuvat, se synnyttää väistämättä ongelmia ja siten myös vastareaktion. Tietysti Yle näkee vanhan skini-ilmiön ajankohtaisuuden omasta marginaalisesta agendastaan käsin, jonka vuoksi sillä ei ole intressiä tarkastella ilmiötä laajemassa kontekstissa, jossa syy- ja seuraussuhteita tarkasteltaisiin viileän objektiivisesti. 

Mari Karjalaisen toimittama juttu Teini-ikäiset skinit herättivät pelkoa Mikkelin kaduilla – Rasismia vähäteltiin 90-luvulla noudattaakin perin tuttua psykologisoivaa, moralisoivaa ja syyllistävää kaavaa, jossa eettisesti oikeutettu geneettinen ja kulttuurinen itsesuojelu halutaan mitätöidä epäsosiaalisuudeksi ja moraaliseksi mielenhäiriöksi. Tämä indoktrinoinnin malli muistuttaa jossain määrin massiivista holokausti-propagandaa, jossa yli 70 vuotta vanhojen asioiden loputtomalla pakkomuistelemisella yritetään syyllistää kaikkia valkoisia. Molempien propaganda-aiheiden psykologisena tavoitteena ei ole mikään muu kuin saada revittyä kansalaisten geneettis-kulttuurisen itsepuolustuksen suojaus auki. Rikkirevittyyn identieettiin voidaan sitten helposti istuttaa hegemonisen eliitin suosimia etnomasokistia arvoja, joiden se katsoo etunsa mukaisesti olevan sopivia suurten lammaslauma-massojen kaitsemiseksi.  

Ylen nettiartikkeli toimii hyvänä esimerkkitapauksena, kuinka kulttuurimarxilaisesti virittäytynyttä tiedottamista harjoitetaan. Siksi juttu on hyvä avata kokonaan ja katsoa mitä tämä propagandistinen roska pitää oikein sisällään.

Pizzerian ikkunat paiskottiin säännöllisesti rikki Mikkelissä 1990-luvulla. Nuorten skinien asenteet olivat avoimen rasistisia. Tuolloin suuri yleisö ei ottanut kantaa rasismiin. Nykyisin antirasistinen toiminta on kasvanut eivätkä ihmiset halua olla vain hiljaa.

Todellisuudessa "anti"-rasistinen toiminta ei ole muuta kuin vaivon peiteltyä suomalaisvihaa, jolle antaa oikeutuksen marxilaisten ja liberaalien eksistentiaaliseksi mörköksi nostama rasismi, jonka halutaan rasistisesti koskevan vain valkoisia. "Anti"-rasistinen toiminta on edelleen marginaalisten äärivasemmistolaisten, monikulttuurikiihkoilijoiden ja toimittajien keskinäistä puuhastelua, jolla ei ole mitään yhteyttä kansan syviin riveihin. 

Hallituskadulla, nykyisen kauppakeskus Stellan kohdalla, sijainneen pizzerian ikkunat paiskottiin rikki säännöllisesti. Turkkilaislähtöinen ravintolayrittäjä Veysi Zengil kertoo, että maahanmuuttajilla ei ollut tuolloin mitään mahdollisuuksia liikkua kaupungilla iltaisin.

Skinien kuin myös tavanomaisesti pukeutuneiden nuorten ilkivaltaa kebab-paikkoja vastaan tapahtui Mikkelissä jonkin verran, mutta olisi hölmöä uskoa Veysi Zengilin jokaista sanaa, sillä hänellä on omat motiivinsa uhriuttaa etninen viiteryhmänsä. Kriittinen toimittaja olisi tehnyt tässä kohtaa tarkentavia kysymyksiä, kuten kuinka monta kertaa ikkunat tarkalleen ottaen rikottiin esim. vuoden aikana. Myös väite, että 1990-luvulla jossain päin Suomea värilliset ulkomaalaisporukat eivät olisi muka voineet liikkua laisinkaan iltaisin, tuntuu vähintään liioittelulta ellei peräti puhtaalta valheelta. Valtamediat levittävät tällaista myyttiä mielellään, sillä ne haluavat projisoida sille kiusalliset värillisten no-go alueet ja raiskaajajengit kuvitteelliseen menneisyyteen, jossa vain valkoiset olivat pahantekijöitä.

Zengil kertoo, että skinien kanssa ei voinut keskustella. Selvin päin he olivat ujoja ja alkoholin vaikutuksen alaisina väkivaltaisia. Kun poliisi kysyi nuorilta, minkä vuoksi he käyttäytyvät uhkaavasti, selkeää vastausta ei saanut. – Eivät he oikeastaan tienneet, mitä olivat tekemässä. Heidän piti vain näyttää jotain. Monelta herähti itku kuulusteluissa, kertoo Saksa.

Poissaolevista on helppo puhua pahaa, sillä he eivät ole esittämässä vasta-argumentteja ja omaa tulkintaansa tapahtumista. Toimittajien ja tutkijoiden tapaan myös kebab-yrittäjä ja poliisi ovat oppineet psykologisoinnin taidon, eivätkä he siksi halua etsiä skinien käytökselle yhteiskunnallisia tai identiteettipolitiikkaan liittyviä syitä. Toimittaja Mari Karjalaiselle ei tullut varmaan edes mieleen, että hän olisi saanut informatiivisesti tasapuolisemman jutun, jos hän olisi haastatellut myös entisiä skinejä, mutta siihen hän ei ryhtynyt, koska se olisi saattanut rikkoa etukäteen lukkoon lyödyn narraation. 

Eläkkeellä oleva poliisi Saksan käsityksen mukaan skini-ilmiö johtui Mikkelissä siitä, että skiniporukoiden nuorilta puuttui vanhempien tuki ja elämän suunta. (...) Saksan mielestä Mikkelissä ei ollut kuitenkaan ongelmaa skinien kanssa. – Lehdet kirjoittelivat, että täällä on skinejä. Mutta ei meillä ongelmaa ollut. Mikkeliä yritettiin verrata Joensuuhun, mutta ei kaupunki päässyt lähellekään.

Poliisimiehellä on varmasti oma tulkintansa ilmiön syistä, joissa hän varmaan osuu joidenkin kohdalla oikeaan. Ilmiön varsinaiseksi selittäjäksi siitä ei silti ole, vaikka Saksa onkin oppinut hyvin sosiaalitätien diskurssin. Skini-ilmiön varsinaisena katalysaattorina toimineet Afrikan muukalaiset on jätetty kokonaan huomioimatta. Tässä kohtaa on hyvä muistaa Helsingin kaupungin entisen pormestarin Raimo Ilaskiven toteamus: "Suomessa ei  ollut rasismia ennen kuin somalit tulivat".

Tampereen yliopiston dosentti ja rasismin tutkija Anna Rastas sanoo, että rasismin olemassa oloa vähäteltiin 1990-luvulla. Rasismia kokevia maahanmuuttajia tai tummaihoisia suomalaisia oli vielä vähän. Vähättely ei käy, sillä kaikkiin rasistisiin toimiin pitää puuttua heti.

Tässä vaiheessa juttua mukaan tuodaan pakollinen "rasismi-asiantuntija", jonka sosiologista tendenssi-sössötystä ja palopuheita lukija joutuukin seuramaan lähes koko artikkelin loppuun asti. Anna Rastas on tunnettu äärivasemmistolainen monikulttuuri-aktiivi, joten hänen tieteen varjolla esittämiin lausuntoihin on syytä suhtautua suurella varauksella, sillä hänen motiivinsa eivät tässä kysymyksessä ole lähelläkään puolueetonta saati totuuteen pyrkivää. Lainauksessa, jossa Rastas väittää, että rasismia vähäteltiin 1990-luvulla, ei pidä millään mittareilla paikkaansa. 1990-luvulla media jauhoi rasismista yhtä väsymättömästi kuin tänään, jonka vuoksi  teema oli jatkuvasti otsikoissa. Asian voi tarkastaa vaikka tuon ajan lehdistä ja niissä käydyistä mielipidekirjoituksista. Jopa Yle TV1:n kulttuuriohjelma Valopilkku oli niin rasismipuheen pauloissa, että valitsi 1990-luvulla antirasistiseksi maskotiksi ryhtyneen joensuulaisen rikosylikomisario Erkki Kanervan "Vuoden valopilkuksi", vaikka herran teot eivät liittyneet kulttuuriin ja taiteeseen mitenkään. Tapaus oli hyvä esimerkki tuon ajan ilmapiiristä, jossa monet asiat politisoitiin monikultturismin alttarille. Sama henki on jatkunut näihin päiviin asti.

Ei ole vain lasten ja nuorten oma vika, että he eivät ymmärrä ajatustensa ja toimiensa olevan rasistisia. Aikuisilla on vastuu siitä, millaisessa maailmassa lapset ja nuoret elävät. – Kaikilla lapsilla pitää olla oikeus kasvaa joihinkin muihin arvoihin kuin rasismiin ja vihaan. Pitää olla huolissaan, jos lasten maailmassa suositaan vihaa. Entinen nuorisotoimenjohtaja Teuvo Kurki toivoo, että kaikki aikuiset pitäisivät huolta yhteisestä ilmapiiristä puuttumalla nuorten piirissä esiintyvään vihaan.

Viha viha....mutta kuka oikeastaan vihaa ja ketä? Rastas esittää tässä vaatimuksia millaista maailmaankuvaa lapsille ei saisi opettaa. Hän ei sano suoraan millaisia arvoja lapselle sitten pitäisi opettaa, mutta koska kyseessä on suomalaisvihamielinen kulttuurimarxilainen, jokainen voi päätellä asian itse. Esittämällä karikatyyrin "rasismista", joka on vain muka pelkkää vihaa, hän rakentaa taitavasti psykologisen olkiukon, joka on helppo kaikkien tuomita. Silti jokainen toimiva yhteisö on jossain määrin "rasistinen", sillä ilman poissulkevuutta ei voisi olla kulttuuria synnyttäviä erillisiä kokonaisuuksia, jotka näin luovat aidon diversiteetin. Muutoin maailma olisi yksi yhtenäinen harmaa maailmankylä täynnä yksilöatomeja, jotka kävisivät sotaa toisiaan vastaan rajallisista resursseista. On vaikea sanoa minkälaiseen maailmaan Rastas itse tähtää, mutta on selvää, ettei sellainen tue ainakaan ihmiskunnan kulttuurista erilaisuutta, jonka takaavat ainoastaan erilliset kansalliset etniteetit ja kulttuurit. Siksi jatkuva jankkaus vihasta onkin Rastaan heijastuma omasta vihasta, jonka kohteena on etnisesti ja kulttuurisesti yhtenäinen Suomi.

Valtaväestö ei koskaan koe suoraa rasismia Suomessa. Ei tiedetä, miltä tuntuu, kun kadulla uhkaillaan, haistatellaan ja syljetään. Monet suomalaiset tulevat kosketuksiin rasismin kanssa vasta, kun he lukevat rasismista tai ottavat osaa rasismikeskusteluun. – Antirasistisia toimijoita kuten tutkijoita ja poliitikkoja uhkaillaan. Jos olet hiljaa, se ei tule tietoon, Anna Rastas sanoo.

Nyt ollaan kulttuurimarxilaisen hevonpaskan ytimessä. On vaikea kuvitella mitään niin suurta ja läpinäkyvää valhetta kuin väite, että valkoiset kuten suomalaiset eivät kohtaisi rasismia ellei koko käsitteelle sitten anneta täysin uutta sisältöä. Vai mitä on sanottavat niistä sadoista ja taas sadoista suomalaisnaisista, jotka afrikkalaiset ovat valinneet himonsa ja vihansa kohteiksi? Värilliset raiskaavat, ryöstävät ja tappavat Euroopassa nimenomaan rodullisin perustein, mutta viidakkokuumetta poteva Anna Rastas ei halua tunnustaa tätä, koska se ei sovi ideologiaan, jossa rasistinen uhrius kuuluu vain värillisille. On kiistämätön fakta, että länsimaissa mustien rodullisesti motivoitunut väkivalta on moninkertaista suhteessa valkoisiin. Tämä jos mikä on poliittinen tabu, jota valtamedia ei halua päästää julkiseen keskusteluun ja josta uhriutumiseen turvautuvan Rastaan on mahdoton rimpuilla millään väitteillä ulos.

– Suurin osa maahanmuuttajista ei osaa hakea viranomaisilta apua rasismiin. He ovat enemmän hiljaa, kuin että esittäisivät asian eteen päin. Poliisin tietoon tulevat vain räikeät rasismitapaukset kuten vakavat pahoinpitelyt. Valtaosa rasismista on asenteita ja arkisia toimia. – Maahanmuuttajanuorten on vaikea saada työharjoittelupaikkoja. Se on hiljaista rasismia, Zengil sanoo.

Tässä uusinnetaan hyväksi havaittua uhripuhetta, joka riistää kysymykseltä rehellisen lähestymistavan. Termiä rasismi käytetään tavalla, jossa se pitää sisällään ajatuksen, että rasismin kohde on aina ei-valkoinen, joten uhrin etnisyyttä ei tarvitse edes mainita, koska lähtöoletus on rasistinen: vain valkoinen voi olla rasisti. Jo pelkkä ajatus, että tutkittaisiin neekerien ja somalien rasistisia asenteita valkoisia kohtaan olisi rasismi-tutkijoille kauhistus. Vastaavasti Zengil ei perustele syrjintäväitettä mitenkään, vaikka hylkäämisten taustalla saattaa olla yksinkertaisesti muukalaisten osaamattomuus, sillä on tunnettua, että esimerkiksi afrikkalaisilla koulumenestys on heikkoa.

Rastaan mukaan rasismia ei edelleenkään oteta riittävän vakavasti. Vähättelyä tapahtuu esimerkiksi viranomaisten, poliitikoiden sekä yleisen keskustelun ja jopa tutkijoiden piirissä. Viranomaisten vähättely voi johtua siitä, että voimakkaita kannanottoja vältetään. – Ajatellaan, että siten pidetään yhteiskuntarauhaa yllä eikä ainakaan lietsota pelkoja. Silloin vähätellään joidenkin ihmisten kokemaa uhkaa. Kaikkia Suomessa asuvia ei aseteta samaan asemaan, Rastas sanoo.

Etnomasokistisille fundamentalisteille ei riitä mikään, sillä vaikka Suomi muutettaisiin Zimbabweksi, jossa valkoisten määrä on kutistettu väkivallalla ja etnisellä syrjäyttämisillä alle prosenttiin, aina löytyisi Rastaan kaltaisia fanaatikkoja, jotka kirkuisivat, että (valkoisten) rasismia ei oteta riittävän vakavasti. Kun Rastas puhuu ihmisten kokemasta rasistisesta uhasta, hänen ajatuksensa ovat koko ajan värillisissä eikä suomalaisissa, joita neekerit ja arabit ryöstävät ja raiskaavat tälläkin hetkellä monin verroin enemmän kuin toisin päin. Rastas ei ole esittänyt ainuttakaan puheenvuoroa, jossa hän kertoisi olevan huolissaan turvapaikkasiirtolaisten aiheuttamista uhista tavallisten suomalaisten arjelle. Rastas taitaa olla siis rasisti. 

Matti Saksa harmittelee, ettei poliisilla ole enää aikaa olla läsnä kaupungilla. Samalla hän tuomitsee nykyiset katupartiot, joiden pyrkimyksenä on ottaa tehtäviä, jotka kuuluvat poliisille. Turvallisuuden ylläpito kuuluu poliisille. – Ne pitää karsia heti pois. Saksa näkee ympäri Suomea kerätyissä katupartioissa ja 1990-luvun skiniporukoissa yhtäläisyyksiä. Molemmissa on ajattelemattomia ihmisiä, jotka eivät ole saaneet tarpeeksi tukea muihin ongelmiinsa.

No jopas oli Ylen toimittaja valinnut haastateltavaksi sopivan poliisin, joka kannattaa hallituksen perustuslain vastaista suomalaiskammoista linjaa katupartiontikysymyksessä. Yleensä median ajatellaan toimivan vallan vahtikoirana, mutta multkulti-Suomessa siitä onkin tullut vallan sylikoira. Juuri skinien ja katupartioiden samaistamista Yle on jutullaan hakenut ja sen rikosylikonstaapeli Saksa tarjoaa sille suoraan kädestään. Hänen keittiöpsykologisoinnit katupartioiden osallistujista ovat osa sitä virallista selitystä mitä media on pitänyt koko ajan yllä, joten ne voi jättää omaan arvoonsa. 

Katupartioiden kohdalla valtamedia on alusta asti pyrkinyt vähättelemään ja marginalisoimaan sen osallistuja, jotta "kunnon kansalaiset" eivät voisi tuntea sympatiaa heidän työtään kohtaan. Viimeksi Helsingin Sanomien Nyt-liite nälvi Soldiers of Odin -ryhmää sen nimestä, jonka käytöllä ei pitäisi olla perusteita, koska kulttuurimarxilaisten mädättämä islantilainen Ásatrúarfélagið-nimisen aasa-uskontokunnan homoliberaali ylipappi sanoo niin. Se, että joku Hesarin luihu hipsteri-toimittaja näkee vaivan ottaa yhteyttä Islantiin, kertoo jo sairaalloisesta pikkusieluisuudesta, jossa halutaan rääpiä kaikin keinoin inhokiksi koettua katupartiota.  

Nuorisotoimenjohtaja Teuvo Kurki sekä yrittäjä Veysi Zengil arvioivat, että viranomaisten ja kansalaisjärjestöjen rasismin vastaisella yhteistyöllä oli merkitystä tilanteen eheytymisessä. Positiivista on se, että nykyisin valtaväestö tuomitsee entistä selkeämmin rasismin. 1990-luvulla suuri enemmistö oli vielä hiljaa. – Antirasistinen toiminta on kasvanut nopeasti. Ihmiset eivät halua olla enää hiljaa, Rastas sanoo. Yrittäjä Veysi Zengil on onnellinen, että Mikkelistä löytyi tukijoita jo 1990-luvulla. – Mikkeliläiset ymmärsivät, että näin ei voi jatkua. Kaupungin maine oli mennyt huonoksi. Jos kaikki olisivat olleet hiljaa, tilanne olisi jatkunut, Zengil sanoo.

Kansan tahdon vastaisessa epäonnistuneessa monikulttuurikokeilussa yhteisö ei eheydy aidosti missään, vaan näennäistä yhteiskuntarauhaa pidetään yllä juhlapuheilla, valtamedian massiivisella multikulti-propagandalla, vain kanta-asukkaisiin kohdistuvalla "viharikos"-lainsäädännöllä, jo lastentarhassa aloitetulla DDR-tyylisellä multikulti-indoktrinaatiolla, "positiivisella" syrjinnällä, ei-suomalaisten rikosten pimittämisellä ja verotuksen lisäämisellä – toisin sanoen: valheella ja sorrolla.