sunnuntai 30. lokakuuta 2022

NYKYDEMOKRATIA TOTALITARISTISTEN GLOBALISTIEN PALVELUKSESSA

Yksi suuria läntisiä paradokseja on lisääntynyt usko ja vaatimus demokratiaan, vaikka  se on samalla merkinnyt perusoikeuksien kuten sanavapauden kuihduttamista ja kontrolloivan poliisivaltion kasvattamista. Tämä kaikki tietenkin demokratian nimissä. Vastaavasti valtioiden välisellä tasolla Euroopan Unioni on pyrkinyt kiistämään laillisten vaalien tuloksena syntyneen kansallismielisen politiikan laillisuuden, koska se rikkoo Euroopan komission mukaan "liberaalidemokratian periaatteita". EU:n päätöksenteosta vastaava komissio ei ole kansalaisten äänestämä elin, mutta silti sillä on otsaa syyttää Unkarin kansanvaltaista hallitusta epädemokraattisuudesta. Tätä tilannetta kuvaa irvokkaalla tavalla Ylen verkkosivujen agendauutinen EU:n tiukka uhkavaatimus Unkarille: Ilman pikaisia reformeja miljardien tuet jäädytetään.

Nykydemokratian äänekkäimmät puolustajat ovat korruptoituneesta järjestelmästä elävät ja hyötyvät apparatsikit. He ovat sokeita demokratian korroosiolle, jota he itse asiassa vain pahentavat vaatiessaan lisää demokratiaa, mikä taas ei eroa juuri mitenkään Neuvostoliiton yrityksestä korjata korjauskelvotonta sosialismia lisäämällä sosialismia. Sama ajattelun mekanismi näkyy myös EU:n pyrkimyksessä korjata demokratiavajetta upottamalla projekti yhä keskusvaltaisempaan hallintoon ja syventämällä epädemokraattista liittovaltiokehitystä. 

Koska demokratian aidoista ongelmista puhuminen olisi järjestelmän veneenkeikuttamista,  apparatsikit sättivät populisteja, jotka pyrkivät palauttamaan kansanvallan byrokraattiselta globaalihallinnolta ja kasvottomilta taloudellisilta vaikuttajilta. Yksi tälläisista systeemin miehistä on Yleen kirjoittava Matti Mörttinen, joka kolumnissaan Suomi taas mallimaana – toivottavasti meillä on malttia pysyä sellaisena kannattaa mieluummin utopistista vasemmistoanarkiaa kuin jalat maassa olevaa autoritääristä järjestystä ylistäen silti samalla hölmöjä auktoritteetiuskoisia suomalaisia:

Suomalaiset omaksuvat opinpolullaan tietoa, joka saa heidät luottamaan kansanvaltaan, viranomaisten vilpittömyyteen ja oikeusvaltion toimivuuteen. Samalla he oppivat poikkeuksellisen hyvin arvioimaan, millaista joukkoviestintää kannattaa uskoa ja millaista ei.

Yksi joukkoviestinnän manipulaation muodoista on kansalaisille tärkeistä asioista vaikeneminen. Mistä meidän ratkiriemukkaan demokratiamme insituutioihin kuuluvat "vapaat tiedotusvälineet" sitten vaikenevat kun puheeksi tulee kansanvallan  kipupisteet? Esimerkiksi siitä, että kansanvallan ulottumattomissa olevat taloudelliset ja kulttuuri-ideologiset taustavaikuttajat ovat valtamedian tuella viime kädessä kuninkaantekijöitä tai kuten nykyään yhä enemmän, kuningattaren tekijöitä. Toisin kuin entisaikojen valtiaat, läntisen lumedemokratian pääministerit ja presidentit ovat täysin riippuvaisia manageriaalisen luokan tavoitteista ja eduista. 

Ammattipoliitikoille tämä sopii, koska he eivät koe olevansa enää kansakuntiensa palveluksessa, vaan näkevät itsensä "kansainvälisen yhteisön" vaikuttajina tai eräänlaisina väliaikaisina toimitusjohtajina yhtiössä Oy Suomi tai Sverige AB. Maailmalla parhaan esimerkin rahalla, julkisuudella ja lobbyjen ideologialla ohjatusta valtiopäämiehestä tarjoaa Yhdysvaltojen presidentti Joe Biden. Muistisairaana vanhuksena hän on lähes ihanteellinen marionetti, jota Amerikan syvän valtion todelliset vallankäyttäjät kuten AIPAC, Fed, sota- ja öljyteollisuus, teknojätit, valtamedia ja neokonservatiivit käyttävät häikäilemättä hyväkseen. Taustavoimat vaikuttavat tietenkin myös Yhdysvaltain näkyvään hallintoon, sillä Bidenin kabinettiin ei mahdu ainuttakaan kansakunnan luonutta anglosaksista heteromiestä, vaan hallitus koostuu pelkästään juutalaisista, sukupuolipoikkeavista ja feministinaisista. Toisin sanoen maan näkyvä hallinto ei edusta missään demokraattisessa mielessä kansakunnassa vielä enemmistönä olevien valkoisten ei-juutalaisten asiaa.

Yleinen nyrkkisääntö on, että mitä tuhoisempia poliitikot ovat kansallisen itsemääräämisoikeuden ja etnisen itsesäilytyksen suhteen, sitä räikempää on valtamedian kritiikitön ihailu näitä tuholaisia kohtaan. Yhdysvalloissa tämän peilikuvana on tiedotusvälineiden ehdoton kielto puhua ääneen juutalaisten etnosentrisestä vaikutusvallasta, sillä jos joku näin tekee, hän saa tuntea mustan räppäri Kanye Westin lailla nahoissaan, mitä on viralliseksi totuudeksi julistettu merkityksetön juutalainen valta. Globalistiseen mediamaailmaan kytkeytyneessä Suomessakin Westin tosiasiaväitteet on yritetty tehdä tyhjäksi alhaisilla henkilöön käyvällä lokakampanjalla. Sen sijaan "valtamediakriittinen" perussuomalaisten verkkolehti Suomen Uutiset on vaivautuneena vaiennut asiasta täysin, koska puoluejohto tunnetaan amerikkavetoisesta sionismistaan ja Israel-mielisyydestään. 

Poliittisesta kulttuurista johtuen Suomen suurimmat pyhät lehmät ovat sittenkin toiset kuin Yhdysvalloissa, mikä näkyy siinä, kuinka liikuttavan yksimielisesti valtamedia nostaa vihakampanjan aina niitä vastaan, jotka rohkenevat arvostella feministinaisten hallitusta. Ylen toimittajien keskuudessa Sanna Marin on saavuttanut jo lähes kaiken yläpuolella olevan pyhimyksen aseman, jonka vuoksi valtion omistama mediajätti on puolustanut pääministeriä ennen näkemättömällä uskon sokeudella huolimatta tämän työtehtävien laiminlyönneistä, turvajärjestelyn pettämisístä, krapuloista ja epäillyistä huumekytköksistä. Vastaavassa tapauksessa Yle ja Helsingin Sanomat olisivat mediakampanjoillaan jo savustaneet pääministerin ulos mikäli tämä olisi mies

Syy, miksi globalistiset taustavaikuttajat ovat kontrolloimiensa tiedotusvälineiden avulla innokkaita nostamaan naisia valtioiden johtoon, johtuu poliitikkonaisten pahamaineisesta konformismista, mikä taas tekee heidät helposti ohjailtaviksi. Myös kantaväestöstä irrallaan olevia rodullisia muukalaisia työnnetään kansakunnan kaapin päälle, jotta lukemattomia sukupolvia jatkunut  veri- ja kohtalonyhteys hallitsijoiden ja hallittujen välillä voidaan katkaista erityisen näkyvästi. Viimeksi näin on käynyt Iso-Britanniassa, jossa uudeksi pääministeriksi nostettiin rikollisessa Goldman Sachs -liikepankissa toiminut intialaistaustainen sionisti Rishi Sunak. Koska värillisistä ja etenkin mustasta väestöstä on vaikeaa löytää näennäismeritokratian kaipaamia muodollisesti päteviä poliittisia johtajia, manageriaalisen eliitin on täytynyt panostaa naisiin. 

Politiikkaan pyrkivät naiset ovat lähtökohtaisesti enimmäkseen ns. kympin tyttöjä, jotka pärjätäkseen hyväksyvät mukisematta yhteisön antamat totuudet. Tietenkään länsimaissa ei ole tänä päivänä juuri enää orgaanisia kansallisia yhteisöjä, vaan laumatietoisuuden on korvannut vallitsevan ideologian noudattaminen. Abstraktien periaatteiden kuten oikeuden sijaan nämä naiset pyrkivät kaikin keinoin sitoutumaan hallitsevaan laumaan, sillä siitä karkotetuksi tulemista he pelkäävät enemmän kuin mitään muuta. Tyypillistä on myös se, että poliitikkonaiset sekoittavat konformisminsa moraaliin, vaikka tosiasiassa kyse on vain bioglogispohjaisesta halusta kuulua sisäryhmään. 

Näin toimii Sanna Marin, joka vielä viime vuoden lopulla totesi, ettei Suomi tule liittymään Natoon hänen hallituskaudellaan. Kun Amerikan ekspansiivista etua ajava "kansainvälinen yhteisö" eli lännen eliitti reagoi jyrkästi Venäjän helmikuiseen sotatoimeen, maamme atlantistien pohjustama ulkopolitiikan paradigman muutos sai tästä toivomansa vetoavun Natojäsenyydelle. Maailman talousfoorumin (WEF) nuorten huippujohtajien koulutusohjelmaan kuuluva Marin ei tässä kohtaa kyennyt sitoutumaan itsenäistä puolustusta ja puolueettomuutta korostaneeseen hallitusohjelmaan, vaan käänsi yhdessä yössä takkinsa Natokuosiin, jotta kuuluisi muiden joukkoon.  

Pidäkkeettömintä globalismia edistävässä Maailman talousfoorumissa ymmärretään nuorten poliitikkonaisten sentimentalismi ja naivi idealismi yhdistettynä konformismiin käyttövoimana, koska sitä voidaan hyödyntää oman agendan edistämiseen. Ei ole sattumaa, että juuri poliitikkonaiset muutamia poikkeuksia lukuunottamatta kannattavat kiihkeimmin "tiedeyhteisön" ja valtamedian propagoimaa vihreää siirtymää ja monikulttuurisuutta. Se, että kansan enemmistö vieroksuu näitä utopiaan puettuja dystopioita, ei ole mitään merkitystä naispoliitikoille ja poliitikoille yleensä, koska he näkevät oman viiteryhmänsä muualla kuin tavallisessa kansassa.

Demokraattinen operettinäytös vaaleineen on poliitikoille kuitenkin välttämätön paha, jotta he saavat legitimiteetin ajaa politiikkaa, jolla on hyvin vähän tekemistä kansan kokonaisedun kannalta. Tämä häikäilemättömyys on näkynyt ikävällä tavalla maamme huulipunahallituksen pyrkimyksenä lahjoa eri äänestysryhmiä tulonsiirroilla, jotta se saisi oikeuden ajaa pitkän tähtäimen globalistista politiikkaa Suomen kansan edun vastaisesti. 

Koska tulonsiirrot vaativat valtavasti rahaa, Marinin hallitus on ottanut pelkästään seuraavalle budjettikaudella ulkomailta lainaa yli 6 miljardia euroa. Yleisradiokaan ei ole voinut jättää tätä huomioimatta, vaikka se yrittää keventää vakavaa asiaa kahvikuppivertauksella uutisessaan Ensi vuonna suomalaisille kertyy parin kahvikupin verran lisävelkaa päivässä – tässä Saarikon viimeinen budjettiehdotus. Jutussa itsessään käy kuitenkin selväksi maamme karu velkatilanne:
Budjetin loppusumma on 79,5 miljardia euroa. Ehdotus on 6,3 miljardia euroa alijäämäinen eli uutta velkaa tarvitaan tämän verran.  Valtionvelan arvioidaan nousevan ensi vuoden lopussa 144 miljardiin euroon. Valtion velanhoitokulut kaksinkertaistuvat ensi vuonna, sillä korot ovat nousseet. Korkomenoihin menee 1,3 miljardia euroa.
Marinin täystuhohallitus elää kuin nousukautta, koska se ei halua tehdä budjettiin mitään leikkauksia, vaan päin vastoin kohdentaa velkarahaa uusiin kohteisiin kuten "vihreään siirtymään". Eikä edes lyhytnäköisten äänestäjien lahjonta velkarahalla riitä kun muistaa, että hallitus sitoutui toissa vuonna tukemaan EU:n "kertaluontoista" koronabudjettia 9 miljardilla eurolla, jolla rahoitetaan pääasiassa konkurssin partaalla olevia Etelä-Euroopan vapaamatkustajavaltioita. Voidaan kysyä, pyritäänkö valtavalla velanotolla Suomi saamaan globalistiseen velkaorjuuteen ja samaan veneeseen lännen konkurssivaltioiden kanssa. Tätä näyttäisi lupaavan myös hallituksemme kouristuksenomainen sitoutuminen lännen sota- ja pakotepolitiikkaan, jolla Eurooppa on tekemässä taloudellisen harakirin Yhdysvaltain hyväksi.

Vuosikymmenestä toiseen samankaltaisina pysyneet liberaalidermokraattiset hallinnot ovat ilmiselvä osoitus ideologisista raameista, joiden ulkopuolelle poliitikot eivät lipsu. Raameista taas vastaa  "kansainvälinen sopimuspohjainen järjestys", joka ei ole muuta kuin kiertoilmaus yhdysvaltajohtoisten globalistien loputtomalle vallanhalulle. Suurin uhka näille ilman demokraattista mandaattia oleville vaikuttajille ovat kansallista politiikkaa tekevät valtiot sekä kehittyvät maat, jotka pyristelevät irti petrodollarista. 

Poliittinen eliitti osana manageriaalista luokkaa on kansastaan jo niin vieraantunutta, että se on ylimielisessä ideologisessa typeryydessään helppo väline globalistien tavoitteille. Siksi tulemme jo tulevan talven aikana kuulemaan maamme ohjatulta johdolta vaatimuksia, joissa kansalaisten on kiristettävä vyötä ja kärsittävä kylmyydestä vain siksi, että tällä puolustetaan "länsimaista demokratiaa" – mutta ei sitä synnyttäneitä kansoja ja niiden kansalaisia. 


                                                       ************************



Yle TV2, torstai 27.10.2022 klo 20.00 Teollisen vallankumouksen innovaatioita 

Kausi 1, 6/6. Historialliset rakennukset. Yksi englantilainen rakennus oli ensimmäinen lajissaan ja muutti talorakentamisen ikiajoiksi. Tehdas New Hampshiressä auttoi nostamaan Yhdysvallat johtavaksi paperiteollisuusmaaksi. Venäjän sydänmailla kulkee Siperian radan tärkeä osuus, joka viimein yhdisti idän ja lännen. HD 45 min. Linkki ohjelmaan.

Silloin kun läntisen kulttuurin termiitit näkevät sateenkaarilasiensa takaa valkoisessa miehessä itselleen jotain hyödyllistä kuten vaikkapa koko teollisen ja teknisen apparaatin luomisen kaikkine mukavuuksineen, valkoinen miehisyys pyritään pyyhkimään pois historiallisesta tietoisuudesta. 

Valkoisia miehiä ei tässä sarjassa juuri näy, vaan ainoastaan heidän keksintöjään. Brittisarjan Teollisen vallankumouksen innovaatioita selostajana toimii tarkoituksella nainen ja lähes kaikki haastatellut asiantuntijat, mm. insinöörit, ovat mustia, värillisiä ja enimmäkseen vieläpä mustia naisia. Psykologisen tempun tarkoituksena on tietenkin hämärryttää teollisen vallankumouksen todellisten uranuurtajien osuus vyöryttämällä kuvaruutuun värillisiä naisinsinöörejä. Kun haastateltavina on muita kuin valkoisia miehiä, näyttää teollinen vallankumouskin vähemmän valkoiselta ikään kuin mustien insinöörien näkyvyys tekisi heidät osalliksi teollisen vallankumouksen keksinnöistä. 

Tälläinen kulttuurinen omiminen ja valkoisten miesten historiallisen vaikutuksen mitätöiminen hyviksi nähdyissä asioissa ("pahojen asioiden" kohdalla taas sukupuolta ja valkoista rotua korostetaan) on arkipäivää sekä dokumenteissa että viihteessä. Media puuttuu kulttuuriseen omimiseen vain silloin kun kyseessä on värillisen kulttuurin triviaalit asiat kuten hassut hatut.


Yle TV2, perjanta 28.10.2022 klo 21.00 Sohvaperunat 

Juhat luonnossa: Jos olisit eläin, minkä kokoinen eläin olisit? -ohjelma herätti ajatuksia muurahaisten elämästä. Kaaoksen kesyttäjät -ohjelman parissa kauhisteltiin ja ihmeteltiin lapsiperheen tavaran paljoutta. HD ohjelmatekstitys (suomi) 50 min

Tämä sarja on ehtinyt mädättää Suomen kansaa jo muutaman vuoden. Todennäköisesti sarjaa katsellaan eniten demarieläkeläisten parissa, koska 1980-luvulle jämähtäneille hyväuskoisille hölmöille ei tule edes mieleen, että Yle pyrkisi manipuloimaan heitä. "Tolkun kansa" katsoo, että se mikä näytetään televiissioapparaatissa on ajan henki ja "normaalia kehitystä". 

Sohvaperunat on tarkoituksella täynnä homo- ja lesbopareja ja värillisiä, vaikka ne eivät vastaa mitenkään seksuaalisesti poikkeavien ja rotumuukalaisten määrää koko populaatiossa. Tällaisen vääristyneen otoksen pyrkimyksenä on tietenkin antaa viesti, jossa homot ja värilliset olisvat arjessakin kaikkialla läsnä ja siten normaali ilmiö yhteiskunnassa.



torstai 29. syyskuuta 2022

MIKSI MEDIA SULKEE YHDYSVALLAT POIS ITÄMEREN KAASUPUTKIEN SABOTAASIN TEKIJÖISTÄ?

Yhdysvaltain järjestäessä yhden monista vallanvaihdoksistaan Ukrainassa vuonna 2014 sai neokonservatismin sävyttämä atlantismi tukevan otteen myös Suomessa. Toki presidentti Sauli Niinistö oli ollut yksinapaisen "sääntöpohjaisen" amerikkalaisglobalismin vaivihkainen asiamies jo viime vuosituhannen lopusta lähtien, mutta mediassa liputus Naton puolesta ja avoin Venäjän demonisointi alkoivat vasta sen jälkeen kun laillisesti valittu Ukrainan presidentti Viktor Janukovytš oli syösty "värivallankumouksen" avulla vallasta. Tällöin Suomessa synnytettiin yhteistyössä amerikkalaisten kanssa atlantistinen hybridioperaatio nimeltä Mediapooli, jonka tarkoitus oli suitsia johtavat tiedotusvälineet tiukasti Washingtonin ohjaukseen. 

Tämä oli sikäli helppoa, koska Suomi kuuluu Europaan Unioniin, joka puolestaan toimii itsetuhoisen uskollisesti Yhdysvaltojen vasalliorganisaationa. Rahoituksensa valtion Huoltovarmuuskeskuksesta saavaan Mediapooliin kuuluu tätä nykyä koko vakiintunut tiedotusvälinekenttämme, niin lehdistö, Yle, MTV kuin keskeisimmät kirjankustantajat. Valtamedian hylättyä jopa journalismin muodollisen puolueettomuuden olemme varsinkin Ukrainan sodan syttymisen jälkeen nähneet pöyrisyttävän yksipuolista sotapropagandaa, vaikka Suomi ei ole edes sotaa käyvä maa. 

Itsensä mutkalle vetävän propagandan tolkuttominta antia saatiin kuulla tämän viikon alussa kun muun muassa Yle kertoi Itämeren kaasuputken räjähdyksistä uutisessaan Tämä Nord Stream -kaasuputkien hajoamisesta tiedetään: Useat Euroopan johtajat vakuuttuneita siitä, että vuodot on aiheutettu tahallisesti. Ensiuutisten jälkeen poliitikot ovat olleet varovaisia veikkailemaan syyllistä lukuunottamatta tuttuja Natosokeita kuten Jussi Halla-ahoa, joka väitti eilisessä A-studiossa Venäjän olevan ainoa mahdollinen tekijä, vaikka se on hänenkin mielestä kaikkea logiikkaa ja hyötyajattelua vastaan. Tämä pakkomielteinen Venäjän syylliseksi etukäteen julistaminen siis mieheltä, jota on totuttu ylistämään rationaalisuudestaan ja kyvystään analyyttiseen ajatteluun. 

Koska median on ollut vaikea saada ns. oikeita vastauksia poliitikoilta, se turvautuu tuttuihin politisoituneisiin asiantuntijoihin. Ne ovatkin viime päivinä julistaneet yhteen ääneen tekijän olevan Venäjä antamatta vihjettäkään muista vaihtoehdoista. Näitä puheenvuoroja Yle on esitellyt runsaasti tuoreimmissa uutisissaan. Niiden yhteisenä piirteenä on valehtelijoille tyypillinen sanallinen vuolaus ja kaikkien mahdollisten vaihtoehtojen luetteleminen, mutta kuitenkiin niin, että ilmeisin vaihtoehto jätetään mainitsematta. 

Tyypillinen kaasuputki-iskusta kertova Ylen mielipideuutinen löytyy otsikon “Tämä on sodan eskalaatio” – putkiräjähdysten syyllisestä ei ole asiantuntijoiden mukaan juuri epäilyä, mutta seuraukset voivat olla odottamattomat takaa. Toimittaja Sari Taussin kyhäämän agendajutun alussa tehdään heti selväksi, että tekijänä voi olla vain Venäjä ikään kuin muilla valtioillla tai vaikutusvaltaisilla tahoilla ei olisi mitään intressiä tuhota Venäjän ja Saksan yhteiset kaasuputket:

Tiistaina Ruotsin ja Tanskan talousalueilla Nord Stream -kaasuputkissa havaittujen räjähdysten aiheuttajasta ei ole varmuutta, mutta useiden asiantuntijoiden mukaan räjähdykset sopivat Venäjän strategiaan.  

– Venäjä pelottelee sillä, että se on iskenyt käytännössä Nato-rajojen sisäpuolella olevaan keskeiseen infrastruktuuriin, sanoo Venäjän ympäristöpolitiikan professori Veli-Pekka Tynkkynen.  

– Emme tiedä varmasti, kuka tässä on takana, mutta Venäjällä on suurin motiivi tehdä tällainen isku. Tämä sopii Ukrainan sodan vastakkainasetteluun, sanoo sotatieteiden dosentti Ilmari Käihkö.

Perusteluja sille, miksi Venäjällä olisi suurin motiivi sabotoida omia kaasuputkiaan päivystävä dosentti Ilmari Käihkö ei tietenkään anna. Sen sijaan väkinäinen meriselitys "Ukrainan sodan vastakkainasettelusta" on pelkkää tuhotyöhön liittymätöntä liturgista tyhjänpuhuntaa ja lukijan harhauttamista sivupoluille. Käihkö kai haluaa uskotella itselleen ja muille, että vastakkainasettelusta on vastuussa vain Venäjä, vaikka USA:n presidentti Joe Bidenin kaudella neokonservatiiviset sotahaukat ovat alusta alkaen halunneet ajaa Venäjän sotaan ja sitä kautta maan heikentämiseen ellei jopa tuhoamiseen. 

Liikekannallepanon Venäjällä käynnistänyt presidentti Vladimir Putin on puhunut Venäjän olevan sodassa koko länttä vastaan. Isku kaasuputkiin sopisi myös tähän strategiaan.  

– Tämä on sodan eskalaatio ja sitoo länttä entistä enemmän mukaan Ukrainassa meneillään olevaan sotaan, Tynkkynen sanoo.

Koska suomalainen journalismi on muuttunut sotapropagandaksi, tästäkin tendenssiuutisesta jää päällimmäiseksi mieleen vanha sananlasku pata kattilaa soimaa. Toimittajalla sen enempää kuin ympäristöpolitiikan professori Veli-Pekka Tynkkysellä ei ole vähäisintäkään halua pohtia ääneen, miksi Venäjä näkee olevansa sodassa koko lännen kanssa. Ehkäpä siksi, että länsi on Amerikan johdolla asettanut Venäjälle kovat talouspakotteet samalla kun se antaa mittavaa aseapua sotaa käyvälle maalle. Minkä tahansa valtion näkökulmasta tuollaiset toimet näyttävät vähintään epäviralliselta sodanjulistukselta. Talouspakotteillaan omaan jalkaansa ampuva hysteerinen ja moralistinen Länsi-Eurooppa on Amerikan vasallina vähintään yhtä syyllinen sodan mahdolliseen eskalaatioon kuin Venäjäkin.

Niin sanottujen asiantuntijoiden selittelyt kaasuputkien räjäytyksistä käyvät sitä eksoottisimmiksi mitä tiukemmin pidättäydytään ajatuksessa, että muita instansseja kuin Venäjä ei voisi sabotaasille olla:

– Ajankohta on mielenkiintoinen. Baltic Pipe -putken avajaispuheissa korostettiin nimenomaan sitä, että nyt päästään eroon Venäjän kaasusta, Ruotsin Maanpuolustuskorkeakoulussa ja myös Aleksanteri-instituutissa työskentelevä Käihkö sanoo.  

Vuotojen ajankohtaa voidaan Käihkön mukaan tulkita niin, että Venäjä haluaa osoittaa, että se pystyisi iskemään myös Baltic Pipeen.

Retorisilla spekulaatioillaan Käihkö ajaa itsensä nurkkaan edes huomaamatta sitä. Jos kerran Venäjä kykenee virallisen narraation mukaan tuhoamaan kaasuputken, niin miksi se räjäyttäisi yhteistyössä saksalaisten kanssa tekemän oman putken eikä siinä vieressä kulkevaa Norjan ja Puolan Baltic Pipe -putkea? Järkevintähän olisi sabotoida putkia, joista Eurooppa tulee saamaan vastaisuudessa kaasunsa.

Verkostojohtaja Jukka Savolainen Euroopan hybridiuhkien torjunnan osaamiskeskuksesta pitää Nord Streamin kaasuputkien räjähdyksiä selvänä hybridioperaationa. Tällä tarkoitetaan vastustajan horjuttamista erilaisilla keinoilla ilman, että niistä koituu tekijälleen sotilaallisia vastatoimenpiteitä.  

Tekijää ei vielä tiedetä, mutta Savolaisen mukaan operaation mahdolliset seuraukset palvelisivat Venäjän etua.

Itse aiheutetussa ideologisessa sokeudessaan lännen agentti Jukka Savolainen ei halua edes ajatella, että Yhdysvallat hyötyy kaasuputki-iskusta huomattavasti enemmän kuin Venäjä. Sillä jos kellä on motiivi ja tekniset valmiudet katkaista keskieurooppalaisille elintärkeä kaasuputki Venäjältä. Ensinnäkin ei ole mikään salaisuus, että Yhdysvallat on vastustanut jyrkästi Nord Stream 1 ja 2 kaasuputkien rakentamista, sillä sille pahin skenaario olisi Venäjän ja Saksan läheinen yhteistyö ja energiariippumattomuus Amerikasta. Itse asiassa Yhdysvaltojen ja Iso-Britannian liberaalit eliitit ovat tehneet 1800-luvulta lähtien kaikkensa estääkseen Saksan ja Venäjän välisen lähentymisen. Presidentti Joe Biden on noudattanut tätä linjaa neokonservatiivien tukemana heti astuttuaan virkaan vuonna 2021. 

Bidenin taustavaikuttajien politiikasta antaa kuvaavan esimerkin Saksan liittokansleri Olaf Scholzin vierailu Washingtonissa tämän vuoden helmikuussa. Saksan ja Yhdysvaltojen johtajien tapaamisen johdosta pidetyssä lehdistötilaisuudessa Joe Biden uhkasi  yksiselitteisesti, että siinä tapauksessa mikäli Venäjä hyökkää Ukrainaan Saksan ja Venäjän yhteistä Nord Stream 2 -kaasuputkea ei saa  ottaa käyttöön. Kuinka ollakaan, Länsi-Ukrainan takapiruna toimiva USA torppasi Minsk II -sopimuksen ehdot vain joitain päiviä myöhemmin Bidenin antamaa ukaasia ja nyt syksyllä saamme kuulla Nord Stream -putkien räjäytyksistä.

Jotta asia tulisi motiivien suhteen vielä selvemmäksi, ruotsalaislehti Nya Dagbladet julkaisi 13. syyskuuta uutisen (englanniksi: Shocking document: How the US planned the war and energy crisis in Europe) "Kuinka Yhdysvallat suunnitteli sodan ja energiakriisin Euroopassa". Uutinen perustuu Yhdysvaltain hallitusta lähellä olevasta ajatushautomo RANDista tulleeseen vuotoon. Luonnollisesti Suomen monoliittinen Mediapooli-valtamedia on ollut vuodosta ja sen tiedoista visusti hiljaa. 

Paljastetuissa tiedoissa annetaan yksityiskohtainen selostus kuinka Euroopan energiakriisi oli Yhdysvaltojen suunnittelema. Nya Dagbladetin jutussa kerrotaan mm.

Tammikuussa päivätyssä asiakirjassa tunnustetaan, että Ukrainassa harjoitetulla aggressiivisella ulkopolitiikalla painostettiin Venäjää puuttumaan sotilaallisesti maahan. He selittävät (dokumentin laatijat), että tarkoituksena on ottaa käyttöön pakotepaketti, jota on valmisteltu pitkään.

EU:n talous romahtaa tämän seurauksena väistämättä – ja sen seurauksena Yhdysvaltoihin voi virrata jopa 9000 miljardin dollarin resursseja ja hyvin koulutettuja eurooppalaisia nuoria siirtyy Yhdysvaltoihin.

Päätavoitteena on jakaa Eurooppa - erityisesti Saksa ja Venäjä - ja tuhota Euroopan talous saamalla hyödyllisiä idiootteja politiikkaan pysäyttämään Venäjän energiantoimitukset mantereelle.

RANDin allekirjoittamassa asiakirjassa, jonka otsikko on "Heikennä Saksa, vahvista Yhdysvaltoja", uskotaan, että on "kiireellinen tarve" saada resursseja ulkopuolelta Yhdysvaltojen talouden ylläpitämiseksi yleensä, mutta "erityisesti säilyttämään pankkijärjestelmä".

"Vain EU:n ja Naton sitoumuksiin sitoutuneet Euroopan maat voivat tarjota meille niitä ilman merkittäviä sotilaallisia ja poliittisia kustannuksia ."

Suurin este tälle on RANDin mukaan Saksan kasvava itsenäisyys. Muun muassa korostetaan, että Britannian Brexit on lisännyt Saksan itsenäisyyttä ja vaikeuttanut Yhdysvaltojen vaikutusta Euroopan hallitusten päätöksiin.

Kyynisen strategian keskeinen tavoite on ennen kaikkea Saksan ja Venäjän sekä myös Ranskan yhteistyön tuhoaminen.

"Jos tuhoa ei toteuteta, se tekee Euroopasta paitsi taloudellisen, myös poliittisen kilpailijan Yhdysvalloille".

Ainoa tapa: "Vedä molemmat osapuolet sotaan Ukrainassa"

Kirjoittajat toivovat, että Saksan ja Venäjän väliset vahingot ovat niin suuret, että maiden on mahdotonta palauttaa normaalit suhteet myöhemmin.

”Venäjän energiatoimitusten vähentäminen, parhaimmillaan täydellinen pysäytys, johtaisi katastrofaalisiin seurauksiin Saksan teollisuudelle. Tarve varata merkittäviä määriä venäläistä kaasua kotien ja julkisten rakennusten lämmittämiseen talven aikana lisää pulaa entisestään. Teollisuuden seisokit aiheuttavat pulaa komponenteista ja varaosista valmistukseen, logistiikkaketjujen romahtamisen ja ennemmin tai myöhemmin dominoefektin.

Loppujen lopuksi Euroopan talouden täydellinen romahdus nähdään sekä todennäköisenä että toivottavana.

"Tämä ei ainoastaan anna murskaavan iskun Saksan taloudelle, vaan koko EU:n talous romahtaa väistämättä ."

He korostavat lisäksi yhdysvaltalaisten yritysten etuja, joilla on vähemmän kilpailua maailmanmarkkinoilla, logistiset edut ja pääoman ulosvirtaus Euroopasta, sen arvioidaan hyödyttävän Yhdysvaltain taloutta miljardeilla dollareilla. Lisäksi korostetaan sitä tärkeää vaikutusta, että monet hyvin koulutetut ja nuoret eurooppalaiset joutuvat muuttamaan Yhdysvaltoihin.

Yhdysvaltain vaatimuksesta asetettujen pakotteiden vuoksi Eurooppa on kieltäytynyt ostamasta kaasua ja muuta energiaa Venäjältä, vaikka varsinkin Saksa tarvitsisi sitä talven kynnyksellä kipeästi. Jatkossa kaasun saanti Venäjältä jää jo käytännössäkin niukaksi, sen takaa sopivasti tuhotut Nord Steam -kaasuputket. Kun Yhdysvaltain vihaaman Venäjän energiatuonti on saatu minimiin, pääsee se päätoivoitteeseensa, hallitsemaan vapaasti Euroopan energiamarkkinoita. Talven lämmitysongelmat Euroopassa ovat tulossa varmuudella ja tästä syntyvää kiristysruuvia "pelastava enkeli" Yhdysvallat on varmasti valmis käyttämään. Yhdysvalloille energian myynnin ehtona tulee olemaan Euroopan lupaus käydä sen puolesta entistä kovempaa taloussotaa Venäjää vastaan. Mihin tarvitaan enää vihollista, jos ystävät ovat tällaisia? 

Sitä vastoin Ylen hybridiuutisessa haastateltu Euroopan hybridiuhkien torjunnan osaamiskeskuksen Jukka Savolainen ei mainitse sanallakaan virtahepoa olohuoneessa eli kaasuputkisabotaasin ilmeisintä hyötyjää Yhdysvaltoja. Itse asiassa verkostojohtaja Savolainen pitää tekijän etsimistä muualta kuin Venäjältä pelkkänä itänaapurin perusteettomana aggressiona:

– Jos Venäjä alkaa syyttämään länsimaita niin nähdään ongelmien kärjistyminen ja sellaista propagandaa Venäjän väestölle, jossa voidaan näyttää, että länsi sotii Venäjää vastaan. Jos syytökset kohdistuvat Tanskaan tai Ruotsiin, voidaan myös sotilaallista jännitettä kärjistää alueella, Savolainen sanoo.
Eräät atlantistiset Eurooppa-poliitikot eivät ole kuitenkaan kyenneet hillitsemään riemuaan saksalais-venäläisen kaasuputken tuhoamisesta, vaan ovat avoimesti osoittaneet kiitoksensa todennäköisimmälle tekijälle. Yksi ensimmäisistä onnittelijoista oli EU:n liittovaltion kannattajana tunnettu puolalainen atlantisti Radosław Sikorski, joka lausui tviitissään kiitoksen Yhdysvalloille kaasuputken vaurioittamisesta. Kiitoksen sanat eivät olleet sattumaa, sillä Sikorsi on Amerikan neokonservatiiivisen falangin vaikutusvaltaisimpia tukijoita Euroopassa. Tiivistä suhdetta trotsikalaistaustaisiin neokonservatiiveihin lähentää hänen amerikanjuutalainen vaimonsa Anne Applebaum, joka on Washington Postin kolumnisti ja pahamaineinen liberalistisen imperialismin lobbaaja. Pariskunnalla on myös tiiviit suhteet neokonservatiiviseen Yhdysvaltain apulaisulkoministeri Victoria Nulandiin, joka on puolestaan naimisissa neokonservatismin keskeisen ideologin, niin ikään heprealaistaustaisen Robert Kaganin kanssa. Tämä neokonservatiivien maailmanlaajuinen rinki oli pitkälti vastuussa Ukrainan 2014 jälkeen syntyneen läntisen nukkehallinnon synnyttämisessä. 

Ymmärrettävästi Yhdysvalloissa kaasuputkien räjäyttämiset eivät ole saaneet suurta huomioita sikäläisessä mediassa, koska jo pelkästään aiheen esille ottaminen toisi mieleen maan johdon poliittiset intressit. Tosin republikaanien suosiman Fox Newsin kommentaattori Tucker Carlson pitää yhtenä todennäköisenä vaihtoehtona, että isku olisi tehty Yhdysvaltojen nykyjohdon siunauksella. Lopullista varmuutta tekijöistä ei saada tietää ehkä vielä pitkään aikaan, mutta sen sijaan "rintamien" välistä syyttelyä saamme kuulla sitäkin enemmän. 

Koska globalistis-liberaalin median vaikutus on suurinta lännessä, täällä jää varmasti pitkäksi aikaa voimaan kertomus Venäjän syyllisyydestä. Tätä yrittää vahvistaa mm. Iltalehti uutisessaan  Uutta tietoa Nord Stream -sabotaasista – CNN: Venäjän sotalaivoja havaittiin putkivuotojen läheisyydessä. Toisaalta on yleisessä tiedossa, että myös Yhdysvaltain maihinnousualus USS Kearsarge on seilannut hiljattain samalla alueella, jossa putkiräjähdykset tapahtuivat, seikka, joka jäi sattumalta kertomatta Iltalehdeltä. Sen sijaan Aasiassa, kolmannessa maailmassa ja Etelä-Amerikassa uskottaneen enemmän Lännen/Yhdysvaltain sabotaasiin. Todennäköisesti uskottavimman selityksen tekijöistä löytää kuitenkin se, joka osaa seurata aukottomasti poliittisia motiiveja ja rahan liikettä.


maanantai 19. syyskuuta 2022

HAJAHUOMIOITA MEDIAN LEVITTÄMÄSTÄ AIKALAISHULLUUDESTA

On taas aika kirjata muistiin hajahuomioita aikalaishulluudestamme. Ei riitä, että ilmiöt itsessään kertovat paljon pellemaailmasta, vaan median narraatiot lisäävät niihin omat kierroksena.

Naistenlehtien prinsessaleikkeihin mieltynyt kansanosa sai tänään kyllikseen tunnepornoa kun Lontoossa järjestettin kuningatar Elisabet II:n hautajaiset. Ylen uutiset on jo toista viikkoa mehustellut Suomelle kaukaisen saarivaltion suruaikaa, mikä huipentui viimeisimpään 7Päivä -tyyliseen kuva- ja videoreportaasiin Kuningatar Elisabet II hyvästeltiin säkkipillit soiden - katso ja koe uudestaan hautajaisten tärkeimmät hetket.

Jopa globalismin vastaiset kansallismieliset ovat ottaneet osaa suruun ja korostaneet kuinka Elisabet II edusti viimeisenä "vanhaa brittiläistä traditioita". Tosiasiassa Elisabet II Britannian kuningashuoneen päänä on ollut symboli anglojuutalaisen Britti-imperiumin ja Cecil Rhodesin aloittamalle globalisaatioprojektille. Pystyyn kuolleita perinteitä palvoville kansallismielisille on syytä muistuttaa, että kuningatar ei ottanut kertaakaan kantaa vuosikymmeniä jatkuneeseen brittiläisyyttä peruuttamattomasti tuhonneeseen muukalaisinvaasioon. Anglikaanisen kirkon johtajana hän ei myöskään ottanut kantaa äärivasemmiston solutukseen kirkossa, joka normalisoi yhteiskunnalliseen syövän lailla levinneen homo ja lgbt-agendan. Vaikka kuningattarella ei ollut poliittista valtaa, hänellä oli sitäkin enemmän moraalista auktoriteettia, jota hän olisi halutessaan voinut käyttää. Sen sijaan hän vakeni ja antoi maansa negridisoitua ilman yhtäkään vastalausetta.

Brittiläinen monarkia on jo nyt pelkkä tyhjä kuori, mutta Elisabetin seuraajan, Walesin prinssi Charlesin eli nykyisen kuningas Charles III:n jäljiltä jopa kuoret saattavat murtua. Joka tapauksessa Charles III jatkaa kuningattaren länsimaista sivilisaatiota rapauttavaa linjaa, sillä hän antoi Maailman talousfoorumin korona-kokouksessa vuonna 2020 varauksettoman tukensa Klaus Schwabin ideoimalle The Great Reset eli Suuri uudelleenkäynnistys -projektille. Jo aiemmin Charles on puhunut YK:n agenda 2030:n puolesta, joten häntä voi syystäkin pitää täysiverisenä globalistisosialistina. Valitettavasti suuri yleisö ei vaivaa päätään näillä tosiasoilla, vaan vaipuu Charlesin kanssa "yhteisiin" suruorgioihin, joita media meille niin kerkeästi tarjoilee.

                                                           

                                                           **********************


Yle TV1, sunnuntai 18.9.2022 klo 20.45, Urheiluruutu

Viimeisen kymmenen vuoden aikana on tullut seurautta suurella myötähäpeällä Urheiluruudun vajoamista kulttuurimarxilaiseen politikointiin. Ylen urheilutoimitus ei tee enää perustehtäväänsä eli kerro urheilutuloksista ja suorituksista, vaan se on paisuttanut ohjelmansa erilaisilla muodikkailla (lue: vasemmistolaisilla) yhteiskunta-agendoilla. Urheiluruudusta on enää vaikea löytää lähetystä, jossa ei tyrkytettäisi feminismiä, anti-valkoista "anti-rasismia" ja lgbt-homo-propagandaa. 

Viime sunnuntain Urheiluruutu oli alleviivaavassa hyvesignaloinnissaan suorastaan kliseisen potpurri agendajournalismista. Pääuutisekseen se oli ottanut naisten pesäpallon Suomen mestaruuden voittaneen Jyväskylän Kirittäret. Vain marginaalista suosiota nauttiva naisten pesäpallo nostettiin pääjutuksi vain siksi, että sitä pelaavat naiset. Jatkoa seurasi toisessa pääjutussa, jossa kerrottiin naisten jääkiekon pääsarjasta rahoitusvaikeuksista. Tasoltaan poikien C-junioreita vastaavan liigan kansansuosioista kertoo se, että pääsarjan otteluita seuraa keskimäärin alle sata katsojaa! Ja tämä showpläjäys parhaaseen tv:n katsomisaikaan. 

Edes Urheiluruudussa ei vältytä Ukrainan sotapropagandalta. Lähetyksessä oli pitkä haastattelu Ukrainan yleisurheilupomosta, joka lennätää taisteludrooneja sodassa. Asialla ei ole tietenkään mitään tekemistä urheilun kanssa, mutta pääasia, että ukrainalaisvaikuttaja pääsi levittämään yksipuolista sanomaansa sodasta, johon Suomen poliittinen johto on antautunut Naton ajopuuna. Ohjelman päätti hyvän olon monikultturismi, sillä haastateltu formulalupaus William Alatalo on puoliksi etiopialainen. Jutun taustalla oli Alatalon vierailu äitinsä synnyinmaassa, joka auttoi haastatellun mukaan "katsomaan maailmaa uudesta vinkkelistä". Varmasti näin, mutta mitä tekemistä tällä on forumulaurheilun kanssa?


                                                           **********************


Yle TV1, sunnuntai 18.9.2022 klo 23.10, Ulkolinja: Some uhkaa demokratiaa (12) 

Populistit ovat nousseet valtaan monessa maassa samankaltaisin keinoin: he ovat hylänneet perinteisen median ja käyttävät taitavasti somea, jossa saavat viestinsä läpi nopeasti ja ilman kritiikkiä. Ilmiön takana on joukko taitavia insinöörejä ja informaatiotutkijoita, jotka löytävät somesta tarkat tiedot siitä, mikä äänestäjiä kiinnostaa tai ärsyttää - ja tietävät miten manipuloida heitä. Vaarallisimmillaan heidän tiedetään käyttäneen vakoiluvälineitä selvittääkseen esimerkiksi mielenosoituksiin osallistuneiden henkilötietoja. Uhkaako tämä jo demokratiaa?

Yleensä propaganda on tehokkainta silloin kun siihen on sotkettu mukaan osatotuus. Tämäkään ei välttämättä vielä riitä, mikäli yksipuolinen asenteellisuus näkyy liian vahvana. Viime vuonna valmistunut ranskalaisdokumentti Some uhkaa demokratiaa on jo nimeään myöten niin mustavalkoinen ja jäävi, että sitä on vaikea pitää yrityksenä vaikuttaa koko katsojapopulaatioon. Ohjelman tekijöille tärkeintä on ylläpitää liberaalien lietsomaa uhkakuvaa vihollisesta, jonka mahdollisuus vapaaseen puheeseen esitetään uhkana nykydemokratialle eli liberaalille hegemonialle. 

Mediakenttää hallitsevat kiistattomasti liberaaleihin eli vasemmistolaisiin arvoihin sitoutuneet valtiollliset tiedotusvälineet ja globaalit teknojätit. Niiden hallussa on lähes kaikki massatiedotus, mutta se ei näille riitä, koska ne haluaisivat hallita myös Internetin jäljellä olevaa vapaata tiedonkulkua. Erityisen harmillista totaalivaltaa hamuavalle elitiille on se, että populistit eli nykymenoon kyllästyneet tavalliset kansalaiset saavat osittain äänensä kuuluviin liberaalien ja juutalaisten hallitsemissa Facebookissa, Twitterissä ja YouTubessa. Tämä siitä huolimatta, että nämä yhtiöt ovat tehneet kaikkensa estääkseen jopa tavan konservatiisten näkemysten esilletulon. 

Ohjelman tekijöitä ei kiinnosta valtamedian ja sen suojeluksessa olevan äärivasemmiston pidäkkeetön 24/7 propaganda, koska se katsoo niiden edustavat puolueetonta oikeaa tietoa, johon "demokratiamme" pitäisi perustua. Siksi ohjelma hyökkää julkeasti vain valtaeliitin uhkana pitämiä poliittisia vihollisia vastaan, joksi se on nimennyt paradoksaalisesti ne, jotka haluavat demokratian periaatteiden mukaisesti äänensä kuuluviin. Internetissä toimivia populisteja Italiassa, Yhdysvalloissa ja Brasiliassa tarkastellaan pahantahtoisina juonittelijoina, joiden ainoa tarkoitus on päästä vainoamaan vähemmistöjä. Ei puhettakaan, että populistien poliittiset vaatimukset ja niiden suosion syynä olevat todelliset ongelmat olisivat legitiimejä kysymyksiä politiikan areenalla. Mustavalkoista moralismia lietsova ohjelma ei yritä lisätä ymmärrystä erimielisiä kohtaan, vaan päinvastoin haluaa lisätä yhteiskunnallista vastakkainasettelua. Hajota ja hallitse.

Harjaantunut katsoja huomaa jo yhdellä katsomiskerralla tutut propagandatemput. Esimerkiksi valeuutiset liitetään vain oikeistokonservatiiveihin, koska haastatellun demokraattinaisen verkkosivuilta ei sellaisia tietenkään löydy. Trumpin kannattaja taas kuvataan salaliittoteorioihin uskovana aivopestynä, joka on näkemystensä vuoksi joutunut katkaisemaan välinsä lapsiin. Haastattelijalle ei tule mieleen, että vastaavissa tapauksissa eron syynä saattaa olla punaista yliopistoa käyvät lapset, jotka ovat omaksuneen mielipuoliset biologian vastaiset sukupuoliteoriat. Siinä vaiheessa kun haastateltu trumpilainen saadaan puhumaan "Saatanaa palvovasta globaalista eliitistä", tiedostava katsoja saa toivomansa olkiukon, jolla todistaa kaikkien poliittisten vastustajien olevan vaarallisia salalittohörhöjä.

Päällimäiseksi ohjelmassa jäi mieleen populistien vaarallisuus ja vaikutusvalta sosiaalisessa mediassa. Todellisten valtasuhteiden maailmassa tämä on tietenkin pelkkä projektio liberaalien suhteettomasta mediavallasta ja loppumattomasta vallanhimosta.



                                                           **********************


Yle TV1, maanantain 19.9.2022 klo 20.00, Natsi-Saksa ja Suomi

Jakso 4/4. Miksi liitto natsien kanssa on yritetty sivuuttaa Suomessa historian välttämättömyytenä? Mitä vaihtoehtoja Suomella oli? HD ohjelmatekstitys (suomi) 29 min. 

Tottahan toki myös Suomen mediassa lännettyneet eurolampaat ja muut atlanttiset yhteistoimintamiehet ja -naiset haluvat jälkiviisaasti märehtiä kansakunnan suhdetta kansallissosialistiseen Saksaan ja 80 vuotta vanhoihin tapahtumiin. Mikä voisikaan mennä pieleen tässä "puolueettomassa" katsauksessa kun haastateltavaksi on otettu mm. tendenssitutkija ja Holokaustin uhrien muisto ry:n puheenjohtaja Oula Jääskeläinen, presidentti Tarja Halonen ja kansallismasokistina tunnettu kommunistikirjailija Juha Hurme? Ainoastaan Turun yliopiston eduskunnan tutkimuslaitoksen professori Markku Jokisipilä yrittää edes vähän hillitä löylynlyömiä väitteitä ja teorioita.

Suomessa holokaustipropagandan ja denatsifikaation jonkinlainen saturaatiopiste koettiin jokin aika sitten Helsingin Sanomissa, kun nuoren polven kulttuuritoimittaja Tero Kartastenpää sanoi kolumnissaan Monet viettävät aikansa natsitelevision parissa, koska kolmannen valtakunnan kauheudet on pureskeltu valmiiksi osittain ääneen sen, jota Yle Watch on toitottanut jo vuosikausia. Kirjoituksen innoittajana oli nimenomaan Ylen loppumattomat natsidokumentit ja erityisesti nyt pyörivä Natsi-Saksa ja Suomi.

Katsojasta tuntuu, että häntä ei ohjata uuden tiedon äärelle vaan lamautetaan kuin Uuno-uusintaan.  

Natseista voi aina tehdä uuden dokumenttisarjan, sillä monista on leppoisaa viettää aimo osa vapaa-ajastaan kansallissosialistien kera.  

Pelkästään Yle Areenan Historia-otsikon alta voi laittaa pyörimään Kolmannen valtakunnan orjat, Göringin veljekset, Hermann Göringin katalogin, Vatikaanin ja holokaustin, Vastarintaliikkeen naiset, Päivän Auschwitzissa, Keskitysleirin lapset, Sodan lapset, Vilnan juutalaisten pelastajan, Anne Frankin muiston ja niin edelleen.

Totta kai Kartasenpää jättää pohtimatta, miksi näitä ohjelmia esitetään. Helsingin Sanomissa toimittajan olisi mahdollista kirjoittaa, että natseista jauhaminen on ensinnäkin länsimaisen elämänmuodon kriisiytymisen projisoimista puolustukyvyttömään Kolmanteen valtakuntaan. Toiseksi, natsidokumentit palvelevat pelottelu- ja kauhistelupropagandallaan historiapolitiikkaa, jossa pyritään demonioimaan etnisen valkoisuuden itsesuojelu, jotta vihamielinen muukalaisinvaasio saisi "moraalisen" oikeutuksensa.

Hyvästä yrityksestään huolimatta toimittaja tuomitsee ennalta arvattavasti kansallissosialistit absoluuttisen pahoina hyväksyen samalla silmääkään räpäyttämättä voittajien historiankirjoituksen:

NATSIT OVAT historiaohjelmien James Bondeja, niitä, jotka lupaavat jännittävää tuttua. Ne antavat katsojalle pohdittavaksi selkeitä, moraalisia kysymyksiä, jotka ovat kuitenkin jo kauan sitten niin valmiiksi pureksittuja, ettei niillä tarvitse vaivata itseään.  

Natseilla voi aina synnyttää hyvä ja pahan taistelun, jollaista ei irtoaisi monista muista sodista sortumatta propagandaan. Kolmas valtakunta on televisiossa kuin suuronnettomuus selkeillä päähenkilöillä.

Kartasenpään ärsyyntyminen moralistiseen natsidokkaritirkistelyyn on ilmiselvä merkki hegemonisesta murtumasta, jossa moderniin hulluuteen kasvanut nuori aikuinen uskaltaa yleisen nihilismin höyryissä sanoa ääneen jotain sellaista, johon keskiverto NPC-zombi ei sosiaalisen paineen alla välttämättä kykene.

Vielä 5-10 vuotta sitten tuollaista kolumnia olisi ollut mahdoton julkaista, koska Suomen (!) denatsifikaatioprosessi oli vielä kesken. Vasta nykyisen apaattisuuden keskellä totuus voidaan sanoa, koska se ei enää kiinnosta ketään eikä herätä vastareaktioita. 

Lopuksi vielä pari esimerkkiä Ylen viimeaikaisesta natsitarjonnasta:

Yle TV1, keskivikko 11.5 klo 19.00, Historia: Kolmannen valtakunnan orjat 

1/3. 1933 - 1941. Sodan alkuvaiheessa pakkotyövoiman käyttö laajenee ja siitä on suuri apu Saksan sotaponnistuksissa. Saksalaiset käyttivät pakkotyövoimaa maataloudessa ja teollisuudessa toisen maailmansodan aikana. Uhrit olivat sekä sotavankeja että siviilejä, mukana myös naisia ja lapsia. Sarjassa kerrotaan natsi-Saksan armottomasta orjatyövoiman käytöstä arkistomateriaalin, asiantuntijahaastattelujen ja koskettavien henkilötarinoiden kautta. HD ohjelmatekstitys (suomi) 53 min

Yle TV1, Historia: Hitlerin aikakausi  

Adolf Hitler nousi valtaan vuonna 1933 ja pysyi vallassa aina huhtikuulle 1945 asti. Miten hän onnistui hurmaamaan kansakunnan, viemään sen sotaan ja keskitysleirien kauheuksiin. Sarjassa käydään läpi tapahtumat arkistomateriaalin ja haastattelujen kautta. (Living With Hitler. Iso-Britannia, 2020.)


lauantai 17. syyskuuta 2022

MANAGERIAALISEN VALTION DEMOKRATIAILVEILYÄ SUOMESSA JA RUOTSISSA

Pohjoismaissa usko poliittiseen järjestelmään on edelleen luja, vaikka äänestysikäisten mahdollisuus vaikuttaa yhteiskuntaan on vähentynyt jyrkästi viimeisen kolmenkymmenen vuoden aikana. Näkyvimmät syyt kansalaisten vaikutusmahdollisuuksien hupenemiseen löytyvät ylikansallisista organisaatioista kuten Euroopan Unionista ja globaaleista suuryrityksistä, erityisesti teknojäteistä, jotka käyttävät valtaansa ohi lainsäädäännön ja demokraattisten prosessien. Syy, miksi ulkoparlamentaariset organisaatiot yhdessä muodollisen demokratian kanssa toimivat kansalaisten etuja vastaan, johtuu järjestelmän rakenteellisesta ja ideologisesta peukaloinnista.

Proseduraalisen liberaalidemokratian tunnetuimmat systeemikriitikot James Burnham, Samuel T. Francis ja Paul Gottfried ovat kansalaisvaikuttamisen rapautumisen analyyseissään puhuneet managerialismista, joka on pehmeällä totalitarismillaan korvannut  edustuksellisen demokratiaan klassiset periaatteet. Näiden kriitikoiden mukaan vallan uusjako on toteutettu massiivisella indoktrinaatiolla, joka on tullut mahdolliseksi sähköisen median aikakaudella. Oikeuksiaan peräävät massat on saatu ruotuun vetoamalla "vastaansanomattomiin" moraaliperiaatteisiin, joilla on kyetty riisumaan sekä kansakuntien itsepuolustusta että kansalaisten perusoikeuksia kuten sananvapautta. 

Amerikkalainen Samuel T. Francis onkin todennut, että tässä historiallisessa prosessissa "laki korvataan hallinnollisella asetuksella, federalismi toimeenpanovallalla ja rajoitettu hallitus rajoittamattomalla valtiolla".  Oikeutuksensa uusi valtajärjestelmä saa abstrakteista tavoitteista, joita ohjaavat vapaus, tasa-arvo ja positiiviset oikeudet samalla kun se käyttää moraalista "ylivertaisuuttaan", verotusvaltaansa ja varallisuuden uudelleenjakoa pysyäkseen vallassa. Abstraktit tavoitteet ja liberaalit arvot, joista ei ole koskaan äänestetty, mutta jotka määrittelevät ratkaisevasti raamit, joiden sisällä demokratia voi toimia, kumoavat kansanvallan perustavimmat periaatteet. Tämä taas mahdollistaa kansakuntaa "terapoivan" manageriaalisen valtion, joka säätelee totalitaristisin ottein entistä tiukemmin kansalaistensa elämää. 

Suomessa kansastaan vieraantunut valtaeliittimme on jo pitkään kopioinut länsimaiden poliittis-kulttuurisia rakenteita sulauttaakseen maamme lopullisesti osaksi euro-atlanttista monoliittia. Manageriaalinen "eliitti", pysyvä hallitus ja näitä yhdistävä kotikutoinen syvä valtio ovat jo osa maamme poliittista todellisuutta, mikä on helppo nähdä päättäjiemme järjenvastaisessa idealismissa ja moralismissa. Kun vallankäytön johtotähtenä on ideologinen globalismi ajatus kansan palvelijasta jää väkisinkin taka-alalle ja tilalle astuu ylimielinen suhde kansaan. Yhdysvalloissa tätä asennettä on kuvannut pitkään käsite vihamielinen eliitti. Amerikkalainen sanonta "Fear the Government that fears your guns" ei ehkä sovellu historiallisesti Suomeen, mutta ajatuksesta löytyy jotain samaa miten suomalaispäättäjät suhtautuvat nykyään kansalaisiinsa. 

Maamme valtaapitävien kopeita näkemyksiä kuvaa harvinaisen rehellisesti Sitran tuore tutkimus, josta Ylen verkkosivut raportoi uutisessaan Suomi häviää selvästi äänestysinnossa muille Pohjoismaille – Suomessa päättäjät eivät luota kansan kykyyn osallistua vaikeisiin keskusteluihinYmmärrettävistä syistä asiasta ei kerrottu vajaa pari miljoonaa demarieläkeläiskatsojaa vetävässä Ylen puoli yhdeksän tv-uutisissa, sillä verkkosivun jutussa kerrotaan:

Vain joka viides päättäjä uskoo, että kansalaiset ovat riittävän kyvykkäitä osallistumaan monimutkaisiin keskusteluihin poliittisista päätöksistä. Asia selviää Suomen itsenäisyyden juhlarahaston Sitran tutkimuksesta, jossa haastateltiin kunta- ja hyvinvointialuepäättäjiä.
Tutkimus todennäköisesti loukkaisi suurimpana äänestäjämassana tunnettuja "tolkun kansalaisia", joten Yle katsoi parhaaksi olla ärsyttämättä hyvin palvellutta tuulipukukansaa. Niissä, jotka onnistuivat kaiken uutistulvan keskeltä lukemaan nettijutun, uutinen synnytti todennäköisesti ajatuksia, joita ei voi sanoa julkisuudessa ääneen. Tutkimustuloksen perusteella voisi nimittäin vetää sen johtopäätöksen, että koska päättäjät ovat tyytymättömiä kansaan, pitäisi kansa kenties vaihtaa "sopivampaan". Tätä näennäiselitiin suosimaa näkemystä onkin jo ehditty toteuttaa kiihtyvällä tahdilla parin viime vuosikymmenen ajan. 

Erityiseksi Hyvien ihmisten joukoksi julistautunut manageriaalinen luokka on valtansa oikeutuksesta niin itsevarma, ettei se enää edes yritä samaistua kansaan, vaan kohtelee sitä isällisen ankarasti mutta suojelevasti. Koska kansa ei ymmärrä omaa etuaan, sitä on kuritettava kaidalle polulle, johon EU, Nato ja lännen talouselitti ovat meidät suuressa viisaudessaan ohjanneet. Päättäjät katsovat olevansa pelkkiä hyväntekijöitä, joiden arvostelu on kansalaisilta silkkaa kiittämättömyyttä. 

Valtavista mielipiteenmuokkauskampanjoista huolimatta todellisuutta ei ole voitu muokata juuri mitenkään ideologiaa vastaavaksi fantasiaksi. Monikulttuuripropaganda ja syyttäminen rasismista (koskee rasistisesti vain valkoisia) eivät ole poistaneet pidäkkeettömän maahanmuuton demografista ja kulttuurista perusongelmaa. Populistiset puolueet ovat nousseet tästä kansalaisten huolesta, mutta saadakseen enemmän kannatusta, ne ovat joutuneet vesittämään ratkaisevasti alkuperäistä ohjelmaansa. Lopullinen integroituminen korruptoituneeseen järjestelmään tapahtuu viimeistään hallitukseen astumisen myötä, josta tarjoaa karmean esimerkin Perussusomalaisten toimet valtioneuvostossa vuoden 2015 valepakolaisinvaasion aikana. Vain ilveilijä voi väittää, että persut ovat järjestelmän vastavoima, sillä se on kaikkien puolueiden kanssa samassa rintamassa mitä tulee Nato-jäsenyyteen, koviin koronatoimiin, uusliberaaliin talouspolitiikkaan, EU-jäsenyyteen, Yhdysvaltojen ylivaltaan, Israelin tukemiseen ja poliisin valvontaoikeuksien lisäämiseen. 

Tätä taustaa vasten kansallismielisten riemu Ruotsidemokraattien vaalivoitosta on suurta itsepetosta. Ylen uutinen Åkesson: Raskas vastuu äänestäjiä kohtaan luo mielikuvan muutosvoimasta, joka pyrkisi ratkaisevasti muuttamaan Ruotsin poliittista järjestelmää. Tosiasiassa mielipidemittauksia maanisesti seuraava puolue on luopunut vuosi vuoden jälkeen radikaaleista ehdotuksistaan ja siitä on tullut kansankosiskelullaan monella tapaa oikeiston moderaattien ja sosiaalidemokraattien poliittinen hybridi. Se eroaa muista suurista puolueista ainoastaan maahanmuuttokysymyksessä, mikä on sinänsä merkityksetöntä, koska ongelmaa ei voi peruuttamatoman demografisen muutoksen vuoksi enää edes ratkaista parlamentaarisesti. Vaikka maahanmuutto-ongelma on käytännössä demokratian ulkopuolinen kysymys, nostaa se valtapuolueissa edelleen lapsellisen äkkivääriä reaktioita: porvariblokin suurimmaksi puolueeksi nousseen Ruotsidemokraattien ei annettu demokratian sääntöjen mukaisesti johtaa hallitusneuvotteluja. Ruotsalaista demokratiailveilyä kerrakseen. 

Aidosta poliittisesta vaihtoehdosta vaahtovien on syytä pitää mielessä, että Ruotsidemokraatit edustavat jo nyt de facto manageriaalista luokkaa, sillä se on jo kauan sitten sitoutunut "läntisiin arvoihin", joihin kuuluu mm. homoliittojen salliminen ja "muunsukupuolisten" silpomisleikkaukset valtion kustannuksella. Järjestelmän kannalta Ruotsidemokraatit on Perussuomalaisten lailla hyödyllinen varoventtiili, jonka kautta kansalaiset voivat vaarattomasti purkaa paineitaan äänestysluukulla. Näin oikeistokonservatiivit ja "kansallismieliset" saadaan sitoutumaan sille vihamieliseen systeemiin ja pitämään yllä toivoa, jossa entistä kovemmalla äänestämisellä tapahtuu ennen pitkää radikaali muutos parempaan.

lauantai 10. syyskuuta 2022

MYÖS POLIITTISILLE TOISINAJATTELIJOILLE LIIKKUMISTA KONTROLLOIVA JALKAPANTA?

Lännen poliittinen "eliitti" on sille uskollisen nomenklatuuran kanssa jatkuvasti korostanut, kuinka vapaita me olemme Aasian maihin ja kolmannen maailman valtioihin verrattuna. Todellisuudessa demokraattisen fasadin takaa kansalaisten vapauksia on purettu lännessäkin viime vuosina pala palalta vetoamalla turvallisuuteen. Se, mikä on aiemmin erottanut yhteiskuntamme Itä-Aasian maista ei olekaan enää itsestäänselvää. Mitä jää jäljelle länsiglobalistien maailmalla melskaavasta vapaudesta ja ihmisoikeuksista, kun niitä kavennettaan kiihtyvää vauhtia vieläpä demokratian turvaamisen nimissä!

Vika on myös hyväuskoisissa kansalaisissa, jotka luovuttavat vapautensa "turvallisuuden" tai muun tärkeäksi väitetyn asian vuoksi. He eivät näytä ymmärtävän, että sosiaalidemokraattisen kansalaisten suojelun nimissä riisutaan ennen pitkää vapauksia, jotka eivät liity mitenkään alkuperäiseen "suojelun tarpeeseen". Koska kyse on ns. kaltevan pinnan prosessista, turvallisuuteen vetoaminen johtaa ennen pitkää totaaliseen kontrollivaltioon. 

Ylen uutinen Lähestymiskieltoon määrätty voi saada pannan jalkaansa ensi vuonna – oikeusministeri: "Jos on uhrin lähellä, niin laite piippaa ja hälyttää" kertoo asiantuntijoiden esittävän aluksi ihan järevältä kuulostavan ehdotuksen hallitukselle:

Laajennettuun lähestymiskieltoon määrätyn liikkumista voitaisiin erityisen vakavissa tilanteissa valvoa sähköisesti. Asiantuntijoiden mukaan nykyinen järjestelmä ei riittävän hyvin suojaa lähestymiskiellon hakijoita.

Lähestymiskieltojen ja niiden rikkomisten määrät ovat olleet laskussa jo usean vuoden ajan. Asiantuntijoiden mukaan tämä ei kerro niinkään ongelmien vähentymisestä, vaan siitä, että kielto koetaan tehottomaksi.

Hälytyskellot alkavat soida viimeistään siinä kohtaa kun jutussa ei kerrota keitä nämä asiantuntijat oikeastaan ovat. Vaikenemisen saattaa selittää se, että asiantuntijajoukko koostuu todennäköisesti enimmäkseen päivystävistä feministeistä ja sosiaalidemokraattisista turvakypäräpaternalisteista. Heitä taas kiinnostaa vallankäyttö alamaisiin ja ylipäätään mahdollisuus lisätä kansalaisten kontrollointia. 

Tässä kohtaa on syytä pitää mielessä se, että lähestymiskiellon saanut ei välttämättä ole syyllistynyt mihinkään oikeusistuimen tuomitsemaan rikokseen eikä lähestymiskiellon rikkominenkaan ole automaattisesti rangaistava teko. Silti häntä voidaan kontrolloida samaan tapaan kuin vankilomalla olevaa murhaajaa. 

Kun ideologisesti synnytetty naisvetoinen valtionjohto on nyt laittamassa häiriköille ja törkyturville liikkumista kontrolloivan jalkapannan, voidaan se ennen pitkää asettaa myös poliittisille toisinajattelijoille julistamalla heidät "vaaraksi yleiselle turvallisuudelle". Tälläisen mahdollisen kehityskulkun esittäjät tullaan todennäköisesti leimaamaan alarmisteiksi tai jopa vainoharhaisiksi salaliittoteoreetikoiksi. Havaitut tosiasiat tukevat kuitenkin sitä, että kun joku tekninen kontrollikeino on kerran valtaapitäjien hallussa, sen käyttöä ei suinkaan vähennetä vaan sitä pyritään soveltamaan kaikkialle, jossa kuvitellaan nähtävän uhkia. 

Poliittisen eliitin vallan kannalta suurin huoli on tietenkin aito oppositio varsinkin epävakaassa yhteiskunnallisessa tilanteessa. Siksi politisoituneessa virkamieskunnassa on saatettu käydä visionäärisiä keskusteluja kuinka suitsia järjestelmän vastustajia. Raottamalla oven matalan kynnyksen elektroniselle jalkapantavalvonnalle, saadaan avattua laillinen väylä valvoa myös niitä, joita on koko ajan haluttu kontrolloida poliittisista syistä. Heidät pitää vain julistaa yleisvaarallisiksi vetomalla kansalaisten turvallisuuteen. Se onkin helppoa, sillä monet asiantuntijat (kts. edellä) näkevät jo nyt "vihapuheen" olevan fyysinen uhka "hauraille vähemmistöille".

maanantai 16. toukokuuta 2022

KUINKA POLIITTINEN JOHTOMME HUORASI SUOMEN USA:N ILMAISEKSI ETUVARTIOKSI

Viime torstaina 12. toukokuuta nähtiin käsikirjoituksn mukainen historiallinen mediaspektaakkeli, jossa maamme poliittinen johto julisti Suomen jättävän hakemuksen sotilasliitto Natoon. Valtioneuvoston pääministeri Sanna Marin ja presidentti Sauli Niinistö olivat valinneet julistuksensa päivämääräksi suomalaisuuden päivän, mikä sopikin hyvin valheen aikakauteemme, jossa sota on rauhaa ja tietämättömyys voimaa. Suomalaisuuden päivän merkkihahmona juhlittava valtiofilosofimme J. V. Snellmanin lentävä lause Historia lohduttaa meitä sillä, että kansalla, joka todella tahtoo olla itsenäinen, aina on voimaa puolustaa itseään saa aikamme kieroutuneessa postmodernissa tulkinnassa aivan uuden sisällön: mitä enemmän luovutamme itsenäisyyttämme, sitä itsenäisempiä olemme! Tämä sama logiikka on vallalla kaikkialla lännessä, jossa alkuperäisväestön korvaaminen kleptoparasiittisilla muukalaispopulaatoilla selitetään rikkaudeksi, "joka tekee meistä vahvempia".

Suomalaisessa poliittisessa keskustelussa on tarkoituksella vaiettu kaikenlaisen liittoutumisen kääntöpuolena oleva kansallisen itsenäisyyden väheneminen ja lopulta sen menettäminen. Kun Suomi on luopunut poliittisesta päätöksentekovallastaan, omasta valuutastaan ja itsenäisestä puolustuksestaan ainoastaan ilveilijä voi väittää maan olevan enää itsenäinen. Kyse on vain kulisseista ja siksi olisi pelkkä muotoseikka, jos Suomi liitettäisiin osaksi EU:n tulevaa liittovaltiota. Itsenäisyyspäivän juhlinta ja muut liputuspäivät ovat jo tällä hetkellä pelkkiä kuolleita rituaaleja, joilla kansalaisille luodaan illuusio yhteisestä suvereenista Suomesta. Näillä rituaaleilla kansalaisilta halutaan peittää kansanvallan anastaminen pala palalta ja sen siirtäminen historian hämärämiesten suljettuihin saleihin.

Länsimaiden poliittinen luokka Suomesta Portugaliin ei ole vuosikymmeniin sitoututunut ajamaan kansojensa intressejä, vaan heidän "yhteisöjään" ovat epädemokraattiset kansainväliset organisaatiot ja niiden pienet läpinäkymättömät piirit. Suomessa tätä Yhdysvaltojen syvän valtion johtamaa liberaalidemokraattista imperialismia, "kansainvälisen sääntöpohjaisen järjestyksen" etua, on korostanut näkyvimmin presidentti Sauli Niinistö. Natoon liittyminen on ollut Niinistön kaltaisille maamme atlantistisille globalisteille keskeinen osa universalistista projektia, jossa suomalaisten resurssit ohjataan puolustamaan liberaalidemokratian nimellä kulkevan globalistikerhon valtapyyteitä. 

Toisin kuin asia julkisuudessa esitetään juuri Sauli Niinistö on ollut jo vuosikymmeniä Suomen Natoon liittymisen harmaa eminenssi. Tuoreimman esimerkin tosiasioiden kääntämisestä päälaelleen tarjoaa Turun Sanomissa 13. toukokuuta ilmestynyt koko sivun agendauutinen "Sauli Niinistön Nato-kannan käänsi lopulta Putinin uhkailu". Jatkuvalle median propaganda-altistukselle joutuneelle kansalle TS:n meriselitys saattaa mennä vielä läpi, mutta kun kysymystä tarkastelee julkitulleiden todisteiden valossa, Niinistö on ajanut Natoon liittymistä vuosikausia ennen ainuttakaan Putinin Venäjän aggressiota. Niinistön halu Suomen Nato-jäsenyydelle ei siis liity aktuaaliin Venäjän uhkaan, vaan yksinkertaisesti pyrkimykseen sitoa Suomi lopullisesti lännen globalistiseen valtapiiriin. Tässä kohtaa on syytä muistuttaa, että Niinistö on ollut mukana aikaisemmissa projekteissa, joissa Suomea ajettiin Euroopan Unioniin ja luovuttiin omasta valuutasta. 

Niinistön operettiesitys on mennyt kansan syvissä riveissä hyvin läpi, sillä hän on aina osannut haistaa populistisesti tuulen suunnan oikein. Aikana, jolloin kansa oli hyvin Nato-vastaista Niinistö ei rohjennut kansanuosion laskun pelossa esittää avoimesti kantaansa sotilasliittoon liittymisen puolesta, vaan päinvastoin teeskenteli epäilevää Tuomasta. Vaikka kyse ei olekaan mistään valtiomiesmäisestä älyn jättiläisestä, istuva presidenttimme on osannut taitavasti vedota kansaan, josta yhtenä esimerkkinä uutinen vuodelta 2016: Presidentti Niinistö Ylellä: Natosta pitäisi kysyä myös kansaltaNiccolò Machiavellin Ruhtinas-kirjaa apuna käyttäen Niinistön poliittista vallankäyttöä voisi leijonan sijaan symboloida kettu. 

Presidenttimme kettumaisuus näkyy parhaiten siinä, kuinka hän on otollisissa olosuhteissa valmis paljastamaan todellisen karvansa ja pyörtämään aiemmat poliittiset vaatimuksensa. Viime aikoina tähän on antanut mahdollisuuden kaukainen Ukrainan sota, joka päästi suomalaisissa ilmoille kaikki ne pelot, joita mediapooli on vuosikausia jatkuneella Venäjän yksipuolisella demonisoinnillaan lietsonut. Poissa ovat nyt Niinistön puheet kansanäänestyksestä, sillä se antaisi lisää harkinta-aikaa kansalaisille ja voisi tehdä tyhjäksi hetkeksi avautuneen Nato-ikkunan. Niinistö ymmärtää parlamentaarisen päätöksen ainutkertaisuuden, sillä Nato-jäsenyyttä voitaisiin tuskin ottaa pois tilanteessa, jossa sen kannatus olisikin jonkin maailmantilanteen vuoksi kääntynyt alle 40:een prosenttiin. Kansanäänestyksen sijaan presidentti katsoo tarkoitushakuisten galluppien olevan tässä tilanteessa riittävä legitimiteetti luopua Suomen sotilaallisesta itsemääräämisoikeudesta. Samalla hän on voinut astua julkisuuteen harkitsevana kansan tahtoa noudattavana valtiomiehenä, joka on vasta pitkän ja ankaran mietinnän jälkeen päättänyt Natoon liittymisen olevan hyvä asia Suomelle. Poliittista historiaa hieman tarkemmin seuranneille tämä kerronta on yksi Suomen lähihistorian häikäilemättömistä peitetarinoista. 

Näyttöä toisenlaisesta Niinistöstä on riittämiin ja siitä ovat valmiita kertomaan hänen poliittiset aikalaistodistajansa, joilla vallasta syrjäytettyinä ei ole enää mitään menetettävää. Yksi heistä on Keskustapuolueen grand old man Paavo Väyrynen, joka on ollut omalla tavallaan hyvin samanlainen opportunistinen kettu kuin Niinistökin. Vasta kun Väyrynen on joutunut poliittiselle sivuraiteelle, hän on laskelmoivan politikoinnin sijaan alkanut puhua totta. Näitä paljastuksia hän on julkaissut blogissaan, johon valtamedia ei halua vahingossakaan viitata. Itse asiassa Väyrynen on tällä hetkellä mediassa persona non grata eikä häntä uskalleta kutsua Ylessä yhteenkään poliittiseen keskusteluun EU:sta ja Natosta, koska hän kyseenalaistaisi ikävällä tavalla vakiovieraiden Mika Aaltolan ja Charly Salonius-Pasternakin lännettyneen narraation.

Väyrynen julkaisi 22. huhtikuuta blogikirjoituksen Vaarallista uhkapeliä isänmaan kohtaloilla, jossa hän kirjoitti istuvasta presidentistä muun muassa tähän tapaan:

Hyvin erikoinen on ollut tasavallan presidentti Sauli Niinistön rooli.

Poliitikkona Sauli Niinistö kannatti liittoutumispolitiikkaa ja myös Nato-jäsenyyttä. Tultuaan valituksi tasavallan presidentin tehtävään vuonna 2012 hän alkoi esiintyä perinteisen linjan tukijana.

Minäkin luotin tähän ja kannatin aluksi Niinistön uudelleenvalintaa.

Helmikuun 18. päivänä 2016 julkaisemassani blogissa perustelin kantaani sillä, että ”luotan Niinistön pitävän Suomen Paasikiven linjalla ja turvaavan Suomen säilymisen sotilaallisesti liittoutumattomana, puolueettomana maana.”

Ajan oloon aloin epäillä Niinistön turvallisuuspoliittista linjaa. Kesäkuun 12. päivänä 2017 julkaisemassani blogissa ”En voi enää tukea Sauli Niinistön uudelleenvalintaa” kirjoitin:

”Nykyisen hallituksen toimikaudella on otettu selviä askeleita sotilaallisen liittoutumisen suuntaan. Olen hyväuskoisesti tulkinnut, että ne ovat toteutuneet valtioneuvoston tahdosta. Viime aikoina on alkanut näyttää yhä ilmeisemmältä, että Sauli Niinistö on tasavallan presidenttinä tätä kehitystä johtanut.”

Niinistö oli vanhana kehäkettuna hivuttamassa Suomea kyökin kautta Natoon jo vuonna 2014, jolloin virallinen Suomi liittyi kansalta kysymättä niin sanottuun isäntämaasopimukseen (Host Nation Support eli HNS), joka mahdollistaa Nato-maan joukkojen tukemisen niiden ollessa Suomen alueella. Sopimuksen sanotaan lisäävän Suomen valmiutta vastaanottaa Natolta apua ja järjestää harjoituksia Suomessa niin rauhan kuin kriisin aikana. Tämäkin oli vain yksi vaihe kohti Niinistön ideologista ja poliittista päätavoitetta, Natoon liittymistä, jonka toteutumiselle antoi tilaisuuden Venäjän hyökkäys Ukrainaan 24. helmikuuta 2022. 

Yksinkö Venäjän informaatiovaikuttamista ja propagandaa?

Kaikesta yksipuolisesta informaatiosta huolimatta ei voida kiistää, etteikö kansalaisten halu liittyä Natoon olisi aitoa ja päällisin puolin perusteltua. Venäjän itsepuolustukseksi naamioitu aggressio eteläisen Euroopan laidalla on kiistämätöntä, jonka vuoksi Lännen asiamiehet saivat käteensä retorisesti vakuuttavan ässäkortin, joka on nyt lätkäisty pöytään Nato-jäsenyyden puolesta. Lisäksi unestaan herätetyn kansan historiallinen muisti tietää kaikkea ikävää mitä venäläiset ovat aiheuttaneet suomalaisille. Nykytilanteesta huolimatta Suomi on elänyt lähes 80 vuotta rauhassa itänaapurinsa kanssa eikä Venäjä ole edes slaavilaisen veljessodan keskellä esittänyt sotilaallisia uhkauksia Suomelle. Päinvastoin, Venäjä on halunnut korostaa Suomen puolueettomuutta ja näkee sen yhtenä Itämeren sotilaallisen vakauden takaajana. Vasta Suomen valtiojohdon puheet Natoon liittymisestä ovat saaneet Venäjän johdon reagoimaan. 

Kansan enemmistön jyrkkä takinkäännös myönteiselle Nato-kannalle ei johdu pelkästään Ukrainan sodasta, vaan osasyynä on median vuosia jatkunut systemaattinen Venäjän vastainen kampanja ja lobbaus maamme Natoon liittymisen puolesta. Kyse ei ole mistään ajan myötä syntyneestä asenteesta, vaan kampanja voidaan ajoittaa tarkasti vuoteen 2014, jolloin Suomen mediakenttään syntyi yhdessä amerikkalaisten kanssa Mediapooli-niminen verkosto. Se toimii valtion Huoltovarmuuskeskuksen yhteydessä ja saa siltä rahoituksensa. Mediapooliin kuuluu koko etabloitunut tiedotusvälinekenttämme, niin lehdistö, Yle, MTV kuin keskeisimmät kirjankustantajat. Julkisuudessa tästä verkostosta ei ole puhuttu ymmärrettävästi juuri mitään ja Internetin portivartijat ovat pitäneet huolta siitä, ettei "kerhosta" löydy edes Wikipedia-artikkelia. Kun Mediapoolin ottaa missä tahansa foorumissa esille, alkaa jo pian kuulua syytöksiä "salaliittoteorioista", mikä onkin kätevä tapa tukahduttaa keskustelu alkuunsa.

Vain harva media-alan ihminen on kirjoittanut asiasta, poikkeuksena Suomen Kuvalehden, Iltalehden ja Uuden Suomen päätoimittajana ja Helsingin Sanomien toimittajana toiminut Mauno Saari. Hän kirjoittaa vuonna 2018 ilmestyneessä kirjoituksessaan Mediapoolista näin:

Mediapooli on valtion Huoltovarmuuskeskuksen yhteydessä tai alaisuudessa toimiva liitto tai yhtymä, johon kuuluu käytännössä koko maan media. Poolin tehtäväksi on määritelty ”median toiminnan turvaamiseksi tarvittavan varautumistoiminnan kehittäminen ja ylläpitäminen”. Hauskasti sekavan määritelmän takaa löytyy ajatus Venäjän uhkasta ja sen torjumisesta.

Mediapooli ”seuraa myös informaatiovaikuttamista ja sosiaalisen median ilmiöitä”, Huoltovarmuuskeskuksen sivuilla kerrotaan. Sivuilta löytyy poolin puheenjohtajan haastattelu, jossa hän avoimesti sanoo, että toiminnan taustalla on Krimin siirtäminen Venäjän hallintaan.

Mediapooliin kuuluu siis ”kattavasti” koko Suomen lehdistö. Kun Suomen Kuvalehti äskettäin antoi vuotuisen journalistipalkintonsa (jota olin perustamassa SK:ssa 1970-luvulla!), valinta kohdistui Ilta-Sanomien erikoistoimittaja Arja Paanaseen. Oiva valinta, jos perusteena on käytetty venäjävihan määrää.

Väitän, että tällainen toiminta on upouutta suomalaisessa mediassa, mutta myös kansainvälisesti. Niin pooli itsekin sanoo todetessaan kotisivuillaan, että tällainen yhteistyö viranomaisten kanssa on ”kansainvälisesti ainutlaatuinen”. Valtiolla on Huoltovarmuuskeskuksen kautta tarkkailijan, linjaajan ja kontrolloijan asema koko Suomen mediakentässä!  Mihin unohtui median tehtävä vallan vahtikoirana? Heiluttaako häntä koiraa?

Saari jättää mainitsematta, että Mediapoolilla on läheiset suhteet Yhdysvaltain hallintoon ja mediakenttään. Esimerkiksi avoimesti kulttuurimarxilaista politikointia harjoittava, yksipuolisena "faktantarkastajana" tunnettu toimittaja Johanna Vehkoo, on saanut Mediapoolin avittamana "journalistista koulutusta" Yhdysvalloissa. Tämä selittää osaltaan Vehkoon yksipuolisen, Yhdysvaltain demokraattipuolueen agendoja ajavan journalismin.

Avoimesti kriittistä ja tasapuolista Nato-keskustelua Suomen tiedotusvälineistä ei löydy, koska kovassa kiireessä toimitaan kuin käytettyjen autojen kauppias, joka torppaa heti alkuunsa ikävät kysymykset. Sen sijaan valtamedia korostaa, että henkilöissä, jotka tuovat esiin ikäviä totuuksia Natosta ja Ukrainasta, täytyy olla jotain epäilyttävää. Pitäisi puhua vain ja ainoastaan Venäjän pahuudesta ja Naton autuaaksi tekevästä voimasta. Ylipäätään Nato-kriittisten lyttäämisessä on vallalla henkilöön käyvä virheargumentaatio, jossa sotilaallista puolueettomuutta vaativien kiusallisia perusteluja ei juuri kuunnella, vaan heidät leimataan yksiselitteisesti hörhöiksi, kommunisteiksi, itsetarkoituksellisiksi vastarannan kiiskeiksi tai salaliittoteoreetikoiksi.  Koko ongelmaa ei olisi, jos media pyrkisi edes muodolliseen objektiivisuuteen. Koska media on hylännyt valtakriittisen tehtävänsä, jää riippumattomien tiedotusvälineiden epäkiitolliseksi velvollisuudeksi kertoa vaietuista näkökannoista ja tosiasioista.

Silloin kun maamme tiedotusvälineissä otetaan puheeksi propaganda, se keskittyy lähes pelkästään läntisen kulttuuripiirimme ulkopuolisiin maihin kuten Kiinaan, Afganistaniin ja Venäjään. Kansalaisten tietoisuuden kannalta oman propagandan paljastaminen olisi kuitenkin tärkeämpää, koska vain siihen voimme vaikuttaa. Venäjän itsestäänselvän propagandan kauhistelu ei vaikuta mitenkään tuon propagandan olemassaoloon, sillä se tekee sitä meistä riippumatta. Sen sijaan jos lännen propaganda omia kansalaisia vastaan nousisi puheeksi sillä olisi jo vaikutusta ko. manipulaation jatkuvuuteen.

Propagandoissa on myös eroja. Venäjän propaganda on niin kömpelöä ja suoraa, että sen huomaa tyhmempikin. Vastaavasti Lännen propaganda on petollisuuudessaan niin sofistikoitunutta, ettei sitä usein edes tunnisteta propagandaksi. Tähän on syynä Lännen tai paremminkin Amerikan mediaa hallitsevien Levantin perillisten yli sadan vuoden etumatka (Hollywood syntyi 1910-luvulla) massojen joukkomanipulaatiossa. Manipulaatio on entistä hienostuneempaa, koska sen on pitänyt pysyä samassa tahdissa yleisen koulutustason nousun kanssa. Nyrkkisääntönä voi sanoa, että mitä koulutetumpi ihminen, sitä kritiikittömämmin hän on sisäistänyt hallitsevan doktriinin (vrt. Gramscin hegemoniateoria).

Kansalaisten henkilökohtaisen, monesti sukutaustalla oikeutetun, Venäjä-vihan pitää olla vapaassa maassa sallittua. Sen sijaan silloin kun valtiollinen Yle ja muun virallinen Suomi alkaa vuosikymmenien hiljaiselon jälkeen demonisoida itänaapuria pitää hälytyskellojen soida ja kysyä kuka hyötyy. On selvää, ettei globalistinen eliittimme taloudessa, politiikkassa ja mediassa tunne vihaa Venäjää kohtaan, kunhan se vain alistuisi liberaalidemokratiaamme ja rapistuvan Yhdysvaltojen hegemoniaan. Valtiojohdon suojelema Mediapooli on osoitus siitä, että Venäjän vastaisuutta on jauhettu suurille massoille kyynisen systemaattisesti jo vuosia ainoana päämääränä pehmittää kansalaiset myönteiselle Nato-kannalle. 

Suomen tie Natoon ei ole missään vaiheessa ollut sen omissa käsissä eikä poliittinen johtomme ole sitä oikeastaan toivonutkaan, koska se on aina halunnut istua Lännen isojen poikien pöydässä kilttinä kuunteluoppilaana keräten lattialta armopaloja. Varsinkin maamme haitallisimmalla puolueella Kokoomuksella on jo pitkään ollut alemmuudentuntoinen hinku hinata Suomea kaikkiin mahdollisiin lännen liberaalidemokraattisiin instituutioihin. 

Virallisen selityksen mukaan Suomen Natoon hakemisen syynä oli Venäjän aggressio Ukrainassa. Jos asiaa kelaa hieman taakse päin syy-seurausketju ei ole näin yksiselitteinen, vaan sodan syitä pitää hakea Yhdysvaltain ja Venäjän välisestä valtataistelusta globaalilla pelikentällä. Yhdysvaltain demokraattihallinto teki heti Joe Bidenin presidenttikauden alussa selväksi, että se haluaa panna Venäjän polvilleen, koska se ei näytä alistuvan Amerikan poliittiselle ja kulttuuriselle hegemonialle. Bidenin hallinto tiesi, että mikäli Venäjän turvallisuushuolia Ukrainassa ei kuunnella, se yrittää sotilaallista ratkaisua kuten maa oli aiemmin avoimesti julistanut. Rauhansopimus ja takeet Ukrainan puolueettomuudesta olisivat olleet mahdollisia, mutta Yhdysvaltain johto ei tätä koskaan halunnut, koska sen tavoitteena oli alusta alkaen saada Venäjä hyökkäämään, jolloin sille voitaisiin julistaa epäsuorasti sota. Hölmö Venäjä astui kuin astuikin hyökkäyksellään miinaan, josta se voi syyttää vain itseään. Se on ilman muuta vastuullinen, mutta olisi itsepetosta väittää, ettei USA/Natolla olisi ollut osuutta asiaan.

Läntisen valtaeliitin viime vuosikymmenellä kohtaamat takaiskut, Donald Trumpin vaalivoitto, maahanmuuttovastaisen populismin nousu ja Iso-Britannian Brexit, näyttävät viimeisen parin vuoden ajan pyyhkiytyneen kokonaan pois – Globalist American Empire strikes back!  Ensinnäkin Joe Bidenin kiistatta kyseenalaisella vaalivoitolla Yhdysvaltain johtama länsi palasi takaisin "normaaliin". Syrjäyttämällä koko läntisen establishmentin vihaaman arvaamattoman ja osin kontrolloimattoman Trumpin, Yhdysvaltain liberaalidemokraattinen syvä valtio saattoi jälleen harjoittaa sen ideologisena vihollisena pitämänsä Venäjän vastaista voimapolitiikkaa. 

Toiseksi, finanssikapitalismin luoma talouden pyramidihuijaus oli jo purkautumassa Italian valuuttakriisiin v. 2019, mutta heti seuraavan vuoden alussa ilmestyi kuin tyhästä pelastavaksi enkeliksi Covid-19, jonka piikkiin voitiin panna talousongelmat ja lykätä romahdusta rahan painamisella. Korona on  ollut valtaeliitille loistava työkalu massojen hallinassa ja demokratian resetoinnissa, mutta todellinen jättipotti saatiin merkityksettömästä Ukrainasta, johon Venäjä upotettiin lännen kompromissihaluttomalla sopimuspolitiikalla. Lisäksi pakotepolitiikalla on voitu ehkäistä talouskuplan puhkeaminen kasvattamalla inflaatiota samalla kun lännen talouden alamäen syyt voidaan sälyttää Venäjän kontolle. Sodan muita hyviä puolia ovat olleet lännen sotilaallisen imperialismin takaajana olevan Naton laajentuminen Ruotsin ja Suomen liittyessä yhteisrintamaan. Kansalaisten intresseille vihamielisen eliitin käsittämätöntä tuuria on lisännyt myös riemu siitä, että nyt jopa hurraa-isänmaalliset pölvästit on saatu puolustamaan lännen multikulti- ja homoarvoja ja kannattamaan etnonationalismin vastaisuudestaan tunnettua Natoa. On sitten toinen asia riittääkö tämä ilmeisen epäilyttävä tuuri liberaalin lännen totaaliseen voittoon vai luhistuuko valheelle kyhätty korttitalo tekijään x, jota emme vielä tiedä.

Joka tapauksessa Yhdysvaltain poliittisen johdon kannalta maailmanlaajuinen shakkiottelu on sujunut odotettua paremmin, joskin voidaan olla melko varmoja siitä, että maan keskushallinnon skenaarioissa on otettu alusta asti huomioon Suomen ja Ruotsin ajautuminen Naton helmoihin Ukrainan tapahtumien pelottelemana. Vastaavasti maamme johto puhuu Nato-jäsenyydestä kovaan ääneen Suomen etuna, vaikka jo nyt näyttää selvältä, että suurin hyötyjä on Yhdysvallat, sillä se saa hölmöistä sven dufvista ilmaista tykinruokaa sen määrittelmää "sääntöpohjaista maailmanjärjestystä" kyseenalaistavaa Venäjää vastaan. Suomesta tulee Amerikka-Natolle ekspansiivisen liberaalidemokratian ilmainen puskurivyöhyke Venäjää vastaan, josta lopullisen hinnan maksamme me. Ja tämä vain siksi, että poliittinen johtomme haluaa niin vimmaisesti samaistua "ihmiskunnan kärkijoukkona" esiintyvään omahyväiseen Länteen. 

Monoliittisen valtamedian esittämän poliittisen teatterin tuloksena jopa kansallismieliset ovat kiitelleet sosiaalisessa mediassa presidentti Niinistöä ja pääministeri Marinia myönteisestä Nato-päätöksestään. Tätä voi pitää jo Tukholman syndroomana, jossa uhrit samaistuvat pahantekijöiden ajamille tavoitteille. Suomessa poliittiset prostituutit ovat koko ajan myyneet maatamme globalismin alttarille, mutta tästä huolimatta jopa "eliitin vastaiset nationalistit" jaksavat uskoa, että poliitikot ajavat sittenkin suomalaisten etua.

On historiallisesti erikoista, että maamme itsemääräämisoikeuden lopuistakin rippeistä ollaan valmiita luopumaan kaukaisten sotatapahtumien vuoksi. Näin on syntynyt argumentatiivisesti kyseenalainen kvanttihyppy, jossa Ukrainan sota merkitsee automaattisesti Venäjän hyökkäystä Suomeen, jonka vuoksi tarvitsemme koko läntisen maailman ydinaseineen tueksemme. Tosiasiassa tilanne Suomen lähialueilla on säilynyt rauhallisena ja vakaana, eikä Suomen geopoliittisessa asemassa ole tapahtunut muutosta.

Natoon liittymistä voi tuskin estää enää mikään, vaikka sen kannattajille onkin tullut joitain harmaita pilviä näköpiiriin. Ensimmäisenä Suomen ja Ruotsin Nato-jäsenyydestä on alkanut käydä kauppaa Turkin presidentti Recep Tayyip Erdoğan, joka vaatii jäsenyyden ehdoksi Ruotsia luopumaan PKK:n terroristien suojelusta. Huonoin tilanne olisi se, että nyt kun Suomi on lännen lihaksilla haastanut riitaa Venäjälle sitoutumalla yhteisiin taloudellisiin pakotteisiin ja antamalla perustuslain vastaisesti aseapua sotaa käyvälle maalle, sellaiset maat kuin Turkki ja Unkari kieltäytyisivätkin allekirjoittamasta Suomen Nato-hakemustaMatka kuviteltujen voittajien leiriin voikin katketa alkuunsa ja Suomi saattaa jäädä orvoksi piruksi, koska poliittinen johtomme on jo etukäteen voitonvarmalla ylimielisyydellään katkaissut välinsä Venäjään. 

Mikäli Turkin ehtona Suomen ja Ruotsin Nato-jäsenyydelle on sen pääsy EU:n hakuprosessiin voi lopputuloksena olla se, että EU:n tulevana jäsenmaana sieltä valuu satojatuhansia tummahipiäisiä uusmiehittäjiä Suomeen asti. Pitkään on ollut selvää, että muukalaisinvaasio Suomeen tapahtuu pääsääntöisesti lännestä eikä itärajalta, joten tilanne Nato-jäsenyyden myötä ei tule ainakaan tältä osin parantumaan.

Mitkä sitten ovat ne NATO-vastaiset argumentit, jotka Yle Watchissa nähdään perusteltuina?Terveydenhuollon erikoislääkäri ja Helsingin yliopiston dosentti Mikko PaunioPerussuomalaisten Varsinais-Suomen Piirin pääaktiivi Jyrki Åland ja It-alalla työskentelevä pitkän linjan sosialidemokraatti VTM Pekka Paunio ovat tehneet hyvää työtä perusteellisessa raportissaan Viisaasti NATO:n ulkopuolella. Julkaisemme tässä lopuksi tuon ohjelman 14 pääteesiä:

1) Artikla 5:n antamat koskaan käytännössä testaamattomat turvatakuut ovat monesta syystä ongelmalliset, eivätkä ne takaa Suomen turvallisuutta, erityisesti mikäli syntyy laaja-alainen konflikti, koska sotaa käytäisiin erityisesti Suomen maaperällä tuhoisin seurauksin.

2) Saksan Venäjän kanssa tekemä kaasun toimituksen huoltovarmuussopimuksen ensijaisuus rikkoo nyt po. selonteon myönteisesti huoltovarmuuskontekstissa mainitsemaa NATO:n Artikla 8:a. Tämä osoittaa käytännössä NATO-artiklojen olevan tulkinnanvaraisia kriisitilanteessa.

3) NATO:n nykyinen Venäjän kanssa vastakkain asetteluun pyrkivä politiikka tekee siitä Venäjän silmissä hyökkäys- ei puolustusliiton, mikä lisää tuntuvasti Suomen mahdollisesti hakiessa NATO:n jäsenyyttä siihen liittyviä sotilaallisia ja poliittisia riskejä.

4) NATO:n maksimaalinen laajeneminen Venäjän lähialueille saattaa heikentää niistä saatavia turvatakuita ja se voi heikentää lännen yhtenäisyyttä nykyisen kaltaisen konfrontaatiokehityksen myötä.

5) NATO:n turvatakuita heikentää aivan erityisesti lännen vuosikymmeniä käymä sota energiaa vastaan. Tämä sota on mahdollistanut Venäjän hyökkäyksen Ukrainaan ja se kylvää nyt eripuraa EU:n ja NATO:n jäsenvaltioiden välille, koska Yhdysvallat vaatii Euroopalta mahdottomia, mutta se itse ei ole tekemässä uhrauksia.

6) Poliittisesti viljellyt illuusiot Vihreän siirtymän huoltovarmuutta lisäävästä merkityksestä voivat merkittävästi haitata lännen sanktiopolitiikkaa ja eräiden lisätekijöiden summana Venäjän energiatoimituksista riippuvaiset NATO-maat – mukaan lukien USA – voivat joutua vakaviin niiden yhtenäisyyttä heikentäviin taloudellisiin ja sisäpoliittisiin vaikeuksiin. Tämä todennäköisesti vähentäisi mahdollisesta NATO-jäsenyydestä saatavia hyötyjä.

7) Vaikka selonteko tunnustaa kaksinapaisen uuden maailmanjärjestyksen synnyn, siinä ei analysoida sanktiopolitiikan kielteisiä vaikutuksia maailmanjärjestyksen muuttuessa. Tämä tilanne voi heikentää länttä ja NATO-jäsenyydestä saatavia hyötyjä.

8) Venäjän ja Ukrainan dominoidessa maailman vehnämarkkinoita on vaara, että sodan pitkittyessä Eurooppaan kohdistuu massamaahanmuuton paineita Lähi-Idästä ja Afrikasta.

9) Ruotsin ja Suomen puolueettomuus ja niiden tiivistyvä yhteistyö Yhdysvaltojen kanssa lisäävät todennäköisesti Itämeren alueen vakautta.

10) Mikäli Ruotsi ei hae NATO-jäsenyyttä, se on todellinen ongelma Suomelle.

11) Yhdysvaltojen nykyhallinnon yhä jyrkkenevä alamäki ja mahdolliset Yhdysvaltojen tulevat ulkopolitiikan suunnanmuutokset lisäävät mahdollisen NATO-jäsenyyden tuomiin turvatakuisiin liittyvää epävarmuutta. Yhdysvaltain nykyhallinnon heikko tilanne tekee sen toimien ennakoimisen vaikeaksi.

12) Suomen mahdollinen NATO-jäsenyys NATO:n noudattaman sääntömääräisen turvallisuuspolitiikan myötä kaventaisi demokratiaa.

13) NATO saattaisi ennakkopäätöksenä tehdä Suomesta jäsenensä eräiden NATO-intoilijoiden toiveiden mukaisesti nopeutetussa aikataulussa, mutta siihen liittyisi suuria riskejä NATO:n yhtenäisyyden näkökulmasta sekä – mikä tärkeintä – Suomen oman riskinarvioinnin näkökulmasta, vaikka Suomi juridisesti olisi tällöin paremmin NATO:n turvatakuiden turvassa liittymisprosessin aikana.

14) Suomen tekemä hävittäjähankinta yhdessä NATO-jäsenyyden kanssa luo potentiaalisen ydinaseuhan Venäjälle siitäkin huolimatta ettei Suomen maaperälle sijoitettaisi ydinaseita rauhan aikana. Tämä tuli ilmi ulkoministeriön 2017 NATO-selonteossa.