torstai 30. toukokuuta 2019

ETNISEN SUOMALAISUUDEN PUOLUSTAMINEN PYRITÄÄN KRIMINALISOIMAAN – YLE AVITTAA ASIAA

PS-Nuorten varapuheenjohtaja Toni Jalosen kohutviitti.

Yle kertoi viime tiistain uutisessaan Poliisi aloitti rikostutkinnan Perussuomalaisten nuorten EU-vaaleihin liittyvästä twiitistä – "Jutussa on kaksi epäiltyä" suomalaisten etnisen itsesuojelun kehotuksen johtaneen poliisitutkintaan. Kafkamaisia käänteitä sisältävä juttu sai alkunsa, kun Perussuomalaiset Nuoret -järjestön varapuheenjohtaja Toni Jalonen tviittasi EU-vaalien alla kuvan afrikkalaisperheestä ja kuvatekstin "äänestä perussuomalaisia, jos et halua että Suomen tulevaisuus näyttää tältä". Tviitti ei rikkonut nykyisiin ajatusrikoslakeihin kuuluvaa kansanryhmän vastainen kiihotus -pykälää, sillä ulostulossa ehdotettiin ainoastaan poliittista vaihtoehtoa matalan intensiteetin kansanmurhaa suosivalla väestöpolitiikalle. 

Tutkintakynnys olisi tuskin ylittynyt ellei Ylen agendajournalisti Hanna Eskoselle olisi tehnyt päivystävien vasemmistoilmiantajien nostattamasta somekohusta viime viikolla valtakunnallista uutista. Jotta asia saisi myös poliisin heräämään, Eskonen haastattali uutisjuttuunsa Perussuomalaisten nuorten vaalitwiitti voi täyttää rikoksen tunnusmerkit, arvioi rikosoikeuden professori punaisen yliopiston professori Matti Tolvasta, jolla on tunnetusti kova vimma kriminalisoida kaikki etnistä suomalaisuutta puolustavat puheenvuorot. Yhteiskunnan arvostettuun auktoriteettiin vetoamalla Yle päätteli aivan oikein myös poliisin kiinnostuvan tapauksesta. 

Toimittaja Hanna Eskosen haastattelemaksi valitsema professori ei ole kuka tahansa harmiton mielipideautomaatti, vaan henkilö, jonka sanomisilla on valitettavasti yhteiskunnallista painoarvoa. Viime aikoina tämä Itä-Suomen yliopiston rikos- ja prosessioikeuden professori tuli tunnetuksi siitä, kun hän kertoi olevansa tyytyväinen siihen, ettei vallanpitäjiä ja median propagandisteja voisi enää kritisoida vapaasti. Tapaus oli sen verran huomionarvoinen, että myös Yle Watchin piti viime syksynä kommentoida Tolvasen lausuntoa kirjoituksessaan Ilja Janitskinin tuomion varjolla halutaan kaventaa sananvapautta.

Tällä kertaa Tolvanen pääsi antamaan uusvasemmistolaista asiantuntemustaan inhoamansa etnonationalismia edustavan Perussuomalaisten nuorten varapuheenjohtajan tviittauksen laillisuudesta. Jo se, että pelkästään poliittisen mielipiteen ilmausta aletaan pitää jonkun professorin voimin rikoksena, kertoo enemmän järjestelmän rikollisesta totalitarismista kuin sanavapauttaan käyttävän nuorisopoliitikon tviittauksen mahdollisesta loukkaavuudesta:
Tolvasen mukaan twiitin voi tulkita kiihottamisena kansanryhmää vastaan.  
– Syntyy selvä mielleyhtymä, että on ongelma, jos on tietynnäköisiä ihmisiä Suomessa. Siinä panetellaan ihonväriä eli tummaihoisia ihmisiä, Tolvanen arvioi.
Totta kai pahantahtoinen internationalisti haluaa nähdä suomalaisten ja muiden valkoisten etniseen itsesäilytykseen pyrkimisen olevan kiihottamista globaalia miljardienemmistöä vastaan. Jopa silloin, kun nämä kleptoparasiitit eivät ole vielä edes ylittäneet Suomen rajaa. Tolvanen kuuluu selvästi niihin globalistieliitin perskärpäsiin, jotka katsovat jokaisella värillisellä olevan luovuttamaton oikeus tulla valkoiseen maahan, elää sen kansalaisten siivellä ja lopulta lisääntyä niin että maa muuttuu mustaksi Afrikaksi, josta on taas syytä "paeta" paremmille laitumille. 

Mitä tulee itse tviittauksen kuvaan, siinä ei ole mitään panetteluun viittaavaa. Jokainen terve kansakunta ja etninen ryhmä haluaa säilyttää olemassaolonsa, jopa liberaalien aivopesämät suomalaiset. Olisi mielipuolisen naurettavaa väittää, että esimerkiksi Tiibetin ja Japanin väestöpohja on "ongelmallinen", koska siellä asuu ja pyrkii asumaan vain tietynnäköisiä ihmisiä. Jos Tiibet muutettaisiin lähitulevaisuudessa kiinalaiseksi ja Japani afrikkalaiseksi, tapauksia pidettäisiin yleisesti tuomittavana väestönvaihdollisena kansanmurhana. 

Japani onkin ponnekkaasti korostanut halukkuuttaan säilyttää rodullinen identiteettinsä, sillä heidän mielestään Japania ei voisi olla ilman japanilaisia. Tätä asennetta ei ole tuomittu juurikaan kansainvälisesti joitain kansainvälisiä vasemmistoliberaaleja painostusjärjestöjä lukuunottamatta. 

Sen sijaan Euroopassa kuten Suomessa löytyy koko liuta "kansalaisjärjestöjä" ja korkeassa asemassa olevia oman maan kansalaisia, jotka tekevät kaikkensa edistääkseen kansanvaihtoa, kriminalisoidakseen kansakunnan etnisen perustan puolustamisen ja lopettaakseen valtiontuet epäkorrekteja näkemyksiä esittäviltä puolueiden nuorisojärjestöiltä. Jo nyt on tiedossa, että Perussuomalaisten nuorten tililtä jaettu harmiton tviitti on johtamassa PS-Nuorten saamien valtionavusten lopettamiseen ja takasinperintään. Päätöksen tekee feministeillä ja vasemmistoliberaaleilla solutettu opetus- ja kulttuuriministeriö. Asiasta on kertonut ministerion muukalaisperäinen erikoissuunnittelija Mikko Cortés Téllez Uudelle Suomelle antamassaan haastattelussa.

Vaikka Perussuomalaiset Nuorten varapuheenjohtajan tviitti oli ehkä tässä poliittisessa tilanteessa harkitsematon, itse viesti on vastaansanomaton: Suomea ei voi olla ilman suomalaisia. Tällä hetkellä suomalaisten enemmistö ei ole vielä henkisesti riittävän rohkea puhumaan avoimen etnonationalismin puolesta, joten asia kierretään vastustamalla korrektisti "haittamaahanmuuttoa" ja varoittamalla kivikautisen islamin valtapyrkimyksistä. Tässä poliittisena väylänä toimii parhaiten Perussuomalaiset puolue, joka poliittisesti korrekteista myönnytyksistään huolimatta kannattaa käytännössä suurta osaa etnonationalistisia tavoitteita. Valtavirran politiikassa meidän on tyytyminen vielä tähän, kunnes aika on kypsä persunuorten esittämille todellisen ja alkuperäisen nationalismin teeseille.

                                                        **************************


TV 1, torstai 30.5.2019 klo 20.00, Tanja ja kuuro Eurooppa

Tanjan matka jatkuu Englantiin, jossa hän osallistuu Bristolin kuumailmapallofestivaaleille sekä tapaa inspiroivan transaktivistin Lontoon Camden Townin markkinoilla. (U) HD ohjelmatekstitys (suomi) 28 min


Ihan perusshittiä mädätystä Yleltä ja yksilöpyksilö-kuluttajazombit nielevät luultavasti koko satsin. Että oikein "inspiroiva transaktivisti"....


TV 1, torstai 30.5.2019 klo 21.55 Ulkolinja: Kamppailu Saksasta 

Maahanmuuttovastaisuus on nostanut oikeistopopulistisen Vaihtoehto Saksalle-puolueen kannatusta. Repiikö populistipuolueen kannatuksen nousu Saksan hajalle? Ohjaus Minna Pye. HD ohjelmatekstitys (suomi) 55 min

Linkki ohjelmaan Yle Areenassa.


Siis mikä taho tässä oikein repii ja mitä, eh? Mikä röyhkeys syyttää toimittaja Minna Pyeltä niitä, jotka yrittävät vielä säilyttää sen Saksan, josta muodostuu se ainoa oikea Saksa. Vain kieroileva vasemmistoilveilijä voi vakavalla naamalla väittää hyväuskoisille tv-katsojille ei-saksalainen Saksan maa-alueen olevan yhtä kuin Saksa.

On kiistämätön tosiasia, että Saksaa on revitty toisen maailmansodan jälkeen amerikkalaisen hengettömän roskakulttuurin vasalliksi ja Nato-imperialistien tykinruuaksi. Denatsifikaation pesuveden mukana meni kenties tahallisesti koko kulttuurin perustana ollut idea tuhatvuotisesta pyhästä Germaniasta ja sen korkeakulttuurista. Sen tilalle istutettiin juutalaisen hyötyajattelun läpitunkema inflantiili amerikkalainen "kulttuuri". Kun tämä selvästi alhaisempi roskakulttuuri pääsi vallalle, uusmarxilaisten mädättäjien oli helppo tehdä kansallismasokistinen loppusilaus Saksalle ja Euroopalle 1960-luvun lopulla. Sen jälkeiset fyysisesti näkyvät ilmiöt kuten toistaitoisten rotumuukalaisten invaasio on vain ollut seuraus tästä tietoisesta henkisestä hajotustyöstä. 

Toisin kuin propagandadokumentissa väitetään AfD-puolueen nousu ei hajota Saksaa, vaan korkeintaan maan monoliittisen poliittisen järjestelmän, joka on käynyt järjestelmällistä sotaa kansalaisiaan vastaan. AfD onkin Saksan viimeisiä toivoja estää maata vaipumasta ikuiseen pimeytyyn.


TV 1, keskivikko 29.5.2019 klo 21.55 Docventures: Seinäjoen arabikevät (12) 

Docventures esittää Seinäjoen arabikevät -dokumentin. Riku ja Tunna vetävät keskustelua maahanmuuttoon liittyvistä kysymyksistä: mukana kansalaisaktivisti Anter Yasa, pakolaiskriisin aikaan turvapaikkatoiminnasta vastannut Päivi Nerg ja Ulkopoliittisen instituutin Teemu Tammikko. ohjelmatekstitys (suomi) 2 h 36 min

Linkki ohjelmaan.

Yle päätti julkisen kohun päätteeksi sittenkin lähettää aiemmin hyllyttämänsä tv-dokumentin Seinäjoen arabikevät. Dokumentin lähettämiseen liittyvästä farssimaisesta sensuuriyrityksestä on kirjoitettu Internetissä paljon, joten ei siitä tässä sen enempää. Etsivä löytää kuten tämän Suomen Uutisten uutisartikkelin.

Kaikesta mediahuomiosta huolimatta tai ehkä juuri sen vuoksi dokumentti oli laimeudessaan pettymys. Paljon porua, mutta vähän villoja kuten sanonta kuuluu. Kaikki ohjelman puheenvuorot keskittyivät lähinnä islamiin eikä tulijoiden etno-kulttuuriseen erilaisuuteen, joka on todellinen syy monikulttuurisille konfilkteille, kleptoparasitismille ja väestönvaihdolle. 

Dokumentin loppua kohti irakilaisten puhemiehenä toiminut sutki käärmeöljykauppias Shihab pääsi eniten ääneen ja hän sai vapaasti ilman vasta-argumentteja kertoa kuinka kehitysmaiden maahanmuuttajat ovat itse asiassa pelastus laskevan väestökäyrän Suomelle, sen taloudelle ja kansalaisten hyvinvoinnille. Suomen Sisun aktiivi Antti-Jussi Hirsimäki sai sentään tätä vuodatusta ennen kertoa sen ilmeisen totuuden, kuinka lopputtoman ahneesta kapitalismista riippuvan työn vuoksi monet suomalaisnaiset eivät voi tai halua enää hankkia lapsia. Tämän näkemyksen jatkokehittelyä olisi kuullut mielellään pidempäänkin.

Docventuresin esittämä dokumentti oli melko siedettävää katseltavaa, toisin kuin ohjelman jälkilöylyt, jossa puheenjohtajina tomivat tunnetut kulttuurikommunistit Riku Rantala ja Tunna Milonoff. Kenellekään ei tullut yllätyksenä, että studiosta puuttuivat kansallismielisten näkemysten edustajat. Heidän sijaan lauteilla istuikin vain pelkkiä monikultturisteja eli vasemmistolainen kurdiaktivisti Anter Yasaturvapaikkatoiminnasta vastannut Päivi Nerg ja Ulkopoliittisen instituutin Teemu Tammikko. Näennäisistä mielipide-eroistaan huolimatta tällä kokoonpanolla ei saatu aitoa väittelyä, vaan kaikki olivat yhtä mieltä monikulttuurin välttämättömyydestä.

lauantai 25. toukokuuta 2019

YLE EI EDES YRITÄ PEITELLÄ PUOLUEELLISUUTTAAN EU-VAALEISSA


Veronmaksajien kustantama Yle 
kampanjoi häpeämättömän avoimesti liittovaltion EU:n puolesta. Sen kaikissa EU-vaaleja käsittelevistä uutisissa ja -jutuissa korostetaan pelkästään liittovaltion oletettuja etuja. Esimerkiksi viime kuukausien aikana Ylen uutissivustosta ei löydy yhtäkään kriittistä juttua unionista. Päinvastoin, vaalipäivän lähestyessä liittovaltion erinomaisuuden rummutus on vain kiihtynyt. Uutisia lukiessa ei voi välttyä mielikuvalta, kuinka eurooppalaiset ovatkaan voineet elää aiemmin ilman Euroopan Unionin autuaaksi tekevää vaikutusta. 

Eräiden uutisten tyyli kuten mediajätin verkkosivuilta löytyvä uunituore juttu Huoleton aamukahvi ja ulkomaanmatka ilman eksymisiä – listasimme kuusi arkista asiaa, joita sinulla ei olisi ilman EU:ta tuo mieleen Neuvostoliiton päälehti Pravdan itsetyytyväisen omakehun järjestelmänsä kaikkivoipaisuudesta. Vastakkainen juttu unionin haitoista olisi ollut helppo tehdä, mutta Yle on päättänyt vaieta epäkohdista täysin, ainakin näin vaalien alla. Näin äänestäjille jää kertomatta unionin huonot puolet kuten kansallisen lainsäädännön syrjäyttäminen, EU-maksujen suurempi osuus suhteessa saatuihin tukiin, rajavalvonnan puute, laittoman maahanmuuton taakanjako, EU-komission sensuuria edistävä yhteistominta somejättien kanssa jne.

Näissä vaaleissa Ylen propaganda kohdistuu etenkin nuoriin. Syy on helppo arvata. Vaikka EU:n väitetään olevan erityisen suosittu nuorten keskuudessa, 18-29 vuotiasta nuorista äänensä EU-vaaleissa käyttää vain 10 %. Siksi Ylen verkkosivujen uutiset ovat täynnä nuorille suunnattuja juttuja, joissa pyritään perustelemaan unionin tarpeellisuutta juuri heille. Tosiasiassa nämä jutut kuten tämänpäiväinen mainosjuttu Oululainen Arto Väisänen, 26, opiskelee EU-eliitin korkeakoulussa: "Ilman EU:ta en olisi päässyt maailmalle näin tavallisista lähtökohdista" koskee vain hyvin pientä osaa nuorisoa. Tällaisen propagandan toimivuus on hyvin kyseenalaista semminkin kun se vetoaa vain pyrkyreihin, jotka haluavat tehdä uraa kasvottamassa EU-byrokratiassa.

Hieman laajammalle nuorisomassalle kohdistetussa mielipideuutisessa "Vitsi, jos tällainen koulu olisi ollut Suomessa!" – Yhä useampi suomalainen opiskelee tutkinnon muualla Euroopassa puolestaan uskotellaan, että muissa Euroopan maissa opiskelu ei olisi muka mahdollista ilman EU:ta. Uutinen kuuluukin selvästi sarjaan "miten olemmekaan voineet elää ilman EU:ta".

Ainoat negatiivisuutta huokuvat EU-vaaliuutiset koskevat – yllätys yllätys  Venäjän väitettyä vaalivaikuttamista ja populismin kasvua. Viimeksi tänään Ylen pahamaineinen Eurooppa-toimittaja Susanna Turunen sanoi klo 20.30 Ylen tv-uutisten suorassa lähetyksessä pelkäävänsä EU-vaaleissa eniten "äärioikeiston" esiinmarssia, vaikka olikin varma sen menestyksen olevan oletettua pienempi.

Mikäli on uskomista läntisten tiedotusväleiden omaan sanaan, vaalivaikuttamista harjoittavat vain Venäjän trollit ja "äärioikeisto". Tästä erehtymättömästä linjasta kertoo Ylen uutinen 
Äänestäjiä johdetaan vaalien alla harhaan värikkäillä valheilla – "Meidän on taisteltava totuuden puolesta". Mielipideuutinen on koottu helppojen olkiukkojen ja törkeimpien uutisvalhepaljastusten varaan, joiden pohjalta yritetään väittää kaiken maahanmuutto- ja EU-kritiikin olevan valhetta. Poliittisen röyhkeyden huippua jutussa taas edustaa kuvateksti:
Kohti reiluja vaaleja? Viime vuoden toukokuussa EU-johtajat tivasivat Facebookin perustajalta Mark Zuckerbergilta Brysselissä, miten yhtiö aikoo suitsia valeuutisten levittämistä.
Jo on aikoihin eletty, että vallanahneita EU-johtajia kuvataan muka jonain kriittisenä vastavoimana. Todellisuudessa tällaisen mielenosoitusteatterin taustalta pajastuu EU:n ja Facebookin yhteinen poliittinen sopimus harjoittaa sensuuria kansallismielisiä voimia vastaan. EU-johtajien mielenosoituksen tarkoituksena oli ainoastaan sättiä Facebookia siitä, ettei sen kova sensuuri ole ollut tarpeeksi riittävää. Jos EU-johtajat olisivat olleet aidosti kriittiisiä, he olisivat tivanneet, miksi valtamedian sallitaan edelleen levittää valeuutisia.

Ylen yksipuolisesta tutkimusjournalismista kertoo lisää eilinen valeuutisia käsitellyt juttu 
Yle selvitti: Näin valeuutiset leviävät Twitterissä ennen EU-vaaleja – myös Suomessa jaetaan Venäjä-mielisten epäilyttävien tilien sisältöä. Jutun tekijät Päivi Koskinen ja Riku Roslund sekä heidän käyttämä poliitisesti korrekti "asiantuntija", viestintäpäällikkö Päivi Tampere Euroopan hybdiriuhkien torjunnan osaamiskeskuksesta (Hybrid CoE), ovat haluttomia näkemään EU:ta ja monikulttuuria puolustavissa tviiteissä propagandaa ja valeuutisia. 

Toisaalta mitä muuta voidankaan odottaa artikkelissa käytetystä asiantuntijalta, joka työskentelee Hybrid CoE:ssa, jonka tiedetään ajavan pelkästään EU:n ja Naton intressejä. Toisin kuin valtamediat ovat julkisuudessa esittäneet, kyse ei ole todellakaan puolueettomasta organisaatiosta, joka olisi kiinnostunut kaikesta, myös punaliberaalien länsimielisten, hybridivaikuttamisesta:
Ylen analyysin perusteella jakajilla näyttää olevan myös selvä yhteys toisiinsa. Niitä näyttää yhdistävän Venäjän ihailu ja inho EU:ta kohtaan – sekä Robertiksi esittäytyvä mies.

Selvitys vahvistaa näkemystä, että yhä useammat EU:n kansalaiset altistuvat vääristellyille tai valheellisille uutisille. Tuoreen arvion mukaan miljoonat ihmiset eri puolilla Eurooppaa altistuvat valeuutisille ja vihapuheelle.

Amerikkalaisen Avaaz-kansalaisjärjestön tekemästä tutkimuksesta (siirryt toiseen palveluun) selviää, että vääristeltyä tietoa levittävät erityisesti äärioikeistoa ja EU-vastaisia puolueita tukevat tahot.
Normaalijälyinen lukija ymmärtää välittömästi, että moiset lausunnot ovat pelkkä projektio esittäjien omasta ideologisesta propagandasta ja vihapuheesta kantaväestön etuja vastaan. Ilmeisesti Yle pitää seuraajiaan idiootteina, jotka eivät muka huomaisi yhtiön yksipuolista propagandalinjaa. Ainoa asia mikä on tässä kohtaa aidosti huolestetuttavaa on se, että konformististen demarieläkeläisten lisäksi Ylen valeuutisille ja vihapuheelle saattaa altistua myös monet itseään kriittisinä pitävät kansalaiset.

torstai 23. toukokuuta 2019

YLEN TYHMÄT INTERNATIONALISTIT

Ensin EU juhli, sitten tuli krapula. Kuvassa
Jean-Claude Juncker.

Yhtenäisen kahvinruskeasta kuluttajamassasta haaveilevat kalergisti-globalistit pyrkivät imartelemaan hyödyllisiksi idiooteiksi katsomaansa koulutettua keskiluokkaa väittämällä internationalistien olevan kaikessa suhteessa sitä fiksuinta väkeä. Toistaalta tuo sama klienteeli soimaa nationalisteja tyhmiksi, koska nämä eivät jostain syystä suostu luovuttamaan kotimaitaan kleptoparasitismia harjoittaville 
rotumuukalaisille. 

Rappiollisen EU-eliitin viimeisin alatyylinen kommentti kuultiin ei niin yllättäen Euroopan komission puheenjohtaja Jean-Claude Juncker suusta. Viinahuuruissaan sihissyt Juncker eritti myrkyllistä sappeaan kutsumalla nationalisteja vähä-älyisiksi uutiskanava CNN:lle antamassaan haastattelussa. Asiasta kertoi Yle verkkosivujensa uutisessa Juncker CNN:lle: "Tyhmät nationalistit" ovat uhka Euroopan solidaarisuudelle. Siinä seniili nappomies toisti jälleen kerran gloobalikommunistisen horinan kehitysmaiden ylijäämäväestön elättämisestä ja Eurooppaan päästämisestä:
– Nämä populistit, nationalistit, tyhmät nationalistit ovat rakastuneita omiin maihinsa. He eivät pidä niistä, jotka tulevat kaukaa. –– Meidän tulee olla solidaarisia niille, jotka ovat meitä huonommassa tilanteessa.
Vain omahyväisyytensä liejussa kieriskelevät näennäisliberaalit "Hyvät ihmiset" voivat sanoa jotain näin raivostuttavan tyhmää ja vastuutonta. Jos Junckerin kaltaiset hyväkkäät pysähtyisivät edes hetkeksi pohtimaan utooppisten houreidensa peruuttamattomia seurauksia, he saattaisivatkin kutsua tyhmiksi niitä, jotka tuijottavat takaisin peilistä. 

Ikävä kyllä nämä 1960-lukulaisen hengen täyttämät hyväkkäät ovat rakastuneita sateenkaariunelmiinsa siinä määrin, että he ovat sokeita loputtomalle kehitysmaalaisten maahanmuutto-armadan seurauksille. Kloonatun sukupolven riemuidiooteille on tyypillistä, että he vastuuta korostavista ilmastopuheistaan huolimatta eivät välitä tippaakaan tulevien eurooppalaisten sukupolvien selviytymisestä ja maanosamme todellisesta ekotaseesta. Mikäli he välittäisivät, he puuttuisivat ennaltaehkäisevästi väestöräjähdykseen ja kansainvaelluksiin, koska ne ovat tuhoisia eurooppalaiselle kulttuurille, etniselle omaleimaisuudelle, ilmastolle ja luonnon kantokyvylle. Itseään nokkelina pitävät internationalistiset lampaat ovat toden totta saaneet Junckerista oman puhemiehensä.

Junckerin jaaritukset Brexitistä olivat myös odotetun kaltaisia. Kommenteillaan hän vain vahvistaa valtamedian syöttämää yksipuolista tarinaa, jossa Brexitin jatkuva viivästyminen johtuisi pelkästään Iso-Britannian EU-vastaisten voimien jääräpäisyydestä:
– Olen kyllästynyt, koska odottelemme vain seuraavaa jatkoaikaa. En pidä siitä, että briteille tuntuu olevan tärkeämpää saada uusi pääministeri kuin saada aikaan sopu.
Tosiasiassa EU ei itse halua sopua, vaan se pyrkii tekemään Iso-Britannian erosta mahdollisimman hankalan, kalliin ja viivytetyn. Kaiken tämän vehkeilyn ja venkoilun takana ei ole muuta kuin hinku antaa muille EU-eroa harkitseville maille varoittava esimerkki.

Brexit-sotku oltaisiin voitu välttää sillä, että EU olisi alun perin pyrkinyt luomaan kansalaisten tahdon mukaisen itsenäisten kansojen Euroopan, jolla on yhteinen puolustus USA:n ja (Neuvosto-)Venäjän imperiumeja vastaan. 
Neither Washington nor Moscow, mutta eihän tämä käy kreivi Richard Coudenhove-Kalergin oppeja kannattaville isänmaattomille globalisteille ja heitä seuraaville keskiluokkaisille liberaaleille hölmöille.


                                                   ***************************************



Yle TV1, torstai 23.5.2019 klo 19.00 Eurooppa kuohuu 

3/3. Välimeren yli Eurooppaan pyrkivien satojen tuhansien pakolaisten joukko jakoi Euroopan. Itä-Europan maat kieltäytyivät vastaanottamasta pakolaisia. EU Saksan johdolla oli toista mieltä: Angela Merkel uskoi Saksan selviävän, Ranskan Francois Hollande piti kiinni kiintiöistä. T: Brook Lapping / BBC. HD 60 min

Kaikkien muiden paitsi tavallisten brittien hallussa oleva (((BBC))) selittää Eurooppaan kohdistuvan muukalaisinvaasion johtuvan sotien synnyttämästä pakolaisuudesta. Mainitsematta jää, että EU:n johtajat ja taustavaikuttajat ovat toimillaan edistäneet hyvinvointiturismia Eurooppaan. Linkki ohjelmaan täältä.



Yle Radio 1, keskiviikko 22.3.2019 klo 13.02. Naisasiatoimisto Kaartamo & Tapanainen

Linkki ohjelmasarjaan.

Miltä tuntuu, kun uupuu rakastamassaan työssä? Yhä useampi nainen uupuu työelämässä. Sarjakuvataitelija ja -opettaja Johanna Rojola kertoo, miltä tuntuu, kun ei enää jaksa tehdä unelmiensa työtä. Millainen identiteettikriisi burn outista seuraa? Miten meidän pitäisi muuttaa työelämää, ettei se sairastuttaisi meitä? Kirjailija Tiina Piilola on tutkinut Kalevalan naisia. Ovatko kansalliseepoksemme naiset vahvoja vai uhreja? Mitä me voimme oppia Ainolta tai Louhelta? Puhumme myös siitä, miksi naisen tissit eivät kuulu naiselle, vaan kaikille muille, jotka niitä katsovat. Entä onko pakko ryhtyä metsästämään omia salakiharoitaan, vaikka ei huvita?


Tälläinen kulttuurimarxilainen punamädätys on pyörinyt Yle Radio 1:ssä jo vuoden alusta asti. Hämmentävää, että nämä vaginamonologit ovat päässeet Yle Watchin seulan läpi. Siksi asia pitääkin korjata tässä ja nyt.

Vaikka feministit väittävät olevansa yhteiskunnassa haastajia, he ovat tosiasiassa pienen klikin muodostama hegemoninen valtavirta, joka määrittää julkisuudessa mikä on oikeudenmukaista ja mikä ei.

Tästä huolimatta tämän uuden valtiouskonnon ylipapit julkeavat väittää olevansa kaikkien naisten edustajia, koska naiset ovat muka jo lähtökohtaisesti sorrettuja. Erikoista, että nämä sorrettujen puolesta puhujat saavat valtion varoin tehdä propagandaa omasta agendastaan, toisin kuin "hallitsevaa" patriarkaattia edustavat mieasiamiehet kuten Henry Laasanen. Jahka YW tutustuu ohjelmaan tarkemmin siitä tullaan kirjoittamaan vielä lisää. 

lauantai 18. toukokuuta 2019

SISÄMINISTERIÖN TYÖRYHMÄN JA YLEN MIELESTÄ SANANVAPAUS EI KUULU KANSALLISMIELISILLE

Arkkipiispa emeritus Kari Mäkinen ja poliittisesti korrekti
taulu muslimi-Jeesuksesta, joka vihaa valkoista
heteromiestä. "Tarkotit loukata!!1!"

Mitä tyytymättömäksi kansa käy vieraita intressejä palvelevien päättäjien ja vaikuttajien politiikkaan, sitä vihamielisemmin hallitseva nomenklatuura käy omaa kansaansa vastaan. Tämä käy selväksi eilisessä Yle-uutisessa Työryhmä esittää kansallista vihapuheen vastaista toimintaohjelmaa – Ehdotuksissa mukana myös lakimuutoksia. Jo se seikka, että kyseinen viidennen kolonnan työryhmä on ylipäätään perustettu, kertoo karua kieltään kansanvihollisten soluttautumisesta maan virkamieskuntaan muodostaen näin Syvän valtion ytimen. Siksi ei ole yllättävää, että virkamiehet ovat valinneet sisäministeriön vihapuhetyöryhmän vetäjäksi punaisena arkkipiispana tunnetun Kari Mäkisen

Viime vuonna mädätystyöstään eläkkeelle jäänyt arkkipiispa on päässyt nyt todellisen kutsumustehtävänsä pariin. Toki hän saattoi jo vasemmistoliberaalina troijalaisena tehdä myyräntyötään kirkon saattamiseksi muslimeja kumartavaksi homofoorumiksi. Sisäministeriön työryhmässä hänen ei ole kuitenkaan enää tarvinnut peitellä tulipunaista ideologiaansa, vaan on voinut täysin avoimesti ajaa kulttuurimarxismiin kuuluvaa 
repressiivistä toleranssia. Siinä marxilaisille ihanteille vastakkaisia ideoita ja käsityksiä ei tule suvaita ja niitä esittävät ihmiset tulee mustamaalata – ja toisaalta länsimaiselle kulttuurille tuhoisat ideat tulee nostaa päivänvaloon tekemällä niistä hyväksyttäviä ja tavoiteltavia.

Työryhmän johtajana Mäkinen on voinut luultavasti itse päättää sen koostumuksesta. Jäsenluettelon perusteella kyseessä on varsinainen Mäkisen The Punamädätys Dream Team, johon kuuluvat ne tutut Usual Suspects:

-valtionsyyttäjä Leena Metsäpelto,Valtakunnansyyttäjänvirasto
-Elina Grundström, Julkisen sanan neuvosto
-toimittaja ja tietokirjailija Tuomas Muraja, YTT, tutkijatohtori (Jyväskylän yliopisto)
-Reeta Pöyhtäri
-OTT Stiina Löytömäki
-
rikoskomisario Pekka Hätönen, Helsingin poliisilaitos

-Kati Ruohonen, Suomen Somalialaisten Liitto ry
-Alina Heywood, Etnon edustaja, Suomen Nuorisovaltuustojen liitto ry ja sosiaalipsykologi
-koulukuraattori Minttu Salminen
-Some-turva ja erityisasiantuntija Robin Harms, Yhdenvertaisuusvaltuutetun toimisto
-Hankkeen sihteeristönä ja ohjausryhmänä toimi kehittämispäällikkö Tarja Mankkinen (pj), sisäministeriö
-poliisitarkastaja Måns Enqvist, Poliisihallitus (Yle Watchin vanha tuttu hänkin)
-opetusneuvos Heli Nederström, opetus- ja kulttuuriministeriö
-neuvotteleva virkamies Yrsa Nyman, oikeusministeriö, 
-Nymanin varajäsenenä johtaja Johanna Suurpää, oikeusministeriö.
-Lisäksi kokouksiin on osallistunut asiantuntijana hankepäällikkö Milla Aaltonen, oikeusministeriö.

Kokouksissa kuultiin seuraavia asiantuntijoita:


-professori Atte Oksanen, Tampereen yliopisto

-professori Marjo Kaartinen, Turun yliopisto
-professori Jaana Hallamaa, Helsingin yliopisto
-sovitteluasiantuntija Miriam Attias
-tiedottaja Päivi Ojanperä, Tasa-arvovaltuutetun toimisto.

Keskustelussa vihapuheesta pitäisi heti ensimmäisenä avata koko käsite ja tuoda esiin sen poliittisesti motivoitunut käyttötarkoitus. Vasta sitten kun suurelle yleisölle kerrotaan, että termin vihapuhe kehittivät vasemmistoliberaalit opiskelijat ja professorit Yhdysvaltain Itärannikon elitiityliopistoissa 1980-luvun lopulla valkoista identiteettiä ja perinteisiä perhearvoja vastaan, voidaan keskustelu aloittaa puhtaalta pöydältä. Sitä ennen kyse ei ole muusta kuin vasemmistolaisten arvojen junttaamisesta ja niistä poikkeavien ajatusten ajamisesta marginaaliin jopa lainsäädännön avulla. 

Toinen kysymys koskee vihapuheen väitettyä haitallisuutta ja yleisyyttä. Kenelle se on ongelma ja kuinka laajalle se on levinnyt? 
On todennäköisestä, että "ongelma" ei ole edes viime vuosina kasvanut, vaan sitä esiintyy lähinnä vain niillä internetin sivustoilla, joihin nykysensuuri ei ole vielä ulottanut lonkeroitaan. 

Kun asiaa taas kysytään arkkipiispa emeritus Kari Mäkisen johtamalta työryhmältä, sen antamassa vastauksessa kerrotaan ilman mitään tilastotietoja, että "Vihapuheesta on viime vuosina muodostunut niin suuri ongelma Suomessa, että sen kitkeminen edellyttää hallitusohjelman tasoisia toimia". Luonnollisesti silkkaa suomalaisvihaa huokuva työryhmä haluaa tehdä itsensä tärkeäksi paisuttelemalla ongelmaa, jota ei ole yksiselitteisen sananvapauden kontekstissa edes olemassa. Työryhmän näennäiseettinen puuhastelu on jälleen kerran yksi esimerkki verorahojen ja resurssien tuhlaamisesta uusmarxilaisten yhteiskuntainsinöörien harhaisiin projekteihin.

Sanovatpa työryhmän ideologiset "asiantuntijat" mitä tahansa, vihapuhe ei ole kansalaisille sen enempää kuin vähemmistöillekään ongelma, vaan ainoastaan vallanpitäjille. Käsitteenä vihapuhe onkin totuuspuhetta, josta norsunluutornissa elävä "eliitti" ei vain satu pitämään. Siksi totuuspuhe pitää kieltää erilaisin verukkein, joiden pohjalta työryhmä on kehitellyt peräti kaksitoista ehdotusta "vihapuheen ehkäisemiseksi".

Koska vihapuhetta ei mainita Suomen laissa eikä sitä ole määritelty muutenkaan tarkasti, se tarjoaa oivan stalinistisen työkalun Hyvien ihmisten oikukkaille päämäärille. Jos löyhä käsite saadaan vielä kirjattua lakiin, sitä voidaan venyttää mielivaltaisesti kulloistenkin poliittisten tarpeiden mukaan. Juuri tässä piilee takaovi totalitarismille demokraattisessa järjestelmässä. Siksi on oireellista, että kyseinen poliittisesti valittu pieni työryhmä määrittää omaehtoisesti vihapuheen kriteerit, jonka pohjalta aletaan kenties sorvaamaan uusia ajatusrikoslakeja uuden punavihreän hallituksen johdolla.


Lopulta tässä kaikessa on kyse euroopplaisesta perusoikeudesta, sananvapaudesta: joko sitä on tai sitten ei ole. Kuitenkin Ylen ja Mäkisen johtaman juntan mielestä kakun voi säästää syömällä se. 

Vihapuheesta keskusteltaessa esille nousee aina sananvapaus. Vihapuheen ja sananvapauden rajanvetoa pohdittiin myös työryhmässä. Mäkinen painottaa, että vaikka sananvapaus on luovuttamaton oikeus, sen perusteella ei kenelläkään ole oikeutta tuhota toisen ihmisen elämää.  
– Yhteiskunnassa ihmisillä vapaus liikkua minne he haluavat, mutta se ei tarkoita sitä, ettei heidän tarvitsisi noudattaa liikennesääntöjä, Mäkinen vertaa. Entinen arkkipiispa myös muistuttaa, että vihapuhe itsessään kaventaa sananvapautta pyrkiessään ohjaamaan muiden ihmisten puhetta ja käyttäytymistä. 
– Asian vakavuus näkyy historiaa peilatessa. Siellä missä vihapuheeseen ei ole tartuttu, eikä sen juurisyihin ole pureuduttu, se on purkautunut vihan tekoina.
Mäkinen tekee kummallisen ajatuksellisen loikan ikävien tosiasioiden sanomisesta kansanmurhaan, jolla hän tuskin viittaa tasa-arvovaltio Neuvostoliiton tekemään ukrainalaisten kansanmurhaan. On orwellilaisen absurdia ja kieroa väittää, että totuuspuheen l. vihapuheen tukahduttaminen ei olekaan sensuuria, vaan sen sijaan sitä edustaa johdonmukainen sananvapauden noudattaminen!

Mitä taas tulee monien yhteiskunnallisten konfliktien juurisyihin, niin monikulttuurin kritiikki ja siitä johdetut toimenpiteet nimenomaan estävät väkivaltaa synnyttävän etnisen kilpailun samalla maantieteellisellä alueella. Mikäli laillista ja laitonta kehitysmaalaisten invaasiota ei saa vastustaa hyvillä argumenteilla edes sanan voimalla, Mäkinen on valmis hylkäämään demokraattiset oikeudet ja antamaan vallan globaalia enemmistöä palveleville politrukeille.




                                                  ***********************************



Länsimaiden valtaapitävien räksyttävinä vahtikoirina toimivat valtamediat eivät takavuosina juurikaan vatvoneet sananvapauskysymystä, "vihapuhetta" ja vaalivaikuttamista. Siihen ei ollut syytä, koska vaalikarja noudatti pitkälti punaisen 1960-luvun arvoliberalismia ja äänesti aina valtaan kansojaan vihaavat keskustavasemmistolaiset valtavirtapuolueet. 


Vielä tuolloin omahyväinen globalistiklikki katsoi kansan syvistä riveistä nousevaa yhteiskuntakritiikkiä läpi sormien, koska sen viesti ei ollut vielä tavoittanut suuria massoja internetissä ja vaaliuurnilla. Sitä paitsi lännen varjohallitusten näkökulmasta oli täysin järkevää olla asettamatta ankaraa sensuuria ja kampanjoimatta toisinajattelijoita vastaan, koska tällaiset toimet olisivat tuoneet valtavaa julkisuutta länsimaiden aidoille oppositiovoimille. 

Kun vahinko pääsi sitten lopulta tapahtumaan Brexitin, Trumpin ja Itä-Euroopan kansallismielisten hallitusten muodossa, poliiitikot ja media eivät voineet muuta kuin reagoida erilaisilla tukahduttamistoimilla. Oman toiminnan kriittinen arviointi ja politiikan muuttaminen kansaa miellyttäväksi oli pois tämän tuholaislauman laskuista.

Tulevien eurovaalien kohdalla hallitsevan nomenklatuuuran aggressio nousevaa kansallismielisyyttä vastaan on saanut aikaisempaa epätoivoisempia muotoja. Suomessa tätä yksipuolista vaalityötä on alustettu mm. valtamedian viime vuonna aloittamalla vastuullista journalismia -kampanjalla, jonka tarkoituksena on uskotella, että vain hallitsevilla tiedotusvälineillä olisi hallussaan ainoa oikea tieto ja että kaikki muut ovat sen vuoksi valehtelijoita, valemedian edustajia. Jo tätä ennen Ylessä alkoi surullisen kuuluisa faktantarkastajien projekti, jonka tarkoituksena on syynätä täikammalla ainoastaan kansallismielisten ja konservatiivien uutisia. Tämä on ymmärrettävää, sillä faktantarkastajien keskeiset vaikuttajat kuten Johanna Vehkoo kannattaa punavihreitä puolueita ja kuuluu marxilaisfeministiseen lobbauryhmään nimeltä ajatushautomo Hattu.


Viime päivien kuvaava esimerkki "vastuullisesta journalismista" löytyy Ylen verkkosivuilla maanantaina julkaistusta maratonpitkästä propagandavyörytyksestä Läntiset yhteiskunnat ovat mätiä ja Notre Damen polttivat keltaliivit – nämä ja muut valheet leviävät valeuutisista elävissä ryhmissä. Toimittaja Anna Sarasteen stalinistisen syytöskirjelmän uskottavuutta on yritetty lisätä ulkomaisilla faktantarkistajien kirjoitusavulla. Jutun lopussa vielä mainitaan, että artikkelin kirjoittajat olivat saaneet taloudellista tukea Robert Bosch -säätiöltä ja n-ost-verkostolta "vastuulliselle journalismilleen". Kenellekään ei tule varmaankaan yllätyksenä, että Robert Bosch -säätiö on yhdessä George Sorosin Open Society -säätiön kanssa edistämässä kolmannen maailman maahanmuuttoinvaasiota Eurooppaan.

Mistään aidosta tutkivasta journalismista jutussa ei ole kyse, sillä Saraste kertoo, että "haastatellut asiantuntijat ovat tutkijoita, toimittajia, faktantarkistajia, ministeriöiden työntekijöitä, sosiaalisen median yhtiöiden edustajia ja aktivisteja". Toisin sanoen kyseiset auktoriteetit edustavat hegemonista valtaa eikä heillä ole siksi aikomustakaan kyseenalaistaa virallisia totuuksia, vaan vääristynyt suurennuslasi kohdistetaan ainoastaan nykyjärjestelmän kriitikoihin. Jonkinlaisesta kouristuksenomaisesta konformismista puolestaan kertoo se, että asiantuntuntijat katsovat jopa satiirisiksi tunnistettujen meemienkin kuuluvan disinformaation piiriin.

Kuten odottaa saattaa kirjoitus noudattaa tuttuun tapaansa Ylen perinteistä faktantarkastusta. Artikkelin mukaan sosiaalisessa mediassa jaettavista "valeuutisista" vastaavat vain kansallismieliset ikään kuin ilmiö loistaisi poissaolollaan vasemmistoliberaalien ja äärivasemmistolaissa agitaattorien päivityksistä.
Kertomatta kun jää, että punaliberaalit massapostaavat ilman bännipelkoa hallusinaatiovasemmiston salaliittoteorioita ja valtamedian  poliittisesti värittynyttä virallista propagandaa omissa viiteryhmissään. 

Haukotuttavan pitkässä todisteluketjussa toimittajaryhmä uusintaa median viime vuosina esiin nostamaa ontuvaa meriselitystä, jonka mukaan "yhteiskuntarauhaa häiritsevä" populistinen EU-vastaisuus ja kansallismielisyys johtuisivat pääasiassa Venäjän hybridivaikuittamisesta. Tässä tarinassa osasyyllisiä ovat myös lännen kansallismieliset, sillä kansallismielisyyden katsotaan ajavan Venäjän etua. Tämän mediasadun kieroutuneen logiikan lopputulemana on, että kansallismielisyys on itse asiassa epäisänmaallista toisin kuin EU-federalismi ja Nato-kiima! 


Anna Sarasteen toimittama mielipideartikkeli tuo surullisella tavalla ilmi nykyjournalistien ideologisen korruption, joka näyttäytyy täydellisenä välinpitämättömyytenä ilmiselville tosiasioille. Sarasteelle tiedoksi, että populistien esiinmarssilla Euroopassa ei ole mitään tekemistä Venäjän kanssa, vaan syynä on kansalaisten tyytymättömyys harjoitettuun politiikkaan jäsenmaissa sekä koko EU:n organisaatiossa.



                                                  ***********************************


maanantai 13. toukokuuta 2019

YLE ANTAA RISTIRIITAISTA VIESTIÄ EU:N TODELLISESTA SUOSIOSTA

Vain 10 % suomalaisnuorista aikoo äänestää
tulevissa EU-vaaleissa. 

Viime viikolla EU-mielinen Yle uutisoi reteästi, kuinka EU-jäsenyyden suosio nousi Suomessa ennätyskorkeaksi. Alunperin STT:n julkaiseman uutisen taustalla on Elinkeinoelämän valtuuskunnan Evan tekemä arvo- ja asennetutkimus, jota Yle ei sen kummemin avannut uutisessaan. Vaikka johdattavilla kysymyksenasetteluilla on varmasti oma osuutensa haluttuun lopputulokseen, näyttää kysely silti melko uskottavalta. Tosin kuin muualla Euroopassa, täällä Unionin suosio on hämmästyttävän suuri. Osaltaan EU-myönteisyyttä selittää massiivinen propaganda, sillä maassamme ei ole oikeastaan ainuttakaan Unioniin kriittisesti suhtautuvaa valtamediaa kuten vaikkapa Britanniassa.

Evan asennetutkimuksessa kerrotaan EU:n olevan erityisen suosittu suomalaisnuorten keskuudessa. Tämä on ymmärrettävää, sillä ovathan juuri milleniaali-sukupolven nuoret kaikkein konformistisimpia auktoriteettiuskovaisia. Heidän sokea ehdottomuutensa näkyy räikeimmin ilmastokysymyksessä ja median oraakkeliksi nostamassa autistilapsi Greta Thunbergin palvonnassa

Julkisuudessa korokkeelle nostettua nuorisoa on silti turha syyttää maolaisesta kulttuurivallankumousmentaliteetista, vaan sen taustalla on läntistä maailmaa riivaava auktoriteettikriisi ja loogis-rationaalisen ajattelun puute. Luonnollisesti eri vallanhimoiset tahot haluavat käyttää hyväkseen messiaanisen aseman saaneen nuorison valtapotentiaalia. Siksi ei ole yllättävää, että vihreät ovat kaikkein innokkaampia laskemaan äänestysikärajaa, koska koulujen ja median aivopesemät tärkeilevät nuoret äänestäisivät todennäköisesti juuri heitä. 

Suomalaisnuorten kohdalla ei silti kannata menettää toivoaan. Tämänpäiväinen Yle-uutinen 18–29-vuotiaat fanittavat EU:ta, mutta eivät äänestä – "Ehkä meillä on asiat niin hyvin, että emme ole ajatelleet äänestysasiaa" kun nimittäin kertoo, että nuorista vain 10 % aikoo äänestää tulevissa europarlamenttivaaleissa. Tämä taas on jyrkässä ristiriidassa Evan tutkimuksen kanssa, jossa nuorison väitetään olevan erityisen innostunut Euroopan Unionista. 

Ylipäätään Ylen hehkutus EU:n suosiosta on ristiriidassa sen tosiasian kanssa, että viime europarlamenttivaaleissa Suomen äänestysprosentti jäi alle neljänkymmenen. Suomessa etäisenä pidettyä unionia ei ehkä vihata samalla tavalla kuin Etelä-Euroopassa, mutta toisaalta ei sitä myöskään intohimoisesti kannatetakaan. Mikäli taloustilanne heikkenisi, muuttuisi suomalaisten haalea EU-into melko nopeasti yhtä katkeraksi vihaksi jollaisena se näyttäytyy nyt Italiassa ja Kreikassa.

Näyttää siltä, että Ylen ja Evan imartelevilla tiedonannoilla EU:sta halutaan nostaa vain äänestysinnokkuutta. Se on välttämätöntä, koska alhainen äänestysprosentti kertoisi Unionin legitimiteettikriisin olevan kroonista laatua. Yle Watchin veikkaus on, että Ylen kampanjoinnista huolimatta europarlamenttivaalien suosio laskee vielä entisestään.

keskiviikko 8. toukokuuta 2019

SUOMEEN TULOSSA PUNAVIHREÄ PAINAJAISHALLITUS – EI VÄLTTÄMÄTTÄ HUONO UUTINEN


Tämänpäiväinen Yle-uutinen SDP:n puheenjohtaja Antti Rinteen päätöksestä aloittaa neuvottelut kansanrintamahallituksen kokoamisesta ei tullut yllätyksenä muille kuin hämmästystä teeskenneille punavihreille toimittajille. On päivänselvää, että demarien hallitusneuvottelut olivat alusta alkaen pelkkää teatteria, sillä tulipunainen "äijäfeministi" Rinne oli jo kauan ennen vaaleja hinkunut maahan punavihreää kaunahallitusta. 


Nyt sellainen ollaan saamassa, koska vaalitappion kärsinyt vallanahne Kepu oli jälleen kerran valmis pettämään aiemmat lupauksensa. Näillä näkymin hallituksesta on tulossa naisvoittoinen "maailmanparannushallitus", joka reaalimaailman paineessa muuntuu suomalaiseksi dystopiaksi nopeammin kuin arvaammekaan. Tämä ei ole loppujen lopuksi lainkaan huono juttu!

Maamme nykytilanteessa apaattiset suomilampaat ansaitsevat punavihreän painajaishallituksensa. Siperialla on tapana opettaa. Toki hallituskauden alussa julkisen hallinnon punavihreä lukeneisto ja valtion etuuksista nauttivat anarkopummit saavat elää suurta Unelmaa valtion ottamalla lisävelkarahalla, mutta kauaa he eivät tästä tulevaisuudelta varastetusta samppanjasosialismista saa nauttia. Kun käsi alkaa pian hamuta valtion kassan pohjaa, saavat roskaväen lisäksi 
vyötään kiristää myös tavalliset duunarit, jotka lyhytnäköisyydessään äänestivät sosiaalidemokraatteja.

Mikä voisikaan mennä pieleen hallituksessa, jonka muodostavat SDP, Keskusta, Vihreät, Vasemmistoliitto ja RKP? Oikeastaan pitäisi kysyä, voiko enää huonompaa koalitiota ollakaan kuin edellä mainittu Rogue gallery. Vaikka oppositiossa ei ole juuri mitään kehuttavaa, tuleva hallituskokoonpano ei ole muuta kuin joukko paatuneita kansanvihollisia. Kansalta rahaa varastavan punabandiittijoukon kruunaa suomalaisvihamielisyydestään tunnettu pölhöhumanitaristinen RKP.

Millaista politiikkaa uuskommunistiselta kansanrintamahallitukselta on sitten odotettavissa?


Lisää verotusta.
Lisää tulonsiirtoja.

Lisää valtionvelkaa.
Lisää liittovaltio Eurostoliittoa.

Lisää homotusta ja transutusta.
Lisää sananvapauden rajoittamista.
Lisää kehitysmaiden "turvapaikanhakijoita".


Tämä kansa on näköjään lyötävä polvilleen ennen kuin se oppii realismia harhaisten utopioiden sijaan. Hyvä että oppii edes joskus. Se opetus on: asioiden on mentävä vielä huonommin, jotta ne voisivat mennä joskus paremmin. Siksi näin alkuun Suomen tien täytyy olla Kreikan tie.



                                                       *****************************


Päivän toinen hyvä kotimaan uutinen ei saanut läheskään yhtä suurta julkisuutta kuin Siperia-hallituksen mahdollinen muodostaminen. Ylen uutinen Julkisen sanan neuvoston puheenjohtaja vaihtuu huonosta työilmapiiristä syytetty Grundström ei hae jatkoa kertoo tunnetun vihreän khmerin jättävän "vastuullisen median" edunvalvojan tehtävät.


maanantai 6. toukokuuta 2019

YLE JA YK SIIVUUTTAVAT TÄYSIN VÄESTÖRÄJÄHDYKSEN VAIKUTUKSEN LUONNON TUHOUTUMISEEN


Ylen tiedeuutiset pitävät paikkaansa enimmäkseen vain siinä kohtaa kun niissä viitataan tutkimusten tilastollisiin tosiasioihin. 
Näistä suhteellisen arvoneutraaleista tutkimustuloksista vedetyt johtopäätökset ja toimenpide-ehdotukset ovat sen sijaan lähes poikkeuksetta yksipuolista ideologista junttaamista. Tästä on osoituksena tänään ilmestynyt Yle-uutinen Synkkä YK-arvio valmis: Luonnon tila heikentyy nyt ennennäkemätöntä vauhtia – kolmannes maapallon luonnosta tuhoutuu vuoteen 2050 mennessä.

Toimittaja Kari Ikävalkon kirjoittama juttu näyttää alussa melko neutraalilta ja järkevältä. Esimerkiksi toisen alaotsikon toisessa kappaleessa viitataan kansainvälisen ilmastonmuutospaneelin raporttin ilmastonmuutoksen tilanteesta. Kaikki on vielä siinä vaiheessa kunnossa kun Ikävalko mainitsee raportin arvion uhanalaisista lajeista:
Arvion mukaan joka kahdeksas tunnetuista 8 miljoonasta lajista on uhanalainen. Satojen tuhansien lajien häviämisvauhti jatkuu, jos muutosta ei saada hidastettua tai pysäytettyä. Tutkijoiden arvioiden mukaan vähintään yli kolmannes maapallon luonnosta on tuhoutunut vuoteen 2050 mennessä.
Looginen nyrjähdys alkaa näkyä hieman myöhemmin Ikävalkon kirjoittaessa ihmisen ruuantuotannon kasvusta:
Tutkijoiden mukaan luonnon tuhoon on tähän mennessä vaikuttanut eniten ruoantuotanto niin maalla kuin merellä. Myös metsätalous, teiden ja muiden väylien rakentaminen sekä kaupungistuminen ovat tuhonneet elintilaa kasveilta ja eläimiltä. Ihminen on vallannut ja muuttanut omaan käyttöönsä kolme neljännestä maa-alasta ja lähes yhtä paljon meristä luonnolle kohtalokkain seurauksin.
Lainaus olisi kohdallaan, jos Ikävalko liittäisi yhtälöön ihmisten määrän rähjähdysmäisen kasvun viimeisen 50 vuoden aikana. On nimittäin selvää, että ihmisen tuhoama elintila kasveilta ja eläimiltä ei johdu yksinomaan yksittäisen ihmisen kulutuksen kasvusta, vaan vielä voimakkaan kuluttajien määrän kasvusta. 

Nopeimmin ihmisliha on lisääntynyt Aasiassa ja Afrikassa. Tämä ihmismassa on de facto vienyt elintilaa eläin- ja kasvilajeilta toisin kuin vasta viimeiset 10 vuotta hoettu tuleva ilmastonmuutos. Valtamedian agendaa ajavien tiedemiesten patenttiselitykseksi tullut Ilmastonmuutos on lopulta vain väestöräjähdyksen yksi monista seurauksista. Jutussaan toimittaja Ikävalko kääntääkin koko asian päälealleen ja näkee ongelman ytimenä ainoastaan (länsimaalaisten) kulutuksesta johtuvan oletetun ilmastonmuutoksen:
Kokouksessa tehtiin arviot siitä, miten ilmaston lämpeneminen vaikuttaa kasvi- ja eläinkuntaan. Pariisin sopimuksen mukainen alle kahden asteen lämpeneminen lisää sukupuuton uhkaa ja muutoksia luontoon 5 prosentilla, mikä voisi tarkoittaa useiden satojen tuhansien uusien lajien katoamista maapallolta.
Koska ilmastonmuutospaneeli sen enempää kuin Ylen toimittaja ja hänen haastattelemansa Suomen Luontopaneelin puheenjohtaja Janne Kotiaho eivät mainitse Afrikan väestöräjähdystä, saadaan luonnonsuojelun toimenpide-ehdotukseksi vain välillisten verojen korottaminen länsimaalaisille:
Pariisissa tehtiin myös arvioita siitä, mitä uusia keinoja ja tapoja tarvitaan, jotta lajikatoon voidaan vaikuttaa. Arviossa päädyttiin siihen, että nykyiset keinot, kuten erilaiset suojeluohjelmat ja kestävän kehityksen sitoumukset eivät riitä. 
– Ympäristölle haitalliset tuet pitää poistaa ja kulutuksen puolella tuotteet, jotka ovat haitallisia ympäristölle tulevat kalliimmaksi, jotta niiden kulutus pikkuhiljaa vähenee, Kotiaho kertoo kokouksessa esille nousseista ehdotuksista.
On totta, että länsimailla on tietty erityisvastuu, mutta se ei johdu niinkään kulutuksesta vaan humanitaarisesta avusta, joka on kasvattanut keinotekoisesti Afrikan väestöä kestämättömiin mittoihin. Ja aivan kuin tämä ei vielä riittäisi, länsimaalaiset lisäävät globaalia ympäristörasitetta päästämällä mustan Afrikan ylijäämäväestöä korkean kulutustason kotimaihinsa. Tätä ekologista ongelmaa tiedekommunisti Janne Kotiaho ei huomioi mitenkään, vaan hän jaksaa syyllistää ainoastaan pientä suomalaispopulaatiota hyvinvoinnistaan:
– Me suomalaiset olemme ihan kärjessä koko maapallon tuhoamisessa. Meidän kulutuksemme, elämäntapamme ja valintamme aiheuttavat hirvittävän paljon haittaa ympäri maailmaa. Me olemme ulkoistaneet haitan muualle ja asumme sitten täällä lintukodossa.
Voi vain arvailla, minkälaista kompensaatiota tiedekommunistimme vaatii suomalaisilta. Ensimmäisenä lienee lintukodon muuttaminen afrikkalaisen kolonisaation pohjoiseksi sillanpääasemaksi, koska kyseenalaistamaton ilmastonmuutos ja "ilmastopakolaisuus". Vastaavasti kulutustuotteiden veronkorotuksesta kerätty voitto siirettään lyhentämättömänä eteläisen pallon puoliskon maiden "ilmastotalkoisiin". 

Tätä kaikkea varten pitää olla tietenkin ylikansallinen organisaatio, joka on valmis toteuttamaan 2000-luvun kommunistisen ohjelman ilmastonmuutoksen tekosyyllä. Ei ole mikään salaisuus, että tiedekommunistien toiveissa tällaisenä organisaationa toimisi alkuun YK.

                                               
                                                       *********************************



TV1, maanantai 6.5.2019, Historia: Ihmistarhat 

Yli sadan toista maailmansotaa edeltäneen vuoden ajan vieraita rotuja edustavia ihmisiä esiteltiin eläinten rinnalla messuilla, näyttelyissä ja eläintarhoissa. Dokumentissa tutustutaan tähän vaiettuun palaan historiaa. HD ohjelmatekstitys (suomi) 54 min.

Ylen maanantain Historia-dokumentissa olisi taas tarjolla valkoista syyllisyyttä.

perjantai 3. toukokuuta 2019

SENSUROIVA JA PIMITTÄVÄ YLE PUHUU RÖYHKEÄSTI SANAVANPAUDESTA


Tänään vietetty kansainvälinen lehdistönvapauspäivä on näkynyt valtamediassa järjettöminä puheenvuoroina, joissa sananvapauden ehtona pidetään sensuuria. Kaikista tiedotusvälineistä Yle veti yllätyksettömästi lyhyimmän tikun raikkaan orwellilaisella uutisjutullaan 
Vihapuhe ja häirintä kaventavat sananvapautta Suomessa – sananvapauden tila on vaihdellut suuresti itsenäisyyden aikana. Siinä toimittaja Päivi Puukan haastattelema Tampereen yliopiston julkisoikeuden yliopistolehtori Riku Neuvonen syö ja säästää kakkua yhdistämällä samassa lauseessa sensuurin ("vastuullisen tiedottamisen") ja sanavapauden. Lausuntojensa perusteella Neuvonen kuuluu ehdottomasti korruptoituneen nykyjärjestelmän syvään päätyyn. 

Jutussa ahkeraan viljelty kulttuurimarxilainen käsitehirviö "vihapuhe" ei tarkoita muuta kuin totuuspuhetta, josta poliittinen eliitti ja siihen kytkeytyvä nomenklatuura ei satu pitämään. Ylen sensoreille ja julkisen keskustelun portinvartijoille "vihapuheesta" onkin tullut kätevä veruke harjoittaa sensuuria.

Kun ilmaisuvapautta rajoitetaan poliittisin perustein ei kyse voi enää olla aidosta sanavapaudesta, vaan röyhkeästi esitetystä oksymoronista, josta on hyvänä esimerkkinä absurdin ilmaisu "valtava kääpiö". Toisin sanoen sananvapautta on tai sitten sitä ei ole aivan kuten nainenkaan ei voi olla vain puoliksi raskaana. E
nnen kaikkea Isosisko Ylen uutinen edustaa häpemättömyydessään  mitä julkeinta Chutzpah-asennetta; sanavapauden ehdoksi vaadittu sensuuri kun tuo mieleen miehen, "joka  tapettuaan ensin vanhempansa, anoo tuomioistuinta armahtamaan itsensä, koska on orpo".

Huvittavaa on myös kuinka Yle jeesustelee Venäjän internetsensuurilla ikään kuin lännessä sananvapaus toimisi moitteettomasti. Vaikka mielipideuutisissa Venäjä pystyy pian eristämään oman nettinsä – "Valtion seuraava askel taistelussa ihmisoikeuksia vastaan ja Putin allekirjoitti internetin sensuurilain – Venäjän vappupidätykset muistuttivat sananvapauden rajoista kerrotaan totuudenmukaisesti Venäjän viiime aikaisesta sensuurikehityksestä, tehdään molemmissa uutisissa silti poliittisia johtopäätöksiä ja arvauksia, jotka perustuvat toimittajien omiin poliittisiin ennakkoluuloihin. Ennen kaikkea uutisjuttujen kauhisteleva tyyli "opposition vaientamisesta" on silkkaa projektiota lännen omasta sensuurista, jota liberaali valtamedia ei edes tunnusta olevan olemassa.

Länsimaissa sensuuri voi olla jopa räikeämpää ja ankarampaa kuin Venäjällä, mutta koska media puhuu täällä "vihapuheesta", sanavapauden loukkaukset voidaan kontrolloidussa julkisessa keskustelussa kuitata sillä. N
äin sananvapauspäivänä tästä on hyvänä esimerkkinä  Yle-uutinen Facebook poisti vihapuhetta sisältäneitä profiileja. Sen sijaan, että uutisessa käytäisiin suoraan kiinni Facebookin yksipuolisen poliittiseen sensuuriin, siinä vaaditaankin lisää sananvapauden loukkaamista, jotta se tyydyttäsi aina vain vallanhimoisemmaksi käyneitä vasemmistoliberaaleja sensoreja. Näiden painostusryhmien edustajia Yle kehtaa vielä kutsua "kriitikoiksi":
Kriitikot eivät purematta niele väitettä siitä, että Facebook olisi aina kieltänyt vihapuhetta levittävät profiilit. Media Matters for America -yhdistyksen edustaja sanoo, että Jones, Yiannopoulus ja Loomer ovat pitkään saaneet kaikessa rauhassa levittää ideologiaansa Facebookin palveluissa. Yhdistys pitää kuitenkin Facebookin toimia askeleena oikeaan suuntaan.
Tyrannimaisen Media Matters for America -yhdistyksen mielestä Facebookissa saisi ilmeisesti levittää ainoastaan valkoisille tuhoisaa monikulttuuri-ideologiaa ja rappioliberaaleja epäarvoja. Ylipäätään on pöyristyttävää, että veronmaksajien rahoittama tiedotusväline Yle ei anna uutisessaan sanallakaam ymmärtää, että Facebookin mielivallassa on kyse mitä törkeimmästä ennakkosensuurista ja sananvapauden loukkaamisesta.

Lopuksi vielä eräs anekdootti sanavapauspäivästä. Facebook on antanut tänään kuukauden bännin henkilölle, joka jakoi edellisen Yle Watch -postauksen Demonisoidun "äärioikeiston" pelko synnyttää Ylessä propagandaa ja valheita. Syynä "yhteisönormien" rikkomiselle on alla olevat kaksi kappaletta. Lainaukset ovat puhdasta poliittista analyysiä, mutta ilmeisesti nekin olivat liikaa EU-mieliselle Stasi-ilmiantajalle Kai Ruuskalle, joka hermostui Ylen sivulla käydystä sananvapauskeskustelusta. Facebook puolestaan hyväksyy jokaisen valituksen, jossa valittaja kertoo olevansa loukkaantunut, koska "äärioikeisto":
Suuret mediatalot kuten Yle eivät ole pitkään aikaan edes yrittäneet teeskennellä puolueetonta tiedonvälittäjää kertoessaan oikestopopulistien noususta ja suosion syistä. Tavanomainen uutisointi kansallista intressiä puolustavista populistipuolueista on tuttua varsinkin tv:n katsojille: se on yksinomaan tuomitsevaa ja häijyä. Pääsääntönä on, että suurelle yleisölle näistä puolueista halutaan antaa keinoilla millä hyvänsä mahdollimman vastenmielinen ja pelottava mielikuva.

Toinen huomionarvoisa puoli uutisoinissa on tunteellisuus, joka ilmenee avoimena pelkona kansan äänen heräämiselle. Pelon toisena puolena on taas riemu, mikäli nationalistinen puolue ei menestykään niin hyvin kuin on oletettu.


                                                      ********************************



TV1, perjantai 3.5.2019 klo 20.00, Sannikka&Ukkola

Missä kulkevat sananvapauden rajat? Monta periaatteellista sananvapaustapausta meneillään: toimittaja Vehkoon sakkotuomio, kansanedustaja al-Taeen kirjoitukset, kirkollispäivien boikotit. Studiossa mm. Helsingin piispa Teemu Laajasalo ja tietokirjaillia Jussi K. Niemelä. #sannikkaukkola 29 min