RASISTINEN BLM-LIIKEHDINTÄ RADIKALISOITUU, SYYNÄ VALTAMEDIAN KRITIIKITÖN MYÖTÄMIELISYYS

Mustien rasistien NFAC-järjestö marssimassa
Louisvillessa. "We came in peace for all mankind!"

Länsimaiden kontrolloitujen tiedotusvälineiden antama mielikuva rasistisesta Black Lives Matter -liikkeestä on hämmästyttävän myönteinen, vaikka siihen ei ole pimitettyjen tosiasioiden valossa juurikaan syytä. Yleisin valtamedian käyttämä valhe on BLM-liikkeen esittäminen rauhanomaisena. Jopa television typerryttämät hyväuskoiset keskivertokansalaiset ovat kuitenkin huomanneet, että BLM marsseilla on tapana lähes poikkeuksetta ryöstäytyä mellakoinniksi ja ryöstelyksi. 

Toimittajille helpoin tapa kiistää tämä ikävä tosiasia on vaieta väkivaltaisuuksista, mutta loputtomassa vaikenemisessa tulee nopeasti seinä vastaan. Siksi esimerkiksi Ylessä mellakointi selitetään muiden kuin mustien rasistien ja valkoisten etnomasokistien syyksi. Tavallisinta on syyttää poliisia provosoinnista, mikä saa valtamedian kuulostamaan samalta mitä on totuttu kuulemaan hallusinaatiovasemmiston propangadatehtailta.

Monoliittisen liberaalimedian yksiselitteinen asettuminen BLM:n puolelle on vain lisännyt liikkeen uhoa ja se on käynyt viikko viikolta röyhkeämmäksi vaatimuksissaan ja teoissaan. Näin poliisiväkivaltaa vastustavasta liikkeestä on kuoriutunut nopeasti kaunainen vihaliike, joka hyökkää rasistisen avoimesti kaikkea valkoisuutta vastaan. Siihen on alusta asti kytkeytynyt myös Antifan kaltaisia äärivasemmistolaisjärjestöjä sekä mustaa ylivaltaa kannattavia kaadereita. 

Mustien aseelliset ryhmät ovatkin kehityskulun viimeisin vaihe, josta myös Yle oli pakotettu kertomaan uutisessaan Mustien aseistautunut joukko esitti viranomaisille uhkavaatimuksen Yhdysvalloissa – Black Lives Matter -protesteissa mellakoitiin ja ammuskeltiin. Mustien aseistautuminen ja entistä räikeämpi väkivalta ovat huomattavissa määrin seurausta valtamedian kannustavasta ja kritiikittömästä asenteensa, jonka vuoksi sillä on jo nyt verta käsissään.

Vaikenemisen ja projisoinnin lisäksi tiedotusvälinen kolmas strategia BLM-uutisoinnissa on tuttuakin tutumpi: presidentti Donald Trumpin umpimähkäinen syyttely. Näin tehdään Ylen uutisessa Miksi presidentti Trump lähettää sotilasasuisia joukkoja hajottamaan mielenosoituksia? Lue tästä lyhyet vastaukset, jossa syyt ja seuraukset heittävät häränpyllyä. Agendauutisessa kun väkivaltaisista mellakoitisijoista tehdään uhreja ja liittovaltion lainvalvontajoukoista roistoja, jotka pahantahtoinen Trump on pannut kiusaamaan hyvällä asialla olevia mielenosoittajia.

Totalitaristinen vasemmisto liberaaleine aisankannattajineen tuskin puhuisi "fasistisesta hallinnosta", jos liittovaltion viranomaiset menisivät talttuttamaan "äärioikeiston" mielenosoituksia. Puhe fasismista on pettämätön merkki tunnistaa rettelöitsijävasemmistolainen, joka alakynteen joutuessaan aloittaa uhriutumisen:

Trumpia vastustavat demokraatit ovat verranneet joukkoja diktatuurien salaisiin poliiseihin. Oregonin senaattorin Ron Wyden kommentoi uutissivusto Voxille,  että toimintatapa on tuttu fasistisista hallinnoista, ei demokratioista.  

Demokraatit uskovat, että Trump kärjistää tilannetta syksyn presidentinvaalien takia. Hän on korostanut puolustavansa lakia ja järjestystä.

Vallanahneiden demokraattien patologisella Trumpin syyttelyllä ei näytä olevan mitään rajaa, varsinkin kun he ovat itse lietsoneet tietoisesti mellakointia, jotta tämä haittaisi Trumpin uudelleenvalintaa. Yksinkertaisesti kyse on tavallisten kansalaisten kiristämisestä, sillä sanomattomana viestinä on, että levottomuudet loppuvat vasta sitten kun presidentti vaihtuu demokraattien kellarissa piilossa pitämään seniiliin pedofiiliin Joe Bideniin. 

Demokraatit eli Syvän valtion liittovaltiososialistit esiintyvät mielellään yhteiskuntarauhan turvaajana, mutta vain sillä ehdolla, että kansalaiset valitsevat heidän korruptoituneen marionettinsa valkoiseen taloon. Ylen uutisoinnin perusteella myös Pasilassa toivotaan Bidenistä seuraavaa Yhdysvaltain presidenttiä, asia, joka on tuskin kenellekään yllätys.

                                                    *******************************


Yle Teema, sunnuntai 26.7.2020 klo 20.05, Dok: Fasismia mustassa autossa

Syksyllä 1930 radikaalit oikeistoaktivistit sieppasivat Suomen tasavallan ensimmäisen presidentin K. J. Ståhlbergin. Tämän puoliso Ester Ståhlberg on kirjoittanut muistelmissaan kyydityksestä ja kesästä, jolloin Suomi oli lähellä vallankaappausta. Toimittaja: Mikaela Weurlander, 2018. (U) HD ohjelmatekstitys (ruotsi) 54 min. Linkki ohjelmaan.

Jatkuva äärioikeistosta muistuttaminen näyttää kuuluvan Ylen kirjaamaan ohjelmapolitiikkaan, semminkin kun yhtiön ruorissa on vasemmistolaista ideologiaa ajava Merja Ylä-Anttila.

ARTO NYBERG MYÖTÄILEE SUOMALAISVIHAMIELISTÄ KULTTUURIKOMMUNISTIA

Tulipunainen kulttuurikommunisti Rosa Liksom kertoo
uudessa iltasadussaan lempiaiheestaan fasismista.
Tällä vanhalla taistolaisella jos kellä on tässä asiassa
oma lehmä ojassa. 

Yle TV1, sunnuntai 10.9. klo 18:45. Arto Nyberg 

Suorassa lähetyksessä haastateltavina kirjailija-kuvataiteilija Rosa Liksom, Suomen tunnetuin radio- ja televisioääni Jari Karjalainen sekä palindromilevyn julkaiseva maisteri Simo Frangen. HD

Linkki Yle Areenaan.

Punavihreästä politisoitumisesta johtuen suomalaiset toimittajat ovat enemmän progandisteja ja jees-miehiä kuin aidosti kriittisiä journalisteja. Tämä tuli jälleen todistetuksi Arto Nybergin myötäkarvaisessa Rosa Liksomin (oik. Anni Ylävaara) haastattelussa, jossa tunnetun kulttuurikommunistin taustat ja motiivit jätettiin kertomatta, kun hän pääsi vapaasti mainostamaan uusimman teelmyksensä patologista fasismin vastaisuutta. Jos toimittaja olisi ollut hereillä, hänen olisi ollut helppo pudottaa norsunluutornistaan sisäsiittoisen kulttuurielämän yliarvostama keskinkertaisuus ja kertoa hänelle salaisuus, että fasismi on yhteiskuntajärjestelmä eikä vasemmistolainen seksuaalifantasia. Sikäli punkkaripoikana tunnetun Arto Nybergin imelä mielistely ei ollut yllätys, koska myös muualla vasemmistoliberaalissa valtamediassa kuten Helsingin Sanomissa Liksomin alamittainen punaripulointi ei herättänyt ainuttakaan vasta-argumenttia. 

Siinä ei pitäisi olla mitään uutisarvoa, että nuoruudessaan Tiedonantaja-lehteä jakanut taistolainen kulttuurikommunisti syyllistää ja lyttää suomalaisia kutsumalla heitä fasisteiksi. Toimittajat eivät tunnista keisarin uusia vaatteita, jonka vuoksi saamme kuulla haukotukseen asti Liksomin poliittisen manifestin olevan "rohkeaa", "ennakkoluulotonta" ja "tabuja rikkovaa". Tässä yhteiskunnassa mikään ei ole helpompaa kuin julistautua rasismin ja fasismin vastustajiksi, koska se on rohkeudessaan samaa luokkaa kuin ilmoittaisi Vatikaanivaltiossa kannattavansa katolilaisuutta. Ylipäätään Liksomin väsynyttä tendenssiajattelua leimaa neuvostoliittolainen asenne, jossa kaikki mikä ei miellytä vasemmistolaista leimataan "fasismiksi".

Liksom ei ole muuta kuin suomalaisvihamielisen eliitin arvoja propagoiva apurahakapinallinen ja Systeemin syöttiläs. Helsingin Sanomissa tämä kulttuurikommunisti julisti, että Suomen olisi pitänyt olla maahamme hyökänneeen Neuvostoliiton kanssa samalla puolella. Arto Nybergissä hän taas esitti fantasiaan perustuvan olkiukon, jossa sodan voittanut Saksa olisi tuhonnut suomalaiset tai tehneet meistä vähintään orjia. Tämä pahantahtoisen valheellinen fantasia kuulostaa sitäkin kummallisemmalta kun tietää mitä Stalin olisi tehnyt Viron historian tietäen Suomelle, jos Liksomin sympatisoima Neuvostoliitto olisi vallannut maamme. 

Mikä motiivi kirjailijalla on potkia kuollutta hevosta, yhteiskunnalliseksi blanko-termiksi muuttunutta "fasismia", ellei sitten satu itse edustamaan tiettyä totalitarismia kuten 2000-luvun kommunismiksi kutsuttua monikultturismia? Rosa Liksom on muun kulttuuriväen lailla laiskasti ja ennalta arvattavasti "ajatteleva" kulttuurimarxilainen, joka yrittää pitää kynsin hampain kiinni vääriksi osoittautuneista nuoruuden ihanteistaan. Juuri nämä Liksomin kaltaiset "hyvät ihmiset" ovat epäpyhässä liitossa globalistikapitalistien kanssa, koska molempien Unelmaan kuuluu tuhota eurooppalaisten kansallisvaltiot. Siksi molempien retoriikkaan kuuluu jatkuva eurooppalaisten syyllistäminen fasismilla ja rasismilla.

Olemukseltaan lappalaista noitaa monellakin tapaan muistuttava Liksom puhuu vihaisesti niiden toisten vihasta, mutta ei tunnu ollenkaan ymmärtävän omaa vihaansa. Mistä näiden jälkimarxilaisten kaunainen viha oikein kumpuaa? Kuka tässä oikeastaan vihaa ja ketä?

KUNTAVAALIT TULOSSA, PUNA-YLE PELKÄÄ JA VASTA-JYTKYILEE

4.10.2012 YLE TEEMA klo 21.00: Tiededokumentti: Oppiaineena fasismi

Vuonna 1967 kalifornialainen historianopettaja Ron Jones halusi kokeilun avulla opettaa oppilailleen totalitarismin vaaroja. Kokeilu karkasi käsistä, ja kampus muuttui muutamassa päivässä virtuaaliseksi fasistivaltioksi. 

Linkki 1 ja Linkki 2 

1960-lukulaisten "ex"-taistolaisten hallitseman Ylen oppiaineena on sosialismin jälkeinen monikultturismi. Lähestyvien kunnallisvaalien pelossa Yle ei halua näyttää dokumentteja Stalinin vainosta tai Etelä-Afrikan epäonnistuneesta monikulttuurisesta sateenkaarivaltiosta - joita se ei tosin näytä muutenkaan (huutonaurua) - vaan 1960-luvun frankfurtilaisten punalahottajien tiedefantasian fasismista, johon omien utopioiden epäonnistumiset voidaan projisoida.

YLEN PUNAKONE TUUTTASI TAAS TUUTISTAAN FASISMIFOBIAA

Eilen (7.6.2010) YLE TV1 lähetti jo kolmannen kerran kaksi vuotta sitten ensiesityksensä saaneen Ulkolinjan ajankohtaisdokumentin (sic!) Fasismi nousee Euroopassa, joka ohjelmatietojen mukaan kertoo äärioikeiston kannatuksen kasvusta Italiassa, Saksassa, Ranskassa ja Ruotsissa kun ”samalla mm. muukalaisviha saa yhä kärkevämpiä muotoja.”

Ylen ohjelmahankintatiimi oli jälleen kerran onnistunut hankkimaan ohjelmistoonsa poliittisena vihollisena pitämiensä kansallismielisten aktivismia mustamaalaavaa propagandaa, jota näemmä kelpaa lähettää myös uusintoina, jotta viesti menisi kovakalloisemmankin päähän. Tosin ranskalainen dokumentin kunniaksi on sanottava se, ettei se edes yritä olla objektiivinen kuvauksessaan, vaan tarkoituksena on häpeämättä pelotella kohderyhmänsä liberaalin keskiluokan ihmisiä.

Ohjelmassa ei selitetä käytännössä lainkaan sitä, miksi kansallismielisyys nousee Euroopassa, vaikka maahanmuuttajien määrän kasvu ohimennen mainitaankin. Dokumentin tekijät kuvaavat kansallismielisten (”fasistien”) liikkeiden nousun ikään kuin selittämättömänä pahana, jossa pahat ihmiset houkuttelevat muita potentiaalisesti pahoja ihmisiä mukaan toimintaan. Erityisen huvittavaa on Ruotsin minimaalisen ja merkityksettömän natsiliikkeen kuvaaminen yhteiskunnallisena uhkana. Sen harjoittama poliittinen väkivalta on mitätöntä verrattuna maahanmuuttajarikollisten suorittamiin päivittäisiin ryöstöihin, raiskauksiin ja muuhun väkivaltaan, jopa murhiin, jotka kohdistuvat rasistisen valikoivasti kantaruotsalaisiin. Ohjelmantekijät luonnollisesti sivuuttavat nämä tosiasiat ja esittävät uusnatsit helppoina ja hyvinä vihollisina, johon keskivertokansalaisen on hyvä kohdistaa moralistinen raivonsa samalla kuin liikkeen olemassaolon poliittiset syyt jätetään selittämättä.

Sananvapauskysymys ja poliittinen korrektius tuodaan dokumentissa esiin tavalla, joka herättää keskivertokatselijassa ristiriitaisia tunteita. Ohjelmantekijöiden tarkoitus on varmaankin näyttää, että vaikka sananvapaus on tärkeä nykydemokratian arvo, niin ei sitä sentään pidä ”fasisteille” suoda! Esimerkiksi roomalaisen koulun edustalla jaetut fascistien tiedotteet saa toimittajan kauhistelemaan ääneen, miten tällainen voi olla mahdollista nykypäivänä. Ilmeisesti toimittaja pitää sananvapautta vain suhteellisena oikeutena.

Sen sijaan äärivasemmiston ”anti”-fasistien vihanlietsontaa ei nähty ohjelmassa ongelmallisena, eikä edes sitä, että älymystön, median ja poliittisen eliiin suojeluksessa olevat ”aktivistit” yrittivät estää väkivalloin vastapuolen poliittisen argumentoinnin. Näillä poliittisilla vihollisilla on eräissä maissa 15-20% äänestyskannatus, mutta se ei näytä merkitsevän mitään demokratian moraalisiksi ylituomareiksi julistautuneille ”anti”-fasisteille. Toimittaja oli lakonisen tyytäväinen kun fundamentalistisen islamin vastainen mielenosoitus karahti karille ”anti”-fasistien väkivaltaisen uhan vuoksi.

Millaista tarkoitusta tällaiset pelottelua strategianaan käyttävät ”dokumentit” palvelevat? Suomalainen keskivertokatselija ei saa ohjelmasta juuri mitään irti, sillä ideologisten kansallismielisten liikkeiden nousu ei ole sattuneesta syystä ajankohtaista täällä. Huolimatta mustavalkoisesta asetelmasta ja kansallismielisyyden demonisoinnista kuka tahansa normaalijärjellä varustettu tv-katselija ymmärtää, että näiden liikkeiden nousun taustalla on suora yhteys liberaaliin maahanmuuttopolitiikkaan. Toisin sanoen taudin syy ei ole oire kuten äärioikeistolaiset, vaan he ovat seuraus varsinaisesta sairaudesta, joka johtuu kansojensa edusta piittaamattomien poliitikkojen leväperäisestä ulkomaalaispolitiikasta. Ohjelman todellinen tarkoitus lienee ollut monikultturismiin hurahtaneiden ”punaporvarien” uskon vahvistaminen, sillä juuri he tarvitsevat uskolleen vahvan viholliskuvan.