KUKA OIKEASTAAN VOITTI TAI HÄVISI HOLLANNIN PARLAMENTTIVAALIT?

Mark Rutten tuulettaa vaalitappiotaan. Hollannin turkkilaiset iloitsevat.

Kansojaan kusettava lännen poliittinen eliitti ja valtamediat ovat riemuinneet Hollannin eilistä parlamenttivaalitulosta, jossa "padottiin populismin leviäminen". Suomessakin tv:n uutistenlukijoiden naamat ovat suorastaan loistaneet heidän saadessa hehkuttaa tulosta, jossa ennusteiden vastaisesti Vapauspuolue "hävisi" vaalit. 

Geert Wildersin johtaman puolueen "jääminen toiseksi" on erikoinen tulkinta, kun tiedetään, että Vapauspuolue nousi edellisiin vaaleihin verrattuna maan toiseksi suurimmaksi puolueeksi ohittaen kristillisdemokraatit ja demokraattipuolue D66:n. Vapauspuolue nosti kannatustaan viisi prosenttiyksikköä ja lisäsi paikkamääräänsä peräti neljänneksellä. Näillä parametreillä populistit siis kokivat tappion, ainakin jos on uskominen länsimaisia valtamedioita.

Kaiken tämän hulabaloon keskellä herää kysymys, miksi näissä vaaleissa Wildersin Vapauspuolueelle haluttiin ennustaa vaalivoittoa. Viime vuosien huomion keskipisteenä olleissa tärkeissä vaaleissa kuten Brexitissä ja Yhdysvaltain presidentinvaaleissa galluppeja manipuloitiin, jotta ne ohjaisivat kansalaisia äänestämään globaalieliitin toivomaa tulosta. Eliitin tavoitteita hyödyttävissä vaaliennusteissa käytettiin tällä kertaa nerokkaasti päinvastaista strategiaa, jossa nousussa olevan Vapauspuolueen vaalimenestys arvioitiin tahallaan liian suureksi, jotta puolueen saavuttama vaalivoitto näyttäisikin tappiolta. 

Wildersille vaalivoittoa luvanneissa ennusteissa kerrottiin, että 40 prosenttia äänestysikäisistä ei tiedä vielä kantaansa, mutta voi olla, että julkaisemattomissa gallupeissa tämän äänestäjäjoukon näkemykset tiedettiin melko tarkkaan. Joka tapauksessa ennen vaaleja julkisuudessa varmaa oli vain se, että media ja polittinen eliitti tiesivät Vapauspuolueen vievän valtapuolueilta ääniä, mutta toitottamalla manipuloitua ennustetta Vapauspuolueen saamasta suurimman puolueen asemasta, ne saattoivat todellisen vaalituloksen selvittyä julistaa populistien hävinneen vaalit, vaikka tosiasiallisesti juuri pääministeri Mark Ruttenin Vapauden ja demokratian kansanpuolue menetti kahdeksan paikkaa.

Ylen verkkosivuilla EU-fanaatikko Sampo Vaarakallio pukee analyysissään Hollannin vaaleista tuli Euroopan äärioikeistolle opetus sanoiksi monen toimittajan helpottuneet tunteet samalla kun hän pääsee voitonriemuisesti sättimään Donald Trumpia, joka on aiheuttanut hänen kaltaisille vasemmistoliberaaleille niin monet peppukivun riivamaat unettomat yöt:

Sen sijaan Hollannista tuli Euroopan muulle äärioikeistolle ja oikeistopopulisteille opetus: Donald Trumpin nimeen vannominen ei taida sittenkään olla viisasta. Otaksuttavaa on, että osasyy Wildersin gallupkannatuksen sulamiseen uurnilla oli Trumpin ihailu. Ehkä juuri kaoottiseksi äitynyt Yhdysvaltain politiikka säikäytti vakaampiin poliittisiin oloihin tottuneita hollantilaisia. Trump oli Wildersille lopulta kuoleman suudelma.

Monelle toimittajalle Trump on pakkomielle, jonka nujertamisesta ja mollaamisesta näyttää tulleen heidän tämänhetkinen elämäntehtävänsä. He eivät edes teeskentele olevansa puolueettomia toimittajia, vaan ovat moraalisessa alennustilassaan valmiita menemään niin syvälle, että asettuvat jopa kansan etua vastaan olevien kieroilevien lakimiesten puolelle, jotka kumoavat Trumpin legitiimejä poliittisia päätöksiä tulkitsemalla Amerikan perustuslakia kuin se olisi Kommunistinen manifesti. 

Huvittavinta Vaarakallion näkemyksessä on usko, että Hollannin korruptoituneen vanhan hallinnon säilyminen ylläpitäisi vakautta, vaikka sen poliitikka on syyllinen nykyiseen kuohuntaan.  Ruttenin johtaman Vapauden ja demokratian kansanpuolueen säilyminen päähallituspuolueena pitää entiseen malliin portit auki kolmannen maailman invaasiolle, joten hollantilaisille on jatkossakin luvassa lisää monikulttuurista vakautta.

Vaarakallion on myös toiveikas sen suhteen, että Hollannin vaalitulos katkaisisi populistien marssin, ikään kuin yksi tahallaan väärin tulkittu vaalitulos poistaisi kansalaisten tyytymättömyydestä nousevat syyt:

Vaalienhan arvioitiin aloittavan dominoefektin, jossa vapauspuolueen äärikansallinen, EU-vastainen ja nuivasti islamiin suhtautuva politiikka jatkaa viruksen tavoin leviämistään Ranskaan ja Saksaan, joissa myös äänestetään tänä vuonna.

Olkaa hyvä vaan ja kaataa vain itselleen, sillä väite on hienosti projisoitu taudinkuva, koska todellisuudessa nykysotkun syynä on vuoden 1968 uusvasemmiston kulttuurisyöpä, joka on levinnyt myös oikeistolaisiin puolueisiin. Kansankokonaisuutta suojelevat valkosolut ovat nyt liikkeellä, joten Vaarakallion on turha tässä vaiheessa vielä ennustaa punasyövän saavan yliotetta Euroopasta.

Hyvissä valheissa pitää olla sidoksena myös ripaus totuutta, jotta sen avulla saadaan potaska tungettua hyväuskoisen lukijan suusta liukkaammin alas. Siksi Vaarakallio on "analyysissään" valmis tunnustamaan ristiriidattoman tosiasian:

Mutta erityisen kova koulu vaalit olivat Hollannin työväenpuolueelle, jonka kannatuksesta lähti 20 prosenttiyksikköä. Demaripuolue romahti kakkospaikalta seitsemänneksi.

Perinteisen vasemmiston täystyrmäys ei kuitenkaan noussut pääotsikoihin Ylessä, vaikka Työväenpuolue PvdA menetti 38:sta paikasta peräti 29! Jopa kukservatiivisen (Cuckservatives eli vasemmiston "konservatiiviset" aisankannattaja so. nykyoikeisto) Kokoomuksen Verkkouutiset-nettilehdessä kerrotaan erillisenä uutisena perinteisen vasemmiston romahduksesta. Sami Metelisen katsaus "Vasemmisto on nujerrettu" – oikeiston voitto Alankomaissa oli murskaava onkin kylmäävää luettavaa kenelle tahansa vasemmiston kannattajalle.

Yhden laskutavan mukaan, jossa Hollannin puolueet on luokiteltu europarlamenttiryhmiensä mukaan, vasemmisto-liberaalit hävisivät 18 ja oikeisto-konservatiivit voittivat 11 paikkaa. Jos tulosta tarkastellaan maahanmuuton vastustajien ja puolustajien jyrkkinä ryhminä, niin vastustajista ainoastaan Vapauspuolue sai 5 lisäpaikkaa, kun taas jyrkimmät invaasion kannattajat, Vihreä vasemmisto, demokraattipuolue D66 ja turkkilaisten Denk lisäsivät edustajiensa määrää 20 paikalla. Puoluekartalla konservatiivit eli kukservatiivit ovat voittajia, mutta toisaalta maahanmuuttokysymyksen kannalta viiden paikan lisäys kahtakymmentä uutta invaasiomyönteistä paikkaa vastaan on vaikea pitää voittona. 

Hollannin vasemmiston syvenevää alamäkeä seuratessa on syytä pitää mielessä, että luonnosuojelua pilkkaava punavihreä unelmahöttöpuolue Vihreä vasemmisto (GroenLinks) moninkertaisti pienen kannatuksensa. Kommunistipuolueen fuusiossa vuonna 1989 syntynyt punavihreä "ympäristöpuolue" kasvatti parlamenttipaikkojensa määrän neljästä peräti neljääntoista olemalla näin vaalien suurin voittaja. 

Maan tulevaisuuden kannalta punavihreiden menestystä vieläkin suurempi uutispommi oli vasemmistolaisten turkkilaisten perustama uusi etnonationalistinen Denk-puolue, joka sai Hollannin 150-jäseniseen parlamenttiin heti kolme edustajaa. Se on maan ensimmäinen tiettyä etnistä vähemmistöä edustava puolue, jonka nousu parlamenttiin tullee omalta osaltaan polarisoimaan maan poliittista kenttää. Vastaavasti hallitsevan keskustavasemmiston äänisaaliin kuihtuminen kertoo omalla tavallaan maan tilanteen kärjistymisestä, koska sen menettämät äänet valuivat poliittisen spektrin vastakkaisille rintamalinjoille. 

Media, EU ja sen jäsenmaiden hallitseva globalistis-liberalistinen nomenklatuura kutsuu Hollannin vaalitulosta tietenkin torjuntavoitoksi ja kehrää Alexander Stubbin tapaan tyytyväisenä, kuinka maailma saatiin pelastettua "populistisen pedon" leviämiseltä. Joka tapauksessa he ovat oikeassa siinä, että Wildersin kampanja ei lähtenyt trumpilaiseen lentoon, mutta mitään syytä helpotukseen näillä Euroopan itsenäisten kansojen vihollisilla ei silti ole. Ne juurisyyt, jotka ovat synnyttäneet Hollanissakin populismin aallon ovat edelleen olemassa. Vapauspuolueen patoaminen vain lykkää ongelmia, joista puolueen suosio kumpuaa. Tuskallinen tosiasia on, että Hollannin tulevaisuuden kannalta keskeisin ongelma ei katoa mihinkään, niin kauan kuin vihamieliset ja parasiittimaiset muukalaiset ovat maassa; ongelma vain pahenee sitä mukaa mitä enemmän maahan päästetään kehitysmaalaisia.

Vaikka kriittiset kansalaiset ovat oikeassa siinä, että valtamedia ja valtapuolueet ovat tulkinneet Hollannin vaalitulosta oman agendansa mukaan, tosiasiaksi kuitenkin jää, että Vapauspuolueen menestys oli pettymys. Jälleen kerran Alankomaat osoittautui aisankannattajien maaksi sekä huoraksi, joka antautuu kaikillle vain siksi, ettei tarvitsisi pitää kiinni kunniastaan ja suojella kansanruumistaan, oli tunkeutujina sitten espanjalaiset, saksalaiset tai arabimuslimit. Ilmeisesti Hollannissa ei ole vieläkään tarpeeksi raiskaavia neekereitä ja veronmaksajien rahoja kuppaavia islamilaisia synnytystehtaita. Ainoastaan maan toiseksi suurimmassa kaupungissa Rotterdamissa tilanne on äitynyt niin pahaksi, että yli puolet äänestysoikeutetuista päätti äänestää Vapauspuoluetta.

Vaalitulos paljasti, että tummapintaisten miehityksestä huolimatta hollantilaisista on mukavampaa paistatella Hyvän ihmisen sädekehässä kuin saada kansainvälisen median moitteet geneettisestä itsesuojelusta eli "rasismista". Koska kansakunnan väestöllinen tuho iskee toden teolla vasta seuraavaan sukupolveen, liberaalit hollantilaiset sulkevat sellaisen ajatuksen tiukasti pois mielestään ja keskittyvät siihen, josta on hyötyä (vanhaa kauppiaskansaa kun ovat) lyhyen tähtäimen hyvälle fiilikselle. Samalla "rasistisen" populismin vastustaminen toimii hollantilaisten aisankannattajien hyveliputuksena ja moraalisena signalointina kaltaisilleen opportunistisille pelkureiille. 

Myös Suomessa on näkyvillä samanlainen asenne. Täällä media kauhistelee Hollannin populisteja ja harmittelee sitä, että Trump tuli valituksi presidentiksi ikään kuin ne olisivat ongelma eikä ongelmien seuraus. Ongelmat ovat olemassa ja kasaantumassa, mutta toimittajat ja muutospelkoiset demarieläkeläiset uskovat auvoisesti, että menon pitäisi pysyä samanlaisena, eikä mitään tukea status guota horjuttaville populisteille saisi siksi antaa. Vaikka tässä joukossa on paljon ihmisiä, jotka ovat tyytymättömiä nykypolitiikkaan, äänestävät he silti samat politiikot valtaan, jotka ovat nykyisten ongelmien syynä. Ikävä tunnustaa, mutta myös Suomessa pelkuruus ja pään pensaaseen tunkeminen ovat tunnusomaista vaalikarjalle.

Jos asioita tarkastellaan avioimin silmin, koko demokraattinen prosessi näinä Euroopan kohtalon aikoina on syytä kyseenalaistaa. Näyttää siltä, että Länsi-Euroopan demografista kriisiä, sen alhaista väestönkasvua ja luovan alkuperäispopulaation korvautumista kognitiivisesti haasteelliislla afrikkalaisilla, ei voida enää ratkaista vaaleilla. Se olisi pitänyt tapahtua viimeistään 1980-luvulla. Koska mukavuudenhaluisille kansalaisille ei kansallismielisten liikkeiden varhaiset varoitukset kelvanneet, saavat he maistaa piakkoin karvasta kalkkia ja valita ne huonommat vaihtoehdot: joko kulttuuria luovan geeniperimämme hukkumisen kansainvaelluksen mutamereen tai taistelun, jossa on mahdollisuus selviytyä, mutta silloinkin vasta kovan verenvuodatuksen ja uhrauksien jälkeen.

MEDIAN HALLA-AHO SHOW

Suomen kaltaisessa pienessä maassa koko kansaa kiinnostavia aidosti tärkeitä kotimaisia uutisaiheita on viikossa korkeintaan kourallinen ja niistäkin valtamedia hokee vain paria kerrallaan. Viimeisen viikoin aikana jännitysmomenttia on kiristetty perussuomalaisten Timon Soinin vetäytymisestä puheenjohtajuudesta ja arvailuun siitä, kuka valitaan puolueen uudeksi puheenjohtajaksi. 

Viikon jatkunut märehdintä kohtasi tänään toistaiseksi korkeimman draaman kaarensa kun EU-meppi Jussi Halla-aho ilmoittautui puheenjohtajakisaan mukaan. Punavihreille oppositiopuolueille tämä on tietysti harmin paikka, sillä ne haluaisivat pitää persut helposti taivuteltavana kompromissipuolueena, jossa oppositon inhoama kansallismielisyys ja maahanmuuttovastaisuus olisivat marginaalissa. Oikeastaan koko maamme poliittiselle establishmentille olisi mieluista se, että valeoppositiona toimivat perussuomalaiset keräisivät kiukkuisten radikaalien äänet, mutta vesittäisivät hallituksessa näiden vaatimukset kuten on käynyt nyt Soinin ministerikaudella. 

Tänään julkaistulla videolla, jossa Halla-aho ilmoittauu puheenjohtajaksi, hän sanoo ääneen sen, jonka hereillä olevat kansalaiset ovat tienneet pitkään. Media ja poliittinen eliitti on tyytyväisiä persuihin ainoastaan silloin, kun se noudattaa killtisti Petteri Orpon ja Paula Risikon lepsua turvapaikka- ja ulkomaalaispolitiikkaa. Halla-ahon videopuhe löytyy tekstimuodossa kokonaisuudessaan Iltalehdestä, josta seuraava lainaus:

Jos vihollinen kehuu toimiasi, on syytä olla huolissaan. Media ja muut puolueet eivät halua perussuomalaisille hyvää. Ne haluavat, että perussuomalaiset kuihtuvat olemattomiin ja poistuvat sotkemasta vanhaa hyväksi havaittua poliittista tasapainoa. Sitten ei tarvitse enää puhua maahanmuuton tai EU:n kaltaisista ikävistä asioista

Yle Uutisten verkkosivuilla julkaistiin peräti neljä juttua (1, 2, 3 ja 4) Halla-ahon lähdöstä puheenjohtajakisaan, ja luonnollisesti ehdokkuus nousi myös Ylen tv-uutisten pääaiheeksi. Verkkosivujen uutisessa Jussi Halla-aho lähtee perussuomalaisten pj-kisaan: "Puolue ei voi olla harvojen hillotolppa" kerrotaan Kokoomuksen Jan Vapaavuoren arviosta, mitä seuraisi, jos Halla-ahosta tulisi puheenjohtaja:

Pian Halla-ahon ilmoituksen jälkeen kokoomuksen pormestariehdokas Jan Vapaavuori kommentoi hallitusyhteistyötä siinä tapauksessa, että Halla-aho tulee valituksi. – Minusta on selvää, ettei kokoomus voi olla hallituksessa Halla-ahon PS:n kanssa. Liberaalia demokratiaa puolustettava. PS toki itse valitsee, kirjoitti Vapaavuori Twitterissä.

Myös lukuisat toimittajat ja kolumnisti ovat viimeisen viikon aikana korostaneet sitä, kuinka "tyhmää" olisi valita Korkeimmassa oikeudessa uskonrauhasta tuomittu "rikollinen" Halla-aho persujen johtoon. MTV3:n politiikan toimituksen vanha liberaalijäärä, Timo Haapala, paljastaa Iltalehden kolumnissaan (6.3.) eliitin kaksinaismoralistisen eristyspolitiikan:

Halla-aholla on paljon tukijoita, mutta kiusallinen tosiasia Ps:n kannalta on, että Halla-ahon johdolla puolue ajautuisi marginaaliin. Sen voi sanoa rehellisesti ääneenkin. Halla-aho ei kelpaa muille puolueille. Eli hallitusvalta, joka saattaa toki kadota muutenkin, katoaa Halla-ahon mukana taatusti. Korkeimman oikeuden (KKO) tuomitsema Halla-aho on maahanmuuttokriittisten sankari, mutta perussuomalaisissakin on luultavasti enemmistö sellaisia, jotka miettivät päivittäin muitakin kuin muslimiasioita.

Kokoomuksen Jan Vapaavuoren ja toimittaja Olli Haapalan ukaasit ovat mitä härskeintä hurskastelua, kun tiedetään, että Vapaavuori on tuomittu pahoinpitelystä, varkaudesta ja rattijuopumuksesta. Haapala ei ole juuri koskaan uutisjutuissaan korostanut kokoomuslaisten tai muiden valtapuolueiden kellokkaiden tekemiä rikoksia, mutta persujen saamista poliittisista ajatusrikostuomioista hän jaksaa sen sijaan muistuttaa alituiseen. Ylipäätän medialla ei ole mitään ongelmaa pitää kolminkertaista rikollista sopivana miehenä Euroopan investointipankin varapääjohtajan pallille. Rikollinen onkin mies paikallaan EU:n korruptoituneessa hallinnossa.

On sitten eri kysymys, muuttaako yhden puolueen uusi puheenjohtaja ratkaisevasti maamme poliittista kulttuuria. Vaikka Halla-aho valittaisiin johtajaksi ja reivaisi perussuomalaiset aidoksi vaihtoehtopuolueeksi julistautumalla eliitin inhoamaksi kansallismieliseksi liikkeeksi, sen olisi yksinään vaikea saada muutos, jossa politiikan ytimessä olisi suomalaisten etu. 

Jos muutos Suomessa ja Euroopassa on tullakseen, se tuskin tulee tapahtumaan poliittisten valtasuhteiden vaihtumisen kautta, vaan koko järjestelmän kriisinä, jossa punaliberaalit rappioarvot arvioidaan uudestaan. Talousromahdus, vakava muslimiterrorismi ja etnisen kuohunnan hiipiminen kaupunkien keskustoihin voisivat olla sellaisia tekijöitä, joiden vuoksi lännen yksinään harjoittama itsetuhoinen universalismi hylättäisiin ja alettaisiin vihdoin puolustaa Eurooppaa ja sen alkuperäisväestöä. On mentävä vielä huonommin, jotta tulevaisuudessa jälkeläisillämme menisi paremmin.

        

                                                   ****************************

Yle Teema, maanantai 13.3.2017 klo 21:00, Kirjojen Suomi: Pilkun jälkeen 

5/10. Näyttelijä Sanna Stellan, toimittaja Atlas Saarikoski ja kirjailija Tommi Kinnunen sekä Niina Repo puhuvat naisen asemasta, kirjojen naisista ja naisten kirjoista. yle.fi/kirjojensuomi HD Kuulovammaisille tarkoitettu tekstitys: suomi. Sallittu kaiken ikäisille.

Yle Teema, sunnuntai 12.3.2017 klo 20:15, Kirjojen Suomi: Pilkun jälkeen 

4/10. Runoilija Susinukke Kosola, kirjailijat Nura Farah, Pasi Pekkola ja Niina Repo pohtivat, millaista on olla suomalainen kirjailija muualla - muunlainen Suomessa. yle.fi/kirjojensuomi HD Kuulovammaisille tarkoitettu tekstitys: suomi. Sallittu kaiken ikäisille.

Tätä kultuurisarjaa kannatta seurata, sillä se antaa hyvän kuvan siitä, kuinka irrallaan "kulttuurieliitti" (mitään ylivertaistahan heissä ei ole) on kansasta ja kuinka vihamielisesti se suhtautuu kaikkeen, mitä punavihreän kuplan ulkopuolella oleva tavallinen tuulipukukansa kannattaa. Identiteettihörhöt Atlas Saarikoski? Suskinukke Kosola? Yle pliiis....katsojat luulivat kulttuurikommunismin jo kuolleen, mutta näköjään se elää hyvin moraaliposeeraavan Gutmensch Nina Repon propagandatuokioissa!

Vasemmalla Susinukke Kosola, keskellä Nina Repo.

ELOKUVA SAATTOKEIKKA – FANTASIA SUOMALAISTEN KANSANMURHASTA

Oletetaan tilanne, jossa kansaansa ylenkatsovasti suhtautuva tiibetiläinen elokuvakuvaohjaaja tekee elokuvan, jossa inhimillisen yksilökuvauksen kautta oikeutetaan "uustiibetiläisten" eli kiinalaisten maahantunkeutuminen ja maassaolo. Lisäksi tarinassa kiinalaiset ja heidän Tiibetissä syntyneet lapsensa esitetään olennaisena osana uutta monikulttuurista tiibetiläistä yhteiskuntaa. Elokuvan ytimessä on tarina, jossa nuori kiinalainen maahantunkeutuja tutustuu äreään nationalistiseen tiibetiläiseen vanhukseen ja saa tämän pään kääntymään kiinalaisinvaasion puolelle ennen viimeistä matkaa haudan lepoon. 

Millaisen vastaanoton elokuva saisi? Melkoisella varmuudella jopa Hollywoodin liberaalit, kuten Tiibet-aktivistina tunnettu Richard Gere, pitäisi elokuvaa vastenmielisenä propagandana, jossa katsojan toivotun roolihahmoihin samaistumisen kautta yritetään oikeuttaa yli miljardin asukkaan kiinalaisen maahantunkeutuminen pieneen, etnisesti ainutlaatuiseen Tiibetiin. Toisin sanoen kyse olisi propagandaelokuvasta, jossa salakavalan sentimentalismin kautta pyritään oikeuttamaan tiibetiläispopulaation kansanmurha.

Mutatis mutandis, tuollainen hypoteettinen elokuva on jo tehty. Hiljattain maamme elokuvateattereihin ilmestyi Samuli Valkaman ohjaama elokuva Saattokeikka, joka kertoo 17-vuotiaan kenilaistaustaisen Kamilin ja suomalaisvanhus Veikon kohtaamisesta. Ylen verkkosivujen artikkelissa Elokuvien Suomi on kokovalkoinen – Noah Kin: "Pitääkö Matin olla elokuvissa aina suomalaisen näköinen mies?" toimittaja Päivi Puukka kuvaa elokuvaa näin:

Saattokeikan Kamal on 17-vuotias maahanmuuttajataustainen poika Helsingin Mellunmäestä. Hän joutuu sattuman kautta kuskiksi Veikolle, vanhemmalle kantasuomalaiselle miehelle. Matkalla halki kesäisen Suomen auotaan molempien miesten elämän ja ihmissuhteiden solmuja. Kamalia esittää rap-muusikkona paremmin tunnettu Noah Kin, nigerialaisen isän ja suomalaisen äidin poika. Veikon roolissa nähdään Heikki Nousiainen.

Myös Helsingin Sanomat on ihastunut elokuvan ideasta, vaikka se ei sen toteutuksesta annakaan kovin korkeaa arvosanaa. Kriitikko Pertti Avola kirjoittaa arvioissaan Suvaitsevaisuuden ja ymmärryksen lisääminen on Samuli Valkaman ohjaaman Saattokeikan sanoma elokuvasta näin:

Somalialaistaustainen Khadar Ahmed on keksinyt elo­kuvan tarinan ja käsikirjoittanut sen yhdessä ohjaaja Valkaman kanssa. Mukavaa tarinassa on se, että siinä pyritään näkemään maahanmuuttajat ja heidän täällä syntyneet lapsensa olennaisena osana suomalaista yhteiskuntaa.

Elokuva ei ole kuitenkaan herättänyt varauksetonta hyväksyntää sen kansanosan keskuudessa, joka osaa vielä ajatella omilla aivoillaan ja kykenee näkemän olennaisen propagandan läpi. Tapio Kallinen antaa kuulla mielipiteensä elokuvasta Facebookissa käydyssä keskustelussa:

Mä olen henkilökohtaisesti nähnyt ton elokuvan noin kuusi tusinaa kertaa. No joo, joku voisi saivarrella, että en juuri tuota elokuvaa, mutta käytännössä kyllä. Näen sieluni silmin, kun tätä on myyty rahoittajille. 

"Ajatelkaa, siinä on niinku sellainen vanha mies, jolla on niinku tosi juurtuneet mielipiteet ja se on vähän nykyajasta irti ja välit on vähän heikot perheeseen, ku se on vaikea tapaus, vaik sit oikeesti sillä onkin sydän kultaa ja se on vaan yksinäinen ja se niinku purkaa pahaa oloaan ja yksinäisyyttään niinku muihin. Ja sit siin on joku tällainen toinen tyyppi, joka on tosi hyvä tyyppi, mut silläkin on omat vaikeutensa, kun se on erilainen ku ympäröivä yhteiskunta. Ja sit ne niinku kohtaa ja on vähän niinku pakotettu näkemään toisensa ihmisinä ja sit niil tapahtuu matkalla kaikkee ja ne tajuu, et vaiks on erilainen, voi olla samanlainen ja et voi oppii toiselt vaik mitä. Ja sit se matka lähestyy loppua ja ne molemmat on parempii ihmisii ja katsojat on ihan että "vau, mun pitäis kans mun asennetta muuttaa ja voi että ku se oliki sit sil vanhal papal myöhäst ja nyt sen perhe jää sitä kaipaamaan, mä soitanki isäl heti ja sovin riidat"".

Muiden elokuvaa kritisoivien tapaan Kallinen pitää sitä pelkästään naivina joskin hyväntahtoisena rainana. Tästä kohtaa on esitettävä eriävä mielipide, sillä näennäisen humanistisen pintakerroksen alta paljastuu etnomasokistinen kansanmurhan tuoksu. Ensinnäkin Saattokeikan symboliikka, jossa neekeripoika saattaa vanhan suomalaisen miehen hautaan, on pahantahtoinen, koska se symbolisoi kollektiivisella tasolla nuorten muukalaisten astumista suomalaisten tilalle. Veikko edustaa vanhaa "rasistista" Suomea, jota ollaan nyt korvaamassa nuorella Euroopan ulkopuolisella väestöllä. Elokuvassa kansanvaihtoa eli kansan(itse)murhan agendaa ei tietenkään läiskäistä suoraan silmille, vaan indoktrinaatio tapahtuu subliimisti katsojan samaistuessa inhimillisiin roolihahmoihin. 

Naivit idealistit näkevät elokuvan todennäköisesti suomalaisuuden saattokeikkana, jonka jälkeen uskotaan ilmestyvän monikulttuurinen paratiisi. Periaatteessa elokuvan agenda saattaisi vaarallisella tavalla upota poliittisesti viattomaan kansanosaan, mutta koska se on tehty niin alleviivatulla, katsojan älyä aliarvioivalla tavalla, se tulee saamaan pikemminkin vain ärtyneen vastareaktion. Saattokeikan nähtyään suomalaiset saattavat jopa suhtautua entistä vihamielisemmin koko monikulttuuriprojektiin, koska huomaavat, että sitä yritetään tyrkyttää heille propagandistisin eikä argumentatiivisin keinoin. 

Turhan monen kohdalla aivopesu kuitenkin onnistuu, koska heillä on ennestään hämärtynyt käsitys aidosta etnisestä suomalaisuudesta, jossa suomea puhuvan neekerin uskotellaan olevan suomalainen. Olemme muiden eurooppalaisten kanssa kokemassa saman melko tuoreen ilmiön, jossa kansasta  ja etnisyydestä erotettu kansalaisuus saa aikaan kansakunnan immuunikadon, joka tarkoittaa aseettomuutta vihamielisen kansanvaelluksen edessä. Tällaisessa henkisessä ilmapiirissä muukalaisilla ja heitä puolustavilla viidennen kolonnan kansanvihollisilla on helppo työ vedota "yhteiseen ihmisyyteen" ja ideologiaan, jossa kuka tahansa Eurooppaan luikerrellut voi ilmoittautua halutessaan ruotsalaiseksi tai suomalaiseksi. Tämä on täysin mielipuolista ja se olisi mahdotonta esimerkiksi Japanissa. Jopa eurooppalaiset multikultistit tunnustavat, että olisi hullunkurista pitää Japaniin saapunutta neekeriä japanilaisena. Suomessa ja Euroopassa tällainen hulluus on kuitenkin uusi normaali ja sen vastustaminen rasismia, sanan, jonka ääneen sanominen halvaannuttaa kaiken rationaalisen keskustelun.

Tilannetta pahentaa se, että hyväosaisten kulttuuri- ja yliopistoväki on selkeästi julistautunut olevansa omaa kansaa vastaan ja haluavat siksi tukea kolmannen maailman heinäsrikkaparven vapaata invaasiota Suomeen. Viimeisenä todistuksena tästä on kulttuurialan ammattilaisten kannanotto hylätyn päätöksen saaneiden turvapaikkashoppaajien puolesta. Sama asenne näkyy Ylen Saattokeikka elokuvaa käsittelevässä artikkelissa, jossa jo tänne juuttuneiden kutsumattomien vieraiden asemaa halutaan parantaa suomalaisten kustannuksella myös maamme elokuvateollisuudessa. Yle Watch sivusi kyseistä kiittämättömyyden teemaa viime helmikuun jutussa Median valitsemat asiantuntijat harhaanjohtamassa kansaa, jossa kirjoitettiin, että

Huolimatta länsimaissa saadusta hyvinvoinnista, johon vieraat afrikkalaiset eivät kognitiivisten kykyjensä perusteella ole edes oikeutettuja, he jaksavat silti valittaa, että kantaväestö jättää heidät jossain määrin ulkopuolisiksi, vaikka juuri valkoiset maat integroivat heitä maailmassa kaikkein eniten ja perusteellisimmin. Valitusrumbaa seuratessa näyttää siltä kuin afrikkalaisten ja heidän valkoisten emojensa itsetunto riippusi pelkästään siitä, ottavatko valkoiset heidät varauksettomasti yhteisöönsä vai eivät. Joka tapauksessa on selvää, että jokainen ei-valkoinen maahantulija lännessä pitää elämää valkoisten keskuudessa parempana kuin omiensa kanssa. He hylkäävät omansa muuttaakseen valkoisin maihin ja jaksavat sen jälkeen vielä marista, että valkoiset eivät toivota heitä riittävän hyvin tervetulleiksi.

Suomalaisten elokuvien liiallisesta suomalaisuudesta kritisoivassa Ylen jutussa Saattokeikka-elokuva nähdään hyvänä päänavauksena, vaikka narinaa ulkomaalaisten "kliseisistä" elokuvarooleista riittääkin, vaikka tilastojen valossa on totta, että ulkoeurooppalaisten rikollisuus ja työttömyys on suomalaisiin verrattuna moninkertaista. Suomen muuttumista Brasiliaksi toivova toimittaja Päivi Puukka on kuitenkin toiveikas, sillä juutalaisten hallitsemassa Hollywoodissa multikultismi käy nykyään kovilla kierroksilla ja toimii siten esimerkkinä muun valkoisen maailman alasajamiselle:

Tämän vuoden Oscar-gaalassa kävi lopulta hyvin. Palkituksi tuli useita tummapintaisia näyttelijöitä ja parhaan elokuvan Oscar-palkinto luovutettiin “kokomustalle” Moonlight-leffalle. Tätä pidetäänkin jonkinlaisena käännekohtana alalla.

Yle ei tietenkään kerro ihan kaikkea siitä, miten ja miksi tällainen käännekohta (vaikka punaliberaali Hollywood on aina suosinut vähemmistöjä) on tapahtunut. Verkkolehti American Renaissancen artikkelissa The Most Politically Correct Oscars Ever? paljastetaan ne syyt maailman johtavan elokuvateollisuuden käänteistä, joista Yle on haluton kertomaan suomalaisille. Kuten esimerkiksi sen, kuinka Yhdysvaltain elokuva-akatemiassa tehtiin hiljattain ikään ja etnisyyteen littyvä sisäinen puhdistus, jotta sen poliittisesti korrektista linjasta saataisiin vieläkin oikeaoppisempi. Bolshevistisen puhdistuksen ansiosta keskinkertainen Moonlight-elokuva sai parhaan elokuvan Oscarin, koska siinä on sen äänestäneiden Akatemian uusien jäsenten mielestä ohjaajan ja näyttelijöiden etnisyys puoluelinjan mukaista:

The President of the Academy could have ignored the criticisms. After all, Cheryl Boone Isaacs is African-American herself and it hasn’t prevented her from becoming one of the most powerful women in Hollywood. She could have pointed out that, of all the actors nominated for Academy Awards between 2000 and 2016, 10 per cent were black. That’s hardly evidence of racism, given that African-Americans make up just 12.6 per cent of the US population. Indeed, according to the Economist, only nine per cent of the top roles in the highest-grossing films of 2000 to 2013 were played by black actors. So if anything, the Academy of Motion Picture Arts and Sciences is guilty of positive discrimination. But that isn’t the Hollywood way. Instead, Boone Isaacs announced she would be taking ‘dramatic steps’ to address the ‘Whitewash’ and called an emergency meeting of the Academy board. The solution, as it always is on the left, was a ‘purge’. Henceforth, she declared, any member who hadn’t been active in Hollywood for the past 10 years, with the exception of those who’d been nominated for an Oscar, would have their voting rights forcibly withdrawn. In their place, the Academy appointed 683 new members, including the actors John Boyega, America Ferrera, Ice Cube, Idris Elba, Daniel Dae Kim, and Gabrielle Union; the directors Ryan Coogler and Marjane Satrapi; and the three Wayans brothers, Damon, Marlon, and Keenen.

Lienee vain ajan kysymys, milloin myös Suomessa taide- ja elokuvakenttää hallitsevat kulttuurimarxilaiset alkavat määrätä itselleen entistä puhdasoppisempaa poliittista korrektiutta. Varmaa on joka tapauksessa se, että Saattokeikka ei jää viimeiseksi etnisen suomalaisuuden tuhoutumista fantasioivaksi elokuvaksi.

KLIKKAA KUVAA SUUREMMAKSI.

APUA POPULISMI! YLELLÄ TAAS KEVÄTPANIIKKIA RINNASSA

YLE: "Apuva! Ne jyrää meitin!"

Yle TV1,  torstaina 9.3.2017 klo 21,00, A-studio: Talk 

Kestääkö EU populismin nousun? Vieraina europarlamentaarikko Liisa Jaakonsaari (sd.), kansanedustaja Ville Tavio (ps), tutkimusjohtaja Juhana Aunesluoma ja populismin tutkija Emilia Palonen. Juontajana Sari Huovinen #YleAstudio

Linkki Yle Areenaan.

Mediaeliitillä pyörii pelko persiissä, koska uhkana on, että sen kanssa liittoutuneet valtapuolueet saattavat menettää Euroopan vaalikeväänä valtansa "populisteille", jotka haluavat estää mantereen kehittymisen liittovaltiovetoiseksi maailmankyläpainajaiseksi. 

Tämän iltainen A-Talk näytti vanhan valtarakenteen terapiaistunnolta, jossa kaikki studiossa olijat saivat purkaa ahdistustaan maahanmuutto- ja EU-kriittiselle kansanedustaja Ville Taviolle. Toisin sanoen kyse oli klassisesta Ylen keskusteluohjelma-asetelmasta, jossa toimittajan lisäksi kolme vierasta suuntasivat puolivillaiset argumenttinsa yhtä kansallismielisenä pidettyä altavastaajaa vastaan.

Vanha väsynyt sosialisti Liisa Jaakonsaari esitti heti alussa ehtoja millaista politiikkaa Euroopassa on lupa tehdä ja mussutti alituiseen "rasismista", jonka hän samaisti kansallisen suvereeniteetin vaalimiseen ja rajattoman muukalaisinvaasion vastustamiseen. Jossain vaiheessa saarnaa hän väitti Kansallisen Rintaman Marine Le Peniä rikolliseksi, koska tämä on saanut korruptoituneen EU:n tuomioistuimessa poliittisesti masinoidun syytteen sekä menettänyt syytesuojan, koska on "levittänyt väkivaltaista videomateriaalia". Kaikki tv:n katsojat tuskin ovat tietoisia siitä, mistä videoista on kyse, sillä jos Jaakonsaari olisi sanonut sen, syyttely olisi kääntynyt päälaelleen. Tietysti voihan asia olla niinkin, että Jaakonsaaren mielestä Isisin raakalaismaisen videomateriaalin paljastamainen on suurempi rikos kuin nauhalla näkyvät järjestön murhat. 

Kenellekään politiikkaa seuraavalle ei tullut yllätyksenä, että Jaakonsaari puolusti EU:ta itsevarman politrukin ylimielisyydellä. Kansoistaan vieraantuneen teknokraattisen ja byrokraattisen liittovaltion kannattaminen on tyypillistä sosialisteille, koska he haluavat rakentaa uuden monokulttuurisen yhtenäisjärjestelmän, joka ei eroa hallinnoltaan juurikaan totalitaristisesta Neuvostoliitosta. Tavion esitämää kriitiikkiä Jaakonsaari kesti huonosti ja horisi vastaan, että EU on välttämätön, jotta paha nationalismi ei pilaisi kaikkea hyvää, etenkin jumalaksi nostettua talouskasvua, jonka alttarille talousliberaalit ja sosialistit haluavat uhrata kansansa, kulttuurinsa ja lopulta koko läntisen sivilisaation.

Asiantuntijuutta studiossa edustivat korruptoituneen yliopiston tendenssitutkijat, jotka laulavat samaa virttä kuin muutkin establishmentin kansanviholliset. On kuvaavaa, että maassamme tutkitaan apinan raivolla populismin ja EU vastaisuuden "ongelmia", vaikka tutkimuskenttää löytyisi pilvin pimein aidan toiselta puolelta kuten EU:n korruptiosta, maahanmuuton peruuttamattomista demografisista vaikutuksista, globalismin hämäristä taustavaikuttajista ja intressiryhmistä (Soros ym.), ulkomaalaisrikollisuudesta jne. jne. 

Se mitä näimme tänään A-talkissa kertoo yhteiskunnallisen tutkimuksen politisoitumisesta, jossa "ongelmana" nähdään kansallista etua puolustavat ilmiöt. Siksi populismin tutkija Emilia Palonen puhui kansallisesta käpertymistä ja piti moraalisesti pahana sitä, että valtion tehtävänä on ajaa kansalaisten etua eikä esimerkiksi ulkomaalaisten, jotka haluavat tulla nauttimaan toisten luomasta vauraudesta ja turvasta. Palonen toisti myös ilman perusteluja vanhan kliseen, jonka mukaan Suomi tarvitsee tulevaisuudessa maahanmuuttajia (lue: lukutaidottomia afrikkalaisia), koska muutoin työtä tekevien kädet loppuvat. Tämä siis vuoden 2017 Suomessa, jossa on laskentatavasta riippuen 300-400 000 työtöntä.

Toinen ohjelmassa esiintynyt tendenssitutkija oli  Eurooppa-tutkimuksen verkoston tutkimusjohtaja Juhana Aunesluoma, joka pelkää populismin, kansan äänen, johtavan "kaiken hyvän luoneen EU:n" hajoamiseen. Hän yritti uskotella katsojille, että EU on ainoa organisaatio Euroopassa, joka takaa valtioiden välisen yhteistyön. Perussuomalaisten Ville Tavio osoitti muutamalla sivalluksella tällaisen puheen olevan pelkkää sanahelinää ja puolusti kansojen Eurooppaa, jossa kansat keskenään voivat päättää asioistaan. Tavion mukaan on epädemokraattista, että joku ylikansallinen organisaatio saa päättää maahanmuutosta ohi itsenäisten valtioiden. Lisäksi hän sanoi muiden keskustelijoiden tyrmistykseksi, että Suomi ei kerta kaikkiaan tarvitse kehitysmaalaisten massamuuttoa. Jaakonsaari yritti musuttaa vastaan toistamalla tutut valheet tulevaisuuden voimavaroista ja maahanmuuton välttämättömyydestä. Tavio tarttui tähän välittömästi ja vastasti, että ne [EU:n ulkopuolelta tulevat kehitysmaalaiset] ovat suomalaisille pelkkä rasite, ja otti esimerkiksi Turun kaupungin ulkomaalaiset, jotka 10-prosenttin väestöosuudellaan (sic!) loistavat lähinnä pitkäaikaistyöttömien tilastoissa.

Mitkään Tavion esittämät vasta-argumentit eivät saaneet muita keskustelijoita luopumaan EU:ta tukevasta uskonvarmuudestaan. Aivan keskustelun päätteeksi Emilia Palonen nousi hurmokseen ja väitti, että Suomella ei ole koskaan ollut niin paljon valtaa kuin sillä on nyt EU:ssa. Tähän Tavio vastasi ironisesti että "kyllä, Suomella on valtaa antaa rahaa Kreikalle".

                                                       ************************

Yle TV1, torstai 9.3.2017 klo 22:00, Ulkolinja: Kuka on Geert Wilders? 

Mittausten mukaan äärioikeistolainen Vapauspuolue voittaa Hollannin vaalit. Puoluetta johtaa itsevaltiaan ottein Geert Wilders. Hän pitää islamia päävihollisenaan, ja häntä sanotaan Hollannin Trumpiksi. Mihin hän pyrkii? HD

Illan hollantilainen dokumentti kohupoliitikko Geert Wildersistä on klassinen esimerkkki valtamedian henkilöön käyvästä mustamaalauksesta. Ohjelmassa oli mukana myös tasapainoittavia elementtejä, mutta pääviestiksi jäi, että vähän hulluja nuo maahanmuuttokriittiset. Sitä vastoin ilmeisiä syitä sille, mistä johtuu kansalaisten tyytymättömyys ja miksi se kanavoituu oikeistopopulismiin, ei pohdittu juuri lainkaan.

Dokumentti oli tehty melko vetäväksi, sillä siihen on ripoteltu erilaisia anekdootteja, jotka pitävät katsojan hereillä kuten esimerkiksi kohta, jossa entinen lapsuudenkaveri kertoi hengailleensa Wildersin kanssa teininä kotikaupunkinsa nuorisotalossa. Paikasta tuli heidän tukikohtansa lähinnä siksi, että sinne kokoontuivat paikalliset punkit ja siellä soi Geertin lempibändit Sex Pistols, Talking Heads ja UK Subs. 

Toinen huvittava lausunto saatiin kuulla Erasmus-yliopiston propagandan tutkijalta, joka sanoi, että Wildersin muslimivastainen kohuelokuva Fitna on epärehellinen, koska siinä esitellyt Koraanin lauseet "on irrotettu kontekstistaan" ja mukaan on lisätty musiiikkia "dramaattisuuden lisäämiseksi". Kumma juttu, mutta tästähän tulee välittömästi mieleen ne tuhannet holokausti-dokumentit, joita säestää surullinen mustalaisviulu dramaattisuuden lisäämiseksi ja jossa kuvat ja tekstit on irrotettu kontekstistaan. Mutta tämä on varmaan se kuuluisa ihan eri asia.

Noin viikon uutiset Yle TV2 Torstai 9.3. klo 21:00

Jukka Lindström ja Noin viikon uutiset! Suomen riippumattomin ajankohtaissatiiri. Aiheena muun muassa perussuomalaiset ja yhden miehen bändin uusi kokoonpano. #nvuutiset Kuulovammaisille tarkoitettu tekstitys: suomi.

Tässä ohjelmassa kohdellaan Vihreitä ja Vasemmistoliittoa silkkihansikkain, sillä Hyvien ihmisten puolueet ovat trendipartaisen Jukka Lindströmin erityisessä suojeluksessa. Tämä ei ole mitenkään poikkeuksellista, sillä eihän kulttuuri- ja mediaväki koskaan omaan pesään kuse.

Ohjelma yrittää epätoivoisesti pilkata valtarakenteita, mutta ei kykene muuhun kuin hymisemään vasemmistoliberaalin hegemonian puolesta ja hyökkäämään konservatiivisia arvoja puolustavia tahoja vastaan. Todella rohkeaa ja ennakkoluulotonta! Tällä kertaa punaliberaali Lindström malttoi jättää anti-trumpilaisen ristiretken takanäyttämölle ja keskittyi lempiteemaansa, johon kuuluu mielikuvitukseton persujen ja muiden "rasistien" (poislukien värilliset rasistit) nälviminen avuttomilla puujalkavitseillä. Valmiiksinauretun hipsterimölyn perusteella se uppoaa korkeintaam cafe lattea litkiviin punavihreisiin trendiperseisiin, sosiaalisen oikeudenmukaisuuden sotureihin ja vastaaviin lumihiutaleisiin.

Noin viikon uutiset on niin surkeaa koinsyömää jälkimarxilaista roskaa, että se ei ansaitse lisäkommentointia. Ohjelmasta on kirjoittanut aiemmin kaiken oleellisen Yle Watchin uskollinen lukija Feyris Nyannyan, joka  pitää Animesitaatit-blogia. Asian voi tarkistaa hänen postauksestaan Viikon uutiset, josta seuraava lainaus:

- Heheeeei, minä olen Jukka Lindströmin negatiivi, ylösalaisin ja peilikuvana, ja tässä viikon uutiset, suomen väsynein ja korrektein veruke huumoriohjelmaksi vuosisadan hulvattomin "satiiri", mitä nyt sääntöjen rajoissa voi olla. Eli vähän kuin menisit uimahalliin vauvojen altaaseen syvänmeren sukellustaitojasi esittelemään. 

Taitoa on, mutta annetut raamit ja rajat eivät riitä. Mutta minkäs teet, tykkään räkyttää isäntieni lieassa, pelata sääntöjen mukaan ja olla kiva! Minunlaiselleni on aina tilausta kun sairas yhteiskunta kaipaa virallista leikkihuumoria! Äskeinen ohjelma oli siis "satiirinen" keskustelupaneeli Anaalitappi jossa naurettiin suomalaisille, ja siellä istui myös Mikko "minähän en lähde kulumallakaan" Kuustonen. Mutta nyt. Minulla on pilsnerin- ja siemennesteen hajuisen puvuntakkini taskussa lappu jossa on muutama uusi todella hauska sutkautus!Nimittäin... Persut ovat läskejä ja tyhmiä!

Yle TV1, keskiviikko 8.3.2017 klo 23:05, Ulkolinja: Oikea Eurooppa 

Jatkuuko oikeistopopulistien voittokulku Euroopan tulevissa vaaleissa Trumpin, Brexitin ja Unkarin vauhdittamana? O. Marko Lönnqvist. HD Kuulovammaisille tarkoitettu tekstitys: suomi.

Uusintana lähetettävässä reportaasissa kauhistellaan eurooppalaisen oikeistopopulismin nousua. Ei ole helppoa toimittajillakaan, verenpainelääkkeiden annostusta on näinä aikoina täytynyt varmaan kaksinkertaistaa.

JÄLKIMARXILAISTA NAISTENPÄIVÄÄ, TOIVOTTAA YLE

Mustat naiset - matemaattisesti lahjakas voimavara vai
pokakonttorin kuningattaria?

Sillä aikaa kun länsimaista sivilisaatiota murennetaan stalinistisilla väestönsiirroilla ja harmaata finnanssimaailmaa hyödyttävällä velkataloudella, median sisällöstä vastaavat jälkivasemmistolaiset nostavat kansalaisten keskustelunaiheiksi rasismijankutuksen ja sukupuolien rajattoman määrän. Punavihreän kuplan ryhmähenkeä nostattavissa jutuissa puolestaloukkaannutaan milloin mistäkin, mikä onkin helppoa, sillä loputtomasti oikeuksia vaativat yksilö-pyksilöt kokevat tulevansa "syrjityiksi" tai "loukatuiksi" lähes kaikista ihmiselämään kuuluvista itsestäänselvyyksistä.

Silti näillä muka rationalismia ja tiedettä puolustavilla toimittelijoilla on otsaa närkästyä "totuuden jälkeisestä ajasta", vaikka heidän oma suhde todellisuuteen on pelkkää hermoherkkää subjektivismia. Heidän toistuvalle moraaliselle närkästykselle ei ole juuri koskaan objektiivisia perusteita, joten sormella osoittelu kielii enemmän toimittajien prinsessamaisesta asenteesta, jossa aina uudestaan löydetyille "sorretuille" pitää levittää eteen punainen matto, jottei maailman likaiset "vääryydet" koskettaisi heitä. 

Tällaisten "epäoikeudenmukaisuuksien" esille tuominen on varmasti palkitsevaa vihervasemmistolaistille toimittajille, jonka vuoksi uutinen voidaan tehdä heppoisesta aiheesta kuten käy ilmi Ylen Santtu Natrin jutusta Äitiyspakkauksen nimi vaihtoon syrjivyyden takia? Tuleva perheministeri kannattaa muutosta. Jutussa käy ikävällä tavalla selväksi myös se, että poliittisen korrektiuden taustalla oleva sanamagia, dekonstruktio, ei ole vain punavihreiden kulttuurimarxilaisten monopoli, koska ehdotusta äitiyspakkauksen nimen vaihtamisesta on vaatinut Keskustapuolueen kansanedustaja Annika Saarikko. Todellisia ongelmia kuten rasistisen muukalaisinvaasion vaikutusta väestön lopulliseen koostumukseen poliitikot ja media eivät nosta julkiseen keskusteluun, vaan skolastiikan hengessä he saivartelevat korrekteista käsitteistä, jotta kansalaiset unohtaisivat olennaisen. 

Sosialistisesta perinteestä kumpuavasta naistenpäivästä on ainakin Suomessa tehty toimittajien ansiosta päivä, jolloin ei juurikaan korosteta naisten arvoa elämän antajana, vaan se nähdään tilaisuutena lisätä uhristatusta kuten Ylen jutussa Vuoden tieteentekijä naistenpäivästä: "Shut up and be pretty" käy ilmi. Yleensä päivä muistetaan siitä, kuinka suomalaiset miehet pahoinpitelevät naisiaan kyllästymättä 24/7. Voisi kuvitella, että miestenpäivänä (19.11.) tuotaisiin esiin vastavuoroisesti naisten lapsentapot ja muut ikävät ilmiöt. Mitä vielä, mekkoeinari-ritarit piiskaavat itseään ja monesti miestenpäivän jutut kertovat siitä, kuinka entiset vaimonhakkaajat ovat kyenneet vähentämään väkivaltaa erilaisten vihanhallintakurssien avulla. Niin, sinä suomalainen mies siellä, vieläkö hakkaat vaimoasi?

Yle Fem, keskiviikko 8.3.2017 klo 22:30, Elämä käännekohdassa 

7/8. Lotta oli menestynyt ja itsevarma kolmen lapsen äiti, joka eli väkivaltaisessa parisuhteessa. Vuosia kestäneen kaltoinkohtelun jälkeen hän jätti miehensä. Nyt hän johtaa väkivaltaa kokeneiden naisten klinikkaa. HD Kuulovammaisille tarkoitettu tekstitys: ruotsi.

Yle TV1, keskiviikko 8.3. klo 21:05, A-studio 

Naistenpäivänä kolme valovoimaista naista pohtii A-studiossa mitkä asia kaipaavat vielä kipeästi muutosta tasa-arvossa. Juontajana Annika Damström. #yleastudio HD


Yle TV2, keskiviikko 8.3. klo 22:00, Stacey Dooley: Naisten helvetti

1/2. Tutkiva brittitoimittaja Stacey Dooley matkustaa Filippiineille tutkimaan tyttöjen laajamittaista seksuaalista hyväksikäyttöä. Kontaktointi ja kaupankäynti tapahtuu netissä viranomaisten ulottumattomissa. HD K12 (ahdistus, seksi).

                                                     ****************************

Tiedostavan toimittajan unelmajuttu koostuu todennäköisesti sankaritarinasta, jonka ainesosissa yhdistyy naissukupuoli ja ei-valkoisuus. Näin naistenpäivänä sellainen on ilmestynyt parahiksi jo pari päivää sitten (4.3.2017), kun Ylen verkkosivuilta on saanut lukea totuutta kaunistelevaa tendenssimäistä kertomusta Naiset, joiden laskelmat veivät ensimmäiset astronautit avaruuteen. 

Artikkelin kirjoittanut Aishi Zidan on "sattumalta" itsekin nainen ja värillinen, joten motiivia mustien naisten jalustalle nostamiselle ei tarvitse hirveästi arvailla. Pienellä googlauksella löytyi Kodin Kuvalehden Zidanista tekemä iso henkilökuvajuttu, jonka poliittisissa painotuksissa sen kynäillyt naistoimittaja Hanna Jensén ei pahemmin kainostele omaa kantaansa:

Kuusitoistavuotias Aishi ei ollut tietoinen siitä, että Euroopan neuvoston rasismin ja suvaitsemattomuuden vastainen komissio arvosteli Suomea turvapaikkahakemusten hitaasta käsittelystä. Se arvosteli myös Suomen poliisia välinpitämättömyydestä rikosilmoituksia kohtaan, joita maahanmuuttajat olivat tehneet syrjinnästä. Ei, Aishi opetteli markan vaihtumista euroksi ja kertoi kaiken kuudella.

Jutussa toistuu se tuttu tarina, jossa Lähi-idän toivioretkellään tummaan ulkomaalaiseen rakastunut toiseudenpalvoja on tietenkin suomalainen nainen eikä mies, jonka seurauksena piti muuttaa vauraaseen Pohjolaan synnyttämään rotuhybridi. Etelän taatelintallaajavaltioihin verrattuna Aishi Zidan on todennäköisesti ollut kiitollinen siitä, että on saanut asua Suomessa, joskin etninen ulkopuolisuus vieraalla reviirillä on herättänyt alemmuudentunnetta suomalaisuutta ja ylipäätään valkoisuutta kohtaan. Jutun perusteella kaikki toiminta, joka vähentää valkoista valtaa valkoisten kotimaissa, on ollut Aishi Zidanille mieleen, joten ei ole ihme, että hän hakeutui Helsingin Sanomiin levittämään monikultturismia ja päätyi lopulta Amnesty Internationalin tiedottajaksi. 

On surullista huomata, että rehtien suomalaisnaisten kuten marttojen suosima Kodin Kuvalehti, on nykyään täynnä toimittajakoulusta tulleita punavihreitä toimittajia, jotka vakuuttelevat päätoimittajalle muodikkaan ajan hengen vaativan sivuille monikulttuurisuutta. Toimittaja Hanna Jansén on varmasti tyytyväinen kun saa toimittajakavereilleen todistaa olevansa suomalaisuuden epädramatisoija antamalla suunvuoron etnisesti sekoittuneelle multikultisaarnaajalle, jonka mielestä suomalaisuus on pelkkä ilmoitusasia, vaikka se käytännössä tarkoittaa sitä, että avoimien ovien päivinä maamme rajoille tulisi viisi miljardia värillistä, jotka haluaisivat kokea Suomen kodikseen ja imeä aitojen suomalaisten kovalla työllä luoman hyvinvoinnin kuiviin:

"Toivoisin, että yhteiskunnassa ei luokiteltaisi ketään sen perusteella, miltä hän näyttää tai onko hänellä vaikka jokin sairaus. On väärin, että monien pitää ponnistella tullakseen hyväksytyiksi, mutta he eivät sittenkään tule." Ei ole olemassa yhtä suomalaisuuden mallia, Aishi muistuttaa. Hänellä on näkemys siitä, kuka on suomalainen. Se, joka kokee Suomen kodikseen.

Mitä tulee Aishi Zidanin Ylelle kirjoittamaan juttuun, hän olisi tuskin ollut tietoinen siitä ilman vasemmistoliberaalissa Hollywoodissa tehtyä tuoretta elokuvaa Hidden figures, joka saa Suomessa ensi-iltansa tänään naistenpäivänä. Kyynisten juutalaismogulien tuottama puolifiktio on melko tyypillinen massoille suunnattu raina, jossa mitätöidään kaikki mikä on eurooppalaisperäistä ja jossa sankareiksi nostetaan värilliset, jotka sorrosta huolimatta todistavat olevansa moraalisesti ja myös älyllisesti ylivertaisia valkoisiin wasp-miehiin verrattuna. Ainoat valkoiset, joita Hollywood suostuu ylistämään on valkoiset rotuluopiot ja tietenkin itsensä ihmiskunnan vapahtajiksi nostaneet juutalaiset. Toisaalta Hollywoodin, Wall Streetin ja Washingtonin vaikutavaltaisia juutalaisia ei oikeasti kiinnosta neekerien kohtalo, paitsi silloin, mikäli heidän nostamisellaan voidaan etnisessä nollasummapelissä vähentää valkoisen asemaa juutalaisten hyväksi. 

Jo pelkkä Hidden figure -elokuvan mainos on melko chutzpah, kun siinä rehvastellaan, että kyseessä on tositarina, jota ei ole kerrottu koskaan aiemmin ("Based on the untold true story"). Elokuva ja Ashi Zidanin kirjoitus tuovat varmaan hyvän mielen niille, jotka haluavat uskoa satuihin, mutta koska Yle Watch -blogissa ollaan tiukasti kiinni tämänpuoleisessa, olemme valmiita pilaamaan hyvän tarinan ikävillä faktoilla. 

Ensinnäkin, elokuvan promokuvat ja Ylen jutun valokuvat tarinan keskeisestä hahmosta Katherine Johnsoninsa ovat keskenään ristiriidassa. Oikeasti tarinan kolme "mustaa" naista ovat hädintuskin negridejä ollenkaan, varsinkin Katherine Johnson näyttää 1/16 osaa mustalta eli hexadecaroonilta tai quarteronnélta, jolla on valkoisen perimän taustalla vain 1/32 osaa neekeriverta. Amerikan perinteisen yksi pisara -säännön mukaan siellä on pidetty viime vuosisadan alkuun asti ei-valkoisena henkilöä, jonka taustasta löytyy vain 1/64 osaa mustan Afrikan perimää. Tästä johtuu, että Yhdysvalloissa presidentti Barack Obamaa ei kutsuttu mediassa puolivalkoiseksi tai mulatiksi, jollainen hän tosiasiallisesti on, vaan pelkästään mustaksi, "afroamerikkalaiseksi".
 

Elokuvan kolmikko esitetään mustina, joskin heillä
on fotogeeniset valkoiset piirteet.

Catherine Johnson, musta afroamerikkalainen?
 Hän on lähes valkoihoinen ja sinisilmäinen "musta".

Hollywood, valheen mestarit.

Jos NASA:n naismatemaatikot todella olisivat olleet silminähden negridejä, se olisi kuulostanut uskomattomalta paljastukselta, mutta koska vaivattoman internet-salapoliisityön ansiosta kaikille on käynyt selväksi, että he olivatkin perimältään pääasiassa valkoisia, tarina ei kuulostakaan enää niin uskomattomalta. Tämä selittyy sillä, että tieteellisesti moneen kertaan vahvistetut älykkyysmittaukset eri populaatioiden välillä todistavat, että Saharan eteläpuolisella negeridiväestöllä on keskimäärin huomattavasti alhaisempi älykkyysosamäärä kuin itäaasialaisilla ja eurooppalaisilla. Koska äo-testeissä mitattava yleisälykkyys eli g-faktori on ratkaiseva abstraktia ajattelua vaativissa aineissa kuten matematiikassa, on erittäin todennäköistä, että Katherine Johnsonin ja Dorothy Vaughan'in keskimääräistä paremmat matemaattiset kyvyt olivat peräisin heidän hallitsevasta valkoisesta perimästään.

Ihmisen arvon näkeminen vain hänen älyykkysosamääränsa kautta on tietenkin ahdasaivoista fetisismiä, sillä vaikka älykkyydellä on yksilölle ja koko yhteiskunnalle suuri merkitys, se ei ole ihmisen koko mitta, vaan tärkeitä ovat myös muut ominaisuudet kuten rehellisyys, itsehillintä ja pitkäjännitteisyys. Toisaalta eri ympäristöt suosivat paikallisten ihmispopulaatioiden tiettyjä henkisiä ja fyysisiä ominaisuuksia, jonka vuoksi ne ovat tehneet mustista menestyjiä villissä ja primitiivisessä Afrikassa. Mutta kun mustien Afrikassa syntyneet menestystekijät yhdistetään heidän heikkoon yleisälykkyyteensä, niistä tulee ilmiselvä haitta valkoisten ja itäaasialaisten kehittelemissä korkean teknologian yhteiskunnissa. Tämä on tiedetty jo pitkään, mutta se ei ole estänyt länsimaissa yhteiskuntakeskustelua määrittäviä liberaaleja ja teknokraatteja rakentamasta monikulttuurista yhteiskuntaa atomistisen tasa-arvouskon varaan. 

Koska sokea usko ihmispopulaatioiden absoluuttiseen samankaltaisuuteen on ristiriidassa todellisuuden kanssa, liberaalit yrittävät peitellä valheitaan ja tyynnytellä valkoista kantaväestöä sillä, että ihmisten erot löytyvät vain ihonväristä, jonka vuoksi mustien menestymättömyys johtuu pelkästään oletetusta "rasismista". Vastaavasti Hidden figure -elokuva lähestyy ympyrän neliöimistä sillä, että se yrittää todistella mustien, vieläpä naisten, olevan kaikista esteistä huolimatta periaatteessä yhtä lahjakkaita kuin sivilisaation matemaattisen perustan luoneet valkoiset miehet. Tällainen manipulaatio saattaisi toimiakin, mikäli propagandassa voitaisiin käyttää historiallisesti vahvistettuja tietoja poikkeuksellisista mustista NASA:n riveissä. Faktat eivät kuitenkaan tue elokuvan esittämää "tositarinaa", vaan henkilöhahmoissa kyse on naisista, jotka luokiteltiin kenties sosiaalisesti värillisiksi, vaikka he olivat geneettisesti ja jopa fenotyypiltään enimmäkseen valkoisia.   

Toiseksi, se matematiikka jota nuo pseudomustat naiset harjoittivat oli enimmäkseen rutiininomaista laskentaa, jonka olisivat voineet tehdä ketkä tahansa keskimääräistä paremmin aritmetiikkaa hallinneet amerikkalaiset. Lainaus ko. Ylen artikkelista:

Naiset tekivät raakaa ja joskus mekaanistakin laskutyötä Langleyn tutkimuskeskuksessa Virginian osavaltiossa. – Laskija saattoi saada lomakkeen, jolle oli merkattu testeissä saadut luvut kohta kohdalta. Osalla naisista oli laskukoneet, joihin he syöttivät numeron kerrallaan, kuvailee Nasan tiedottaja Gail Langevin puhelimitse Langleyn tutkimuskeskuksesta.

Tästä huolimatta Aishi Zidanin jutusta saa mielikuvan ikään kuin ilman mustia naisia vaativa avaruusprojekti ei olisi koskaan toteutunut. Käytännössä NASA:n avaruusprojektien ratkaisevasta suunnittelu- ja insinöörityöstä vastasivat alusta loppuun valkoiset miehet. Heillä oli muutakin tekemistä kuin kuluttaa aikansa mekaanisiin mutta välttämättömiin laskelmiin, joten ne delegoitiin alemman tason ammattilaisille. 

Matematiikassa pitää muistaa myös se, että sitä saattaa oppia melko korkealle tasolle jo pelkän tilastollisen todennäköisyyden perusteella muutama Gaussin kellonkäyrän oikealle puolelle päätynyt musta. Silti heidän geneettiseen klusteriin kuuluvat ihmiset eivät ole koskaan kehittäneet opiskelemaansa matematiikkaa tai ratkaisseet sen vaikeimpia klassisia ongelmia.

NASA:n avaruusprojektien menestykselle mustia naisia äärettömästi tärkeämpiä olivat natsi-insinöörit, mutta sen korostaminen globalistisen massamedian aikana ei taida oikein sopia narraatioon, jossa "yhteinen ihmiskunta" matkaa kohti tähtiä. 

Etenkin saksalainen tohtori ja raketti-insinööri Wernher von Braun oli ratkaisevassa roolissa kun suunniteltiin ja tehtiin kuulentoja. von Braun ei ollut suinkaan ainoa natsi-Saksan raketti-insinööri, joka värvättiin ensin Yhdysvaltain ilmavoimiin ja sittemmin NASA:an. Siksi ei ole liioiteltua sanoa, että ilman natsien aivovoimaa Yhdysvallat olisi hävinnyt avaruuden valloituksen Neuvostoliitolle, joka niin ikään oli värvännyt väkisin saksalaisia insinöörejä ydin- ja avaruusohjelmiinsa. Nämä ovat kuitenkin uuden uljaan maailman julistajien kannalta historiallisia epäolennaisuuksia, sillä Suurelle Unelmalle on tärkeämpää uskoa tasa-arvoa pyhittävään tarinaan mustista matematiikkonaisista, joita ilman valkoinen mies ei olisi käynyt kuussa.