PERSUT MUKANA UUDESSA HALLITUKSESSA – MUUTTAAKO KOVEMPAA ÄÄNESTÄMINEN LOPULTA MITÄÄN?

Euroopan Unionin periferian pieni vasallivaltio nimeltä Suomi sai tiistaina 20. kesäkuuta 2023 sitten uuden uuden valtioneuvoston. Hallituksen muodostavat huhtikuun alussa pidettyjen eduskuntavaalien voittajapuolueet Kokoomus, Perussuomalaiset, Suomen ruotsalainen Kansanpuolue ja Kristillisdemokraatit. Jo tässä vaiheessa on pilattava hyvä tarina ja kerrottava, että manageriaalisen luokan eliitin sisäinen vallansiirto ei juuri vaikuta maamme politiikan suureen kuvaan, jossa tekemällä tehty etninen väestönmuutos, matelu Euroopan Unionille ja hirttäytyminen "arvopohjaiseen"  länteen, etenkin amerikkalaisvetoiseen Natoon, tulee jatkumaan. 

Suomalaisten etujen ajamisessa hallituksen vaikutusvaltaa on vähennetty jokaisen vaalikauden jälkeen, tosiasia, josta ei julkisuudessa juuri puhuta. Ehkäpä siksi, että monoliittinen media on sen verran EU:n, YK:n, Naton ja "kansainvälisten sopimusten" pauloissa, ettei sitä ole pitkiin aikoihin kiinnostanut suomalaiskansalliset edut, varsinkin jos ne ovat hallitsevan luokan intressejä vastaan. Mediaa vuosia seuranneet eivät ole voineetkaan olla huomaamatta, kuinka se tukee hallitusta sitä innokkaammin mitä epäkansallisempaa agendaa se ajaa. 

Jokainen vuoden 1991 jälkeinen Suomen hallitus on harjoittanut systemaattisesti kansallisen itsemääräämisoikeuden kaventamista, joten Sanna Marinin johtama suomalaisvihamielinen punavihreä viisikko oli vain johdonmukainen seuraus eliitin pitkään jatkuneesta korruptoituneisuudesta. Kun narusta vedetyt suomilampaat sitten lopulta huomasivat feministipoliitikkojen toteuttavan tosissaan globaaleja taivaanrannan unelmiaan, yrittivät he uusissa vaaleissa estää talouden ja kultuurin syöksykierteen äänestämällä kovempaa oppositiopuolueita. 

Järjestelmää pyörittävä nomenklatuura suorastaan tyrkyttää kansalaisille mahdollisuutta vaikuttaa eliitin sisäiseen kiertoon, koska sen kannalta on järkevää, että vaalikarja käyttää mahdollisimman paljon äänivaltaansa etukäteen rajattuihin politiikkavaihtoehtoihin kuin että se omavaltaisesti ottaisi kadut ja vallan salit haltuun vaatien todellista muutosta nykypolitiikan taustalla oleviin ehtoihin. Kun hallitusta on vaihdettu, hallitseva luokka tietää vihaisten kansalaisten enemmistön rauhoittuneen ainakin seuraavaksi pariksi vuodeksi, koska tuulipukukansa uskoo huolensa tulleen kuuluksi. Näin manageriaalinen luokka on jälleen kerran säilyttänyt valta-asemansa ohjaamalla kansalaiset sille viritetyn näennäisdemokratian huomaan.

Jotta politiikan muutos näyttäisi kansalaisten silmissä uskottavalta, uuden oikeistohallituksen on pitänyt tehdä tiettyjä päätöksiä, jotka poikkeavat selvästi entisen vasemmistohallituksen linjauksista. Tämä on tehty pääasiassa talouspolitiikassa, jossa kiristyksiä voidaan pitää merkittävinä, vaikkei mistään suuresta oikeistolaisen talousparadigman vaihdoksesta olekaan kyse. Talouspolitiikassa välttämättömyydestä on tehty vain hyve samalla kun uusi hallitus sitoutuu edelleen demarien vuosikymmeniä määrittämän holhoavan "hyvinvointivaltion" projektiin. Erona entiseen on ainoastaan se, että kansalaisille myönnettyjä lahjuksia ja muita tulonsiirtoja vähennetään. Keskeisen talouspolitiikan osalta muutos olisi todennäköisesti ollut sama hallituksesta riippumatta, koska kansainvälisten velkarahoittajien ja IMF:n ruoskan vuoksi uudet päättäjät joutuisivat tekemään väistämättömiä ratkaisuja korjatakseen höllän rahanjaon aiheuttaman taloudellisen epätasapainon.

Mitä taas tulee eräiden merkittävien tiedotusvälineiden puheisiin hallituksen äärioikeistolaisuudesta, ne voi jättää omaan arvoonsa, sillä mitään aidosti radikaalia muutosta politiikassa ei ole näkyvissä. Tarkoitetaanpa äärioikeistolla sitten liberaalia talouspolitiikkaa tai kansalliskonservatiivista arvomaailmaa, uusi hallitus ei näiden nimikkeiden alle mahdu. Tosin sentimentaalisessa nykymaailmassa kaikki demareista oikealle leimataan mediassa äärioikeistolaisuudeksi, mutta jos termi käsitetään edes joten kuten tolkullisesti, Petteri Orpon Kokoomus ja Riikka Purran Perussuomalaiset eivät käsitteen kriteerejä täytä. Valtion yritystukia, EU:n säännöstelyä ja suuryhtiöiden monopolikapitalismia edistävää Kokoomusta on vaikea pitää äärioikeistolaisena markkinaliberalismin airueena samoin kuin Perussuomalaisia etnisen nationalismin äänitorvena. 

Olemukseltaan kaikkien kaverilta vaikuttava Petteri Orpo on se Kokoomuksen mukava mutta hieman yksinkertainen eteenpäin pyrkivä naapurin poika, jonka isot kummisedät ovat panneet ajamaan asioitaan. Tämä näkyi jo vuoden 2015 Eurooppaan kohdistuneen muukalaisinvaasion aikana, jolloin sisäministerinä vaikuttanut Orpo ei toiminut kuten tilanne olisi vaatinut, vaan sai Suomelle tuhoisan ohjeistuksensa EU:n asiamiehinä toimineilta kokoomusvaikuttajilta. Tässä mielessä on erikoista, että Perussuomalaiset ovat valmiita menemään kyseisen maanpetturin johtamaan hallitukseen. Normaalissa maailmassa perussuomalaiset olisivat vaatineet Orpolle tuomiota maanpetoksesta, mutta nyt he ovat valmiita tekemään moisen luopion kanssa politiikkaa "yhteisen Suomen hyväksi"!

Perussuomalaisten johtaja on vielä arvoitus, mutta on todennäköistä, että hänestäkin tulee manageriaalisen järjestelmän uskollinen urapolitiikko ellei ole sitä jo nyt. Ansioistaan huolimatta Riikka Purra valittiin PS:n puheenjohtajaksi pitkälti Ylen ja Helsingin Sanomien ilmaisten kampanjoiden vuoksi, koska ne ymmärsivät pehmeämmän naisen edistävän vähemmän puhtaan nationalistista politiikkaa kuin kovapintaisempi miespoliitikko. 

Punavihreiden aktivistien hallitsema toimittajakenttä seuraa erityisen tarkasti perussuomalaisten ministerien edesottamuksia, jotta nämä eivät eivät lipeäisi hegemonisen eliitin määrittämistä vallitsevista yhteiskunnallista arvoista ja totuuskäsityksistä. Näihin kuuluvat aikamme sokeasti palvotut puujumalatoteemit "tasa-arvo", "kansainväliset sopimukset"  ja "ihmisoikeudet", joiden totuusarvoista ja vallasta kansalaisia ei päästetä koskaan äänestämään. Ylen toimituksessa myhäiltiin varmaan tyytyväisinä kun äänestäjämäärältään kääpiösarjaan kuuluvan RKP:n puheenjohtaja Anna-Maja Henriksson vaati hallitusneuvotteluissa, että "Suomen on noudatettava ja kunnioitettava kansainvälisiä sopimuksia, perus -ja ihmisoikeuksia sekä ihmisarvoa sekä jatkettava pitkän linjan EU-politiikkaansa". 

Perussuomalaisista ensimmäisenä median tuta sai kokea elinkeinoministeriksi nimitetty Vilhelm Junnila. Näyttää siltiä, että toimittajilla oli jo etukäteiskampanja valmiina mikäli Junnila valittaisiin ministeriksi. Tästä kertovat ryöppyinä ilmestyneet uutiset Junnillan kytköksistä äärioikeistoon takavuosina. Viime päivinä kohu on yltynyt jo ajojahdiksi, vaikka Junnilla ei ole tehnyt mitään laitonta tai edes oikeasti tuomittavaa. Silti Perussuomalaisten puoluejohdolla ei näytä edelleenkään olevan poliittista pelisilmää, vaan se suostuu nöyränä pelaamaan punaliberaalien toimittajien ja päivystävien dosenttien määrittämin säännöin peliä, jossa ei voi kuin hävitä. 

Tuttuun tapaansa Yle on ottanut itselleen  moraalituomarin rooliin ja vaatii uutisjutussaan Äärioikeistoon yhdistetty elinkeinoministeri Vilhelm Junnila kiistää uusnatsisympatiat Ylelle: ”En kyllä koe flirttailevani"  syntien tunnustamista, jotta omavaltaisesti syytetty voisi jatkaa ministerinä. Uutisessa Junnilan matelu ja anelu on tuskallista luettavaa, mutta toisaalta hänellä ei ole muita kuin huonoja vaihtoehtoja: joko sitoutua pellemaailman arvoihin pyytelemällä anteeksi tai olla välittämättä, jolloin media kampanjoi viikkoja, jotta ministerin tuoli kaatuu. Iät ja ajat on ollut selvää, että punavihreillä  toimittajilla ei ole mitään moraalista ongelmaa toimia halpamaisesti, sillä hyvässä muistissa on tapaus Ilkka Kanerva, joka hiillostettiin ulkoministerin pestistään harmittoman tekstiviestin vuoksi viikkoja kestäneen ajojahdin jälkeen. Sen sijaan medialemmikki Sanna Marin sai jatkaa pääministerinä sikailuistaan ja valtion turvallisuutta vaarantaneista mokistaan huolimatta, koska tämä edusti toimittajille sitä samaa vetistelevää tasa-arvokulttia mitä he itsekin kannattavat.

Manageriaalisen luokan äänitorvena toimiva valtamedia on kuitenkin valmis sietämään kontrolloituna oppositiona tunnetuja perussuomalaisia, kunhan he vain ymmärtävät pysyä ruodussaan eiväkä haasta nykypolitiikan taustalla olevia hallitsevia pyhiä arvoja ja "totuuksia". Lisäksi toimittajat pyrkivät kaitsemaan perussuomalaisten ministereitä niin, etteivät nämä anna kansalaisille vääriä signaaleja, jotka voisivat kyseenalaistaa järjestelmän vallitsevan ideologian ja "demokratian puolustamisen".

Erityisesti Ylessä on pidetty viime vuosikymmenet tärkeänä sitä, että se kuuluu eturintamaan, joka on valmis puolustamaan ehdoitta hallitsevan luokan globaalisti hajauttamaa päätöksentekojärjestelmää. Samalla se kuitenkin viestii massoille mielikuvaa, jossa Suomen hallitus tekee itse kaikki merkittävimmät maatamme koskevat ratkaisut, vaikka erinäisin kansainvälisin sitoumuksin todelliset päätökset lyödään lukkoon rajojemme ulkopuolella. Hyväuskoisille tolkun kansalaisillle esitetään silti häpeilemätöntä narraatiota demokraattisen kansanvallan voimasta ja siitä kuinka mandaatin kansalaisiltaan saanut uusi hallitus kykenee tekemään perinpohjaisia muutoksia yhteiskunnassamme. 

Tätä mielikuvaa vahvistaa Ylen uutinen  Maahanmuuttoon ja oleskelupiin lukuisia tiukennuksia – kokosimme uuden hallitusohjelman seitsemän keskeistä muutosta, jossa annetaan ymmärtää kyseessä olevan "valtavista muutoksista". Jutussa esitellään uuden hallituksen seitsemän kohtaa, jotka ovat sinällään tervetulleita, mutta joiden kohdalla pitää esittää lisäkysymys, muuttuuko vallitseva kehityssuunta sittenkään merkittävästi. Tässä muutamia poimintoja. Kohdassa 3 sanotaan:

Maahanmuuttajien ja Suomessa pysyvästi oleskelevien sosiaaliturva ja etuudet aiotaan eriyttää. Tarkoituksena on, että Suomeen pysyvästi asettuvilla henkilöillä on oikeus täyteen sosiaaliturvaan, kun taas maahanmuuttajilla on rajoitettu sosiaaliturva.

Tässä sosiaaliturvan varassa olevilla maahanmuuttajilla tarkoitetaan tietenkin Euroopan ulkopuolisten kehitysmaiden laittomia maahantulijoita. Ilmaisen tulotason lasku ei mitenkään vähennä halukkaiden tulijoiden määrää, sillä maahanpääsy Suomeen ja Eurooppaan on esim. afrikkalaiselle vapaamatkustajalle jo sinänsä lottovoitto kun sitä vertaa oman maansa elintasoon. 

4. Pakolaiskiintiö aiotaan puolittaa. Hallitus suunnittelee laskevansa pakolaiskiintiön 500 henkilöön vuodessa, kun se tänä vuonna on ollut 1050. Lupa- ja palautusprosessia on tarkoitus sujuvoittaa ja mahdollisuutta palauttaa hakija kolmansiin maihin selvit

Kognitiivisesti haasteellisten rotumuukalaisten invaasiossa kiintiöpakoilaisilla ei ole ollut vuosikymmeniin suurtakaan merkitystä tulijoiden kokonaismäärään. Ilmeisesti Perussuomalaiset haluavat tällä kirjauksella näyttää kannattajilleen, että äänestäminen ei ole ollut turhaa. Ikävä tosiasia kuitenkin on, että tulivatpa muukalaiset millä statuksella tahansa, heidän kokonaismääränsä on noussut viime vuosina dramaattisesti, joten voidaan jo puhua kiihtyvästä kansanvaihtokehityksestä. Tätä "kehitystä" hallitusohjelma ei ole kykenevä saati halukas muuttamaan. "Kansainvälisten sopimusten" vuoksi Suomi on jo amputoinut itsensä, eikä sillä ole siksi käytännössä edes liikkumavaraa toimia "pakolaisuuden" statuksella vyöryviä miljoonalaumoja vastaan.

5. Turvapaikka puolestaan myönnettäisiin enintään kolmeksi vuodeksi, minkä jälkeen kansainvälisen suojelun tarve pitäisi arvioida uudelleen.

Kuten edellä, tälläkään muutoksella ei ole ratkaisevaa vaikutusta väestölliseen kehityssuuntaan l. maamme muukalaistumiseen. Ainoa todellinen muutos olisi rotumuukalaisten maahanmuuttokielto olipa syy mikä tahansa (esim. avioliitto) ja jo täällä olevien etnisesti ei-eurooppalaisten karkottaminen lähtömaihinsa. Tätä ohjelmaa on kannattanut maamme puolurekisterin kuuluvista puolueista edes jossain määrin vain Sinimusta liike.

6. Pysyvän oleskeluluvan saaminen edellyttää jatkossa kuuden vuoden asumisaikaa. Ehtoihin kuuluu kielitaitotesti, kahden vuoden työhistoria ilman pitkäaikaista työttömyyttä tai toimeentulotukea, sekä nuhteettomuusvaatimus. Neljän vuoden asumisajan jälkeen pysyvä oleskelulupa voidaan myöntää myös korkeiden, yli 40 000 euroa vuodessa, vuositulojen tai suoritetun korkeakoulututkinnon sekä työhistorian perusteella.

Tämä klausuuli koskee käytännössä vain vähäistä määrää valkoisia, itäaasialaisia ja intialaisia aitoja huippuosaajia. Suurimpaan tulijamassaan eli turvapaikkastatuksella maahan tuleviin Afrikan, arabimaiden ja Vähä-Aasian onnen onkijoille tällä kiristyksellä ei ole vaikutusta niin kauan kuin "pakolaisilla" on loputon oikeus tehdä vuodesta ja vuosikymmenestä toiseen uusia valituksia kielteisin turvapaikkapäätöksen jälkeen. 

7. Myös Suomen kansalaisuuden saannin edellytyksiä aiotaan myös tiukentaa. Asumisaika pidennetään jatkossa kahdeksaan vuoteen, ja kansalaisuus- ja kielikoe tulevat pakollisiksi. Lisäksi hallitus aikoo palauttaa vaatimuksen ”varsinaisesta toimeentuloedellytyksestä” kansalaisuutta hakiessa.

Tällä on varmasti hyvä tarkoitus, mutta se on silti auttamattoman puolinainen. Suomen kansalaisuuden saamisen ehtona pitäisi tietenkin olla suomalaisuus tai ainakin kuuluminen johonkin eurooppalaiseen valtaväestöön. Kaikki muu on sulaa hulluutta.

Ylen jutusta jää mainitisematta hallitusneuvotteluiden aikana eniten keskustelua nostattanut uutinen eli Euroopan Unionin ulkopuolelta tulevien työntekijöiden tulorajan nostaminen. Perussuomalaisten alkuperäinen vaatimus oli nostaa tulorajaa 1300 eurosta 2500 euroon kuukaudessa, mutta lopulta summa vesittyi RKP:n vaatimuksesta 1600 euroon, jota se kehtasi krokotiilin kyynelin pitää vielä "karvaana myönnytyksenä"! Tietenkin media kampanjoi Ylen johdolla koko hallitusneuvotteluiden ajan halpatyövoimaa edistävän työnantajaliiton STK:n puolesta ja itki sen perään, kuinka Suomi ei pärjää ilman vuosittain maahamme vyöryviä kymmeniä tuhansia kolmannen maailman palkanpolkijoita. Ilmeisesti 1970, -80 ja -90-luvulla maamme ei pyörinyt lainkaan, koska meiltä puuttuivat elintärkeät talouden- ja kulttuurinrikastajat!

Tyypillinen esimerkki Ylen käymistä omista hallitusneuvotteluista oli 24. toukokuuta TV1:stä tullut A-studio. Ohjelmasta tuli väistämättä mieleen Pekka ja Pätkä elokuva "Pekka ja Pätkä neekereinä", jossa viidakkokuumeinen tirehtööri kaipaa itsetarkoituksellisesti mustaa väriä ja kysyy huudahtaen "mistä me saadaan niitä neekereitä!". Sattumoisin Kansallinen audiovisuaalinen instituutti on vaatinut pikkusieluisesti ahdistuneena poistamaan YouTubesta kyseisen videon tekijänoikeuksiin vedoten, vaikka kaikki muut Pekka ja Pätkä pätkät näkyvät videopalvelussa edelleen. 

Selvää on, että  A-studiossa esiintyneet EK:n pomo Ilkka Oksala ja STTK:n prostituutti Taina Vallander toistivat lähes eksplisiittisesti Pekka ja Pätkä elokuvan neekerikiima-kohtausta. Jos vanhoja kaivellaan ja miksi ei kaiveltaisi, niin eikö Euroopan Unioniin liittymistä perusteltu juuri sillä, että se paikkaa Suomen HUUTAVAA työvoimapulaa? Missä vaiheessa työmarkkinoiden päätettiinkin olevan globaaleja eli EU:n 400 miljoonan sisämarkkinat eivät riitäkään Suomelle, vaan tarvitaan 8 miljardin globaalit halpatyömarkkinat? Suomessa oli 1970-ja 80-luvulla lähes täystyöllisyys ja ulkomaalaisten määrä reilusti alle kaksikymmentätuhatta. Tulee mieleen, ettei muukalaisinvaasion taustalla ole ollut tarve talouskasvuun, vaan silmäätekevien kyynisestä operaatiosta luoda länsimaista juureton atomisoitunut kuluttajamassa. Tällainen leivanpaloista tappeleva eripurainen ja perimältään tyhmennetty massa on kykenemätön luomaan yhteistä rintamaa globaalille manageriaaliluokalle ja sen eliitille.

Kuten edeltä voidaan päätellä pohjimmiltaan Perussuomalaisen puolueen hallituspolitiikka vain ylläpitää vihamieliselle eliitille edullista status quota samalla kun se haluaa viestiä äänestäjilleen, että ratkaisevia muutoksia on tulossa. Alunperin järjestelmän sisäringin ulkopuolisena protestipuolueena liikkeelle lähteneistä Persuista on jytkyjen seurauksena tullut järjestelmälle hyödyllinen varoventtiili, jonka maalaisjärki toimii hidastavana jarruna ennen täyttä törmäystä. Puolueessa toimii varmasti hyviä ja vilpittömiä ihmisiä, mutta nykyisiin arvoihin alistuneena PS ei ole kuitenkaan se voima joka tekisi välttämättömän u-käännöksen. 

Niin kauan kuin kansalaiset uskovat, että kovempaa äänestämällä voi aidosti muuttaa asioita, mitään todellista muutosta Suomen ja ylipäätään valkoisten kansakuntien pelastamiseksi ei ole odotettavissa. Kansalaisten tuella hallitsevaa eliittiä vastaan on nostettava uusi eliitti, joka haastaa perustuksiaan myöten vallitsevan ideologian, kulttuurin, politiikan ja talouden. Tämä ei tietenkään tapahdu itsestään, vaan sen synnyttää Siperian opetukset kun myrskyisä maailmantilanne toisiaan lähestyvine romahduksineen pakottaa äänestäjät luopumaan nykyisen manipuloidun demokratian raameista.

TOSIASIOITA VENYTETÄÄN KUN YLE TOIMII LIBERALISTISEN LÄNSI-IDEOLOGIAN ETUVARTIONA

Yle uutisoi vuoden alussa tutkimustalo IROResearchin tekemästä nettikyselystä, jossa arvioitiin suomalaisten luottamusta eri uutismedioihin. Ylpeydestä pakahtuvassa jutussaan Suomalaisten luottamus Ylen uutisiin on kasvanut entisestään Yleisradion toimittaja Miia Gustafsson kirjoittaa:

Tuoreen tutkimuksen mukaan Ylen uutiset ovat Suomen luotettavin uutismedia. Peräti 85 prosenttia suomalaisista luottaa Ylen uutisiin.

Edelliseen, vuonna 2021 tehtyyn tutkimukseen verrattuna nousua on parin prosenttiyksikön verran. Etenkin 30–44 -vuotiaiden keskuudessa luottamus Ylen uutisointiin on kasvanut.

Nettikyselyn pitäminen relevanttina mielipidetutkimuksena on kysymys sinänsä, mutta tästä huolimatta on luultavaa, että kyselyn tulos vastaa suurin piirtein nykyistä asenneilmastoa riippumatta kysymysten johdattelevuudesta ja ikäryhmien painotuksista. Joka tapauksessa tulos on hätkähdyttävä, sillä meillä median ideologisoituminen, uutisten tarkoitushakuinen valikoivuus ja kansalaisten indoktrinaatio eivät poikkea juuri mitenkään muista länsimaista, joissa luottamus tiedotusvälineisiin on jo pitkään ollut jyrkässä laskusuunnassa. 

Suomalaisten suhtautuminen poikkeuksellisen luottavaisesti kaikkiin virallisiin auktoriteetteihin ja instituutioihin kuten Yleen on vain korostunut parina viime kriisivuotena. Kun maailma alkaa käydä tuuliseksi valtakeskusten shakkipelissä, suuri osa kansalaisista luopuu epävarmuutta ylläpitävästä kriittisyydestään ja heittäytyy mieluummin lapsenomaisella luottavaisuudella valtiovallan ja sen mielipidetehtaiden helmaan. 

Luottamuksessa voi silti olla kyse osittaisesta optisesta harhasta, sillä valtaosa Ylen seuraajista kuuluu suuriin ikäluokkiin, jotka kuvittelevat valtiollisen uutismedian olevan edelleen pelkkä uutisfaktojen kertoja, jota se oli vielä 1980-luvulla. Toki silloinkin kansa ymmärsi Ylen oleva jossain määrin puolueellinen ja asenteellinen, mutta eri näkökulmille, "narraatioille", annettiin silti aivan eri tavalla tilaa kuin nykyään. Ei tarvitse kuin kuunnella Yle Radio Suomen Pyöreä pöytä- keskusteluraatiin valittujen pelkkien punaliberaalien yksimielisyyttä tai katsoa A-Studiota, jossa näennäisen erimieliset keskustelijat pysyvät tiukasti tietyn kehystetyn narraation sisällä. Suurten ikäluokkien sijaan Yle ja valtiovalta kokee ongelmalliseksi nuoret, joita ei ole kyetty houkuttelemaan "arvovaltaisten" tiedotusvälineiden taikapiiriin. Siksi Ylen luottamusbarometri-uutisen loppupuolella  todetaan vähemmän yllättävästi, että "mediataloissa ollaan hyvin huolissaan nuorista ja heidän median käytöstään". Isosiskovaltio haluaa selvästi takaisin laumastaan karanneet potentiaaliset ajatusrikolliset.

Nuorten pienempi luottamus Yleen ja valtamediaan johtuu todennäköisesti siitä, että he seuraavat muitakin tietolähteitä kuin kriittisyydessään laiskistuneet demarieläkeläiset. Materialistisessa apaattisuudessaan elävät suuret massat eivät enää erota faktoja narraatioista, joita he pitävät totena vain siksi että valtiollinen media esittää ne. Siksi Yle voi kaikessa rauhassa kertoa eteenpäin mitä räikeimpiä kansainvälisten uutistoimistojen suoltamia valheellisia agendauutisia. 

Viime aikojen törkein esimerkki Ylen lähdekritiikittömästä ulkomaan uutisoinnista on juttu Texasin ampujan käyttäytyminen viittaa äärioikeistolaiseen motiiviin, jossa viranomaisiin vedoten uskotaan Dallasissa ostoskeskuksessa kahdeksan ihmistä tappaneen miehen olleen valkoisen ylivallan kannattaja. Jos toimittaja Sari Taussi olisi tehnyt pienen nettihaun, hänelle olisi paljastunut pian, ettei tekijä ollut valkoinen, vaan meksikolainen maahanmuuttaja Mauricio Garcia. Olennaisen tiedon poisjättämisessä on silti tuskin kyse toimittajan laiskuudesta, vaan siitä, että hän todella haluaa Amerikan isojen uutismedialähteiden tapaan uskoa, että tällaisissa tapauksissa asehullun täytyy olla valkoinen. Tämä taas siksi, että se sopii kuin nakutettu läntisen median pitkään jatkuneeseen valkovihamieliseen agendaan. 

Texasissa tapahtui samoihin aikoihin toinen joukkoväkivallan teko, josta kertoo Yle uutisessaan Useita ihmisiä kuoli, kun autoilija ajoi bussipysäkille Texasissa. Tässäkin tapauksessa toimittaja ei julkaise tekijän nimeä ja valokuvaa, sillä ne olisivat paljastaneet New Yorkin Timesin "maahanmuuttovastaiseksi" leimaaman tekijän olleen 34-vuotias meksikolainen maahanmuuttaja George Alvarez. Tapaukset ovat jatkoa Amerikan valtamedian vuonna 2013 alkaneelle kampanjalle, jossa mustan jengirikollisen Trayvon Martinin itsepuolustukseksi surmannut hispaano George Zimmerman kuvattiin järjestelmällisesti ja poikkeuksetta valkoiseksi. Jo tuolloin Yleisradio oli globaalimedioiden kanssa mukana samassa valkopesuprojektissa, jonka Yle Watch paljasti moneen otteeseen.

Suomalaiset mediajätit Yleisradio ja Helsingin Sanomat eivät viime kädessä seuraa minkäänlaista kansallista tai objektiivista uutispolitiikkaa, vaan ne on synkronisoitu täsmälleen Amerikan esikuvien vetämän linjan mukaisiksi. Kun Amerikan juutalaisten kiistattomasti hallitsemat suuret mediatalot väärentävät rikollisten etnisyyden ja syyttävät projisoiden tekijöitä vielä "uusnatseiksi", tämä narraatio kerrotaan maamme mediajättien toimesta täsmälleen samanlaisena. Näin uutisrintamallakin Suomessa halutaan olla osa lännen yhtenäistä Vastuullista mediaa.

Valtamedian ilmiselvä propaganda ja valheet on suunnattu pääasiassa passiiviselle vaalikarjalle, alamaisille, jotka kerran neljän vuodessa antavat legitimiteetin yhä merkityksettömäksi käyneelle näkyvälle vallalle. Uutistoimituksissa kyllä tiedetään, että heidän läpinäkyvät puliveivauksensa eivät mene läpi pienelle vähemmistölle, mutta tämä ei huolestuta valtamediaa, koska kiusallisia valheenpaljastajia ei päästetä julkisuudessa ääneen paitsi ellei kyse ole karikikatyyrimaisista olkiukkohahmoista.

Venäjän ja Naton väliseksi konfilktiksi kehkeytynyt Ukrainan sota on vain kiihdyttänyt läntisten mediatalojen agendajournalismia, sillä vihollisuuksien tunnustaminen on ikään kuin oikeuttanut kansalaisten silmissä propagandan, demonisoinnin, hyödylliset valheet ja yksipuoliset narraatiot. Länttä hallitsevalle manageriaaliselle luokalle sota onkin ollut onnen potku, sillä se on saaneet puolelleen sille aiemmin vihamieliset yhteiskuntakriitikot ja aktvistit. 

Tällä hetkellä huomattava osa globalismin vastustajista hyväksyy kansojensa intressit jo ajat sitten pettäneen liberaalileliitin hegemonian välttämättömänä pahana, koska he toivovat Venäjä nitistämisen ratkaisevan ainakin lännen akuutit ongelmat. Ajatuksena on, että kun ensin on hoidettu median eksistentiaalisena uhkana rummuttama Venäjä, voitaisiin sen jälkeen muina miehinä jatkaa transhomotuksen ja kansanvaihdon vastaista taistelua, ymmärtämättä, että mahdollisen "totaalisen voiton" myötä ylikansallisten eliittien johtamasta lännestä on tullut niin vahva, etteivät mitkään kansalliset liikkeet voi sitä enää uhmata saati kukistaa.  

Yksiniittisen valtmedian lietsoma sotahysteria on saanut monen vilpittömät nationalistitkin pauloihinsa, sillä kukapa voisi hyväksyä Venäjän loukkauksen kansallista itsemäärämisoikeutta vastaan, siitäkin huolimatta, että Ukraina ei ole itsenäistymisensä jälkeen ja varsinkaan 2000-luvulla ollut millään mittarilla suvereeni valtio. Länsimaiden  establishmentille median vihanlietsonta sopii, sillä näin siihen kohdistuvaa oikeutettua protestiaaltoa voidaan kanavoida Putinin Venäjään. Nyt kansa seisoo ainakin sodan ajan lähes yhtenä rintamana petoksellisen eliittinsä takana. 

Suomessa luottamuksesta järjestelmän tiedotukseen kertoo Ylen vankistunut asema, vaikka vielä muutama vuosi sitten maastamme löytyi huomattava joukko kansalaisia, jotka sättivät sen läpinäkyvää propagandaa. Tänään Ylen manipulaatiota ja yksipuolisia narraatiota ei koeta ongelmaksi varsinkin silloin kun ne koskevat Naton ja Venäjän välistä epävirallista sotaa. 

Yle ei tietenkaan ole ainoa eikä edes pahin sotapropagandan levittäjä, sillä etenkin iltapäivälehdet julistavat päivittäin lööpeissään mitä uskomattominta spekulointia ja demonisointia Venäjän predidentti Vladimir Putinista. Herrasta voi olla mitä mieltä tahansa, mutta on jokseenkin sairaalloista, kuinka monomaanisesti Mediapoolin sertifioimat iltapäivälehdet ennustavat Putinin ja Venäjän romahtamista päivittäin. Kyse ei ole muusta kuin George Orwellin Vuonna 1984 -kirjan kahden minuutin vihasta, joka suunnataan helpoimpaan mahdolliseen kohteeseen. Esimerkiksi Iltalehdessä Putin on päälööppinä joka päivä paitsi lauantaisin, jolloin etusivun täyttää nuori blondi. Toimituksessa on todennäköisesti ajateltu perheenisiä, jotka tekevät viikonloppuostoksensa suurissa tavarataloissa. 

 

Suomen mediatilanne on pitkälti sama kuin Ruotsissa. Siellä sotahysterian keskellä päänsä kylmänä pitänyt kansallismielinen portaali Nordfront kertoo psykologisesta sodankäynnistä, jolla maan iltapäivälehdet pehmittävät tavallista svenssonia.  Nordfrontin selonteossa paljastui, että 303:n päivän tutkimusjaksona Venäjän presidentti Vladimir Putin mainittiin lööpeissä Expressenissä yhteensä 297 kertaa ja Aftonbladetissa 281 kertaa. Nordfrontin mukaan Putinin lapsellisen yksipuolinen demonisointi ei eroa mitenkään Donald Trumpin vastaisesta yksiäänisestä mediakampanjasta. Kontrolloidun median tilanne on aivan sama kuin Suomessa, sillä myös Ruotsissa valtiovalta on estänyt väestöä pääsemästä venäläisille uutissivustoille voidakseen itse päättää, miten Venäjä suhtautuu sotaan. 

Valtavirran tiedotusvälineitä puolustelevat ns. tolkun ihmiset väittävät, että ne ovat infromaatiolähteinä luotettavampia kuin niihin kriittisesti suhtautuvat vaihtoehtomediat. Heidän silmissään vaihtoehtoiset kanavat ovat jo kategorisesti aina väärässä, jonka vuoksi kaikki vallitsevaa narraatiota horjuttava fakta-aines leimataan joko putinistiseksi propagandaksi tai salaliittoteorioksi, joita kannattavat vain itsestään liikoja luulevat "itsenäiset ajattelijat". Näin omahyväinen asenne on sikäli vaarallista, koska siinä sinänsä kannatettava maalaisjärkisyys korruptoituu ennen pitkää hallitsevan yhden totuuden kritiittömäksi kannattamiseksi.  

Ylelle yhden totuuden ylläpitämisestä on tullut niin tärkeää, ettei sen Facebook sivuille pääsee enää kommentoimaan uutisia ja ohjelmia. Kun tällä viikolla teki mieli kommentoida A-studiota ja A-talkia, se olikin tehty mahdottomaksi, koska kommentointimahdollisuus on näköjään kaikessa hiljaisuudessa poistettu. Suurelle yleisölle Yle ei ole tietenkään kertonut muutoksesta mitään. Luultavasti kommenttiosion poistaminen on tapahtunut korona-hypen ollessa kuumimmillaan. Jotta ohjelmakritiikit eivät jäisi vain kirjoittajan korvien väliin, julkaistaan ne nyt tämän kirjoituksen yhteydessä:

Yle TV 1, keskiviikko 3.5.2023 klo 21.05 A-studio 

Ukrainan presidentti Zelenskyi teki yllätysvierailun Suomeen. Mikä oli vierailun anti? Studiossa vieraileva tutkija Ilmari Käihkö Aleksanteri-instituutista ja puolustusministeri Antti Kaikkonen (kesk.). Mitä uusista tiedoista Nord Stream -kaasuputkien räjäyttäjätahosta pitäisi ajatella? Vieraana hybridiosaamiskeskuksen johtaja Jukka Savolainen. Miltä Zelenskyin vierailu Nato-Suomeen näyttää Venäjän vinkkelistä? Studiossa johtaja Markku Kangaspuro Aleksanteri-instituutista ja vanhempi tutkija Sinikukka Saari Ulkopoliittisesta instituutista. Juontajana Petri Raivio. #yleastudio HD ohjelmatekstitys (suomi) 40 min. Linkki ohjelmaan. 

Amerikan ja Naton ulokkeena Suomessa toimivan hybridiosaamiskeskuksen rehvakkaan oloinen johtaja selitti propangandistin varmuudella, kuinka kaasuputkien räjäyttämisen takana eivät voi olla ketkään muut kuin venäläiset. Hybridiosaamiskeskuksen johtaja Jukka Savolaisesta näkee heti päältä, että hän ei ole eri seikat huomioon ottava tietoteoreettinen fundeeraja vaan poliittinen agitaattori. 

Rasvanahkaisena vanhana kapiaisena Savolainen toisteli Venäjän syyllisyyttä kuin ärtynyt krapulainen, vaikka tarkkaavainen katsoja huomasi välittömästi, että hän sulki muitta mutkitta kaikki ilmeiset vastaevidenssit, josta mm. Yle Watch on kirjoittanut eri lähteisiin perustuen. Hän esimerkiksi vaikeni sopivasti Pulitzer-palkitun tutkiva toimittaja Seymour Hershin väitteestä, että USA oli todennäköisimmin kaasuputki-iskujen takana. Todellinen sarvikuono olohuoneessa koko "keskustelussa" oli se, että Venäjä on vaatinut YK:lta puolueetonta kansainvälistä tutkimusryhmää selvittämään räjähdysten alkuperän ja syylliset. Kummallista kyllä länsimaat eivät ole tähän suostuneet ja mediassa tästä täysin perustellusta vaatimuksesta on vaiettu samaan tapaan kuin vuonna 1943, jolloin Saksa perusti puolueettoman tutkimusryhmän venäläisten tekemistä puolalaisupseerien murhista Katynissä 1940. 

Koko ohjelma oli yhtä propagandistista yhden totuuden riemujuhlaa, kun lännen asiamiehet- ja naiset Hybridiosaamiskeskuksesta ja Ulkopoliittisesta instituutista pääsivät taputtelemaan toisiaan olkapäille.

Yle TV1. torstai 4.5.2023 klo 21.05 A-Talk 

Ukrainan presidentti Zelenskyi kiertää Eurooppaa. Saako Ukraina tarvitsemansa tuen ja miltä sodan tilanne näyttää? A-Talkissa asiantuntijat Tampereen yliopiston professori Pami Aalto, entinen Suomen Moskovan suurlähettiläs René Nyberg, Maanpuolustuskorkeakoulun Venäjä-ryhmän johtaja, everstiluutnantti Simo Pesu ja Ulkopoliittisen instituutin johtava tutkija Sinikukka Saari. Juontajana Sakari Sirkkanen. #yleastudio HD ohjelmatekstitys (suomi) 39 min. Linkki ohjelmaan.

A-talk ylitti jopa eilisen A-Studion kuorolaulun mitä tulee mielipiteiden ja "totuuksien" yksiäänisyyteen. Sotamoodiin ohjelmoiduille suomalaiskatsojille syttyi tuskin lamppu päässä edes silloin kun ex-suurlähettiläs, länsimielisten Venäjälle aikoinaan lähettämä USA:n asiamies, René Nyberg, sätti suu vaahdossa Venäjän tv:n keskusteluohjelmia, joissa kuulemma toistetaan omaa narratiivia sokeasti. Hetki oli pysähdyttävyydessään huvittava, sillä juuri samaan Nyberg syyllistyi pää punaisena itse. 

Nybergin itsereflektion puute tuo mieleen Yle Areenan podcast-sarjan Näin minua manipuloidaan, jonka seitsemäs jakso Kuinka suojautua propagandalta? käsitteli valtiollista mielipidevaikuttamista. Koska elämme Suomessa, järkevänä lähtöoletuksena on, että kriittinen näkökulma sotapropagandaan liittyisi valtiovaltamme ja valtamedian harjoittamaan manipulaatioon. Toive oli turha, sillä ohjelma käsittelee pelkästään Venäjän propagandaa, jonka vaikutus suomalaisiin on olematonta. Ylipäätään keskustelu ohitti maamme establishmentin propagandan kokonaan ikään kuin sitä ei olisi olemassakaan. Tätä samaa hurskastelevaa linjaa edusti Nyberg koko A-talkin (kamala anglismi muuten!) ajan.

Puhtaasti ideologisin vaikuttimin toimivan Ulkopoliittisen instituutin johtava tutkija Sinikukka Saari ei kyennyt samanmielisten keskustelussa juuri muuhun kuin Nybergin komppaamiseen. Konformistisena kympin tyttönä tunnetulla Saarella ei ollut mitään omaan sanottavaa ja hän toisteli lähinnä Yhdysvaltain neokonservatiivien sotaisaa ideologiaa. 

Presidentti Volodymyr Zelenskyin Suomen vierailu oli hyvin näyteltyä sirkusta alusta loppuun. Kun läpikorruptoituneen maan johtava vaeltava juutalainen tulee klovnin elkein kylään, niin senhän tietää, että pummausreissulla ollaan taas. Onhan verorahoistamme lapattu jo lähes miljardi euroa Ukrainan rahanpesukoneistolle eikä loppua näy, "koska meillä on varaa". Eikä neljänkymmenen tuhannen ukranaispakolaisen elättäminen sekään ilmaista ole.

Tällaisen taloudellisen ja sotilaallisen painolastin Suomeen saapumisen luulisi normaalissa maailmassa synnyttävän lukuisia kriittiisiä kysymyksiä. Pellemaailmassa on kuitenkin turha olettaa, että toimittajat ja A-talkin asiantuntijat esittäisivät yhtäkään kriittistä kysymystä Zelenskyistä. Syy on aika selvä: atlanttisen Mediapoolin kaitsema valtamedia on monoliittisempi yhden totuuden Pravda kuin milloinkaan maamme historiassa. Jopa pahimpana suomettumisen aikoina lehdistö oli moniäänisempi. Silti toimittajat ja mediaan sinisilmäisesti luottava tuulipukukansa pilkkaavat perusteettomassa ylimielisyydessään 1970-luvun  tiedotusvälineitä ikään kuin nyt elettäisiin jotain aivan fantastisen upeaa vapaan tiedottamisen ja moniäänisyyden aikaa. 

Yle Teema, tiistai 9.5.2023 klo 21.00 Historia: Yhdysvallat ja holokausti (12) 

3/6. 1938 - 1940. Saksa hyökkää Puolaan, jossa asuu yli 3 miljoonaa juutalaista. Yhdysvallat pitää vielä kiinni tiukoista pakolaiskiintiöistä. HD ohjelmatekstitys (suomi) 52 min. Linkki jaksoon ja sarjaan. 

Amerikasta ja Englannista natsimania kopioitiin 1990-luvun alussa Suomeen, koska vasemmistoliberaalin hegemonian hallitsema Yle halusi olla osa "läntistä arvoyhteisöä". Katsojan kannalta sarja ei tarjoa historiatiedollisesti mitään uutta, kuluneet natsit ja holohöpötys liitetään vain amerikkalaiseen kontekstiin. Tällä kertaa peräti kuuden ohjelman ajaksi.

Yle TV1, maantai 8.5.2023 klo 19.00, Tom Jones (12) 1/4. 

Löytölapsi. Palatessaan kotiin pitkältä matkalta hyväsydäminen herra löytää vuoteestaan poikavauvan. Kenen se on ja mitä vauvalle tapahtuu. Poika jääkin taloon ja saa nimekseen Tom Jones - tarina voi alkaa. HD 53 min. Ohjelman sivulle.

Varsinkin BBC:n politisoiduissa tv-sarjoissa juonikuvioita kaivetaan pussin perältä siten, että niihin voidaan ainakin historialliseen spekulaatioon nojaten liittää musta roolihahmo. Näkökulmaa vielä paisutetaan luomalla kuvitteellisesta mustasta sarjan keskeinen roolihenkilö. 

Pakkomielteisen egalitarismin nimissä aikamme brittisarjoissa syydetään häpeilemättä valkovihamielistä uudelleen kirjoitettua historiantulkintaa. Metodi on kuin suoraan vanhojen bolsevikkien pelikirjasta, mutta 2000-luvulle päivitettynä. Pahantahtoisen kieroa manipulaatiota, joka taitaa vielä upota osaan kansaan.

Yle TV1, maanantai 1.5.2023 klo 18.00, Yle Uutiset

Linkki ohjelmaan.

Totuudellisimpina aikona uutistenlukija Arvi Lind edusti vakautta ja yhteiskuntaan luottavaa totuutta. Valheen aikana hänen paikkansa on ottanut Matti Rönkä ja Pia Pasanen. Koska demarieläkeläiset eivät ole vieläkään heränneet vakaalta 1980-luvun unestaan, he haluavat uskoa ilmiselviin nykyvalheisiin, koska herääminen olisi epämiellyttävää. 

Samalla he ovat masokisteja, jotka tykkäävät siitä kun totinen Yle Domina Pasanen kurittaa ja kertoo, mihin tämän hetken ilmiöön olisi nyt varauksettomasti uskottava ("I believe in the Current Thing" -mentaliteetti). Pasanen onkin jonkinlainen "tiedostavan" NPC-zombin arkkityyppi ja esimerkki kaikille lammaslauman konformisteille.

Yle Domina on vallantietoisuudessaan myös ylimielisen itsevarma. Tästä tarjoaa oivan esimerkin vapunpäivänä klo 18 tulleet tv-uutiset. Siinä oli uutisjuttuna kristinuskon vastainen liberaali puolalainen vaatetaiteilija Katarzyna Konieczka, joka haastattelun lopussa tölvi maansa nykyhallintoa ja kysyi vielä retorisesti, että eihän missään muussa maassa satujen kertominen kävisi päinsä julkisuudessa. Heti tämän jälkeen kuvaan tuli omahyväinen Pia Pasanen, joka kertoi pelkällä virnistyksellään, että "siinäs näette katsojat, meillä täällä Ylessä puhutaan aina 100-prosenttisesti totta toisin kuin inhassa konservatiivisessa Puolassa, joten parempi luottaa vain meihin, sillä ettehän te kai mitään nazzeja halua olla".

NATO-JÄSENYYDEN MYÖTÄ SUOMI MENETTI VIIMEISETKIN SUVEREENIN VALTION RIPPEET

Huhtikuun 4. päivä vuonna 2023 jää Suomen historiaan merkittävänä käännekohtana, jolloin Naton päämajassa Brysselissä virallistettiin Suomen liittyminen Pohjois-Atlantin puolustusliittoon. Päivän tärkeyden huomioi myös Yleisradio, jonka verkkosivujen pääotsikon Suomen lippu liehuu nyt Naton päämajan salossa – presidentti Niinistö: Venäjä on pitkään uhka alta löytyy peräti 54 Suomen Nato-jäsenyyteen liittyvää uutista yhden päivän aikana.

Yksikään näistä uutisista ei käsittele liittymisen haittapuolia saati riskianalyysiä, jossa katsottaisiin kaikki mahdolliset pitkän ajan seuraukset tämänhetkisen sokean päättäväisyyden sumuverhon takaa. Jo valtavien riskien mainitsemista pidetään julkisuudessa häiritsevänä ja Naton fanaattisissa kannattajissa se nähdään sietämättömänä veneen keikuttamisena, suorastaan Venäjän asialla olemisena. Suvereenin valtion itsenäinen puolustus onkin saatu näyttämään epäisänmaalliselta, mikä näkyy jo nyt lähimenneisyyden revisionistisena historiankirjoituksena, jossa "aitoa itsenäisyyttä" edustaa vain suvereeniteetin luovuttaminen lännen eliitin käsiin. Siksi presidentti Sauli Niinistön aikaisemmat puheet Nato-kansanäänestyksessä pantiin nopeasti sivuun kun poliittinen johtomme päätti hyödyntää kansan pelkoja Venäjän tunkeuduttua venäläisenemmistöiseen Itä-Ukrainaan helmikuussa 2022.   

Hysteerinen asenne Venäjän uhkaan tiivistyi Suomen Naton jäsenyyden hakemiseen. Median sotakuumeen lietsomina poliitikot ja osa kansalaisista ovat seuranneet henkeään pidätelleen jäsenyysprosessin etenemistä ikään kuin Venäjä olisi pelkästä mielijohteesta millä hetkellä hyvänsä ryskäämässä nimenomaan Suomen rajojen läpi. Tämähän ei ole pitänyt missään vaiheessa paikkaansa kuten olemme jälkeen päin huomanneet. Perusteettomasta paniikkimielialasta huolimatta tai ehkä juuri siksi Suomesta leivottiin ennätysajassa lännen uhrautuva etuvartio itään.

Euroopan Unioniin liittymistä ajaneen poliittisen sukupolven seuraajille länsi-integraation loppuun saattaminen on ollut ensisijainen tavoite. Lännettymisen ovelana kehäkettuna tunnetulle Sauli Niinistölle Natoon liittyminen on ennen kaikkea poliittis-ideologinen eikä niinkään sotilaallinen tavoite. Niinistössä on näkynyt myös tietty alemmuuden tunne Suomesta, joka ei ole länsimaisuudessaan aivan täysivaltainen. 

Suomalaisten vaatimaton historia ja syrjäisyys ovat ylläpitäneet heikkoa itsetuntoa, joka on heijastunut erityisesti hallitsevan poliittisen luokan asenteisiin. Tosin sotien jälkeisestä historiasta löytyy ajanjakso, jolloin poliittinen johtomme vaali omintakeista kulttuurista erityisyyttämme ja maailmallakin ihailtua sotilaallista puolueettomuutta. Kansainvälisissä kokouksissa suhanneille politiikoille tämä alkoi tuntua kuitenkin jälkijättöiseltä ugrilaisuudelta, jonka vuoksi haluttiin epätoivoisesti tunnustusta suomalaisten "länsimaisuudesta".  

Samaistuminen hullunkurisen tuhoisia piirteitä ottaneeseen länsimaiseen liberaaliin identiteettiin on ollut Suomelle kuin Faustin sopimus. Nato-jäsenyys on vain yksi osa länsi-integraatiota, joskin se merkitsee lopullista luopumista kansallisesta itsemääräämisoikeudesta. Siksi vain valehtelija ja ilveilijä voi naama peruslukemilla väittää, että on edelleen olemassa suvereeni valtio nimeltä Suomi. Jäljellä on ainoastaan Euroopan Unionin vuotavien ulkorajojen sisällä oleva maa-alue, jossa satunnainen vaalikarja sattuu asumaan. Tämän maa-alueen asukkailla ei ole muuta aidosti puolustettavaa kuin perheensä ja lähimmäisensä, sillä kansalle vieras "uusi isänmaa" sijaitsee Brysselissä. Alueemme on menettänyt kiistatta itsehallinnollisen ja kansalaisdemokraattisen merkityksensä Suomen petoksellisen johdon annettua päätös- ja lainsäädäntövallan YK:lle, Maailmanpankille, Euroopan keskuspankille, Euroopan Unionille ja Natolle. Vain itsenäisen valtion seremonialliset kuoret ja merkityksettömiksi muuttuneet instituutiot ovat jäljellä. Kulttuurisesti ja henkisesti suomalaiset ovat olleet jo pitkään amerikkalaistuneita maailman kansalaisia ja atomisoituneita kuluttajia.

Poliittisen johtomme projekti sitouttaa kohtalomme liberaaliin länteen perustuu vakaaseen uskoon, että olemme historian oikealla puolella, vaikka Francis Fukuyaman 1990-luvun alun teesit historian lopusta ovat 2000-luvulla osoittautuneet kerta toisensä jälkeen haihatteluksi. Tosiasiassa vieraiden voimien ja kansoistaan vierautuneiden eliittien tuntemattomaksi murjoma länsi on poliittisen tutkimuksen skenaarioissa menettämässä kansainvälistä asemaansa. Rajun väestöllisen muutoksen aiheuttanut muukalaisten alaluokka saattaa kasvaessaan romahduttaa lännen jo hyvinkin pian ellei sitten Yhdysvaltojen rahan painamiseen perustuva finanssikapitalistinen ponzi-huijaus ennätä ensin. Joka tapauksessa kansainväliselle turbulenssille Suomi ei mahda mitään, mutta on jokseenkin hölmöä jättää kaikki yhden kortin varaan ja ankkuroitua alas vajoavaan länteen. Itsenäisenä valtiona voisimme luovia kansainvälissä myrskyissä paljon paremmin kuin EU:n ja Amerikan lakeijoina. 

Suomen viime aikainen poliittinen sinisilmäisyys on tietenkin hyödyttänyt eniten Yhdysvaltoja. Se vaistoaa globaalin ylivaltansa kuuluvan menneisyyteen, mutta maan ulkopolitiikkaa hallitsevat neokonservatiivit haluavat edelleen pitää kiinni unelmastaan, jossa Amerikka dominoi maailmaa sotilaallisesti, taloudellisesti ja kulttuurisesti. Jos ja kun tämä projekti menee reisille, anglosionistiset konnat ovat ainakin saaneet haalittua mahdollisimman monta maata mukaan uppoavaan laivaansa.

Tässä riskipelissä Suomi on Yhdysvaltojen tärkeä työkalu Venäjää vastaan. Suomen hölmöt sven dufvat ovat Nato-jäsenyyden myötä velvoitettuja liittymään Amerikan sotiin, joista mikä tahansa voi kytkeytyä Venäjään. Amerikkalaisille tämä käy, sillä heidän ei tarvitse uhrata omaa vertaan, vaan sen tekevät heidän puolestaan suomalaiset, tarvittaessa aina viimeiseen mieheen asti ja vieläpä ilmaiseksi. Aivan samoin kuin Euroopan Unioniin liittyminen toi Suomeen kolmannen maailman rotumuukalaiset, Natoon liittyminen pakottaa meidät kansainvälisiin sotiin. 

Yleistä keskustelua lännessä hallitseva nomenklatuura on perustellut Suomen Nato-jäsenyyttä myös länsimaisella arvoyhteisöllä. Tätä perustetta tarjoaa myös kirjoituksen alun linkistä löytyvä uutinen Nato-kokoukseen saapuva USA:n Blinken: "Puolustetaan demokratiaa ja vapautta", jossa Yhdysvaltain juutalaistaustainen ulkoministeri Antony Blinken katsoo Suomen Nato-jäsenyyden puolustavan "meille rakkaita arvoja: demokratiaa ja vapautta". Kukaan täysjärkinen ei luonnollisestikaan usko Blinkenin humanistiseen tekopyhyyden harjoitelmaan, vaan näkee taustalla kyynisen nollasummapelin maailman vallasta. Varsinkin puhe demokratiasta on huvittavaa kun tietää, että manipuloidut lumedemokratiamme perustuvat oligarkkien harvainvaltaan.

Tässä vaiheessa on vielä vaikea sanoa milloin Natoon liittymisen karut seuraukset alkavat valjeta suomalaisille. Parhaassa tapauksessa tilanne Euroopassa pysyy kireänä, mutta mitään laajempaa valkoisten veljessotaa ei pääse syntymään. Huonossa vaihtoehdossa sota syttyy ja Suomi joutuu siihen mukaan Nato-sitoumuksensa seurauksena.

VAALIT OVELLA – NATSIT PALASIVAT TV-RUUTUUN RYTINÄLLÄ!

Vaalien lähestyminen on tuonut tv-ruutuihin tuttuun tapaan natsit, äärioikeiston, rasismin ja antisemitismin märehdinnän. Ohjelmien tarkoitushakuisten narraatioiden tarkoitus on tietenkin demonisoida kaikenlainen kansallismielisyys samaistamalla rajattoman maahanmuuton vastustaminen väitettyihin kansanmurhan yrityksiin yli 80 vuotta sitten. Suomessä äänestäjien pelottelulla ja valkoisten kollektiivisella syyllistämisellä pyritään vaikuttamaan epävarmoihin äänestäjiin, jotka saattaisivat antaa äänensä Perussuomalaisille, tai vielä pahempaa, Sinimustalle Liikkeelle. Jostain syystä Ylessäkin kuvitellaan, että eduskuntavaaleissa asioita voi todella muuttaa kovempaa äänestämällä, vaikka valtaosa todellisista päätöksistä tehdään Euroopan Unionin komissiossa.

Tv-karttaa tarkastellessa Ylen valkovihamielisett panostukset hukkuvat väkisinkin muuhun ohjelmavirtaan. Se kohderyhmä, joka ylipäätään enää tapittaa televisiota suorina lähetyksinä tuskin jaksaa tuhlata iltaansa katsomalla ennalta arvattavaa kansallisosialismin kauhistelua. Näitä ohjelmia katsoo vain natsipakkomielteestään kärsivä pieni joukko vasemmistolaisia ja "liberaaleja", joiden manikealainen maailmankuva palautuu kaiken "pahuuden" selittävään mutta silti aina yhtä käsittämättömiksi jääviin natseihin. Merkityksettömästä katsojasegmentistä huolimatta Ylessä uskotaan vakaasti, että katsojissa on aina persuihin retkahtaneita demarieläkeläisiä, jotka näitä ohjelmia seuratessaan tuntisivat niin paljon syyllisyyttä, että antavatkin vaaliuurnilla äänensä punavihreille. 

Yle Teema, tiistai 14.3. klo 21.00 Historia: Hitlerin aikakausi (12) 2/3.

1936 - 40 Yhtenäinen kansa. Adolf Hitler nousi valtaan vuonna 1933 ja pysyi vallassa aina huhtikuulle 1945 asti. Miten hän onnistui hurmaamaan kansakunnan, viemään sen sotaan ja keskitysleirien kauheuksiin. Sarjassa käydään läpi tapahtumat arkistomateriaalin ja haastattelujen kautta. (U) HD ohjelmatekstitys (suomi) 50 min

Kouluja käymätön elämän Kallu ja pubi-Ritvakin tietää pääpiirteissään natseista virallisesti kerrotun historian ja siitä johdetun historiapolitiittisesti sopivan narraation. Tämä Kolmannen valtakunnan aikakautta kästtelevän sarjan tuhannesti kertaamaat asiat ovat kaikille niin tuttuja, että täytyy ihmetellä, mitä tiedollista tarvetta kolmetuntinen sessio  palvelee. Eipä juuri mitään, ellei oteta huomioon Ylen ohjelmanhankkijoiden halua toistaa mieleistään propagandaa.

Yle Teema, tiistai 28.3. klo 21.00 Historia: Antisemitismin historia 1/4. 38 - 1144 Vihan synty. 

Kristinusko, islam ja juutalaisuus hakevat paikkaansa maailmassa. Miten juutalaisviha syntyi? Sarja tarkastelee antisemitismin monisyistä historiaa aina alkuajoista nykypäivään. Ohjelmassa kuullaan asiantuntijoita ja nähdään rikasta arkistomateriaalia. HD ohjelmatekstitys (suomi) 53 min

Neliosainen antisemitismiä käsittelevä tv-maraton tuli juuri parahiksi vahvistamaan kansanedustaja Ben Zyskowiczin kertomusta, jossa häneen kohdistuneen hyökkäyksen motiiviina olisi ollut juutalaisvastaisuus. Todellisuudessa hyökkääjä oli äärivasemmistolainen sekakäyttäjä, joka on kunnostautunut väkivallallaan aiemmin mm. kapitalismin vastaisessa Smash Asem -mielenosoituksessa. Valtamediaa tämä tosiasia ei kiinnosta, koska se ei sovi sen toitottamaan kertomukseen vaarallisesta ja antisemitistisestä äärioikeistosta.

Länsi-Euroopassa juutalaisten vaikutustavalta on ollut historiallisesti vahvinta Ranskassa, joten ei ole ihme, että tämä sarja on ranskalaista tuotantoa. On selvää, että mitään tasapainottavaa tai aidosti kriittistä kulmaa dokumentti ei aiheeseensa tarjoa. Kaikki haastatellut asiantuntijat ovat joko itse juutalaisia tai juutalaisvastaisuudesta kouristuksia saavia filosemiittejä ja kristittyjä pappeja. 

Kertomuksen ennakkoon luodut johtopäätökset ja "antisemitismin syyt" eivät tarjoa katsojalle mitään älyllistä haastetta, vaan vastaanottajan odotetaan nielevän sarjan narraation karvoineen päivineen. Tiivistettynä se on: juutalaisissa ei ole koskaan ole ollut mitään vikaa, jonka vuoksi heihin kohdistetut väitetyt vainot ovat joko silkkaa mielettömyyttä tai puhdasta pahuutta. Jos sarjassa raotettaisiin edes vähän juutalaisten omaa vihaa ja väkivaltaa ei-juutalaisia kohtaan, väitetyt juutalaisvainot saisivat huomattavasti ymmärrettävän selityksen. 

TV1, maanantai 13.3. klo 19.00. Historia: Natsi-Saksan naiset

Saksalaisten naisten rooli toisen maailmansodan aikana muuttui perinteisestä kotiäidistä mm. sotaponnistuksiin osallistuviksi lentäjiksi, tehdastyöläisiksi ja keskitysleirien vanginvartijoiksi. Minkälainen oli naisten uusi arki sotakoneiston palveluksessa? (Tuotanto: Injam/Histoire, Ranska 2021.)

Tässäpä "dokumentti" naisäänestäjille! Ohjelman ääneen lausumattomana viestinä on, että naisten itsenäisyys ei olekaan upea juttu, ellei se anna mahdollisuutta Only Fans huoraamiseen ja sukupuolen vaihtamiseen.

Nelonen, tiistai 28.3. klo 21.00 Koskinen (16) 

Kausi 2. Jakso 6/10. Poliisien verkko rikollisten ympärillä kiristyy. He joutuvat saarretuksi syrjäiseen huvilaan Tampereen ulkopuolella, eivätkä aio antautua. Seuraa traaginen tulitaistelu häikäilemättömien rikollisten ja poliisien välillä. Kotimainen rikossarja. (44') 45 mi

Kaupallisella puolella ei uhrata kallista ohjelma-aikaa natsidokumentteihin niiden vähäisen katsojamäärän vuoksi. Mikäli natsit tai äärioikeisto saadaan kytkettyä nykyaikaan, sitä voidaan toki käyttää sopivana shokkivaikutuksena fiktiossa. 

Kotikutoisessa Koskinen dekkarissa poliittisiksi terroristeiksi on valittu äärioikeistolaiset akselerationistit. Epäuskottavassa kertomuksessa "uusnatsit" saadaan tekemään mitä pöyristyttävimpiä väkivallan tekoja. Ajatuksen on, että "pahoja ajatuksia" omaavat toisinajattelijat voisivat ainakin teoriassa tehdä mitä tahansa, joten sehän onkin sitten jo melkein todellisuutta. Käsikirjoittajan poliittisesta asenteesta kertoo paljon se, että akselerationistien vaatimus Suomen itsemääräämisoikeudesta samaistetaan terrorismiin. Yhteiskuntarauha säilyy kunhan suomalaiset vain ymmärtävät luovuttavaa kaiken valtansa niin sanotulle rauhaa rakastavalle kansainväliselle yhteisölle.

Yle Teema tiistai 28.3. klo 21.00 Historia: Musta Amerikka ratissa (12)

2/2. Rasismia maantiellä. Amerikan talous kääntyi 30-luvun lopulla nousuun, jolloin myös mustalla keskiluokalla oli varaa himoittuun statuksen ja vapauden symboliin: autoon. Mustien vaurastuminen herätti kuitenkin paheksuntaa valkoisessa väestössä ja siksi autoilu oli värillisille monella tapaa vaarallista. Sarjassa kerrotaan millaista oli olla tummaihoinen autonomistaja 30-60-lukujen rotusyrjinnän Yhdysvalloissa ja millaisen yhteiskunnallisen muutoksen lisääntynyt liikkuvuus toi mukanaan. Mustat autoilijat kokevat edelleenkin syrjintää ja poliisi pysäyttää heitä vieläkin ainoastaan ihonvärin tähden. (U) 

Tärkeä muistutus kuinka suomalaisten pitäisi aina tiedostaa mielessään Amerikan mustat! Siksi mustien aiskannattajamainen palvonta ja uhrittuaminen on Ylen kannalta tärkeää varsinkin näin vaalien alla.

Uusintana lähetettävän dokumentin kertomukseen kuuluu, että afrikkalaistaustaiset eivät voi koskaan tehdä mitään pahaa tai väärin, ja jos he tekevät, vastuu on lähtökohtaisesti aina valkoisen miehen. 

"Poliisi pysäyttää heitä vieläkin ainoastaan ihonvärin tähden". Näin sitä Ylen ohjelmatoimittaja valehtelee ideologisista syistä päin tavallisen demarieläkeläiskatsojan naamaa. Mustia pysäytetään liikenteessä enemmän kuin valkoisia siitä yksinkertaisesta syystä, että heitä epäillään ja etsitään rikoksista monikertaisesti enemmän kuin muiden väestöryhmien edustajia. Itse asiassa rikosepäilyjen ja tehtyjen rikosten perusteella mustia pysäytetään liikenteessä vähemmän kuin tilastot oikeuttaisivat.

TV1, maanantai 9.1. 2023 klo 19.00, Vapauden kutsu 

1/6. Yhteentörmäys. 1950-luvulla amerikkalaissotilaiden läsnäolo näkyy saksalaisessa pikkukaupungissa. Joillekin he ovat tunkeutujia, toisille tuulahdus vapaudesta. Monella on unelmia, niin myös kahdella ystävättärellä. HD 45 min

Neuvostokommunistien massivisella raiskausaallolla Saksassa pyrittiin nöyryyttämään rotuylpeää kansaa. Mellastus kesti vain joitakin kuukausia, mutta sen geneettiset vaikutukset näkyvät vielä tänään varsinkin Berliinissä. Sen sijaan monirotuisen Yhdysvaltojen geneettinen tuhovoima kongoidien kautta on ollut Saksan kansanruumiille vaikutukseltaan moninkertaista ja laadultaan paljon pahempaa. 

Neuvostoliiton joukkoja oli Itä-Saksassa  vuoteen 1990 asti kunnes ne kotiutettiin. Venäläissotilaat  elivät vuosikymmenien ajan kasarmeissaan eivätkä sekaantuneet valtaväestöön toisin kuin Amerikan mustat pussy hunterit valitettavan vapaalla länsipuolella. 

Yhdysvaltojen anglosionistinen miehityskoneisto vaikuttaa edelleen Saksassa, sillä jenkkisotilaat eivät ole poistuneet minnekään. Saksalaisuudesta kuohittu hallinto, koululaitos ja viihdeteollisuus syöttävät edelleen tarinaa amerikkalaisista pelastajina ja hyväntekijöinä, vaikka amerikkalaisuus kaikkinensa on tuhonnut Saksaa mittaamattomasti enemmän kuin venäläistankit. 

Tammikuussa Yle tv 1:ssä näytetty etnomasokistinen saksalaissarja on suorastaan chuzpah. Siinä mustat amerikkalaiset eivät raiskaa kuten vuosikymmen aiemmin, vaan saksalaisnaiset hakeutuvat jenkkien purkkakulttuurin hypnotisoimina itse mustien seuraan. Sen sijaan että halvan lutkan viidakkokuumetta pidettäisiin halveksuttavana kansanpetoksena, tässä sarjassa se esitetään suorastaan nuorten naisten voimaannuttava kapinana ja jopa moraalisena velvollisuutena.  

Sarja uusintaa punaliberaalin viihdeteollisuuden narraatiota, jossa  mustat miehet esitetään korkean statuksen ihmisinä, joita valkoiset naiset eivät voi olla haluamatta, vaikka tosiasissa kyse on enimmäkseen 65-80 äo-pisteen impulsiivisista, uskottomista ja väkivaltaisista miehistä. Valkoisen miehen osa tässä sarjassa on olla aisankannattajana tai sitten moraalisesti tuomittavana rasistina, koska julkeaa vastustaa saksalaisten geneettistä kansanmurhaa. Hyvää televisioiltaa!

UUSI TRANSLAKI ON MERKKI KIIHTYVÄSTÄ AIKALAISHULLUUDESTA

Poliittista valtaa käyttävä todellinen eliitti erotuksena rivipoliitikoista pyrkii tahtonsa mukaisesti ajamaan läpi oman visionsa yhteiskunnassa. Se uskoo tietävänsä kansaa paremmin mikä on sille parasta, vaikka naamioikin valtapyyteensä "kansan tahdoksi demokraattisissa vaaleissa". Koska pilvilinnoissaan elävät päättäjät katsovat todellisuutta ideoidensa ja utopioidensa lävitse, he ovat valmiita toteuttamaan mitä sekopäisempiä yhteiskuntakokeiluja vain siksi, että he pystyvät siihen. Eliitti uskoo vakaasti tietävänsä kansaa paremmin miten tulevaisuus pitää järjestää, vaikka arkijärki ja luonnon reaaliteetit sotisivat sitä vastaan. Eräs silmiinpistävimmistä päättäjien edistämistä aikalaishullutuksista on transsukupuolisuus. Päivystävän vasemmiston kaappaaman Wikipedian mukaan:

Transsukupuolisuus (vanh. transseksuaalisuus) tarkoittaa ettei henkilön sukupuoli-identiteetti vastaa hänen biologista sukupuoltaan. Tämä ristiriita saattaa aiheuttaa sukupuolidysforiaa, eli voimakasta pahaa oloa ja ahdistuneisuutta. Transsukupuoliset kokevat syntymässä määritellyn sukupuolensa ja siihen liittyvät fyysiset piirteet ja yhteiskunnan opettamat sosiaaliset roolit itselleen vieraiksi ja usein myös ahdistaviksi ja vastenmielisiksi, ja saattavat toivoa näiden fyysisten piirteiden muuttamista omaa sukupuoli-identiteettiään vastaaviksi sukupuolenkorjausprosessin avulla.

Tällaisessa kokemusmaailmassa eläviä ihmisiä on toki olemassa, mutta oireyhtymää esiintyy väestössä "virallisen arvion mukaan" vain promillen verran, joka on todennäköisesti yläkanttiin hilattu arvio. Vuoden 2010 jälkeen ilmiön on sanottu moninkertaistuneen länsimaissa, mikä tuskin johtuu biologisen poikkeman yhtäkkisestä kasvusta, vaan asian näkyvyyden lisääntymisestä. Se taas on synnyttänyt vuorostaan nuorison keskuudessa kummallisen muotivirtauksen. Ilmeisesti Ilmiön taustalla on kulttuuristamme johtuva individualistinen erikoisuudentavoittelun ja mielenterveysongelmien kasvu, jotka ovat löytäneet väylänsä harhaisen sukupuoli-identiteetin omaksumisessa. Kuvitteellisesta sukupuolidysforiasta kärsivät nuoret ja varhaisnuoret ovat siis ensisijassa mielenterveyskuntoutujia, aikamme hulluuden ja median muodikkaaksi tekemän trans-ideologian uhreja. 

Mikäli rivikansalainen todella uskoo tieteelliseen tietoon, hän ei hyppäisi päätä pahkaa sosiaalisen vahvistamisen muotiaatteisiin, jota transsukupuolisuuskin edustaa. Jos  biologiset tosiasiat kiistetään, muuttuu ihmisen määrittely mahdottomaksi, vaikka sitä kuinka yritettäisiin jakaa biologisesta "juridiseen". Ihmisen biologiassa ja evoluutioteoriassa sukupuolia on tunnetusti kaksi, hermafrodiittisia poikkeamia lukuunottamatta. Lisääntymiskykyisiä sukusoluja löytyy vain naiselta (XX) ja mieheltä (XY) eikä mitään kolmatta sukupuolta edustavaa "Z-kromosomia" ole olemassa. Vastaavasti ajatus siitä, synnynnäinen biologinen sukupuoli olisi joku vamma, joka pitäisi operoida pois tai vaihtaa "korjausleikkauksella" on järjen ääntä vastaan. Se, että ihminen kokee olevansa sukupuolisesti toista mitä biologia sanoo, ei ole ole osoitus fysiologisesta poikkeamasta, vaan vika on mielessä, jota pitäisi ensisijaisesti yrittää parantaa. Jos ongelma haluttaisiin ratkaista juuriaan myöten, pitäisi koko länsimaiselle sivilisaatiolle tehdä kirurginen operaatio.

Sellaista leikkausta ei ole vielä näköpiirissä. Päinvastoin, biokulttuurisen syövän annetaan vain kasvaa ja tehdä tuhojaan koko yhteiskuntaruumiissa: Yle Uutiset kertoi viime viikolla (1.2.2023) odotetusti, että  Uusi translaki hyväksyttiin – Lapin kansanedustajista kolme vastusti, kolme kannatti, yksi oli poissa. Uutisessa lain sisältöä kuvataan näin:

Uudistetun translain mukaan juridinen ja lääketieteen mukainen sukupuoli erotetaan toisistaan. Sukupuolen vahvistamiseen riittää kirjallinen hakemus. Aiemmin sukupuolen muuttamiseen vaadittiin psykiatrinen arvio ja pitkä lääketieteellinen prosessi.

Punavihreässä hallituksessa valmisteltu translaiki meni läpi selkein äänin 113–69, mikä on osoitus siitä, että edustuksellisessa demokratiassa voidaan missä tahansa asiassa ohittaa kansan enemmistön tahto. Ilman todellista valtaa olevat massat voivat seurata vain typertyneenä kuinka yhteiskuntaamme ja kulttuuriamme kantavia perusoletuksia puretaan, "dekonstruktoidaan", pala palalta.  Demokratian nimissä tietenkin. Normikansalaisten vastaus tähän on äänestää entistä kovemmin ja antaa samalla tukensa liberaalidemokratialle, joka on pettänyt heidät kerta toisensa jälkeen.  

Ennen translakiesitystä ei tietystikään tehty mielipidekyselyjä, kuinka kansalaiset suhtautuisivat lakiin, jossa täysikäiset voisivat oman halunsa mukaan valita juridisen sukupuolensa. Päätöstä ohjaavia mielipidekyselyjä ei tehty siitä yksinkertaisesta syystä, että yhteiskuntainsinöörimme tiesivät etukäteen kansan asenteen vaikutusvaltaisen vähemmistön lietsomasta aikalaishulluudesta. Eduskuntaan kytköksissä oleva virkamieskunta ja yritysmaailman johto on koko ajan ollut tietoinen, ettei maalaisjärkistä nuivuutta ole kyetty kitkemään kansan syvistä riveistä. Esimerkiki Yle on jo vuosia kulkenyt Voima-lehden viittoittamaa tietä ja tehnyt kaikkensa edistääkseen kritiikittömästi trans-ideologiaa kanavillaan, mutta kansan enemmistön päätä se ei ole silti kyennyt kääntämään.

Suurelle yleisölle todellinen silmiä avaava seikka eduskunnan äänestyksessä oli Kokoomuksen kansanedustajien lähes yksimielinen kannatus ihmisen biologis-fysiologisten tosiasoiden vastaisuudelle. Puolueessa ei ole perinteisistä arvoista jäljellä enää mitään, vaan se on valmis alistumaan mille tahansa kulttuurihegemoniaa ylläpitävän liberaalivasemmiston hullutukselle. Tässä mielessä kokoomuslaisten kutsuminen kukservatiiveiksi, vasemmiston arvoja kannattaviksi "oikeistolaisiksi" aisankannattajiksi, ei ole liioittelua, vaan tosiasia ja ikävä osoitus puolueen selkärangattomuudesta.

Vasemmisto on ilkkunut perustellusti konservativisten asiantuntijoiden lietsomalle moraalipaniikille, koska sillä ei muuteta lännessä vallitsevan "kehityksen" suuntaa mitenkään. Niin hulluja kuin punavihreät ovatkin, he tietävät, että Ranskan vallankumouksen jälkeen sivilisaatioomme syväkoodattu pyhä kolminaisuus vapaudesta, veljeydestä ja tasa-arvosta on niin tukevasti raiteellaan, että sitä on mahdoton kammeta pois ainakaan edustuksellisessa lberaalidemokratiassa. Kummallista kyllä, vallitsevan politiikan taustalla olevia liberaaleja arvoja ei saa ottaa päätöksenteon asialistalle, vaikka nekin ovat ihmisten luomia ja syntyneet tietyistä intresseistä. Mikäli nomenklatuuran kyseenalaistamattomiksi ihmisoikeuksiksi julistettuja arvoja vastaan syntyisi valtava ulkoparlamentaarinen kansanliike kuten Romaniassa ja DDR:ssä vuonna 1989, poliittinen eliittimme tuskin taipuisi, vaan julistaisi sen demokratian viholliseksi ja yrittäisi nujertaa kansanliikkeen hallitsemallaan väkivaltakoneistolla. Tukalassa tilanteessa päättäjät voisivat turvautua jopa ulkomaiden Nato-apuun. Eliitti onkin valmis mihin tahansa demokratian irvikuvaan, kunhan se vain saa itse ajaa edistyksen junansa päin seinää.

Utooppisen ihmiskunnan veljeyden sijaan manageriaalinen yläluokka keskittyy vapauteen ja tasa-arvoon, koska niitä voidaan helpommin soveltaa yhteiskunnan sisällä toimiviin pelinappuloihin. Yhteiskunnallisen organisoinnin ytimessä on liberalistinen ideologia, joka etenee täysin loogisesti taistellessaan yksilön vapauksien puolesta kaikkia rajoituksia vastaan ovatpa ne sitten yhteiskunnallisia tai biologisia. Hallitseva liberalismi on uskontunnustus, jossa kaikenlaiset rajat ja rajoitukset ovat yksilölle pahasta. Sen vuoksi se suosii kaikessa kiinteän ja pysyvän ylittävää fluidisuutta, jatkuvaa muutostilaa, jota kuvaa latinan sanasta trāns (tuolla puolen) johdettu englanninkielinen termi trans. Juuri "ihmistä rajoittavasta" essentialismin vihasta kumpuaa jokaisen liberalistisen sukupolven halu itsetarkoitukselliseen muutokseen ja radikaaleissa muodoissa kumoukseen. 

Transsukupuolisuuden ja transhumanismin kaltaiset kulttuurisesti itsetuhoiset kultit eivät siis ole nousseet tyhjästä, vaan niillä on vankka traditio aatehistoriassa. Syy, miksi näitä loogisesti eteneviä mielettömyyksiä vastaan ei ole kyetty nousemaan lännessä kuin ajoittain, johtuu valtavirtaisen konservatismin sisäisestä taisteluhaluttomuudesta. Hävitessään jokaisessa merkittävässä arvokysymyksessä dynaamisen yksisilmäisille vasemmistoliberaaleille, konservatiivit alkavatkin vaalia vallitsevaksi tullutta haitallista asiantilaa, kunnes radikaalit vaativat jälleen uusia oikeuksia, jotka konservatiivit joutuvat ennen pitkää taas hyväksymään. Näin tulee varmuudella käymään myös translain jatkolle, sillä Yle tietää kertoa uutisjutussaan Aktivisti Kasper Kivistölle tuli itku, kun translaki meni läpi: ”Aika hurja fiilis, kuin olisi olympiakultaa saanut:

– Translapset ja -nuoret tulevat tulevaisuudessa tarvitsemaan sukupuolen juridisen vahvistamisen. Sitä lähdemme seuraavaksi työstämään. Nyt kun on velvoite seurata heidän hyvinvointiaan, on tärkeää ettei heitä unohdeta, Kivistö muistuttaa.

Piskuista mutta taitavasti verkostoitunutta transaktivistien joukkoa ei voi syyttää sitkeyden puutteesta, sillä se on levittäytynyt merkittäviin insitiuutiohin, joiden kautta se kyennyt levittämään poikkeavuudesta syntynyttä kaunaa enemmistönä olevaa normaalia väestöä vastaan. Yhteiskunnallisesti suhteettoman vaikutusvaltaisen Setan transagitaattorit ovat jo jonkin aikaan saaneet sivustatukea esimerkiksi politisoituneilta yhteiskuntatieteiltä. On sinänsä yhdentekevää, onko valtamedia mukana transsukupuolisten projektissa tietoisesti vai hyväuskoisena hyödyllisenä idioottina, varmaa on joka tapauksessa se, että julkisuudessa transkysymyksessä eivät pääse juuri lainkaan ääneen biologit, geneetikot ja kliinisen lääketieteen edustajat. Heidän sijaan lausuntoja antavat ahkeraan asiantuntijat, joiden yliopistollinen tausta löytyy yhteiskuntatieteistä. Transkysymyksessä ideologisesti suodattunutta tietoa ovat julkisuudessa jakaneet THL:n ja Väestöliiton asiantuntijat, joiden näkemyksistä voi lukea Ylen uutisesta Translakiin liittyvillä uhkakuvilla ei ole juuri pohjaa, sanovat asiantuntijat – kävimme läpi, kuinka laki muuttuu.

Erityisesti sosiologia ja sosiaalipsykologia ovat saaneet määrittää yhteiskunnallisten muutosten tiedeperustaisen suunnan silloinkin kuin toimintaehdotukset ovat biologisia ja sosiobiologisia faktoja vastaan. Asiantila ei ole syntynyt tyhjästä. Maalaisjärkisen vastavoiman puuttuessa yliopisto on voinut kaikessa rauhassa radikalisoitua vasemmalle tuottaen jokaisella vuosikymmenellä aina vain radikaalimpaa vapaus- ja oikeusteologiaa; voitetut kannat ovat kumuloituneet ja vaativat painovoimallaan aina vain äärimmäisempiä vapautusvaatimuksia. Johtavien yhteiskuntatieteiden edistysmielinen eetos on sopinut myös poliittis-taloudellisen eliitin tavoitteeseen, sillä yksilön "vapautuminen" orgaanisista sidoksista kuten perheestä ja kansakunnasta on vain vahvistanut ihmisen kuluttamiseen sitoutunutta identiteettiä. 

Liberalistisen ideologian ja politisoituneen yliopiston lisäksi trans-ideologiaa on edistetty skolastisella ihmisoikeusetiikalla. Sentimentaalis-moralistisen kiristyksen välineenä sitä on käytetty menestyksekkäästi jo toistakymmentä vuotta lähes kaikissa kysymyksissä, joissa läntistä sivilisaatiota on pyritty ajamaan ohjelmallisesti alas. Kuvaava näyttö tällaisestä kiristyksestä on Ylen uutinen vuodelta 2011: Tasa-arvovaltuutettu: Transsukupuolisten ihmisoikeudet eivät toteudu. Yle Watch otti  ihmisoikeusretoriikan esille heinäkuussa 2017 jutussaan Onko sateenkaaren palvonnasta muodostumassa uususkonnollinen sodoman kultti? Kirjoituksessa asian ydin kiteytetään näin:

(...) homolobbyt kuten Seta ovat muuttaneet suvaitsevaisuusretoriikkansa ihmisoikeuskysymykseksi. Koska puhetta ihmisoikeuksista pidetään vetoamisena länsimaisen nykykulttuurin ylimpään auktoriteettin, sen torjuminen olisi Jumalan pilkkaan verrattavissa oleva teko. Sillä ei ole merkitystä, onko Setan vaatimus seksuaalisesti poikkeavien kritiikkivapaasta erityisasemasta ihmisoikeuskysymys vai ei, koska jo pelkän kysymyksen esille ottaminen näyttää riittäneen viranomaisten taivuttamiseksi. Vastaavasti Setan kannalta tuon taikasanan käyttö on taktisesti hyödyllistä, sillä sen piirissä ollaan varmasti tietoisia siitä, että ihmisoikeuskontekstissa seksuaalinen kiinnostus ja kokemus transsukupuolisuudesta eivät ole osa "luovuttamattomia oikeuksia", joiden perusta löytyy luonnonoikeudesta. Luonnollisesti myös ihmisoikeudet ja luonnonoikeudet ovat kyseenalaisia sosiaalisia konstruktioita ja siten helposti kritisoitavissa, mutta ei niistä nyt sen enempää.

Vaikka transideologialla on liberalistisen ideologian valossa tietty sisäinen logiikkansa, sen normalisointi peittää ihmisen tahdosta riippumattomat  biologiset tosiasiat  aiheuttaen vakavaa yhteiskunnallista haittaa jo lähitulevaisuudessa. Valitettavasti liberalismin monopolistinen vapausteologia on niin hallitseva, että julkisuudessa kukaan ei uskalla sanoa ääneen transsukupuolisten kärsivän pääasiassa mielisairaudesta nimeltä identiteettihäiriö. Vaikeneminen haittaa sekä kärsiviä nuoria että koko yhteiskuntaa, koska valheen varaan ei voida rakentaa mitään kestävää. 

Uudessa translaissa valtiovalta kyseenlaistaa lain voimalla biologisen sukupuolen, jolloin kansalainen saa päättää itse millä tahansa perustein sukupuolestaan. Vaaravyöhykkeellä ovat etenkin naiset, jotka  joutuvat luopumaan turvallisuudestaan intiimitiloissa sekä menettämään suojatun asemansa urheilusarjoissa, sukupuolikiintöissä, terveydenhuollossa ja vankiloissa. Turun Sanomien mielipidekirjoituksessa Miten käy naisten turvallisuuden, jos translaki uudistuu? Anna Pakkala ennakoi tulevia ongelmia jo kesällä 2021: 

Kun vessojen ja pukuhuoneiden ovet avataan kelle tahansa miehelle, joka uskoo tai tuntee olevansa nainen, silloin ovet avataan kenelle tahansa miehelle, joka haluaa sisään. Luvassa on itsensäpaljastajien kulta-aika; vapaata paljastelua ilman seurauksia. Pelkään, ettei se jää tähän.  Britanniassa kerätty data kertoo, kuinka julkisissa uimahalleissa ja urheilukeskuksissa naisiin kohdistuneista seksuaalisista hyökkäyksistä 90 prosenttia tapahtui unisex-pukuhuoneissa. Australialaiset vapaaehtoiset puolestaan ovat keränneet No conflict they said -sivulle tarinoita itseidentifikaation vaikutuksista biologisten naisten elämään. Tarinoissa toistuvat samat teemat: turvattomuus, häirintä ja naisten omien tilojen häviäminen.

Kulttuuriliberalistien 1960-luvulla istuttamat puut alkavat tuottaa entistä mädäntyneempiä omenoita. Punamädättäjien vihaamaa länsi on lahoamassa, mutta nämä termiitit eivät ole tuomassa mitään rakentavaa sen tilalle, vaan ainoastaan pelkkää sadistista nautintoa itselleen sen alasajosta. 

Pellemaailman harvoja iloja on tahaton komiikka, jota se väistämättä synnyttää. Ja tietenkin se, kuinka sammakon keittämisenä toimiva matalan intensiteetin vallankumous syö lopulta myös omat lapsensa. 

            

                                                 ***************************************

Yle TV 1, keskiviikko 25.1.2023 klo 19, Historia: Amerikan Führer 

Fritz Julius Kuhn oli Saksassa syntynyt amerikkalainen antisemitisti, joka kannatti Hitleriä ja oli aktiivinen toimija Yhdysvaltojen kansallissosialistisessa liikkeessä. Miten FBI ja Hitler suhtautuivat Kuhniin ja miten liike lopulta tuli tiensä päähän? HD ohjelmatekstitys (suomi) 45 min. Linkki ohjelmaan.

Ylen leivissä lymyävät natsidokumenttien suoltajat jäävät vakiolukija Juhani Rajalinia lukuunottamatta tuntemattomiksi taustavaikuttajiksi. Todennäköisesti heillä on samanlainen poliittis-moralistinen intohimo märehtiä natseista kuin Rajalinilla, sillä hehän päättävät Historia-dokumenttien valinnoista. Ilman heitä emme näkisi viikosta ja vuodesta toiseen natsien historiallisesti väritettyjä edesottamuksia televisiosta.

Historiallinen suhteellisuudentaju ei häiritse tätäkään asenteellista dokumenttia, sillä tarkastelun kohteeksi on otettu 1930-luvulla vaikuttaneen Amerikan saksalaisten pieni ja merkityksetön natsipuolue. Rainan päähuomion vie puolueen johtaja Fritz Julius Kuhn, jonka poliittisia näkemyksiä ja yksityiselämää revitellään paheksuvan estottomasti. Voi vain kuvitella mikä motiivi dokumentin tekijöillä ja Ylellä on keskittyä näin marginaalisen hahmon poliittiseen puuhasteluun. Pääasiana lienee halu päästä kauhistelemaan jälleen kerran nazzeja, tällä kertaa Amerikan maaperällä.