VALKOISTA MIESTÄ VIHAAVA ELOKUVATEOLLISUUS PALKITSI JÄLLEEN OMANSA OSCAR-GAALASSA

Elokuvateollisuuden Oscar-palkinnoista päättävä Yhdysvaltain elokuva-akatemia on yksi läntisen maailman huvittavimmista instituutioista. Se ei ole sitä tietenkään tietoisesti, vaan huumori syntyy elokuva-akatemian äärimmilleen viedystä poliittisesta korrektiudesta. 

Näillä leveyksillä hulluuden riemumarssin kierroksien lisäämisestä saatiin kuulla viime syksynä Yle uutisessa Parhaan elokuvan Oscar-ehdokkaaksi voi jatkossa päästä vain, jos elokuva täyttää uudet vaatimukset monimuotoisuudesta. Juttua lukiessa voi olla melko vaikea uskoa että vasemmistolaista identiteettipolitiikkaa edistävä kulttuurimarxilainen agenda olisi pelkkä vainoharhainen salaliittoteoria. Tärähtäneistö nimittäin tekee sen ihan itse:

Vuoden 2024 Oscar-gaalasta lähtien kategoriaan kelpuutetaan ehdolle ainoastaan elokuvia, jotka täyttävät uudet monimuotoisuusstandardit sekä kameran edessä että takana, kertoo The New York Times.  

Valkokankaalla vaatimus täytetään siten, että ainakin yhden pääosan esittäjän tai keskeisen sivuosan esittäjän on edustettava etnistä vähemmistöä Yhdysvalloissa.  

Vaihtoehtoisesti esimerkiksi 30 prosenttia pienempien roolien näyttelijöistä on oltava naisia, seksuaali- tai sukupuolivähemmistöjen edustajia, etnisiä vähemmistöjä tai vammaisia.  

Uudet vaatimukset ulottuvat myös tuotantoon, jossa vähemmistökiintiöitä on tarkoitus noudattaa kaikilla tasoilla harjoittelijoista johtajiin.

Valistuneelle lukijalle ei tule yllätyksenä, että päätöksen takana oleva elokuva-akatemian toinen johtaja, juutalaistaustainen David Rubin, tunnetaan valkovihamielisenä raivoliberaalina.

Tämän vuoden Oscar-gaala palkintoineen jatkoi viime vuosien äärivasemmistolaisesti politisoitunutta linjaansa. Asian voi tarkistaa Janne Sundqvistin Ylen verkkosivuille kirjoittamasta mielipidejutusta Analyysi: Korona-ajan Oscarit tuntuivat Hollywood-tähtien Ruotsin-risteilyltä, mutta gaalassa tehtiin myös historiaa.  

Parhaan elokuvan palkinnon sai aasialainen naisohjaaja Chloé Zhao vetistelevästä rainastaan Nomadland. Ylen jutun mukaan hänestä tuli ensimmäinen aasialainen naisohjaaja, joka on voittanut maailman arvostetuimman elokuvapalkinnon. Miksiköhän tästä tuli jotenkin mieleen, etteivät Hyvät ihmiset olleet sittenkään täysin tyytyväisiä identiteettipoliittiseen pääpalkintoon. Nythän voittajaksi ei äänestetty afro-amerikkalaista transseksuaalia! 

Satiirinen nettisivusto The Babylon Bee kertoo tuoreessa jutussaan Academy Strips 'Schindler's List' Of Best Picture Award Due To Lack Of Diversity millaiselta Oscar-instituutio näyttäisi, kun "kehitystä" hieman nopeutettaisiin:

Steven Spielberg has been ordered by the Academy to re-release the film with an unnecessary LGBTQ+ side plot, a gay roommate for Schindler, and a song and dance number set to a Lady Gaga song over the end credits if he wishes to re-earn the Academy Award. Otherwise, it will be re-awarded to Brokeback Mountain.

This is just the first Oscar winner to be stripped of its award, as the Academy has plans to strip the award from over 95% of the winners and give them all to Brokeback Mountain.

Tunteellisena lohdutuksena vasemmistoliberaalit saivat sentään kuulla eilen yöllä Suomen aikaan käydyssä gaalassa mustien elokuvaohjaajien tuttua ja turvallista kitinää valkoisten paholaismaisuudesta. Ylen toimittajan analyysi:

Oscarit ovat olleet aina paikka, jossa näyttelijät ottavat kantaa tärkeäksi kokemiensa asioiden puolesta. Tällä kertaa erityisen yhtenäisen äänen antoivat afrikkalaisamerikkalaiset elokuvantekijät.  

He arvostelivat palkintopuheessa toisensa jälkeen Yhdysvalloissa esiintyvää ja erityisesti afrikkalaisamerikkalaisiin kohdistuvaa poliisiväkivaltaa.

Jo etukäteen oli esitetty huolta siitä, tussahtaako Oscar-gaala juuri sinä vuonna, kun naistekijät pääsevät ennennäkemättömällä tavalla esille.  

Sehän se maailman suurin huoli on, pääsevätkö kiintiöidyt hyväosasaiset naiset riittävän näkyville. Ilmeisesti jo hyvissä ajoin oli päätetty, että naisille lohkeaa tärkeimmät palkinnot olivatpa elokuvat sitten millaisia tahansa.

Verkkosivujen jutun kirjoittanut Janne Sundqvist oli jossain määrin pettynyt Oscar-gaalan ulkoisiin puitteisiin, vaikka ennakkotietojen mukaan tapahtumasta oli luvattu ennennäkemätön punaliberaali riemujuhla: 

Oscareiden tuottajat, etunenässä Steven Soderbergh, olivat etukäteen lakaisseet huolia maton alle sanomalla, että tästä tulisi kaikkien aikojen show. Pandemia-ajan gaalasta lupailtiin elokuvallista elämystä, joka ei jättäisi katsojia kylmäksi.

Kyllä kyllä, Hollywoodissa kun ollaan, niin siellä mennään aina isonenien viitoittamaa tietä, onpa kyseessä sitten Spielberg tai Sodenbergh.

NE JOTKA HALLITSEVAT HOLLYWOODIA, HALLITSEVAT AMERIKKAA – JA VÄHÄN SUOMEAKIN

Länsimaissa yksi keskeisimmistä mielipidemuokkaajista on viihdeteollisuus, erityisesti Hollywood. Takavuosikymmeninä ns. tiedostava väki vasemmalla ymmärsi aivan oikein, että se oli kapitalistisen elämäntavan markkinoinnin keihäänkärki. Sittemmin lukeneiston asenne Hollywoodia kohtaan on muuttunut myönteiseksi, pääosin siksi, että sen merkittävänä vastavoimana toiminut sosialistinen ihanne romuttui konreettisesti vuonna 1989. Sen jälkeen Hollywood ja valtavirraksi noussut liberaalivasemmisto ovat toden teolla löytäneet toisensa. 

Kommunismin luhistuessa vasemmisto sai kuorittua uuden nahkansa kulttuurimarxilaisuudesta, jossa tärkeintä ei ole luokkataistelu vaan pitkäjänteinen arvojen ja instituutioiden haltuunotto. Kun Hollywood levittää estoitta perinteisten arvojen vastaista arvorelativismia ja ääriliberalismia kuten homoseksualismia, monikultturismia, rodunsekoitusta, huumemyönteisyyttä ja perhekielteisyyttä, ei tavanomaisen keskinkertaisen ja punavihreän toimittajan suhtautuminen tällaiseen "viihteeseen" ole yllättävää.

Pelkkä Hollywood-viihteen suosiminen ei kuitenkaan enää riitä tiedostaville, sillä pikamarssiksi yltynyt vasemmistoliberaalien invaasio vaati nyt nopeaa ja perinpohjaista muutosta jo ennestään ääriliberaalissa Unelmatehtaassa ja elokuva-alan palkinnnot jakavassa Oscar-instituutiossa.  Yle uutisten verkkosivujen kirjoituksessa Analyysi: Nämä syyt mahdollistivat Parasiten historiallisen voiton – Oscarit eivät ole enää pappakerho kerrotaan suoraan, että elokuvamaailma mielistelee estoitta paapotun millenium-sukupolven lumihiutaleita:

Monien viime vuosien voittajaelokuvien perusteella maailman tärkeimmän elokuvapalkinnon nimi voisi yhtä hyvin olla ”ok boomer” kuin Oscar. Parhaaksi elokuvaksi on äänestetty elokuvia, kuten Green Book, Argo tai Crash. Sellaisia, joista ei jää jälkeä elokuvahistoriaan.

Parhaan elokuvan palkinnon saanut Parasiitti (sic!), olikin Amerikan elokuvainsituutin mielestä mieluisa jo siksi, että se oli tehty täysin länsimaiden ulkopuolella, Etelä-Koreassa. Toiseudenpalvonta sai korkeimman kruunun, sillä elokuvassa ei puhuta englantia, eikä siinä ole ainuttakaan valkoista näyttelijää.  

Koska Oscar-gaala tunnetaan häpeilemättömän avoimena vasemmistoliberaalina bakkanaalina, kuultiin lähes joikaisessa voittajan puheenvuorossa vollotusta seksismistä, rasismista ja "homofobiasta". Ylen jutun kirjoittanut toimittaja Janne Sundqvist toimii kuin hyvesignalointiin ohjelmoitu NPC-ihmisrobotti, jonka mielipiteet osaa arvata jo ensimmäisestä tavusta:

Illan parhaan puheen piti miespääosan palkinnon Joker-elokuvasta saanut Joaquin Phoenix. Hän jatkoi viikko sitten brittien Bafta-gaalassa aloittamastaan teemasta eli tasa-arvosta elokuva-alalla. 

Puhe eteni alan seksismistä, rasismista ja seksuaalivähemmistöjen sekä alkuperäiskansojen oikeuksista toiseen hänelle tärkeään teemaan: eläinten oikeuksiin ja veganismiin. Phoenix sanoi keskinäistä kilpailua tärkeämpää olevan ihmisten kyky saada aikaan hyvää yhdessä työskentelemällä. 

Hollywoodin nuoressa miesnäyttelijäkaartissa on jo pitkään ollut tapana halveksua omaa rotuaan, sukupuoltaan ja normaalia seksuaalista suuntaustaan. Tämä lienee välttämätön ehto alalle ryhtymiselle, sillä on vaikea kuvitella näyttelijää, joka tekisi vastentahtoisesti elokuvia, joissa rutiininomaisesti demonisoidaan valkoisia heteromiehiä.

Toimittaja Janne Sundqvist on tuskin ajatellut aivaan loppuun sitä, mitä hänen ohjeensa matemaattisen tasa-arvon täysimääräisestä noudattamisesta seuraisi:

Psykologiasta tunnetun viisauden mukaan ongelman tunnustaminen on usein ensimmäinen askel paranemiseen. Sillä matkalla elokuva-akatemia on jo ottanut ensimmäisiä askelia.

Jos Unelmatehdas alkaisi noudattaa kaikkialla johdonmukaista kiintiöpolitiikkaa olisi sen seuraukset väistämättä juutalaisvastaisia. On nimittäinen vaikea kuvitella, että Hollywoodia monopolisoivat juutalaiset antaisivat osakkuuksiaan kellekään muille kuin heimoveljilleen. Vallan luisuminen vaikkapa valkoisille voisi merkitä sitä, ettei Hollywoodissa tehtäsikään enää siinä määrin elokuvia, jotka syleileivät juutalaisten intressinä olevaa valkoisten demonisointia ja halveksuntaa. 

Onneksi elokuvat eivät kiinnosta suurta valkoista yleisöä yhtä paljon kuin ennen. Kukapa haluaisi katsoa elokuvia, jossa oma elämäntapa ja kulttuuri kyseenalaistetaan jatkuvasti. Silti Ylen toimittajan sympatiat näyttävät olevan enimmäkseen elokuva-alan puolella:

Elokuva-akatemian pahin pelko on, että se menettää merkitystään. Oscar-gaalan katsojaluvut ovat laskeneet vuodesta toiseen ja erityisen vähän tapahtuma kiinnostaa nuoria.

Totuudelle vieraat poliittisesti korrektit valheelliset propagandafantasiat eivät enää vain kiinnosta suurta osaa yleisöä, lukuunottamatta gloobalia valtaenemmistöä eli värillisiä "vähemmistöjä" ja hölmöjä valkoisia liberaaleja. 

Elokuva-akatemian hyvesignaloivat temput jäsenistönsä valinnasta luultavasti vain vierottavat entisestään maksavaa valkoista yleisöä:

Kohuista alkaneet rekrytoinnit ovat lisänneet jäsenistöä noin 50 prosentilla. Uusista jäsenistä noin puolet on naisia ja vajaa kolmannes ei-valkoisia elokuvantekijöitä. Jäseniä on haalittu myös eri puolilta maailmaa. Niinpä 2020-luvun noin 9 000 -henkinen elokuva-akatemia on moninaisempi valikoima erilaisia ihmisiä kuin aiempina vuosikymmeninä.

Itsetarkoituksellinen tasa-arvoilveily todistaa, että Amerikkaa eivät ole enää pitkään aikaan hallinneet (kristityt) valkoiset. Sen sijaan väkirikkaiden Kiinan ja Intian elokuvainstituutiot eivät koskaan tekisi etnomasokistisia linjauksia, mutta siellä ei olekaan päälle päsmäröimässä heprealainen eliitti.

                                                    **************************


TV1, maanantai 10.2.2020 klo 19.00 Historia: Amerikanjuutalaiset sotilaat (12)

Yli puoli miljoonaa juutalaista osallistui sodankäyntiin Yhdysvaltain joukoissa toisen maailmansodan aikana. Rintamalla he kokivat syrjintää, mutta uskonto ja rukoukset toivat heille lohtua. Juutalaiset taistelivat paitsi fasismia vastaan, myös pelastaakseen eurooppalaiset uskonveljensä. T: WNET Thirteen/Turquoise Films, Yhdysvallat. ohjelmatekstitys (suomi) 55 min. Linkki ohjelmaan.

Se on sitten maanantai ja historiadokumentin paikka. Aihepiirin varmaan jo arvasittekin. Kuvaruudusta kaikuu jälleen kerran korvia vihlovan ilkeällä nasaalilla sylkäistyjä syytöksiä katsojia kohti.

Etteikö rotuvihaa saisi lähettää "suvaitsevaisesta" Ylestä? Kyllä, jos vihan kohteena ovat rotuaan puolustavat valkoiset kuten saksalaiset. Propagandaelokuva Amerikanjuutalaiset sotilaat on häkellyttävän suorasukainen suoltaessaan pidäkkeettä avointa vihaa saksalaisia kohtaan. "Dokumentin" perusteella toista maailmaan sotaa eivät voittaneetkaan liittoutuneiden valkoiset kansat, vaan juutalaiset, joiden puolesta euro-amerikkalaiset vuodittivat vertaan. 

Elokuva yrittää kovasti vakuuttaa, että juutalaiset sotilaat antoivat merkittävän sotapanoksen Euroopassa. Heidät esitetään urhoollisina taistelijoina, joihin tästä huolimatta suhtauduttiin vieroksuen. Eräs haastatelluista juutalaissotilaista kertoo, että "rotuviha" juutalaisia ja mustia kohtaan on häpeällistä, mutta ei puhu mitään Amerikan japanilaisista. Heitä saattoi rotuvihata kuka tahansa, olivathan he "pahojen" puolella. Koko dokumentin ajan juutalaiset narisevat siitä, että joku saattoi sanoa heistä jotain ikävää. Kokonaan poissuljeuttua filmissä on tietenkin ajatus, mitä pahaa juutalaiset ajattelevat ei-juutalaisista. 

Katsojan vihaa kasvatetaan ennalta-arvattavaa loppua kohti kuin tarkoin suunnitelluissa kultaisen leikkauksen draamoissa. Loppupuolen huippukohta on tietenkin keskitysleirien vapauttaminen, josta otetaan tuttuine kuvineen kaikki tunnekuohut irti.

Ohjelman vihaan kiihottamisen takana on tietenkin nostaa juutalaiset kaiken arvostelun yläpuolelle. Tämänkaltaisten filmien tehtävänä on kertoa valkoisille eurooppalaisille, että heidän on heti ja ehdoitta antauduttava juutalaisten intresseille. Kuten professori Kevin MacDonald kirjoittaa kirjassaan Culture and Critique, ”juutalaisten älyllisen toiminnan yhtenäinen teema valistuksen ajalta lähtien on ollut muovata juutalaisten etniset edut ja itse juutalaisuus näyttämään ainutlaatuisen ja korvaamattoman moraalisen näkemyksen ilmaukselta”.

Historia-dokumentissa tämä näkyy siinä, kuinka juutalaiset ylistävät osuuttaan sodan jälkeisissä tasa-arvoliikkeissä, joiden moraalisen sädekehän varjossa on ajettu ensisijassa valkoisen valtaväestön vallan vähentämistä. Toisin sanoen juutalaisten todellinen syy osallistua ns. kansalaisoikeusliikkeeseen oli siinä, että se lisäsi heidän vaikutusvaltaansa samalla kun voitiin vähentää heidän kilpailjoinaan pitämiensä anglosaksien yhtenäisyyttä ja valtaa. 

Nyt juutalaisilla on niin paljon valtaa, että he voivat täysin avoimesti kertoa olevana rodullisen integraation eli rodunsekoituksen ja värillisen maahanmuuton pääarkkitehtejä. MacDonaldin mukaan Amerikan eurooppalaiset hyväksyvät nykyään mitä tahansa, mikä on juutalaisten etujen mukaista, sillä vain asettuminen heidän puolelleen edustaa ainoaa ”oikeata” puolta ja ”väärää” puolta kategorisesti taas se, jossa kritisoidaan tai kyseenalaistetaan juutalaisten edut. 

Illan tv-dokumentti tekee selväksi sen, että juutalaisille ei ole suhteettoman suuren valtansa pönkittämiseksi riittänyt kaksinaismoralistinen oppi, jossa valkoinen ei-juutalainen enemmistö on houkuteltu luopumaan intresseistään, samalla kun he itse ovat kynsin hampain haalineet itselleen lisää valtaa. Kaksinaismoralismin lisäksi he ovat saaneet ei-juutalaiset valkoiset puolustamaan juutalaisten etuja lähes kiihkeämmin kuin juutalaiset itse.

Dokumentissa haastattelut juutalaiset eivät turhaan peittele oman ryhmänsä vallan kasvua. Esimerkiksi juutalainen historioitsija Jonathan F. Sharna sanoo voitonriemuisena:

1950-luvulla juutalaisuudesta tuli todellinen amerikkalainen uskonto. Ei voitu puhua enää kristillisestä maasta. Puhuttiin juutalais-kristillisestä maasta. 

Kun kuulette eurooppalaisperäiselle väestölle täysin vieraan oksymoronin "Juutalais-kristillinen kulttuuri", älkää enää ihmetelkö mistä termi on lähtöisin ja kenen etua se palvelee.

Ohjelman pääasanomana on julistaa, kuinka juuri juutalaiset ovat se ihmeellisen hieno väestöryhmä, joka ymmärsi opastaa Amerikan valkoiset arvostamaan valikoivaa suvaitsevaisuutta (valkoisten edun puolustajia ei tarvinnut suvaita), monikulttuurisuutta, rodunsekoitusta ts. kaikkea sitä, jolla työllään kansakunnan rakentaneet valkoiset luovuttavat valtansa Levantin perilisten haltuun ja samalla sinetöivät indoktrinoidussa itseinhossaan oman rotunsa kohtalon.

KANSANVIHOLLISET TEILLÄ ON AINA KESKUUDESSANNE

Joskus sitä toivoo, että kun tietyistä tuhoisista virkamiehistä ja -naisista ei ole vähään aikaan kuulunut julkisuudessa mitään, he ovat joko jääneet eläkkeelle tai poistuneet lopullisesti keskuudestamme. Esimerkiksi kansallismielisten urkintaa aikoinaan kiristänyt Suojelupoliisin päällikkö Seppo Nevala (sos. dem.) poistui potkut saatuaan oman käden kautta vuonna 2008 ja hieman myöhemmin verorikosten vuoksi hyllytetty poliisiylijohtaja Markku Salminen ymmärsi myös rikostensa vakavuuden ja "kuoli epäselvissä olosuhteissa". 

Valitettavasti ison kaliiperin kansanvihollisia ei samanlainen kosminen oikeudenmukaisuus useinkaan tavoita kuten on laita Vantaan nykyisen kaupunginjohtajan ja presidentti Tarja Halosen suosikki Ritva Viljasen (sos. dem.) kohdalla. Ymmärtämättä vielä tekojensa vakavuutta on todennäköistä, että oikeus toteutuu aikanaan vasta kansantuomioistuimessa. Sinne tulee kuulumaan myös maamme ensimmäisenä vähemmistövaltuutettuna vuosina 2002–2007 toiminut Mikko Puumalainen, jonka moni on luullut jo kadonneen tuholaistöistään, koska häntä ei ole enää nähty pitkään aikaan median mielipideautomaattina.

Suomalaisten kannalta on ikävää, että hän näyttää olevan tuoreen Ylen uutisen Oikeuskanslerinvirasto pitää hallituksen esitystä kansalaisuuden menettämisestä monin paikoin ongelmallisena perusteella hyvissä sielun ja ruumiin voimissa. Nykyään apulaisoikeuskansleriksi kiivennyt Puumalainen paljastaa uutisjutun lausunnoillaan olevansa se sama suomalaisvihamielinen mädättäjä kuin 2000-luvun alussa, tosin sillä erotuksella, että nykyään tällä puna-troijalaisella on enemmän vaikutusvaltaa kuin aiemmin.

Puumalaista  ei edelleenkään kiinnosta enemmistönä olevien todellisten suomalaisten asiat, vaan hän pitää heitä lähinnä kuhnureina, joiden ainoa tehtävä on elättää ja paapoa kehitysmaista tunkeutuneita kunniakansalaisia. Siksi hänen suurin huolensa kansalaisuuden menettämistä koskevassa uudessa lakiesityksessä on se, miten se vaikuttaa täällä jo kansalaisuuden saaneisiin terroristisiin ulkoeurooppalaisiin:

– Uudistuksen olennaisin muutos ei ole se, että kansalaisuuden menettämisen jälkeen ei voi enää äänestää vaaleista. Sitäkin merkittävämpää on, että ihminen voidaan karkottaa maasta eikä kansalaisuus suojaisi häntä enää tältä. Siinä pitäisi esimerkiksi määritellä tarkemmin sitä, miten kansalaisuuden menettäminen vaikuttaisi karkottamiseen.

Kansalaisuuden peruuttaminen muukalaisterroristeilta ja niiltä etnisiltä suomalaisilta, jotka ovat syyllistyneet maanpetos- ja valtiopetosrikoksiin, kuulostaa järkeen käyvältä toimenpiteeltä. Oikeudenmukaisessa Suomessa kansalaisuuden menettäisi isänmaan edun vastaisuuden vuoksi moni poliitikko ja virkamies, mutta uudella lailla tuskin viitataan heihin. Foliohatulle ei ole tarvetta kun spekuloidaan todennäköisyyttä, jossa tulevaisuuden federalistisessa EU:ssa valtiopetoksiksi katsotaan maahanmuuttokriittisyys, etnonationalismin julistaminen, heteronormatiivisten perhearvojen puolustaminen ja EU-vastaisuus. 

                                                         *************************

Yle hehkuttaa jälleen mustien aisankannattajana toimivaa näyttelijä Jasper Pääkköstä uutisessa Spike Leen leffan rasisti Jasper Pääkkönen: USA:ssa olin mustien koulukaverieni mukaan erilainen valkoinen, koska en ymmärrä ihonväriä. Toimittaja Janne Sundqvistin kyhäämä juttu on kuin suoraan lukioaineesta, jossa pyrkyrioppilas toistaa kaikki yksisilmäiset "valkoisen syyllisyyden" kliseet, joita opettajat ovat ideologisessa vimmassaan kaataneet oppilaiden kurkusta alas. 

Amerikan nykytilanteen tuntien ja maailman rasismitilastot tiedostaen uutinen sivuuttaa faktat täysin ja kuvaa mustat pelkkinä rasismin uhreina, joiden omaa etnosentrisyyttä ei nähdä ongelmana. Mutta kun halutaan mitata tilastollisesti värinäköä korostavaa rotuväkivaltaa ja raiskauksia, niin juuri mustat syyllistyvät niihin moninkertaisesti enemmän kuin valkoiset tai aasialaiset, mutta tämä ei häiritse toimittajan toistamaa valheellista narraatiota. 

Pelkästään mustien etua ajava ohjaaja Spike Lee selittää "rasismin" viiden sentin keittiöpsykologialla sanomalla haastattelussa, että rasismi kumpuaa epävarmuudesta ja "siitä, että etsii toisesta ihmisestä syytä sille, miksi itsellä ei mene niin hyvin kuin voisi mennä". Lisäksi hän väittää, että nimenomaan rasistit (Spike Leelle vain valkoiset voivat olla rasisteja, joka on jo sinällään rasistinen olettamus) uskovat, että kaikki ihmiset eivät ole lähtökohtaisesti tasa-arvoisia, vaikka jokainen maan pinnalla oleva ihminen ymmärtää saman tosiasian, kunhan vain lopettaa teeskentelynsä sosiaalisista syistä. Ainoa keino vähentää ihmisyhteisöjen luonnolliseen suojajärjestelmään kuuluvaa "rasismia" on olla rakentamatta  monikulttuurisia yhteiskuntia, joissa pakkotuotettu diversiteetti luo väistämättä etnistä kilpailua ja siten "rasismia". Jostain syystä tämä antirasismi ei kelpaa valkoisista riippuville mustille ja länsimaiden rasisminvastaisille liberaaleille.

Syy, miksi Yle jankuttaa ties monennettako kertaa uudesta Spike Leen elokuvasta, on siinä, että näin se pääsee jälleen märehtimään rasismia, jolla voidaan syyllistää valkoisia. Toisaalta kun katsoo mustan väestönosan nykytemmellystä länsimaissa, on vaikea arvioida keneen tällainen yksipuolisen läpinäkyvä vihapropaganda enää vakavassa mielessä uppoaa. Yle Watch kirjoitti Pääkkösen ja Spike Leen samaisesta elokuvasta BlacKkKlansman viimeksi tämän vuoden toukokuussa:

On selvää, että tehdäkseen uraa juutalaisten hallitsemassa vasemmistoliberaalissa Hollywoodissa näyttelijän täytyy omaksua tuon propagandatehtaan länsimaista tuhoa edistävät epäarvot. Tämä tuskin tuottaa vaikeuksia elokuvateollisuuden muotiaatteita kannattavalle Pääkköselle, joka on aiemmin esittänyt mm. olkiukkoamaista karikatyyriä natsiskinheadista surkuhupaisassa propagandapläjäyksessä Leijonasydän.  

Ylen toisessa uutisjutussa Jasper Pääkkönen roolistaan Spike Leen elokuvassa: Jos joku olisi sanonut vuosi sitten missä olen nyt, olisin pitänyt harhaisena "näyttelijäsankarimme" ylistää mustaa elokuvaohjaajaa, joka ei olisi mitään ilman liberaalijuutalaisten elokuvamogulien hyväksyntää. Pääkkönen pitää mustien etua ajavaa etnosentristä "kansalaisoikeustaistelijaa" lähes pyhimyksenä, vaikka tämä on ohjannut häpeämättömän propagandaelokuvan rotuseparatisti Malcolm X:stä.

                                                         *************************

Näyttelijä Jasper Pääkköstä käsitellyt uutisraportti ei olisi ollut mitään, ellei siinä olisi syytetty (valkoisesta) "rasismista" myös Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpia. Jutussa kun mainitaan, että ohjaaja Spike Lee "on syyttänyt presidentti Donald Trumpia ovien avaamisesta rasistisille mielipiteille". 

Samaa katteetonta Trump-demonisointia löytyy viikon vanhasta Ylen verkkosivujen uutisesta Trump nimitti amerikkalaisia miljardöörejä "globalisteiksi" – tiesitkö, että sanaa käytetään juutalaisvastaisena herjana? Vaikka uutisessa myönnetään, että käytännössä Trumpin hallinto on vaikutusvaltaisten juutalaisten miehittämä, toimittaja Anna Saraste syyttää presidenttiä silti antisemiitiksi. Sarasteen mielestä maailmanpolitiikan ja talouden harmaiden eminenssien juutalaisuutta ei saisi mainita julkisuudessa. Hän menee pahamaineisten sionistien kanssa jopa niin pitkälle, että jo globalisteista puhuminen on antisemitismiä, sillä se tuo esiin totuuden, jota ei saisi sanoa kansalle ääneen. Ennalta arvattavia olkiukkoja (mm. Siionin viisaiden pöytäkirjat ym.) ja liberaaleja puolivalheita (Median vääristelemä Trumpin kommentti "persläpimaista") tekstissään viljelevä toimittaja kirjoittaa:

Talking Points Memo -sivusto kertoo, että Trumpin kampanjan viimeinen televisiomainos esitteli hänen vastustajinaan neljä yhdysvaltalaista, joista kolme on juutalaisia: suursijoittaja George Soros, Goldman Sachsin puheenjohtaja Lloyd Blankfein ja Yhdysvaltain keskuspankin silloinen johtaja Janet Yellen. Neljäs vastustaja oli hänen vastaehdokkaansa Hillary Clinton.

Onko se realismia vai antisemitismiä, että Trump luetteli ääneen hänen ankarimmat ja vaikutusvaltaisimmat vastustajansa? Ei kai se voi olla Trumpin vika, että he "sattuvat olemaan" juutalaisia, mutta toimittaja saa jotenkin myös tämän väännettyä istuvaa presidenttiä vastaan. Tällaisia "uutisia" lukiessa tulee mieleen, että Yleltä ja länsimaiselta valtamedialta ylipäätään alkaa olla Trumpin suhteen paukut lopussa.

                                                         *************************

Yle TV1, torstai 9.8.2018 klo 22:40, Ulkolinja: Ruotsin uusi pakolaispolitiikka 

Ruotsi tunnettiin pitkään liberaalista suhtautumisesta maahanmuuttajiin. Vuoden 2015 pakolaiskriisi sai kuitenkin myös Ruotsin tiukentamaan pakolaispolitiikkaansa. Miten näin kävi? HD Kuulovammaisille tarkoitettu tekstitys: ruotsi. Äänitekstitys: suomi

Liian myöhään, ja liian vähän. Länsinaapurimme ei voi selviytyä enää kuin puhdistavalla verellä ja raudalla tai taantua afrikkalaiseksi "persläpimaaksi" (kuten Trump asian väitetysti ilmaisi), josta kaikki haluavat pois. Kummatkin ovat huonoja vaihtoehtoja, mutta "liberaalit" tämän sulatusuuni-sopan ovat keittäneet, joten pistelkööt nyt sitä poskeensa.

HOLLYWOODIN PUNALIBERAALIT RAPPIOMORALISTIT PALKITSIVAT ITSENSÄ OSCAR-GAALASSA

Jos pitäisi nimetä merkittävin nykykulttuurin haara, jossa pyritään kiivaimmin romuttamaan tuhatvuotinen läntinen kultuuri, titteli kuuluisi itseoikeutetusti heprealaisen hengen myrkyttämälle elokuvateollisuudelle. Vaikka Hollywood ei olekaan enää ainoa rappioliberaalin aivopesun lähde, on sen kattavuus ja näkyvyys kaikissa jälkiteollisissa maissa lähes ylivertainen. Sen levittämä henkinen saasta on anti-kulttuurissamme niin vallitseva, että sen vastustamisessa kansalaisen täytyy olla jo tietoisesti aktiivinen, koska Hollywoodin myrkynkylvöä ei voi välttää oikeastaan missään mediassa. 

Viime yönä Suomen aikaan pidetty Oscar-gaala ei ollut muuta kuin punaliberaalin mediaeliitin yli neljä tuntia kestänyt omakuvaonania. Jälleen kerran typertynyt länsimainen katsoja sai nähdä, kuinka hurskastelevan tekopyhyyden ennätykset rikottiin mitään häpeämättömällä kepeydellä. Silti Suomestakin löytyy huomattava määrä kuluttajazombeja, jotka eivät kykene tunnistamaan Oscar-gaalassa puhuneiden voittajien uusmarxilaisuutta. Heille nämä suuren maailman glamouria edustavat väärät idolit saattavat näyttää jopa moraalisen kirkasotsaisuuden airueina, vaikka kyseessä ovat enimmäkseen hedonismin liemissä marinoituneet degeneraatit, joiden kuvottavassa omahyväisyydessä ei ole mitään ihanteellista. 

Kuka tahansa itselleen rehellinen toimittaja voisi muutamalla lauseella ampua alas koko irvokkaan Oscar-sirkuksen. Valtamediassa ei ole kuitenkaan esiintynyt juuri mitään todellista kritiikkiä vuoden merkittävintä propagandatahtumaa kohtaan. Päinvastoin, esimerkiksi Yle kirjoittaa hyväksyvästi tuoreesta Oscar-gaalasta jutussaan Analyysi: Oscar-gaala ylisti naisia ja jätti heidät palkitsematta:

Matolla otettiin kantaa. Kommentoitiin naisten asemaa parantavia liikkeitä. Sanottiin, että aika on tullut. Juhlittiin afroamerikkalaisen elokuvan uutta kukoistusta. Kaikkea täysin syystä.

Toimittaja Janne Sundqvistin mielestä kaikki oli tähän asti hyvin punaliberaalissa riemujuhlassa, kunnes varsinainen palkintojen jako alkoi. Kaikki ei mennytkään matemaattisen tasa-arvokommunismin mukaan!

Silti jokin oli jo jäänyt tähän, jämähtänyt paikalleen. Ainakin Oscar-illaksi. On hätkähdyttävää tajuta, että vaikka elokuva-ala niin juhlavasti ja kovaäänisesti mainosti viettävänsä naisten vuotta, eivät ehdolla olleet 50 naista voittaneet juuri mitään.  

Kahden naisnäyttelijöille annetun palkinnon lisäksi naisia löytyi vain neljästä palkitusta työparista tai porukasta. Yksikään nainen ei voittanut yksin omaa kategoriaansa.

Elokuva-ala on erittäin kilpailtu, koska se tuo menestyjille erittäin suuren statuksen. Tämä selittää myös sen, miksi suurin osa elokuvaohjaajista, käsikirjoittajista ja huippunäyttelijöistä on kilpailuhaluisia miehiä. Naisiin verrattuna heitä on moninkertaisesti enemmän samoin kuin Nobel-pakintojen saajissa. Punavireät toimittajat eivät halua tätä tosiasiaa tunnustaa, vaan pitävät itsepintaisesti kiinni tasa-arvofetisismistään ja vaativat, että puolet Oscarin saajista pitäisi olla joko naisia tai mustia. 

Luonnollisesti Ylen toimittaja iloitsee valkoisten vastaisesta rasismista, jota juhlistaa mustien tekemä palkittu kauhuelokuva Get Out. Siinä valkoisten tappaminen on cool, jopa niin, että kieroutunut valkoinen liberaali tulkitsee sen virkistäväksi "rasismin vastaisuudeksi":

Tänä vuonna ehdokkaista löytyi rasismia perkaava satiirinen kauhuelokuva Get Out ja romanttinen fantasiaseikkailu The Shape of Water. Kumpaakaan niistä ei olisi aina päästetty edes ehdolle genrensä takia. Hienoa elokuva-akatemian muutoksessa on se, että Oscareilla on oikeasti vaikutusta siihen, millaisia elokuvia Hollywoodissa tehdään. Isot tuotantoyhtiöt tekevät elokuvia rahasta tai maineesta, eikä niille mikään ole Oscar-palkintoa selkeämpi maineen mittayksikkö.

Jotta toimittaja Sundqvistin asenne ei kävisi epäselväksi, hän ylistää juttunsa lopussa toista mustaa ylivaltaa ja valkoista syyllisyyttä saarnaavaa elokuvaa Black Panther: 

Yksi mittari voi olla se, kelpuuttaako uusi akatemia vihdoin myös supersankarielokuvan tärkeisiin palkintokategorioihinsa. Kulttuuri-ilmiöksi ylistetty Black Panther täyttää ainakin kaikki muut vaatimukset.

Ylen toisessa Oscar-jutussa, Kolme puheenaihetta Oscar-gaalasta: Frances McDormand, yllätyksettömyys, ja mikä ihme on inclusion rider, kerrotaan tarkemmin tapahtuman poliittisesta luonteesta: "Gaalassa näkyi usko elokuva-alan moniarvoistumiseen". Valkoiselle elokuvalipun maksajalle tämä tarkoittaa valkokankaalla enemmän mustia ja meksikolaisia ja vähemmän normaalia heteroseksuaalisuutta.

Elokuva-alalla on koettu vallankumouksellista liikehdintää viime syksystä lähtien, kun näyttelijä Alyssa Milano kehotti jakamaan kokemuksia seksuaalisesta häirinnästä Twitterissä. Tuli Me too, tuli Time's up. Gaala on ollut poliittinen aiemminkin. Edellisvuosina polemiikkia heräsi valkoisten yliedustuksesta avainsanalla Oscars so white.  

Valo pilkistää tunnelin päässä, vaikka moniarvoistumisen vallankumous on vielä kesken. Tunnelma oli toiveikas sekä punaisella matolla että itse gaalassa. Menneitä ei enää alleviivattu, vaan harvat kannanotot olivat luonteva osa juhlallisuuksia.

Sentimentalistisessa vetistelyssään 2010-luvun Meryl Streepin paikan ottanut Frances McDormand julisti palkintopuheessaan sellaista punaliberaalia jeremiadia, että se ei välttämättä miellytä hänelle palkan maksavia elokuvamoguleja:

Vaikka Frances McDormand varasti show'n, hänen puheensa loppu saattoi hämmentää: "Minulla on teille kaksi sanaa: inclusion rider." Mitä ihmettä vaikeasti suomennettavat sanat tarkoittavat? The Guardian selvitti asiaa tuoreeltaan. Inclusion rider on pykälä, jonka näyttelijä voi vaatia kirjattavaksi sopimukseensa. Pykälä edellyttää elokuvan tekijöiltä moniarvoisuutta – tarkemmin sanottuna se edellyttää, että elokuva vastaa sijaintinsa demografiaa eli väestöpohjaa.

McDormand ei ehkä ymmärrä mitä tuo vaatimus merkitsisi, jos sitä noudatettaisiin edes suurin piirtein. Yhdysvalloissa on juutalaisia väestöstä noin 2,5%, mutta he omistavat Hollywoodin laskentatavasta riippuen 85-90-prosenttisesti. Aikooko McDormand siis vaatia juutalaisen ylivallan päättymistä elokuvateollisuudesta? Tuskinpa vain, sillä hän pitäisi sitä mitä anteeksiantamattomampana antisemitisminä. Juutalaiset ovat Hollywoodin koskemattomat, kun taas valkoisilta wasp-miehiltä voidaan vaatia elokuvaroolien vähentämistä entisestään.


                                                     ******************************

Yle TV1, maanantai 5.3.2018 klo 19:00, Historia: Obersalzbergin lapset 

Obersalzberg oli Hitlerin ja hänen lähimpien uskottujensa vapaa-ajan asunto vuoristossa. Nyt siellä vaikuttaneiden lapset kertovat ensimmäistä kertaa kokemuksistaan natsi-idyllissä. (U) HD Kuulovammaisille tarkoitettu tekstitys: suomi. Äänitekstitys: suomi.

Ohjelman esittely täällä. Jälleen kerran voidaan perustellusti kysyä, mitä historiallisen tietämyksen lisäarvoa tällainen "dokumentti" palvelee. "Dokumentissa kuullaan nyt jo iäkkäiden henkilöiden omakohtaisia kertomuksia". 

Vanhukset kertovat millaisia muistikuvia heillä on lapsuudesta eli noin 80 vuotta sitten, jolloin he olivat nähneet vilahduksen Adolf-sedän vierailusta. Täytyy sanoa, että nyt on tutkiva journalisimi huipussaan. Kun ei Hitleristä muuta enää keksitä, pannaan mikrofoni lapsuutensa kolmannessa valtakunnassa viettäneiden itävaltalaisvanhusten eteen. Pääsasia että päästään jauhamaan nazzeista.

Yle TV2, maanantai 5.3.2018 klo 19:00 Nuorena kaapista ulos 

Yhä nuoremmat tulevat kaapista, mutta mitä teini-ikäinen kokee huomatessaan olevansa homo tai transsukupuolinen? Viisi brittinuorta kertoo avoimesti elämästään ja itsestään, unohtamatta ympäristön yllättäviäkin reaktioita. (U) HD Äänitekstitys: suomi.

Yle Teema, maanantai 5.3.2018 klo 20:00 Oscar-gaala 2018 

Maailman tunnetuimmat elokuvapalkinnot jaetaan Hollywoodissa nyt jo 90. kerran. Juontajana on koomikko Jimmy Kimmel. Suomenkielinen tekstitys. HD Äänitekstitys: suomi.

OSCAR-GAALA JÄLLEEN KULTTUURIMARXILAISEN PROPAGANDAN RIEMUJUHLA

Kuka hallitsee Amerikkaa?

Yle uutiset tv:ssä, radiossa ja verkossa on kertonut näyttävästi viime öisestä Yhdysvaltain elokuva-akatemian järjestämästä Oscar-gaalasta. Tänään koko gaala näytetään Teemassa uusintana:

Yle Teema, 29.2.2016 klo 20:00, Oscar-gaala 2016

Vuoden tärkein elokuva-alan tapahtuma Oscar-gaala 2016 Hollywoodista pikauusintana. Ohjelmassa on suomenkielinen tekstitys. HD Äänitekstitys: suomi.

Vielä 1970- ja 80-luvulla neuvostoystävällinen Yle nyrpisteli nenäänsä "länsimaista rappiota" promotoivalle Oscar-gaalalle, mutta kommunismin romahduksen jälkeen Vasemmistorannikon (Kalifornian Left-Coast) kulttuurimarxilaisuus on alkanut maistua yleläisistä suorastaan herkulliselta, jonka vuoksi gaaloissa esitettyjä punaliberaaleja puheenvuoroja on ylistetty kritiikittä.

Liberaalijuutalaisten kiistatta hallitseman Hollywoodin valkoista väestöä vastaan suunnattu audiovisuaalinen viha ja rasismi on jo pitkään ollut unelmatehtaan maan tapa. Viimeksi pari vuotta sitten parhaan elokuvan palkinnon sai valkoisia demonisoiva orjasatu 12 Years of Slave. Hyvässä muistissa ovat myös heprealaisten elokuvamogulien kädestä syövän kultapoju Quentin Tarantinon viimeisimmät elokuvat Django Unchained (2012) ja The Hateful Eight (2015), joiden sadistinen rasismi valkoisia kohtaan meni läntisen maailman valtamedioissa pelkällä olankohautuksella. Havainto kertoo pelottavalla tavalla siitä, kuinka "meidän" mediaeliittimme on normalisoinut eurooppalaisiin kohdistuvan rotuvihan ja kaunan.

Kuten aikaisempinakin vuosina, Oscar-gaalassa valitut elokuvat ja esitetyt puheenvuorot vahvistivat samaa uusmarxilaista identiteettipolitiikkaa, jonka riepomana koko sivilisaatiomme on ollut 1960-luvulta saakka. Silti kriittinen median seuraaja ei voi olla hämmästymättä millaisiin mittoihin esimerkiksi rasismista vinkuminen meni Oscar-gaalassa tänä vuonna. Tästä kertoo Ylen juttu Näkökulma: Oscar-juontajan syyttävä sormi löysi kohteensa – valkoinen yleisö vaivaantui, jossa juontajaksi valittu musta näyttelijä Rick Rock valitteli Hollywoodin "rasismia". Onhan se aikamoista rodullista syrjintää päästää musta mies haukkumaan miljardiyleisölle valkoisia rasisteiksi!

Ylen toimittajat Janne Sundqvist ja Jenni-Maarit Koponen komppaavat Rick Rockia kun he kirjoittavat, että valkoihoisille näyttelijöille tarjotaan enemmän kiinnostavia rooleja vakavammissa, Oscar-kelpoisissa elokuvissa. Tosiasia kuitenkin on, että 12% Yhdysvaltain väestöstä edustaville mustille annetaan reilusti enemmän näkyvyyttä elokuvissa kuin heidän lukumääränsä oikeuttaisi. Vapaassa kilpailussa määrä olisi huomattavasti alhaisempi, mutta punaliberaalissa Hollywoodissa mustille on annettu epäreilusti valtava kiintiö rooleja, joita he eivät omin voimin ja kyvyin saisi ja tämä vain ideologisista syistä. Lisäksi mustien esittämät roolit ovat hyvin positiiivisia; tv-sarjoissa ja elokuvissa he esiintyvät mm. lääkäreinä, matemaatikkoina ja tietokoneneroina, siis tehtävissä, joita heitä löytyy äärimmäisen vähän tosielämässä. Sen sijaan roistojen ja vastenmielisten tyyppien roolit on "annettu" lähes pelkästään valkoisille miehille. Rock on toki oikeassa siinä, että Hollywoodissa todella on etnistä suosintaa, mutta hän nimeää sen kohteet poliittisesti korrektisti täysin väärin. Juutalaisten ylivallasta Hollywoodin omistajina, tuottajina ja näyttelijöinä ei uskalla puhua kukaan, sillä se tietäisi välitönä boikottia kuten kävi Marlon Brandolle ja Mel Gibsonille.

Valkoisia ei-juutalaisia vastaan hyökkäsi myös Alejandro González Iñárritu, joka palkittiin gaalassa parhaana ohjaajana The Revenant -elokuvasta. Puheenvuorossa hän julisti valheellista liberaalia latteutta, että "meidän" on päästävä irti rotuajattelusta (hän käytti sanaa tribal eli heimo, mutta Yle oli kääntänyt sanan roduksi), sillä puhe ihonväristä on yhtä olennaista kuin puhe hiusten pituudesta. Etnisyyden ja yhteisöllisten juurien pitämistä merkityksettöminä ja niiden redusoiminen pelkkään ihonväriin on röyhkeää valhetta, jonka jokainen täysjärkinen käsittää pelkäksi sentimentaaliseksi marxilaiseksi sanahelinäksi. Tieteellisiin julkaisuihin viittavassa jutussaan bloggaaja Tuonen Joutsen kirjoittaa:

Etnisyys menee ihoa syvemmälle. Jos otetaan vaikkapa 2 ryhmää, itä-aasialaiset ja Saharan eteläpuoliset afrikkalaiset, ovat heidän ulkoiset eronsa jo huomattavat. Kun ryhdytään katsomaan pintaa syvemmälle, löytyy lisää eroavaisuuksia: mustaihoisilla sirppisoluanemia on tyypillinen sairaus, kun taas itä-aasialaisilla sitä ei ilmaannu juuri lainkaan. Mustaihoisten lihakset ovat myös erilaiset. Heidän lihaksensa sisältävät enemmän nopeasti jännittyviä soluja, mikä on osin syynä afrikkalaisten urheilumenestykselle. Itä-aasialaisilla on kehossa paljon vähemmän alkoholia pilkkovaa entsyymiä kuin afrikkalaisilla, joten he humaltuvat nopeammin. 

(...) Keskimääräinen ÄO on kaikkien keskiarvojen tavoin ryhmille pätevä, ei yksilöllisesti pätevä. Jokaisessa ryhmässä on omat huippuyksilönsä, eikä pelkän rodun perusteella voi tietää, mihin kohtaan älykkyyden kellokäyrää kukin sijoittuu. Vaikkapa syyrialainen, jonka ÄO on 100, on oman ryhmänsä huippuyksilöitä, koska heidän keskiarvonsa on n. 83. Suomalaisella taas 100 olisi vain keskimääräinen tulos, ja ashkenasi-juutalaisella se olisi ryhmän keskitasoon nähden huono tulos. Somalien keskiarvoälykkyys 68 taas laskettaisiin suomalaisella lapsella jo kohtalaisen vakavaksi henkiseksi jälkeenjääneisyydeksi, ja lapsi ei mitenkään pärjäisi tavallisessa koulussa.

Oscar-gaalan seuraaja ei voi tuntea kuin hämmentynyttä hilpeyttä Alejandro González Iñárritun lausunnon vuoksi. Tämä Gutmensch valittaa mustan Rick Rockin tapaan Hollywoodin rasismista, vaikka samalla tuo nimenomainen "rasistinen elokuvateollisuus" palkitsee hänet gaalassa, jossa hän voi vapaasti syyttää valkoisia rasismista. Meksikolaisohjaajalle kommunistinen toive rotuajattelusta luopumisesta koskee arvatenkin vain valkoisia, sillä hän on tuskin vaatimassa, että meksikolaisten ja juutalaisten pitäisi luopua etnosentrisyydestään. Ilmeisesti hän ajattelee, että rasismista päästäisiin, jos vain valkoiset tekisivät kollektiivisen itsemurhan, vaikka jo nyt tiedetään, että esimerkiksi latinot, aasialaiset ja afro-amerikkalaiset tappelevat keskenään kiitettävästi ilman valkoisiakin. Valkoisten puuttuessa rasismi vain jatkuisi entistä räikeämpänä, koska poliittisen korrektiuden näkyvimmät saarnaajat olisivat poissa.

Elokuvateollisuuden toinen mädättävän identiteettipolitiikan tukijalka, poikkeava seksuaalisuus, näkyi sekin vahvana gaalassa, sillä parhaan naissivuosan palkinnon sai odotetusti (heh)  Alicia Vikander transsukupuolisuudesta kertovasta Tanskalainen tyttö -elokuvasta. Ylen miehimys-toimittaja Jussi Mankkinen ei malta olla haastattelamatta homoseksuaali Ian McKelleniä, jolta hän saa mielipiteet, jotka hän voisi itsekin allekirjoittaa. Jutussa Taru sormusten herra- elokuvan tähti: Homofobia on Hollywoodissa yhtä iso ongelma kuin rasismikin  McKellen vaatii vallanhaluisen homoliberaalin tavoin lisää homostelua Hollywoodiin. Koska homot ovat olleet jo pitkään Hollywoodin valtavirtaa, tarvittiin tällä kertaa uusia perverssiyden rajanylityksiä, jolla hieroa konservatiivisen väestönosan naamaa:

Tänä vuonna Oscar-ehdokkaana on ollut myös tapahtuman historian ensimmäinen transsukupuolinen henkilö. Racing Extinction- dokumentissa kuultavan Manta Ray- laulun esittää Anohni eli Antony and the Johnsons- yhtyeessä vaikuttanut Antony Hegarty.

Upean voimaannuttavaa ja miehiä kyykyttävää feminismiäkään ei unohdettu. Kuusi Oscaria rohmunnut Mad Max: Fury Road sai kehuja viihteellisestä elokuvallisuudestaan, mutta ennen kaikkea tiedostava väki kuten Ylen toimittaja kiitti sitä sen sisällöstä ja moitti valitsoijoita:

Elokuvan feministinen näkökulma olisi ansainnut tunnustuksen. Valitettavasti toimintaelokuvaan sisällytetty yhteiskunnallisuus ei näyttänyt joko riittäneen tai avautuneen äänestäjille.

Entä se "paras" elokuva? Sellaiseksi valittiin katolisen kirkon pedofiiliskandaalista kertova draama Spotlight. Tunteisiin vetoava elokuva sai myös palkinnon alkuperäisestä käsikirjoituksesta. Juutalaisten tuottama, valkoisten kristillisyyttä demonisoiva elokuva, oli melko ennalta arvattava valinta Oscar-voittajaksi. Olisi vaikea kuvitella, että heprealaisten miehittämä Amerikan elokuva-akatemia palkitsisi elokuvan, jossa kerrottaisiin muslimien lapsiavioliitoista tai New Yorkin rabbien tekemistä pedofiilisistä raiskauksista. 

Valkoisille vihamielisen rotukysymyksen ja perverssiyden normalisoinnin lisäksi Amerikan elokuvasäätiön kolmas suosikkiteema on ollut holokausti, eikä se jäänyt tälläkään kertaa huomioimatta. Tämän vuoden holokausti-exploitaatiosta vastasi unkarilainen elokuva Son of Saul, joka sai parhaan vieraskielisen elokuvan palkinnon. László Nemesin "koskettava elokuva" kertoo Auschwitzin keskitysleirin vangista, joka uskoo löytäneensä keskitysleirin uhrien joukosta poikansa ruumiin.

Näin tuli pantua tämän vuotinen Oscar-gaala pakettiin, jonka sisältö oli eurooppalaisten intressille entistäkin myrkyllisempi. Jotain hyvääkin on sentään tapahtunut, sillä amerikkalainen suuri yleisö alkaa olla jo kypsä näiden hyväosaisten hyväkkäiden moraaliposeeraukseen (puolen tusinaa lentokonetta omistava Leonardo di Caprio puhui ilmastonmuutoksesta ja huoran pukuun tälläytynyt Lady Gaga saatteli lavalle yliopistojen raiskausten uhreja):

Räväkästä juontajasta huolimatta gaala oli tunnelmaltaan vaisu. Sama vaivasi viime vuoden Oscareita, jolloin gaalan katsojaluvut olivat Yhdysvalloissa huonoimmat vuosiin. Parhaimmillaan Oscareista välittyvä elokuva-alan yhtenäisyyden tunne puuttui tänä vuonna kokonaan.

Syventävää analyysia Oscar-gaalan poliittisesta luonteesta voi lukea Edmund Connelyn tuoreesta artikkelista Jeff Gates Revisited: Deception at the Oscars.

Yle TV1. 29.2.2016 klo 20:00, MOT: Raiskaaja voittaa hovissa 

MOT tutki yli 500 raiskaustapausta. Hovioikeuksissa tuomiota useammin lievennetään ja harvoin kovennetaan. HD Kuulovammaisille tarkoitettu tekstitys: suomi.

Linkki Yle Areenaan.

Ylen verkkosivujen jutut Yle selvitti: Yli sata turvapaikanhakijaa epäiltyinä seksuaalirikoksesta – joukkoraiskauksia kaksi, perättömiä tapauksia useita ja Perättömät raiskaushuhut poliisin riesana – "Turvapaikanhakijoista ilmoitetaan herkemmin kuin muista" pyrkivät antamaan lisätukea MOT-ohjelmassa esitetyille tilastotiedoille.

Ensin mainittu uutinen väittää, että Ylen selvityksen mukaan turvapaikanhakijoiden osuus kaikista seksuaalirikosepäilyistä on ollut tähän mennessä 7–8 prosenttia. Pieneltä näyttävä prosenttiluku on kuitenkin valtava, kun 32 000 turvapaikanhakijan määrää verrataan Suomen aikuisiässä olevaan noin parimiljoonaiseen miesväestöön. 

Prosenttikikkailun suurin harha syntyy kuitenkin siitä, että se jättää huomioimatta maassa muulla kuin turvapaikanhakijan statuksella oleskelevat Euroopan ulkopuoliset ulkomaalaiset, joista osalla on jopa Suomen kansalaisuus, jonka vuoksi heidän tekemisensä menevät suomalaisten piikkiin. Mikäli kaikkien etnisesti ei-valkoisten raiskaukset laskettasiin yhteen, niiden määrä olisi 35-40 % kaikista raiskauksista ja puska- ja joukkoraiskauksista jopa 90-98%.

Jälkimmäisessä Yle-uutisessa pyritään puolestaan vähättelemään ulkomaalaisten raiskauksia ja vihjataan, että heitä vastaan nostetut perättömät ilmoitukset olisivat rasismin motivoimia, mikä saa puolestaan Meillä on Unelma -porukassa samppanjapullot poksahtelemaan. Tosiaan, kaataa vain itselleen, sillä kylmä tosiasia on, että eräät naiset tekevät perättömiä raiskausilmoituksia riippumatta syytetyn etnisestä taustasta. Ylessä ei näytetä tuntevan tuskaa siitä, että naiset tekevät perättömiä raiskausilmoituksia suomalaisista miehistä, vaan ilmoitukset muuttuvat ongelmaksi vasta sitten kun ne koskevat ulkomaalaisia.

HEGEMONISET KULTTUURINVÄÄRISTÄJÄT SAAVAT MEDIA-AIKAA YLESSÄ.

Ruben Östlund: "Jesss!... kulttuuriarvojen mädättäminen etenee!"

Yle TV 1, 30.1.2015, klo 18.00, Uutiset

Elokuvaohjaaja Ruben Östlundin haastattelu kohdasta 13:45" eteenpäin.


Ylen uutisten kulttuuritoimituksen toimittaja Janne Sundqvist haastatteli Ruben Östlundia, jota pidetään naapurimaan kuumimpana elokuvaohjaajana viimeisen palkitun tuotoksensa Turisti (2014) ansiosta. Se, että joku elokuvaohjaaja on "kuuma" Ruotsissa kuten aiemmin Lukas Moodysson, saa kansallisen tarkkailijan antennit heräämään. Eikä punatutkan vaisto pettänyt tälläkään kertaa, sillä Ruben Östlund on juuri sellainen tiedostava ja näennäistabuja rikkova "yhteiskuntakriittinen" (synonyymi sosialistille) ohjaaja kuin vain voi Moraaliselta suurvallalta odottaa.

Uuden ajan audiovisuaalisille propagandisteille, kulttuurinvääristäjille, on tyypillistä, että he salaavat manipulatiivisen arvovaikuttamisen kertomalla, että he toivovat vain herättävänsä yhteiskunnallista keskustelua. Haastattelussa Östlund kertookin, että 

haluan saada yleisön miettimään asoita, joita pidämme itsestään selvinä. Esimerkiksi sukupuolirooleja, jotka hyväksymme lähes automaattisesti ja jotka johtuvat kulttuuristamme kuten kuva miehestä sankarina. 

Yle puolestaan uusintaa kritiikin kulttuuria, kun se kertoi klo 20.30 tv-uutisten introssa, että ruotsalainen elokuvaohjaaja "tarttuu vaiettuihin aiheisiin". Jo kohtuullisella yhteiskunnallisten asioiden seuraamisella kuka tahansa kykenee huomaamaan, että kovasti kuulutetut tabut on rikottu jo moneen kertaan ja että tabujen metsästäjät jahtaavat vain särkyneiden tabujen olemattomia haamuja. Asiahan on pikemminkin niin, että lörpöttelevän lukeneiston asenteita peilaavassa mediassa pidetään itsestäänselvyytenä sitä, että sukupuoli on vain ympäristön luoma sosiaalinen konstruktio. Mikäli joku elokuvaohjaaja haluaisi aidosti ravistella nyky-yhteiskunnan asenteita täytyisi ensin kyseenalaistaa vallitsevat liberaalit ennakkoluulot kuten tasa-arvoinen toiveajattelu, jonka mukaan sukupuolet ja rodut ovat kyvyiltään ja olemukseltaan samanlaisia [1]. 

Östlundin kieroutuneessa profeministisessä tasa-arvoajattelussa toiset ovat tasa-arvoisempia, moraalisempia, eli parempia kuin toiset.  Tämä on itse asiassa vallitseva tilanne myös maamme kajahtaneiston keskuudessa, mutta erityisesti se on sitä Ruotsissa. Lyhyesti sanottuna Östlund pyrkii uutuselokuvassaan kiistämään miesten miehisyyden yleistämällä heidät naurettaviksi pelkureiksi – ja tämä tietenkin tasa-arvon puolustamiseksi. Esimerkiksi demarien pää-äänenkannattaja Demokraatin tuoreessa arvioissa  paljastetaan keitä tasa-arvoa kannattava ruotsalaisohjaaja pitää Turisti elokuvassa hyviksinä ja keitä kelvottomina pahiksina: 

Elokuvan miehet ovat saamattomia reppanoita, jotka hylkäävät perheensä tosipaikan tullen. Itsekkäät luovat rahakasta uraa tai hurvittelevat puolta nuorempien kanssa. Naiset sietävät liikaa kaksilahkeisten kelvottomuutta ja pärjäisivät paremmin omillaan. Kohtuutta on kai myöntää, että ivassa on totta vähintään toinen puoli.

Kuulostaa jokseenkin normipuheelta mikäli seuraa aktiivisesti maamme johtavia medioita Yleisradiota ja Helsingin Sanomia.  Koska Östlund ei uskalla suoraan mollata miehiä, hän puhuu vain miesten "roolien" kyseenalaistamisesta. Silti hän liittää Episodi-lehdessä miessukupuoleen hyvin essentaalisia piirteitä sanoessaan että hätätilanteissa "miehillä on voimakkaampi itsesuojeluvaisto". Östlund näyttää ajavan itsensä nurkkaan kun hän puolustaa "sukupuolirooleista" luopumista sillä, että ne eivät vastaa miesten ja naisten todellista olemusta. Tällainen ajattelu kiistää oletuksen miesten ja naisten perimmäisestä samanlaisuudesta, mikä taas vie perusteet yhteiskunnan ajamalta matemaattiselta tasa-arvolta. Tämä perustuu siihen, että erilaisiksi tunnustettuja pitäisi kohdella eri tavalla, sillä erilaisten samanarvoinen kohtelu on jommalle kummalle aina edullisempaa, mikä ei ole lainkaan tasa-arvoista. Ylen haastattelussa Östlund vetää itsensä lopullisesti solmuun:

Otin selvää muun muassa Estonian ja Titanicin tilastoista. Tilastojen mukaan turmissa suuri osa kuolleista oli naisia ja lapsia, eloonjääneistä taas miehiä. Silti kulttuurimme mukaan mies suojelee perhettä.

Jos kerran sukupuoliroolit ovat sosiaalisesti rakentuneita ja tasa-arvo on optimaalinen hyvä, niin miksi miesten sitten pitäisi ritarillisesti pyrkiä pelastaa naisia, sillä voisivathan naisetkin tasa-arvon nimissä yrittää ensisijaisesti pelastaa miehiä. Koska sukupuoli on näille östlundeille yksilöllisyyttä turhaan rasittava kahle, yhdentekevä muokattava rooli,  pitäisi katastrofitilanteissa noudattaa vain yhtä sääntöä, pelastukoon ken voi. Silloin ei ainakaan tulisi kannatettua sortavia keinotekoisia sukupuolirooleja. Vastaavasti se (pro)feministinen blokki, jonka mielestä "sukupuoliroolit" pitää hylätä sillä perusteella, että miehet ja naiset ovat olemuksellisesti samanlaisia, heidän täytyisi uskoa katastrofitilanteissa siihen, että miesten ja naisten pelastumissuhde on 50/50. Näin ei juuri koskaan tapahdu, mutta tästä heidän on turha valittaa, kun ovat ensin vaatineet miehiä karistamaan harteiltaan naisia holhoavasti suojelevan "sukupuoliroolin".

Se mitä Yle ei kerro Östlundista, löytyy Helsingin Sanomien haastattelusta  "Ruotsin puhutuin elokuva ensi-iltaan Suomessa – ohjaaja halusi lisätä avioerojen määrää", joka paljastaa jo jutun nimeä  myöten, mitkä ovat tämän "yhteiskunnallisen keskustelun herättäjän" motiivit:

Östlund sanoo puolileikillään, että elokuvalle oli alusta alkaen kaksi tavoitetta: Hän halusi tehdä historian hienoimman lumivyörykohtauksen ja kasvattaa avioeroprosenttia yhteiskunnassa. (...) toista tavoitetta, avioerotilastojen kasvua, pitää vielä odotella. Todellisuudessa Östlund halusi ravistella kuvaa onnellisesta ydinperheestä. Erityisesti hän halusi kyseenalaistaa kuvan miehestä, jonka tehtävä maailmassa on puolustaa perhettään tai maataan ulkoiselta uhalta.

Etnisesti Hollywoodin medikeisareihin viittavaan etunimen omistava Östlund tunnustaa Hesarin jutussa olevansa pesunkestävä kulttuurimarxilainen mädättäjä, jonka tarkoituksena on rapauttaa länsimaista yhteiskunnan ydininstituutioiden perustaa kuten perhettä ja patriotismia, miesten uhrivalmiutta puolustaa maataan. Kalastaja Pentti Linkola ei todennäköisesti pitäisi Östlundin kaltaista punaliberaalia suuressa arvossa, sillä hänen mukaan juuri avioerojen määrän kasvu on kaikkein keskeisin indikaattori länsimaisen elämäntavan pahoinvoinnista, jopa tärkeämpi kuin itsemurhat. Siksi on vaikea ymmärtää miksi Hesari ja Yle ylistävät tällaistä "keskustelun herättäjää", jonka päämääränä on lisätä ihmisten kärsimystä.



************************************************************************************************************

Yle Watchin omat facebook sivut nyt täältä.

Yle Watchin juttuja, jotka liittyvät Ylen ohjelmiin ja uutisiin, voi myös postata eri Yleisradion Facebook-sivuille. Kun postaat, niin älähän trollaa, vaan toimi asiallisesti. Ohessa suorat linkit, klikkaa nimeä:

Yleisradio
Yle Uutiset
Yle Areena
Yle Teema
Yle Radio 1