KAUNOKIRJALLISUUDEN FINLANDIA-PALKINTO KULTTUURIKOMMUNISTILLE

Mielenterveyskuntoutuja eli vanha kommunisti Juha Hurme voitti tänään Finlandian pääpalkinnon. Kuudesta loppusuoralle päässeestä kaunokirjallisesta teoksesta voittajan sai tällä kertaa valita maailmansyleilijänä tunnettu Elisabeth Rehn. Tätä jo hieman höperehtivää poliitikkotätiä voi pitää suomenruotsalaisena versiona punamummo Tarja Halosesta, joka on myös päässyt yksin päättämään kaunokirjallisuuden Finlandia-palkinnosta.

Onneksi Rehn ei päässyt sentään valitsemaan Tieto-Finlandiaa, jonka sai Riitta Kylänpään syystäkin ylistetty Pentti Linkola -elämänkerta. On vaikea kuvitella jyrkempää arvomaailman eroa kuin Rehnin vetistelevä ihmiskeskeinen humanismi ja Linkolan ankara ekologisuus.

Yle uutiset keskittyi pääasiasiassa vain Hurmeen saamaan palkintoon. Rehnin valinta lämmittää varmaan myös Ylen punavihreää kulttuuritoimitusta, sillä Hurmeen voittoteos Niemi "epädramatisoi suomalaisuutta" ja näyttää keskisormea kansallismielisille. Tämä sopii myös maamme poliittisen eliitin linjaan, koska se on antanut kulttuurikommunistien kuten Karri "Paleface" Miettisen päättää Suomi 100 -juhlavuoden ohjelmasta. Kaunokirjallisuuden Finalandia-palkintovalinta vain kruunaa suomalaisvihamielisen riemuvuoden vittuilemalla päin naamaa suomalaisten enemmistölle.

Voi olla, että Hurmeen kirja on hauska ja hyvin kirjoitettu, mutta se ei poista sitä tosiasiaa, että se edustaa naiveja ja toteenäyttämättömiä valistuksen abstrakteja universaaliarvoja, joiden taustalla on toive kaikki etniset ja kulttuuriset erot poistavasta maailmanvaltiosta, uudesta maailmanjärjestyksestä. Ranskan, Venäjän, Kiinan ja Kamputsean vallankumouksissa tätä on jo ehditty yrittää ennakoiduin tuloksin. 

Uutisessa Kaunokirjallisuuden Finlandia-palkinto Juha Hurmeelle – "Fanitetaan tätä routaista maata, mutta suhteellisuudentajua mukaan" maallikolle avataan punaisen teatterigurun maailmankuvaa:

Voittoromaanin pääajatus on se, ettei mikään kulttuurissamme ole omaa. Puhdasta suomalaista kulttuuria tai kansaa ei ole olemassa, vaan kaikki on lainattua ja iloisesti sekoittunut.  

– Valtioiden rajat eivät enää päde. Joku pieni satavuotias valtio on pikku juttu tässä suuressa flow'ssa. Meidän on osattava ottaa vastuu koko planeetasta ja ajateltava isommin. Hurme korostaa kuitenkin, ettei väite koske vain Suomea, vaan kaikkia maita.  

– Kenelläkään ei ole mitään omaa. Kaikki on ihmiskunnan yhteistä." 

Kulttuurit ja niiden laajempaa piiriä edustavat sivilisaatiot ovat aina liikkeessä, mutta tämä ei tarkoita sitä, että niillä ei olisi rajoja ja etteivät ne eroaisi perustavalla tavalla toisistaan. Australian aboriginaalien kulttuuria, tekniikkaa, moraalia ja arvoja on käytännössä mahdoton sovittaa eurooppalaiseen tai islamilaiseen kulttuuriin ilman suurtä väkivaltaa ja alkuperäiskulttuurien tuhoamista. 

Hurmeen väite, ettei kulttuureilla olisi mitään uniikisti omaa on silkkaa valhetta, jonka sotii empiirisiä ja histroriallisia tosiasoita vastaan. Esimerkikisi Antiikin Kreikasta juontuva eurooppalainen tiede ja fllosofia ovat sivilisaation vertailuissa täysin ainutlaatuisia ja ne ovat syntyneet ilman Afrikan ja Aasian vetoapua. Aivan samoin on laita Australian alkuasukkaiden musiikilla, jolla ei ole mitään yhteyttä muiden mantereiden musiikkiin.

Hurmeen premisseistä voidaan vetää vaarallinen johtopäätös, joka johtaa kulttuuriseen yksipuolistumiseen, jopa sen entropiaan, josta on varoittanut tekniikan tohtori ja syväekologi Eero Paloheimo. Hurmeen kannattama kulttuurien ja kansojen läpisekoittuminen esim. maahanmuuton avulla johtaa Paloheimon mielestä ihmiskunnan kulttuurien köyhtymiseen, koska sekoittunut maailmankulttuuri tuhoaa erilliset kulttuurit aivan samoin kuin kylmää maitoa ja lämmintä vettä sekoitettaessa syntyy haaleaa harmaata litkua juuri kuten termodynaamikan toinen laki sanoo. Kaikkein kohtalokkainta muuttoliikkeessä on sen synnyttämä ekologinen tuho, kun oman ympäristönsä ylikansoituksellaan (kiitos länsimaisen "kehitysavun") tuhonneet kehitysmaalaiset siirtyvät miljoonittain korkean kulutuksen pohjoiseen.

Yle Watch kommentoi Hurmeen ajatuksia jo viime lokakuussa, kun Yle tv-uutiset antoi nyt voittaneelle kirjalle Niemi ilmaista mainosaikaa. Myös silloin tuli puheeksi Hurmeen tuhoisasta ihmislajisolidaarisuudesta kumpuavat lapselliset väitteet "yhteisestä" ihmiskunnasta:

Hurmeen sosialistisen ihmiskuvan mukaan ihminen on vain laji, jonka populaatioilla ja yksilöillä ei ole historiallista ja kulttuurista arvoa, joka erottaa ne menestyviksi, elinkelpoisiksi ja ennen kaikkea paremmiksi kuin toiset. On toki niin, että ihmisyksilöissä on tiettyjä yhteisiä piirteitä, jonka vuoksi ne tekevät meistä samanlaisia, mutta tällaiset yhteiset nimittäjät edustavat elämän alhaisempia asteita kuten ruuan tarvetta ja lisääntymistä. Filosofi Julius Evola on todennut, että ”pelkkä ’ihminen’ on alempi kuin kansaan ja yhteiskuntaan kuuluva ihminen, joka puolestaan on alempi kuin ’persoona’. Sen sijaan sellainen yksilöä korostava periaate, jossa ihmiset ovat vapaita ja nauttivat siksi yhtäläisistä oikeuksista ”luonnostaan” on vailla perustetta, koska ihmiset eivät ole ”luonnostaan” samanlaisia.

Ei liene sattumaa, että samaisessa YW:n jutussa tuli puheeksi Hurmeen asenne, joka paljastaa hänen ylimielisen suhteensa suomalaisiin. Svekomaaninen asenne toistui Ylen toisessa Finlandia-palkintouutisessa "Opetelkaa ruotsia, juntit" – Finlandia-voittaja Juha Hurme piti väkevän puheen ruotsin kielen puolesta. Siinä Hurme kertoo, että suomalaisjunttien maailmankuva avartuisi kummasti, jos he opettelisivat ruotsia. Jonkun muun kansan kohdalla vaatimusta herraskaisen vähemmistökielen opettelusta pidettäisiin naurettavana kansallismasokismina, mutta Suomen kulttuurieliitissä tällainenkin röyhkeys menee läpi ilman olankohautuksia. Yle Watch tiivisti lokakuussa ilmestyneessä jutussaan Hurmeen halun kyykyttää "junttisuomalaisia":

Hurme puhuu kuin 1800-luvun svekomaani, joka propagoi sen puolesta, että suomalaisilla ei itsellään ole mitään omaa ja arvokasta. Pitäisi olla vain karvahattu kourassa leuka rinnassa ja kiitellä alinomaa muita, että sattuivat antamaan meille metsäläisille armosta edes jotain sivistystä. Svekomaanien ja vasemmistolaisten hallitsema kulttuurikeskustelu on sotien jälkeen kaikin keinoin halunnut vähätellä suomalaisuutta, jotta kyykytetty omanarvontunnoton kansa olisi alttiimpi harhaisille universalistisille utopioille.

YLE MAIREANA: FINLANDIA-PALKINNOT (JÄLLEEN) KULTTUURIMARXILAISILLE

Tapio Tamminen, Nadja Sumanen ja Laura Lindstedt

Olihan tämä arvattavissa, vaikka moni toivoi parasta. Kun entinen hardcorepunkkari, kehitysmaa-auttaja ja toimittaja Arto Nyberg sai tehtäväksi valita Tieto-Finlandian kuudesta kirjasta, joiden joukossa oli Tapio Tammisen ruotsalaista roturealismia käsittelevä teelmys Kansankodin pimeämpi puoli, oli melko selvää, ettei Nyberg jättäisi tilaisuutta käyttämättä -- valitsemalla tuon kirjan voittajaksi hän pääsee hehkuttamaan jälleen kerran kuinka rasismi on ajankohtaista ja uhkaa kaikkea liikkuvaa. Yle kirjoittaa tämän päivän uutisessaan Kansankodin pimeämpi puoli sai Tieto-Finlandian – Finlandia Junior esikoisteos Rambolle:

Nyberg lukee kirjaa myös kommenttina tämän hetken maailmantilanteeseen. – Hyvä tietokirja myös linkittyy nykyaikaan. En voi kiistää, etteivätkö nykyinen maailmantilanne ja viime aikojen tapahtumat Syyriassa, Pariisissa, Malissa ja Tornion rajalla olisi vaikuttanut valintaani.

Ylipäätään se, että Suomen Kirjasäätiö ehdotti Tammisen kirjan Tieto-Finlandian loppukilpailuun kertoo säätiön punertavasta politisoitumisesta, joka on jatkunut jo vuosikausia. Sen valitsemien kirjojen lempiteemoja kun ovat feminismi, "toiseus", natsit Lapissa ja ties missä, homot ja suomalaisen miehen surkeus. Finlandia-palkintojen kruununjalokiven eli kirjallisuuden Finlandian sai Laura Lindstedtin teos Oneiron. Valinnan sai tehdä umpipunikkina tunnettu lauluntekijä Heikki "Hector" Harma. Valitsijoiden valintakin kertoo omalla tavallaan mihin Suomen Kirjasäätiö tähtää, sillä onhan voittajaa ollut valitsemassa myös Kallion punamummo eli Tarja "Die Rote Tavja" Halonen. Harman voittajavalinta ei ollut yllätys, sillä Oneiron kuvaa itseriittoisia naisia kuoleman välitilassa. Kuinka ihanan voimaannuttavaa! Yleisradion haastattelujutussa kerrotaan:

– "Kirjaan valikoitui seitsemän naista, koska halusin tutkia naisten välisiä valtasuhteita, solidaarisuutta ja kateutta. Miesten mukaan ottaminen olisi ollut tylsä idea!, sanoo Lindstedt. Oneironissa eniten tilaa saa amerikanjuutalainen performanssitaiteilija Shlomith, joka laihduttaa itsensä hengiltä yleisön edessä.

Tyypillisen tiedostavan kulttuurimarxilaisen tapaan Lindstedt teki Finlandia-palkintotilaisuudesta oman ideologiansa poliittisen performanssin, kun hän esitti kiitospuheessaan "yhteiskuntakriittisen puheenvuoron", mikä median koodikielestä suomeksi käännettynä tarkoittaa hyökkäävää vasemmistolaista propagandaa. Osa hänen hallituskritiikistään osuu maaliinsa, mutta miksi ihmeessä sitä pitää tunkea kiitospuheenvuoroon? Juuri tuollainen ripulinomainen sanomisen tarve ja oman mielipiteen narsistinen junttaaminen koko kansalle on niin vasemmistolaista kuin vain olla ja saattaa.

Mitä tulee vielä Tieto-Finlandian voittajaan, YLE WATCH kirjoitti jo tammikuussa jutussaan Kuinka itseruoskinta ja pelkuruus tuhoavat lännen kaiken tarvittavan Tammisen tendenssitutkimuksesta. Lukekaa se ennen kuin tartutte tämän vuoden Tieto-Finlandia voittajaan. Tämä lainaus Yle Watchin jutusta tiivistää sen, kuinka relevantista teoksesta oikeastaan on kyse ja asettaa sen aikamme hulluuden kontekstiin:

Tammisen käymä kulttuurisota, joka on yhdessä 68'-sukupolven hengenheimolaisten kanssa paljastumassa läntisen sivilisaation tuhoamisodaksi, kaivelee kirjassaan yli 150 vuoden takaisia asioita kytkeääksen ne nyky-Ruotsiin, joka on todellinen antiteesi Tammisen tuomitsemille vanhoille kansallisen itsesuojelun (mm. kansankoti) ideoille. Se tosiasia, että maa on rajattoman maahanmuuton myötä käytännössä peruuttamattomasti tuhottu, ei tunnu haittaavan kirjalijaa. Oikeastaan hän ei edes suostu näkemään suoraan silmien alla tapahtuvaa traagista kansanmurhaa, vaan yrittää paisuttaa pienimmänkin järjen ja vastarinnan äänen kuten Ruotsidemokraatit äärimmäisen demonisuuden ilmaukseksi, jonka juuret löytyvät itse Saatanasta, rotuopeista ja kansallissosialisteista. Kaikista ajan merkeistä huolimatta tämä asenne on ateismilla ja materialistisella rationaalisuudella ylpeilevällä lukeneistolla edelleen varsin yleinen.