tiistai 17. heinäkuuta 2018

#Helsinki2018 – KUINKA GLOBAALI VALTAMEDIA VIE KESKUSTELUA HARHAAN

George Soros on vaikuttanut salaisesti eniten muiden
maiden asioihin, mutta valtamedia oli hänestä hiljaa,
vaikka presidentti Putin mainitsi hänet esimerkkinä rahalla
pelaavasta epädemokraattisesta hämärävaikuttajasta


Yle TV1, maaanantia 16.7.2018 klo 18:30, #Helsinki2018: Trump - Putin 


#Helsinki2018 -lähetyksessä seurataan Yhdysvaltain ja Venäjän presidenttien kohtaamista Helsingissä asiantuntijavieraiden kanssa ja pohditaan kokouksen merkitystä. Vieraina mm. Erkki Tuomioja ja Suojelupoliisin päällikkö Antti Pelttari, ex-suurlähettiläät Rene Nyberg ja Jukka Valtasaari sekä Jean Monnet -professori Pami Aalto Treen yliopistosta. HD

Venäjän ja Yhdysvaltain presidenttien huipputapaaminen eilen Helsingissä oli tuore muistutus siitä, kuinka moniarvoisuudella rehentelevät lännen globaalimediat rakentavat yhdenmukaista narraatiota maailman tapahtumista. Yleisradion kysymystenasettelut, tapa käsitellä presidenttejä ja korostaa tiettyjä asioita muiden kustannuksella olivat kuin suoraan lainattu Yhdysvaltojen demokraatteja tukevilta liberaalimedioilta kuten CNN:ltä.

Oman nykysuomettuneen värinsä Ylen maratonpituisen #Helsinki2018 -lähetyksen iltaosuuteen toi amerikkavastaisuudestaan tunnettu vasemmistodemari Erkki Tuomioja, joka esiintyi ohjelmassa Yhdysvaltojen ja Venäjän suhteiden asiantuntijana. Ylen röyhkeys tuoda "asianatuntijaksi" näin puolueellinen ja poliittisesti kompromettoitunut jälkimarxilainen kuten Tuomioja on lähes samaa luokkaa kuin Helsingin Sanomien mainostempaus, jossa se julistaa suurvaltojen presidenteille edustuvansa maata, jossa on lehdistövapaus.


Pitkän linjan demarikansanedustaja ja entinen ulkoministeri ei peitellyt inhoaan Trumpia kohtaan ja hän toi vahvasti esiin myös sympatiansa demokraattipuolueen arvomaailmaa kohtaan. Tuomioja meni jopa niin pitkälle, että katsoi vain demokraattien edustavan "fiksuja hyviä amerikkalaisia", sillä onhan heillä sama arvopohja kuin EU.ta kannattavilla "hyvillä eurooppalaisilla"! Vaikka Tuomioja ei vanhana Neuvostoliiton ystävänä kannattakaan Natoa, hän on silti piinkova kosmopoliitti, jolle Euroopan kansallisvaltiota kuristava trans-atlanttinen yhteistyö ja EU-federalismi ovat ulkopolitiikan kulmakiviä. Ehkä juuri siksi Tuomioja sopi niin hyvin muiden vieraiden joukkoon.

Tapaamisen suurin kohu nousi lehdistötiilaisuudesta, jossa toimittajat takertuivat lähes pelkästään Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpin vaalikampanjaväen väitettyyn salaiseen yhteistyöhön Venäjän edustajien kanssa. Kysymysten tarkoitus oli kiihdyttää Trumpin vastaista kampanjaa, jonka vuoksi on syytä ihmetellä, miksi näiden arroganttien liberaalitoimittajien annettiin varastaa lähes koko lehdistötilaisuus. Ehkä siksi, että suurin osa valtamediasta "sattuu olemaan" liberaaleja. Siksi Yle yhtyi amerikkalaisten tiedotusvälineiden tuohtumukseen, josta kertoo verkkosivujen uutinen Trumpin puheet Helsingissä järkyttävät kotimaassa: "Maanpetos", "Sai Yhdysvallat näyttämään heittopussilta"

Jutun alussa toki kerrotaan lyhyesti, ettei Trump allekirjoita suoraan Putinin näkemystä Venäjän syyttömyydestä, vaan kertoi ainoastaan, että Putin kiisti asian.
Trump ei kertonut Presidentinlinnan tiedotustilaisuudessa, uskoiko hän Yhdysvaltojen tiedustelupalveluja, joiden mukaan Venäjä vaikutti Yhdysvaltain presidentinvaaleihin. Sen sijaan hän sanoi, ettei nähnyt syytä, miksi Venäjä olisi sekaantunut vaaleihin. Hän myös totesi, että Venäjän presidentti Vladimir Putin kiisti asian vaikuttavasti.
Muutoin tomittaja Simo Ortamon kirjoittamassa jutussa tukeudutaan pelkästään Trumpin vastustajien twiitteihin ikään kuin ne vastaisivat kaikkien amerikkalaisten näkemystä asioista. Sen sijaan Washingtonin Yle-tv:n kirjeenvaihtaja Mika Hentunen näyttää käyvän suoranaista jihadia Trumpia vastaan, sillä jo eilisisissä tv-uutisissa hän julisti Yhdysvaltojen itärannikon liberaalieliitin propagandaa pää raivosta täristen. Sama meno jatkui myös tämän illan puoli yhdeksän tv-uutisissa, jossa hän levitteli suuttumusta puhkuen "arvostettua amerikkalaista sanomalehteä" eli pahamaineista punaliberaalia Washington Postia, jonka otsikot rääkyivät Trumpin olevan petturi. Näyttää siltä, että Trumpin halu olla hyvissä väleissä Venäjän kanssa ja vähentää ydinsodan uhkaa maailmassa on tehnyt liberaalitoimittajista raivotautisia räksyttäjiä. 

Petoksesta puhuminen on irvokasta niiden suusta, jotka tunnetaan valheen mestareina. Yhdysvaltojen poliittinen eliitti on pettänyt puoluekannasta riippumatta kansalaisensa, erityisesti maan perustaneiden valkoisten amerikkalaisten tahdon moneen kertaan. Trump on tuskin Putinin taskussa, mutta kuten Lähi-idän tilanne todistaa, hän on kaikkien merkittävien amerikkalaispoliitikkojen lailla sionistien hyppysissä. Tässä mielessä Trump on vielä enemmistönä olevien valkoisten veronmaksajien petturi, mutta niin ovat hänen syyttäjänsäkin. 

Oman lukunsa petoksen vyyhtiin tuo Deep State (Syvä valtio), joka on koko ajan ollut Hillary Clintonin puolella liberaalieliitin ulkopuolelta tullutta Trumpia vastaan. Ylipäätään amerikkalaisten kovaääninen räksytys vieraiden valtojen vaikuttamisesta heidän "demokraattisiin" vaaleihinsa kuulostaa karkealta hurskastelulta, koska yleisesti tiedetään, että valtavien tiedusteluresurssien ansiosta USA on puuttunut muiden kansakuntien vaaleihin enemmän kuin mikään muu maa.

Jo alusta lähtien on ollut selvää, että Trumpin vastaisen Venäjä-tutkinnan "todisteet" on raavittu kokoon heppoisista lähteistä. Ne koostuvat lähinnä Hillary Clintonin (jolla on oma sähköpostisotkunsa) leirin halpamaisista vihjeistä, Syvän valtion korruptoiman FBI:n "aihetodisteista" ja niitä levittelevän valtamedian rummutuksesta. Mitään todellista näyttöä salaliitosta ei ole, ja aina kun uusia olemattomia "todisteita" löytyy, ne ovat konreettisuudessaan samaa luokkaa kuin UFO-havainnot ja valokuvat Loch Nessin hirviöstä. Sen sijaan vasta-argumentteja on helppo löytää.  Valtavirran konservatiivimediaa edustavan The Federalist -lehden vakituinen avustaja Margot Clevelandin kirjoittama artikkeli Trump Is Right: Mueller’s Latest Indictment Suggests He’s Conducting A Witch Hunt paljastaa Venäjä-tutkinnan karkeimmat valheet ja tahalliset väärinkäsitykset, joita globaalit valtamediat levittävät.

Siinä missä toimittajat ovat märehtineet taukoamatta Trumpin kommenttia Venäjä-tutkinnasta, he ovat olleet täysin hiljaa presidentti Putinin lausunnosta, jossa hän halusi tehdä selvän eron Venäjän valtioon ja venäläisiin yrityksiin, joilla on saattanut olla bisneskontakteja Trumpin vaalikampanjaväkeen. Tutkivien journalistien syynä hiljaisuuteen lienee se, että Putin otti tässä yhteydessä esiin varjovaikuttajana tunnetun miljardöörispekulantti George Sorosin, jonka tiedetään sotkeentuneen lukuisten maiden sisäisiin asioihin tukemalla mm. liberaalidemokraattiisia värivallankumouksia. Sattumoisin globaalit länsimediat ovat suhtautuneet myötämielisesti näihin demokratiavedätyyksiin. Vaikka Soros ei ole yhdysvaltalainen, hän tuki silti Hillary Clintonin vaalikampanjaa, mutta jostain syystä hegemoninen liberaalimedia ei ole nostanut asiaa esille ainakaan Suomessa.

Presidenttien tapaamisesta seurannut jälkipuinti näyttää ohjautuneen juuri niille urille, jolle Trump-kaunaiset valtamedia halusivat ne alun perin saattaa. Kaikesta loiskiehunnasta huolimatta tapaamisessa käsiteltiin oikeitakin asioita, jotka Janne Pohjala on listannut sosiaalisessa mediassa kompaktisti kasaan: 
1: Maiden suhteet palautettiin keskustelun ja yhteistyön tasolle
2: Venäjä antoi listan ehdotuksia miten ydinasevarustelua voidaan hillitä, aloittaa ydinaseriisunta uudelleen ja käsitellä torjuntaohjuskysymystä
3: Kyberturvallisuuden osalta Venäjä ehdotti yhteistyötä USA:lle sekä tarjosi olemassa olevan vuonna 1999 solmitun maiden välisen yhteistyösopimuksen kautta yhteistyötä siten että Venäjä kuulustelee syytetyt 12 tiedusteluasiantuntijaansa ja Mullerin komitea voi osallistua kuulemiseen. Venäjä ilmoitti että se ei ole eikä aio sekaantua USA:n sisäisiin asioihin.
4: Rauha Syyriaan, pakolaisille mahdollisuus palata, jälleenrakentamien liikkeelle, 98% ISIS –joukoista tuhottu. Venäjän ja USA:n armeijat yhteistyöhön
5: USA ja Venäjä päättivät että Israelin tassut pois Syyriasta ja molemmat maat sopivat että Golanin kukkuloilla palataan vuoden 1974 rajalinjaan. Se siitä Suur-Israelista (Usrael hävisi sotansa, Bibi joutuu tämän nielemään).
https://en.wikipedia.org/…/Agreement_on_Disengagement_betwe…
6: Putin kiitti Trumpia Korean niemimaan tilanteen liennyttämisestä
7: Putin toivoi että Trump pakottaa Ukrainan toteuttamaan Minskin sopimuksen
8: USA ja Venäjä muodostaa liiketoiminnan ylimpien johtajien yhteistyöelimen joka kehittää USA:n ja Venäjän välistä kauppaa. Sori EU – aiotteko vielä roikkua pakotteissa kun USA kerää voitot Venäjän kaupasta?
9: Muodostetaan työryhmä, joka tuntee sekä USA:n että Venäjän historian ja alkaa palauttaa ja kehittää maiden välisi suhteita.
10: Molemmat presidentit kehuivat Helsingin kokousjärjestelyjä, Putin pahoitteli kokouksen aiheuttamaa haittaa Helsingin asukkaille.
11: Trump kehui sitä että rakentava ja kaikille hyödyllinen keskusteluyhteys on palautettu
12: Trumpin mukaan jopa kylmän sodan aikana USA:n ja Venäjän välinen keskusteluyhteys oli paremmalla tasolla kuin mihin se oli nyt vajonnut, mutta nyt se on palautettu takaisin ja yhteistyö rauhan ja hyvinvoinnin palauttamiseksi jatkuu.
13: US media jauhaa kuin rikkinäinen levy 12 syytettyä, vastaus on että todisteita ei ole esitetty, serveriä ei ole tutkittu ja yhtään oikeuden tuomiota ei ole, aiemmat 13 ml Concordia ovat voittamassa Mullerin nostamat syytteet oikeudessa (mutta tätä ei uutisoida)
14: USA ja Venäjä totesivat että on molempien etu että Eurooppaan myydään kaasua sellaisella hinnalla että se on kannattavaa molemmille. Käytännössä Euroopan kaasumarkkina sovittiin yhteistyöalueeksi, jossa hinta pidetään sillä tasolla että USA:kin saa myytyä kaasuaan.
Tällöin Venäjä saa suuremman edun koska putkikaasun tuotantokulu on alempi. (Taas olisi Eurooppa voittanut jos olisi toiminut toisin)
15: Trump sanoi että molemmat maat ovat tehneet virheitä siihen että maiden välit ovat huonot, välien huonontuminen alkoi jo Obaman aikana (kiistatonta).
16: Trump sanoi että Hän voitti Hillary Clintonin selvin valintamiesäänin 306-223 vaikka nämä olivat kallellaan demokraatteihin päin. Trumpin kampanja ei tehnyt yhteistyötä Venäjän kanssa ja että demokraattien tulisi päästä tappiosta yli sen sijaan että yrittää hajottaa USA:n sisäisesti ja sabotoida maiden välejä.
17: Putin sanoi US medialle että vuoden 1999 sopimuksen mukaan yhteistyö on molemminpuolista. Kun Venäjä auttaa Mullerin tutkintaa, Venäjä toivoo vastineeksi että USA auttaa Venäjää selvittämään Bill Browderin veronkierrolla Venäjältä USA:han siirtäminen 1,5 miljardin dollarin kohtalosta (Hermitage Capital) joidenkin USA:n tiedustelun toimijoiden avulla.
Sekä tutkimaan sitä että **Browder maksoi rahoista 400 miljoonaa dollaria Hillaryn vaalikampanjalle**. Veronkiertosiirron palkkionako?

             
                                                        *************************


Yle Teema, tiistai 17.07. klo 21:00. 
Historia: Unelma paremmasta elämästä 


1/4. Siirtolaisuuden ensimmäisessä aallossa 1800-luvulla paettiin usein köyhyyttä ja nälänhätää. Tässä osassa seuraamme mm. irlantilaisen Ann McNabbin ja ruotsalaisen Gustav Fairin kohtaloita. HD Kuulovammaisille tarkoitettu tekstitys: suomi. Äänitekstitys: suomi.


Jälleen yksi kiero historiasarja, jolla yritetään suostutella valkoisia eurooppalaisia ja amerikkalaisia hyväksymään loputon maahanmuuttoinvaasio, kunnes jäädään itse vähemmistöksi. Sarjan indoktrinaatio perustuu ajatukseen Yhdysvalloista "maahanmuuttajien maana", vaikka slogan löi itsensä läpi vasta 1964. Seuraavana vuonna liberaalit yhdessä vaikutusvaltaisten juutalaisten kanssa onnistuivat sorvaamaan uuden maahanmuuttolain, joka on siitä lähtien merkinnyt tulvaporttien avaamista värillisille ja Amerikan muuttamiseksi muuksi kuin eurooppalaisperäiseksi.

Sarjan ideologisena tarkoituksena on samaistaa valkoisten muutto valkoiseen Amerikkaan kognitiivisesti haasteellisiin kehitysmaalaisiin, jotka tulevat ilmaisen lounaan toivossa Eurooppaan. Analogia on virheellinen, mutta uppoaa todennäköisesti hyvin itseään kovinkin nokkelina pitäviin punaliberaaleihin.



Yle Fem  Teema, tiistai 17.7.2018 klo 11:30. Jenni tapaa romaneja 

4/6. Dusan on artisti, runoilija ja toimittaja. Nyt hän juontaa kykykilpailua, johon osallistuu nuoria ympäri maata. Ruotsalainen sarja, jossa tavataan kuusi inspiroivaa romania. HD Kuulovammaisille tarkoitettu tekstitys: ruotsi. Äänitekstitys: ruotsi.



Yle Teema, tiistaina 17.7.2018 klo 22:45, The Handmaid's Tale - Orjattaresi (16) 

8/10. Iisebelit. Frediläinen saa Waterfordilta lahjoja, ja käskyn laittautua sieväksi sillä hänet viedään huvittelemaan. Bostonissa Frediläinen kohtaa Gileadin naisten toisen arkkityypin, ilotalossa työskentelevät Martat, joista yhden hän tuntee ennestään. HD Äänitekstitys: suomi. K12 (ahdistus, seksi).


1 kommentti:

  1. Soroksen rooli on ilmeinen, mutta sen sanominen ainakin siten kuin minä sen toin esille, johtaa "rangaistukseen"
    http://cajppa.blogspot.com/2017/09/suu-on-clintonin-mutta-aani-on-soroksen.html

    VastaaPoista