LUONNOLLISESTA SATEENKAARESTA ON TEHTY LÖYHKÄÄVÄ VIEMÄRI

Se on taas keskikesän homobakkanaalien eli Helsinki Priden (sic) aika. Tällä kertaa se on ihmisoikeusteemaviikon päätapahtuma, mikä kertookin hyvin kuinka homomafia on saanut koplattua sodomian harjoittamisen ihmisoikeuksiin. Eräs kansalaisvaikuttaja kirjoitti tästä sattuvasti:

1980-luvulla amerikkalainen homoliike määritteli viestintästrategiansa. Kyllä se on aika hyvin onnistunut sen viemään läpi. Ei enemmistö ihmisistä mistään sisällöstä välitä. Kun niille sanoo taikasanan ihmisoikeudet, ne kannattavat vaikka tappamista.

Katuorgioiden riemuun yhtyvät myös mediajätit kuten Yle ja Helsingin Sanomat. Vastaavasti sosiaalisessa mediassa moraaliposeeraus on näkynyt sateenkaaren väreillä peittyvillä profiilikuvilla, joista monet ovat huomauttaneet, että niistä n. 90% on naisia.  Sama ilmiö näkyi myös Tahdon-kampanjan ja Obaman presidenttikampanjan aikana, jolloin lähinnä viidakkokuumeiset naiset lisäsivät toiseksi nimekseen Mohammed. Selityksenä netissä toimiville naispuolisten sosiaalisen oikeudenmukaisuuden soturien (SJW) massahysteeriselle "aktivismille" on esitetty naisten tarvetta todistaa empaattisuuttaan tai sitten heidän sanotaan olevan enemmän yhteiskunnallisia konformisteja kuin miehet.

Heteronaisten kannanotto kiteytyy käsitteessä homoemo, mutta sellaiseksi voi julistautua myös insituutio kuten Helsinki Priden  dionyysiseen irstailuun osallistunut vaaleanpunainen kristillinen ev. lut. kirkkomme. Helsingin piispa Irja Askolan johdolla kirkko julistaa, että homosteluhan se vasta onkin kristinuskon ydintä. Ylen haastatteleman Askolan lausunnoista ei voi päätellä muuta kuin että kristillistä uskoa määrittävä Raamattu on väärässä oleva vihakirja ja vain Askolan kaltaiset kulttuurimarxilaiset myyrät niitä todellisia kristittyjä, joiden sana on Jumalan ilmoitusta vahvempi.

Ei siis mitään uutta auringonlaskun kulttuurin alla, josta pitäisi täällä erityisesti riehaantua. Siksi Yle Watchissa ei olla vähään aikaan kommentoitu viimeisimpiä LGBT-friikkisirkuksen hullutuksia ja alati kasvavia vaatimuksia. Vaikka läheskään kaikkea ei ole sanottu ja argumentoitu, on blogissamme aiemmin käsitelty (mm. 1 täällä, 2 täällä, 3 täällä, 4 täällä, 5 täällä) melko runsaasti oksymoronia nimeltä homoaviolitto ja toisaalla median maanista homorummutusta, jossa kansa hypnotisoidaan uskomaan, että homot ovat suurelta osin ylivertaisen upeita ja ihmeellisiä olentoja. 

Valtamediat kuten Yle eivät käytännössä koskaan ota esille homouden sisäsyntyisiä kipupisteitä ja jos ongelmista puhutaan nekin esitetään ulkoisista syistä johtuviksi. Tämä ulkomaalaiskysymyksestä tutun "vastuullisen tiedottamisen" (so. pimittämisen) lähtökohtana on, että homoissa ja homoseksuaalisuudessa ei itsessään voi koskaan olla mitään vikaa ja jos joku sellaista väittää, hän saa kuulla kulttuurmarxilaisen retoriikan kliseet erilaisista fobioista ja kaappihomoudesta.

Koska homoseksuaalisuuden kritiikki on suljettu pois julkisesta keskustelusta ja valtamedioista, saamme kuulla yksinomaan vain geneettiseen umpikujaan johtavan poikkeavuuden ilosanomaa, Suurta satukertomusta "edistyksen" voitosta "pimeistä voimista. Varsinkin nyt ilo on ylimmällään kun Yhdysvaltojen korkein oikeus on määrännyt, että homoseksuaalit saavat mennä "naimisiin" koko maassa.

Koska päätöksen teki korkein oikeus (Supreme court), ei voittoa voine oikein pitää liberaalien aktivismin ansiona tai kansan antamana mandaattina. Yhdysvaltojen korkein oikeus on ainakin tätä nykyä siitä erikoinen kansan edusmies, ettei se edusta käytännössä kansan enemmistöä, valkoista väestöä, puhumattakaan maan perustaneita anglosakseja (wasp). Niin sanotun vihamielisen eliitin sitkeällä lobbauksella tuomareiksi on ajan myötä hivutettu kaikkia muita kuin valkoisen protestanttienemmistön edustajia: yhdeksästä tuomarista kuusi on katolilaista ja kolme juutalaista. Vielä pahemmaksi tilanteen tekee juryn etninen koostumus: kolme juutalaista, yksi musta, yksi hispaano, yksi italialaisamerikkalainen ja vain kolme vaivoin anglosaksiksi määriteltävää katolilaista. Poliittisesti korkeimman oikeuden enemmistö on vasemmalle eli demokraatteihin päin kallellaan, mikä merkitsee ohjelmallista feminismin ja rajattoman maahanmuuton kannattamista. Tätä taustaa vasten korkeimman oikeuden päätös ei tullut yllätyksenä.

**** **** ****

Poikkeavien seksuaalivähemmistöjen esiinmarssi 2000-luvun valtavirtaan on suoraa jatkumoa 1968-sukupolven luomalle ajan hengelle, jossa henkilökohtainen on poliittista. Samalla sodomiittien nostaminen jalustalle on ollut moraalisesti ja poliittisesti degeneroituneen vasemmiston viimeisiä 60-luvun lopun jälkilöylyjen tuomia Pyrrhoksen voittoja. Sen tuhovoiman voittaa ainoastaan vasemmiston ja markkinaliberaalien yhteisymmärryksessä masinoima monikulttuurinen Baabelin torni, jonka kiittämättömällä uudisväestöllä se leikkauttaa ennen pitkää omat kurkkunsa auki.

Punavihertävä vasemmisto ei ole ainoa joukko, jolle vanhan kestävän maailman tuho on sydämen asia, sillä myös monet klassisen liberalismin kannattajat ovat homoliittojen puolella. Identiteetin tasolla light-vasemmistolaisuuden ja liberalismin raja on tätä nykyä veteen piiretty viiva, jonka vuoksi monet ilmiselvät punakaartilaiset identifioivat imagosyistä itsensä mieluummin liberaaleiksi kuin vasemmistolaisiksi. Joka tapauksessa homokysymyksessä tämä sekalainen identeettipoliittinen seurakunta on ollut tällä vuosituhannella erittäin yhtenäinen.

Perinteisiksi liberaaleiksi esittäytyvien älyllinen ristiriita avioliittokysymyksessä löytyy siitä, että vaatiessaan homojen avioliitolle valtiovallan tunnustusta he tulevat sotineeksi klassisen liberalismin periaatetta vastaan, jossa makuukammarin asiat eivät kuulu valtiolle, jonka vuoksi homouden harjoittaminen poistettiin rikoslainsäädännöstä.  Nyt kun myös "liberaalit" haluavat ajaa kansalaisten enemmistön kurkusta alas vähemmistöjen seksuaalietiikkaa ja vaativat sille vielä valtion erityishyväksyntää, ollaan kaukana siitä mitä klassisen liberalismin neutraaliteetilla käsitetään. Saattaa olla, että ns. liberaalit toimivat vain kulttuurimarxilaisten aseenkantajina ja hyödyllisinä idiootteina kun he haluavat politisoida yksityisinä pidetyt asiat. Saateenkaarilauman keskuudesta löytyy tukuttain väkeä, joiden mukaan yhteiskunnan ei kuulu puuttua yksilön seksuaalipreferensseihin (homojen de-kriminalisointi), mutta silti he vaativat valtiolta virallista tunnustusta vähemmistöjen poikkeavuuksille ja vieläpä niin, että poikkeavien näkökulman pitäisi olla lähtökohtana seksuaalietiikalle myös normaalin heteroenemmistön edustajille.  

Vastaavasti homojen kannalta orwellilainen sanahirviö "tasa-arvoinen avioliitto" on heille vain lisäoptio. Tilanne muistuttaa asevelvollisuusarmeijaa, jonka toiminta lepää miesten uhrivalmiudessa, mutta jonne voi tasa-arvoteatterin vuoksi hakeutua myös naiset vapaaehtoisesti luomaan uraansa.   Aivan samoin kuin armeijan ydintehtähtävänä oleva kansakunnan puolustaminen on miesten varassa, on avioliitossa sen ydinfunktiona toimiva yhteisön biologinen uusintaminen edelleen miehen ja naisen varassa. 

Yhdysvaltainen bloggaaja Andrea Ostrov Letania on pitkillä ja analyyttisillä teksteillään kumonnut monet homomafian vaatimukset. Aivan äskettäin hän kysyi Facebook-seinällään, miksi "tasa-arvoista avioliittoa" vaaditaan vain homoseksuaaleille ja trans-sukupuolisille, mutta ei insestin ja moniavioisuuden harjoittajille. Letanian mukaan kyse ei ole niinkään tasa-arvosta vaan enemmänkin etuoikeuksista ja vallasta, ainakin Yhdysvalloissa. Homoseksuaalien takana kun ovat nimittäin Hollywood, Las Vegas, Wall Street, Kalifornian piilaakso, Itärannikon Ivy League -yliopistot, johtavat lakifirmat jne.  Moniavioisuuden ja insestin harjoittajille tällaista tukea ei löydy, joten kyse on etuoikeutetusta eikä tasa-arvoisesta avioliitosta, vaikka homolobby julistaakin että avioliitto kuuluu kaikille. 

Kyse on siis samankaltaisesta vallasta ja etuoikeudesta, jossa USA tukee israelilaisia eikä palestiinalaisia. Tämä johtuu yksinkertaisesti siitä, että Amerikan juutalaiset ovät äärettömän paljon rikkaampia ja vaikutusvaltaisempia kuin Amerikan palestiinalaiset. Ylipäätään tasa-arvo avioliittokysymyksessä on absurdi, sillä lähtökohtaisesti eriarvoisista asioista ei pelkän julistuksen mukaan saada tasa-arvoisia ellei arvokkaampaa alenneta ala-arvoisen tasolle, mikä on Letanian mukaan "tasa-arvoisen avioliiton" päätavoite, jonka vuoksi sitä pitäisikin kutsua "inflatoriseksi avioliitoksi". Hän vertaa sitä laittomien maahantunkeutujien yleiseen armahdukseen, jolloin heistä tulee yhdessä yössä tasa-arvoisia kansalaisia oikeiden kansalaisten kanssa.

Mitä sitten ajatella laajamassa kontekstissa tästä näennäisen pienestä ja tunteita herättävästä kysymyksestä? Monet laumamentaliteetin ylle nousseet viisaat ovat historian saatossa ymmärtäneet, että kaikki se mielipuolisuus mitä tapahtuu ympärillämme johtuu yksinkertaisesti siitä, että ihmiset todella haluavat asioiden menevän niin kuin ne näyttävät menevän. Juuri tämä on demokratian toimintaperiaate ja lähtökohta. Vaikkei ihmisten pahuudesta puhuttaisikaan teologisessa mielessä niin selvää on, että 'pahuuden' juuri löytyy itsekeskeisyydestä, josta seuraa että enemmistön kannattama poliittinen agenda tähtää kaikkien sosiaalisten standardien poistamiseen sikäli kun ne pyrkivät ohjaamaan tai pakottamaan ihmisen toimimaan toisin, tulevaisuuden tai ikuisuuden perspektiivissä.

Nyrkkisääntönä voi todeta, että massasielut haluavat tuhota kaiken mikä estää heidän halujensa toteutumista, koska he eivät kykene liittymään mihinkään itseään suurempaan, sillä se vaatisi uhrauksia muille kuin itselle. Siksi muinaiset viisaat kuten Aristoteles olivat skeptisiä demokratian suhteen, koska he osasivat nähdä mihin se lopulta johtaa.

"Ei se ole sulta pois, jos...."