EI MIKÄÄN UUTINEN: YLE TV:N OHJELMISTO PUOLUSTELEE KOMMUNISMIA JA DEMONISOI NATIONALISMIA

Lenin ei ole kuollut. Hän elää vahvana Ylen ohjelma-
hankkijoiden sydämissä.

Yle Teema, 17.2. 2019 klo 12.00, Kino Klassikko: Lokakuu

ELOKUVA (Oktjabr, Neuvostoliitto 1927) Monumentaalinen kuvaus Pietarista Venäjän vallankumouksen aikana tsaarinvallan kukistumisesta aina bolsevikkien vallankaappaukseen. O: Sergei Eisenstein. HD 1 h 45 min

Elokuvan  linkki Yle Areenaan.

Eräs kansalaisvaikuttaja kirjoitti sosiaalisessa mediassa pienen pohdinnan tänään näytetystä kommunismia puolustavasta elokuvasta:

Yleisradio esittää tänään bolsevismin voittoa ylistävän elokuvan Lokakuu. Entä bolsevismin miljoonat uhrit, esimerkiksi Virossa? Näyttääkö Yle seuraavaksi natsileffa Tahdon voiton ja rasistisen Kansakunnan synnyn? 

Griffith ja Eisenstein olivat molemmat elokuvakerronnan uudistajia, mutta jostain syystä Eisensteinin kohdalla puhutaan montaasitekniikasta ja joukkokohtauksista, Griffithin kohdalla propagandasta ja rasismista." Tämä Kari Glödstaf nimisen Mykkäelokuva-harrastajan arvostelu on muuten aika tasapainoinen. http://www.filmgoer.fi/new/klassikko/kansakunnan-synty Todetaan mm. "Elokuvalla on myös varjopuolensa. Sitä syytettiin alusta lähtien historiaa vääristeleväksi ja rasistiseksi, joista ainakin jälkimmäinen väite pitää paikkansa – räikeällä tavalla." Ei aleta väittää että historian osalta on oikeassa mutta ei myöskään että väärässä.

Samassa postauksessaan kirjoittaja pohtii lisää Kansakunnan synty -elokuvaa:

Griffithin rasismia tuskin kukaan kiistää. (Eri asia kuka pitää rasismia raskauttavana kuka ei.) Mutta kuinka oikeansuuntainen on elokuvan historiaosuus. Noinko Klu Klux Klan syntyi. 

PS. Olen miettinyt Amerikan mustia kun olen lukenut Quillettesta mustan kolmunistin Coleman Hughesin juttuja. Mustien epännistumisesta on syytetty eri tahoila a) orjuutta ja aiempaa sortoa yleensiä ja b) alhaista äo:ta. https://quillette.com/…/black-american-culture-and-the…/ 

On mielenkiintoista, että Karibian mustat pärjäävät USA:ssa paljon paremmin kuin alkuperäiset mustat, vaikka Karibiallakin on ollut orjuutta ja rasismia. Jopa Nigeriasta muuttaneet pärjäävät paremmin.

                                                 **********************************

TV1, 17.2. 2019 klo 21.05, Aktivistit 

3/3: Verikoirat. Koululaisten salaseuran toiminta karkaa käsistä ja isänmaallinen leikki muuttuu julmaksi todeksi. Arvi Nikolainen on vaikeiden valintojen edessä. N: Elias Westerberg, Linda Manelius. O: Lauri Maijala. T: Helsinki-Filmi Oy. HD ohjelmatekstitys (ruotsi) 51 min

Kulttuuribolshevikki Lauri Maijalan ohjaama kansallisaatetta mustamaalaavan ja historiaa vääristelevän tv-sarjan viimeisessä osassa nuorten patriotismi kuvataan terrorismina. Ei tarvitse olla mikään ruudinkeksijä ymmärtääkseen mitä tällä painotuksella haetaan, maailmassa, jossa vasemmiston lemmikit eli muslimit tekevät kaikkialla tuhoisia terrori-iskujaan. 

Jotta suomalaiset eivät turhaan intoutuisi kritisoimaan muslimien tuomaa jänittävää monikulttuuria, pitää heille iskostaa näkemys, että he ovat itsekin terroristien perillisiä. Tämän narraation mukaan suomalaisten oman "syyllisyyden" pitäisi estää meitä heittämästä ensimmäistä kiveä. Samaa strategiaa on käytetty Lähi-idän ja Afrikan raiskaajista, joiden toimia valtamedia ja maksetut asiantuntijat ovat pyrkineet vähättelemään sillä "argumentilla", että raiskaavathan suomalaisetkin.

Maijalan propagandahyökkäyksessä han-suomalaisuus selitetään pitkään jatkuneeksi historialliseksi ilmiöksi. Suomalaisten nationalistien rinnastaminen nykyiseen globaaliin terrorismiin ontuu kuitenkin monesta syystä.

Ensinnäkin, tässä viimeisessä jaksossa kuvatut Verikoirat eivät iske muslimien tapaan suojaamattomiin siiviilikohteisiin, vaan kuten Punaisen armeijakunta RAF, joka teloitti maata hallitsevaa poliittista johtoa ja sen myötäjuoksijoina toimineita virkamiehiä. Jostain syystä tätä mielikuvaa kommunisti-Maijala ei halua tv-sarjassaan ruokkia.

Toiseksi, suomalaisnuorten veren kuohahtamiselle löytyy perusteltu motiivi, sillä maatamme hallitsi vuosisadan alussa suomalaisväestöä sortava Venäjän imperiumi. Tässä mielessä ääneen sanomaton muslimien rinnastaminen suomalaisnationalisteihin on silkkaa pahantahtoista valhetta. Länteen omasta tahdosta tunkeutuneet muslimit kun ovat vain kiittämättömiä kleptoparasiittejä, jotka purevat ruokkivaa kättä murhaamalla raukkaimaisesti viattomia siviilejä.

Kommunismia sympatisoivan Maijalan olisi luonnollisesti mahdotonta tehdä tv-sarjaa, jossa pureuduttaisiin punaisen puolen laittomaan kapinaan ja punaterroriin. Rikkaa ei nähdä omassa silmässä, jonka vuoksi Maijala kiinnittää vääristyneellä historiaa tarkastelevalla punalinssillään huomion Suomen varhaisiin nationalisteihin ja sisällissodan voittaneeseen valkoisen puoleen.

Ylen jatkuvasti lähettämät antinationalististiset ohjelmat panevat miettimään, että voittivatko punaiset sittenkin sisällissodan. Ainakin Ylen ohjelmistoa seuraamalla tällaisen mielikuvan syntymiseltä ei voi välttyä. 

Lauri Maijan tv-tuotos kertoo kiistämättömästi siitä, kuinka pieni mediavaltaan päässyt kulttuurimarxilainen klikki syöttää omaa kaunaansa ja historiantulkintaansa suurelle yleisölle, joka pitää hyväkkäiden harmiksi kansallisaatetta ja valkoisen Suomen perintöä suuremmassa arvossa kuin maatamme Neuvostoliitolle tarjonnutta punaista puolta. 

Puhutaan paljon vuoden 1918 juoksuhaudoista, mutta Ylen ohjelmien perusteella siihen ovat jumittuneet vain kaunaiset kulttuurikommunistit, joilla ei edes ole suoraa yhteyttä todelliseen työväenluokkaan.

KUULUISAN SEKULAARIN HUMANISTIN ILTARUKOUS YLE TEEMALLA

YLE TEEMA, 15.8.2013, 21.00 Tiededokumentti: Dawkinsin maailma

2/3. Kuolemanjälkeinen elämä. Evoluutiobiologi Richard Dawkins tutkii, millaiseksi ilmiöksi tiede kuoleman määrittää. Kuolemanjälkeinen elämä kiehtoo, mutta mikä meissä ihmisissä on todella kuolematonta? T: BBC


YLE TEEMA, 8.8.2013, klo 21.00 Tiededokumentti: Dawkinsin maailma

1/3. Synti. Richard Dawkins pohtii synnin käsitettä. Millaisiin ääritilanteisiin uskonnon ehdottaman moraalikoodin noudattaminen johtaa, entä voiko tiede auttaa tekemään eron hyvän ja pahan toiminnan välillä? T: BBC

Ohjelmasarjan esittely ja linkit ohjelmiin.


Tämän kirjoittaja on ateisti ja tieteellisen rationalismin kannattaja. Tästä peruslähtöhdasta ei kuitenkaan väistämättä seuraa samanlainen maailmakuva muiden ateistien ja rationalistien kanssa millainen maailman pitäisi olla. Meitäkin on uskovaisten tapaan monen junaan, jonka vuoksi uskonnollisuutta, rationalismia ja  ateismia voidaan lähestyä monesta eri näkökulmasta.

Eräät ateismin modernit muodot alkavat sentimentaalisessa vetistelyssään ja lapsellisessa optimismissaan muistuttaa jo uskontoa. Tämän kaltaista sekulaaria humanismia edustaa maailmankuulu evoluutiobiologi Richard Dawkins, jonka rationalismi perustuu pitkälti liberalismiin ja vasemmistolaiseen ajatteluun, josta on helppo löytää uskonnollisia piirteitä aina tekopyhyyteen ja suvaitsemattomaan ehdottomuuteen asti - sen kannattajien itse sitä edes ymmärtämättä! Tyypillinen piirre ns. hihhuleissa.  Pahinta rationaalisessa kutsutussa liberalismissa on seurausetiikan hylkääminen ja vain hyvän olon etsiminen tässä hetkessä. Uskonnosta luopuminen ei Dawkinsin kaltaisten taivaanrannan maalarien toiveista huolimatta ole muuttamassa maailmaa yhdeksi rennosti chillailevien hipsterien Bohemiaksi, vaan "vapaaksi" päästettyjen öyhöttävien massojen hobbesilaiseksi painajaiseksi. Ja silloin vaaditaan taas kuria samaan malliin kuin ateistisessa Neuvostoliitossa. Takaisin sivilisaation lähtöruutuun.

Sarjan ensimmäisessä jaksossa Dawkins käsittelee syntiä ja moraalia. Ohjelman objektiivisinta antia on monoteististen maailmanuskontojen melko tasapuolinen  arvostelu - lukuunottamatta juutalaisuutta josta ei "yllättävästi" hiiskuta sanaakaan. Aikaisempien lausuntojensa ja tämän ohjelman perusteella Dawkins poikkeaa valtavirran länsimaisen perinnön itseruoskijoita ainakin siinä, että käsitellessään uskonnon kaksinaismoraalia seksuaalikysymyksessä hän ei pelkästään ota esille kristinuskoa, vaan arvostelee myös muslimien neitsyyskulttia, jonka vuoksi monet seksuaalisesti vapautuneet länsimaistuneet musliminaiset joutuvat ennen naimisiin menoaan ompeluttamaan uuden immenkalvon. Toisaalta evoluutiopsykologi osoittaa myös hippien vapaan rakkauden mahdottomaksi vetoamalla biologiaamme, mikä onkin ohjelman harvoja maalaisjärjen pilkahduksia. Tämä erityisesti siksi, että Dawkins toimi 1960-luvun lopulla apulaisprofessorina hippiliikkeen ytimessä San Franciscossa ja osoitti tuolloin sympatiaa vasemmistohenkisille liikkeille.

Vähän aikaa sitten Dawnkins synnytti multikulturalismia suosivassa liberaalissa valtamediassa kohun, koska oli twitter-viestissään sanonut muslimien olevan barbaareja, jotka eivät ole tuoneet tieteeseen mitään merkittävää sitten keskiajan. Kiistattomasta tosiasiasta nostatettu kohu paljastaa hyvin sen, kuinka tekopyhiä monet liberaalit ateistit ovat: he laskevat mielellään leikkiä kristinuskosta, mutta islamin kritiikin he katsovat "rasismiksi" ja hyökkäykseksi monikulttuurisuutta vastaan, jota ei pitäisi sallia missään olosuhteissa.

Lupaavan alun jälkeen ohjelma taantuu liberaalin arvomaailman kritiitkittömäksi ylistykseksi, jossa keskeisellä sijalla ovat toiseuden palvonta, homojen nostaminen jalustalle ja länsimaille itsetuhoinen monikultturismi. Yrittäessään selittää moraalin alkuperää Dawkins käsittelee ihmisen geneettisesti sisäsyntyistä inhon tunnetta. Jopa evoluutiopsykologimme säpsähtää inhoa tuntien kun psykologi David Pizarro näyttää hänelle kuvaruudulta homojen ryhmäseksiä. Reaktio selitetään kuitenkin parhain päin. Dawkins on omaksunut täysin haastateltavien homoagendan ja selittää, että ihminen voi järkensä avulla ylittää inhon tunteensa ja hyväksyä homouden, koska sen privaatti harjoittaminen ei häiritse muita ihmisiä. Näin varmaan onkin, mutta sanomatta jää mitä yhteiskunnallista haittaa homouden julkisesta propagoimisesta seuraa ja siitä, että kansalaiset indoktrinoidaan sovittamaan oma moraalinsa siten että sopii pienen vähemmistöryhmän oikuille ja vaatimuksille.

Sekä Dawkins että hänen haastattelemansa homoseksuaali toimittaja ja entinen kansanedustaja Matthew Parris ovatkin aidosti hämmästyneitä – ja syystäkin – siitä miten nopeasti homojen normalisoiminen on tapahtunut viime vuosina lännessä. Parris uskoo, että syy suvaitsevaisuuden kasvuun on kyky ajatella järjellä. Liberaalissa kontekstissa järki tarkoittaa tässä sitä, että homojen poikkeava ja järjetön hurjastelu on yhtä arvokasta ja biologisesti funktionaalista kuin heteroseksi, jonka vuoksi sille täytyy antaa yhteiskunnan virallinen tunnustus. Parry on kuitenkin edelleen huolestunut, koska kun kerran asiat keikahtivat niin äkisti suotuisiksi homoille, niin "voivatko ne jossain 3. valtakunnan kaltaisessa maailmassa keikahtaa yhtä nopeasti toiseen suuntaan?". Käsittämättömän epäonnistuneena vertauksena hän otti esille pankkiirit ja plutokaartit, joita kohtaan kansalaiset tuntevat nykyään suoranaista vihaa halutessaan etsiä syntipukkia taloudelliselle romahdukselle.

Tästä päästiinkin hieman myöhemmin juutalaisiin ja Toiseuden ongelmaan. Pakollisen BBC-läisen natsimärehdinnän ja "toiseuttamis"-sössöttämisen (kertoamatta jäi että omassa piirissään juutalaiset toiseuttavat jyrkästi ei-juutalaisia) jälkeen tehtiin multikulturaalinen johtopäätös: noudattaaksemme ei-uskonnollista moraalia länsimaalaisten on lakattava pitämästä muukalaisia toisina. Dawkins ei tietenkään sanonut mitään siitä, pitäisikö myös muukalaisten lakata pitämästä länsimaalaisia toisina. Käytännössä tämä yksipuolinen vaatimus tarkoittaa monikulttuurisen yhteiskuntakokeilun hyväksymistä ja läntisen kulttuurin ja etniteetin antautumista maahan pyrkiville kolmannen maailman miljardimassoille. Vaikkei Dawkins sanonut tätä ääneen, niin sitä hänen liberaalin "uskonnottoman" moraalin kannattaminen tässä yhteydessä tarkoittaa. Onkin pöyristyttävää, että evoluutiobiologi Dawkins näyttää olevan taikauskoinen egalitaristi, jonka mielestä ihmispopulaatioden välillä ei ole eroja, eikä siten säilyttämisen arvoista diversiteettiä. Evoluutiobiologille me kaikki olemme alkuperästä riippumatta keskenään vaihdettavia ihmisatomeja. Kuulostaa arvoliberalismilta eli aikamme kommunismilta konsumeristisen kapitalismin tarpeisiin. 
 
Ensimmäinen jakso seurasi toinen toistaan poskettomampia väitteitä. Esimerkisi Harvardin yliopiston tutkija ja tietokirjailija Steven Pinker kertoo, että tilastojen valossa elämme maailmanhistorian rauhallisinta ja väkivallattominta aikaa. Tämä johtuu Pinkerin mukaan siitä, että ihminen on tullut entistä kiltimmäksi ja älykkäämmäksi. Tosiasiassa Corkin yliopiston tutkijaryhmän tuoreen tutkimuksen mukaan länsimaisen ihmisen älykkyysosamäärä on laskenut 14 pistettä sitten 1800-luvun viktoriaanisen ajan! Silti sekä Pinker että Dawkins jaksavat ylistää kesytettyä ja kastroitua länsimaista ihmispalleroa. Länsimainen kehdosta hautaan pamperoiva yhteiskunta on "hyvinvointinsa" ansiosta tosiasiassa lakkauttanut evolutiivisen kilpailun ja luonnonvalinnan, jonka seurauksena kaikki elämiseen epäkelvot jäävät eloon ja voivat näin vieläpä valtion tuella siirtää heikkoutensa seuraaville sukupolville. Tämä sanominen ei ole natsismia, vaan koko luontoa ja ihmiskunnan historiaa koskeva ikuinen totuus. Kun tähän lisätään vielä Gaussin kellokäyrän vasemman puolen kulkijoiden suurempi lisääntyvyys kuin oikeanpuolisilla, on seurauksena ollut yleisen älykkyystason lasku viimeisen sadan vuoden aikana lännessä. Tätäkö itse huippuälykäs evoluutiobiologi Dawkins haluaa lännelle?

Ohjelman lopuksi Dawkins esittää fundamentalistisen edistysuskovaisen maailmankylä-iltarukouksen:

Vieläkin tärkeämpää on, että nyt kun elämme rationaalisinta aikaa [sic], voimme nähdä missä menimme vikaan ja välttää meitä jakavan ja vahingoittavan nurkkakuntaisuuden. Se on todellakin edistystä. Maailmamme voi olla aiempia rauhanomaisempi ja sivistyneempi. Meillä on mahdollisuus kehittää uusi moraali - ja se on ihmisenä olemisen kiehtovia puolia.

Yle Teeman sivulla ohjelmaa koskevat kommentit ovat mielenkiintoista luettavaa, joista eräät ovat sellaisia, jotka myös Yle Watch voisi allekirjoittaa,  eikä vähiten sen vuoksi, ettei niitä ole otettu lainkaan huomioon Dawkinsin tiededokumentin kaapuun puetussa julistuksessa. Nimimerkki Dapsa kirjoittaa:

Moraalin selittäminen evoluutiolla on vähintään yhtä naurettavaa kuin sen selittäminen uskonnolla. Moraalia ei voi johtaa luonnosta: siitä mitä on, ei voi johtaa sitä, mitä pitäisi olla. Epäitsekäs käytös voi hyödyttää sinua, mutta yhtä hyvin se voi olla hyödyttämättä, aika usein niin. Oikea epäitsekäs teko ei lähde siitä, että pohditaan, miten tämä voisi minua hyödyttää.
Tiede voi kertoa meille, mitä mistäkin teosta voi seurata, mutta sen, miten toimimme, valitsemme joka tapauksessa moraalin, ei tieteen perusteella. Esimerkiksi tiede voi kertoa, että jostain toiminnasta voi seurata luonnonkatastrofi ja kurjuutta tuleville sukupolville, mutta toimija voi ajatella silti: "Hitot tulevista polvista, enhän edes elä enää silloin."
Dawkinsin mielestä uskonnot ovat haitallisia ja ne tulisi siis kaiketi kieltää. Meillä on esimerkkejä sellaisista yhteiskunnista, esimerkiksi Neuvostoliitto, eikä uskontojen kieltäminen todellakaan johtanut vähempään pahuuteen. Historiakin on tiedettä, mutta Dawkins ei ota siitä mitään oppia vaan rakentelee pilviloinnoja biologian varaan.

Tietysti Dawkinsin käsitys siitä, mitä ateismista ja tieteellisestä maailmankatsomuksesta yksiselitteisesti seuraa lämmittää kovasti kohdeyleisöksi ajateltuja kaupunkilaisia liberaaleja, jotka voivat ohjelman jälkeen jälleen tuudittautua oikeassa olevaan itsetyytyväisyyteensä. 

The Telegraph -laatulehden tuore blogikirjoitus "How atheists became the most colossally smug and annoying people on the planet".

[ Päivitetty torstaina 15.8.2013 klo 20.15]

Taas Yle jahtaa natseja

Yle lähettää TAAS uusintana tällaisen sarjan:

Sarja:

Historia: Natsien metsästys (12)

 

Tänään tästä sarjasta tulee uusintana tällainen jakso:

 

1/8. Operaatio Eichmann. Kahdeksanosaisessa sarjassa kerrotaan, kuinka pienet iskuryhmät metsästivät natsirikollisia saadakseen heidät tilille teoistaan. Kuinka holokaustin organisoija Adolf Eichmann napattiin? 

On kulunut alle vuosi siitä, kun tämä esitettiin edellisen kerran:

Seuraava lähetys

tänään klo 23.00 Yle Teema Uusinta

Esitetty viimeksi su 12.6.2011 klo 20.10 Yle Teema Uusinta

Tämän jakson kaikki lähetykset, yhteensä 3

• tiistaina 7.6.2011 klo 21.00 Yle Teema

• sunnuntaina 12.6.2011 klo 20.10 Yle Teema Uusinta

• tiistaina 29.5.2012 klo 23.00 Yle Teema Uusinta

Näitä natsienmetsästysjuttuja pitää näemmä lähettää moneen, moneen, moneen, moneen kertaan, jotta kukaan ei voisi koskaan hetkeksikään unohtaa natseja.

Jäämme odottelemaan, että Yle edes joskus lähettäisi yhdenkin dokumentin Neuvostoliitossa murhatuista kymmenistä miljoonista ihmisistä.

Tämä lienee kuitenkin liikaa toivottu, koska Ylen toimitus on ilmeisesti täynnä Neuvostoliiton järjestelmän kannattajia.

Ajankohtainen kakkonen: Desantit olivat "vastarintaliike"

Ajankohtainen kakkonen

Ajankohtainen kakkonen
YLE TV2 tiistaina 19.7. klo 21.00

Punaista ruutia
Tampereella toimi jatkosodan aikana vastarintaliike Hitleriä vastaan. Kahden viimeisen elossa olevan aktivistin harvinainen haastattelu.

Tällä ilmeisesti tarkoitetaan suomalaisia maanpettureita, jotka sodan aikana toimivat Neuvostoliiton agentteina Suomea vastaan.

Nämä desantit eli Neuvostoliiton kätyrit olivat Ylen mielestä "Hitlerin vastustajia".

YLEN OHJELMATARJONNASSA ON VAIN YHDENLAINEN YHTEISKUNNALLINEN NÄKEMYS: PUNALIBERAALI

TV2, 1.9.2010, klo 22.50 Dokumenttiprojekti: Mustaa ja valkoista

Rasismi elää edelleen USA:n etelävaltioissa. Morgan Freeman päätti yrittää murtaa rasismin traditioita entisen koulunsa päättäjäistanssiaisissa. O: Paul Saltzman, Kanada 2008

Dokumenttiprojekti jatkaa lempiteemallaan rasismilla, joka valtamedian virallisen näkemyksen mukaan tarkoittaa oletusarvoisesti vain valkoisten harjoittamaa rotusortoa, mikä loogisesti loppuun ajateltuna on aika rasistinen oletus tietyn populaation kulttuurisesta ja rodullisesta erityispiirteestä. Dokumenttiprojektin Mustaa ja valkoista (Prom Night in Mississippi, 2009) on juuri tällainen ohjelma, jossa tätä rasistista diskurssia uusinnetaan (huutonaurua sosiologien kielimagialle).

Ohjelman tuotantotiedot eivät myöskään luvanneet hyvää kun tuotantomaana on poliittisesti korrektin pehmeän totalitarismin Kanada ja ohjaajana liberaali juutalainen Paul Saltzman.

Dokumentti kertoo parintuhannen asukkaan Charlestonin pikkukaupungista Mississippissä, jonka kuuluisin asukas on Oscar-palkittu musta näyttelijä Morgan Freeman. Juuri hänen ideana oli lopettaa kaupungin lukion päättäjäistanssiaisten traditio, jossa mustilla ja valkoisilla on omat tanssiaiset. Perinne yritettiin lopettaa jo vuonna 1997, mutta silloin koulun johto vastusti ajatusta vedoten opiskelijoiden vanhempien tahtoon. 11 vuotta myöhemmin koulun johto oli jo pehmitetty Freemanin idealle ja ainoastaan valkoisten oppilaiden vanhempien väitettiin enää vastustavan ajatusta. Kun Freeman tuli kameroiden räiskyessä esittämään uudelleen ideansa koulun voimistelusalissa, ei yksikään oppilas esittänyt vastalausetta. Vaivautuneista ilmeistä päätellen erimieltä olevia oli paikalla, mutta kelläpä murrosikäisellä oppilaalla olisi ollut riittävästi itsetuntoa uhmata kameroiden edessä liberaalia integraatiopolitiikkaa, jota vielä puolustaa maailmankuulu elokuvanäyttelijä. Kun tämä monissa Hollywood-elokuvissa kliseistä Vanhaa viisasta mustaa miestä näyttellyt nykyajan Setä-Tuomo tarjosi vielä maksavansa tanssiaisten kaikki kulut, olivat epäilevät Tuomaatkin jo valmiit osallistumaan monikulttuuriseen lavastukseen.

Dokumentissa haastatellut nuoret korostivat, että uusi sukupolvi on vapaa (valkoisten) vanhempien ”ennakkoluuloista”. Vaikka dokumentissa ollaan syvässä etelässä, valkoisten nuorten asenteissa näkyi silmiinpistävästi integraation synnyttämän uuden koulujärjestelmän ja Hollywoodin indoktrinaation vaikutus, mikä ilmeni ulkoa opituissa kliseissä, joissa halveksutaan ”punaniskoja” ja ihannoidaan ”viileitä” mustia. Dokumentin nuorten asenteissa paljastui konkreettisesti postmodernin länsimaisen kulttuurin mentaalinen malli, jossa sosiaalista hyväksyntää hakevat valkoiset nuoret potevat syyllisyyttä omasta etnisestä identiteetistään. Esimerkiksi eräs haastateltu nuori tunsi syvää itseinhoa sen vuoksi, että joku hänen esi-isistään oli omistanut orjia, vaikka tilastollisesti on erittäin epätodennäköistä, että satunnaisen amerikkalaisen esivanhemmissa olisi orjanomistajia, sillä heitä oli aikoinaan vain 10 % kaikista valkoisista. Silti syyllisyyden taakkaa orjuudesta langetetaan kaikkien valkoisten päälle, jopa niiden valkoisten, jotka ovat muuttaneet Yhdysvaltoihin orjuuden lopettamisen jälkeen! Tämän mallin täydellinen peilikuva näkyy dokumentin mustissa nuorissa, jotka ovat puolestaan oppineet ylpeän aggressiivisen asenteen, koska heille on vuosikausia valheellisesti opetettu, että heidän huonompi asemansa johtuu vain ja ainoastaan orjuudesta ja rasismista.

Katsojalle ei jää epäselväksi, ketkä on tarkoitettu dokumentin pahiksiksi. Valkoisten vanhempien huoli lapsistaan tuli haastatteluissa selväksi, mutta vain tarpeeksi laajakatseinen katsoja saattaa ymmärtää huolen todellisen syyn. Dokumentin alussa nimittäin mainittiin, että Charlestonin asukkaista vain 30 % on valkoisia ja kaikki loput mustia, joten on ymmärrettävää, että valkoiset vanhemmat näkivät Freemanin propagoiman pakkointegraation kulttuurisena ja etnisenä uhkana yhteisölleen. On vaikea kuvitella, että täydellisesti turmeltuneen Hollywoodin punaliberaali sanansaattaja olisi ryhtynyt dokumenttiin, mikäli hänen kotikaupunkinsa vähemmistönä olisi ollut valkoisten sijaan meksikolaiset tai aasialaiset. Päällepäin näkyvästä suvaitsevaisuuden ja integraation sanomasta huolimatta dokumentin todelliseksi agendaksi paljastui sota valkoista identiteettiä ja itsesäilytystä vastaan, sillä Morgan Freeman tuli itsekin lipsauttaneeksi, että yhteiset tanssiaiset mahdollistavat jatkossa mustien ja valkoisten – etenkin mustien poikien ja valkoisten tyttöjen - kanssakäymisen aina sukupuolisuhteeseen asti. Biologista sodankäyntiä tämäkin.

Kun tanssiaiset sitten lopulta järjestettiin, tehtiin se musiikkia myöten pelkästään mustan kulttuurin ehdolla. Valkoiset nuoret altistettiin heille vieraalle aggressiiviselle ja holtittomalle seksuaaliselle kulttuurille, joka manifestoituu primitiivisessä rap-musiikissa. Tanssiaisiin perinteisesti kuuluvaa aidosti eurooppalaisperäistä musiikkia kuten wienervalssia ei kuultu. Valkoisten vanhempien huoli jälkeläistensä identiteetin säilymisestä oli tämän vuoksi täysin perusteltua. Tällä pakkointegraatioteatterillaan ohjelmantekijät halusivat epäsuorasti kieltää kokoontumisoikeuteen ja yhdistyslakiin kuuluvan perusoikeuden, jonka mukaan yhteisö saa itse päättää jäsenistään ja kokoontumisistaan. On moraalisesti tuomittavaa, että Morgan Freeman kumppaneineen syyllistämällä ja lahjusta (tanssiaisten kustantaminen) avuksi käyttäen painosti alaikäiset valkoiset nuoret yhteisiin tanssiaisiin vanhempien vastustuksesta huolimatta.

On vaikea arvailla mitä Ylen päässä on ajateltu, kun he ovat hankkineet tämän dokumentin muotoon puetun propagandanäytöksen. Indoktrinaatio on ohjelmassa niin läpinäkyvää, että se saattoi jopa lisätä rotukysymykseen vielä epävarmasti suhtautuvan katsojan kielteistä asennetta monikulttuurista integraatiopolitiikkaa kohtaan. Kuten niin monen muunkin tämän kaltaisen ohjelman kohdalla, dokumentin hankkijat ovat todennäköisesti halunneet vain vahvistaa niiden katsojien maailmankuvaa, jotka jo syleilevät monikulttuurista ideologiaa ja uskovat tulevaisuuden suklaanruskeaan yhden kulttuurin utopiaan.

FST5, 1.9.2010, klo 21.00 Spotlight: Turvapaikkaloton häviäjät

Valbone ja Nimon eivät saaneet turvapaikkaa Suomesta vaikka heitä uhkaa kunniamurha kotimaassaan. Tänään he elävät pelossa ja piileskellen Kosovossa. Spotlight tapasi heidät piilopaikassaan.

Ylen ruotsinkieliset kanavat televisiossa ja radiossa kuluttavat yhtiön budjetista 25 %, vaikka ruotsinkielisten osuus maamme väestöstä on tällä hetkellä vain 4,5 %. Lisäksi FST:n ohjelmia seurataan vähemmän kuin tuo 4,5 %:n väestöosuus, sillä esimerkiksi suurimmassa ruotsinkielisessä väestökeskittymässä Pohjanmaan rannikolla katsotaan enimmäkseen Ruotsin valtion tv-kanavia. FST5 tv-kanavan ohjelmat ja sarjat ovat suurimmaksi osaksi samoja mitä näkyy Ruotsin puolella, joten se ei tarjoa suurtakaan lisäarvoa rannikon ruotsinkielisille. Kanavan oma tuotanto puolestaan myötäilee Ruotsalaisen kansanpuolueen linjaa: valikoivaa suvaitsevaisuutta ja vähemmistöfetisismiä.

Suomenkielisen A-Studion vastine Spotlight on ajankohtaisohjelma, joka keskittyy usein Ankkalinnan sisäisiin ”ongelmiin”, mutta silloin kuin teemat ovat kansallisia koskevat ne yleensä maahanmuuttajien ja seksuaalivähemmistöjen asioita – RKP:läisestä näkökulmasta tietenkin.

Maahanmuuttoa kannattavien keskuudessa järkevin keskustelustrategia on vaikuttaa pelkästään tunteisiin, sillä pysyttäytymällä järki-argumenteissa jäädään väistämättä alakynteen. Spotlight-ohjelman tekijät ovat ymmärtäneet tämän, sillä Turvapaikkaloton häviäjät -ohjelman keskiössä on yksilön näkökulma, eikä esimerkiksi vapaan maahanmuuton seuraukset koko Suomen kansalle.

Puolituntinen ohjelma kertoi kosovolaisesta uskonnollisesta sekaparista, joka pakeni sukujensa kunniamurha-uhkailujen ja väkivallan vuoksi Suomen Oravaisiin vuonna 2008. Pariskunnan nainen, Valbone, on muslimi ja hänen miehensä Nimon kuuluu albaanien 10 %:n katoliseen vähemmistöön. Vaikka sukulaiset olivat uhanneet kumpaakin, niin kenellekään ei liene yllätys, että vain muslimiperheen Valbonea oli myös pahoinpidelty. Ohjelmassa haastateltu Maahanmuuttoviraston turvapaikkayksikön johtaja Esko Repo totesi, että pariskunnan turvapaikkahakemus oli hylättävä, koska kansainvälinen pakolaissopimus ei suo turvapaikkaoikeutta kunniamurhauhan vuoksi. Toimittaja Minna Knus-Galánin ilmeestä ja jatkuvasta inttämisestä päätellen tämä on suuri kosminen vääryys. Närkästystä lisäsi tieto, että Helsingin hallinto-oikeus teki valituksesta kieltävän päätöksen ja pariskunta joutui muuttamaan takaisin kotimaahansa. Vaikka toimittaja ei sanonut asiaa ääneen, antoi ohjelma ymmärtää, että suomalaisten on otettava vastuu albanialaisten normeja rikkovan pariskunnan vapaasta valinnasta ja annettava heille turvapaikka. Loogisesti loppuunvietynä kaikki maailman kunniaväkivallan uhan alla elävät pariskunnat pitäisi lennättää Suomeen elätettäviksi.

FST5:n ohjelmapolitiikan mukaan kärsivän yksilön etu menee kaiken edelle, vaikka sen johdonmukaisesta seuraamisesta kokonaiset populaatiot yksilöineen joutuisivat kärsimään. Subjektiivinen oikeus johtaa väistämättä umpikujaan, sillä maailmasta ei lopu koskaan kärsimys ja rutina. Ilmeisesti FST5 ja sitä tukeva RKP:n johto ajattelevat, että sokean humanismin antihumaanit seuraukset kiertävät heidät kaukaa ja laskun maksaa tyhmät tsuhnat. Voin sanoa, että he ovat tässä uskossaan väärässä.

YLE TEEMA, 1.9.2010, klo 20.00 Kevään 17 hetkeä
1/12. Sodan viimeisenä keväänä liittoutuneiden joukot iskevät joka rintamalla, ja osa Saksan joukoista tietää jo kohtalonsa. Moskovaan kiirii viestiä salaisista neuvotteluista. Kuka pettää ja ketä?

YLEn TEEMA mainostaa tänään alkanutta värilliseksi editoitua 12-osaista neuvostodraamaa Kevään 17 hetkeä katsojien toiveuusintana. En tiedä millä kriteerein Teema päättää suostua katsojien toiveuusintoihin, mutta epäilen vahvasti, ettei kovin suuri katsojasegmentti ole toivonut tätä uusintaa ja sekin joukko on valikoinut varsin suppeasta homogeenisesta ryhmästä eli vanhoista taistolaisista, jotka haluavat nostalgiatripin 1970-luvulle. Tämän katsojaryhmän toiveen toteuttaminen tulee tuskin YLE WATCH -blogin seuraajille yllätyksenä, sillä onhan (moni)kulttuurikanava Teeman väki enimmäkseen samaa vanhaa taistolaisporukkaa kuin toiveen esittäjätkin.

Ensijakson perusteella verkkaisesti etenevä sarja on taattua ”neuvostolaatua”, mikä saattaa olla nuorelle katsojalle eksoottinen katsojakokemus. Moralistiselta asetelmaltaan sarja tulee tuskin eroamaan lukuisista vastaavista amerikkalaisista ja englantilaisista kyhäelmistä. Silmiinpistävin ero lienee se, että sarjaan ei ole ainakaan ensijaksojen esittelyiden perusteella tungettu amerikkalaisista sotasarjoista tuttua pakollista holokausti-teemaa. Tarkkanäköinen voi kuitenkin omaksi nautinnokseen bongata ideologisia painotuksia, jotka eivät ole tuttuja länsimaisista sarjoista. Jo ensimmäisessä jaksossa sarjan päähenkilö SS-Standartenfűhrer Max Otto von Stirlitz, joka on todellisuudessa neuvostovakooja, keskustelee ravintolassa filosofisesti papin kanssa kristinuskosta ja kansallissosialismista. von Stirliz ajaa papin moraalifilosofiseen umpikujaan osoittamalla, että myös kristinusko perustuu fanaattisuuteen ja suvaitsemattomuuteen. Tällaiset näennäisen merkityksettömät mutta indoktrinaation kannalta tärkeät arkiset keskustelut sopivat hyvin kristinuskoa vastustavien kommunistien ideologisiin intresseihin.

Sarjana Kevään 17 hetkeä on pelkkä kuriositeetti, vaikkakin jälleen hyvä tekosyy märehtiä natsismia, tällä kertaa neuvostoliittolaisesta näkökulmasta.

YLE TV1, 1.9.2010, klo 19.00 Historiaa: Stalinin viimeinen juoni

Tammikuu 1953. Kuolemansa aattona Stalin kehittää mielessään vielä yhden vihollisen: juutalaiset lääkärit. O: Philippe Saada. T: Roche Productions, Ranska.

Ranskan valtion elokuvayhtiön tuottama ja juutalaisten kansanmurhayrityksen muistoa vaalivalle USC Shoah Foundation Institute for Visual History and Education -järjestön propagandamateriaaliksi tarkoitettu dokumentti Stalinin viimeinen juoni (Stalin’s Last Plot, 2009) on historiallisen evidenssin perusteella varsin yksipuolinen yritys valkopyykätä juutalaisten osuus Neuvostoliiton korkeimman johdon valtataistelusta 1950-luvun alussa. Ohjelman asiantuntija Jonathan Brent ja monet haastatellut kuten Natalja Rapoport ovat juutalaisia, joten heidän suustaan kuultiin vain yhdenlainen tulkinta Stalin väittämästä juutalaisten lääkärien salaliitosta. Ohjelman tulkinta tapahtumien kulusta noudattelee tuttua valtamedioiden narratiivia, jossa totalitääriset vallanpitäjät valehtelevat, juonittelevat ja lavastavat juutalaiset syntipukeiksi pitääkseen tietämättömän kansan tyytyväisenä. 

Katsoja samaistuu usein uhriin, ja länsimaissa ikuisen pyhän uhrin paikan on ominut itselleen juutalainen. Siksi Ylen punaliberaaleille ohjelmanhankkijoille ja toimittajakunnalle olisi mahdotonta lähettää kansalaisille dokumentti bolshevismin juutalaisista juurista tai juutalaisjohtoisen bolshevikkipuolueen suorittamasta yli viisi miljoonaa henkeä vaatineesta ukrainalaisten kansamurhasta vuosina 1932–33. Näiden kansanmurhien ja terrorin uhrien äänet eivät kaiu Ylen lähettämistä dokumenttiohjelmista.

Syy, mistä saamme kiittää Yleisradiota jatkuvasta holokaustiteollisuuden tukemisesta, on elokuvaohjaaja ja -tuottaja Jarmo Jääskeläisen 1990-luvun alussa aloittama Ylen Dokumenttiprojekti. Vielä 1980-luvulla holokaustista ei nähty montakaan tv-ohjelmaa yksinkertaisesti siitä syystä, ettei teema koskenut suomalaisia ja Suomen historiaa kuten ei edelleenkään. Sosialistisessa Puolassa elokuvaa 1960-luvulla opiskellut Jääskeläinen muutti Dokumenttiprojektin myötä tilanteen täysin. Ei liene sattuma, että kommunismin romahduksen jälkeen 1990-luvun alussa alkanut Dokumenttiprojekti keskittyi demonisoimaan ideologista tyhjiötä täyttämään tullutta kansallisuusaatetta kytkemällä sen väitettyihin juutalaisvainoihin. Jääskeläisen seuraaja, vasemmistoliberaalina tunnettu tuottaja Iikka Vehkalahti on jatkanut edeltäjänsä jalanjälkiä tuomalla juutalaisvainot aina vain uudestaan tv-katsojien eteen. Dokumenttiprojektin voidaan sanoa tehneen tehtävänsä, sillä se ei ole ollut enää pitkään aikaan ainoa juutalaisten kohtaloista kertova ohjelmapaikka, vaan holokausti-mania on vallannut, ei vain koko YLEn, vaan muutkin pääkanavat kuten MTV 3:n ja TV Nelosen.