YLE JÄLJITTÄMÄSSÄ PAINAJAISEKSI MUUTTUNUTTA AMERIKKALAISTA UNELMAA

Yle TV1, 25.1.2021 klo 19.00. Historia: Rajoja rikkovat astronautit

Avaruuden valloitus oli kahden suurvallan, Amerikan ja Neuvostoliiton, keskinäinen kilpailu kylmän sodan aikana. Mutta avaruusohjelman piti myös heijastaa modernin ajan tasavertaista henkeä. Miten rotujen välinen tasa-arvo toteutui avaruuskilvassa? T: Brook Lapping Productions/Smithsonian Channel, Yhdysvallat HD ohjelmatekstitys (suomi) 52 min. Linkki ohjelmaan.

Vasemmistoliberaalien totalitaristinen tasa-arvoteatteri näkyy etenkin rotukysymyksessä, josta on tullut heille suorastaan nolo pakkomielle. Ylen tämän kertaisessa Historiadokumentissa "Rajoja rikkovat astronautit" (Black In Space: Breaking The Color Barrier, 2020) hekumoidaan mustien pääsystä avaruuteen ikään kuin todisteena ihmispopulaatioiden täsmälleen yhtäläisistä kyvyistä. Ei ihme, että hirmuvaltio Neuvostoliiton perverssit sosialistiset arvot näyttäytyvät dokumentissa suorastaan upeina ja tavoiteltavina.

Katsojalle ei haluta vahingossakaan muistuttaa, että omin avuin mustat eivät olisi päässeet avaruuteen koskaan, sillä sekä Yhdysvaltain että Neuvostoliiton avaruusohjelmat olivat yksinomaan valkoisen faustisen miehen ja mielen tuotoksia. Itse asiassa avaruudenvalloitusprojektin merkittävimmät kehittäjät olivat kansallisossialistisen Saksan rakettipioneereja kuten Amerikan kansalaisuuden saanut raketti-insinööri Wernher von Braun, jolla oli johtava rooli kuumatkojen aloittamisessa. Saksalaisiin insinööreihin verrattuna vasta 1980-luvulla avaruuteen lennätetyt muutamat mustat ovat pelkkiä monikulttuuri-ideologian maskotteja niin idässä kuin lännessä.

Avaruusohjelmat eivät tarvitse menestyäkseen mustia, mutta monikultturismin läpäisemälle valtamedialle he ovat elintärkeä propaganda-ase amerikkalaisen sulatusuuni-ideologian puolesta. Toimittajat ja viihdeteollisuus ovat valmiita vääristämään jopa historiaa, jotta valkoisten saavutukset saataisiin näyttämään yhteiseltä multikulturaalisilta ponnistukselta. Viime vuosien eräs räikein Hollywood-tuotanto tästä on elokuva Hidden figures, jossa muutamat NASA:ssa 1960-luvulla työskennelleet mustat naiset kuvataan merkittäviksi tekijöiksi avaruusohjelman onnistumiselle.

Illan dokumentti ei voinut väistää Challenger-sukkulan lähettämistä avaruuteen vuonna 1986. Sen kun piti olla monirotuiseksi pakotetun amerikkalaisyhteiskunnan huippuhetki. Challengerin miehistö oli todellinen monikultturistinen märkä uni, jota tiedotusvälineet hehkuttivat kuukausia ennen sukkulan lähettämistä: se koostui mm.  kahdesta mustasta, juutalaisesta, itä-aasialaisesta ja (valkoisesta) naisesta. Dokumentissa sukkulan räjähdys kuvattiin "kansakunnan" yhteisenä suruna, mutta näin jälkeen päin se näyttää vain monikultturismin symboliselta epäonnistumiselta konkreettisessa maailmassa.   

                                                       ***********************

Yle Podcast, tammikuu 2021, KC Karemo: Miksi kannatat edelleen Trumpia, Juha Ahvio?

Teologian tohtori Juha Ahvio oli Tuomas Karemon vieraana Kulttuuricocktailin radiolähetyksessä nelisen vuotta sitten puolustamassa Trumpia, kun tämän kausi presidenttinä oli alkuvaiheessa. Millaisena Ahvio näkee Trumpin kauden nyt? Mikä saa hänet kannattamaan edelleen Trumpin politiikkaa? Linkki ohjelmaan.

Maamme valtamediassa uskottavat Donald Trumpin politiikan kannattajat pääsevät harvoin ääneen. Viime vaalien aikaan kenties ainoa Trumpin julkinen ymmärtäjä oli dosentti Markku Ruotsila, joka pyrki kärsivällisesti selittämään Amerikan hiljaisten kannatuksen konservatiivina pidetylle Trumpille. 

Toisin kuin virallisen selitys antaa ymmärtää, Trumpin kannattajat eivät ole pahantahtoisia mielipuolia, vaan huomattava kansanosa, joka on huolissaan kulttuurisesta ja taloudellisesta alasjosta mitä sosialistiset liberaalit ovat maalle viime vuosikymmeninä tehneet. Viimeksi viikonloppuna Länsi-Savo ja Uusisuomalainen julkaisivat Ruotsilan poikkeuksellisen suorasanaisen haastattelun. Siinä hän kertoo muun muassa, että 

Häviävän harva Trumpia äänestäneistä yli 74 miljoonasta kuuluu tähän äärioikeistoon. Mutta sen väkivalta on ilmentymä paljon laajemmasta huolesta – syvästä eksistentiaalisen uhan tuntemuksesta – jonka demokraattien vaalivilppiepäilyillä sävytetty valtaanpaluu ja vaalilupaukset ovat synnyttäneet puolessa kansakuntaa.

Ennusmerkit oli nähtävissä jo pitkään, mutta niistä ei suostuttu raportoimaan Suomessa.

Kyse on periaatteista, arvoista, uskosta, tunteista ja vakaumuksista. Kyse on kahdesta täysin erilaisesta käsityksestä siitä, mikä tekee elämästä ihmisarvoisen ja mikä on hyvän yhteiskunnan olemus. Noin puolet amerikkalaisista haluaa vain olla rauhassa, säilyttää perinteisen elämäntapansa, menestyä omalla työnteollaan, luottaa Jumalaan ja vapaaseen markkinatalouteen, ajatella omia ajatuksiaan ja puhua omantuntonsa mukaan ilman nimittelyä mielenvikaisiksi, rasisteiksi, fasisteiksi tai nais- ja homovihaajiksi.

Toinen puoli Amerikkaa taas uskoo, että valtion tulee hoivata ja huoltaa kehdosta hautaan, opastaa ajattelemaan ”oikein” ja rangaista ”vääristä” sanoista, ostaa veroilla ja velalla aina uusia etuisuuksia, kahlita elinkeinoelämää sääntelyllä ja voimauttaa etnisiä ja sukupuolivähemmistöjä sekä maahanmuuttajia.

(...) Konservatiivisesti ajattelevilta ollaan viemässä pääsy sosiaaliseen mediaan. Heitä ollaan erottamassa työpaikoiltaan ja heidän pankkitilejään ollaan sulkemassa. Demokraattipuolueesta vaaditaan julkista puhetta sensuroivan valtiollisen viraston perustamista. Valtiollisen PBS-televisioyhtiön edustaja ehdotti Trumpin kannattajien lasten eristämistä uudelleenkoulutusleireihin.

Toinen silloin tällöin mediassa näkyvä uskottava asiantuntija Trumpin politiikan puolesta on teologian tohtori Juha Ahvio. Hänen tukensa Trumpille perustuu pitkälti vasemmistoliberalismin ja kulttuurimarxilaisen identiteettipolitiikan vastustamiseen. Trump ei ole Ahviolle ihanteellinen valtionjohtaja, mutta hän oli pitkiin aikoihin presidentti, joka haastoi "liberaalin" eliitin ja sen hellimät tabut. 

Toisin kuin media massoille syöttää, Trump ei aloittanut kulttuurisotaa, vaan ainoastaan haastoi äänestäjiensä tukemana tuon sodan 60-lukulaiset sytyttäjät. Juuri tämä sai globalismiin kiinnittyneen vanhan vallan niin mediassa ja kuin politiikassa raivoihinsa. Juha Ahvion näkemykset näistä juurikysymyksistä ovat harvinaista herkkua Ylen ääniaalloilla ja podcastissa. 

YHDYSVALTAIN PRESIDENTINVAALIEN SUURIN ROISTO ON VALTAMEDIA

Jos olisimme luottaneet läntisen maailman (vasemmisto)liberaaliin valtamediaan, Demokraattipuolueen ehdokas Joe Biden olisi voittanut Yhdysvaltain presidentinvaalit yksiselitteisen selvästi heti vaalipäivän jälkeen. Ääntenlaskennan alussa kävi kuitenkin selväksi, että Bidenin voitto ei ole läpihuutojuttu, sillä presidentti Donald Trump vei median ja sen hyödyntämien asiantuntijoiden yllätykseksi Floridan osavaltion äänet. Tällä hetkellä lopputulos riippuu 3-4 osavaltion tuloksista, joiden lopullinen selvyys varmistunee aikaisintaan huomenna. Ylessä ollaan kuitenkin toivekkaita, ainakin jos on uskomista uutiseen Uusimmat tiedot USA:n vaalituloksesta: Jos Bidenin johto pysyy, voittoon riittävät Michigan ja Wisconsin ja Nevada – viimeisestä lisää tuloksia tulee vasta huomenna.

Olipa lopputulos mikä tahansa, vaaleihin liittyy paljon hämärää, jonka takana on istuvan presidentin vastainen rintama. Trump onkin tuoreissa tviiteissään ja vaalipuheessaan ottanut esille vaalivilpin mahdollisuuden. Tätä jos mitä pidetään koko läntisen maailman establishmentin keskuudessa pöyristyttävänä väitteenä. Eihän länsimaissa – eikä varsinkaan vanhimmassa demokratiassa – voi esiintyä vaalivilppiä! Sellaista on vain kehitysmaissa, tai pahan akseliin kuuluvissa valtioissa kuten Venäjällä, Iranissa ja Kiinassa. 

Maailmalla on totuttu siihen, että liberaali länsi vaatii "autoritäärisiiin" Itä-Euroopan maihin vaalitarkkailijoita, mutta katsoo itse olevansa niin nuhteeton, että jo epäily länsimaan vaalien vilpillisyydestä on suoranainen kunnianloukkaus pyhää demokratiaa kohtaan. Ja kuitenkin juuri länsimaissa, erityisesti Yhdysvalloissa, vaalivilppiä on voitu harjoittaa vuosikausia, koska niistä puuttuvat puolueettomat vaalitarkkailijat. Esimerkiksi Pennsylvanian osavaltiossa demokraatit ovat aikaansaaneet käytännön, joka sallii jopa kolme päivää myöhässä tulevat äänet. Hämmästyttävintä tässä on se, että ne voidaan hyväksyä, vaikka niissä ei olisi allekirjoitusta eikä edes postileimaa. 

Yhdysvaltain vaaleista ei vastaa liittovaltio, vaan osavaltiot, jonka vuoksi vaalien järjestäminen ja äänten tarkastus on kaikissa erilainen. Suurin vaara on digitaalisisa äänestyskoneissa, joihin on pystytty todistetusti murtautumaan moneen otteeseen. Tästä kertoo viime maaliskuun Ilta-Sanomien juttu Harri Hursti oli lapsinero – nyt hän paljastaa amerikkalaisille, kuinka naurettavan helposti heidän presidentinvaalinsa voidaan hakkeroida:

Tätä testiä Yhdysvaltojen äänestyskoneet eivät Hurstin mukaan läpäise millään tavalla. Hän kirjoitti 2017 raportin, jonka mukaan kaikkiin tällä hetkellä käytössä oleviin äänestyskoneisiin on mahdollista murtautua jälkiä jättämättä.

Tästä seuraa hurja johtopäätös: emme voi tietää, olivatko esimerkiksi vuoden 2016 presidentinvaalien tulokset manipuloituja. Ei ole olemassa mitään paperitodisteita, joiden avulla asian voisi tarkastaa.

Viimeisten analyysien perusteella Trumpin vaalivilppisyytöksille näyttää olevan perusteita vaa'ankieliosavaltioissa, joissa uusien äänien tehtailu tyhjästä on osoitettu tietokonegrafiikalla. Niin sanottujen "yllätyslipukkeiden" ilmaantuminen kertoo jostain kummallisesta, joka pitäisi demokratian uskottavuuden vuoksi ensi tilassa todistaa puolueettomasti joko vääräksi tai todeksi.

Vaalien suurin häviäjä ja roisto on kuitenkin valtamedia. Viimeistään nämä vaalit osoittavat, kuinka härskisti valtamedia pyrkii jo ennen vaaleja leipomaan vasemmistoliberaalista ehdokkaasta varmaa voittajaa valheellisten ja ylioptimististen gallup-tulosten avulla. Amerikassa median kritiikittömyyden toiveikkaisiin gallupeihin vielä ymmärtää, koska ennusteilla on toivottu äänestäjien siirtyvän johdossa olevan ehdokkaan voittajavankkureihin. Kyse on siis eräänlaisesta laillisesta mutta epärehellisestä vaalivaikuttamisesta establishmentin ja syvän valtion inhoamaa ehdokasta vastaan. 

Sen sijaan Suomessa median ja asiantuntijoiden olisi pitänyt olla kriittisempiä, koska niillä ei luulisi olevan mitään intressiä ja vaikutusmahdollisuuksia yhdysvaltalaisten äänestyskäyttäytymiseen. Jos maassamme olisi vastuullinen media, se olisi arvioinut vaaleja viileän analyyttisesti kaikista näkökulmista eikä olisi mistään hinnasta alentunut Ylen ja Helsingin Sanomien harjoittamaan häpeämättömään vaalikampanjointiin toisen ehdokkaan puolesta. 

Ilmeisesti maamme toimittajat ovat asenteellisessa tiedonhankinnassaan ja uutisoinnissaan niin syvällä Yhdysvaltain Itärannikkon liberaalilehdistön luomassa kuplassa, etteivät he kykene havannoimaan ulkopuolella olevaa amerikkalaista todellisuutta. Toimittajien omat asenteet ja toiveet ovatkin olleet ratkaisevassa asemassa kun he ovat kertoneet Yhdysvaltain vaalikampanjoinnista ja vaaleista. 

Ylen, MTV3:ssa ja Helsingin Sanomien käyttämät vaaliasiantuntijat ovat kaikki olleet Trumpin verisiä vastustajia yhtä poikkeusta lukuunottamatta. Viime vaaleissa ainoa oikean lopputuloksen arvioinut asiantuntija, tällä hetkellä Helsingin yliopiston Yhdysvaltain historian dosenttina toimiva Markku Ruotsila, totesi Ylen aamu-tv:ssä, että lännen valtamedia on neljä vuotta suoltanut joka päivä Trump-vihaa ilman mitään objektiivisuutta. Vihdoinkin ääneen pääsi mies, joka sanoi sanoo suoraan, mikä on länsimaisen demokratian todellinen vihollinen. Asian voi tarkistaa kuuntelemalla viimeisintä Yle Radio 1:n "Pyöreä pöytä" -keskusteluohjelmaa, jossa toimittaja Ruben Stiller ei voinut epämieluisan vaalitilanteen vuoksi hillitä Trump-vihaansa halventamatta samalla puolta Amerikan kansaa.

Toimittajilta on turha odottaa itsekritiikkiä valheellisen Biden-hypetyksen ylläpitämisestä. Sen sijaan he väittävät "yllättävän vaalitilanteen" johtuvan Trumpista ja kutsuvat vaaleja valehteluvaaleiksi kuten Ylen Yhdysvaltain kirjeenvaihtaja Mika Hentunen mielipidekirjoituksessaan Nyt saavat vaalit tulla – ennenkokemattomat valehteluvaalit Yhdysvalloissa. Omaa tuulimyllyn vastaista sotaansa neljä vuotta käynyt toimittaja Hentunen luuli jo pääsevänsä kiirastulestaan Bidenin helpon voiton myötä, mutta vaalitilanteen pitkittyessä hänen tärisevä olemuksensa viestii lähellä olevasta romahduksesta. 

Hentunen tölvii jutussaan Trumpia väittäen tämän olevan eniten valehdellut presidentti koko Amerikan historiassa. Hän viittaa Amerikan vasemmistodemareja eli Demokraattipuoluetta tukevaan Washington Postiin, joka väittää presidentin valehdelleen 20 000 (sic) kertaa. On selvää, että näin poskettomaan lukuun on laskettu myös ne tosiasiaväitteet, jotka eivät satu miellyttämään vasemmistoliberaaleja. Olisi mielenkiintoista tietää, mikä oli presidentti Barack Obaman valheluku. Sitähän ei ole mainittu koskaan missään, koska sen rummuttaminen mediassa ei tue vallitsevaa agendaa. Kertomatta jää myös se, että Donald Trump on presidentti, josta on valehdeltu enemmän kuin kenestäkään muusta Yhdysvaltain presidentistä.

Valtamedialle ja sen ehdollistamille "sivistyneille" liberaaleille on vielä neljän vuoden jälkeen arvoitus, miksi Donald Trump on kaikesta huonosta julkisuudesta huolimatta suosittu Yhdysvalloissa. Realismin puutteen lisäksi hyväkkäiltä puuttuu aito halu ymmärtää, mistä Trumpin suosio kumpuaa. Turvattua elämää viettävää keskiluokkaista lukeneistoa ei oikeasti kiinnosta kansan syvien rivien ongelmat, vaan he leijailevat abstraktien arvokysymysten parissa. 

Varsinkin Euroopasta käsin on vaikea ymmärtää ja tunnustaa, että äänestäjiin vetoaa Trumpin konkreettiset saavutukset eivätkä median nostamat epäoleelliset tviitit. Hän onkin onnistunut kaudellaan monissa asioissa, jotka ovat äänestäjille tärkeitä: työpaikkoja on tullut lisää ja verouudistus on saanut yritykset pitämään tuotantonsa kotimaassaan. Lisäksi pörssikurssit ovat olleet jatkuvassa nousussa ennen koronaa. Ulkopoliitikassa Trump on pitänyt maansa sotien ulkopuolella mikä sekään ei ole vähäinen ansio demokraattipresidentteihin verrattuna. 

Trumpissa on lukemattomia huonoja piirteitä ja hänen poliitikkansa on ollut eräiltä osin kelvotonta. Silti hänessä on pakko olla jotain hyvää, koska kansojaan ylenkatsovat suuryritysten johtajat, poliitikot, punaisen yliopiston tutkijat ja media häntä niin paljon vihaavat. 

Trumpilla ei ole sen kummempaa ideologiaa, mutta hän näkee kulissien takaisten vallankäyttäjien mädännäisyyden ja vehkeilyn, josta osa kansasta alkaa olla hänen ansioistaan tietoinen. Siksi Amerikan syvä valtio ja "kansainvälinen arvoyhteisö" haluaa hänet keinolla millä hyvänsä pois vallasta ja turvallisen marionettinsa tilalle. Prosessista saattaa tulla pitkä, koska jos vaalitulos käännettään loppumetreillä Trumpille epäedulliseksi, hän tulee valittamaan asiasta korkeimpaan oikeuteen.