ISOSISKO-VALTION MÄRKÄ UNI: UUSI AUTOSI TIETÄÄ SINUSTA ENEMMÄN KUIN KUVITTELETKAAN

Asenteellisuudestaan ja valikoivuudestaan huolimatta Yle Uutiset nostaa pinnalle ajoittain asioita, joita se tarkastelee avoimen kriittisesti ilman viherpunalasejaan. Eräs tällainen aihe  on nykytekniikan mahdollisuus kerätä tietoja kansalaisista ilman että kohteet tietävät urkinnasta mitään. 

Yle uutisten verkkosivuilla toimittaja Marcus Ziemann on ottanut esimerkikseen tietojen keräämisestä autot, jotka poimivat informaatiota, josta autossa istuvilla ei ole aavistustakaan. Asia ei ole aivan uusi, sillä edellisellä ministerikaudella keskustalainen sisäministeri Anne Berner ehdotti autoihin GPS-seurantaa, jotta sen avulla olisi voitu siirtää verotuksen painotusta polttoaineiseen. Tosiasiassa GPS-tiedot olisivat antaneet tilaisuuden valvoa kansalaisia missä he kulloinkin liikkuvat. Jo pelkkä Bernerin ehdotus kertoo nykyisen "eliitin" pelokkaasta epäluottamuksesta kansalaisiaan kohtaan. Tämän jos minkä pitäisi olla hälytysmerkki kansalaisille, että maan poliittisessa johdossa ja virkamieskunnassa on sitä vastaan vehkeilevä klikki, jonka intressit ovat Suomen ulkopuolella.

Kylmääviä Vuonna 1984 -mielikuvia tuovassa uutisartikkelissa Analyysi: Auto tietää missä olet, miten ajat ja kenelle soitat – Autonvalmistaja saa sinusta enemmän tietoa kuin haluaisit kerrotaan melko seikkaperäisesti, mitä urkintamahdollisuuksia uudet autot sisältävät. Vaikka Ziemanin jutussa ei asiaa käsitelläkään, mielenkiintoisinta autojen valvontatekniikassa on se, kenen käsiin tiedot lopulta päätyvät.

Saksan 21 miljoonan jäsenen ADAC muistuttaa toistuvasti, että lopulta vain autonvalmistajat tietävät, mitä kaikkea tietoa autoista kerätään ja lähetetään eteenpäin. Koska valmistajilta läpinäkyvää tietoja ei saa, pyysi autoilijoiden edunvalvoja ulkopuolisia asiantuntijoita tutkimaan neljää eri autoa.

Häiritsevää uutisartikkelissa ovat autotietokoneen hankkimat tiedot, joita voidaan käyttää tulevaisuudessa liikennerangaistusten perusteena kuten silloin, onko turvavyö ollut päällä vai ei. Pahinta on kuitenkin se, että tietoja voidaan käyttää aivan muuhun tarkoitukseen kuin itse ajamisen kontrolloimiseen:

Esimerkiksi nykyään yleiset kuljettajan virkeyttä auton sisällä seuraavat silmänliikekamerat rekisteröivät, minne kuski katsoo. Kun samaan aikaan auton ulkopuolen kamerat ja GPS-signaali seuraavat, missä auto liikkuu, voitaisiin vaikkapa tienvarsimainoksen ostaneelle yritykselle myydä tietoa, kuinka moni autoilija loi katseen mainokseen.

(...) Mutta kuluttajan kannalta on ikävämpää, jos autonvalmistaja saa autoilijan tietämättä hänestä intiimiä tietoa. Tällainen tiedonsiirto on mahdollinen esimerkiksi, kun autoilija synkronoi matkapuhelimensa tiedot auton järjestelmiin bluetooth-yhteydellä.

Ehkä oudoin yksityiskohta jutussa on kohta, jossa kerrotaan autotietokoneen keräävän tietoa myös siitä, mitä cd-levyjä autossa kuunnellaan. Mikä taho hyötyy tällaisesta tiedosta?  Sitä ihmettelee toimittaja, joka ei halua huomata ilmeistä käyttömahdollisuutta tämänkaltaisessa informaatiossa. Ei tarvitse olla vainoharhainen ymmärtääkseen, että esimerkiksi Suojelupoliisi ja globalistiset tiedustelupalvelut voisivat tunnistaa poliittiseen nykymenoon nuivasti suhtautuvat kansalaiset seuraamalla heidän yksityistä musiikkimakuaan. Kun RAC-levy pyörähtää auton cd-pesässä, voisi tiedon saanut salainen poliisi rekisteröidä ainakin kuskin poliittisesti epäilyttävien kansalaisten aina vain kasvavaan joukkoon:

Ja joskus auton järjestelmästä saattaa löytyä tietoa, jonka syytä on vaikea edes ymmärtää. Miksi autonvalmistaja haluaisi tietää, mitä CD-levyjä autossa kuunnellaan?

Yksityisyyden kunnioittaminen kuului takavuosikymmeninä liberaalidemokratian perusnormeihin, mutta nykyään siitä ollaan luopumassa erilaisin verukkein, joista suurin osa on toki varsin viattomia. Yleensä yksityisyyden loukkaamista perustellaan elämää helpottavilla asioilla, joita uusi tekniikka mahdollistaa. Valvonnan puolustajat perustelevat tietojen keräämistä myös sillä, ettei rehellisillä kansalaisilla pitäisi olla mitään salattavaa:

Vanha auto ei kerää eikä lähetä sijaintitietoja, eikä ainakaan tallenna toimia auton ohjaamossa. Rikollisetkin tietävät, että moderni auto tietää liikaa. Jos haluaa häivyttää jälkiään, onnistuu se paremmin prepaid-liittymällä ja vanhalla autolla.

Argumentti valvonnan hyödyllisyydestä sillä perusteella, ettei se haittaa "rehellistä kansalaista" sotii kaikesta huolimatta yksityisyyden kunnioittamisen perusarvoa vastaan. Lisäksi tässä argumentissa jää sanomatta, että nykytekniikalla kerätään kansalaiselta yksityisiä tietoja, jotka eivät liity mitenkään rikollisuuteen vaan hänen legitiimin poliittiseen vakaumukseensa.  Suuryhtiöiden tietoja mahdollisesti hyödyntävällä (syvällä) valtiolla on suurella varmuudella houkutus kerätä kansalaisista tietoja, joilla arvioidaan henkilön poliittista uhkapotentiaalia hallitsevalle vasemmistoliberaalille järjestelmälle. 

Asian saaman julkisuuden vuoksi EU:ssa teeskennellään huolestunutta kansalaisten perusoikeuksien turvaajaa:

EU:n komission odotetaan mahdollisesti jo tänä vuonna tekevän aloitteen, jotta autojen tiedonsiirrolle saataisiin kaikkia koskevat reilut pelisäännöt.

Tällaiset aloitteet eivät kerro mitään mitä todellisuudessa tehdään kulissien takana. Direktiiveistä huolimatta valtioiden sisäiset turvallisuuspoliisit saavat jo nyt suuryrityksiltä tietoja käyttöönsä. Tämä on näkynyt erityisesti matkapuhelinten salaisessa teknologiassa, jonka avulla kerättyä tietoa on annettu tiedustelupalvelujen käyttöön.  Vaikka ilmiö tunnetaan lähinnä Yhdysvalloissa, olisi silti outoa, elleivät EU:n sitoutuneet maat käyttäisi tiedusteluissaan yritysten keräämää informaatiota kansalaisista omiin tarkoituksiinsa.

                                                      ************************

Yle Radio 1, perjantaina 17.1.2020, Ruben Stiller: Salaliittoteorioiden suloinen maailma 

Apua! Paranoidit ajavat minua takaa. Soros hallitsee koko maailmaa. Hillary Clinton ja kumppanit organisoivat pizzaravintolan takahuoneessa lapsia hyväksikäyttävää verkostoa. Miksi salaliittoteoriat valloittavat maailmaa? Ruben Stillerin ohjelmassa puretaan vanhoja salaliittoteorioitar ja keksitään uusia. Vieraina ovat tutkijatohtori Tuukka Ylä-Anttila ja tiedetubettaja, teologian tohtori Ville Mäkipelto.

Linkki ohjelmaan.

Hajaantukaa, kaikki on hallinnassa, täällä ei ole mitään nähtävää! Puolijuutalaisella Ruben Stillerillä on vahvan heimoidentiteettinsä vuoksi ilmiselvät motiivit osoittaa salaliittoteoriat naurettavaksi vainoharhaisuudeksi. Esimerkkeinä hän käyttää helposti kumottavia olkiukkoja, joita eivät esitä muut kuin marginaalin marginaalissa viihtyvät nettitrollit. Ehkäpä siksi, että ikävät totuudet jäisivät niiden alle.

Monet Stillerin väittämät "salaliittoteoriat" eivät ole sen enempää salaliittoja kuin teorioitakaan, sillä ne tapahtuvat täysin avoimesti tässä maailmassa. Siksi on epärehellistä puhua esimerkiksi juutalaisten kiistämättömästä mediavallasta "salaliittona", koska tuon vallan todentaminen on kaikkien saatavilla olevaa avointa tietoa. Mikään virallinen lähde ei kiistä, edes juutalaisten omat, etteivätkö juutalaistaustaiset henkilöt de facto omista Yhdysvalloissa suurinta osaa tiedotusvälineistä mukaan lukien Googlen, Facebookin, YouTuben, Wikipedian ym. Ainoa salaliitto on väittää avoimen ja vahvistetun tiedon esittämisen olevan salaliittoteoria.

SUOMALAISET SS-MIEHET TUOMITTIIN ILMAN NÄYTTÖÄ POLIITTISISTA SYISTÄ

Waffen-SS vapaaehtoisten paluujuhla 3.6.1943
Pyynikin urheilukentällä Tampereella.

Ja historia toistaa itseään: tällä hetkellä on Suomessakin "fasistien", vanha- ja uusnatsien herjaaminen ja vaino, sananvapauden ylevät periaatteet räikeästi sivuuttaen, täysin identtinen 1930-luvun kommunistivainojen kanssa. Erona on vain se, että kansallissosialistien valtakaudesta on kulunut 55 vuotta ja heidän kauhistelunsa nyt jo pöyristyttävää  farssia. 

-Pentti Linkola v. 2000.

Valtamedian uutistoimituksista verorahoitteinen Yle on kaikkein innokkain mitätöimään ja mustamaalaamaan kansallista historiaamme. Tänään siitä oli todisteena Ylen verkkosivujen uutinen Riippumaton selvitys: Suomalaiset SS-miehet todennäköisesti osallistuivat saksalaisten mukana juutalaisten ja siviilien surmaamiseen 1941–1943, joka nousi vielä tv:n puolella koko illan pääuutiseksi. Vastaavaa mediasirkusta on turha odottaa Suomen lähihistorian kannalta paljon tärkeämmästä Tiitisen listasta, sillä sen julkistaminen tapahtunee vasta ns. ylimääräisen uutislähetyksen jälkeen.

Syynä viiden minuutin vihaan oli tunnettuja faktoja uudelleen tulkinnut Kansallisarkiston puolueettomaksi mainostettu selvitys, jonka ihmisoikeusjärjestöksi naamioitunut juutalaisten painostusjärjestö Simon Wiesenthal -keskus sai kiristettyä presidentti Sauli Niinistöltä loppuvuodesta 2017. Syynä uuteen selvitykseen oli André Swanströmin hatariin lähteisiin perustunut tutkielma Suomalaiset SS-miehet, politiikka ja uskonto, jonka Yle nosti ylistäen ja kritiikittä julkisuuteen. Tutkimuksesta nostatetun kohun huomioi myös Simon Wiesenthal -keskuksen tarkkavainuinen johtaja Efraim Zuroff ja loppu onkin sitten ihan oikeaa historiaa. Yleisradion saksalaissyntyinen toimittaja Marcus Ziemann kirjoittaa tänään uuden selvityksen  taustasta:

Helsingin Säätytalossa perjantaina julkaistu selvitys käynnistettiin sen jälkeen, kun juutalaisen ihmisoikeusjärjestö Simon Wiesenthal -keskuksen johtaja Efraim Zuroff pyysi presidentti Sauli Niinistöä laatimaan selvityksen suomalaisten Waffen SS:n Wiking-divisioonassa vuosina 1941–1943 palvelleiden suomalaisten osuudesta juutalaisten surmaamiseen.

Lähes 80 vuoden vuoden takaista historiallista yksityiskohtaa paljon oleellisempaa olisi pohtia selvityksestä syntynyttä mediakohua. Kun tv-toimittaja alkaa puhua "historiamme synkimmistä hetkistä" ei voi olla välttymättä huomiolta, että länsimaita riivaa tarve tuomita jatkuvasti itsensä jonkinlaisena masokistisena synninpäästönä. Koska Suomella ei ole muiden Euroopan maiden lailla samanlaisia väitettyjä "rikoksia" kontollaan, julkisuuden toimittajapapisto on riemuissaan kuin vihdoinkin löydetään edes jokin epäilys, joka liittää meidät Euroopan suureen Pahan kertomukseen. 

Päivän mediatapahtumasta nousee pintaan toinen oireellinen piirre historiatajun rappiosta, joka näkyy siinä, että menneisyyttä arvioidaan alati muuttuvien nykyarvojen perusteella. Tästä on seurannut se, että jopa ihmisiän ylittävä menneisyys nähdään toistuvasti mahdollisten oikeudenkäyntien kohteena. Ylen tv-uutisen perusteella varsinkin toimittajat ovat halukkaita antamaan sotarikosoikeudellisen tuomion suomalaisille Waffen-SS vapaaehtoisille pelkkien hatarien aihetodisteiden perusteella, koska kohde on historiallisesti demonisoitu ja poliittisesti heille vastenmielinen.

Lisäksi on syytä ihmetellä, miksi juutalaisia koskevat edesottamukset ovat saaneet länsimaissa sellaisen erityisaseman kuin niillä on nyt. Ikään kuin kollektiivinen tietoisuutemme olisi kaapattu meille vihamielisten tahojen etuja ja päämääriä varten. Globaalin median omistuspohja ei yksin selitä tätä ilmiötä tyhjentävästi, vaikka sillä kiistämättä onkin suuri osuutensa.

Ei riitä, että tutkimuksen julkistamiselle annettu kohtuuton näkyvyys kertoo jotain yhteiskuntamme patologisista piirteistä, selvityksen anti itsessään on olematonta. Koska selvityksen lähtökohta on sotarikosoikeudellinen, tutkijat ja tuomarina toimiva media eivät voi aineiston ja johtopäätösten perusteella antaa langettavaa tuomioita edes teoreettisesti, joten "syytetyt" olisi pitänyt julistaa syyttömiksi. Murhasta tuomitsemiseen kun riittää ainoastaan varma näyttö. Silti tutkijat ja Yle ovat valmiita tuomitsemaan suomalaiset SS-vaapaaehtoiset pelkästään sotapäiväkirjoista löytyneiden kommenttien perusteella:

Waffen SS:n Wiking-divisioonassa vuosina 1941–1943 palvelleet suomalaissotilaat osallistuivat hyvin todennäköisesti osana saksalaista SS-sotilasjoukko-osastoa juutalaisten, muiden siviilien ja sotavankien surmaamiseen Saksan itärintamalla, todetaan valtioneuvoston kanslian Kansallisarkistolta tilaamasta riippumattomasta arkistoselvityksestä. 

Näin kovan luokan syytteelle olisi uskonut löytyvän perusteluiksi jotain konkreettista, mutta koska sellaista ei löytynyt, tutkijat yrittävät laittaa olematonta lihaa luiden ympärille käyttämällä sanoja "hyvin todennäköisesti". Aivan samoin kuin ei voi sanoa, että naapurin piika on puoliksi raskaana, ei surmatyötäkään voi tuomita ilman riittävää näyttöä. Jos tutkijoilla olisi hallussaan varmaa näyttöä, he olisivat esittäneet sen, eivätkä turvautuneet retorisiin tehosanoihin "hyvin todennäköisesti".

Kansallisarkiston uusi selvitys on puhdas historiapoliittinen tilaustyö, jonka johtopäätöksistä päätettiin jo ennen tutkimuksen aloittamista. Koska mitättömät lähteet tiedettiin, mutta tuomio piti silti antaa, tekijät katsoivat parhaaksi jättää SS-vaapaaehtoiset roikkumaan puoliksi hirteen. Onhan sekin jo tuomio ja antaa suurelle yleisölle mielikuvan, että Suomen itsenäisyyden panttina olleet Waffen-SS vapaaehtoiset olivat syyllisiä juutalaisväestön vastaisiin toimiin. 

Tätä mieltä on selvitykseen pettynyt Waffen-SS -vapaaehtoisten perinteitä vaalivan Veljesapu-Perinneyhdistyksen puheenjohtaja Pekka Kääriäinen, jonka näkemys kuultiin yllättävästi Ylen verkkosivujen jutussa: 

– Kun kyseessä sotarikosselvitys, niin sitten pitäisi myös osata vastata, oliko niitä vai eikö niitä ollut. Sitä vastaustahan ei suoranaisesti tullut. Jätettiin edelleen epäilys.

Ylen tv-uutisille haastateltu englanninkielisen selvityksen koonnut Kansallisarkiston tutkija, professori Lars Westerlund, nikotteli puheessaan ja hiki otsasta valuen "hyvin todennäköisesti" valehteli  puhuessaan todennäköisyyksistä ilman konkreettista näyttöä. Hänelle näytti haastattelun perusteella riittävän se, että suomalaisessa historiankirjoituksessa kansallinen itseruoskinta on siirtynyt selvityksen myötä aivan uudelle tasolle.

Selvityksessä puhutaan toki myös kiistattomista tosiasioista, mutta ne eivät koske suomalaisten väitettyjä surmatekoja, vaan sitä, mitä he ovat kirjoittaneet päiväkirjoissaan. Yle taas koplaa päiväkirjakirjoitusten kiistattomuuden suomalaisten väitetyiksi tekemiin surmiin:

Selvityksen mukaan suomalaisten päiväkirjat kertovat kiistattomasti, että vapaaehtoiset ovat olleet tietoisia juutalaisten, siviilien ja sotavankien surmaamisista.

Eihän tässä ole mitään uutta. Jo sotahistorioitsija Mauno Jokipiin uraa uurtavassa tutkimuksessa Panttipataljoona (1968) kerrotaan, että jotkut suomalaiset näkivät saksalaisten tekemiä summittaisia teloituksia. Uudessakaan selvityksessä ei väitetä, että tietoisuus veriteoista tarkoittasi sitä, että suomalaiset olisivat itse osallistuneet niihin. Yle haluaa kuitenkin harhauttavasti luoda mielikuvan, että tietoisuus saksalaisten tekemistä surmista olisi sama asia kuin niiden tekeminen itse.

Jotta uuden tutkimuksen tuloksille saataisiin lisää uskottavuutta, Yle haastatteli Kansallisarkiston pääjohtaja Jussi Nuortevaa, joka toisti Lars Westerlundin "argumentin" ja lisäsi vielä vakuuttavuutta tehostavat sanat "on ilmeistä":

Nuortevan mukaan on ilmeistä, että suomalaiset SS-vapaaehtoiset osallistuivat hyvin todennäköisesti SS-Divisioona Wikingin eri yksiköiden suorittamiin surmaamisiin ja väkivaltaisuuksiin niin juutalaisia kuin siviilejä ja sotavankejakin kohtaan vuosina 1941– 1942.

Koska Hollywoodin nyyhkyleffoissa kuvataan kaikkien SS-univormuun pukeutuneiden miesten olleen kansanmurhaajia, niin on ilmeistä ja siten todennäköistä, että myös suomalaiset Waffen-SS rintamamiehet osallistuivat juutalaisten ja siviilien surmaamiseen. Tämä lienee selvityksen tekijiöiden vahvin taustatodiste syytteiden todenperäisyydelle.

On vain ajan kysymys milloin juutalaisjärjestöt pyytävät Suomelta virallista anteeksipyyntöä raportin perusteella. Kyyninen voisi ajatella, että selvitykseen suostunut Suomen korkein poliittinen johto nimenomaan haluaa, että Suomi tunnustaa "syyllisyytensä". Jo 1990-luvulta lähtien länteen suuntautunut poliittis-kulttuurinen eliitti on halunnut kuulua lännen voittajien puolelle, mutta aseveljeys Saksan kanssa toisessa maailmansodassa on tahrannut maamme moraalisesti väärällä puolella taistelleeksi itäeurooppalaiseksi valtioksi. Ainoastaan virallinen anteeksipyyntö osallisuudesta holohöpöön tekee Suomesta lopullisesti nyky-Saksan kaltaisen länsimaan, jolla on Petteri Orpon sanojen mukainen oikea arvopohja.