SUOMALAISET SS-MIEHET TUOMITTIIN ILMAN NÄYTTÖÄ POLIITTISISTA SYISTÄ

Waffen-SS vapaaehtoisten paluujuhla 3.6.1943
Pyynikin urheilukentällä Tampereella.

Ja historia toistaa itseään: tällä hetkellä on Suomessakin "fasistien", vanha- ja uusnatsien herjaaminen ja vaino, sananvapauden ylevät periaatteet räikeästi sivuuttaen, täysin identtinen 1930-luvun kommunistivainojen kanssa. Erona on vain se, että kansallissosialistien valtakaudesta on kulunut 55 vuotta ja heidän kauhistelunsa nyt jo pöyristyttävää  farssia. 

-Pentti Linkola v. 2000.

Valtamedian uutistoimituksista verorahoitteinen Yle on kaikkein innokkain mitätöimään ja mustamaalaamaan kansallista historiaamme. Tänään siitä oli todisteena Ylen verkkosivujen uutinen Riippumaton selvitys: Suomalaiset SS-miehet todennäköisesti osallistuivat saksalaisten mukana juutalaisten ja siviilien surmaamiseen 1941–1943, joka nousi vielä tv:n puolella koko illan pääuutiseksi. Vastaavaa mediasirkusta on turha odottaa Suomen lähihistorian kannalta paljon tärkeämmästä Tiitisen listasta, sillä sen julkistaminen tapahtunee vasta ns. ylimääräisen uutislähetyksen jälkeen.

Syynä viiden minuutin vihaan oli tunnettuja faktoja uudelleen tulkinnut Kansallisarkiston puolueettomaksi mainostettu selvitys, jonka ihmisoikeusjärjestöksi naamioitunut juutalaisten painostusjärjestö Simon Wiesenthal -keskus sai kiristettyä presidentti Sauli Niinistöltä loppuvuodesta 2017. Syynä uuteen selvitykseen oli André Swanströmin hatariin lähteisiin perustunut tutkielma Suomalaiset SS-miehet, politiikka ja uskonto, jonka Yle nosti ylistäen ja kritiikittä julkisuuteen. Tutkimuksesta nostatetun kohun huomioi myös Simon Wiesenthal -keskuksen tarkkavainuinen johtaja Efraim Zuroff ja loppu onkin sitten ihan oikeaa historiaa. Yleisradion saksalaissyntyinen toimittaja Marcus Ziemann kirjoittaa tänään uuden selvityksen  taustasta:

Helsingin Säätytalossa perjantaina julkaistu selvitys käynnistettiin sen jälkeen, kun juutalaisen ihmisoikeusjärjestö Simon Wiesenthal -keskuksen johtaja Efraim Zuroff pyysi presidentti Sauli Niinistöä laatimaan selvityksen suomalaisten Waffen SS:n Wiking-divisioonassa vuosina 1941–1943 palvelleiden suomalaisten osuudesta juutalaisten surmaamiseen.

Lähes 80 vuoden vuoden takaista historiallista yksityiskohtaa paljon oleellisempaa olisi pohtia selvityksestä syntynyttä mediakohua. Kun tv-toimittaja alkaa puhua "historiamme synkimmistä hetkistä" ei voi olla välttymättä huomiolta, että länsimaita riivaa tarve tuomita jatkuvasti itsensä jonkinlaisena masokistisena synninpäästönä. Koska Suomella ei ole muiden Euroopan maiden lailla samanlaisia väitettyjä "rikoksia" kontollaan, julkisuuden toimittajapapisto on riemuissaan kuin vihdoinkin löydetään edes jokin epäilys, joka liittää meidät Euroopan suureen Pahan kertomukseen. 

Päivän mediatapahtumasta nousee pintaan toinen oireellinen piirre historiatajun rappiosta, joka näkyy siinä, että menneisyyttä arvioidaan alati muuttuvien nykyarvojen perusteella. Tästä on seurannut se, että jopa ihmisiän ylittävä menneisyys nähdään toistuvasti mahdollisten oikeudenkäyntien kohteena. Ylen tv-uutisen perusteella varsinkin toimittajat ovat halukkaita antamaan sotarikosoikeudellisen tuomion suomalaisille Waffen-SS vapaaehtoisille pelkkien hatarien aihetodisteiden perusteella, koska kohde on historiallisesti demonisoitu ja poliittisesti heille vastenmielinen.

Lisäksi on syytä ihmetellä, miksi juutalaisia koskevat edesottamukset ovat saaneet länsimaissa sellaisen erityisaseman kuin niillä on nyt. Ikään kuin kollektiivinen tietoisuutemme olisi kaapattu meille vihamielisten tahojen etuja ja päämääriä varten. Globaalin median omistuspohja ei yksin selitä tätä ilmiötä tyhjentävästi, vaikka sillä kiistämättä onkin suuri osuutensa.

Ei riitä, että tutkimuksen julkistamiselle annettu kohtuuton näkyvyys kertoo jotain yhteiskuntamme patologisista piirteistä, selvityksen anti itsessään on olematonta. Koska selvityksen lähtökohta on sotarikosoikeudellinen, tutkijat ja tuomarina toimiva media eivät voi aineiston ja johtopäätösten perusteella antaa langettavaa tuomioita edes teoreettisesti, joten "syytetyt" olisi pitänyt julistaa syyttömiksi. Murhasta tuomitsemiseen kun riittää ainoastaan varma näyttö. Silti tutkijat ja Yle ovat valmiita tuomitsemaan suomalaiset SS-vaapaaehtoiset pelkästään sotapäiväkirjoista löytyneiden kommenttien perusteella:

Waffen SS:n Wiking-divisioonassa vuosina 1941–1943 palvelleet suomalaissotilaat osallistuivat hyvin todennäköisesti osana saksalaista SS-sotilasjoukko-osastoa juutalaisten, muiden siviilien ja sotavankien surmaamiseen Saksan itärintamalla, todetaan valtioneuvoston kanslian Kansallisarkistolta tilaamasta riippumattomasta arkistoselvityksestä. 

Näin kovan luokan syytteelle olisi uskonut löytyvän perusteluiksi jotain konkreettista, mutta koska sellaista ei löytynyt, tutkijat yrittävät laittaa olematonta lihaa luiden ympärille käyttämällä sanoja "hyvin todennäköisesti". Aivan samoin kuin ei voi sanoa, että naapurin piika on puoliksi raskaana, ei surmatyötäkään voi tuomita ilman riittävää näyttöä. Jos tutkijoilla olisi hallussaan varmaa näyttöä, he olisivat esittäneet sen, eivätkä turvautuneet retorisiin tehosanoihin "hyvin todennäköisesti".

Kansallisarkiston uusi selvitys on puhdas historiapoliittinen tilaustyö, jonka johtopäätöksistä päätettiin jo ennen tutkimuksen aloittamista. Koska mitättömät lähteet tiedettiin, mutta tuomio piti silti antaa, tekijät katsoivat parhaaksi jättää SS-vaapaaehtoiset roikkumaan puoliksi hirteen. Onhan sekin jo tuomio ja antaa suurelle yleisölle mielikuvan, että Suomen itsenäisyyden panttina olleet Waffen-SS vapaaehtoiset olivat syyllisiä juutalaisväestön vastaisiin toimiin. 

Tätä mieltä on selvitykseen pettynyt Waffen-SS -vapaaehtoisten perinteitä vaalivan Veljesapu-Perinneyhdistyksen puheenjohtaja Pekka Kääriäinen, jonka näkemys kuultiin yllättävästi Ylen verkkosivujen jutussa: 

– Kun kyseessä sotarikosselvitys, niin sitten pitäisi myös osata vastata, oliko niitä vai eikö niitä ollut. Sitä vastaustahan ei suoranaisesti tullut. Jätettiin edelleen epäilys.

Ylen tv-uutisille haastateltu englanninkielisen selvityksen koonnut Kansallisarkiston tutkija, professori Lars Westerlund, nikotteli puheessaan ja hiki otsasta valuen "hyvin todennäköisesti" valehteli  puhuessaan todennäköisyyksistä ilman konkreettista näyttöä. Hänelle näytti haastattelun perusteella riittävän se, että suomalaisessa historiankirjoituksessa kansallinen itseruoskinta on siirtynyt selvityksen myötä aivan uudelle tasolle.

Selvityksessä puhutaan toki myös kiistattomista tosiasioista, mutta ne eivät koske suomalaisten väitettyjä surmatekoja, vaan sitä, mitä he ovat kirjoittaneet päiväkirjoissaan. Yle taas koplaa päiväkirjakirjoitusten kiistattomuuden suomalaisten väitetyiksi tekemiin surmiin:

Selvityksen mukaan suomalaisten päiväkirjat kertovat kiistattomasti, että vapaaehtoiset ovat olleet tietoisia juutalaisten, siviilien ja sotavankien surmaamisista.

Eihän tässä ole mitään uutta. Jo sotahistorioitsija Mauno Jokipiin uraa uurtavassa tutkimuksessa Panttipataljoona (1968) kerrotaan, että jotkut suomalaiset näkivät saksalaisten tekemiä summittaisia teloituksia. Uudessakaan selvityksessä ei väitetä, että tietoisuus veriteoista tarkoittasi sitä, että suomalaiset olisivat itse osallistuneet niihin. Yle haluaa kuitenkin harhauttavasti luoda mielikuvan, että tietoisuus saksalaisten tekemistä surmista olisi sama asia kuin niiden tekeminen itse.

Jotta uuden tutkimuksen tuloksille saataisiin lisää uskottavuutta, Yle haastatteli Kansallisarkiston pääjohtaja Jussi Nuortevaa, joka toisti Lars Westerlundin "argumentin" ja lisäsi vielä vakuuttavuutta tehostavat sanat "on ilmeistä":

Nuortevan mukaan on ilmeistä, että suomalaiset SS-vapaaehtoiset osallistuivat hyvin todennäköisesti SS-Divisioona Wikingin eri yksiköiden suorittamiin surmaamisiin ja väkivaltaisuuksiin niin juutalaisia kuin siviilejä ja sotavankejakin kohtaan vuosina 1941– 1942.

Koska Hollywoodin nyyhkyleffoissa kuvataan kaikkien SS-univormuun pukeutuneiden miesten olleen kansanmurhaajia, niin on ilmeistä ja siten todennäköistä, että myös suomalaiset Waffen-SS rintamamiehet osallistuivat juutalaisten ja siviilien surmaamiseen. Tämä lienee selvityksen tekijiöiden vahvin taustatodiste syytteiden todenperäisyydelle.

On vain ajan kysymys milloin juutalaisjärjestöt pyytävät Suomelta virallista anteeksipyyntöä raportin perusteella. Kyyninen voisi ajatella, että selvitykseen suostunut Suomen korkein poliittinen johto nimenomaan haluaa, että Suomi tunnustaa "syyllisyytensä". Jo 1990-luvulta lähtien länteen suuntautunut poliittis-kulttuurinen eliitti on halunnut kuulua lännen voittajien puolelle, mutta aseveljeys Saksan kanssa toisessa maailmansodassa on tahrannut maamme moraalisesti väärällä puolella taistelleeksi itäeurooppalaiseksi valtioksi. Ainoastaan virallinen anteeksipyyntö osallisuudesta holohöpöön tekee Suomesta lopullisesti nyky-Saksan kaltaisen länsimaan, jolla on Petteri Orpon sanojen mukainen oikea arvopohja.