TARJOLLA TÄNÄÄN TASAPUOLISESTI: PÄSMÄRÖIVÄ FEMINISTI JA KASTROITU CUCK-AISURI

Varsovan ghetton Rebekkah? Ei, vaan suomalainen
naiskirjailija.

Viime päivinä Yle Watch on ottanut useasti kantaa sukupuolikysymykseen ja feminismiin. Blogilla ei ole tähän mitään erityistä syytä, vaan kommentointi on johtunut Ylen uutisista, joissa nämä teemat ryöpsähtelevät silmille päivittäin. Viimeksi tänään Yle uutisoi maamme yliarvostetuimman kirjailijamme Helsingin Sanomiiin ja ruotsalaisiin valtalehtiin lähettämästään avoimesta kirjeestä. Uutisessa Sofi Oksanen kehottaa Melania Trumpia murtamaan itätytön stereotypiaa: Hiljaisuutesi ei ole yksityisasia ajatuksiinsa ihastunut kirjailijamme katsoo oikeudekseen opastaa Yhdysvaltojen ensimmäistä naista oikeanlaisen ajattelun pariin. 

Näin omahyväinen mestarointi herätti jo vanhan vihaisen miehen eli emeritusprofessori Timo Vihavaisen murahtamaan blogissaan. Vihavaisen kirjoitus Kirjelmöintiä onkin paras ja samalla hauskin vastaus goottiprinsessa Oksasen lähettämään avoimeen ukaasiin. 

Mutta sitten alkoi hävettää. Mikä oikeus minulla on mennä tyrkyttämään omia näkemyksiäni ihmiselle, jota en edes tunne ja jolla, kuten kaikilla muillakin, on oma elämänsä ja oikeus siihen. Sitä paitsi Melanialle saattaa olla herttaisen yhdentekevää, mitä minä hänestä ajattelen. Oikeastaan on todennäköistä, ettei hän lukisi koko kirjettä ja jos lukisi, päästäisi korkeintaan pilkallisen naurahduksen.

Vihavaisen kirjoitus on virtuoosimaista sarkasmia, johon vähemmän elämänkokemusta ja sivistystä saaneet tuskin kykenisivät. Erityisen osansa saa Oksasen feministinen fanatismi, jossa ihmiskunnan historia selitetään vain yhdestä mielikuvituksellisesta tekijästä johtuvaksi:

Itätyttöjen historia on siinä kiinteä ja olennainen osa maailmahistoriaa. Oikeastaan he ovat sen keskeinen osa, vaikka tuollakin historialla näyttää olevan sekä alku että loppu.

Toisin kuin varsinaisessa, talouden ja politiikan varaan rakentuvassa historiassa, itätyttöjen todellisuus ei riipu esimerkiksi kysynnästä ja tarjonnasta eikä vapaa kilpailu näyttele siinä merkittävää osaa. Tämän maailman olennaisia asioita ovat mielikuvat ja niiden tuottaminen.

Median silkkihansikkain kohtelema Oksanen on alkanut menestyksenä myötä itsekin uskoa, että hänellä on jokin oraakkelimainen auktoriteetti kertoa muille miten maailma makaa. Se, että kulttuurialan enemmistönä olevat feministit, mekkoeinari-kuhnurit ja Cuck-aisurit taputtelevat kirjailijaa selkään vain siksi, että tällä on samanlaiset kympin tytön konformistiset mielipiteet kuin heillä itsellään, ei tee kenestäkään vielä suurta kirjailijaa puhumattakaan intellektuellia. Punavihreässä kuplassa leijaileminen synnyttää kuitenkin väistämättä euforisia kaikkivoipaisuuden tunteita, joita kuplan ulkopuoliset joutuvat sitten lukemaan valtalehdistä syvää myötähäpeää tuntien. Vihavainen:

Kun itse en oikein ymmärrä, kuka tässä on etnisoinut ja ketä ja mitä tuo sana edes tarkoittaa, yritän vilpittömästi vain ymmärtää, oliko kirjoittajalla tässä nyt ihan oikeasti jokin viesti kerrottavanaan vai oliko tarkoituksena vain päästä puhuttelemaan elämässään menestynyttä naista noin oss flickor emellan ja mestaroimaan tämän ja muidenkin elämää ja puheita jonkinlaisella feministisen ideologian tuomalla jokanaisen oikeudella. 

Joka tapauksessa ymmärrän, että tämä presidentin rouva kelpuutettaisiin jäseneksi naisten oikeuksia edistävään joukkoon, täällä meillä vai ihan koko maailmassa, en ole varma. En tiedä millainen valtakirja kirjoittajalla on.

Tekstinsä loppupuolella Vihavainen viittaa kirjeen lauseeseen, joka mainitaan myös Ylen jutussa: 

Se rooli on yhteiskunnallisesti aktiivisen toimijan, maailmaa muuttavan ihmisen. Silloin sinusta voisi tulla meidän kaikkien sankari, Oksanen toteaa.

Vihavaisen oma vastaus ei pahemmin Oksasta säästele:

Jospa Melaniasta tulisikin aktiivinen ja päällekäypä feministiradikaali! Maailmaa muuttava ihminen! Silloinhan hän voisi olla meidän kaikkien sankari, luen lehdestä. 

Hetkinen, kenen kaikkien? Siis myös minun? Vai olisiko mahdollista, että tässä maailmassa on kovin monenlaisia ihmisiä ja eri ihmisillä on eri sankarit. Vai onko se sittenkin niin, että on olemassa vain korrekteja mielipiteitä ja oikeata ajattelua ja sen ohella väärää? Kun itse vielä uskon tuohon totalitarismia edeltävään näkemykseen, rohkenen ajatella, että Melania jo on hyvin monien miesten sankari.

Sekä Vihavaiselta että Oksaselta jää huomaamatta, että Melanie Trump on jo ehtinyt vaikuttaa Yhdysvalltojen politiikkaan. Juuri hän saattoi olla se, joka kuiskutteli miehensä korvaan, että matkustuskiellot eräistä kehitysmaista pitäisi purkaa, sillä onhan selvää, että joka ikisellä taatelintallaajalla on oikeus tulla Amerikan valmiiisiin pöytiin! Tulihan Melania itsekin kultamaahan ulkomaalaisena, tosin ilman etnopositiivista suojaväriä ja pokakonttorin maksukuponkia, mutta kumminkin....

Sofi Oksasen on turha olla huolissaan siitä, etteikö nainen ilman kansalaisten mandaattia voisi lobata ultraliberaalia agendaa presidentille. Tätä on tehnyt koko ajan presidentin tytär Ivanka Trump. Millenium-sukupolven lumihiutaleen tiedetään itkunsekaisesti kuiskanneen presidentin korvaan, että tämä aloittaisi Syyrian pommitukset. 

Tosin aivan oma-aloitteisesti Ivanka ei lobbaustaan tehnyt, sillä myös hänen korvaansa kuiskattiin. Kuiskaajana oli oma mies, liberaalijuutalainen Jared Kushner, joka halusi ajaa Israelin asiaa Amerikan avulla, sillä tunnetaanhan Syyria Israelin verivihollisena. Nyt näyttääkin siltä, että Ivankan avulla juutalaispoika Kusher pompottaa koko Valkoista taloa. Ivankan avustuksella Kushner sai myös savustettua Trumpin hallinnosta ainoan valkoisen enemmistön etua ajavan neuvonantajan, konservatiivisen Stephen Bannonin. Tätä voisi kutsua jo kieroilevien nillkkiliberaalien riemuvoitoksi!

                                                                

                                                         ***********************

Jos kirjailija Oksaselta kysyttäisiin hänen suosikkimekkoeinariaan, vastaus olisi luultavasti Cuck-aisurien prinssinnakki eli Kanadan pääministeri Justin Trudeau. Ylen tuoreessa uutisessa Kanadan pääministeri Justin Trudeau: Myös pojat kasvatettava feministeiksi maailman johtavan Cuck-feministin naisten mielistely sulattaisi varmasti myös Oksasen femivihaisen kivisydämen. Pohjois-Amerikan Ruotsina pidetyn maan johtohenkilö kuulostaa taikauskoisessa tasa-arvofetisismissään lähes psykoottiselta, kun hän haluaa kastroida pojat vähintään henkisesti:

– Haluan poikieni välttyvän paineelta tietyntyyppiseen maskuliinisuuteen, joka vahingoittaa miehiä ja ihmisiä heidän ympärillään. Haluan heidän olevan vaivattomasti omia itsejään ja feministejä, jotka puolustavat sitä, mikä on oikein ja jotka voivat katsoa itseään ylpeänä peiliin.

Tämä lausunto tyydyttää todennäköisesti monia sukupuolinarsistisia feministejä, mutta lyhytnäköisessä vihassaan he eivät tule ehkä ajatelleeksi emaskulaation kaikkia seurauksia. Jo nyt Pohjoismaista löytyy feminismin vuoksi runsaasti naisia, jotka ovat tyytymättömiä nössöihin miehiin, koska ne eivät sytytä mitenkään. Feminismin looginen seuraus onkin antautuminen ankaran patriarkaaliselle islamille. 

Milloin siis tulee se hetki, jolloin näemme Sofi Oksasen kaavussa, sillä sanoihan entinen naistutkimuksen opiskelija "Ulla-Maija Mehmet-Möttönen" jo aikoinaan, että vasta kaavun alla nainen voi tuntea olevansa todella vapaa!

TRAGIKOMEDIAA: KYMPIN TYTTÖ SAARA TURUNEN

Länsimaista tragikomiikkaa: moderni feministinen nainen.

Hänelle on kaikki annettu ja hän on kaiken saanut,

mutta mikään ei riitä. Suomen vika!

Valtamedia ja varsinkin Yle promotoivat nuoremman sukupolven henkisesti pystyyn kuolleita tarjahalosia, joidenka "raikkaat" ja "kyseenalaistavat" näkemykset eivät ole muuta kuin yritys antaa vanhalle järjestelmälle tekohengitystä. Yle TV 1:n klo 18.00 uutiset ja nettisivut jutussaan Saara Turunen teki Q-teatteriin näytelmän suomalaisesta tavallisuudesta – "En olisi uskonut, kuinka ajankohtaiseksi aihe nousee" kuuluvat samaan sarjaan, jossa kanavan kulttuuritoimitus nostaa esiin mitättömiä pop-laulajaheitukoita vain siksi, että he ovat nuoria naisia. Siis noita kaikkein etuoikeutetuimpia ja halutuimpia prinsessoja, jotka vielä kehtaavat narista omasta "alistetusta" asemastaan kuten teki viimeksi pop-musiikin Grammy-gaalassa toiseen kertaan palkittu naislaulaja Taylor Swift:

Swift kohdisti kiitospuheensa nuorille tytöille ja sanoi, että he joutuvat kohtaamaan ihmisiä, jotka aliarvioivat ja yrittävät ratsastaa muiden menestyksellä. - Jos keskityt työhösi, etkä anna noiden ihmisten häiritä tekemisiäsi, saavutat tavoitteesi. Silloin voit huomata, että sinä teit tämän yhdessä niiden ihmisten kanssa, jotka rakastavat sinua, Swift sanoi.

Punaliberaalissa, poliittisesti korrektissa viihdekulttuurissa, mikään tasa-arvoteatteri ei riitä, vaan kaiken hegemonisen vallan keskellä löytyy edelleen nälkää ja tyytymättömyyttä, koska heidän valta ei ole vielä täysin totaalista. Saara Turusesta ja hänen näytelmästään jutun tehnyt Ylen naistoimittaja Miaa Gustaffsonilta puuttuu kaltaistensa tapaan kyky reflektoida ajatuksiaan arkitodellisuutta vasten, sillä muutoin hänen hämmästystään Turusen meluisan menestyksen edessä ei voi selittää:

35-vuotias Turunen tuntuu onnistuvan kaikessa. Viime vuonna hän julkaisi ensimmäisen romaaninsa Rakkaudenhirviö ja nappasi sillä Helsingin Sanomien esikoiskirjapalkinnon. Rakkaudenhirviö ja Tavallisuuden aave käsittelevät osittain samaa teemaa: kotimaata, identiteettiä ja suomalaista tavallisuutta.

Se, että elitiin klienteeli palkitsee sille hyödylliset syöttiläät ei ole mikään todiste näiden konformistien taiteellisista ansioista, puhumattakaan, että he olisivat yhteiskunnallisesti rohkeita. Turusen kirjat ja niistä tehdyt näytelmät ovat valtamedian kulttuurikuhnurien mielestä arvokkaita, koska niissä kyseenalaistetaan lähes kommunistisella tylsämielisyydellä ties monennettako kertaa kansa ja etninen erityisyys:

– En haluaisi käyttää sanaa suomalainen tai Suomi, tässä yhteydessä. Se on jotenkin liian leimaava. Puhun mieluummin kotimaasta, oikaisee Turunen. (...) Tavallisuutta ja Suomi-kuvaa käsitellään myös Turusen esikoisromaanissa. Turunen myöntää, että hänellä on ollut hyvin ristiriitainen suhde kotimaahansa ja juuri tuon tunteen takia, hän ryhtyi taideprojekteissaan tutkimaan suomalaisuutta. Haastattelun edetessä Turunen myös selventää, miksi hän välttelee Suomi ja suomalainen sanojen käyttöä. – Kansallisuus on häilyvä käsite. Miten paljon kansallisuus voi meitä edes määritellä? Sehän on kuitenkin aika valheellinen ja rakennettu konstruktio.

Olisi hupaisaa tietää mikä identiteetti on Saara Turuselle aitoa vai onko kaikki konstruoitavissa, ja Saarakin halutessaan transseksuaali kongolainen pygmi. Hyvin hän näyttää ainakin oppineen pahimmat postmodernin, feminismin, dekonstruktion ja kulttuurmarxilaisen identiteettipoliitiikan toiseus-kliseet, jotka eivät ole muuta kuin sivilisaation harjalle kiipeilleiden tuholaisten kaunaista sössötyssä, pelkkää todellisuudesta vieraantunutta koristeellista paskapuhetta.

Helsingin Sanomien ainutlaatuista persoonaa rakentavassa ylistysjutussa "Saara Turunen voitti Helsingin Sanomien kirjallisuuspalkinnon – romaani syntyi vihasta erilaisuutta pelkäävää Suomea kohtaan" kirjailija paljastuu ei niin yllättäen poliittisesti korrektissa kulttuurikuplassa eläneeksi hyväosaiseksi marmattajaksi, jolle on pedattu taidepalkinnot ja median näkyvyys. Turusta voisi helposti pitää stereotypiana hyväosaisesta punaporvarillisesta kympin tytöstä aina taustoja myöten:

Teatterikorkeakouluunkin Joensuussa ja Kontiolahdella kasvanut ja Helsingissä Kallion ilmaisutaidon lukion käynyt Turunen hakeutui kirjoittamisen tähden, ei rakkaudesta teatteriin. Se syntyi vasta myöhemmin.

Samaisessa haastattelussa Turunen kertoo suomalaiseen kulttuuriin (sellainen siis löytyy!) kuuluvasta "joukosta erottumisen pelosta", jota hänen ei ole paradoksaalisesti täytynyt itse kokea sisäsiistissä Hyvien ihmisten™ kulttuurikuplassa. Aikansa eläneessä "upeaa,  vahvaa ja itsenäistä naista" juhlistavassa jutussa löytyy myös tragikoomisia piirteitä, jota heteropatrialkaalista vähemmistöä edustava Yle Watch ei voi olla lainaamatta:

Saara Turusen esikoisromaani on selvästikin sukupolviromaani kympin tytöistä, joilla on ongelmallinen äitisuhde, jota he pakenevat Kallion ilmaisutaidon lukioon ja sitten ulkomaille. Saara Turunen näyttäisi olevan nätti, annapuumainen blondi, jonka vaaleus on maailmalla kuumaa valuuttaa. Englantilaiset ja espanjalaiset miehet ovat epäilemättä innokkaasti halunneet tutustua Saaraan, ja pahimmassa tapauksessa hän on jopa luullut, että he ovat kiinnostuneita hänen persoonallisuudestaan tai ajatuksistaan. Kotia ei ole maailmalta kuitenkaan löytynyt.

Englantilaiset ja espanjalaiset miehet ovat epäilemättä innokkaasti halunneet tutustua Saaraan, ja pahimmassa tapauksessa tämä kulttuurikellarissa kasvanut naivi pimatsu on jopa luullut, että he ovat kiinnostuneita hänen persoonallisuudestaan tai ajatuksistaan. Toteamus "Kotia ei ole maailmalta kuitenkaan löytynyt" kertoo kaiken. Koska ulkomaiden mollaaminen on epäkorrektia, hän on päättänyt Suomessa asuessaan ottaa kiusattavakseen sen helpoimman kohteen eli maan, joka antoi hänelle kaiken. 

YLESSÄ FEMIKOMUKOILLA VAPAA SANA LEVITTÄÄ ROSKAA

YLE Teema, 13.2.2014, klo 16.35, Feministinen taidevallankumous

Feministitaiteilijat ovat uudistaneet taidetta radikaalisti. He muuttivat myös yhteiskuntaa luomalla uusia käsitteitä ja toimintatapoja. He puuttuivat epäkohtiin kuten rotusortoon ja naisiin kohdistuvaan väkivaltaan. 

Ylen linkki (ohjelma esitään kolmeen kertaa!)

Hyödylliset idiootitt ym. kaunaiset voimat yrittävät naamioida tuhoamisvimmaisen kulttuuritaistelunsa muka-hyvien asioiden alle, mutta vilunkipeli loistaa punaisena huutomerkkinä jo kauas kriittisen katsojan verkkokalvoille. Feministitaitelijoiden kliseiseen ja päälleliimattuun "radikalismiin" ei usko vakavissaan edes Die Rote Tavja. Ei jatkoon.