Yle TV1, 15.1.2016 klo 21:05, Perjantai
Susanna Koski puhuu siitä, miten kansanedustajan kuuluu käyttäytyä julkisuudessa. Aktivisti Maryan Abdulkarim kertoo, millaista on olla musta suomalainen. Perjantaidokkarissa isä ja tytär tapaavat 20 vuoden jälkeen. Ohjelmaa vetävät Sean Ricks ja Pekka Vahvanen. HD
Linkki Yle Areenaan.
Linkki Yle Areenaan.
Jo pitkään hehkutettu perjantain uusi poliittinen keskusteluohjelma Perjantai oli juuri niin ennalta arvattavan poliittisesti korrekti kuin sitä puffannut mainos antoi ymmärtää. En tiedä ymmärtävätkö ohjelman tekijät asian itse, mutta ainakin minusta on huvittavaa, että ohjelma julistautuu "räväkäksi" ja "ennennäkemättömäksi", mutta tarjoaa silti perin väsynyttä punavihreää "yhteiskuntakriittistä" keskustelua. Asiaa ei paranna yleisö, joka näyttää olevan koottu Varis-verkoston aktiiveista, sukuopuolentutkimuksen opiskelijoista ja demarien oloisista eläkeläisistä.
Daniel Defoen romaanissa Robinson Crusoe esiintyvä etnoveijari Perjantai on luultavasti antanut nimensä ohjelmalle, sillä sen toinen juontaja Rick Seans on mulatti. Monikulttuurinen toiseus-teema olikin vahvasti esillä ohjelmassa, kun Sean Ricks haastatteli vasemmistolaiseksi feministiksi julistautunutta somaliaktivisti Maryan Abdulkarimia. Länsimaisen kulttuurikriitikin päähänsä asentanut medialemmikki Abdulkarim muistutti nopealla puheenpapatuksellaan koulutettua apinaa, joka toisteli koneellisesti pahimpia kulttuurimarxilaisia kliseitä. Jo keskustelun lähtöoletus oli järjetön, koska siinä uskoteltiin katsojille oksymoroni, jonka mukaan musta afrikkalainen on suomalainen – sama kuin sanoisi että somali on japanilainen kunhan tämä vain oleskelee Japanin maaperällä. Toinen uusmarxilainen järjettömyys, johon mulattipoika Sean Ricks ei tietenkään tarttunut, oli Abdulkarim väite, että käänteistä rasismia ei ole olemassakaan. Tämä on varmaan totta lakikirjoissa ja sosiaalipsykologian opintokokonaisuuksissa, vaikka tosielämässä neekerit raiskaavat ja tappavat valkoisia pelkästään rodullisin motiivein monta kertaa enemmän kuin toisin päin. Katsotun ensimmäisen jakson perusteella ohjelmalle voi toivottaa lyhyttä ikää. Suuria massoja se ei tule ainakaan saavuttamaan, korkeintaan perjantai-illaksi kotiin jäävät punavihreän kuplan streittarit saavat siitä ideologista vahvistusta itselleen.
Yle TV1, 15.1.2016 klo 20:00, Pressiklubi
Kuka uhkaa turvallisuutta, kuka liioittelee uhkaa ja kuka vähättelee sitä? Studiossa Sebastian Tynkkynen, Tuomas Enbuske ja Kaarina Hazard.
Linkki Yle Areenaan.
Toisin kuin radion puolella kuultavassa Pyöreä pöytä -ohjelmassa, Pressiklubissa Stillerin on pakko tuoda studioon edes yksi näennäiskriittinen keskustelija kommentoimaan ajankohtaista teemaa. Pienemmän yleisön Pyöreä pöytä -ohjelmassa Stiller voi röyhkeästi juntata yhdenmukaista keskustelulinjaa, jossa toisiaan taputtelevat selkään sellaiset puna- ja neoliberaalit kuten Kaarina Hazard, Pekka Seppänen, Rakel Liekki, Sari Baldauf, Sirkka Hämäläinen, Maija Vilkkumaa, Fatbardhe Hetemaj ja Irja Askola. On siinä kerhoa kerrakseen! Kuulijan on vaikea käsittää miksi yhtenäisen kanalauman kuorossa huutamista kutsutaan "keskusteluksi", sillä nämä punavihreän kuplan hyväkkäät ovat herttaisen yksimielisiä homoavioliitosta, turvapaikanhakijoista, EU:sta, monikulttuurisuudesta ja katupartioista. Huolimatta siitä, että persut ovat hallituksessa ja päättämässä Ylen ohjelmapolitiikasta, mitään konkreettista muutosta emme ole nähneet yhtiön ohjelmapolitiikassa verrattuna viime hallituskauteen. Saamme siis odottaa vielä pitkään ennen kuin Ylen keskusteluohjelmissa esiintyy tasalukuisin määrin sellaisia ajattelijoita kuten Timo Vihavainen, Pentti Linkola, Eero Paloheimo, Joonas Konstig, Henry Laasanen, Timo Hännikäinen, Marko Hamilo, Jussi Halla-Aho, Teemu Lahtinen ja Juuso Tahvanainen.
Tälläkin kertaa Pressiklubissa käsiteltiin Stillerin lempiaihetta, jossa voidaan kulttuurimarxilaisella nakertavan "kritiikin" avulla kyseenalaistaa etnisesti yhtenäisen Suomen puolustaminen. Studioon oli haalittu tuttu koostumus, jossa yhtä "maahanmuuttokriittistä" kosher-konservatiivia vastassa oli kaksi vain aste-eroltaan erottuvaa maahanmuuton kannattajaa. Stillerin tuskastuneista ilmeistä päätellen ohjelma ei mennyt kuitenkaan aivan suunnitelmien mukaan, sillä Sebastian Tynkkynen pystyi jauhottamaan jopa vesitetyllä maahanmuuttokritiikillään myrkyllisestä kielestään tunnettun femakko Kaarina Hazardin. Voi vain kuvitella millaiseen nurkkaan joku kovemman linjan nationalisti olisi raudanlujilla argumenteillaan ajanut Hazardin, sillä jo lepsullakin kritiikillä maamme johtava sukupuolinarsisti joutui turvautumaan naurettavaan semanttiseen hiusten halkomiiseen, jolla hän yritti viedä joukkoraiskauskeskustelun epäolennaisille sivupoluille. Kuvaava esimerkki Hazardin epätoivoisesta siilipuolustuksesta tuli esiin, kun hän totesi, että "turvapaikanhakijoiden etu on tärkeämpi kuin meidän tunteemme". Tällä poliittisella korrektiudella hän yritti sanoa, että suurelta yleisöltä on välttämätöntä salata turvapaikkaturistien tekemät rikokset. Yllättävää kyllä, jonkinlaisena libertaarina esiintyvä Tuomas Enbuske yhtyi orastavan lupaavasti jossain kohtaa Sebastian Tynkkysen kritiikkin, mutta ote lipsui koko ajan sen verran, että lopulta hänkin upposi multikultismin loputtomaan suohon hyväksymällä maahanmuuton ja tuomitsemalla katupartiot "rasistisina". Pressiklubin studioasetelma kaksi mokuttajaa (plus Stiller) vastaan yksi nuiva ei sittenkään horjunut.
