Finlandia-palkintojen taustalla on Suomen Kirjasäätiö, joka on Suomen Kustannusyhdistyksen ja opetusministeriön vuonna 1983 perustama säätiö. Näin varat palkintoihin tulevat sekä suurilta kirjakustantamoilta että valtiolta. Suomen Kirjasäätiön jakamat palkinnot heijastavat pitkälti opetusministeriön edistämää diversiteetti-ideologiaa ja kirjankustantajien liberaaleja muotiaatteita. Jo vuosikausia palkinnonsaajien valitsijat on valittu niin, että ääneen pääsevät vain kulttuurivasemmistolaiset vaikuttajat. Tänä vuonna kaunokirjallisuuden Finlandian valitsi tiedostavana kympin tyttönä tunnettu näyttelijä Alma Pöysti. Lasten- ja nuortenkirjallisuuden palkinnosta päätti arvoliberaali toimittaja Mari Veitola. Tietokirjallisuuden palkinnon pääsi valitsemaan vihreiden homoseksuaali kansanedustaja Pekka Haavisto. Siksi kenellekään tuli tuskin yllätyksenä, että palkitut teokset olivat valitsijoidensa näköisiä eli ideologia edellä mentiin.
Pääpalkintona pidetyn kaunokirjallisuuden Finlandian sai jo toistamiseen Albanian muslimina tunnettu Pajtim Statovci. Ensimmäisellä palkintokerralla Yle Watch kommentoi vihamielisen rotumuukalaisen saamaa kunnianosoitusta säälimättömän ankarassa analyysissään Yle peesaa vasemmistolaisesti läpipolitisoitunutta kirjallisuuden Finlandia-palkintoa. Tuolloin voittajaromaaniksi valittu Bolla oli individualistisen itkuhumanismin kaapuun puettu homopornografinen "rakkaustarina" 1990-luvun Balkanin sodan ajalta. Filosofian ylioppilas ja Yle toimitusjohtaja Merja Ylä-Anttilan palkitsema Statovic ehti heti ensitöikseen vinkua medialle rasismista ja sitä kuinka suomalaiset eivät saisi odottaa loisivilta maahantunkeutujilta mitään kiitollisuutta. Sama kuviteltua rasismia sättivä itkuvirsi toistui myös tämänkertaisen palkinnonsaannin yhteydessä.
Ylen verkkosivujen kulttuuriumpiossa Finlandia-palkinnoista kerrottiin tuttuun tyyliin juttusarjassa Näin kutkuttava kirjallisuusilta eteni – kaunokirjallisuuden Finlandia-voittaja ravisteli puheessaan päättäjiä ja kirja-alaa. Vastaavasti toinen mediajätti Helsingin Sanomat käytti hyväkseen Statovcin saamaa palkintoa päästessään ruoskimaan suomalaisten enemmistöä "rasismista". Toimittaja Vesa Sirénin jutussa Jo toisen Finlandia-palkinnon saanut huippukirjailija nostaa esiin suomalaisen rasismi ripitetään ylhäältä päin katajaista kansaa moralistisella raivolla:
Alma Pöystin mukaan voittaja ”kirjoittaa sellaisella ihmeellisellä voimalla, että on täysin mahdotonta puolustautua. Knock out”. Muun ohessa kirja on täystyrmäys myös suomalaiselle rasismille.
Hyväkkäiksi moraalituomareiksi ryhtyneet Sirén ja Pöysti katsovat, ettei suomalaisten etnistä syrjäyttämistä eli tuhoamista vastaan voi eikä saa puolustautua. Sehän olisi rasismia eli absoluuuttinen moraalinen paha. Siksi suomalaisten tuhoaminen on ehdottoman oikein ja täystyrmäys (knock out) geneettiselle itsepuolustukselle so. rasismille. Lisäksi Sirén hyväksyy arviossaan estoitta Statovcin paranoidin kuvauksen "rasistisesta" nyky-Suomesta:
Koulukaverien äiti on juonitteleva ”rasistiämmä” ja Suomen pääministeri saa päähenkilöltä vimmaisen kirjeen: ”Johdat maatasi rasistien kanssa, sinä selvästi tahdot että maahanmuuttajat tapetaan.”
Lainaus on malliesimerkki kiittämättömien ulkomaalaisten vinkulelujen projektiosta. Omaa etnisyyttään henkeen ja vereen puolustavat sisäsiittoiset albanimuslimit eivät selvästikään pidä siitä, ettei heidän anneta vapaasti mellastaa ja maahantunkeutua minne ikinä lystäävät. Tätä he kutsuvat Statovcin äänellä sitten rasismiksi ja kansanmurhaamiseksi, vaikka monien suomalaisten lähimuistissa on vielä Kosovon albaani Ibrahim Shkupollin Espoon Sellon Prisma-tavaratalossa vuonna 2010 tekemät viiden (neljä kuoli Sellossa) suomalaisen kylmäveriset murhat ja albanialaisten rikollisliigojen suomalaisnuorten huumeilla myrkyttämiset.
Jutun lopun haastatteluosuudessa 1990-luvun alussa 2-vuotiaana Suomeen tullut Statovci kertoo olevansa myös rasismin kokemusasiantuntija:
Missä määrin päähenkilön vimma suomalaista rasismia kohtaan on omaa vimmaasi? ”Kirja on fiktiota, mutta olen usein puhunut sisäistetystä rasismista ja halusin käsitellä sitä myös nyt. Rasismi oli iso ongelma 1990-luvun Suomessa, ja kirjassa on harvalle silloin koulussa olleelle mitään yllättävää. Ongelmia on yhä. Kirjan kertojaa on toiseutettu niin paljon, että hän on vakuuttunut olevansa tyhmä ja paha eikä hän pääse tästä tunteesta eroon. Hän haaveilee ajasta ennen kuin hän oppi ajattelemaan itsestään näin kammottavalla tavalla.”
Lasten- ja nuortenkirjallisuus on ollut viimeiset vuosikymmenet säälimättömän monikultturismin ja homopropagandan kohteena. Joskus jopa kontrolloidussa valtamediassa tämä nousee esiin, viimeksi tällä viikolla kun valveutuneet vanhemmat valittivat kouluissa jaetusta "ruotsalaisen" seksuaalikasvattaja ja kirjailija Inti Chavez Perezin teoksesta Respektiä – Seksikirja pojille. Kirjan on suomentanut vuonna 2019 Finlandia-palkittu mielenterveyskuntoutuja ja kommunistipuolueen vaaliehdokas Juha Hurme. Hänet tunnetaan ennen kaikkea svekomaanisena aisankannattajana ja globaalikommunistisena imperialistina, joka on pyrkinyt kaikessa kirjallisessa tuotannossaan mitätöimään suomalaisuutta. Teinipoikien homoiluun yllyttävän kirjan kääntäminen sopi tässä mielessä hyvin hänen arvomaailmansa agendaan. Tämänvuotinen lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandia jatkaa hurmelaista valikoivan suvaitsevuuden linjaa, jossa pyritään juurimaan pois kaikki terve ja suomalaisuus.
Nuortenkirjallisuuden Finlandian saanut Päivi Lukkarila on kulttuurivasemmistolainen, joka kirjailijantyönsä ohella opettaa suomen kieltä maahanmuuttajalapsille. Nyt palkittu nuortenkirja Skutsi on eräretkeilyn kaapuun puettu indokrtrinaatiokirja, jossa hyväuskoinen kypsymätön nuori pyritään altistamaan kaikenalaiselle toiseuden palvonnalle. Sietämättömän ennalta arvattavassa kiitospuheessaan Lukkarila pyrkii siirappisella sentimentalismillaan oikeuttamaan kansanvaihdon ja lopulta matalan intensiteetin kansanmurhan loppumattomalla maahanmuutolla:
– Osa on paennut sotaa, vainoa, hirmuhallitsijoita tai sietämättömäksi käynyttä ilmastoa, osan on tuonut maahamme unelma paremmasta, tasa-arvoisemmasta maailmasta, Lukkarila kertoi työstään suomi toisena kielenä -opettajana.
– Kunpa kaikki ymmärtäisivät, millainen voimavara nämä lapset ovat!
Juhlapuheista huolimatta tosiasia on, että varsinkin Afrikasta maahamme tunkeutunut väestö ei ole voimavara, vaan he tulevat olemaan kuolemaansa asti aina saamapuolella. Mikään järkiargumentti ei tue koginitiivisesti haasteellisten käenpoikien elättämistä Suomessa, jonka vuoksi Lukkarilan ainoaksi "argumentiksi" jää hänen rinnassaan hehkuva hyvän olon tunne. Piittaamaton itsekkyys voidaan pukea tällä tavoin häpeämättömäksi moraalisuuden korkeaveisuksi.
Kolmas Finlandia-palkinto ei poikennut muiden linjasta, josta kertoo Ylen verkkosivujen kulttuurijuttu Tietokirjallisuuden Finlandia-palkinnon voittanut teos moukaroi asenteitamme vammaisuudesta. Tuskin kukaan kiistää vammaisuuden inhimillistä traagisuutta oli kyse sitten synnynnäisestä tai onnettomuudesta saadusta vammasta. Tästä huolimatta Finlandia-palkittujen Riikka Leinosen ja Sofia Tawastin kirjasta Suuri valhe vammaisuudesta ei voi välttyä ajatukselta, että taustalla on halu edistää kaikki erot kiistävää tasa-arvoideologiaa. Varsinkin kun palkitut ovat tunnettuja poliittisia toimijoita: Leinonen on vihreä aktivisti, jolla on cp-vamma ja Tawast on puolestaan Ylen käyttämä pahamaineinen DEI-kouluttaja, jota mulatti Lloyd Libiso kritisoi kesällä.
Kiitospuheissaan kaikkia palkinnon valitsijoita ja palkittuja yhdisti kulttuuriväen krooninen narina rahan vähyydestä. Tämä jo sinänsä kertoo paljon näiden "taitelijoiden" prioriteeteistä, jossa kutsumus alaan kuuluu listan alapäähän. Ehkä rahtunen kunnon ruumiillista palkkatyötä tekisi näille pumpulissa kasvaneille punaporvareille hyvää, varsinkin jos he sen jälkeen kykenisivät julkaisemaan jotain aidosti koskettavaa kirjallisuutta.
