TALOUSYHTEISTYÖTÄ VENÄJÄN KANSSA EDISTÄNEET POLIITIKOT OVAT KOKO AJAN OLLEET LÄNNEN GLOBALISMIN ASIALLA

Vladimir Putin ja Paavo Lipponen.

Viimeisen kuukauden aikana länsi on purkanut Ukrainan sodan vuoksi rajusti taloudellista yhteistyötään Venäjän kanssa. Osana lännen pakotteita monet isot suomalaisfirmat ovat vetäneet toimintansa pois Venäjältä samalla kun isot yhteistyöhankkeet kuten ydinvoimalan ja kaasuputken rakentaminen on lopetettu kerralla. 

Lännen tavoitteena on tehdä Venäjästä maatalousvoittoinen kehitysmaa samaan tapaan kuin suunnitteltiin Saksalle vuonna 1945. Tuolloisesta Morgenthau-suunnitelmasta kuitenkin luovuttiin, koska parempana strategiana saksalaisen nationalismin ja korkeakulttuuriin tuhoamiseksi nähtiin integraatio, taloudellinen yhteistyö ja Marshall-apu. Venäjä tulee tuskin sortumaan Saksan tapaan sotilaallisesti, vaikka se joutuukin maksamaan harkitsemattomasta Ukrainan seikkailustaan kohtuuttoman hinnan saatuun hyötyyn nähden. Tällaisessa tilanteessa venäläisten kesyttäminen taloudellisella integraatiolla ei voi tulla tietenkään enää kysymykseen, sillä globalistisen lännen näkökulmasta Venäjä on ainakin toistaiseksi menetetty tapaus. Viimeistään sotatoimillaan Ukrainassa Venäjä on poikennut Yhdysvaltojen määräämästä "sääntöpohjaisesta" maailmanjärjestyksestä, jossa moraalisesti oikeutettuja sotia voidaan käydä vain Amerikan johdolla. 

Koska Venäjää ei sodan vuoksi voida enää globalisoida osaksi lännen määrittämää "kansainvälistä yhteisöä", se täytyy irrottaa siitä kokonaan. Ydinasevaltiota on vaikea uhata suoraan sotilaallisesti ilman ettei polta omia näppejään, jonka vuoksi lännen parhaaksi vaihtoehdoksi ovat jääneet taloudelliset pakotteet. Tosin niiden lopullisesta onnistumisesta ei ole varmuutta, koska Venäjä voi siirtää taloudellisen yhteistyön painopistettä nouseviin talousvoimiin Kiinaan, Intiaan, Brasiliaan ja Afrikkaan. Joka tapauksessa tavallisten venäläisten näännyttäminen vallanvaihdoksen toivossa tulee tuskin onnistumaan maan pitkälle kehitetyn omavaraisen maataloustuotannon vuoksi. Lännen kannalta pakotteissa on lisäksi ongelmallista se, että ne haavoittavat myös sitä itseään, etenkin Eurooppaa, joka on ollut riippuvainen Venäjän energiatuonnista. 

Suomen tiedotusvälineissä on vaadittu kaiken taloudellisen yhteistyön purkamista Venäjän kanssa. Samalla on nostettu tikun nokkaan ne poliitikot ja talousvaikuttajat, jotka ovat takavuosina kehittäneet taloudellista yhteistyötä itänaapurin kanssa. Ylen uutisraportissa Paavo Lipponen, Esko Aho ja monet muut ex-poliitikot tukivat vuosia Venäjän hankkeita, mutta nyt suurin osa on jättäytynyt pois – paitsi Gerhard Schröder suomalaispolittikkojen vihjataan olleen Venäjän etua ajavia "Putinin morsiamia" tai vähintään hyödyllisiä idiootteja. Tätä oivaltaksi ylistettyä jälkiviisautta on toistanut myös sodan aikana punavihreäksi kokoomuslaiseksi paljastunut perussuomalaisten Jussi Halla-aho. 

Vähänkin rehellisempi ja analyyttisempi tilannearvio taloudellisen yhteistyön todellisista motiiveista antaa aivan toisenlaisen kuvan mitä valtamedian narraatio tuottaa suurelle yleisölle. Todellisuudessa johtavien poliitikkojen pyrkimykset lisätä taloudellista yhteistyötä Venäjän kanssa eivät ole perustuneet niinkään lyhytnäköiseen oman edun tavoitteluun vaan lännen yleiseen strategiaan, jossa talouden avulla yritetään integroida Venäjä länteen ja sen arvoihin. Taloudellista keskinäisriippuvutta lisäämäällä ja materialistisen hyvinvoinnin kasvattamisella uskottiin Venäjän sulautuvan osaksi läntistä maailmaa. Strategia on rationaalisesti täysin perusteltu, sikäli kuin sen perustuu lännessä vielä vallalla olevaan Homo economicus -ihmiskuvaan. Venäjän ja aiemmin tiettyjen islamilaisten maiden tapaukset kuitenkin todistavat, että lännen eliitin harmiksi on maita, joita ei kyetä lahjomaan länsimaiseen universalismiin ja liberalismiin taloudellis-materialistisilla kannustimilla.

Ymmärrettävästi julkisuudessa ei olla avoimesti ruodittu aiemmin niin hyväksytyn lännen ja Venäjän välisen talousyhteistyön todellisia motiiveja. Tarkalla mediaseurannalla löytyy kuitenkin aina asiantuntijoita, jota lipsauttavat ääneen totuuden. Yle Radio 1:n ajan ilmiötä tarkastelevassa Kalle Haatanen -ohjelman viimeisessä jaksossa "Historian poliittinen käyttö" haastateltu kulttuurihistorian dosentti Reima Välimäki toteaa ohimennen saman mitä tässä sanottiin edellä: taloudellisen yhteistyön tarkoitus on ollut integroida Venäjä länteen osaksi globalistista järjestelmää. 

Näin pitkälti näyttikin, koska presidentti Vladimir Putin jopa ystävystyi läheisesti globalistien näkyvän yhteistyöjärjestö Maailman talousfoorumin (WEF) perustajan Klaus Schwabin kanssa. Sodan puhjettua WEF kuitenkin katkaisi suhteensa Venäjään, mikä on viesti siitä, että maailmanlaajuinen globalisaatio on toistaiseksi peruttu.

                                                               **********************

Yle TV2, maanantai 21.3.2022 klo 21.55 Suomineidot

Kausi 1, 1/4. Et sä voi ajatella tolleen. Etnonationalistiksi tunnustautuva Meri kertoo maailmankuvastaan. Jasmina on huolissaan monikulttuurisuuden ihanteesta. Puoliksi venäläinen Liisa koki lapsena ulkopuolisuutta. HD ohjelmatekstitys (suomi) 29 min

Tämän viikon kotimainen kulttuurikohu on ollut maanantaina alkanut ja Yle Areenasta löytyvä reality-sarja Suomineidot - Dokumenttisarja Suomen kansallismielisistä naisista. Mitään kohua ei luonnollisesti olisi ilman nettipunakaartia, joka aloitti sarjan julkaisun jälkeen välittömästi kampanjointinsa somessa. Vielä tämäkään ei olisi taannut julkisuutta, elleivät punavihreät toimittajat olisi nostaneet näiden ulisijoiden peppukipua valtakunnalliseen julkisuuteen.

Mustasukkaisesti median poliittisista oikeaoppineisuutta vahtivien punaisten lumihiutaleiden raivon nostatti sarjan naisten tavanomaisuus, koska se heidän mukaansa "normalisoi natseja". Heidän mielestään kansallismielisistä saa esittää vain demonisoivia ohjelmia tai heidät naurettaviksi tekeviä olkiukko-dokumentteja tyyliin Sieg Heil Suomi (1994).

Suomineidoissa seurataan kolmen eri naisen kautta kansallismielisen kentän koko spektriä. Tampereella asuva venäläis-suomalainen Liisa edustaa kosher-konservatiivisen "kansallismielisyyden" valtavirtaa, niin sanotun poliittisen valeopposition liberaalinationalismia. Liisassa kuten valtavirtapersuissa ylensä, nationalismi on vain pelkkää pintaa. Sen alla lepää kaikkien valtapuolueiden ja pysyvien hallitusten jakama länsimainen liberalismi. Liisan harmiton hahmo ei herätä katsojassa juuri mitään tunteita, tuskin edes vasemmistoänkyrässä.

Jasmin on helsinkiläinen yliopisto-opiskelija, jonka nationalismi edustaa kaikista kolmesta perinteisintä kansallismielisyyttä. Hänen aatemaailmansa taustalla on vanha suomalainen kulttuurinationalismi, oman kielen arvostus ja luontosuhde. Ainoa radikalismiin viittaava näkemys littyy hänen sympatiaansa edesmenneeseen kalastaja Pentti Linkolaan. Silti Jasiministakaan on vaikea leipoa mitään "natsia".

Ohjelman saama natsittelu perustuu ainoastaan kolmekymppisen rekkakuskin Merin näkemyksiin. Julkisuudessa paheksutun Merin mielipiteet eivät loppujen lopuksi ole kovin radikaaleja, vaan esimerkiksi vielä 1980-luvulla ne olisivat edustaneet melko valtavirtaista ajattelua. Silloin esimerkiksi Merin mainitsema afrkkalaisten tunkeminen itsetarkoituksellisesti mainoksiin olisi pidetty vihamielisenä  propangandana mitätöidä suomalaisuus. Nyt voimme nähdä 1990-luvun laman aikana alkaneen pehmityskampanjan, neekerinormalisoinnin, tulokset katukuvassa.

Puhe "natsismin normalisoimisesta" pitäisikin kääntää ihmetykseen siitä, kuinka hajottavat vasemmistolaiset arvot ovat saaneet yliotteen kaikissa läntisissä yhteiskunnissa. Ne, jotka ovat ohjelmasta eniten älähtäneet ovat niitä, joiden poikkeavia elämäntapoja ja ideologiota vihamielisen eliitin kontrolloima media on normalisoinut voimallisesti viimeisen 30 vuoden aikana ja jopa sitä aiemmin. Kyse on kulttuurihegemoniasta ja sen hallinnasta. Uuden epänormaalin ylläpitäjät eivät halua, että vallitsevaa hegemoniaa haastetaan näkyvästi ja avoimesti. Suomineidot herättää heissä alitajuista pelkoa, että mädätys ei olekaan ikuista, vaan propagandalla pohjustettu horjuva hegemonia voi romahtaa pienestäkin avoimesta haasteesta.

TV 1, sunnuntai 20.3.2022 klo 21.55 Stephen Lawrencen tapaus (12)

2/3. Uusia todisteita. Uusien todisteiden valossa Stephenin surma avataan kunnolla. Rikosylikomisario Driscollilla on täysi työ vakuuttaa poliisijohto sekä uhrin omaiset, että jutulla on mahdollisuuksia ratketa. HD 45 min. Linkki ohjelmaan.

Ulkomaan uutisointia 1990-luvulla seuranneet eivät voineet välttyä uutisvirralta, joka koski mustan Stephen Lawrencen kuolemantapausta Lontoossa. Tekijöiksi epäiltiin valkoisia miehiä, mikä nosti jälleen kerran keskusteluun rasismin, jolla viitataan rasistisesti vain valkoisiin. Lawrencen tapauksessa marxilaisesti virittäytyneet toimittajat puskivat agendansa rasistisesta poliisista ja vallalla olevista "rasistista rakenteista". Tämä siitä huolimatta, että rotujen välisessä väkivallassa valkoiset olivat moninkertaisesti uhreina mustiin nähden.

Mustat tappavat länsimaissa sekä suhteellisin että absoluuttisin luvuin moninkertaisesti valkoisia kuin valkoiset mustia. Tämä ei kuitenkaan synnytä mediahuomiota. Englannissa mustien tekemät rotumurhat eivät ole saaneet juuri minkäänlaista näkyvyyttä puhumattakaan siitä moralistis-hysteerisestä mediasirkuksesta, minkä tapaus Stephen Lawrence sai aikaan. Tämä tosiasian julkituomisessa ei ole kyse nykyään niin muodikkaasta whataboutismi-sönkötyksestä, vaan kaksoisstandardin osoittamisesta. One law for them, and another law for us.

Ylen lähettämä Stephen Lawrencen tapaus ei palvele muuta kuin valkoista syyllisyyttä, jonka lopullisena päämääränä on antautuminen ja rajojen avaaminen kaiken maailman vapaamatkustajille.

TV1, sunnuntai 6.3.2022 klo 21.56 Ridley Road (12) 4/4.

Tahrattu ihminen. Vivienin uhraus voi vielä kantaa hedelmää mutta vain, jos hän löytää uudestaan todisteet, joiden avulla natsien puolimilitaristinen joukko saadaan pysäytettyä. Kuinka hänen itsensä ja unelman käy? HD 56 min. Linkki sarjaan.

Brittiläis-amerikkalainen draamasarja juutalaistytöstä, joka soluttautuu englantilaiseen natsijärjestöön vuonna 1962. Sarja perustuu löyhästi tositapahtumiin, joita tosin niitäkin manipuloidaan sangen luovalla tunteisiin vetoavalla tavalla. Historiallista hahmoista sarjassa esiintyvät National Socialist Movementin johtaja Colin Jordan (1923-2009) ja American Nazi Partyn George Lincoln Rockwell (1918-1967) ovat odotetusti pelkkiä karikatyyrejä.

Sarja on kummallinen sekoitus poliittista jännäriä ja rakkausdraamaa, eikä se oikein osaa päättää kumpaa se olisi. Joka tapauksessa Ridley Road edustaa taitavaa psykologista manipulaatiota, jossa katsoja asettuu kuin itsestään rotumuukalaisten puolelle ja saa puolestaan tuntemaan vihaa niitä kohtaan, jotka puolustavat valkoisen katsojan todellista etua. Sarjan edustama propaganda on erityisotos siitä, mikä on vallalla länsimaissa laajemmin.