maanantai 23. maaliskuuta 2015

YLEN PITÄISI NIMETÄ MAANANTAIN HISTORIADOKUMENTIT NATSIDOKUMENTEIKSI



Yle TV1, 23.3.2015,  klo 19:00
 
Historia: Natsit ja Lähi-itä

Toisen maailmansodan jälkeen monet arabimaat värväsivät natseja joukkoihinsa auttamaan taistelussa Israelia vastaan. Yhteistyö arabien ja natsien kesken oli alkanut jo aiemmin Hitlerin hallitessa Saksaa. HD Kuulovammaisille tarkoitettu tekstitys: suomi. Äänitekstitys: suomi.


Linkki ohjelmaan.



Yleisradion Historiadokumenteissa on jäänyt jälleen natsivaihde päälle. Katsojan kannalta olisi reilua, että Yle nimeäisi nämä maanantain tv-dokumentit ihan avoimesti natsidokumenteiksi, mutta sitähän kanava ei kehtaa tehdä, koska se olisi suora tunnustus sairaalloisesta natsifiksaatiosta. Samalla se alleviivaisi sen, että natseista jankuttamisella halutaan tehdä historiapoliitiikkaa tämän päivän ideologisiin tarpeisiin. Tämän iltaisessa ranskanjuutalaisen Géraldine Schwarzin ohjaamassa dokumentissa saadaan jälleen syy pöyristyä natsien ja sionismin vastaisten arabien yhteistyöstä, joka tosin loppui jo 1960-luvulla.

Politiikka tuottaa yllättäviä petikavereita ja voi vain kuvitella kuinka Israelia ylistävät kosher-konservatiiviset hommareinot riemuitsevat tästä puna-Ylen propagandatuokiosta. Niin sanotuilla "maahanmuuttokriittisillä" kosher-konservatiiveilla on jatkuva pakkomielle muslimeista, jotka hyökkäävät juutalaisia vastaan. Tällainen huolestuminen on omituista, sillä se ei kosketa mitenkään eurooppalaisia ja vie lisäksi huomion pois Eurooppaan valuvista kristityistä neekereistä.

Oletetaanpa, että muslimit eivät vihaisi juutalaisia eivätkä hyökkäisi heitä vastaan. Eikö Eurooppaan jäisi silti edelleen mustien väkivalta- ja rikollisongelma? Eikö ongelmana olisi edelleen kasvava interrasismi, geenien sekoittuminen ja ainutlaatuisen eurooppalaisuuden katoaminen? Mikään näistä ei liikuta juutalaisia. Päinvastoin, he näyttävät olevan suorastaan riemuissaan tällaisesta kehityskulusta, jota he ovat olleet itse edistämässä medioidensa ja akatemioidensa kautta. Joten miksi eurooppalaisten pitäisi välittää siitä, mitä muslimit tekevät juutalaisille? Mikäli juutalaiset päättäisivät taistella Euroopassa mustien invaasiota ja rikollisuutta vastaan, niin vasta silloin valkoisten kannattaisi auttaa juutalaisia heidän taistelussaan muslimeja vastaan. Muussa tapauksessa filosemitismi kannattaa torpata heti alkuunsa.





1 kommentti:

  1. Niinpä. Tänä vuonna onkin, parin kuukauden päästä, aihetta juhlaan: 100 vuotta armenialaisten ja assyyrialaisten kristittyjen kansanmurhista muslimien toimesta turkissa. Molemmissa murhattiin yli miljoona ihmistä. Millaistakohan mediatykitystä YLE aiheesta tarjoaa? Olisiko peräti ihan hiljaa? Veikkauksia?

    VastaaPoista