PEDOFIILI-SIONISTIT VAIHTAMASSA TAAS LAILLISTA HALLINTOA– NYT IRANISSA

Yhdysvaltojen ja Israelin sionistihallintojen odotettu provosoimaton hyökkäys Iraniin alkoi tänään tulevan Purim-juhlan alla. Jotkut vääräleuat päättelivät tarkan päivämäärän aivan oikein Pentagonin pizzatilaus-indikaattorin perusteella. Hyökkäyksestä uutisoi laajalti kieli keskellä suuta myös Yle.

Tilaisuus Iranin hallinnon vaihtamiselle tuli mahdolliseksi sen jälkeen kun Washingtonin vaikutusvaltaiset juutalaiset yhdessä uuden teknoeliitin kanssa asettuivat tukemaan Donald Trumpin vaalikampanjaa syksyllä 2024. On selvää, että presidentiksi pääseminen edellytti salaisen diilin, jossa rauhanmiehenä itseään mainostanut Trump on valmis raivaamaan tilaa vanhatestamentilliselle Suur-Israel hankkeelle. 

Jo ennen toisen presidenttikauden alkua Israel ja Yhdysvallat olivat onnistuneet epävakauttamaan Syyriaa niin, että hallinnon vaihto tuli mahdolliseksi. Vielä oli jäljellä Iran, jonka olemassaolo on ollut suurin este Israelin totaalihallinnolle Lähi-Idässä. Johtavien sionistivaltioiden tekemät ohjusiskut Iranin ydinvoimaloihin kesäkuussa 2025 eivät panneet vielä mullahi-hallintoa polvilleen, jonka vuoksi me todistamme nyt toista regiiminvaihdon yritystä.

Trumpin häpeämättömän sionismin ja pakottavan vaalidiilin lisäksi hyökkäystä Iraniin ovat ajaneet myös henkilökohtaiset syyt. Hänen sekaantumisensa Mossadin asiamiehenä toimineen juutalaiskiristäjä Jeffrey Epsteinin pedofiilirinkiin on synnyttänyt pahaa verta jopa hyväuskoisimmissa MAGA-kiihkoilijoissa, joten selkkauksen synnyttäminen Lähi-Idässä veisi ainakin hetkellisesti huomion pois kiusallisesta asiasta.

Ei liene mikään salaisuus, että anglo-sionistien pedofiilhallinto yhdessä etnosentristen israelilaisen kanssa suunnittelivat hyökkäystä Iraniin jo kuukausia sitten. Tavallinen kadunmies saattoi rytinän alettua ihmetellä, mikä uhka kaukainen Iran olisi Amerikalle. Jos "tolkun kansalainen" on kovin luottavainen perinnemediaan, hän ei kykene tekemään johtopäätöstä, jossa sodan ainoa hyötyjä on sionistien Suur-Israelin projekti, koska hänelle asiaa ei kerrota ääneen.

Suurelle yleisölle hyökkäys selitetään Iranin hallinnon toimilla mielenosoittajia vastaan. Mielenosoitukset syntyivät heikon taloustilanteen vuoksi. Mistä se sitten johtuu? Yhdysvaltain ja lännen asettamasta kauppasaarrosta, koska Iran ei ole alistunut globaalille keskuspankkijärjestelmälle ja ekspansiivisen Israelin "turvallisuus intresseille". Tämä syiden ja seurausten alkupiste jätetään kuitenkin sopivasti kertomatta itseään laatumediaksi kutsuvassa perinnemediassa.

Benjamin Netanjahun hallinto tietää, että vain sionisti-aisuri Trumpin kaudella "vanhatestamentillinen ennustus" (eli etnosentristen juutalaisten itselleen kirjoittama satu) voidaan toteuttaa. Uutta tilaisuutta ei ehkä tule, varsinkin kun tulevaisuudessa Yhdysvaltojen väestö tulee juutalaisten edistämän värillisen maahanmuuton vuoksi olemaan Israel-vastainen toisin kuin nykyinen holohöpöllä aivopesty suuri valkoinen ikäluokka.

Jos vanhat merkit pitävät paikkaansa,  pedofiili-sionistien Lähi-idän pommitusten  seurauksena Eurooppaan purkautuu piakkoin iranilaispakolaisten aalto. Siinä sivussa myös bensan hinta nousee entisestään. Siksi onkin mielenkiintoista seurata, miten "I stand for Israel" -maahanmuuttokriitikot tulevat reagoimaan näihin "liittolaistemme" aiheuttamiin vitsauksiin. Tekevätkö nämä Israelin ystävät vihdoin oikeat johtopäätökset vai jäävätkö he edelleen juutalaisten hyödylliseksi idiootiksi, jota kuvaa sana Shabbos goy*. Niille, jotka ovat ymmärtäneet asioiden todellisen laidan jo ajat sitten, tietävät, että kyse on samasta porukasta, joka on yhtä lailla vastuussa ulkomaiden regiimin vaihdoista kuin länsimaita riivaavasta väestönvaihdosta.

------------

*) Shabbos goy (tai Shabbat goy) on ei-juutalainen henkilö, jonka juutalaiset palkkaavat suorittamaan töitä, jotka on juutalaisen uskonnollisen lain (halakha) mukaan kielletty sapatin (lauantain) aikana. Näitä tehtäviä ovat esimerkiksi sähkölaitteiden käyttö, valojen sammuttaminen tai ruoanlaitto, joita juutalaiset eivät itse saa tehdä lepopäivänä. 

Nykyään termiä käytetään joskus laajemmin tarkoittamaan ei-juutalaista, joka auttaa juutalaisia heidän uskonnollisissa tai yhteisöllisissä tarpeissaan.

MAAMME PERUSSIONISTIT OSANA MUUKALAISTEN HALLITSEMAA KOSHER-POPULISMIA

Maailmanpolitiikan näyttämön oltua toukokuussa jatkuvassa käymistilassa Israelin pääministeri Benjamin Netanjahu päätti käyttää uutishälyä hyväkseen jyräämällä Gazan kokonaan ja antamalla karkotusmääräyksen kaikille sen asukkaille. Edes ajankohdan harkittu valinta ei auttanut, sillä tällä kertaa oikeasti toteutettu lopullinen ratkaisu herätti ainakin sanallista pahennusta sionismin puristuksessa kouristelevassa lännen poliittisessa eliitissä ja tiedotusvälineissä. 

Tavallisesti Israelin valloitushaluinen aggressio on voitu selittää läntisessä valtamediassa itsepuolustuksena, mutta nyt juutalaiseen kulttuurin kuuluva mitään häpeämätön Chutzpah meni Gazassa niin pitkälle, että se herätti Euroopan keskustavasemmistolaisissa hallituksissa ja EU:ssa poikkeuksellista närkästystä. Israelin viimeisen reilun vuoden aikana murhaamat ja näännyttämät yli 53 000 palestiinalaissiviiliä, enimmäkseen naisia ja lapsia, eivät synnyttäneet vielä lännen arvoyhteisössä puhetta juutalaisvaltion vastaisista toimista. Vasta kun Lähi-idän ainoa demokratia päätti aitoon punaisten khmerien tyyliin lakaista koko Gazan siviiliväestön tieltään, Euroopan Unionin oli pakko reagoida poikkeuksellisen kovalla retoriikalla. Koska länsimaiden matelu juutalaisten edessä tunnetaan valitettavan hyvin, muu maailma tuskin pidättää hengitystään sen puolesta, että EU:n julistukset muuttuisivat teoiksi.

Jopa kieli keskellä suuta olevassa Suomessa kosher-oikeistolaisen hallituksen kokoomuslainen pääministeri Petteri Orpo tuomitsi suusanallisesti Israelin toimet ja ulkoministeri Elina Valtonen on puolestaan todennut epäsuorasti Gazan etnisen puhdistuksen olevan kansanmurha. Sen sijaan oksymoronina tunnettuun kristilliseen sionismiin vajonneella Kristillisdemokraattisella puolueella riittää edelleen ymmärrystä Lähi-idän bandiittivaltion murhakampanjalle samoin kuin kosher-populistisilla perussuomalaisilla, joidenka eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jani Mäkelän mukaan "Gazasta vaahdotaan enemmän kuin tarpeellista”. Vastaavasti Perussuomalaisten homolobbya edustava Sebastian Tynkkynen puolustelee Turun Sanomissa (29.5.2025) Israelin Gazassa tekemää etnistä puhdistusta  historiallisesti sopivasti katkaisulla argumentilla, jonka mukaan "Israelin toiminta on seurausta lokakuun 2023 brutaalista terrori-iskusta". Kaikille historiasta tietäville väkivallan kierre alkoi jo vuoden 1917 Balfourin julistuksesta, jossa  Rothschildin pankkiirisuvun taustavaikutuksella Iso-Britannia raivasi tilaa Palestiinasta juutalaisvaltiolle. Tällaiset perussionistiset lausunnot ovat sikäli ennalta arvattavia, koska PS-puolue on muiden läntisten populistipuolueiden tavoin ollut sionistisen agendan alustana vastustaessaan enimmäkseen vain kouluttamattomien muslimien maahanmuuttoa.

Yhdysvaltain ja Israelin yhdessä käymien tuhoamissotien tarkoitus on tehdä Lähi-idästä turvallinen vain Israelille. Sotien välittöminä seurauksina ovat olleet valtavat pakolaisaallot, jotka ovat Irakin sodista lähtien suuntautuneet myös Eurooppaan. Siksi onkin erikoista, että lännen populistipuolueet kuten Perussuomalaiset tukevat sionistien hallitseman Yhdysvaltojen Lähi-idän politiikkaa ja Israelin omavaltaista laajentumispyrkimystä. Tällä hetkellä Gazan miljoonaväestön siirtämistä "jonnekin muualle" on vaatinut kovasanaisesti Israelin äärioikeistolainen valtiovarainministeri Bezalel Smotrich. Koska kaikki Israelin naapurimaat ovat kieltäytyneet vastaanottamasta palestiinalaisia pakolaisia, on todennäköistä, että ne ohjautuvat jälleen kerran Eurooppaan. Suuri yleisö lännessä alkaakin jo nähdä sionistisen väestönsiirtokuvion läpi, jonka vuoksi esimerkiksi "maahanmuuttovastainen" Perussuomalaiset tullee seuraavissa eduskuntavaaleissa menettämään valtaosan jäljellä olevasta äänestäjäkunnastaan. 

Ollaanpa Perussuomalaisten poliittisista linjauksista mitä mieltä tahansa, selvää on joka tapauksessa se, että puolueen asettuminen kaikessa juutalaisten puolelle ei edistä mitenkään suomalaisten asiaa. Puolueen pari viime aikaista ulostuloa ja poliittista päätöstä vain vahvistavat tätä käsitystä. Moni perussionisteja aiemmin protestiksi äänestänyt kansalainen hieraisi varmasti silmiään kuultuaan, että monet johtavat persupoliitikot julistivat äänestäneensä Euroviisuissa Israelin poliittista ehdokasta lukuisia kertoja. Iltalehden uutisjutun mukaan "Israelin hallituksen mainostoimisto kampanjoi ja käytti muun muassa valtion sosiaalisen median tilejä osallistujamaiden katsojia äänestämään Israelia". 

Populistipuolueen kannatusta ei myöskään paranna perussuomalaisten innokkaasti ajama sananvapauden heikennys, jossa "holokaustin kiistäminen" aiotaan lisätä rikoslakiin. Toisaalta lain hämmentävän suuri kannatus eduskunnassa ei ole kunniaksi myöskään vasemmistolle, varsinkin kun se on vuosikausia jankuttanut juutalaismielisten persujen olevan "natseja". Kansalliselle tarkkailijalle kosher-populistien ja city-vasemmiston moralistinen nokittelu näyttäytyy pelkkänä päivänpoliittisena teatterina, jossa kansallisen edun sijaan kerätään irtopisteitä omalle poliittiselle blokille. Monesti kiistellyn asian argumentatiivisella sisällöllä ei ole merkitystä, vaan sitä vastustetaan ainoastaan siksi, että poliittinen vastustaja kannattaa sitä: koska juuri vasemmisto puolustaa palestiinalaisen kotimaan asiaa täytyy siinä persujen mielestä olla jotain väärää. Vastaavasti kaikki se, mitä perussuomalaiset ehdottavat, on vasemmistolle lähtökohtaisesti "äärioikeistolaisuutta", välillä jopa "natsismia".

Päivänpoliittisissa kiistelyissä Perussuomalaiset ovat halunneet profiloitua kansan syvien rivien äänitorveksi, mutta loppujen lopuksi tämäkin markkinarako on tyritty puolueeseen pesiytyneen laajan troijalaisjoukon ansiosta. Kerrankin kun kannattaisi olla populistisesti kansainvälisen juutalaisuuden ylivaltapyrkimyksiä vastaan, puolueen kellokkaat herkuttelevat Israelin Lähi-idän politiikalla peukuttaen samalla Gazan kansanmurhalle. Puolueessa ei osata edelleenkään lukea potentiaalisen äänestäjäkuntansa mielialoja, mikä nähtiin jo valtiovarainministeri Riikka Purran vähäosaisille kohdistamissa leikkauksissa.

Suomessa kontrolloituun oppositioon kuuluvien perussuomalaisten varaukseton juutalaismielisyys heijastaa viime vuosina vakiintunutta yleiseurooppalaista trendiä oikeistopopulistisissa puolueissa. Vaikka Perussuomalaiset eivät ole monien muiden populistipuolueiden tavoin vielä avoimesti sitoutunut Israelin ja lännen sionistien tarjoamaan yhteistyöhön, on EU:ssa solmitut tiiviit suhteet "kansallismielisiin veljespuolueisiin" merkinnyt sitä, että niiltä on omaksuttu korostuneen filosemitistinen ja Israel-mielinen poliittinen asenne.

Kun esille otetaan tosiasiana tunnettu sionistien ja Euroopan populistipuoleiden välinen yhteistyö, manageriaalisen järjestelmän status quota valvovat alarmistit huutavat yhdestä suusta salaliittoteoriaa. Se lieneekin näiden konformististen yhteiskuntakriitikkojen ainoa argumentti, joka laukeaa ehdollistettuna refleksinä välittömästi kun puheeksi tulee ns. laitaoikeiston toiminta. Paradoksaalista tässä on se, että järjestelmän rakkikoirina räksyttävät kriitikot pitävät lähes kaikkea äärioikeiston argumentointia perusteettomana salaliittoteorisointina samalla kun he itse vainoharhaisina näkevät arvostelunsa kohteen valmistelevan jos jonkinlaista salaliittoa Meidän demokratian päänmenoksi. Tässä nimenomaisessa tapauksessa ongelmallista näille järjestelmän syöttiläille on se, että he kyllä mielellään vahvistaisivat mielikuvaa äärioikeiston vaarallisen salaisesta vehkeilystä, mutta kun se tapahtuukin juutalaisten kanssa, heidän aivonsa menevät oikosulkuun. Tämän taas selittää heidän asettama peruslähtökohta, että mitä tahansa juutalaiset tekevätkin, siinä ei voi olla mitään salaliittomaista. Jos Globohomon hyödylliset idiootit kuitenkin hyväksyisivät tosiasian sionistien ja oikeistopopulistien yhteisestä projektista, he tulisivat samalla tunnustaneeksi juutalaisten osallistuvan salaliittoon, mikä olisi puolestaan paranoidi "äärioikeiston salaliittoteoria".

On kieltämättä totta, että nykyisen normaalin rajoissa kukaan varman päälle pelaava järkevä ihminen, "tolkun kansalainen", ei halua ottaa politiikassaan puheeksi juutalaisuuden kielteisiä vaikutuksia muulle maailmalle. Ensinnäkin, aihe on jo valmiiksi valtavan rasitettu emotionaalisesti, joten pelkkä objektiivisuuden vaatimus tuomitaan suoralta kädeltä antisemitismiksi. Toiseksi, aiheen esittäjään tartutetaan välittömästi historiallista tahmaa, josta seuraa Hitler-kortin pöytään lyöminen ja lopulta spekulatiiviset henkilöön käyvät loukkaukset. Näistä seurauksista huolimatta maailmalla aletaan kuitenkin kovaa vauhtia irtautua mielipidevaltiaiden henkisestä pakkopaidasta, varsinkin sen jälkeen kun ihmiset ovat huomanneet juutalaisen yhteisön todelliset kasvot suhteessa Gazan veribakkanaaleihin. Tuo sama etnokulttuurinen muukalaisyhteisö, joka empatiaan vedoten vaati koko läntiseltä maailmalta aikoinaan yhtäläisiä kansalaisoikeuksia, ei tunne nyt mitään armoa goyim-väestöjä kohtaan päästyään niskan päällä Israelissa, Wall Streetillä ja Hollywoodissa.

Yle Watch kertoo seuraavaksi mistä sionistien ja Euroopan oikeistopopulistien välisestä yhteistyössä on kyse ja keitä se lopulta palvelee. Jotta valtavaa kansansuosiota nauttivien läntisten oikeistopopulistipuolueiden hämmentävä poliittinen saamattomuus tulisi ymmärretyksi, meidän täytyy ottaa tabuna pidetty tekijä X huomioon. Seuraava julkisista lähteistä kerätty tietopaketti pohjautuu sionismiin perehtyneen vapaa toimittaja Jose Ninon aivan hiljattain julkaistuun artikkeliin Occidental Observer -verkkolehdessä.

Euroopassa sionistien ja populistipuolueiden välisestä yhteistyöstä on tullut parin viimeisen vuoden aikana arkipäivää. Historiallisesti poikkeukselliseksi katsottava kehitys kulminoitui maaliskuussa Jerusalemissa pidettyyn antisemitismin vastaiseen konferenssiin, johon osallistui lukuisia eurooppalaisia oikeistopopulistisia johtohahmoja. Paikalla oli mm. Ranskan Kansallisen liittouman uusi puheenjohtaja Jordan Bardella, Euroopan parlamentin jäsen Hermann Tertsch Espanjan Vox-puolueesta, europarlamentaarikko Charlie Weimers Ruotsidemokraateista, Kansallisen rintaman perustajan Jean-Marie Le Penin lapsenlapsi europarlamentaarikko Marion Maréchal ja europarlamentaarikko Kinga Gál Unkarin hallitsevasta Fidesz-puolueesta. 

Suomessa vähän julkisuutta saanut tapahtuma herätti valtavaa kuohuntaa niin vanhan liiton juutalaisissa sionisteissa kuin Brysseliin keskittyvässä liberaalissa eliitissä. Ranskanjuutalainen sionistiälykkö ja holokaustiuskon saarnamies Bernard-Henri Lévy perui puheensa saadessaan tietää, että Kansallisen liittouman johtaja Jordan Bardella, kaiken juutalaiskriittisyyden ankarasti tuominnut urapoliitikko, puhuisi tilaisuudessa. Niin ikään "epäpyhää allianssia" vastaan protestoi Saksan antisemitismin torjunnasta vastaava komissaari Felix Klein, joka perui esiintymisensä ja sanoi olevansa järkyttynyt euro-populistien osallistumisesta. Satikutia antoi myös pahamaineisen Anti-Defamation Leaguen (ADL) entinen johtaja Abraham Foxman, joka moitti painostusjärjestön nykyistä toimitusjohtaja Jonathan Greenblattia tämän pidettyä kaikesta kohusta huolimatta konferenssissa puheen. Vanhan maailman sionistista strategiaa kannattava Foxman sanoi, että vasemmistolaisen antisemitismin nousun myötä "pseudofasistinen oikeisto" yrittää käyttää juutalaisyhteisöä alustanaan osoittaakseen kuinka legitiimejä ja suvaitsevaisia ​​he ovat. Siksi Israelin ja juutalaisyhteisön ei pitäisi Foxmanin mukaan sortua tällaiseen houkutukseen. 

Näistä teatraalisista ja taktisista irtiotoista huolimatta Israelin järjestämä konferenssi oli merkittävä päänavaus soluttautua ryminällä eurooppalaisten protestiäänestäjien suosimien puolueiden sisään. Onnistunut kokous oli selvä merkki muutoksesta Israelin ulkosuhteissa, jota johtaa Likud-puolueen diasporaministeri Amichai Chikli. Jo ennen kuin Israelin hallitus luopui virallisesti politiikastaan ​​välttää yhteistyötä oikeistopopulististen puolueiden kanssa Euroopassa, Chikli oli ollut yhteydessä niihin. Diasporaministeri puhui mm. viime vuonna Espanjan Vox-puolueen isännöimässä Europa Viva 24 -tapahtumassa, jossa hän jakoi lavan Marine Le Penin kanssa. Lisäksi Chikli esiintyi Washingtonissa järjestetyssä konservatiivisessa poliittisessa toimintakonferenssissa (CPAC), jossa hän ylisti Donald Trumpin sananvapautta rajoittavia toimia "antisemitismin" torjumiseksi. Jo nämä esimerkit todistavat Foxmanin puheet lähinnä retoriseksi ansaksi, sillä hän on todennäköisesti tietoinen kumpi osapuoli on tässä vaihtokaupassa aloitteellinen ja lopulta voittava taho.

Israelin johdon ja lännen oikeistopopulististen puolueiden välinen nopea lähentyminen ei ole jäänyt Euroopan poliittisella kentällä huomaamatta. Chiklin avoin tuki Le Penille Ranskan viimeaikaisissa vaaleissa synnytti ankaria diplomaattisia kiistoja. Huhtikuussa Chiklin osallistui Likud-puolueensa toverien kanssa Unkarin CPAC-kokoukseen, mikä nostatti kitkeriä puheenvuoroja EU:n federalisteissa, sillä heidän mielestään "Unkarin kaltaiselle hylkiömaalle" ei tulisi antaa mitään tukea sen Nato-kriittisyyden, ulkomaalaispolitiikan ja perhe-arvojen vuoksi. Muodollista poliittista päätäntävaltaa hallinnoivat Euroopan keskustavasemmistolaiset liberaalit pitävät tietenkin itse tiiviitä yhteyksiä Israeliin ja juutalaiseen valtaeliittiin, mutta eivät voi sietää sitä, että heidän poliittiset kilpailijansa, "äärioikeistolaiset", tekevät myös samoin. Euroopan vanha pseudoeliitti ymmärtää omasta kokemuksestaan millaisen poliittisen väylän valtaan yhteistyö vaikutusvaltaisten juutalaisten kanssa mahdollistaa, joten he ovat syystäkin raivoissaan ja hämmentyneitä populistipuolueiden tuoreelta näyttävästä liittolaissuhteesta. 

Sionismiin perehtynyt vapaa toimittaja Jose Nino kirjoittaa Occidental Observer -verkkolehdessä, että niille, joilla on edes jonkinlaiset tiedot juutalaisten vaikutusvallasta länsimaisessa politiikassa, ajatus juutalaisten liittoutumisesta oikeistopopulististen kanssa olisi lähes ennenkuulumaton. Kouliintuneelle kansalliselle tarkkailijalle juutalaisten lähestymistavat eurooppalaiseen uusoikeistoon ovat kuitenkin jälleen kerran yksi klassinen esimerkki sionistien kaksiosaisesta kosher-voileivästä. Ninon mukaan strategiaan kuuluu, että juutalaiset käyttävät hyväkseen tai joskus jopa luovat polttavan yhteiskunnallisen ongelman kuten maahanmuuton. Tämänkaltaisessa kysymyksessä he asettavat itsensä ja liittolaisensa poliittisen väittelyn molemmille puolille. Kiistelyssä juutalaisen sisäryhmän intressinä on pelkästään vääristää ja hyödyntää asiaa omien etujensa mukaisesti. Ne poliittiset tulokkaat, jotka eivät ole tietoisia tällaisesta petoksen metodista, hyväksyvät juutalaisen liittolaisenaan vakuuttuneena siitä, että heitä yhdistää yhteinen asia – vain joutuakseen lopulta harhaanjohdetuiksi.

Viime vuosien politiikka tarjoaa tästä lukuisia esimerkkejä, räikeimpänä kenties vastajihad-liikkeen äänitorvena tunnetun Tommy Robinsonin tapaus. Hän on saanut jo pitkään rahoitusta Israelia tukevalta Lähi-idän foorumilta ja juutalaiselta teknologiamiljardööri Robert Shillmanilta ollen näin yksi hyödyllisimmistä juutalaisten etujen ajajista Euroopassa. Hänen kritiikkinsä muslimi-maahantulijoita ja islamilaista kulttuuria kohtaan on tietenkin täysin perusteltua, mutta samalla hänellä ei ole mitään sitä vastaan, että Iso-Britannia ja muu Eurooppa täytetään ei-islamilaisilla värillisillä kuten Saharan eteläpuolisilla mustilla ja Intian niemimaan pajeeteilla. Tällainen valikoiva mutta Euroopalle yhtä tuhoisa maahanmuuttoinvaasio palvelee pitkälti vain sionistien etuja, joihin kuuluu selvästi vanhan mantereen kantaväestön demografisen ja poliittisen aseman heikentäminen. Sattumoisin tällaista sionistien sertifoimaa muslimivastaista "maanmuuttokritiikkiä" ajaa myös kotoinen Perussuomalaiset puolue.

Viime aikaisten uutisten perusteella voisi luulla, että juutalaisten yhteistyö eurooppalaisten populistipuolueiden kanssa olisi tuore ilmiö. Tosiasiassa kyse on sionistien jo monta vuosikymmentä harjoittamasta projektista, jolla on tarkoitus hyödyntää Euroopan maahanmuuttovastaisuutta Israelin ja diasporajuutalaisten hyväksi. Esimerkiksi Unkarin pääministeri Viktor Orbánilla on selväjärkisiä näkemyksiä maahanmuutosta ja ulkopolitiikasta, mutta tämä ei ole estänyt häntä synnyttämästä sokeaa pistettä Israelia kohtaan. Tosin tämä johtuu suurelta osin hänen yhteydestään juutalaiseen republikaanistrategiin Arthur Finkelsteiniin, joka on ollut sekä Orbánin että Israelin pääministerin Benjamin Netanyahun vaalimenestyksen keskeinen arkkitehti. Tämän juutalaisyhteyden ansiosta Orbánista on tullut yksi Israelin tärkeimmistä diplomaattisista liittolaisista Euroopassa, erityisesti lokakuun 7. päivän jälkeisessä maailmassa. Huolimatta hänen puheenvuoroistaan ​​Israelin nykyhallituksen puolesta, lännen liberaalit instituutiot syyttävät Unkarin pääministeriä rutiininomaisesti edelleen antisemitismistä. Tämä luultavasti vain siksi, koska Orbán on aiemmissa vaaleissa kampanjoinut unkarinjuutalaisen keinottelija George Sorosin räikeää maahanmuutto-lobbausta vastaan.

Juutalaisten tunkeutuminen populistiseen oikeistoon on ollut nähtävissä lähes kaikkialla Euroopassa. Kuin tyhjästä Italian oikeistolaisen Lega-puolueen johtaja Matteo Salvini on luonut vahvoja suhteita Israeliin, erityisesti Benjamin Netanyahun johdolla. Salvini on vieraillut maassa useita kertoja ja näiden vierailujen aikana hän on ilmaissut varauksettoman tukensa Israelin politiikalle samalla moittien EU:n tiettyjä julkilausumia Lähi-idän ainoasta demokratiasta.

Samankaltaista lähentymistä on nähty myös Alankomaissa. Vapauspuolueen (PVV) perustajalla ja johtajalla Geert Wildersillä on pitkäaikainen henkilökohtainen yhteys Israeliin, sillä hän on asunut ja tehnyt vapaaehtoistyötä siellä nuorena miehenä ja käynyt maassa kymmeniä kertoja. Hurmahenkisenä sionistina hän uskoo Suur-Israeliin, joka hallitsisi koko Jordan-joen ja Välimeren välistä maa-aluetta, vastustaa Palestiinan valtion perustamista ja kannattaa Alankomaiden suurlähetystön siirtämistä Jerusalemiin. Wilders on tavannut Israelin johtajia kuten pääministeri Benjamin Netanyahun, presidentti Isaac Herzogin ja muita korkean tason virkamiehiä. Kuvaavaa on, että Netanyahu on tervehtinyt häntä "Israelin todelliseksi ystäväksi".

Ranskalaisen populistijohtaja Marine Le Penin saatua poliittisen tuomion Euroopan Unionin varojen kavalluksesta, Israelin johto näki Kansallisen liittouman kriisissä mahdollisuuden ohjata puolueen politiikkaa vielä enemmän juutalaisten intressien mukaiseksi. Israel on kutsunut Kansallisen liittouman puheenjohtajan Jordan Bardellan ja Marion Maréchalin (Le Penin veljentyttären) virallisiin konferensseihin Jerusalemissa, mukaan lukien edellä mainittu hallituksen järjestämä antisemitismiä käsittelevä tilaisuus, johon osallistui myös Netanyahun hallitus. Israelin vaikutus Kansallisen liittouman viime aikaisiin linjauksiin on ollut huomattava, sillä sekä Le Pen että Bardella ovat monien puoluejäsenten vastustuksesta huolimatta pyrkineet muovaamaan puoluetta sellaiseksi, että se olisi sopusoinnussa sionismin etujen kanssa. Käytännössä tämä on ilmennyt puolueen julkilausumissa, joissa on korostettu juutalaisvaltion turvallisuuden tukemista ja "islamistisen ideologian" vastustamista. Siksi ei olekaan yllättävää, että Israelin diasporaministeri Chikli on antanut julkisen tukensa Le Penille kutsuen häntä "erinomaiseksi Israelille".

Vastaavasti Yhdysvalloissa sionistien ote oikeistokonservatiivisiin uudistajiin on ollut paljon pidempiaikaisempaa ja syvällisempää kuin Euroopassa. Monet sionistien uudet strategiat ja manipulaatiotaktiikat luodaankin ensin Yhdysvalloissa ennen kuin niitä aletaan soveltaa vanhalla mantereella. Amerikan uusien virtauksien esille tuojista kannattaa mainita poliittiset strategit Steve Bannon ja Yoram Hazony, jotka ovat pyrkineet yhdistämään oikeistolaisen populismin sionismin kannattamille asioille 2010-luvulta lähtien. Bannonin poliittinen organisointi ja Hazonyn rakentamat ajatushautomot edustavat kahta omaleimaista lähestysmistapaa, jotka amerikkalainen konservatiivinen liike yhdistettynä "kristilliseen sionismiin" on ottanut omakseen. Näiden uusien strategioiden päätarkoitus on tehdä maailmasta turvallinen etnosentrisille juutalaisille populistisella aikakaudella.

Vapaa toimittaja Jose Ninon mukaan sionistien yhteistyö populistipuolueiden kanssa on osa varasuunnitelmaa, jonka tarkoituksena on kansainvälisen juutalaisuuden säilyminen geopoliittisten mullistusten leimaamalla 2000-luvulla. Koska nykymaailmassa ei voida enää täysin luottaa Yhdysvaltojen orjamaiseen Israelin puolustamiseen, juutalaiset eturyhmät pyrkivät turvaamaan selustansa ostamalla ulkomailla toimivia populistisia puolueita. Strategia näyttää toimivan, koska yhä useammat äänestäjät länsimaissa ovat pettyneet toisen maailmansodan jälkeiseen järjestykseen, jonka vuoksi populistiset puolueet ovat hyvässä asemassa ottamaan vallan perinteisiltä konservatiivisilta ja liberaaleilta puolueilta.

Epävakaan maailmantilanteen seurauksena kansainvälisen juutalaisyhteisön muutoshaluisimmat elementit yrittävät tunkeutua populistisiin puolueisiin varmistaakseen, etteivät niistä tule nimenomaisesti Israelin vastaisia, saatika juutalaisvastaisia. Euroopan luonnollinen taipumus itsepuolustukseen, kuten etnosentristen juutalaisten sadat dokumentoidut joukkokarkotukset viimeisen parin tuhannen vuoden ajalta, osoittavat valmiudesta vastata suoraan juutalaisten taloudellisten ja poliittisten juonitteluiden ylilyönteihin. Jotta tämä sitkeä eurooppalaisen politiikan elementti ei palaisi, juutalaiset eturyhmät ovat pyrkineet heikentämään valkoista poliittista valtaa molemmilla puolilla Atlanttia toisen maailmansodan päättymisestä lähtien. Liberalismin jälkeisessä maailmanjärjestyksessä juutalainen diaspora jatkaa kumouksellista agendaansa, vaikkakin muutamin muutoksin strategiassaan. Kansalaisille tarjotaan nyt kosher-populismia, josta on tehty ainoa valkoisen tyytymättömyyden kanava. Vain se on sallittu globalistien epäsuorasti hallitsemissa "kansallisvaltioissa".

Ei voi liikaa korostaa, että eurooppalainen etninen nationalismi ja vahvat antisionistiset liikkeet eivät ole sallittuja "vapaissa ja demokraattisissa" länsimaissa. Suomessa tämä on nähty Pohjoismaisen vastarintaliikkeen kieltämisenä "hyvien tapojen vastaisena" ja Sinimustan liikkeen alunperin hyväksytyn puolueohjelman hylkäämisenä. Hyödyntämällä vihapuhelakia, kriminalisoimalla holokaustin avoimen tutkimisen, poissulkemalla ihmisiä sosiaalisesta mediasta ja rahoitusjärjestelmästä mielipiteidensä takia sekä tukemalla kontrolloituja oppositioryhmiä kansainvälinen juutalainen lobbausverkosto on muokannut keskustelua tavalla, joka estää politiikan ytimeen kuuluvan schmittiläisen ystävä-vihollinen-jaottelun.

Toimittaja Jose Nino päätyykin siihen johtopäätökseen, että levittäessään "talmudistista kädenvääntöä" soluttamissaan oikeistopopulistisissa puolueissa uuden sukupolven sionistinen ryhmittymä varmistaa, että valkoiset saastutetaan kognitiivisesti juutalaistetuilla puheenaiheilla. Näin eurooppalaiset nykymenon kriitikot saadaan kuluttamaan valtavia resursseja ja poliittista energiaa turhiin päämääriin. Samaan aikaan juutalainen globaali verkosto voi jatkaa toimintaansa rankaisematta, oli kyse sitten Israelin tekemistä etnisistä puhdistuksista ja lisämaan varastamisesta uusille laittomille siirtokunnille tai lännen demografisen tuhon kiihdyttämisestä "humanitäärisen" massamaahanmuuton avulla.

Valkoisten oikeuksien puolustajien olisi viisasta olla lankeamatta hallinnon hyväksymien "populististen" liikkeiden esittämiin pinnallisiin houkutuksiin. Vaikka ne saattavat vaikuttaa järjestelmän vastaisilta, niiden puutteet juutalaisvaikutuksen haastamisessa vesittävät kaikki mahdolliset myönteiset puolet. Kriittinen kansallinen tarkkailija näkee juutalaismyönteiset populistiorganisaatiot lähinnä hallinnan välineinä, joiden tarkoituksena on estää valkoisten radikalisoituminen ja valmistaa heitä lopulta miljoonien ulkomaalaisten tulokkaiden korvaamiseen. 

Normaalioloissa valkoinen äänestäjäkunta hakeutuisi nationalististen puolueiden puoleen, koska ne vastustavat kaikkien ulkopuolisten ryhmien – mukaan lukien juutalaiset – poliittista valtaa ja kantaväestölle epäedullisia etnosentrisiä intressejä. Kun otetaan huomioon monien länsimaiden väestölliset kriisit, ei ole järkeä tehdä faustilaista sopimusta niiden juutalaisten instituutioiden kanssa, jotka ovat vastuussa näistä kehityskuluista.

FACEBOOKIN SENSUURI JA ISRAEL – JUUTALAISTEN YLIVALTA EI OLEKAAN ÄÄRIOIKEISTON VAINOHARHAA

Vasemmistoradikaaleille ja vasemmistoliberaaleille Facebookin poliittinen sensuuri ei ole ongelma, koska se ei koske heitä. Paitsi silloin jos sattuvat arvostelmaan Israelin kansanmurhapolitiikkaa ja apartheidia. Vaikka globalistisen ideologian ytimeen kuuluu holokaustitarinalla syyllistäminen, ovat Israelin sortotoimet monille vasemmistolaisille silti liian paksua hyväksyttäviksi olankohautuksella. Se onkin yksi harvoja kysymyksiä, jossa valtamedian toimittakunnan yhtenäisyys rakoilee. Ylessäkin on jonkin verran vasemmistolaisia Palestiinan ystäviä, jotka saattavat päästää julkisuuteen tietoa, jotka eivät ole mairittelevia juutalaisille. Pitää muistaa, että valtamediassa juutalaisista saa kertoa vain hyvää, muu on antisemitismiä.

Israelin viime viikon ylimitoitetut hyökkäykset Hamasia ja siviilejä vastaan ovat nostaneet vastalausemyrskyn vasemmistolaisissa ihmisoikeususkovaisissa. He ovat kritisoineet mm. Facebookissa ja Twitterissä Israelin bandiittivaltiota ja sitä tukevaa Yhdysvaltain sionistihallintoa. Yllätyksekseen he ovat huomanneet somejättien poistaneet tällaiset viestit. Asiasta kertoo sangen suorasanaisesti jopa Yle uutisessaan Suositun mallin some-tilit lakkasivat yhtäkkiä toimimasta Gaza-päivityksen jälkeen – teknologiajättejä syytetään keskustelun sensuroimisesta. Uutisen mukaan sensuuri on lähes vedenpitävää, koska siihen ovat osallistuneet kaikki merkittävät sosiaaliset mediat:

Monet julkisuuden henkilöt ovat ottaneet viime päivinä näkyvästi kantaa tilanteeseen Gazassa ja Israelissa. Useat Instagramin, Twitterin, Tiktokin ja Facebookin käyttäjät ovat kuitenkin raportoineet näiden päivitysten joutuneen sensuurin kohteeksi.  

Sensuurista ovat kertoneet sekä palestiinalaisia että israelilaisia tukevia viestejä julkaisseet henkilöt. 

Osa heistä on julkisesti epäillyt, että teknologiayhtiöt rajoittavat tällaisten päivitysten näkyvyyttä algoritmien avulla. Jotkut käyttäjät ovat kertoneet huomanneensa, että julkaisut näkyvät pienemmälle joukolle seuraajia, jos niiden aiheena on palestiinalaisten ja israelilaisten välinen konflikti.

Toimittaja Jussi Nurmisen harvinaislaatuisen juutalaiskriittisessä uutisjutussa ei peitellä juutalaisten vaikutusvaltaa sosiaalisessa mediassa. Tavallisesti media kiistää juutalaisilla olevan mitään merkittävämpää valtaa ja lisää perään, että tällaista ennakkoluuloa levittävät vain äärioikeisto ja islamistit. Tämä virallisen narraation onttouden paljastaa valtamedia nyt itse, kun toimittaja Jussi Nurminen käyttää lähteenään tieteellistä auktoriteettia, Helsingin yliopiston väitöskirjatutkija Antti Tarvaisen tutkimustuloksia:

Väitöskirjatutkija Antti Tarvainen Helsingin yliopistosta näkee viestien poistamisen taustalla Israelin valtion ja teknologiayhtiöiden tiiviit suhteet.  

– [Yhdysvaltain] Piilaakson yritysten ja Israelin yhteistyö vaikuttaa laajalta ja systemaattiselta. Israelissa on erityinen oikeusministeriön alainen kyberyksikkö, joka tapaa säännöllisesti Piilaakson teknologiayhtiöiden edustajien kanssa ja keskustelee heidän palveluidensa sisällöstä. 

– Tämä kyberyksikkö esimerkiksi pyytää Facebookia poistamaan sisältöä, jonka Israel esittää väkivaltaa lietsovana. Raporttien mukaan Facebook hyväksyy noin 90 prosenttia Israelin esittämistä sisältöä sensuroivista pyynnöistä, Tarvainen sanoo Ylelle.

Ikävä kyllä jutusta ei käy ilmi, että Facebook, Instagram, Twitter ja Tiktok ovat kaikki liberaalijuutalaisten omistamia, joten niillä on vaistomainen motiivi ajaa heimoveljiensä etua Israelissa. Jutusta saa sen mielikuvan, että vain Israelilla olisi poliittiset syyt sensuurin, kun taas teknotyrannien motiivina olisi pelkästään bisnes. Tosiasiassa juutalaisten omistamilla someyhtiöillä ja Israelin valtiolla on yhteinen intressi, juutalaisten edun ajaminen:

Hänen mukaansa teknologiayhtiöiden ja Israelin tiiviistä yhteydestä kertoo osaltaan myös se, että korkeita israelilaisia virkamiehiä on siirtynyt vaikutusvaltaisiin asemiin Piilaakson teknologiayhtiöihin ja Google ja Facebook ovat investoineet voimakkaasti Israelin talouteen sekä sijoittaneet keskeisimpiä tutkimus- ja kehitystoimintojaan Israeliin.  

Tarvainen on tutkinut näitä suhteita osana väitöskirjatyötään, ja katsoo palestiinalaisia koskevan sisällön sensuroimisella voivan olla merkittävää vaikutusta kansainväliseen mielipiteeseen alueen tapahtumista.  

– Piilaakson teknologiayhtiöillä on ennennäkemättömän suuri rooli siinä, millainen kuva nykytilanteen juurisyistä ja osapuolten voimasuhteista globaalisti välittyy. Israel ymmärtää, että läheisten suhteiden rakentaminen maailman johtaviin teknologiayhtiöihin myös lisää globaalisti sen vaikutusvaltaa mielipiteen muodostukseen, Tarvainen arvioi.

KUN OLENNAINEN JÄÄ YLELTÄ KERTOMATTA

Ilmastonmuutos! Se jäi Raisiolta tällä
kertaa huomioimatta.

Yle uutisoi tänään kärkkäästi potentiaalisesta "suomalaisterroristista" uutisessaan Syyte: Mies valmisteli pommi-iskua Helsingin keskustaan, tarkoitus oli iskeä väkijoukkoon uudenvuodenaattona 2018. Uutisjutun mukaan mies oli kertonut toivovansa, "että eri kulttuurit ja uskonnot eivät olisi samassa paikassa. Hänen mielestään Euroopassa pitäisi olla "eurooppalainen kulttuuri"".

Vaikka kyse lienee syytetyn pelkästä päähänpistosta, jota ei ollut tarkoitus edes toteuttaa, saa punafeministinen katastrofihallitus tapauksesta kaipaamansa verukkeen, jolla sorvata stalinistista ajatusrikoslainsäädäntöä. Uudet venyvät lait voisivat kriminalisoida kansallisen itsepuolustuksen kuten harmittoman nettikirjoittelun kulloisenkin poliittisen tarpeen mukaan. Vasemmistoliberalistisen hegemonian kannalta on kuitenkin harmillista, että epäilty iskun suunnittelija ei ole edes suomalainen – olennainen seikka, jonka Yle uutiset jättää kansalaisilta kertomatta. Sen sijaan Ilta-Sanomat kirjoittaa, että "Käräjäoikeuden mukaan hänellä on oikeudenkäynnissä venäjän kielen tulkki".


                                                        **********************


Kun "vahvat upeat naiset" tekevät omavaltaista, lakia rikkovaa humanitääristä politiikkaa, se saa lähes aina ymmärrystä valtamediassa, jossa suurin osa toimittajista on puoluekannaltaan punavihreitä. Vasemmistoliiton kilarisosastoon kuuluvan kansanedustaja Anna Kontulan maanantainen laiton politikointi olisi saanut mediassa ylistystä, mutta hänen epäonnekseen kritiikin kohde sattui olemaan Israel.  Kun tuota maata arvostelee tai suunnittelee sen vastaista mielenosoitusta, saa melko varmasti kuulla olevansa alta aikayksikön "antisemiitti" eli henkilö josta juutalaiset eivät satu pitämään. Tästä kertoo tuore uutinen Juutalaisten maailmankongressi kritisoi Anna Kontulan Gaza-protestia – syyttää antisemitismin ilmaisusta: 

Kongressi moittii Kontulaa siitä, että tämä on kritisoinut vain Israelia Gazan saarrosta ottamatta huomioon Egyptin roolia Gazassa. Kongressin mukaan kaksoisstandardit Israelia vastaan ovat antisemitismin ilmaisu.

Vaikka Kontula kritisoisi myös Egyptiä, se tuskin muuttaisi Juutalaisten maailmankongressin  ja Helsingin juutalaisen seurakunnan asennetta. Niille kaikki Israel-kritiikki on ilmaus antisemitismistä, jonka he uskottelevat ei-juutalaisille olevan musertavin syytös tässä maailmassa. Jonkun nimittäminen antisemitiiksi on kuin tuomio ilman virallista oikeudenkäyntiä. Syylliseksi nimetyn rikokseksi katsotaan se, että tämä on uskaltanut nostaa kätensä Juudean valtikkaa vastaan. 

Tällaisen syytöksen esittämiseksi ei tarvita edes juutalaisia, sillä mediassa löytyy pilvin pimein toimittajia, jotka omista kansoistaan piittaamatta ovat valmiita palvelemaan mieluummin "Valitun kansan" intressejä. Tässä ei ole niinkään huomionarvoista se, mitä negatiivisia asioita juutalaiset ovat alkaneet uskoa ei-juutalaisista, vaan pikemminkin mitä negatiivisia asioita ei-juutalaiset ovat alkaneet uskoa itsestään.

Ylimieliseen Chutzpah-tyylilleen uskollisena Juutalaisten maailmankongressi vaati Kontulalta virallista anteeksipyyntöä "antisemitistisestä rikoksesta". Asiasta kertoo mm. Ilta-Sanomat uutisessaan Juutalaiset vaativat kansanedustaja Anna Kontulalta anteeksipyyntöä – Kontula: Heidän pitäisi pyytää anteeksi minulta. Ollaanpa Kontulasta sitten mitä mieltä tahansa, ainakaan hänen suoraselkäisessä rohkeudessaan ei ole moitittavaa. Toisin kuin suomilampaat politiikassa yleensä, hän vastaa ylivoimaiselta näyttävän tahon syytöksiin vastahyökkäyksellä. Mikäli hän kiemurtelisi ja selittelisi protestiaan, se vaikuttaisi syytösten tunnustamiselta. Siksi ainoa järkevä tapa suhtautua näin härskiin hyökkäykseen on suunnata huomio vastapuoleen koiruuksiin.


                                                        **********************


2020-lukua ei ehtinyt kulua kuukauttakaan, kun maamme sai jo kuulla geenerinpusua vastaavan matelun yritysmaailmasta. Yle uutiset kertoi eilen, että  95-vuotias Elovena-tyttö vaihtaa kansallispukunsa siniseen mekkoon – "Elovena on valmis kansainvälistymään". Raisio-yhtymän kenties tunnetuimman tuotteen uudelleen brändäämisessä ei sinänsä ole mitään uutta tai kuohuttavaa, mutta se kertoo osaltaan akateemisesti koulutetun kosmopoliittisen väestönosan itsetunnosta, jossa kaikki kansallinen koetaan muiden eurooppalaisten silmissä jotenkin nolona. Siksi sellaisesta on päästävä eroon ja mikäs sen alleviivavampaa kuin pukea Elovena-tyttö täsmälleen samoihin väreihin, jotka löytyvät Euroopan Unionin virallisesta lipusta. Ylen jutussa tätä ensimmäisenä silmille hyppäävää havaintoa ei edes mainittu saati sitten tunnustettu.

Koska emme tiedä tarkalleen mitkä syyt saivat Raision markkinointipäällikkö Jennifer Krookin johtaman yksikön muuttamaan kaurahiutalepaketin ulkoasua, voimme vain arvailla todennäköisimpiä vaihtoehtoja. Jo se, että markkinointia johtaa nimeltään epäsuomalainen kympin tyttö synnyttää tiettyjä oletuksia. Voi olla, että Elovena-tytön asua vaihdettiin sen jälkeen kun Raisio sai ne kolme närkästynyttä valitusta; yhden valtiorahoitteiselta nykytaiteiteilijalta, toisen Varisverkoston sukupuolineutraalilta feministiltä ja kolmannen HS:n kulttuuritoimittajalta. Tällaisen valtavan kansalaispalautteen ristitulessa Raisio-yhtymän johto ja markkinointiosasto pitivät eräänä aamuna yhteisen kriisikokouksen. Helsingin Sanomien arvostelevia silmiä miellyttääkseen kansallisfasistiseksi määritelty asu päätettiin pikaisesti retusoida pois kaurapuuropaketista. 

Toki myyntiäkin vähän ajateltiin, joten vielä tässä vaiheessa vaaleaa tyttöä ei haluttu vaihtaa kansainvälisempään - mikä on nykyään symboli mustalle afrikkalaisuudelle - somalityttöön.

Jostain syystä tasa-arvoisen korrektissa johtoryhmässä kellään ei tullut mieleen, että nostalgia on Euroopassa nousussa. Silti Krook on valmis sanomaan, että "kansallispuku ei välttämättä kuvasta ajassa elämistä, joten siitä olimme valmiita luopumaan." Lausunto on erikoinen jo siitäkin syystä, että kaikki kynnelle kykenevät firmat pyrkivät luomaan itselleen ja tuotteilleen kyytipojaksi tarinan. Kaurapuuro jos mikä synnyttää miekuvan perinteestä eikä tuuliviirin lailla ajassa elämisestä, joten sille nimenomaan sopii traditionalistinen brändi.

Tietysti on niin, että korkeasti koulutetut terveysintoilijat ja kosmopoliittiset kaupunkilaishipsterit suosivat ruokavaliossaan kaurahiutaleita, mutta tämä kuluttajasegmentti on melko pieni verrattuna keskiverto Elovena-paketin ostajaan. 

Todennäköisesti laskevat myyntikäyrät palauttavat kansainvälisyyden huumassa elävät nuoret markkinoitsijat takaisin ruotuun ja ottavat takaisin vanhan brändin. Näin joutui tekemään aikoinaan myös Coca-Cola, joka yritti vaihtaa logoaan. 

                                                        **********************

YLE TUOMITSEE ISRAELIN ETNONATIONALISMIN, KOSKA SAMAA EI TOIVOTA EUROOPPAAN

Viktor Orbán (vas.) vieraili kesällä Israelissa pääministeri
Benjamin Netanjahun luona. Kyse on epäpyhästä liitosta,
jolla ei ole kantavuutta, sen verran maiden intressit
eroavat toisistaan esim. diaspora-juutalaisten kohdalla.

Lähi-itä on ikimuistoisista ajoista asti ollut sotaisa hornankattila, jossa aggressiivinen etninen nepotismi monoteistisine aavikkouskontoineen on paikallisten kansojen toinen luonto. Mitään muutosta tähän luonnontilaan tullaan tuskin koskaan saamaan, joten ulkopuolisille on järkevintä pysyä mahdollisimmman kaukana alueen loputtomista selkkauksista. Valitettavasti arabien yhä suuret öjyvarat ja Israelin kuristusote Yhdysvaltain ulkopolitiikasta takaavat sen, että länsimaat vedetään vuodesta toiseen mukaan Lähi-idän ikuisiin valtataisteluihin.

Muiden länsimaiden tapaan myös Suomesta löytyy koko liuta valtamedian toimittajia, jotka tarjoavat lukijoilleen Lähi-idän tilanteen hoitamiseksi vasemmistolaisia lumelääkkeitä. Sen sijaan, että tuettaisiin selkeitä kansallisvaltioita ja etnistä separatismia, Ylen surullisenkuuluisia toimittaja Sampo Vaarakallio tuomitsee Israelin pyrkimyksen etnovaltioon uutisjutussaan Uusi kansalaisuuslaki betonoi Israelin juutalaisten valtioksi – siirtokuntalainen tuntee iloa ja arabi olonsa sorretuksi. Vaarakallion haastattelema Beit Elin juutalaissiirtokunnan voimahahmo Hagi Ben Artzi julistaa:

– Israelin valtio on avoin maailman kaikille juutalaisille, mutta ei muille ihmisille. Erityisesti se ei ole avoin arabeille, Ben Artzi sanoo siirtokunnan rauhaisassa ja vihreässä puistikossa.

Vaarakallio ilmiselvästi kauhistelee uutta lakia, jonka mukaan vain juutalainen voi olla Israelin täysivaltainen kansalainen. Laki tarkoittaa sitä, että juutalaiset omistavat valtion ja heprea on Israelin ainoa virallinen kieli. Totta kai Ben Arzi "perustelee" vaateensa sionistisella uhriretoriikalla:

– Laki on reilu, koska juutalaiset tarvitsevat turvapaikan. Ben Artzi muistuttaa haastattelun aikana useaan otteeseen Euroopan juutalaisvastaisuudesta ja hirvittävästä juutalaisten joukkotuhosta natsi-Saksan keskitysleireillä.  

– Juutalaiset ovat ainoa kansakunta maailmassa, joka on kärsinyt tuhansia vuosia tappamisista, tuhoamisesta ja vainosta.

Lausumatta jäi juutalaisten itsensä harjoittama riisto ja se, että heidät on karkoitettu pelkästään Euroopasta yli sata kertaa ja tuskin syyttä. Vain sokea Reetta voisi pokerinaamalla väittää, että jokaisessa karkoituksessa juutalaiset ovat aina olleet syyttömiä ja karkottajat väärässä. Tässä yhteydessä voi viitata pilapiirtäjä Kari Suomalaiseen, joka sanoi aikoinaan kurdeista, että pakkohan niissäkin on jotain vikaa olla, kun kaikki niitä kerran vihaavat. 

Ollaanpa Ben Arzin uhriretoriikasta mitä mieltä tahansa, hänen vaatimuksensa juutalaisten etnisestä kansallisvaltiosta on kuitenkin sikäli perusteltu, että jokaisella kansalla pitää olla oma turvapaikkansa. Muutettavat muutettuina, suomalaisia on vain reilu viisi miljoonaa, joiden turvapaikka on yksi ainoa Suomi, sillä muualla kuten Venäjällä heidät on hukutettu kansojen mereen tai hävitetty etnisissä puhdistuksissa. Israelin kaltainen etnovaltio olisi Suomen turva, sillä näin suomalaisten säilyminen turvattaisiin myös oman valtion sisällä. Tämä kaikki on tietenkin Vaarakalliolle vaarallista ajattelua.

Monet Amerikan ja Euroopan kansallismieliset ymmärrettävästi tukevat Israelin etnonationalistista politiikkaa. Ikävä kyllä he ovat naiiveja Israelin pyrkimysten suhteen, sillä maan johto ei puheistaan huolimatta edusta nationalismia, vaan Lähi-idän imperialismia, jossa sen tottelevaisena rottweilerina toimii Yhdysvaltojen sotakoneisto. Mikäli juutalaiset noudattaisivat johdonmukaisesti nationalismia, he antaisivat palestiinalaisille oman maan, jonne Israelin arabit voisivat muuttaa.

Uusi kansalaisuuslaki ei määrittele Israelin valtion rajoja. Laissa on erikseen maininta, että valtio tukee juutalaisten yhteisöjen perustamista. Monet tulkitsevat tämän tahdoksi perustaa lisää siirtokuntia. Se merkinnee lisää kahnauksia Länsirannan palestiinalaisten kanssa.

Toinen haastateltava Haifan arabi Andre Suidan kannattaa toimittajalle mieluisaa monietnistä valtiota. Ideologisen puheen lisäksi häneltä kuullaan myös perusteltua harvoin kuultua kritiikkiä Israelin poliitiikasta:

 – Maailmassa ei ole toista maata, jossa yhden uskonnon edustajat edustavat ainoaa oikeaa uskontoa ja samalla muodostavat ideansa ympärille kansakunnan.

Tässä ei sinänsä ole vielä mitään pahaa, vaan siinä, että vapaaehtoisessa diasporassa länsimaissa elävät vaikutusvaltaiset juutalaiset ja Israelin ystävät kannattavat aivan toisenlaista politiikkaa isäntämaissaan; se, mikä on Israelille edullista politiikkaa, ei saa olla sitä samalla tavalla länsimaille, koska se ei ole maailmanlaajuisen juutalaisyhteisön etu länsimaissa. Juuri tämän Israelia fanittavat Euroopan nationalistit unohtavat: ylivoimainen enemmistö juutalaisista kannattaa länsimaissa anti-nationalistista monikultturismia, mutta vastustaa sitä Israelin kohdalla. Tämä lienee myös toimittaja Vaarakalliolle niin hämmentävä havainto, ettei hän voi mainita moista kaksinaamaisuutta ääneen, varsinkin kun sympatiat ovat länsimaiden vasemmistoliberaalien juutalaisten puolella.

Jutun lopussa Ylen toimittajan jutut karkaavat käsistä ja todellinen chutzpah pääsee hänen suustaan kun hän rinnastaa köyhien arabien tilanteen Suomen etuoikeutettuun ruotsinkieliseen vähemmistöön. Toki hän huokaisee tyytyväisenä, että Suomessa ei voisi olla hallitusta, "joka vakavissaan pohtisi ruotsin virallisen aseman muuttamista." Jostain syystä valtavirtatoimittajille on tärkeää turvata suhteettoman vaikutusvaltaisen populaation "ikiaikaiset" kieliedut nöyrien suomalaisten edessä. Vanhan sanontahan kuuluu, että Helsingin Sanomat ei ole muuta kuin suomenkielinen painos Hufvudstadsbladetista...

Suidan haastattelu on täytynyt olla mannaa Vaarakalliion korville, sillä juttu päättyy etnisen itsesuojelun tuomitsemiseen:

Eritoten etnisen puhtauden ihannointi arveluttaa ja huolestuttaa. Se on vaatinut liikaa ihmishenkiä niin Euroopassa kuin muuallakin maailmassa. 

– Olisi aika unohtaa nuo teoriat, ravintoloitsija Andre Suidan sanoo

Tällaiset puheet voi jättää omaan arvoonsa, sillä tälläkin hetkellä pakkotuotettu etninen moninaisuus synnyttää valtioissa väistämättä sisäisiä konflikteja kuten Jugoslavian sisällissota todisti. Esimerkiksi populaatioiden yleisälykkyyttä ja etnisten konfliktien yleisyyttä tutkineen, edesmenneen professori Tatu Vanhasen mukaan (suomeksi mm. kirjassa Geenien tulo yhteiskuntatieteisiin) monietnisyys synnyttää sisäisen logiikkansa seurauksena automattisesti konflikteja. Hän päätyi siihen, että tlastojen mukaan konfliktit ovat yleensä sitä vakavampia, mitä enemmän geneettisesti toisistaan poikkeavista ryhmistä on kysymys. Vastaavasti biologi Irenäus Eibl-Eibesfledt on todennut samassa kirjassa, että "monikulttuurisiin yhteiskuntiin liittyvien monien ongelmien ja konfliktien takia sellaisten yhteiskuntien tietoinen luominen ei ole erityisen järkevää”.

Näihin tutkijohin Vaarakallio ei luonnollisestikaan halua tukeutua, vaan toisessa israelin etnovaltiota koskevassa jutussaan "Jos tahtoo padota fasismin, täytyy padota nationalismi" – historioitsija Zeev Sternhell muistuttaa Euroopan synkästä perinnöstä hän hehkuttaa vasemmistoliberaalia No borders -ideologia. Molemmat haastattelujutut näytetiin eilisessä A-studiossa, jossa yhtenä aiheena oli "kenellä on oikeus kansalaisuuteen". 

Zeev Strenhell on ilmiselvä jälkimarxilainen utopisti nykyisessä globaalikapitalistisessa viitekehyksessä. Kansojen tahdosta hän ei tietenkään piittaa, jonka vuoksi hänellä on otsaa  väittää, ettei demokratia tarkoita enemmistön valtaa, vaan "ihmisoikeuksien kunnioittamista". Väite on perusteeton jo historiallisesti, sillä demokratiaan ei ole kuulunut universalistinen ja abstrakti käsitys YK:n sanelemista "ihmisoikeuksista", jotka ovat nykyisessä muodossaan alkaneet tarkoittaa vieraiden vapaamatkustajien subjektiviista oikeutta tulla kuokkavieraaksi mihin tahansa maahan. Tosiasiassa "ihmisoikeudet" on kansan tahdon vastaisten globlalistien lisäämä viime aikainen vaatimus, joka ei ole koskaan sisältynyt  aidon kansaan perustuvan demokratian ehtoihin. Toimittaja Vaarakallion kynäilemää juttua voikin pitää pelkkänä mielipideuutisena, jonka globalistista agendaa yritetään kaataa pahaa aavistamattoman lukijan kurkusta alas.

                                               
                                                       ************************



Suomalaisen veren liudentamista Euroopan ulkopuolisiin värillisiin populaatioihin tapahtuu poliittisen johdon, talouselämän ja kultuurivasemmiston edistämän "laillisen" ja laittoman maahanmuuton avulla. Yleensä suurin haitta tästä syntyy itselleen elintilaa suomalaisilta ottavista etnisistä nurkanvaltaajista eikä siihen välttämättä liity väestöjen sekoittumista. Kaikesta median 24/7 multikulti-propagandasta huolimatta suomalaiset pariutuvat heidän kanssaan edelleen melko vähän. Etnistä lähentymistä kuitenkin tapahtuu ja yksi sen peruuttamattomista muodoista on ulkomainen adoptio, jossa värillinen kehitysmaalainen kasvatetaan jo lapsesta asti "suomalaiseksi". 

Suomalaisten katoamista toivovat tahot ovat tietenkin tyytyväisiä tästä niin sanotusta hyvin toimeentulevan edistyksellisen väen käenpoika-villityksestä. Tästä huolimatta Ylen valppaat politrukit kehtaavat moittia suomalaisia siitä, että kaikki eivät pidäkään vieraita käenpoikia ja -tyttöjä aitoina suomalaisina. Tästä kertoo tuore uutisjutuksi naamioitu propagandakirjoitus "Eiku oikeesti, mistä sä oot kotosin?" Ulkomailta adoptoitun suomalaisuus kyseenalaistetaan jopa päivittäin. 

Pitkän vuodatuksen tarkoituksena on tietenkin normalisoida etnomasokistisena kummallisuutena tunnettu kansainvälinen adoptio, jota jopa valtio tukee taloudellisesti. Siinä sivussa adoptiolapsilla dekonstruoidaan suomalaisuus ja tullaan väittäneeksi, että kuka tahansa voi suomalainen, ja varsinkin se, joka on kasvanut lapsesta asti suomalaisessa ympäristössä. 

Ainoastaan ilveiljä ja häpeämätön teeskentelijä voisi väittää, että Keniaan ja Japaniin adoptoitua valkoista suomalaislasta pidetään aikuisena aidosti kenialaisena ja japanialaisena. Ainoastaan valkoisille eurooppalaisille voidaan katteetonta syyllisyydentuntoa hyväksi käyttäen tyrkyttää ajatusta, että kansallisuudella ei ole mitään tekemistä edellisten sukupolvien verenperinnöllä. Suomessa tätä matalan intensiteetin etnistä itsemurhaa tyrkyttää suurista medioista kaikkien fanaattisimmin verorahoilla kustannettu Yleisradio.

                                                       ************************

Yle Teema, tiistain 23.10.2018 klo 23:00 Uusi Kino: Muuri 

Tadhg O'Sullivanin dokumentttielokuva vuodelta 2015 kuvaa Euroopan pakolaiskriisiä ja maahanmuuttoa vähin sanoin, mutta ne sanat ovat otteita Kafkan novellista "Kun Kiina muuria rakennettiin. HD Äänitekstitys: suomi. K7 (Ahdistus)

Aivan kuin EU:n ja George Sorosin Euroopan kansojen tahdon vastainen petoksellinen massainvaasio vuonna 2015 ei jo sinänsä riittäisi, Yle hieroo puukkoa selässä ja esittää syyllistävän propagandafilmin tuon syksyn tapahtumista. Nyt itketään sitä, että kaikki vapaamatkustajat eivät päässeetkään muun miljoonalauman mukana tunkeutumaan Eurooppaan valkoisten elätettäviksi.



TV1, maanantai 22.10.2018 klo 21.00, A-studio 

Löytyykö irtisanomislakikiistaan ratkaisu? Pitääkö kolmikantaa korjata? Studiossa työoikeuden professori Seppo Koskinen ja taloustieteen professori emeritus Sixten Korkman. Kenellä on oikeus kansalaisuuteen? Vieraina kansainvälisen oikeuden professori Outi Korhonen ja toimittaja Hannu Reime. Juontajana Heikki Ali-Hokka @halihokka #yleastudio HD ohjelmatekstitys (suomi) 30 min

Ohjelmalinkki Yle Areenaan.

Ohjelman jälkipuolella nähtiin Israelin valtion uutta kansalaisuuslakia koskenut studiokeskustelu. Sen inserttinä esitettin Sampo Vaarakallion raportt Israelista, josta hän kirjoitti kaksi edellä mainittua Ylen verkkosivujen uutisjuttua.

Erehdyttävästi Trotskia muistuttanut jälkikommunistinen Yle-jäärä Hannu Reime tietenkin paheksui Israelin nationalistista politiikkaa. Vaemmistoglobalistina Reime pitää etnistä itesuojelua tarpeettomana, koska maailman pitäisi hänen mielestään kulkea kohti  EU-federalismia, jossa demokraattisilla kansallisvaltioilla on vain muodollinen rooli. 

Juontaja Heikki Ali-Hokka oli tällä kertaa sen verran fiksu kysessään Reimeeltä, että jos kaikkia maassaolijoita kohdeltaisiin yhdenvertaisi, eikö se houkuttelisi maahan sosiaaliturvan perässä tulevia vapaamatkustajia. Reime naurahti vaivaantuneesti, väisti kysymyksen ja siirsi paskanpuhujan (BS) tapaan keskustelun maalitolppia aivan muualle.



TV1, maanantai 22.10.2018 klo 21.30, Dokumenttiprojekti: Diplomaatista anarkisti 

Menestynyt brittidiplomaatti Carne Ross loi uraa mm YK:ssa. Syyrian sota pysäytti Rossin ja hän jätti uransa ja ryhtyi anarkistiksi, joka haluaa tasa-arvoa ja itsemääräämisoikeuden kaikkialle maailmaan.

Ohjelmalinkki Yle Areenaan.

Dokumenttiprojekti – Jeden Tag so schnell!! Systeemin mätäneviä perusarvoja puolustava murrosikäisten anarkismi on Ylen erityisessä suojeluksessa. Mitään häpeämätön Yle ei pahemmin kursaile viestiessään kenen puolesta se haluaa liputtaa "ääripäiden" kulttuurisodassa. Räikeän eron huomaa siitä, kun vertaa tätä ohjelmaa viime torstaina Ylen Ulkolinjassa tulleeseen dokumenttiin USA:n äärioikeiston mukana. 

Olisi vaikea kuvitella, että terävä uusfasisti saisi esittää rauhassa näkemyksiään valtamediassa tavalla, joka suotiin tässä ohjelmassa esiintyneelle brittidiplomaatti Carne Rossille. Hänen kääntymystään anarkismiin ja aatteen "hienoutta" vaalittiin ohjelmassa hellällä kädellä eikä kriittisiä kysymyksiä esitetty. 

Jo tämä kertoo sen, että anarkismi ei ole mikään todellinen uhka eurooppalaisten intressille vihamielisesti suhtautuvalle mediaeliittille. Tosiasiassa anarkokommunistit ovat eliitille mitä tervetullein valeoppositio, koska se tuhlaa kaiken energiansa todellisen opposition, nationalistien, vastaiseen taisteluun. George Soros ei ole ainoa, joka myhäilee tyytäväisenä näille hyödyllisille idiooteille, jotka tekevät hallitsevien  globalistien puolesta likaisen työn. Tällä ohjelmalla kai yritetään värvätä uutta väkeä Systeemin myötäjuoksijoksi siitä porukasta, jotka haluavat ylläpitää kulunutta illuusiota kapinallisuudestaan. 

YLE HALUAISI EROTTAA USA:N PRESIDENTTI DONALD TRUMPIN

Valtamedialle Trumpin suhde Israeliin ei ole ongelma,
toisin kuin Venäjä.

Toimittajien Trumpin vastainen kevätkiima on noussut Ylessäkin ekstaattisiin korkeuksiin, sillä viimeisen parin viikon aikana presidentistä on uutisoitu päivittäin monen jutun verran. Näissä jutuissa Yle on käyttänyt lähteinä tuttuun tapaansa vain Amerikan itärannikkon demokraatteja tukevaa mediaa ja liberaalilehtiä kuten Washington Postia ja New York Timesiä.

Eniten kohua on herättänyt väite, että Trump olisi luovuttanut Venäjän ulkoministeri Sergei Lavroville ja suurlähettiläs Sergei Kisljakille salaista tietoa. Ylen uutisessa Washington Post: Trump kertoi venäläisille huippusalaisia tietoja sisältää loppujen lopuksi vähän villoja, mutta paljon puruja. Luovutetut tiedot kun koskivat terroristijärjestö Isisin uutta terrori-iskujen uhkaa, joka liittyy kannettavien tietokoneiden käyttöön lentokoneessa. 

Yleisen käsityksen mukaan Venäjä ja Yhdysvallat ovat yhdessä sitoutuneet Isisin vastaiseen taisteluun, joten eikö kaiken järjen mukaan ole silloin täysin normaalia, että terroristijärjestöön liittyvät tiedot ovat molempien osapuolien saatavilla? Näin ajattelee myös presidentti Trump, jonka mukaan hänellä oli täysi oikeus luovuttaa yhteistä vihollista koskevia tietoja Venäjälle. Tämä oikeutus yritetään kuitenkin kiistää Ylen uutisessa Trump: Minulla oli täysi oikeus jakaa tietoja Venäjän kanssa, koska jutun mukaan tiedot on saatu "salaisesta lähteestä", joka on luovuttanut ne sillä ehdolla, ettei niitä anneta venäläisille. MTV3 uutiset tietää kuitenkin kertoa, että Isisiin littyvät tiedot "oli saatu osana tiedonvaihtoyhteistyötä Isisin sisäpiiriä tuntevan liittolaisen kanssa". Käytännössä tämä tarkoittaa Itsenäisistä valtiosta ainoastaan Israelia, koska se on koko ajan tukenut Isisiä ja sen liittolaisia sodassa Syyrian laillista hallintoa vastaan. 

Kohina "huippusalaisten tietojen" luovuttamisesta saattaa lässähtää jo siihen, että Venäjä on valmis antamaan kaikki tiedot Trumpin ja Lavrovin välisestä keskustelusta. Sen sijaan että pelkkien vihjailujen ja yksipuolisten uutislähteiden varassa olevat lännen liberaalimediat rakentavat Trumpista väkisin valtiopetokseen syyllistyvää Venäjän agenttia, niiden pitäisi keskittyä johonkin konkreettiseen kuten USA:n ja Israelin väliseen suhteeseen. Esimerkiksi Yleä ahkeraan seuraaville demarieläkeläisille on tuskin selvää, että Yhdysvallat on 1960-luvulta lähtien pettänyt kansaansa päästämällä maan hallintokoneistoon siionisteja, jotka luovuttavat kaiken tiedon Israelille. 

Tämän lisäksi juutalaislobbyjen kuten AIPAC:in ansiosta USA tukee veronmaksajien pussista Israelia vuosittain 3 miljardilla dollarilla. Kun tähän lisätään epäsuorat tuet summan uskotaan nousevan jopa 50 miljardiin dollariin per vuosi. Jos Trump on johonkin moraaliseen rikokseen syyllistynyt, niin sen täytyy olla loppumattoman sotilaallisen ja taloudellisen tuen jatkaminen Israelille amerikkalaisten veronmaksajien kustannuksella. Itse asiassa Yhdysvaltojen tuki Israelille on vain kasvanut, koska Trump näyttää olevan tyttärensä miehen, juutalaisen Jared Kushnerin, poliittisessa ohjauksessa. Hän jos mikä on Valkoisen talon Rasputin, joka ajaa häikäilemättä juutalaiseliitin intressejä ohi tavallisten amerikkalaisten.

Vaikka Trumpista näyttää kehkeytyvän siionistien käskytyksellä "amerikkalaisen demokratian ja arvojen" sotilaallinen levittäjä Obaman tapaan, tämä ei lepytä tärähtäneistön "edistyksellisiä" toimittajia ja Demokraattipuolueen punaisia globalisteja. Trumpin vastaista kaunaa ei lievitä edes se, että kolmannen maailman ei-valkoiset saavat edelleen saapua vapaasti Amerikkaan syrjäyttämään kansakunnan luoneet valkoiset, eikä Meksikon muuria ole vieläkään alettu rakentaa kunnolla. Punaliberaalin kostonhimon taustalla on yksinkertaisesti se, että Trump on ottanut liberaalien hellimät tabut puheeksi, vaikkei niille ole tehty käytännössä vielä mitään. He ovat tyytyväisiä vasta sitten, kun Trump on savustettu ulos varapresidenttiä myöten ja tilallle saatu jollakin kepulilla vieläkin epäsuositumpi ja korruptoituneempi feministinoita Hillary Clinton. Sitä ennen jokainen Trumpin päivä vallassa on "hyville ihmisille" sietämätöntä tuskaa, joka heijastuu myös Ylen vuolaana virtaavana Trump-ripulointina.

Yle TV1, torstai 18.5.2017 klo 22:00, Ulkolinja: Trumpin vihaiset alamaiset  

Trumpin nousu presidentiksi innosti amerikkalaisia kansalaisaktivisteja protestoimaan ja vaikuttamaan. Ja sai maan miljoonat paperittomat siirtolaiset pelkäämään tulevaisuutensa puolesta. Kuulovammaisille tarkoitettu tekstitys: suomi. Äänitekstitys: suomi.

Yle se ei vain jaksa päästää irti yhdestä lempiaiheestaan, vaan tuuttaa jatkuvalla syötöllä uusia Trumpia käsitteleviä ohjelmia.

Miten muuten laittomillla siirtolaisilla voi olla moraalinen oikeus tuomita toisen maan lainsäädäntö, jota he ovat tieten tahtoen selkeästi rikkoneet? Kyse on samasta asiasta, jossa lakia rikkonut rikollinen väittää, että hänen "oikeuksiaan" on loukattu, koska joutuu vastaamaan tietoisesti rikkomansa lain seurauksista.

                                                    *****************************

Yle TV1, torstai 18.5.2017 klo 13:30, A-teema: Ylen riippumattomuus

Onko Ylen johto taipunut pääministerin painostukseen? Miten taataan Ylen riippumattomuus? Selvitysmies Olli Mäenpään Yle-raportti Suomen suurimman keskusteluohjelman käsittelyssä. #ateema. Juontajina Annika Damström ja Markus Liimatainen. UUSINTA EILISESTÄ.

Linkki ohjelmaan.

Maanantaina julkaistun Olli Mäenpään Yle-raportin johdosta A-studiossa pidettiiin keskiviikkona teemailta, jonka aiheena oli Ylen riippumattomuus. Paikalle keskustelemaan oli kutsuttu yhtiön näkyviä nykyisiä ja entisiä toimittajia sekä tietenkin Ylen päätoimittaja Atte Jääskeläinen. Omituisinta paneelikeskustelun Terrafamea koskeneessa kiistassa oli se, että vain Jääskeläisen niskoille pantiin todistustaakka, vaikka näyttö pitäisi olla syyttäjillä. Toimittajakunnan ja Ylen johdon välisessä vuoropuhelussa yritettiin puhdistaa yhtiön sisäistä tunkkaista ilmaa, mutta katsojasta se näytti pelkältä tyhjänpuhumiselta, koska käsitellyt ongelmat ovat kansalaisen objektiivisen tiedonsaannin kannalta näennäisiä. 

Suomalaisia kiinnostaa ensisijassa Ylen uutisten ja dokumenttien objektiivinen totuusarvo, mutta A-teeman kinastelussa pintaan nousi vain median ja poliitikkojen keskinäinen arvovaltataistelu. Keskustelussa ei tuotu mitenkään esiin Ylen ohjelmia ja uutisia seuraavien katselijoiden näkökulma. Yleveron maksajille on yhdentekevää poliittikkojen ja toimittajien välinen kukkotappelu, sillä katsojia  kiinnostaa vain se, että he saavat uutisjutuista oikean kuvan siitä mitä on tapahtunut. 

Medialla on tietenkin velvollisuus paljastaa poltiikkojen väärinkäytökset, mutta siinä se käyttää valtaansa useimmiten vain tyhjänpäivisiin poliittisiin ajojahteihin, joiden motiivit ovat vähintään kyseenalaisia. Siksi tärkein mitä A-teemassa jäi sanomatta koskee toimittajien omaa roolia "paljastuksissa". Esimerkiksi Terrafamen uutisoinnissa kyse oli todennäköisesti punavihreiden toimittajien halusta luoda Watergaten suomalainen karvalakkiversio, jotta porvarihallitus hajoaisi. Tällä kertaa temppu ei onnistunut, mutta kansakunnan muistissa elää edelleen Ilkka Kanervan tapaus, jossa lähinnä feministitoimittajat paisuttivat tämän pikkutuhmista tekstiviesteistä nostatettua kohua siinä määrin, että ulkoministeri oli pakotettu eroamaan. Kuten Kanervan tapaus osoitti, valtamedian poliittisten ajojahtien taustalla on yleensä epäolennaiset henkilökohtaiset kaunat tai ideologiset tavoitteet. 

Kansan etua media ei ajattele, sillä muutoin se olisi nostanut tapetille hallituksen ja silloisen sisäministeri Petteri Orpon toimet syksyllä 2015, jolloin lukuisten Euroopan maiden kautta Ruotsista tuli Suomeen kymmeniä tuhansia EU:n ulkopuolisia siirtolaisia, jotka olisi pitänyt pysäyttää Dublinin sopimuksen perusteella heti ensimmäisessä EU-maassa. Tästä Yle ja muut valtamediat olivat kuitenkin hiljaa, vaikka kyseessä oli törkeä EU-sopimuksen rikkomus, jonka vaikutukset Suomen kansalle ovat olleet kohtalokkaan raskaat.

Syy miksi kansalaiset pitävät toimittajia juristien ohella yhtenä alhaisimpina ammattikuntana sai A-teemassa jälleen lisätodistusta, kun manipuloivana paskanpuhujana aiemminkin kunnostautunut toimittaja-juontaja Annika Damström syyllistyi jälleen valheeseen, jonka kohteena oli hänen henkilökohtaisesti inhoamat perussuomalaiset. Kansanedustaja ja Ylen hallintoneuvostossa istuva Olli Immonen (ps) avautui heti ohjelman jälkeen Facebookissa ja oikoi kieroilevan Damströmin valheet:

Oikaisu: äskeisessä Ylen A-teema -ohjelmassa toimittaja Annika Damström väitti valheellisesti, että minun mielestäni poliitikkojen tulisi voida vaikuttaa Ylen ohjelmasisältöihin. Todellisuudessa en ole koskaan missään yhteydessä sanonut mitään tällaista. Mielestäni Ylen on toimittava jatkossakin riippumattomasti ja esimerkiksi hallintoneuvoston ja journalistisen toiminnan välillä on syytä säilyttää palomuuri, aivan kuten tähänkin asti. 

(...) Esiin on noussut mm. huoli siitä, miten Yle kohtelee ja eriarvoistaa poliittisia toimijoita journalismissaan. Tämä käy ilmi esimerkiksi Ylen nostaessa paheksunnan kohteeksi lähes poikkeuksetta kansallismielisiä, ”äärioikeistolaisia”, ”oikeistopopulistisia” ja konservatiivisia poliitikkoja samalla kun se on kohdellut silkkihansikkain punavihreitä ja arvoliberaaleja poliitikkoja. Lisäksi huolta kansalaisten parissa on herättänyt se, että usein Ylen toimittajien henkilökohtaisten asenteiden ja mielipiteiden koetaan värittävän ja dominoivan Ylen journalismia. Tämä on näkynyt poliitikkojen eriarvoistamisen ohella mm. maahanmuuttoa käsittelevässä journalismissa. 

(...) Jos me kansan mandaatilla kansanedustajina toimivat henkilöt ja Yleisradion toimintaa valvovat hallintoneuvoston jäsenet emme toimittajien mielestä saa nostaa näitä selkeitä epäkohtia keskusteluissa ja kannanotoissamme esiin, niin kuka sen sitten saisi tehdä? Yle ja Ylen toimittajat eivät saa kohottaa itseään kritiikin yläpuolelle, kuten eivät poliitikotkaan

Annika Damströmin valheellinen jeesustelu keskittää huomion poliitikkojen vaikuttamisyrityksiin, vaikka paljon suurempi ongelma on se, kuinka toimittajat yhteiskunnallisten kysymysten portinvartijoina vaikuttavat siihen, missä määrin poliitikkojen ja puolueiden agendat saavat julkista huomiota ja hyväksyntää. Ennen kaikea toimittajille on tärkeintä heidän oma politisoitunut ilmaisuvapaus, eikä niinkään kansalaisten sananvapaus, jota he yrittävät rajoittaa vihapuhejankutuksellaan ja vaikenemalla monikultturismin ja arvoliberalismin tuomista ongelmista. Jos A-teema haluaisi keskittyä olennaiseen, silloin siinä keskusteltaisiin Ylen toimittajien olemattomasta riippumattomuudesta maahanmuutto- ja sukupuolikysymyksissä.