keskiviikko 17. lokakuuta 2018

VALTAMEDIAN LIETSOMA UHKAKUVA ÄÄRIOIKEISTOSTA ON OLKIUKKOARGUMENTTI



TV1, maanantai 15.10.2018 klo 21:30, 
Dokumenttiprojekti: Pakotie (K12)  

Uusnatsien radikaalit aatteet vangitsivat ohjaaja Karen Wintherin maailmaan, josta oli vaikea paeta. Mikä saa ihmisen lopulta irtautumaan ääriliikkeistä? O: Karen Winther T: Sant og Usant HD Äänitekstitys: suomi. K12 (Päihteet) 


Ohjelmalinkki Yle Areenaan.

Dokumenttiprojektin jälkimarxilaiset ohjelmanhankkijat eivät lipsu linjastaan. Heille eurooppalaisten etninen itsepuolustus on vihollinen, jota pitää demonisoida aina tilaisuuden tullen valikoitujen "dokumenttien" muodossa. Tämän maanantain ohjelmaksi oli hankkittu norjalais-ruotsalais-saksalainen tekele Pakotie (Exit - Leaving extremism behind, 2018), joka kuuluu äärioikeistosta varoittelevien opetusfilmien sarjaan, vaikka pääteema on näön vuoksi naamioitu koskettamaan myös muuta "ekstremismiä". 

Kympin tyttönä tunnettu kuuluttaja Maria Junger sanoi ennen lähetystä, että "ohjelma toivoo lähtemään ääriliikkeestä ilman pelkoa leimautumisesta". Dokumentti on nimeään myöten alkujaan äärivasemmistolaisen Exit-projektin puhtaaksi viljelelmä propagandaelokuva. Suomessa tätä ideologiaa edustaa surullisen kuuluisan Henrik Holapan tunnetuksi tekemä Exit Radinet, joka on osa Euroopan komission ylläpitämää Radicalisation Awareness Network -verkoston Exit-työryhmää. Sekä Exit-projektin että Pakotie-elokuvan perimmäisenä motiivina ei ole enempää eikä vähempää kuin toisinajattelijoiden ohjaaminen pois hallitsevan liberaalidemokratian kavahtamista kilpailevista ideologioista.

Alkuperäinen elokuva on 83 minuuttia pitkä, mutta Ylen versiossa se on kutistettu vain 55 minuuttiin. Ohjelmatiedoissa ei mainita asiasta mitään eikä tietenkään sitä, että poistetussa osuudessa kerrotaan tarina anarkisti Søren Lerchenistä, joka jätti äärivasemmistolaisen antifasistiliikkeen. 

Miksi typistetty versio? Ylellä näyttää olevan oikeus dokumentin muokkaamiseen, koska propaganda-elokuvan lopussa kerrotaan, että suomalaisten verovaroin ylläpitämä mediajätti on ollut yksi filmin rahoittajista ja tukijoista. Toinen, arkisempi syy, lienee se, että Dokumenttiprojektin oma jälkipolvi pyörii vanhempien hyväksyvien silmien alla järjestelmän helllimissä antifa-porukoissa. Ylen ja Dokumenttiprojektin koostaman dokumentin ajatuksena on selvästi sivuuttaa äärivasemmiston kiusallinen "parempi väkivalta" ja keskittyä samaistamaan äärioikeisto jihadismiin. Kieltämättä kiero temppu, mutta vasemmistolaisten ohjelmatuottajien vedätykset eivät jää juuri koskaan huomioimatta Yle Watchin tarkkasilmäisiltä lähteiden tarkastajilta.

Filmin kehyksenä on ohjaajan taustoiltaan hämäräksi jäävä nuoruuden tarina, jossa "kasvetaan" pois poliittisesta radikalismista. Todellisuudessa rainan tarkoituksena on jälleen kerran pelotella ekonomis-sosiaalisissa turvakuplissaan eläviä keskiluokkaisia liberaalinynnyjä ja muutospelkoisia demarieläkeläisiä paholaismaisesta äärioikeistosta, joka ilmestyy aina selittämättä jostain maan pinnalle. Tässä metafyysisessä narraatiossa ei tunnusteta yhteiskunnallisia kausaliteetteja ja liberaalidemokratian omia virheitä, vaan toiseutta edustava "järjetön äärioikeistolaisuus" selitetään pelkästään nuorten pään sisällä vaikuttavana "pahuutena". Jossain määrin tässä propagandassa onnistutaan, mutta lopulta filmin osoittelevuus ja mustavalkoisuus tuodaan niin räikeästi esiin, että vain luupäisin anarkomarko ja omasta hyvyydestään pakahtuva itkuhumanisti voi niellä sen sellaisenaan.

Progandaelokuvan lähtöpisteenä on norjalaisen ohjaaja Karen Wintherin nuoruus skinhead-porukassa Oslo Boot Boys. Hän ehti olla vuonna 1995 hädin tuskin vuoden tuossa yhteisössä, mutta silti hän puhuu omakohtaisesta äärioikeistolaisuudesta syvällä rintaäänellä kuin suurikin aikalaistodistaja. Dokumentissa ohjaaja kauhistelee lyhyttä tähtirooliaan natsityttönä ja tulee samalla paljastaneeksi, että 15-16-vuotiaana hän oli vain rikkinäisen kodin ongelmanuori, jolla ei ollut ideologista tietoisuutta oikeastaan mistään. Tässä mielessä hän muistuttaa Henrik Holappaa, jonka syy mennä kansallissosialistiseen liikkeeseen ei ollut aatteen palo, vaan oman pään sisäiset demonit. Tosin Winther ymmärsi jo paljon ennen Holappaa, että jos poliittisena motiivina on vain pelkkä viha, niin silloin sitä  voi purkaa ihan laillisesti vihreissä ja muissa vasemmistopuolueissa.

Ennen uusnatseihin liittymistä Winther pyöri Oslon anarkopunkkarien kanssa, kunnes vaihtelun vuoksi loikkasi natseihin ja lopulta takaisin järjestelmän hellimien anarkokommunistien ja etnisten nurkanvaltaajien pariin. Koko dokumentti vaikuttaakin ohjaajan yhdeltä suurelta egotripiltä, jossa hän muistelee huomionkipeästi "rankkaa" nuoruuttaan. Katsojan kannalta on vaivaannuttavaa seurata, kuinka Winther märehtii vuosikymmenien jälkeen vajaan vuoden kestänyttä elämänjaksoa "uusnatsina" ikään kuin se olisi hänelle edelleen todellisuutta, johon ei tunnu auttavan mikään, voi kyynel sentään.

Koska muisteltavaa ei ole pääkertojan lyhyestä natsiurasta johtuen paljon, WInther on kutsunut haastateltaviksi pahamaineiset saksalaiset takinkääntäjät Manuel "Pistol" Bauerin ja Ingo Hasselbachin, joiden suurin petos ei suinkaan ollut natsiliikkeen jättäminen kuten elokuva väittää, vaan poliisin ilmiantajaksi ryhtyminen, joka jätetään sattumoisin dokumentissa mainitsematta. Muita haastateltavia ovat viidakkokuumetta nykyisin poteva entinen amerikkalainen skinityttö Angela King ja Ranskassa asuva islamistiterroristi David Vallat. Kuten edellä tuli mainittua, anarkopunkkari Søren Lerchen tarinaa ei suomalaisversiossa näytetä ollenkaan. 

Elokuvan tunnetuin hahmo on itäberliiniläinen entinen uusnatsi ja poliisin ilmiantaja Ingo Hasselbach, joka tuli tunnetuksi kirjastaan ja siitä tehdystä samannimisestä elokuvasta Führer Ex sekä Saksan Exit-projektin yhtenä perustajana. Hasselbachin muisteluista on tehty aiemminkin dokumentteja, eikä tämä elokuva tarjoa niihin esitettyihin  puheenvuoroihin mitään uutta. 

Tälläkin kertaan kuultiin samat "vakuuttavat" puheet äärioikeiston muka poikkeuksellisesta ideologisesta ristiriitaisuudesta ikään kuin kaikki muut katsomukset ja etenkin postmoderni uusvasemmistolainen tilkkutäkki käsittäisi koherentin maailmankatsomuksen. Kyse ei ole muusta kuin perusvasemmistolaisesta projektiosta, ja sen järjestelmän palkitsema luopio Hasselbach kyllä taitaa. Samaa sarjaa edustaa hänen nykyargumenttinsa juutalaista. Ensin dokumentissa näytettiin 1990-luvun alun uusnatsiajan haastattelua, jossa toimittaja omasta mielestään kyseenalaistaa nerokkaasti Hasselbachin juutalaiskritiikin, koska tämä ei tuntenut tuolloin henkilökohtaisesti kunnolla yhtäkään juutalaista. Kääntäen verrannollisesti väite on yhtä vakuuttava kuin jos valkoinen sanoisi tuntevansa paljon mukavia mustia, jonka vuoksi hänellä ei ole mitään syytä pelätä liikkua yöaikaan New Yorkin Bronxissa. Elämässään monta petosta tehnyt nykypäivän Hasselbach väitti sen kummemmin perustelematta, että väitteet juutalaisten valtaintressistä ovat pelkkää vainoharhaista houretta.
Samaan aikaan kuin tv1 lähetti natsidokkarin, Neloselta
tuli Arman ja viimeinen ristiretki: Hasidit. (klikkaa kuvaa).
Toinen saksalaisvasikka Manuel "Pistol" Bauer vaikutti selvästi ressukalta, joka olisi voinut valita poliittisen puolensa samalla logiikalla kun miehet valitsevat ulkomaisen jalkapalloseuran. Bauerin suostuminen ohjelmaan oli tekijöille lottovoitto, sillä hänen inhorealistiset väkivaltakuvaukset kauhistuttavat varmasti vatsanpohjia myöten kunnon kansalaista leikkivää punaporvaria.

Jihadistiterrorismista tuomitun David Vallatin tarina tuskin herätti samanlaisia tuntemuksia eurooppalaisissa katsojissa kuin Manuel "Pistol" Bauer, vaikka hänen toimintansa jäljiltä tuli oikeasti ruumiita. Islamilaisten etninen ja kulttuurinen vieraus on luultavasti eurooppalaisista sen verran etäistä, ettei heidän moninkerroin vakavampi väkivaltansa kouraise samalla tavalla kuin "omien poikien" teot. Vaikka Vallatin osuus oli melko pitkä, se jäi silti irralliseksi ajan täytteeksi, sillä ainakin filmin suomalaisversiossa tunteisiin vetoava päähuomio kiinnittyy väistämättä äärioikeistoon ja uusnatseihin.

Amerikkalaisen entisen skinitytön Angela Kingin kertomukset sikäläisesta äärioikeistosta ja naisvankilaelämästä olivat kuin etukäteen sisäänkirjoitettuina tarinaan. Manuel "Pistol" Bauerin tapaan hän löysi "todellisia ystäviä ja pelastajia" vankilan värillisistä, joka noin tilastollisesti tarkasteltuna on äärimmäisen harvinaista, mutta yleistä fiktioelokuvissa kuten American History X. Angela King kuvaa amerikkalaisen äärioikeiston poliittista reagoimistapaa paranoidiseksi, mikä on hieman huvittava alleviivaus dokumentin tekijöiltä, jotka tekevät suuren rahan häväistyselokuvan siirtolaisinvaasiota vastustavista pienistä aktivistiryhmistä. Mustan lesbouden löytänyt Angela King toimii tätä nykyä Life After Hate -järjestössä, joka ympäripyöreästä nimestään huolimatta keskittyy toiminnassaan ainoastaan valkoisiin arkajalkoihin, jotka ovat hylänneet omaa etnisyyttään puolustavat liikkeet.

Kaikki dokumentissa nähdyt mielipiteet oli leikattu siten, että valkoisten itsepuolustus saadaan näyttämään psykopatologialta. Näkemykset, jotka ovat värillisille täysin luontaisia ja hyväksyttäviä, näyttävät valkoisten suusta sanottuna poikkeavilta, kun ne taustoitetaan raflaavalla filmimateriaalilla. Valkoisten etnistä intressiä psykopatologisoivaa kulttuurimarxismin martriisia käytetään myös valtavirran maahanmuuttokeskustelussa, mutta tässä ohjelmassa strategia näkyi täysin paljaana. Tekijöiden viestinä oli, että kunhan "ääriliikkeiden" kannattajat vain luopuvat "vihasta" (eli hyväksyvät lampaina kehitysmaalaisten satojen miljoonien invaasion länteen), niin asiat sujuvat hyvin, maailma pelastuu ja kaikki laulavat käsi kädessä Kumbayaa aamun koittoon.

Dokumentin perusteella ohjaaja Karen Winther on vannoutunut savijaloillaan seisovan järjestelmän puolustaja. Ohjelman lopussa hän muisteli vuoden 1995 Saksan matkaansa, jolloin hän havahtui yli 1000 skinheadia vetäneessä konsertissa: "Mitä jos nämä ihmiset pääsisivät valtaan?". Normaali ihminen pitäisi tätä ylireagointina, mutta Winther teki sekavasta konserttikokemuksestaan koko elämän kestävän ristiretken liberaalidemokratian puolesta etnistä itsepuolustusta vastaan.

Kun pissat menivät tytöllä melko nopeasti pöksyihin, hän teki ison numeron liikkeen jättämisestä ja ohjasi vuonna 2011 teemasta elokuvan The Betrayal ja palasi siihen uudestaan tämän elokuvan puitteissa. Mikäli Pakotie kuvaa kansansa hylänneen kulttuuriväen ja poliittisen eliitin todellisia asenteita ja tuntoja, niin hyvä. Silloin dokumentin kauhisteleva asenne on osoitus siitä, että globalistien pakottama järjestelmä on käymässä yhä epätoivoisemmaksi eikä sen papisto kestä ilman paniikkikohtauksia yhtäkään siihen kohdistuvaa kritiikkiä. Liberalismin fasadina toimiva valedemokratia on entistä suvaitsemattomampi toisenlaisille poliittisille vaihtoehdoille, jonka vuoksi se ei voi tehdä muuta kuin leimata tosinajattelijat mielisairaiksi kuten Neuvostoliitto viimeisinä vuosikymmeninään. Historia tulee jossain muodossa toistamaan itseään.

tiistai 16. lokakuuta 2018

JESSE TORNIAISEN SAAMA MIELIVALTAINEN RASISMI-LISÄ TUOMIOSTA JÄÄ VOIMAAN

PVL kampanjoi usein Helsingin Asema-aukioila.

Suomalaisvihamielisen EU-klienteelin masinoima kampanja poliittisia tosinajattelijoita vastaan sai tänään lopullisen vahvistuksen, kun 
Korkein oikeus päätti, ettei se myönnä valituslupaa Jesse Torniaiselle Helsingin asema-aukiolla tapahtuneesta pahoinpitelystä, jonka uhri kuoli sen jälkeen kun tämä oli poistunut luvatta sairaalasta käyttämään huumeita. Ylen uutisessa KKO ei myönnä valituslupaa Jesse Torniaiselle Helsingin asema-aukion hyppypotkujutussa ei mainita tarkoituksella mitään siitä, että uhri lähti sairaalasta luvatta kovien huumeiden pariin, jonka seurauksena tämä vietiin takaisin sairaalla, jossa lopulta kuoli.

Oikeusturvan kannalta pahinta KKO:n päätöksessä on se, että nyt annetaan poliittiselle mielivallalle mahdollisuus vaikuttaa tuomioon. Samalla Demla-juristien korruptoima oikeusjärjestelmä tulee valitusluvan epäämisellä osoittaneeksi liberaalidemokratian totalitaristisen luonteen. 

Oikeusvaltion periaatteita loukkaavan KKO:n päätöksen myötä hovioikeuden antama käräjäoikeutta ankarampi tuomio jää voimaan. Koska hovioikeus piti teon motiivia "rasistisena", se kovensi Torniaisen kahden vuoden vankeustuomiota kolmella kuukaudella. Erikoista "rasistisen motiivin" koventamisperusteessa oli se, että sekä tekijä että uhri ovat molemmat etnisesti suomalaisia.

KKO:n ja hovioikeuden kieroutuneen logiikan mukaan juutalaisvastaisen Jimi Karttusen pahoinpitelyn täytyi olla rasismia, koska tämä haastoi riitaa kansallissosialisteille. Voimaan jäänyt tuomio antaa jatkossa Demla-henkisille vapaamuurarituomareille mahdollisuuden toteuttaa mielivaltaa, jossa "rasistinen motiivi" on koventamisperuste riippumatta siitä, keneen tai mihin rikos kohdistuu. 

Käytännössä tämä lain irvikuva tarkoittaa sitä, että mikäli joku on liberaalien määritelmien mukaan "rasisti", silloin kaikki hänen tekemänsä rikokset ovat periaatteessa rasistisia.  Jos esimerkiksi Pekka varastaa kaupasta tavaran, ja tekee sillä jotain itseään hyödyttävää, niin silloin lain kehäpäätelmän mukaan hän teki rikoksen rasistisin perustein. 

PVL:ää ja Jesse Torniaista vastaan käyty kohtuuttoman massiivinen vaino ei kohdistu vain kansallissosialisteihin, vaan lopulta myös kaikkiin kansalaisiin, jotka eivät allekirjoita liberaalien ja globalistien totalitaristista "arvopohjaa". Näin valikoiva "suvaitsevaisuus" on tehnyt itsestään tarpeettoman, kunnes kansa vapauttaa itsensä kahleistaan ja tuomitsee ankarimman mukaan kansanviholliset.

lauantai 13. lokakuuta 2018

AIKAMME KUVA: YLE NOSTAA NARSISTISET JA IDENTITEETTIHÄIRIÖISET TRANSUT JALUSTALLE

"Katsokaa ja kuunnelkaa minua....minä minä minä minä
minä minä minä minä minä minä minä minä minä minä."

TV1, perjantai 12.10.2018 klo 21:05, Perjantai 

Milloin saa antaa periksi? Miksi periksiantamattomuutta pidetään hyveenä? Vieraina kansanedustaja Paavo Väyrynen, rap-artisti Wille Hyvönen ja tutkija Maria Mäkelä. Perjantai-dokkarina "Kehän kutsu". HD

Ohjelmalinkki Yle Areenaan.

Perjantai-ohjelma on aikaisemmin ollut Yle Watchin kynsissä, eikä syyttä (täällä, täällä, täällä ja täällä). Tällä kertaa Perjantain vieraana olleen mediatyrkky Wille Hyvösen sekoileva sössötys oli sen verran sakeaa tavaraa, että vasemmistolainen salaliittoteoreetikko voisi väittää noin vastenmielisen ilmestyksen olevan kabaalin äärioikeiston kehittämä sketsihahmo, jolla mustamaalataan "edistyksellistä" kansanosaa. 

Tosiasia kuitenkin on, että huomiohuoraava rap-artisti (sic!) Hyvönen hyödyntää vain ajassamme ryöstäytynyttä häpeämätöntä narsismia. Mitä mitättömämpi itsensä hivelijä, sitä epätoivoisempia ovat keinot hankkia julkisuutta. Hyvösen kohdalla tosin saattaa olla kyse identiteettiongelmasta kärsivästä mielenterveystapauksesta, sillä onhan hän myös tunnettu sukupuolensa vaihtaja, vaikka ei tiettävästi olekaan vielä silponut luonnon antamia sukupuolivärkkejään.

Wille Hyvösen alias Ville Valottoman show alkoi järkyttävän paskasti hinkatulla räp-esityksellä. Jokainen sivistynyt kansalainen pitää jo lähtökohtaisesti räpin tavattoman yksinkertaista ja monotonisesti nykivää läpsytystä kuuntelukelvottomana viidakkomölynä, joka uppoaa lähinnä vain vähämielisille, lapsille, maahanmuuttajanuorille, identiteetiongelmaisille wiggereille ja massakulttuurihölmöille. Narkomaniaa ylistäneen esityksen ainoa hyvä puoli oli se, että siinä Wille Hyvönen kuulosti huomattavasti järkevämmältä kuin haastattelussa, jossa hänen piti puolustella omin sanoin sekavaa päänsisäistä maailmaansa.

Itse haastattelu pani ihmettelemään, että mikä ihme hinku valtion omistamalla Ylellä on promotoida mitättömyyksiä, joiden ainoa kontribuutio on julistaa myötähävettävää narsismia, jolle ei ole edes mitään perustetta tai substanssia. Hyvösen  ns. argumentaatio oli kuin suoraan Punk in Finland -foorumin alkoholilla päänsä vaurioittaneelta valtion elätiltä. Vai mitä mieltä lukijat ovat yhteiskunnallisen keskustelijan kommentista, joka kuului:
Oöö valtiota ei oo olemassa koska ööö öö sitä ei vaan oo. Kansallisvaltio...ööö... puretaan se...Ollaan valkoisia etuoikeutettuja kusipäämiehiä vaik mä olenkin transnainen.
Transuräppärin sönkötyksestä tuli mieleen kuplassaan kelluva narsisti, jonka havainto- ja kokemusmaailma on 2-vuotiaan lapsen tasolla. Voi vain kysyä, miksi kulttuurimme on nykyään niin nyrjähtänyt, että tällaisia ilmeisiä mentaalitapauksia pidetään yhdenvertaisina yhteiskunnallisina keskustelukumppaneina. Media taas osoittaa viheliäisyytensä antamalla näille virattomille räkänokille jatkuvasti mahdollisuuden suunvuoroon ikään kuin näillä olisi jotain tärkeämpää sanottavaa kuin säädyllisillä kunnon kansalaisilla.

Itseään kunnioittavina terveinä aikoina tällaisia friikkejä olisi ihmetelty korkeintaan sirkuksessa, mutta nyt media puskee näitä avohoitopotilaita julkisuuteen muka jonain upeina rajoja rikkovina vaihtoehtotyyppeinä, vaikka tosiasiassa he ovat degeneroituneen järjestelmän näyttelyesineitä. Jos ääneen päästettäisiin oikeasti hallitsevaa nykyhegemonia vastaan kapinoivia yksilöitä, haastateltavina olisi radikaaleja traditionalisteja, uusfascisteja ja kansallissosialisteja. Tätä hallitseva nomenklatuura ei oman etunsa vuoksi tietenkään tee, jonka vuoksi ainoastaan järjestelmän rappioarvoja manifestoivat kummajaiset päästetään julkisuudessa ääneen. Medialla on tietenkin otsaa mainostaa näitä systeemistä riippuvaisia apurahakapinallisia vielä joinain kapinallisina underdogeina.

Ennen pehmosia julkisuudessa puhuneelle olisi vinkattu nopeasti valkotakkiset miehet ja pehmustettu selli, mutta Yle julkaiseekin Hytösestä uhriuttavan sankaritarinan, hiljattain ilmestyneen pitkän fanihaastattelun Tappouhkauksia saaneen transräppäri Ville Valottoman mielestä jokaisen pitäisi saada määrittää sukupuolensa itse: “Minulle on tärkeää, että saan olla nainen”. Jutun perusteella itseään täynnä oleva keskinkertaisuus on tehnyt napaansa tuijottavasta sekoilustaan hyveen, jota Yle ymmärtää kunnioittavasti. O temproa. O mores!


                                                            *****************


Toinen huutonaurua synnyttävä ilmestys tulee rappiotaiteen puolelta. Vasemmistolainen sodomiittipariskunta Gilbert & George on yksi tunnetuimmista brittiläisen nykytaiteen agitaattoreista ja totta kai Ylen kulttuuritoimittaja Pia Parkkinen teki heistä ylistävän jutun kun taidedegeneraatit piipahtivat Helsingissä näyttelynsä avajaisissa. 

Juttu  Brittitaiteen tuhmat pojat Gilbert & George lähettävät terveisiä opiskelijoille: "Haistattakaa opettajilla" paljastaa tahattomasti länsimaisen kuvataiteen infantiilin, politisoituneen ("kääntyminen vain vasemmalle, kiitos!") ja nihilistisen onttouden. Eihän se ole kyynisten ja rahanahneiden pervertikkojen vika, jos heidän paskansa (kirjaimellisesti) myy "suurena taiteena":
Gilbert & George tunnetaan anarkistista teoksista, joiden keskiössä ovat muun muassa ruumiineritteet, uskonto, kuolema, seksuaalisuus ja alastomuus – ihmiselämä, kuten he korostavat. Aiheensa taiteilijat löytävät kotikulmiltaan.

He ovat asuneet vuosikymmeniä samassa osoitteessa monikulttuurisessa Itä-Lontoossa, jonka katujen usein rujoakin elämää he tallentavat kuviinsa.
Traditionalistisen kulttuurin vastaiset punabandiitit ja nilkkiliberaalit trendiperseet tietenkin kuvittelevat, että ulosteilla leikkivät ja fasisteja (= ei-vasemmistolaisia) julisteissaan tappaaman kehoittavat Gilbert & George muka pelottaisivat tai järkyttäisivät tervehenkisiä ihmisiä. Uusvasemmisto ei taida vieläkään käsittää, että heidän lapselliset provokaationsa ovat jo pitkään olleet So last season kuten tapana on sanoa. Osaa kansalaisista ne pelkästään haukotuttavat, osa taas katsoo niitä kuin kyse olisi tylsistyneiden murrosikäisten kiukuttelusta. Osa taas sulkisi Gilbert & Georgen kaltaiset degeneraatit suljetulle osastolle, mutta eivät suvaitsemattomuudesta, vaan ihan puhtaasti hygieenisistä syistä.

maanantai 8. lokakuuta 2018

YLEN ILMASTONMUUTOS-HYPETYS JA VIHREIDEN ITSEPETOS

Ilmastonmuutoksen juurisyy.

Tämän päivän uutistarjonta on täyttynyt pääasiassa ilmastonmuutokseen liittyvistä uhkakuvista. Syy hetkelliseen kiinnostukseen löytyy 
YK:n kansainvälisen ilmastonmuutospaneelin IPCC:n tänä aamuna julkaistusta raportista, jossa vaaditaan mm. kaikkien maailman valtioiden sitoutumista nopeisiin ilmastotoimiin, jos maapallon lämpeneminen halutaan pitää aisoissa. 

Yle uutiset on kertonut IPCC:n raportista monissa uutisissaan laajalti. Ylen verkkosivuilla ilmastoraporttiin reagoimista Suomessa ja maailmalla tarkastellaan uutisessa Maailman on tehtävä täydellinen suunnanmuutos – Yle seurasi IPCC:n ilmastoraportin nostattamaa keskustelua.

Valtamedian päätulkinta raportista on, että fossiilisten polttoaineiden käyttöä on vähennettävä rajusti. Tämä vaatimus koskee tietenkin vain teollisuutta ja jalostustoimintaa, josta tavallinen kansalainen, tuo ahne kuluttaja, ottaa tunnon tuskitta kaiken hyödyn irti. Vasta toisena syynä pohditaan kuluttajien valintoja, mutta silloinkin päähuomio kiinnitetään vain länsimaihin, kuten uutisissa Ilmastopolitiikkaa häiritsee suuri konna – Asiantuntijat löytävät sankareita Aasiasta ja Afrikasta ja Siirrät ilmaston tuhoavan elämäntavan lapsillesi, etkä edes tajua tekeväsi niin – Asiantuntijoiden mukaan toivoa ei ole menetetty. 

Kummassakin artikkelissa pidetään korrektina länsimaista itseruoskintaa, mutta Aasian ja Afrikan arvostelu nähdään jo jonkinlaisena rasistisena imperalismina, jonka vuoksi niitä saa vain kannustaa ja kehua. Ongelman ratkaisun kannalta tällainen asenne on pään panemista pensaaseen, sillä keskeisin syy kasvihuonekaasupäästöihin on kestämätön väestönkasvu, joka on päässyt käsistä Aasiassa ja etenkin Afrikassa. Tästä perspektiivistä antaa hyvän esimerkin Kauppalehden Tukholman kirjeenvaihtaja Antti Lehmusvirta, joka kirjoittaa tuoreessa kolumnissaan Ilmastovouhotus on iso vitsi:
Jo lyhyt kiertomatkailu Intiassa ja varsinkin sen saasteiden myrkyttämässä pääkaupungissa New Delhissä riitti kirkastamaan asian: päästöjen suhteen olemme menettäneet pelin. Mikään ei voi pelastaa ilmastoa, elleivät miljardit ihmiset Aasiassa muuta radikaalisti käytöstään.

Suomen vuotuiset hiilidioksidipäästöt ovat 56 miljoonaa tonnia ja ne laskevat kuuden prosentin tahtia. Intian päästöt ovat 2,5 miljardia tonnia ja ne kasvavat reilun viiden prosentin tahtia, eli vuodessa yli kaksi kertaa koko Suomen päästöjen verran.
Eurooppalaisten intressille vihamielinen valtamedia kyllä puhuu väestökasvun rajoittamisesta ja aborttien tärkeydestä, mutta vain silloin, kun se koskee valkoisia. Puhumattomuuden muuri nousee kuitenkin välittömästi vastaan, jos puheeksi tulee Afrikan heinäsirkkaparven lailla lisääntyvät ihmismassat. Harvassa ovat ne Suomen politiikot ja intellektuellit, jotka tarkastelevat kriittisesti ja avoimesti Afrikan väestöräjähdystä. Näistä harvoista tunnetuin lienee ex-vihreä kansanedustaja Eero Paloheimo, joka on ottanut kirjoituksissaan tämän vasemmistoliberaalien suojeleman tabuaiheen säännöllisesti esiin.

Vielä pahemmiksi tilanne muuttuu silloin, kun kolmannen maailman ekologisesti kestämätön ylijäämäväestö tunkeutuu huomattavasti korkeamman kulutuksen länsimaihin. Täällä ihmisen ekologinen jalanjälki on moninkertainen Afrikkaan nähden, joten loputon muuttoliike etelästä pohjoiseen kasvattaa yleistä kulutustasoa ja siten ekologista kuormitusta. Tällä on myös suora yhteys kasvihuonekaasujen lisääntymiseen ja ilmaston lämpenemiseen.

Tekopyhyyden huippuna voi pitää sitä, että juuri luonnonsuojelusta eniten paasaavat vihreät ovat hiljaa kolmannen maailman väestöräjähdyksestä ja kannattavat kaikkein kiihkeimmin ekologisesti rasittavaa maahanmuuttoa. On pöyristyttävää, että länsimaiden vihreät eivät ole vaatimassa kehitysmailta juuri mitään, mutta he ovat sitäkin innokkaampia asettamaan kovia ekologisia ehtoja eurooppalaisille ja amerikkalaisille. 

Vihreät ovatkin väläytelleet, että valtion (tai mieluummin EU:n ja YK:n) pitäisi verottaa tavallisia länsimaalaisia ja siirtää tulot "ilmastonmuutoksen ehkäisyyn"  kehitysmaissa. Tätä voi pitää eräänalaisena 2000-luvun uuskommunismina, jossa eurooppalaisperäiseltä työväestöltä ryövätään varallisuutta kolmannen maailman alati kasvaville miljardimassoille. 

Oma lukunsa vihreässä hulluudessa on puhe "ilmastopakolaisuuden haasteisiin vastaamisesta", mikä tarkoittaa kehitysmaalaisten loppumatonta vastaanottamista Äiti Euroopan helmohin ilmastonmuutoksen verukkeella, vaikka se vain syventää ekologista kriisiä. Tässä herääkin kysymys, että vaikka vihreät tietävät massamaahanmuuton olevan ekologisesti tuhoisaa, miksi he siitä huolimatta kannattavat sitä? Toden totta vihreiden ohjenuorana ei ole Pentti Linkolan Johdatus 1990-luvun ajatteluun tai Unabomberin manifesti, vaan kreivi Richard N. Coudenhove Kalergin kylmäävä Euroopan rodunsekoitusohjelma Praktischer Idealismus  (Wien 1925), jota mm. virallinen EU ja pörssispekulantti George Soros kannattavat. Tästä johtuen vihreitä voi syystä kutsua vesimeloneiksi – päältä vihreitä mutta sisältä punaisia.

Kun vihreiden ekologinen verho vedetään pois, alta paljastuu globalistinen agenda, jonka tarkoitus on romuttaa kansallisvaltio ja tuoda tilalle "yhteistä ihmiskuntaa" varten luotu maailmanvaltio. Tässä kommunistinen utopia on kokenut vain pienen muodonmuutoksen, mutta taustalla ovat silti samat valheelliset houreet tietynlaisesta ihmisluonnosta ja universaalietiikasta. Ilmastonmuutoskysymyksessä tätä piiloteltujen motiivien harsoa on repinyt alas somevaikuttaja Mika Virtanen. Alla oleva lainaus on jo kerran ollut Yle Watchissa, mutta tässä yhteydessä se on hyvä muistinvirkistys globalistien likaisesta pelistä:
Näitä valheellisia tarinoita ilmastosta tarvitaan globalistien agendan ajamiseen. Niiden varjolla pyritään luomaan kansainvälisiä käskyvalta- ja tulonsiirtobyrokratioita. Niillä pyritään luomaan maailmanlaajuista "kansaa", sen "yhteistä ongelmaa ja yhteistä tavoitetta". Niiden on tarkoitus syrjäyttää kansojen omat "vähäpätöisemmät" ongelmat ja tavoitteet. Niillä pyritään kiinnittämään huomio pois kiusallisista ihmisryhmiin ja yhteiskuntiin liittyvistä ongelmista ja suuntaamaan se ilmastoon ja luontoon. Ihmisryhmiin ja yhteiskuntiin liittyvät ongelmat ja tavoitteet on tarkoitus saada yksinoikeudella globalistien päätettäväksi, ja tätä päätösvaltaa kahmitaan tietysti lisää etenkin ilmastoa ja luontoa välineenä käyttäen. 
Ilmaston ja luonnon avulla pyritään kehittämään uutta niihin keskittyvää eettistä ja moraalista järjestelmää. Ilmastontutkijat olisivat suurelta osin tätä järjestelmää sääteleviä ja ohjaavia sekulaareja "pappeja". Näiden syiden takia meitä lietsotaan yhä uusilla "kauhuskenaarioilla", jotka ovat lähemmässä tarkastelussa saman vanhan valheskenaarion toistoa, niissä vain painotetaan hiukan eri asioita, ja toisaalta ilmastokultin jäsenet kilpailevat siitä, kuka kehtaa paisutella skenaarioita eniten. Vanhat ennätykset on lyötävä. Sitä ensimmäistä vedenpaisumusmetriä ikuisesti odottaessa.
Virtanen selvästi vähättelee ilmastonmuutoksen seurauksia, mutta se ei ole tässä olennaista vaan se, kuinka meidän omantuntonamme toimivat "vihreät" käyttävät huolta luonnosta tekosyynä täysin toisenlaisille tavoitteille, joilla ei ole mitään tekemistä luonnonsuojelun kanssa.

Luonnon tilasta puhuminen on toki tärkeää, mutta vielä tärkeämpiä ovat konkreettiset teot. Ikävä kyllä ne merkitsevät jokaiselle raskaita uhrauksia ja kipeitä valintoja. Siksi ei tarvitse olla suuri ennustaja todetakseen, että media jaksaa jauhaa 
ilmastonmuutospaneelin raportista korkeintaan pari päivää, kunnes toimittajasopuleita ja lukevia kuluttajia alkavat kiinnostaa muut asiat pallopeleistä Trumpista kerrottuhin uusiin "paljastuksiin". 

Mikäli tilanne on niin paha kuin IPCC:n raportti väittää, asialle ei tulla tekemään mitään kuten ei aikaisemminkaan. Ihmisten suurimpia huolia kun näyttävät olevan työpaikkojen säilyminen ja talouskasvun jatkuminen. Eli juuri ne asiat, jotka Afrikan väestöräjähdyksen ohella pahentavat ilmastonmuutosta.

                                                        *************************


TV1, maanantai 8.10.2018 klo 19:00, Historia: Magda Goebbels (K12)

Venäläisarmeijan pommittaessa Berliiniä Magda Goebbels tekee itsemurhan myrkytettyään ensin kuusi lastaan Hitlerin bunkkerissa. Miten juutalaisen isäpuolen kasvattamasta tytöstä tuli natsi-Saksan keulakuva? HD Kuulovammaisille tarkoitettu tekstitys: suomi. Äänitekstitys: suomi. K12 (Ahdistus
)


Vaikka maapallolle iskisi asteroidi tai ilmasto lämpenisi sadalla asteella viikon aikana, Yle ei luopuisi maanantain natsidokkarista. Vastuullinen propaganda tiedottaminen tarkoittaa Ylelle tärkeiden asioiden priorisoimista ja tänään se oli Magda Goebbels, ensi viikolla Hitlerin villasukat ja kuukauden päästä pitsinypläyksen laajuus Kolmannessa valtakunnassa.

perjantai 5. lokakuuta 2018

ONKO RUOTSI JO YLITTÄNYT MAAHANMUUTTOINVAASIOSSA KOHDAN JOSTA EI OLE ENÄÄ PALUUTA?

Malmön Rosengårdin siirtolaislähiö. Normipäivä.

200 vuotta sotimatta ollut Ruotsi saavutti toisen maailmansodan ensimmäisinä vuosikymmeninä sellaisen hyvinvoinnin, vakauden ja turvallisuuden, jota tuskin yksikään muu maa on ennen kokenut. Saavutettuaan lähes kaiken Ruotsi jäi epätietoisena polkemaan paikoilleen, kunnes päätyi 1990-luvulta kansalliseen itsemurhaan, koska ei keksinyt muutakaan tarkoitusta tylsän rauhalliselle olemiselleen. Pohjolasta katsottuna Ruotsin etnomasokistinen kohtalo näytti ainutlaatuiselta, mutta valitettavasti sinikultainen virus on levinnyt myös Suomeen

Ruotsin kohtalo näytti vielä 1980-luvulla mahdottomalta Suomessa, mutta kaikista varoittavista esimerkeistä huolimatta maamme petoksellinen poliittis-taloudellinen eliitti on vuodesta ja vuosikymmenestä toiseen ottanut mallia länsinaapurin päättymättömästä maahanmuutossa. 
Ne ongelmat, jotka näkyivät Ruotsissa 20 vuotta sitten ovat nyt todellisuutta myös täällä. Kylmäävä tosisia on, että maahanmuuttoinvaasion kiihtyessä Suomi saavuttaa entistä nopeammin Ruotsin etumatkan kansakunnan itsetuhossa.

Monietninen ja monirotuinen yhteiskunta on jo lähtökohtaisesti epävakaa ja mitä enemmän "diversiteettiä" haalitaan, sitä epävakaammaksi maa muuttuu. Tämän todistaa illan Ulkoilinja tv-dokumentti, jossa seurataan Ruotsin kolmanneksi suurimman kaupungin muuttumista etnisten rikollisyhmien hallitsemaksi pelon ja kaaoksen valtakunnaksi.

Yle TV1, torstain 4.10.2018 klo 22:00, Ulkolinja: Malmö - jengien varjossa 

Avointa huumekauppaa, pahoinpitelyjä, tuhopolttoja ja ampumisia. Millaista on elämä Malmön rikollisuuden rivaamilla alueilla? Ohjaus Minna Pye. HD Kuulovammaisille tarkoitettu tekstitys: suomi. Äänitekstitys: suomi.


Ohjelmalinkki Yle Areenaan.

Ohjelma on selvästi räätälöity monikulttuurisuuteen epäilevästi suhtautuville katsojille. Ongelmista puhutaan, mutta niille annetaan kaikkia muita selityksiä kuin se itsestään selvin: etninen diversiteetti. Propagandistisista seireenin lauluista huolimatta se ei ole voimavara vaan ongelma itsessään. Sosiaalisen median kansalaisvaikuttaja Mika Virtanen analysoi tarkalla haukan silmällään ohjelman motiivit ja tarkoin rakennetun valhenarraation:
"Malmö, jengien varjossa" -ohjelma on jossain määrin poikkeus Ylen peruslinjasta, mutta Ylen peruslinja ei sen myötä muutu. Yle on vain huomannut, että ongelmia ei voi enää täysin peitellä, joten ongelmia täytyy ajoittain esitellä sopivassa valossa, ja suunnata ohjelmaa myös maahanmuuttokriittisille, joille Ylen perinteinen maahanmuuttajasiloittelu ei mene läpi. 
Ohjelmasta jäi mielikuvien tasolla mieleen, että Malmössä on huumejengejä, joissa on 200 jäsentä, jotka aiheuttavat kaikki ongelmat, muuten elämä maahanmuuttajalähiöissä on kivaa jalkapallon peluuta ja normaalia kauppa- ja ravintolatoimintaa. Näin ongelma saadaan näyttämään rajatulta ja kohtuullisen helposti hallittavalta. Tarvitaan vain lisättyä ja tehostettua poliisitoimintaa, harrastustoimintaa ja sosiaaliohjausta ... 
Ohjelma oli kuitenkin rivien välissä tahattomasti ristiriidassa edellisen näkemyksen kanssa. Ohjelman alussa haastateltua syyrialaista kauppiasta oli hakkaamassa 40 rikollista. Pitäisikö meidän ajatella, että viidesosa Malmön jengiläisistä oli kerääntynyt yhden Malmön kaupunginosan yhteen ravintolaan "hoitelemaan" yhtä miestä? Ei. 200 jengiläistä tarkoittaa jengien ydinjoukkoa, mutta heidän ympärillään pyörii paljon muitakin pienempiä ja suurempia rikollisia, joita he pystyvät käskemään (esim. kutsumaan tarvittaessa paikalle tekemään jotakin rikollista), ohjaamaan, käyttämään liiketoiminnassaan ja rekrytoimaan. Osa heistä ostaa huumeita omaan käyttöönsä ja/tai jälleenmyyntiin. 
Entäpä ne tilanteet, joissa Ruotsin poliisi on tullut esim. pidättämään jotain henkilöä, jolloin yhtäkkiä sadat maahanmuuttajat kokoontuvat paikalle lyömään kepeillä ja heittelemään kivillä poliisia, jolloin poliisit pakenevat paikalta? Pitäisikö meidän ajatella, että kaikki Malmön jengiläiset (ja enemmänkin), joista monet taistelevat keskenään verisesti, kokoontuvat yhtäkkiä yhden kaupunginosan yhteen tilanteeseen taistelemaan sulassa sovussa poliisia vastaan? Ei. Tällaiset tilanteet selittyvät kolmella tekijällä, jotka ovat osittain päällekkäisiä. a) Edellä mainitut jengiläiset, ja heidän käskyläisensä ja satelliittinsa. b) Laajennettu suku, useimmiten muslimeita, jotka puolustavat omiaan. Sukulaiset ovat velvoitettuja puolustamaan omiaan riippumatta tilanteesta. Jos suvun nuori mies on esim. varastanut autoja, sukulaiset katsovat silti, että ei-muslimi poliisilla ei ole oikeutta ottaa heidän sukulaistaan kiinni ja lähettää häntä vankeuteen. Siksi poliiseja kepillä lyömässä saattaa olla esim. omalla alueellaan rehellistä vähittäismyyntiä harjoittava mies, joka ei normaalisti osallistu rikollisuuteen. c) Uskonnolliset ja etniset motiivit, jotka yhdistävät laajempia, ehkä sekalaisempia joukkoja. Nämä ihmiset katsovat, että heidän alueensa on heidän reviiriään, ja siksi ulkopuolisia, esim. poliiseja, palokuntaa, lääkintähenkilökuntaa tai satunnaisia ruotsalaisia, on oikeus karkottaa väkivalloin. 
On helppo nähdä, että tulevina vuosina kaikki tämä toiminta muuttuu paremmin järjestäytyneeksi ja tehokkaammaksi. Edellä mainittu syyrialainen yrittäjä omistaa ruokakaupan ja ravintolan. Hänet hakattiin kun hän yritti laskuttaa normaalisti jengiläisiä ravintolassa syömästään ruuasta. Jälkeenpäin hänen autonsa poltettiin ja ravintolan ikkuna rikottiin. Siitä lähtien hän on antanut jengiläisten syödä ilmaiseksi ravintolassaan. Tästä ei ole pitkä matka siihen, että jengit alkavat myydä kauppiaille, ravintoloitsijoille ja muille yrittäjille "vartiointipalveluja". Jos niitä ei osta, seuraavana yönä yritykselle tapahtuu huomattavaa vahinkoa. Jos yrittäjä ei sen jälkeenkään osta "vartiointia", yritys tuhotaan kokonaan ja yrittäjään kohdistetaan väkivaltaa. Jne. Ne jengiläiset, jotka tehostavat toimintaansa tällä ja muilla tavoin, rikastuvat ja laajentuvat eniten, ja voittavat jengien välisen valtataistelun.
Ohjelman selkeänä viestinä on korostaa maahanmuutto-ongelman sosiaalista luonnetta kuten köyhyyttä, jolloin voidaan sivuuttaa rodulliseen dynamiikkaan liittyvät ratkaisemattomat kysymykset. Ohjaaja Minna Pye varoo tarkoin nostamatta kissaa pöydälle eli etnisten ryhmien välisen keskinäisen kilpailun, nollasummapelin, joka väistämättä johtaa myös väkivaltaiseen konfliktiin.

Maahanmuuton myötä lisääntyvä etninen kaaos synnyttää myös koomisia ilmiötä. Tästä kertoo Ylen uutinen Tappouhkauksia juutalaisille ja sianpäitä moskeijoissa – Malmössä rabbi ja imaami yrittävät yhdessä hillitä vihapuhetta. Riippumatta siitä ovatko juutalaiset uskonnollisia konservatiiveja vai maallistuneita liberaaleja, heistä lähes kaikki kannattavat maahanmuuttoa ja etnistä sillisalaattia, koska sillä voidaan heikentää valtaväestön valtaa ja yhtenäisyyttä omaksi eduksi.

Vaikka monet juutalaiset tervehtivät ja jopa edistävät ilolla kehitysmaiden massainvaasiota, heidän kannaltaan on ollut kuitenkin harmillista, että osa maahanmuuttajista on Israel-vastaisia palestiinalaisia ja islamilaisia fundamentalisteja. Nyt nämä tulokkaat ovatkin alkaneeet purra suosijoidensa kättä, mikä käy selväksi Malmön juutalaisvastaisissa hyökkäyksissä:
Malmön synagogassa ja muissa seurakunnan rakennuksissa on lisätty turvatoimia. Ajoesteet, valvontakamerat ja turvaovet suojaavat synagogan kaunista salia, jota koristavat lootuksenkukkakoristeet ja Daavidin tähdet ikkunoissa. Uhan takia monet juutalaiset tuntevat olonsa turvattomiksi eivätkä siksi uskalla käyttää julkisesti uskonsa tunnuksia.
Keskinäisestä vihanpidosta huolimatta juutalaisia ja islamilaisia yhdistää yhteinen intressi kantaväestöä vastaan. Jutussa mainittu Rabbi Hacohen vetää yhdessä Malmön Islam-akatemian imaamin Salahuddin Barakatin kanssa dialogi-projektia, "jonka avulla pyritään vähentämään ennakkoluuloja sekä lisäämään muslimien ja juutalaisten vuorovaikutusta". Yhteisen uhriutumisen avulla todellisiksi syylliseksi löydetäänkiin nynnyt ruotsalaiset ja muut Euroopan rasistit:
– Muslimina ymmärrän, miltä tuollaisen vihan kohteena oleminen tuntuu, Barakat sanoo.  
Hän kertoo, että Malmön moskeija on yritetty tuhopolttaa pariin otteeseen. Moskeijoiden ja rukoushuoneiden oviin on myös maalattu hakaristejä, ja niiden sisälle on heitetty sianpäitä.  
– Meille huudetaan: painu kotiin Mustafa! Lapsille puolestaan sanotaan, että he eivät saa leikkiä muslimilasten kanssa. Eikä muslimien ole helppo saada asuntoa Malmön paremmilta alueilta, Barakat kuvailee islaminuskoisten kokemaa syrjintää.  
– Juutalaisilla on kokemusta vähemmistönä olemisesta Euroopassa jo pitkältä ajalta. Se kokemus voi hyödyttää meitä muslimeita, sillä me olemme nyt Ruotsin suurin uskonnollinen vähemmistö, imaami Barakat sanoo.
Jutun loppupuolella pannaan iso vaihde päälle. Juutalaisten omista suvaitsemattomista rikoksista (mm. bolshevismi, mediamonopolit, koronkiskonta ym.) ei mainita tietenkään mitään, mutta sen sijaan rabbi Hacohelle annetaan mahdollisuus syyllistää kaikkia eurooppalaisia ja nostaa juutalaisten uhristatusta. Kriittinen lukija tietenkin ihmettelee jutun lopun käänettä, vaikka uutisartikkelin pääteemana piti olla Lähi-idän etnisen konfliktin siirtyminen maahanmuuton myötä Malmöön.
Hacohen muistuttaa, ettei antisemitismi ole tullut Eurooppaan maahanmuuton mukana. Sitä on ollut Euroopassa kristinuskon alusta alkaen, ja vieläkin juutalaisista viljellään käsitystä, jonka mukaan he ovat rikkaita ja ottamassa maailman haltuunsa.

tiistai 2. lokakuuta 2018

TASA-ARVO JA FYSIIKAN HUIPPUTUTKIMUS EIVÄT SOVI YHTEEN


Usko aikamme puujumala tasa-arvoon sai uskovissa tänään vahvistuksen, kun Ylen verkkosivujen uutiset kertoivat: F
ysiikan Nobel-palkinto naiselle ensimmäisen kerran 55 vuoteen – kolme laserfysiikan tutkijaa jakaa palkinnon. Koska nainen sai näin pitkän tauon jälkeen fysiikan Nobel-palkinnon, täytyy aikaisempi palkitsemattomuus johtua feministejä suosivan median mielestä patriarkaalisista rakenteista ja kateellisista tutkijamiehistä.

Valkoisten naisten joukossa tosiaan löytyy se pieni osa, joka pärjää äärimmäisen vaikeassa ja poikkeuksellisia kykyjä vaativassa fysiikan huippututkimuksessa. Tämä naishuippujen joukko on silti edelleen pieni verrattuna mieshuippuihin. Perimmäinen syy kykyeroihin löytyy miesten yleisälykkyyden suuremmasta keskihajonnasta, jossa korostuvat sekä äärimmäiset huiput että äärimmäiset häviäjät (vangit, asunnottamat, rappioalkoholistit jne.). Toki saavutusten erolla on osuutensa myös sillä, että miehet ovat seksuaalivalinnan keskinäisestä kilpailuista johtuen kunnianhimoisempia ja status-hakuisempia kuin naiset. Lisäksi miesten yleisempi autismi synnyttää pakonomaista paneutumista tiettyyn alaan, joka älykkyyden lisäksi mahdollistaa huippusaavutukset. Feministejä kiinnostaa tietenkin vain (luonnon) "epäreiluus" huipuissa, jonka vuoksi ainoa keino "korjata" tilanne olisi antaa fysiikan Nobel-palkinto kiintöperustaisesti puolet naisille.

Tasa-arvon vaatimus on synnyttänyt miesten ja naisten välillä poikkeuksellisen kilpailuasetelman, joka on kaikkea maalaisjärkeä vastaan. Sukupuolten erilaisuus on kautta historian hyödyttänyt ihmisyhteisöjä. Silti tätä sukupuolten toisia täydentävää työnjakoa on haluttu murtaa länsimaisen tasa-arvon nimissä. Tästä seurannutta sukupuolten välistä vastakkainasettelua ovat puolestaan lietsoneet feministit. Vaikka feministit kuten sukupuolentutkijat haluavat puheissaan tuoda enemmän esiin naiseutta yhteiskunnassa, heidän todellisena motiivinaan on saada miehistä arvostusta miehisillä aloilla. Ainutlaatuisten naisellisten ominaisuuksien ylistämisen kanssa tällä ei ole tietenkään mitään tekemistä, vaan feministit pyrkivät olemaan kuin miehet mutta ilman penistä. Joku voisi puhua tässä yhteydessä feministien heikosta itsetunnosta ja itse tuotetusta alemmuuden tunteesta, jota kompensoidaan miehisellä pätemisellä.

Sukupuolijakauman pohtiminen fysiikan Nobel-palkinnoissa on loppujen lopuksi täysin keinotekoista toisin kuin populaatioita erottava rotujako. Näin siksi, koska yksikään musta  fyysikko ei ole saanut vielä kertaakaan fysiikan Nobel-palkintoa ja tuskin tulee koskaan saamaankaan. Jo tämä yksityiskohta korostaa eurooppalaisperäisten saavutusten eroa afrikkalaisiin ja se on paljon olennaisempaa kuin sukupuoli.

Feministien riidankylvämisestä huolimatta eurooppalaisten miesten ja naisten on kyettävä elämään samassa kulttuurissa sukupolvesta toiseen, mutta sama ei ole välttämätöntä kognitiivisesti haasteellisten afrikkalaispopulaatioiden suhteen. Me tulemme toimeen kaikessa ilman kongoideja, mutta ilman sukupuolten välistä sopua ja työnjakoa olemme tuhon omia ja helppoja saaliita afrikkalaisille aluevaltaajille.

Ikävä kyllä myös luonnontieteiden tiedeyhteisöllä on taipumus edistää valkoisten keskinäistä sukupuolikaunaa, koska eräät tutkija-kellokkaat ovat omaksuneet humanististen "tieteiden" puolelta poliittisen korrektiuden. Sattumoisin samana päivänä kun Yle julkaisi fysiikan Nobel-uutisen, Helsingin Sanomat kertoi tapauksesta, jossa hiukkausfysiikan tutkija Alessandro Strumia hyllytettiin maanantaina tutkimuslaitos Cernistä hänen todettuaan, että "fysiikka suosii naisia, vaikka miehet ovat parempia tutkijoita". 

Cernissä hiukkasfysiikkaa ja sukupuolta käsittelevässä työpajassa puhunut Sturmia sanoi HS:n jutun mukaan muun muassa, että ”miehet keksivät ja kehittivät fysiikan”. Uutisartikkelin kirjoittanut tunnettu vasemmistolaistoimittaja Ville Similä ei kuitenkaan ottanut kertaakaan kantaa siihen, onko väite valhetta vai totta. Ilmeisesti hän halusi vaikenemisellaan pitää väitettä niin pöyristyttävänä, että jokainen edistyksellinen ymmärtää sen olevan valhetta. Jos tässä pitäisi sanoa jotain poliittisesti korrektia ääneen, se olisi jotain sen suuntaista, että koska naiset synnyttivät luonnontietelijät, siitä seuraa, että naiset synnyttivät myös luonnontieteet.

Sen sijaan, että Cern, tutkijat ja valtamedia olisivat tutkineet Sturmian esittämien väitteiden todenperäisyyden, nämä kaikki pahoittivatkin mielensä, joka levisi lopulta someraivoksi. Jäljelle ei jäänyt näennäisesti muuta vaihtoehtoa kun potkujen antaminen. Paradoksaalisesti Sturmia tuli saamillaan potkuilla todistaneeksi, että fysiikan tutkimuksessa ja valtamediassa todella suositaan naisia, koska jos nainen olisi väittänyt, että tiedeyhteisö on seksistinen naisia kohtaan häntä ei olisi erotettu, vaan valtameidia olisi ylistänyt hänen rohkeuttaan. "Odottamaton" lopputulema, vaikka Cern, tutkijat ja valtamediat sanovat olevansa tasa-arvon ja tasavertaisen kohtelun puolella...

HUHTASAAREN TWIITTAUS – YLE KIISTÄÄ ETTÄ KOULUISSA OLISI IDEOLOGISTA TUPUTTAMISTA

Klikkaa kuvaa suuremmaksi.

Sosiaalisen median punavihreät skuuppikyylät ovat saaneet jälleen nostatettua somemyrskyn vesilasissa, kun Perussuomalaisten varapuheenjohtaja Laura Huhtasaari julkesi arvostella Twitterissä peruskoulun ja lukion ideologista tuputtamista. Ylen uutinen Kansanedustaja Laura Huhtasaari hermostui koululaisten työstä: Julkaisi koulun ja oppilaiden etunimet – koulu sai vihapostia jihadismista
 osoittaa sanomattomasti, kuinka punakoira älähti kun kalikka kalahti.

Mediaeliitin inhoaman persupoliitikon mollaamiseksi masinoitu "kohu" lähti liikkeelle siitä, kun Huhtasaari kirjoitti Twitterissä tamperelaisen koulun kiihottavan vihaan politiikkoja kohtaan. Samassa päivityksessä Huhtasaari julkaisi kuvan oppilaiden työstä, johon on liimattu poliitikkojen kuvia maahanmuutosta kertovan julisteen alla. Otsikossa lukee Suomeen vai kuoleen? Suomeen tekstin alla ovat Sauli Niinistön ja Pekka Haaviston kuvat ja kuoleen-tekstin alla Laura Huhtasaaren ja Jussi Halla-ahon kuvat. Huhtasaari kirjoittaa:
– Useat opiskelijat ovat ottaneet minuun yhteyttä ja kertoneet, kuinka koulujen opettajat vihapuhuvat ja lietsovat ja kannustavat vihaan demokraattisesti valittuja poliitikkoja kohtaan. Tätä tapahtuu peruskoulussa ja lukiossa.
Huhtasaaren esille ottama punavihreä poliittinen indoktrinaatio olisi tärkeä yhteiskunnallinen keskustelunaihe, mutta Yle ei halua tonkia asiaa syvemmälti, vaan nosti ongelmaksi sen, että Huhtasaaren päivityksessä näkyi oppilaiden etunimet ja koulun nimi. Uutisjutun loppupuolella haastateltu Tampereen apulaispormestari, opettaja Johanna Loukaskorpi (sd.), kääntää Huhtasaaren perustellun kritiikin päälaelleen ja syyttää kansanedustajaa nuorten yhteiskunnallisen vaikuttamisen ja sananvapauden tukahduttamisesta. Samaa kommenttia tuskin olisi kuultu, jos joku punavihreä poliitikko olisi närkästynyt koululaisten tekemästä julisteesta, jonka keskellä olisikin ollut kuva Turun arabiterroristista ja teksteinä Suomalaiset kuolee vai Suomalaiset turvassa. Tällaista hypoteettista julistetta ei kuitenkaan maamme kouluissa nähdä, sen verran multikultiaatteelle suomalaisnuoret on indoktrinoitu. 

Irvokkainta uutisessa on se, että Loukaskorpi moittii ainoastaan maahanmuuttokriittisiä poliitikkoja, koska he muka puuttuvat opetuksen sisältöihin. Tosiasisassa juuri Huhtasaari puuttui ideologiseen opetussisältöön, jota monikultturismiin hurahtaneet poliitikot opetus ja kulttuuriministeriössä levittävät kouluihin. Tällainen aivopesu ei ole mitenkään ennenkuulumatonta, sillä viimeksi 1970-luvulla SDP:llä oli pilottihanke, jossa Pirkkalan koululaisia aivopestiin kokeilulla, jonka piti olla sosialismin alkusoittoa. 

Samat henkiset kulttuurimädättäjät ovat liikkeellä myös tänään, vaikka uusi politrukki-sukupolvi ei liputakaan enää marxismi-leninismin puolesta. Sen he ovat vain vaihtaneet 2000-luvulla homoseksualismi-feminismiin.

Kaiken lisäksi se, että valtapuolueet opetusministeriössä edistävät kulttuurimarxismin eri variaatioita, kouluihin on päästetty myös "riippumattomien kansalaisjärjestöjen" u
usmarxilaisia matkasaarnaajia paasaamaan vapaasti ideologiaansa. Yksi lähiaikojen tunnetuimpia tapauksia on kaikille Suomen 9.-luokkalaisille keväällä 2017 jaettu feminismi-kirja Meidän kaikkien pitäisi olla feministejä. Kirja on kuin toisinto 1970-luvun Pirkkalan monisteesta, mutta nyt marxilaisuus on mutatoitunut virulentiksi sukupuolitotalitarismiksi.

Femisosialistien lisäksi nuorten terveitä vaistoja haluaa sekoittaa sukupuolisesti poikkeavien lobbausjärjestö Seta. Järjestö on voinut jo pitkään päästää "kouluttajiaan" kouluihin ja lisäksi se on antanut opettajien käyttöön sen laatimaan oppaan, jossa ajetaan häikäilemättömän yksipuolista pervo-agendaa. Kysymys kuuluukin: ketkä ovat ne poliitiset tahot, jotka ovat sallineet tällaisen ideologisen lobbauksen? Voi vain kuvitella millaisella volyymilla eduskunnassa ja mediassa käytäisiin keskustelua, jos esimerkiksi Suomen Sisun kaltaiselle aidolle kansalaisjärjestölle suotaisiin mahdollisuus levittää kouluissa kansallista maailmankatsomusta.

Summa summarum: Kertoo paljon valtamediasta, että persupoliitikon kohdalla uutiskynnys ylitetään jo yhdestä viattomasta twiittauksesta. Vaikka Huhtasaaren kommentista nostatetun kohun syy on mitätön, sitä ei ole kuitenkaan viestiin sisältyvä yhteiskuntakriitiikki. 



                                                      *************************



TV1, maanantai 1.10.2018 klo 19:00, Historia: Mussolinin viimeiset päivät (K12) 

Italian diktaattori Benito Mussolini tapettiin väkivaltaisesti vuonna 1945. Mitkä tapahtumat johtivat kuolemaan ja miten diktaattori vietti viimeiset päivänsä? HD Kuulovammaisille tarkoitettu tekstitys: suomi. Äänitekstitys: suomi. K12 (Ahdistus)

Vaihtelu virkistää, sanoi Ylen jälkitaistolainen ohjelmanhankkija kun natsidokkarin fasismidokkariin vaihtoi. 

Perinteisiin moralistisiin natsikauhisteluihin verrattuna illan Mussolini-dokumenttia voi pitää jopa asiallisena ja asiassa pysyvänä, vaikka historioitsijoiden suusta kuullaankin ajottain pakollista "demokratian" oikeuttavaa propagandaa. Italian sisällissotaa käsitelleessä osuudessa kommunistipartisaanien murhatekoja ymmärrettiin ennalta arvattavasti enemmän kuin fasistien ja kansallissosialistien, mutta ei heistäkään silti mitään pulmusia tehdä. 

Kommunistipartisaanien suorittama Mussolinin ja hänen rakastajattarensa Clara Petaccin oikeudeton murha ja sen mauton, plebeijimäinen jälkinäytelmä Milanossa, kerrottiin perusteellisesti ja kaunistelematta. Valitettavasti sodan jälkeinen historiakuvaus ei yltänyt samanlaiseen objektiivisuuteen, koska dokumentissa korostettiin fasisteille annettua yleistä armahdusta mainitsematta sanallakaan siitä, että fasisteja murhattiin laittomissa teloituksissa 40 000. Kirjailija M. A. Meretvuo kirjoittaa verkkolehti Sarastuksessa:
Toisin kuin helposti annetaan ymmärtää, fasismi ei ollut erityisen väkivaltainen diktatuuri: sen hallintoaikana vuodesta 1921 vuoteen 1943 teloitettiin poliittisin perustein ainoastaan 25 ihmistä. Sen sijaan vuonna 1945, fasistihallinnon luhistuttua Pohjois-Italiassa, alkoi todellinen, vasemmiston toteuttama joukkomurha jossa entisiä fasisteja murhattiin laittomissa teloituksissa jopa 40 000. 

TV1, maanantai 1.10.2018 klo 21:00, A-studio

Laajeneeko katolisen kirkon pedofiliaskandaali? Juontajana Heikki Ali-Hokka #yleastudio HD

Kristillisten kirkkojen rappio johtuu pitkälti siihen, etteivät niissä työskentelevät ihmiset usko itsekään Jumalaan. Varsinkin protestanttiset kirkkokunnat kuten Suomen evankelis-luterilainen kirkko on ateististen marxilaisten ja feministien soluttuma laitos, joka ei ole kiinnostunut seurakuntalaisen sielunhoidosta, vaan operoi punavihreitä kiinnostavien sosiaalisten kysymysten parissa.

Katolista kirkkoa vaivaa puolestaan liberaalien perverssien hakeutuminen sen tehtäviin. A-studiossa haastateltu kirkkohistorian dosentti Mikko Ketola myönsi itsekin, että takavuosina katoliseen kirkkoon hakeutui paljon pedofiilejä, koska ennen hakijoiden testausta ja taustojen selvittelyä ei tehty juuri lainkaan varsinkaan Yhdysvalloissa.


Liberaalimedia on tietenkin ottanut kaiken irti esiin nostamistaan katolisen kirkon pedofiiliskandaaleista. Jos kansalaiset tietäisivät tekijöiden arvomaailman paremmin, media ei välttämättä retostelisi asialla näin innokkaasti. Toisin kuin virallinen narraatio antaa ymmärtää, pedofiilipapit eivät ole konservatiivisia uskonmiehiä, vaan katolisen kirkon piiriin tulleita liberaaleja perverssejä, joiden toimintaa motivoi hedonismi ja synnintunnoton ateismi. 

Toiseksi, kyse ei ole vain pedofiileistä, vaan myös median jalustalle nostamista homoseksuaaleista, koska pappien seksuaalirikokset kohdistuivat lähes poikkeuksetta saman sukupuolen alaikäisiin. 

Suuremmassa kuvassa katolista kirkkoa on protestanttisen kirkon lailla mädätetty tietoisesti sisältä päin, jotta sen kulttuurista auktoriteettia voitaisiin vähentää. Viimeistelytyönä olevan lokaamisen tarkoitus on yksinkertaisesti murentaa yhtä länsimaisen sivilsaation peruskiveä. Tämä kaikki on vanhaa marxilaista sodankäyntiä uusin keinoin.


Yle Teema Fem, maanantai 1.10.2018 klo 19:00, Kirje isoäidille

2/4. Vanna vierailee isoäitinsä vanhoilla kotiseuduilla sekä Lodzissa, josta tuhansia juutalaisia vietiin Auschwitziin. Näyttelijä Vanna Rosenberg vie meidät takaisin aikaan, jolloin hänen isoäitinsä varttui holokaustin varjossa. Ruotsalainen dokumenttisarja vuodelta 2017. HD Kuulovammaisille tarkoitettu tekstitys: ruotsi. Äänitekstitys: ruotsi.

Koska Yle TV1 ei aina esitä maanantaiksi varattua historiadokumenttia natseista, asia korjataan koordinoidusti niin, että samaa uskontunnustusta voidaan toistaa Yle Teemalla. Tällä kertaa juutalaisnäyttelijä pääsee holohöpöttämään isoäitinsä kotiseudulla.