YLEN ÄÄRIVASEMMISTOLAINEN TOIMITTAJA MAINOSTAA AIVOPESUPROJEKTI EXIT:IÄ

Henrik Holappa sai vihdoin töitä Systeemin huorana.

Ylen verkkosivut on julkaissut tänään artikkelin Suomessa käynnistyy radikalisoituneita auttava Exit-projekti, joka kertoo pilottihankeesta, jonka malli on lainattu Ruotsista. Siellä jo 1990-luvulla äärivasemmistolaisten käynnistämä ja sittemmin juutalaisten rahoittama Exit pyrki kesyttämään nuoret kansallissosialistit harmittomiksi sohvaperuna-demareiksi. Lyhyehkön artikkelin pääviesti tiivystyy tässä kappaleessa:

Radinetin tavoitteena on ehkäistä asiakkaidensa ajautumisen väkivaltaiseen ääriajatteluun ja -toimintaan, sekä auttaa niitä henkilöitä jotka jo ovat näissä piireissä irtautumaan niistä ja tulemaan osaksi yhteiskuntaa. Radinetin Exit-malli perustuu vapaaehtoisuudelle, luottamuksellisuudelle ja yhteistyölle mm. eri uskonnolisten yhteisöjen kanssa.

Väkivallan ehkäisy on lähtökohtaisesti järkevää, mikäli sen taustalla on yksilön ongelmat. Toisaalta väkivaltaan voi olla syynä myös yksilön ylittävät yhteiskunnalliset ongelmat, jolloin Exitin kaltaiset projektit puuttuvat vain seurauksiin eikä syihin. Esimerkiksi Iso-Britannia olisi voinut 1980-luvulla polkaista käyntiin oman Exit-ohjelman, jossa Irlannin tasavaltalaisarmeijan IRA:n aktivisteja olisi johdettu pois liikkeestä tavallisiksi kansalaisiksi. Tällaiset toimet eivät olisi kuitenkaan poistaneet IRA:n olemassaolon syytä eli brittien ylivaltaa Pohjois-Irlannissa. 

Suomessa taas huomattava joukko radikaaleja nationalisteja kuten kansallissosialistit on nuhteettomia kansalaisia, joten heidän pois vierottaminen liikkeestä ei olekaan väkivallan ehkäisyä, vaan väkivallattomien aktivistien ohjaamista pois vallitsevan järjestelmän kavahtamasta kilpailevasta ideologiasta. Näyttää siltä, että erotuksena muslimeista suomalaisten kohdalla Radinetin päätarkoitus ei olekaan ehkäistä väkivaltaista toimintaa, vaan projektissa keskitytään väkivallattomiin kansalaisiin, joilla ilmenee "ääriajattelua". Kyse on siis vanhan ajan käännytystyöstä, mikä ei ole sinänsä ihme, sillä Exit Radinetin tukena toimii projektiryhmä, jossa ovat edustettuina Setlementtiliitto, HelsinkiMissio ja Kirkon Ulkomaanapu. Globalistinen pukinsorkkakin vilahti, sillä jutun tehnyt Ylen äärivasemmistolainen toimittaja Marko Hietikko tietää kertoa, että "Radinet on osa Euroopan komission ylläpitämää Radicalisation Awareness Network -verkoston Exit-työryhmää".

Jos väkivalta ja terrorismi jätetään pois, on ääriajattelu käsitteenä kaikkea muuta kuin yksiselitteinen. Länsimaita tällä hetkellä hallitsevat talousglobalistit ja punavihreä kulttuurieliitti muodostavat yhdessä hegemonisen vallan, josta käsin määritellään se, mikä on yhteiskunnassa "normaalia" ja mikä puolestaan siitä poikkeavaa ääriajattelua. Mikään järjestelmä tai arvomaailma ei itsessään edusta absoluuttista järkevyyttä, vaan sen määrittely on aina riippuvainen kulttuurista, ajasta, paikasta ja ennen kaikkea vallasta. 

Tietysti on olemassa käsityksiä, joita jo arkijärki on pitänyt kaikkialla ja kaikkina aikoina äärimmäisen poikkeavina. Esimerkiksi transseksuaalit kärsivät identeettihäiriöistä, joka määriteltiin vielä viime vuosikymmenenä yleisesti sairaudeksi. Sen pitämistä normaalina, heteroseksuaalisuuteen rinnastettavana identiteettinä, pidettiin ääriajatteluna, äärimmäisenä relativismina. Kuitenkin tänään siitä on tehty yhteiskunnallisten lobbaajien ja tasa-arvouskovaisten ansiosta uusi normaali. Sitä vastoin ääriajatteluna pidetään sitä, että transseksuaalisuutta kutsutaan sairaudeksi. Samanlaisen tuomion saa myös se, joka sanoo, että homoseksuaalisuus ei ole biologisesti eikä eettisesti samanarvoinen seksuaalisuuden muoto kuin heteroseksuaalisuus. Nämä mielettömyydet samoin kuin kehitysmaalaisten loputon invaasio Eurooppaan edustavat nyt uutta järkevyyttä ja kaikki niistä poikkeavat näkemykset ääriajattelua.

Uuden normaalin huomaa myös siitä, että Exit Radinettiä koskeneessa artikkelissa ei puhuttu mitään äärivasemmiston kuten anarkistien poliittisesta väkivallasta. Osaltaan selitys tähän löytyy siitä, että jutun kirjoittanut Marko Hietikko edustaa itse tuota liikettä ja tunnetaanpa hänet myös läheisestä suhteestaan taktista väkivaltaa kannattavaan Dan Koivulaaksoon. Hietikon vaikenemisen ymmärtää, sillä Suojelupoliisin viimeisimmän raportin mukaan anarkistit ovat myös Suomessa syyllistyneet fyysiseen väkivaltaan mm. poliisia ja 612-marssiin osallistuneita vastaan. Siksi on perusteltua kysyä, että eikö todellisuudentajunsa menettänyttä ääriajattelija Suvi Auvista ja hänen anarkistilegioonansa pitäisi myös kehoittaa osallistumaan Radinetin vieroitushoitoon? Asia taitaa olla sittenkin niin, että anarkomarkot ja anarkohenkiset toimittajat Ylessä eivät edusta Järjestelmän kannalta ääriajattelua, vaan ovat pikemminkin sen masinoiman "normaalin" vesikauhuisia mutta perin hyödyllisiä puolustajia aitoa poliittista oppositiota vastaan.

Ylen artikkelin pääpaino on "tavallisten muslimimaahanmuuttajien" vaarassa liukua islamin alkuperäisiin oppeihin, mikä lännessä nähdään ääriajatteluna, mutta mikä islamilaisissa maissa on perin normaalia. Tarkkaan ottaen Islam ei ole ollenkaan ääriajattelua, vaan täydellistä ajattelun puutetta, puhdasta irrationaalista mielipuolisuuttaa ja kivikautista taikauskoa, jota ei voida koskaan yhteensovittaa länsimaisen ajattelun ja perinteen kanssa. Sen vuoksi me täällä Yle Watchissa toteamme, että kaikki yhteiskunnallinen ennalta-ehkäisevä toiminta muslimien ajautumiselle uskon mukaiseen Jihadiin on Euroopan mantereella turhaa, sillä vahinko on jo tapahtunut. Siksi islamilaisen radikalismin ongelma voidaan ratkaista vain kieltämällä muslimien maahantulo ja palauttamalla jo täällä olevat muhamettilaiset takaisin kotimaihinsa. Toden totta, exit muslimeille!

Surkuhupaisan lisän Ylen artikkeliin toi siinä pariin otteeseen mainittu entinen "uusnatsijohtaja" Henrik Holappa. Täytyy oikein onnitella lähes koko ikänsä työttömänä ollutta Holappaa, sillä hän on saanut vihdoin palkkatyön alalta, jonka hän tuntee kuin omat taskunsa – nimittäin takinkääntämisen salat. Radinetin kokemusasiantuntija on kerrassaan hieno työnimike herralle, jolle poliittinen huoraaminen on käynyt elämäntavaksi.

VALTAMEDIAN LIETSOMA UHKAKUVA ÄÄRIOIKEISTOSTA ON OLKIUKKOARGUMENTTI

TV1, maanantai 15.10.2018 klo 21:30, Dokumenttiprojekti: Pakotie (K12)  

Uusnatsien radikaalit aatteet vangitsivat ohjaaja Karen Wintherin maailmaan, josta oli vaikea paeta. Mikä saa ihmisen lopulta irtautumaan ääriliikkeistä? O: Karen Winther T: Sant og Usant HD Äänitekstitys: suomi. K12 (Päihteet) 

Ohjelmalinkki Yle Areenaan.

Dokumenttiprojektin jälkimarxilaiset ohjelmanhankkijat eivät lipsu linjastaan. Heille eurooppalaisten etninen itsepuolustus on vihollinen, jota pitää demonisoida aina tilaisuuden tullen valikoitujen "dokumenttien" muodossa. Tämän maanantain ohjelmaksi oli hankkittu norjalais-ruotsalais-saksalainen tekele Pakotie (Exit - Leaving extremism behind, 2018), joka kuuluu äärioikeistosta varoittelevien opetusfilmien sarjaan, vaikka pääteema on näön vuoksi naamioitu koskettamaan myös muuta "ekstremismiä". 

Kympin tyttönä tunnettu kuuluttaja Maria Junger sanoi ennen lähetystä, että "ohjelma toivoo lähtemään ääriliikkeestä ilman pelkoa leimautumisesta". Dokumentti on nimeään myöten alkujaan äärivasemmistolaisen Exit-projektin puhtaaksi viljelelmä propagandaelokuva. Suomessa tätä ideologiaa edustaa surullisen kuuluisan Henrik Holapan tunnetuksi tekemä Exit Radinet, joka on osa Euroopan komission ylläpitämää Radicalisation Awareness Network -verkoston Exit-työryhmää. Sekä Exit-projektin että Pakotie-elokuvan perimmäisenä motiivina ei ole enempää eikä vähempää kuin toisinajattelijoiden ohjaaminen pois hallitsevan liberaalidemokratian kavahtamista kilpailevista ideologioista.

Alkuperäinen elokuva on 83 minuuttia pitkä, mutta Ylen versiossa se on kutistettu vain 55 minuuttiin. Ohjelmatiedoissa ei mainita asiasta mitään eikä tietenkään sitä, että poistetussa osuudessa kerrotaan tarina anarkisti Søren Lerchenistä, joka jätti äärivasemmistolaisen antifasistiliikkeen. 

Miksi typistetty versio? Ylellä näyttää olevan oikeus dokumentin muokkaamiseen, koska propaganda-elokuvan lopussa kerrotaan, että suomalaisten verovaroin ylläpitämä mediajätti on ollut yksi filmin rahoittajista ja tukijoista. Toinen, arkisempi syy, lienee se, että Dokumenttiprojektin oma jälkipolvi pyörii vanhempien hyväksyvien silmien alla järjestelmän helllimissä antifa-porukoissa. Ylen ja Dokumenttiprojektin koostaman dokumentin ajatuksena on selvästi sivuuttaa äärivasemmiston kiusallinen "parempi väkivalta" ja keskittyä samaistamaan äärioikeisto jihadismiin. Kieltämättä kiero temppu, mutta vasemmistolaisten ohjelmatuottajien vedätykset eivät jää juuri koskaan huomioimatta Yle Watchin tarkkasilmäisiltä lähteiden tarkastajilta.

Filmin kehyksenä on ohjaajan taustoiltaan hämäräksi jäävä nuoruuden tarina, jossa "kasvetaan" pois poliittisesta radikalismista. Todellisuudessa rainan tarkoituksena on jälleen kerran pelotella ekonomis-sosiaalisissa turvakuplissaan eläviä keskiluokkaisia liberaalinynnyjä ja muutospelkoisia demarieläkeläisiä paholaismaisesta äärioikeistosta, joka ilmestyy aina selittämättä jostain maan pinnalle. Tässä metafyysisessä narraatiossa ei tunnusteta yhteiskunnallisia kausaliteetteja ja liberaalidemokratian omia virheitä, vaan toiseutta edustava "järjetön äärioikeistolaisuus" selitetään pelkästään nuorten pään sisällä vaikuttavana "pahuutena". Jossain määrin tässä propagandassa onnistutaan, mutta lopulta filmin osoittelevuus ja mustavalkoisuus tuodaan niin räikeästi esiin, että vain luupäisin anarkomarko ja omasta hyvyydestään pakahtuva itkuhumanisti voi niellä sen sellaisenaan.

Progandaelokuvan lähtöpisteenä on norjalaisen ohjaaja Karen Wintherin nuoruus skinhead-porukassa Oslo Boot Boys. Hän ehti olla vuonna 1995 hädin tuskin vuoden tuossa yhteisössä, mutta silti hän puhuu omakohtaisesta äärioikeistolaisuudesta syvällä rintaäänellä kuin suurikin aikalaistodistaja. Dokumentissa ohjaaja kauhistelee lyhyttä tähtirooliaan natsityttönä ja tulee samalla paljastaneeksi, että 15-16-vuotiaana hän oli vain rikkinäisen kodin ongelmanuori, jolla ei ollut ideologista tietoisuutta oikeastaan mistään. Tässä mielessä hän muistuttaa Henrik Holappaa, jonka syy mennä kansallissosialistiseen liikkeeseen ei ollut aatteen palo, vaan oman pään sisäiset demonit. Tosin Winther ymmärsi jo paljon ennen Holappaa, että jos poliittisena motiivina on vain pelkkä viha, niin silloin sitä  voi purkaa ihan laillisesti vihreissä ja muissa vasemmistopuolueissa.

Ennen uusnatseihin liittymistä Winther pyöri Oslon anarkopunkkarien kanssa, kunnes vaihtelun vuoksi loikkasi natseihin ja lopulta takaisin järjestelmän hellimien anarkokommunistien ja etnisten nurkanvaltaajien pariin. Koko dokumentti vaikuttaakin ohjaajan yhdeltä suurelta egotripiltä, jossa hän muistelee huomionkipeästi "rankkaa" nuoruuttaan. Katsojan kannalta on vaivaannuttavaa seurata, kuinka Winther märehtii vuosikymmenien jälkeen vajaan vuoden kestänyttä elämänjaksoa "uusnatsina" ikään kuin se olisi hänelle edelleen todellisuutta, johon ei tunnu auttavan mikään, voi kyynel sentään.

Koska muisteltavaa ei ole pääkertojan lyhyestä natsiurasta johtuen paljon, WInther on kutsunut haastateltaviksi pahamaineiset saksalaiset takinkääntäjät Manuel "Pistol" Bauerin ja Ingo Hasselbachin, joiden suurin petos ei suinkaan ollut natsiliikkeen jättäminen kuten elokuva väittää, vaan poliisin ilmiantajaksi ryhtyminen, joka jätetään sattumoisin dokumentissa mainitsematta. Muita haastateltavia ovat viidakkokuumetta nykyisin poteva entinen amerikkalainen skinityttö Angela King ja Ranskassa asuva islamistiterroristi David Vallat. Kuten edellä tuli mainittua, anarkopunkkari Søren Lerchen tarinaa ei suomalaisversiossa näytetä ollenkaan. 

Elokuvan tunnetuin hahmo on itäberliiniläinen entinen uusnatsi ja poliisin ilmiantaja Ingo Hasselbach, joka tuli tunnetuksi kirjastaan ja siitä tehdystä samannimisestä elokuvasta Führer Ex sekä Saksan Exit-projektin yhtenä perustajana. Hasselbachin muisteluista on tehty aiemminkin dokumentteja, eikä tämä elokuva tarjoa niihin esitettyihin  puheenvuoroihin mitään uutta. 

Tälläkin kertaan kuultiin samat "vakuuttavat" puheet äärioikeiston muka poikkeuksellisesta ideologisesta ristiriitaisuudesta ikään kuin kaikki muut katsomukset ja etenkin postmoderni uusvasemmistolainen tilkkutäkki käsittäisi koherentin maailmankatsomuksen. Kyse ei ole muusta kuin perusvasemmistolaisesta projektiosta, ja sen järjestelmän palkitsema luopio Hasselbach kyllä taitaa. Samaa sarjaa edustaa hänen nykyargumenttinsa juutalaista. Ensin dokumentissa näytettiin 1990-luvun alun uusnatsiajan haastattelua, jossa toimittaja omasta mielestään kyseenalaistaa nerokkaasti Hasselbachin juutalaiskritiikin, koska tämä ei tuntenut tuolloin henkilökohtaisesti kunnolla yhtäkään juutalaista. Kääntäen verrannollisesti väite on yhtä vakuuttava kuin jos valkoinen sanoisi tuntevansa paljon mukavia mustia, jonka vuoksi hänellä ei ole mitään syytä pelätä liikkua yöaikaan New Yorkin Bronxissa. Elämässään monta petosta tehnyt nykypäivän Hasselbach väitti sen kummemmin perustelematta, että väitteet juutalaisten valtaintressistä ovat pelkkää vainoharhaista houretta.

Samaan aikaan kuin tv1 lähetti natsidokkarin, Neloselta
tuli Arman ja viimeinen ristiretki: Hasidit. (klikkaa kuvaa).

Toinen saksalaisvasikka Manuel "Pistol" Bauer vaikutti selvästi ressukalta, joka olisi voinut valita poliittisen puolensa samalla logiikalla kun miehet valitsevat ulkomaisen jalkapalloseuran. Bauerin suostuminen ohjelmaan oli tekijöille lottovoitto, sillä hänen inhorealistiset väkivaltakuvaukset kauhistuttavat varmasti vatsanpohjia myöten kunnon kansalaista leikkivää punaporvaria.

Jihadistiterrorismista tuomitun David Vallatin tarina tuskin herätti samanlaisia tuntemuksia eurooppalaisissa katsojissa kuin Manuel "Pistol" Bauer, vaikka hänen toimintansa jäljiltä tuli oikeasti ruumiita. Islamilaisten etninen ja kulttuurinen vieraus on luultavasti eurooppalaisista sen verran etäistä, ettei heidän moninkerroin vakavampi väkivaltansa kouraise samalla tavalla kuin "omien poikien" teot. Vaikka Vallatin osuus oli melko pitkä, se jäi silti irralliseksi ajan täytteeksi, sillä ainakin filmin suomalaisversiossa tunteisiin vetoava päähuomio kiinnittyy väistämättä äärioikeistoon ja uusnatseihin.

Amerikkalaisen entisen skinitytön Angela Kingin kertomukset sikäläisesta äärioikeistosta ja naisvankilaelämästä olivat kuin etukäteen sisäänkirjoitettuina tarinaan. Manuel "Pistol" Bauerin tapaan hän löysi "todellisia ystäviä ja pelastajia" vankilan värillisistä, joka noin tilastollisesti tarkasteltuna on äärimmäisen harvinaista, mutta yleistä fiktioelokuvissa kuten American History X. Angela King kuvaa amerikkalaisen äärioikeiston poliittista reagoimistapaa paranoidiseksi, mikä on hieman huvittava alleviivaus dokumentin tekijöiltä, jotka tekevät suuren rahan häväistyselokuvan siirtolaisinvaasiota vastustavista pienistä aktivistiryhmistä. Mustan lesbouden löytänyt Angela King toimii tätä nykyä Life After Hate -järjestössä, joka ympäripyöreästä nimestään huolimatta keskittyy toiminnassaan ainoastaan valkoisiin arkajalkoihin, jotka ovat hylänneet omaa etnisyyttään puolustavat liikkeet.

Kaikki dokumentissa nähdyt mielipiteet oli leikattu siten, että valkoisten itsepuolustus saadaan näyttämään psykopatologialta. Näkemykset, jotka ovat värillisille täysin luontaisia ja hyväksyttäviä, näyttävät valkoisten suusta sanottuna poikkeavilta, kun ne taustoitetaan raflaavalla filmimateriaalilla. Valkoisten etnistä intressiä psykopatologisoivaa kulttuurimarxismin martriisia käytetään myös valtavirran maahanmuuttokeskustelussa, mutta tässä ohjelmassa strategia näkyi täysin paljaana. Tekijöiden viestinä oli, että kunhan "ääriliikkeiden" kannattajat vain luopuvat "vihasta" (eli hyväksyvät lampaina kehitysmaalaisten satojen miljoonien invaasion länteen), niin asiat sujuvat hyvin, maailma pelastuu ja kaikki laulavat käsi kädessä Kumbayaa aamun koittoon.

Dokumentin perusteella ohjaaja Karen Winther on vannoutunut savijaloillaan seisovan järjestelmän puolustaja. Ohjelman lopussa hän muisteli vuoden 1995 Saksan matkaansa, jolloin hän havahtui yli 1000 skinheadia vetäneessä konsertissa: "Mitä jos nämä ihmiset pääsisivät valtaan?". Normaali ihminen pitäisi tätä ylireagointina, mutta Winther teki sekavasta konserttikokemuksestaan koko elämän kestävän ristiretken liberaalidemokratian puolesta etnistä itsepuolustusta vastaan.

Kun pissat menivät tytöllä melko nopeasti pöksyihin, hän teki ison numeron liikkeen jättämisestä ja ohjasi vuonna 2011 teemasta elokuvan The Betrayal ja palasi siihen uudestaan tämän elokuvan puitteissa. Mikäli Pakotie kuvaa kansansa hylänneen kulttuuriväen ja poliittisen eliitin todellisia asenteita ja tuntoja, niin hyvä. Silloin dokumentin kauhisteleva asenne on osoitus siitä, että globalistien pakottama järjestelmä on käymässä yhä epätoivoisemmaksi eikä sen papisto kestä ilman paniikkikohtauksia yhtäkään siihen kohdistuvaa kritiikkiä. Liberalismin fasadina toimiva valedemokratia on entistä suvaitsemattomampi toisenlaisille poliittisille vaihtoehdoille, jonka vuoksi se ei voi tehdä muuta kuin leimata tosinajattelijat mielisairaiksi kuten Neuvostoliitto viimeisinä vuosikymmeninään. Historia tulee jossain muodossa toistamaan itseään.

VÄKIVALTAINEN ÄÄRIVASEMMISTO ON VALTIOVALLAN JA YLEN ERITYISESSÄ SUOJELUKSESSA

Yle seuraa tarkasti toisinajattelijoita pois aktivismista houkuttelevan Exit Radinetin -projektin kehitystä. Exitin lempilapsekseen ottanut Ylen uutistoimitus juhlisti projektin perustamista näyttävästi viime elokuun lopulla jutussaan Suomessa käynnistyy radikalisoituneita auttava Exit-projekti, jonka motiivit ja taustat puolestaan Yle Watch paljasti omassa artikkelissaan Ylen äärivasemmistolainen toimittaja mainostaa aivopesuprojekti Exitiä. Vain pari kuukautta perustamisen jälkeen Yle haluaa tiedottaa koko kansalle projektin tämänhetkisestä tilanteesta verkkosivujensa jutussa Entinen uusnatsi taistelee rasismia vastaan – "Viha on äärimmäisen kuormittava tunne". Asiasta kerrottiin myös tänä sunnuntain Yle tv 1:n klo 20.30 pääuutislähetyksessä, jossa haastateltiin Exitin näkyvintä hahmoa, kansallissosialistisen Suomen Vastarintaliikkeen pettänyttä Henrik Holappaa, joka toimii Radinetin "kokemusasiantuntijana". Ylen satusetä Matti Rönkä puolestaan kertoi, että projekti on ollut menestys, sillä kokonaista 12 henkilöä, joista suurin osa luultavasti äärimuslimeja, on ilmaissut kiinnostusta Exitiä kohtaan.

Kuten jo aiemmassa Yle Watchin vastineessa todettiin, Exit Radinet on selkeästi ideologinen projekti, koska se on jättänyt käännytystyöstä kokonaan pois väkivaltaiset äärivasemmistolaiset. Tämä taas sopii hyvin valtamedian kuten Yle linjaan, joka puhuessaan "ääriliikkeistä" tarkoittaa sillä vain äärioikeistoa. 

Monikulttuurismin mannekiiniksi ryhtynyt Holappa käyttää pitkälti samanlaista kieltä kuin yliopistojen nukkavierut "rasismitutkijat". Hän pyrkii mm. psykologisoimaan oikeistoradikalismin väittämällä, että "90-luvun ja 2000-luvun alun natsistisessa skinheadliikkeessä oli paljon entisiä huostaanotettuja lapsia, päihdeongelmaisia". Kiistämättä tällaisia tapauksia on varmaan ollut, mutta jostain syystä äärioikeistosta puhuttaessa yleistämistä ei nähdäkään ongelmana. Huutamalla kovaan ääneen kuinka vaarallisia äärioikeiston ressukat ovat, voidaan kätevästi sulkea korvat äärivasemmistolaisten taustoista. Sen johtavat ideoijat ovat monesti lähtöisin hyvistä punaporvarillisista perheistä, joissa isäkapina on jäänyt tekemättä; hyväosaiset kakarat vain jatkavat vanhempiensa nuoruuden radikalismia. Ylestä löytyy tietenkin kumpaakin sukupolvea, sekä 1960-70-lukujen vasemmistoradikaaleja että heidän aikuisia multikultismiin hurahtaneita lapsiaan. 

Toimittaja Marko Hietikko.

Tunnetuin Ylessä toimiva äärivasemmistolainen toimittaja lienee Marko Hietikko, joka hyväksyy mm. "taktisen väkivallan" äärioikeistolaisia vastaan. Yle Watch analysoi asiaa viime elokuun vastineessaan näin: 

Uuden normaalin huomaa myös siitä, että Exit Radinettiä koskeneessa artikkelissa ei puhuttu mitään äärivasemmiston kuten anarkistien poliittisesta väkivallasta. Osaltaan selitys tähän löytyy siitä, että jutun kirjoittanut Marko Hietikko edustaa itse tuota liikettä ja tunnetaanpa hänet myös läheisestä suhteestaan taktista väkivaltaa kannattavaan Dan Koivulaaksoon. Hietikon vaikenemisen ymmärtää, sillä Suojelupoliisin viimeisimmän raportin mukaan anarkistit ovat myös Suomessa syyllistyneet fyysiseen väkivaltaan mm. poliisia ja 612-marssiin osallistuneita vastaan. Siksi on perusteltua kysyä, että eikö todellisuudentajunsa menettänyttä ääriajattelija Suvi Auvista ja hänen anarkistilegioonansa pitäisi myös kehoittaa osallistumaan Radinetin vieroitushoitoon? Asia taitaa olla sittenkin niin, että anarkomarkot ja anarkohenkiset toimittajat Ylessä eivät edusta Järjestelmän kannalta ääriajattelua, vaan ovat pikemminkin sen masinoiman "normaalin" vesikauhuisia mutta perin hyödyllisiä puolustajia aitoa poliittista oppositiota vastaan.

Vaikka Suomen media asiasta vaikeneekin, myös tavallisia rivianarkisteja on tutkittu mm. Saksassa, josta saatiin mielenkiintoisia tuloksia Sosiaalisen oikeudenmukaisuuden sotureista:

-84% heistä on miehiä

-73% on iältään 18-29 vuotiaita  

-92% elää äitinsä luona

-90% ei ole parisuhteessa

-33% on työttömänä

-29%:lla on ylioppilastodistus

Suomalaiset tavan aatetoverit tuskin poikkeavat suuresti saksalaisista, joten samansuuntaisia tuloksia saataisiin myös täältä, mutta ikävä kyllä yksikään sosiologian laitos ei ole ollut halukas tuollaista tutkimusta tekemään, mutta kukapa sitä nyt omiaan tonkisi kaikkien nähtäväksi. Tietyin varauksin saksalaisten tilastotietojen perusteella voidaan päätellä, että myös Suomessa anarkisti- ja punk-foorumeissa roikkuvat maailmanparantajat ovat hyvin pitkälti syrjäytyneitä luusereita. 

Miksi sitten valtiovalta tai Exit Radinet ei nosta näitä sosiaalitapauksia pinnalle ja puhu heidän muodostamastaan yhteiskunnallisesta uhasta? Ehkä siksi, että anarkomarkot eivät ole oikeasti yhteiskunnallinen uhka, vaan päinvastoin perin tarpeellisia korruptoituneelle järjestelemälle, joka käyttää näitä raivotautisia Systeemin vahtikoiria kaduilla todellista oppositiota, kansallismielisiä, vastaan. On aivan yhdentekevää mitä he itse sanovat, sillä sivulta katsottuna he ovat vain subventoidun alaluokan kurjia, joita eliitti pitää asialleen hyödyllisinä idiootteina.

                                                          *****************************

Huomattavasti tärkemmästä asiasta kerrotaan Ylen verkkosivujen jutussa Vapaakauppa: Miksi Kanada-sopimus on hyvä mutta USA-sopimus paha? Ei ole mikään yllätys, että Ylen vanhat vasemmistolaiset internationalistit ovat kasvattaneet uuden toimittajasukupolven, joka syleilee globalismia ja sen tuhoisia voimia kuten EU:ta ja mannerten välisiä vapaakauppasopimuksia. Miten muuten voi selittää sen, että Kanadan ja EU:n välinen CETA-sopimus nähdään jutussa pelkästään hyvänä asiana, vaikka se ei ole muuta kuin portti pahamaineiselle TTIP-sopimukselle, joka tekisi koko maapallosta markkinapelurien ja suurkapitalistien saalistusmaan. 

Uutisen tiimoilta varsinaisena riemuidioottina on esiintynyt ulkomaankauppaministerimme, josta kertoo Ylen verkkosivujen juttu Ministeri Mykkänen hehkuttaa Kanadan vapaakauppasopua: "Suomi eniten hyötyviä maita".

– Suomi on suhteellisesti eniten hyötyvien [maiden] joukossa. Nimenomaan Suomi on maa, joka elää kone- ja laiteviennistä, jossa erilaiset standardit ja tullit ovat suuri riesa, Mykkänen arvioi sopimuksen merkitystä.

Tosiasiassa sopimus on alkua sille, että suomalaiset voivat jatkossa jättää hyvästit pohjavesillemme ja metsillemme. Eräs kansalaisvaikuttaja kertoo fb-sivullaan suomalaisten hölmöstä hyväuskoisuudesta mitä tulee kansainvälisiin kauppasopimuksiin:

Ulkomaiset kaivosyhtiöt raiskaavat maisemat, Coca-Cola vie pohjavedet ja metsät myydään ulkomaisille yrityksille, jotka hakkaavat ne paljaiksi. Niin, ne työpaikat! Niitä ei tule. Ei kai jenkki suomalaiselle maksa (surkeaa) 9-10 euroa tunnilta, jos oman maan duunarin saa tekemään saman homman 5 dollarilla tunnilta. Suomi on kuin 5-vuotias lapsi; se uskoo kaikista lähtökohtaisesti hyvää eikä oikein ota opikseen, vaikka huonosti käykin. Työtä, kilpailua ja halvempia hintoja on aiemminkin luvattu, kun kotimaisista omistuksista on luovuttu. Esimerkkeinä mm. sähkönsiirto ja autokatsastus, kuinkas niiden kanssa kävi? Halpenivatko hinnat kilpailun avulla, tuliko ihmisille töitä vai kävikö täsmälleen päin vastoin? Nyt ei kuitenkaan puhuta yksittäisistä, kotimaisista yrityksistä, vaan meidän luonnonvaroistamme, joita ei missään nimessä pitäisi vieraille luovuttaa. Ennen vanhaan kansat riistivät luonnonvarat toisiltaan sotimalla, nyt sen tekee EU.

VAATIMUS KORONAPASSISTA ON PORTIN AVAAMISTA 1984-VALVONTAYHTEISKUNNALLE

Sanna Marinin hallituksen refleksimäinen poukkoilu koronapolitiikassa on ollut hyvää poliittista viihdettä, joskin hirvittivän kallista Suomelle. Helmikuun lopussa hallitus päätti kolmen viikon sulkutilasta, mutta tämäkään ei sille riittänyt, vaan se ehdotti maaliskuun kolmannella viikolla uusia, vieläkin ankarampia liikkumisrajoituksia. Viiikkoa myöhemmin perustuslakivaliokunta kuitenkin tyrmäsi Marinin johtaman hankkeen ja hallitus asettui takaisin lähtökuoppiinsa. Siltä odotettiin uusia lievempiä rajoituksia, mutta yllätys olikin suuri, kun pari päivää sitten saatiin kuulla hallituksen suunnitelmasta, jossa koronarajoituksia purettaisiin asteittaisesti. 

Intersektionaaliseen feminismiin sitoutuneen hallituksen äkkinäiset mielenmuutokset saattavat näyttää pms-oireisen irrationaaliselta sekoilulta, mutta valitettavasti asiat ovat vielä pahemmin. Muun muassa Helsingin yliopiston taloustieteen dosenttina toimiva Tuomas Malinen on todennut, että Marin ottaa käskyjä tai ohjeita Suomen rajojen ulkopuolelta. Koronatilanteen hoidossa jatkuva köydenveto kiristyksineen ja löysennyksineen saattaa olla länsimaiden johtajien tarkoituksellinen strategia kansalaistensa väsyttämiseksi. Kovien rajoitusten ja pitkittyneen koronatilanteen vuoksi monet ihmiset ovat valmiita antatumaan kontrollille kunhan he vain saavat elää "normaalisti toimivassa" yhteiskunnassa. Tähän rakoon lännen johtajat ovat väläytelleet ehdoksi koronapassia, joka on käytännössä orwellilaisen valvonnan keino kansalaisten hallitsemiseksi.

Pari päivää sitten Ylen uutisessa Pääministeri Marin: Hallitus selvittää rokotepassin käyttöä kotimaassa - Yle keräsi koronarajoitusten purkamissuunnitelman keskeisen sisällön yhteen kansalaisillle tuotiin makusteltavaksi EU:ssa pitkään valmisteltu kontrolliagenda. Uutisen mukaan "EU:ssa on tarkoitus ottaa käyttöön rokotepassi matkustamisessa alueen sisällä". Marin on todennäköisesti tiennyt EU:n suunnitelmista jo pitkään, mutta katsoi vasta nyt olleen sopiva hetki kertoa suomalaisen rokotepassin käyttöä koskevasta selvityksestä.

Euroopan Unionin puotipuksuna hääräävä Marin sai tänään arvokasta tulitukea Elinkeinoelämän keskusliiton toimitusjohtaja Jyri Häkämieheltä. Ylen ykkösaamu -ohjelmassa vierailleen Häkämiehen rokotepassivaatimuksista kertoo Yleisradion verkkosivujen uutisjuttu  EK:n toimitusjohtaja Jyri Häkämies perää hallitukselta rokotepassia erityisesti vientiyritysten tarpeisiin: “Exit-strategia ei ole valmis”. Demokratian periaatteista piittaamatta EK:n johtaja vaatii etujärjestönsä nimissä toimia, jolla kapitalismia voidaan resetoida uudelleen: 

Häkämies pitää välttämättömänä, että rokotepassi otetaan käyttöön. EK haluaa, että sitä voi käyttää matkustusasiakirjana sekä EU:ssa että sen ulkopuolella.

Koronan kurittamaa maailmantaloutta elvytetään merkittävillä investoinneilla. EK:n mukaan on äärimmäisen tärkeää, että suomalaiset vientiyritykset pääsevät valvomaan etujaan maailmalla.

Ei ole yllättävää, että Suomessa juuri kansainvälisesti verkostoitunut talouselämän huippu vaatii koronapassia. Julkeaksi Häkämiehen vaatimuksen tekee se tosiasia, että vaikka vientiyrityksissä toimii vain häviävän pieni joukko suomalaisia, hän näyttää käytännössä vaativan rokotepassia kaikille. Rokotepassin rajaaminen vientiyritysten lisäksi kulttuuri- ja tapahtuma-alalle on vain alkusoittoa yhteiskunnalle, jossa turvallisuuteen vedoten rokotepassista tulee käytännöllisesti katsoa pakollinen, koska ilman sitä "normaali" länsimainen elämä muuttuu mahdottomaksi:

Rokotepassi on Häkämiehen mielestä välttämätön myös kotimaiselle kulttuuri- ja tapahtuma-alalle.

– Rokotepassilla pelastetaan työpaikkoja. Se on terveysturvallinen tapa edetä.

Pääministeri Sanna Marin on todennut haluavansa avata Suomea kaikille, eikä ainoastaan rokotetuille. Häkämies on eri linjoilla.

– Rokotepassi auttaisi tapahtumien järjestämisessä ja taiteilijoiden työllistymisessä. Uskon, että kansalaisten suuri enemmistö ymmärtää, että vaikka ei itse olisi saanut vielä rokotusta, niin se ei ole syy pitää Suomea suurelta osin suljettuna. Elämme poikkeusoloissa ja ne vaativat poikkeustoimia.

Turvallisuuteen vetoaminen on päättäjien vanha keino suostutella kansa alistumaan. Se näyttää toimivan myös koronaepidemiassa, koska media vaahtoaa päivästä toiseen vain tartuntaluvuista. Sen sijaan taudin merkitsevimmästä luvusta, kuolleiden määrästä, tiedotusvälineet ovat olleet hissukseen. Sen agendan kannalta vaikeneminen on ymmärrettävää, sillä Suomessa jo ennestään vähäinen koronakuolleiden (n. 800) määrä on pysynyt kuukaudesta toiseen lähes paikallaan. Sen sijaan tehohoidon kapasiteetin kestämisestä on puhuttu jonkun verran, mutta silloinkin on sorruttu THL:n tarkoitushakuisiin pelotteluihin, joista surullisen kuuluisin esimerkki oli arvio yli 11 000:sta päivätartunnasta. 

Pelottelun lisäksi hallitseva nomenklatuura käyttää koronapolitiikassaan arvostelijoiden leimaamista. Hyväksi havaittu keino on leimata asiaperusteinen kritikki salaliittoteoriaksi. On selvää, että nyt Euroopassa pohjustettu vaatimus rokotepassista ei läpäise demokratian läpinäkyvyyden testiä.  Koska siitä annettu infromaatio on tarkoituksellisen niukkaa, kriittiset kansalaiset tekevät tilanteesta omia todennäköisyysarvioitaan. Aikaisempien päätösten perusteella on melko helppo arvioida, mihin suuntaan yhteiskuntaa halutaan ohjata rokotepassivaatimuksilla. Tällaisen yhteiskunta-analyysin leimaaminen suoralta kädeltä salaliittoteoriaksi kertoo haluttomuudesta kuunnella kriittisiä puheenvuoroja, koska ne nostavat liberaalieliitin kannalta julkiseen keskusteluun liikaa epämieluisia kysymyksiä.