lauantai 3. kesäkuuta 2017

YLE TARTTUI PUNATOIMITTAJIEN SYÖTTIIN JA TEKI KOHUN POLIISIN VAPAA-AJAN RUPATTELUSTA

Suomen poliisin piilorasismi ei lopu ennen kuin poliisista
on tehty Poli-Isis. Se tosin vaatii pientä kansanvaihtoa,
Sharia-lakia ja muuta monikulttuurista edistystä.

Taitavasti m
ediayhteydet hallitseva punaliberaalien toimittajien perustama verkkolehti Long Play sai vaivatta syötettyä valtamedialle kuten Ylelle päivän skuupin, kun lehden uusi maahanmuuttomyönteinen toimittaja  Kati Pietarinen julkaisi tänään artikkelin Rasismi rehottaa poliisien salaisessa Facebook-ryhmässä. Jo jutun julkaisulähtökohta on nyrjähtänyt, koska suljettuja ryhmiä on olemassa juuri siksi, että kansalaiset mukaanlukien poliisit voivat keskustella niissä ilman itsesensuuria mistä asiasta tahansa niin ettei kukaan jyrkästi erimielinen pääse niistä loukkaantumaan. Tässä vaiheessa on vielä vaikea arvailla kuka tai mikä taho toimitti yli sata kuvakaappausta poliisien salaisesta Facebook-ryhmästä Long Play -lehdelle. Näiden juudasten toiminta kertoo huolestuttavasti siitä, että osa kansalaisista on omaksunut edesmenneen DDR:n salaisen poliisin Stasin tavat urkkia erimielisiä ja vasikoida tiedot Systeemin hegemonisia epäarvoja palvelevalle vasemmistoliberaalille medialle.

Ei mennyt montakaan tuntia kun Yle tarttui Long Playn syöttiin ja toimittaja Tulikukka de Fresnes kyhäsi "kohupaljastuksesta" verkkosivuille uutisjutun Risikko poliisien salaisesta Fb-ryhmästä: Rasismille nollatoleranssi, kirjoittelu on jo selvittelyssä. Poliisien vapaa-ajan höpöttelyä pidettiin niin kovana juttuja, että se nousi Ylessä koko lauantain pääaiheeksi tv-uutisia myöten.

Välittömästi sen jälkeen kun tätä mitätöntä asiaa alettiin märehtiä julkisuudessa alkoivat myös virkavallan stalinistiset puhdistukset. Valikoivan suvaitsevaisuuden Ideologinen fanaatikko, sisäministeri Paula Riskikko, julistikin nollatoleranssin poliisin salaiselle yksityisajattelulle:
– Tämä asia selvitetään perin juurin. Sanon, että rasismille ja kaikille tällaisille kirjoituksille pitää olla täydellinen nollatoleranssi, Risikko sanoo.  
Risikon mukaan asian selvittely on jo alkanut. Ilta-Sanomien mukaan poliisiylijohtaja Seppo Kolehmainen vie asian valtakunnansyyttäjänviraston arvioitavaksi.
Riskikon tekopyhä moralismi on huomionarvoista ennen kaikkea siksi, että se kuvaa mahdottoman hyvin pimeän aikakautemme henkeä. Me elämme aikaa, jossa jukisessa keskustelussa sentimentaalisesti ääni väristen vaaditaan moraalia, vaikka kulttuuristamme puuttuu kaikki moraalia ylläpitävät ominaisuudet kuten epäitsekkyys. itsekieltäymys ja suoraselkäisyys. Ainoa vallitseva moraalinen hyve on liberaalien määrittämä valikoiva suvaitsevaisuus, joka sallii yksilöllisen pidäkkeettömyyden, mutta tuomitsee "moraaliin" vedoten sen kritisoinnin. Ajan hengen kaksinaismoraaliseen sokeuteen kuuluu, että massat on opetettu pitämään moraalisesti hyväksyttävänä pop-tähtien masturbointia esiintymislavalla ja vallanahneiden pervertikkojen vaatimuksia uusista etuoikeuksista samalla kun oman etnisen ryhmän itsepuolustusta pidetään pahimpana mitä kuvitella saattaa. Sisäministeri Risikko on ajan hengen mukainen näennäisrelativisti, sillä hänellekään ei tuota ongelmia hyväksyä humalaista toikkarointiaan ja degeneraattien säädyttömyyttä, mutta silloin kuin puheeksi nousee "rasismi", hänestä tulee kuin hetkessä mikäkin 1800-luvun moralistinen kirkkotäti, joka heristää ankarasti sormeaan valkoisen perisynnin tekijöille. 

Voi vain kysyä, olisiko sisäministerin jämerä toimekkuus ollut samanlaista, mikäli suomalaisvihamielisen Rasmus-verkoston fb-keskustelut olisi vedetty näyttävästi julkisuuteen. Nyt kauhistellut rivipoliisien yksityismielipiteet vähentävät poliisin uskottavuutta tasapuolisena toimijana huomattavasti vähemmän kuin Rasmus-yhdistyksen viralliseen johtoon kuuluvan  KRP:n rikosylikomisario Thomas Elfgrenin avoin suomalaisvihamielinen politikointi. Halutessaan Long Play -lehdellä olisi mahdollisuus julkaista Rasmuksesta ja Elfgrenistä paljastusartikkeli, jossa puututtaisiin korkean poliisivirkamiehen vaiettuun mutta yhteiskunnallisesti merkittävään ideologiseen kiihotustyöhön.

Radikaalif
eministi Anu Silfverbergin ja kansallismielisille verkkosensuuria vaativa "faktantarkastaja" Johanna Vehkoon vetämä Long Play ei ole kuitenkaan puolueeton informaatiokanava, joten sillä ei ole intressiä nostaa julkisuuteen esimerkiksi Rasmus-ryhmän vasemmistototalitaristisia keskusteluja. Eräässä sellaisessa on hyväksytty mm. maahanmuuttokriittisten vaino kehottamalla aktivisteja ilmiantamaan työntantajille "väärin ajattelevat työntekijät". Rasmus-yhdistykseen kuuluva Tanja Huurtela piti asiaa niin tärkeänä, että kirjoitti siitä Uuteen Suomeen blogikirjoituksen, jonka hän tosin poisti (teksti löytyy Hommastakun tuli ymmärtäneeksi mitä tuli ajateltua ääneen:
Tarkoitus tällä toiminnalla on osoittaa, että ihmiset eivät kerta kaikkiaan suvaitse tiettyjen henkilöiden öykkäröintiä ja vihanlietsontaa pakolaisia ja maahanmuuttajia kohtaan ja että heidän meuhkaamisestaan on oltava myös seuraamuksia. Mikäli viranomaiset eivät saa näitä häiriköitä kuriin niin ihmiset äänestävät tällöin jaloillaan ja alkavat boikotoida yrityksiä, joissa kyseiset rasistit työskentelevät. Tarkoitus on nostaa sellainen mediajulkisuus, että kyseiset henkilöt kerta kaikkiaan joutuvat jättämään työnsä ja asemansa. Mikäli työnantaja ei reagoi ilmoituksiin, on hän yhtäältä osasyyllinen rikollisen suojelemiseen.
Koska tällaisia vihanpurkauksia ei päästetä julkisen keskustelun arvoitavaksi, niitä ei silloin virallisen tulkinnan mukaan ole edes olemassa. Tilanne pysyy samanlaisena niin pitkään kuin sisäministeri Paula Riskikon hysteerisen yksipuolinen asenne roturealismiin on julkisuudessa vallitseva. 

Hankitun monikulttuurisuuden myrkyttämässä poliittisesti korrektissa ilmapiirissä poliisiviranomainen ei saisi edes mielessään ajatella todellisuudesta rehellisesti. SIksi Long Playn toimittaja Kati Pietarisen ja Ylen Tulikukka de Fresnesin kirjoituksissa pyritään vahvistamaan käsitystä, että länsimaisessa Oikeiden ajatusten  valtakunnassa kukaan ei saisi edes yksityisesti tehdä loogisia johtopäätöksiä havainnoiduista tosiasioista. Median, poliisijohdon ja hallituksen mielestä tämä koskee erityisesti poliisia, jolla ei saisi olla oikeutta vapaa-ajalla ilmaista mielipidettään siitä, kuinka he joutuvat työssään päivittäin kohtaamaan maassa luvatta olevia ulkomaalaisia, jotka syyllistyvät mitä raskaimpiin rikoksiin kantaväestöä vastaan. Jostain syystä sosiaalipsykologian professori Karmela Liebkindin toitottama kontaktihypoteesi ei tässä pädekään, sillä mitä enemmän rivipoliisit ovat tekemisissä ei-eurooppalaisten ulkomaalaisten kanssa, sitä kielteisemmin he heihin suhtautuvat. 

Luonnollisesti tällainen selitys ei kelpaa Ylen jutussa haastatelulle Poliisijärjestöjen liiton puheenjohtaja Yrjö Suhoselle, jonka mielestä eräiden poliisien "väärän" asenteen taustalla on mielenterveyden ongelmat:
Samoilla linjoilla on Poliisijärjestöjen liiton puheenjohtaja Yrjö Suhonen. Hän tuomitsee jyrkästi sivuston kirjoittelun.

– Täysin tuomittavaa. Jos karusti sanotaan, moukkamaista käytöstä. Kyllä tällainen henkilökohtaisista ongelmista kertoo, Suhonen sanoo.
Suhosen psykopatologisoiva asenne tuo mieleen Neuvostoliiton, jossa toisinajattelijat eli väärinajattelijat julistettiin mielisairaksi. Vastaavasti nykyisessä kulttuurimaxilaisessa konteksissa valkoinen rotutietoisuus on "asiantuntijoiden" puheenvuorossa joko patologisoitu persoonallisuushäiriöksi tai yhteiskunnan sosiologiseksi ongelmaksi. Jos on pakko turvautua psykopatologiseen analyysiin arvoista ja asenteista, sen ainoa relavantti kohde olisi sivilisaatiomme nykytila. Patologia selittyy sillä, että kulttuurin vaalimisen edellytyksenä olevia terveitä ikuisia arvoja kuten geneettistä itsesuojelua ("rasismia") pidetään mielipiteen ohjaajien vaikutusvaltaisissa puheissa moraalisena pahana samalla kun he suosivat itsetuhoisesti muukalaisten loputonta maahan päästämistä. Tässä mielessä "rasismi" on moraalinen hyvä jo senkin vuoksi, että sen tunnustamisessa asetutaan petoksellisia kansanvihollisia vastaan ja puolustetaan viime kädessä maan hiljaisia.

Median korppikotkille laajemman kuvan näkeminen ja roturealististen poliisien näkökulma on tietenkin yhdentekevä, sillä heille tärkeintä tässä näennäiskohussa on sen suoma mahdollisuus piehtaroida suomalaisessa rasismissa. Voi vain kuvitella millaisia ilon hetkiä Long Playn artikkelista nostatettu uutismyrsky herätti tiedostavissa hyväkkäissä. Toimittajamafian polkaiseman kohun ansiosta "edistykselliset" pääsivät taas puhumasta päästyään puhumaan valkoisten rasismista ja kauhistelmaan ennen kaikkea rasismin diabolisinta muotoa, rakenteellista rasismia, josta marxilaisten loputtomien lupauksen jälkeen saatiin vihdoin todisteita. Parhaiten tärähtäneistön rasismihekuman puki sanoiksi tuhti goottikeiju Maria Pettersson Image-lehden kolumnissaan Missä olet, ei-rasistinen poliisi?.


PÄIVITYS 5.7.2017. Ja kuinkas sitten kävikään? Rasismikohun aiheuttaneesta poliisien Facebook-ryhmästä ei ala rikostutkintaa.


                                                          ***********************



Yle TV1, lauantai 3.6.2017 klo 21:15, Uutisvuoto 

Uutisvuodossa vieraina kansanedustajat Ilkka Kanerva ja Maarit Feldt-Ranta. HD Kuulovammaisille tarkoitettu tekstitys: suomi.


Kuten tiedotusvälineet ovat jo aiemmin kuin myös tänään ehtineet kertoa, Uutisvuodon vakiovieras, kirjailija Jari Tervo. esiintyy ohjelmassa nyt viimeistä kertaa. Suomen vähäväkinen kansa kiittää! Vihdoin tuo rasismin ainoaa vääristynyttä ja tuomittavaa muotoa, vihaa omaa kansaa kohtaan, harjoittava vasemmistosivari poistuu kuvaruudusta.

4 kommenttia:

  1. Mistäköhän salatuista Rasmus-keskusteluista taas höpistään? :-D Ryhmä on käsittääkseni julkinen, joten seltä voi jokainen mennä tarkistamaan keskustelun laadun jos huvittaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Asia korjattu. Btw, sitä raskauttavampaa että keskustelua voi seurata pelkästään liittymällä ryhmään. Poliisit eivät sentään levittäneet näkemyksiään julkisuuteen, vaan jutustelivat ainoastaan keskenään.

      Poista
  2. En ole juristi, mutta

    "... viranomaiset eivät saa näitä häiriköitä kuriin niin ihmiset äänestävät tällöin jaloillaan ja alkavat boikotoida yrityksiä, joissa kyseiset rasistit työskentelevät. Tarkoitus on nostaa sellainen mediajulkisuus, että kyseiset henkilöt kerta kaikkiaan joutuvat jättämään työnsä ..."

    Ylläoleva tarkottaisi, että jos lakikirjan mukaan mennään, niin työnantaja häviäisi rosiksessa 6-0, koska syrjintä poliittisen mieipiteen vuoksi.....

    VastaaPoista
  3. "Rasismi on aate tai toiminta, jossa ihmisten rodun, etnisen taustan tai biologisten eroavaisuuksien tai näihin liittyvien fyysisten tai henkisten ominaisuuksien erilaisuudella perustellaan ihmisten eriarvoista kohtelua eli syrjintää." (Makkonen, Timo ja Ihmisoikeusliitto: Rasismi Suomessa 2000. Ihmisoikeusliitto ry.)

    Rasismin määritelmään perustuvaa toimintaa ei Suomessa ole juurikaan ollut havaittavissa. Vastarinnan syyt ovat olleet muualla.

    Sen sijaan Sivistyssanakirja tuntee käsitteen patriootti = isänmaan ystävä. Tämä määritelmän mukaista toimintaa Suomessa on, eikä sitä ole toistaiseksi kriminalisoitu.

    Suomen perustuslaki
    12 §
    Sananvapaus ja julkisuus
    Jokaisella on sananvapaus. Sananvapauteen sisältyy oikeus ilmaista, julkistaa ja vastaanottaa tietoja, mielipiteitä ja muita viestejä kenenkään ennakolta estämättä.

    Lähes kaikki esitetyt rasismisyytökset kansallismielisiä patriootteja kohtaan näyttäisivät olevan ristiriidassa rasismin määritelmän ja Suomen lain kanssa.

    VastaaPoista