tiistai 7. lokakuuta 2014

YLESSÄ RIITTÄÄ YMMÄRRYSTÄ ROTUVIHAAJILLE.

Amerikkalainen Nuorisokulttuuri, knock out game, on levinnyt myös Suomeen.


Yle puhuu jälleen Nuorisosta™, you know what I mean....

Yle verkkosivujen uutiset 7.10.2014: Nuorisoporukka hakkaa ikätovereitaan Helsingissä:
– Siellä on uhreilla pistohaavojakin ja päätä on hakattu. Kiinniotetut eivät ole osanneet kertoa mitään järjellistä syytä sille, miksi haluavat hakata muita. Tähän heidän alakulttuuriinsa vain nyt liittyy väkivalta syyttömiä kohtaan. Porukassa tyhmyys tiivistyy, Lotta sanoo.
Järjettömältä näyttävät syyt voivat tekijöiden kannalta olla hyvinkin rationalisoituja. Näissä tuoreissa Helsingin tapauksissa mukana on ollut brutaali taloudellinen motiivi, sillä pahoinpidellyt on lähes aina myös ryöstetty. Karvaperseisen "nuorison" muita motiiveja lienevät kateus ja kauna alkuperäisväestöä kohtaan, joka sitten ilmenee puhtaana väkivaltaisena rotuvihana. Kun kameliajurien jälkeläisten kognitiiviset kyvyt eivät riitä pärjäämään pohjoisen pallonpuoliskon teknologia-vetoisessa maassa, pyrkivät he kompensoimaan puutteensa turvautumalla väkivaltaiseen ylivoimaan. Mies miestä vastaan tappeluihin näillä pikku käppänäraukollla ei tietenkään riitä rohkeus, mutta isossa porukassa pienempiä ja nuorempia vastaan nämä sankarit ovat hyvinkin rohkeita.

Mediassa ja suukoppaan suitsitussa poliisissa ymmärretään erittäin  pitkälle näitä rasistisia "yhteiskunnan uhreja" toisin kuin vaikka 90-luvun Joensuun skinejä, joilta puuttui oikea suojaväri ja Demlan juristien suojelus. Mediakohtelun lisäksi nämä rasistiryhmät eroavat myös toiminnaltaan: Joensuun skinit eivät Helsingin gangstojen tapaan ryöstäneet vihollisiaan. Toinen silmiinpistävä ero on siinä, että skinien väkivallan kohteet olivat monesti aikuisia tappelunhaluisia Somalian Siad Barren kouluttamia ex-sotilaita, kun taas Helsingin "nuorisoporukka" on käynyt hädin tuskin murrosikäisten yksittäisten suomalaisteinien kimppuun.
Poliisi kertoo kaikkien tekijöiden olevan poikia. Ryhmässä on etupäässä toisen polven maahanmuuttajia mutta myös kantasuomalaisia. Viranomaisten mukaan uhrit ovat todennäköisesti kuitenkin valikoituneet sattumanvaraisesti. Nettikeskusteluissa esitetty väite väkivallan kohdistumisesta nimenomaan kantasuomalaisiin ei pidä ylikomisario Tuomo Lotan mukaan paikkaansa.
Se, että 50 hengen värilliseen jengiin on näköjään otettu mukaan muutama pahnan pohimmainen prospekti-wiggeri ja "tyttöystävä" eli kongoidin laukaisualusta, ei muuta mitenkään porukan rasistista luonnetta. Mitään vastakkaista näyttöä siitä, että jengi olisi hakannut muita kuin valkoisia ei ole, joten Tuomo Lotan väite on silkkaa ei-suomalaisten rotuvihaa vähättelevää potaskaa, jota Yle omalta osaltaan levittää harhaanjohtavasti suuren yleisön tietoisuuteen.

Nettiin vuotanut p
oliisisosiaalityön tiedote. Leviää lähinnä Facebookissa:

Helsingin poliisin tutkintaan on tullut 2 kuluneen viikon sisällä uusi ilmiö
– nuorten massarikokset. Yleistä:
- järjestäytynyttä väkivaltaa (jengiytyminen)
- kohdentuu suomalaista syntyperää oleviin lapsiin/ nuoriin / nuoriin aikuisiin
- ryöstö ei itsetarkoitus, vaan väkivalta
- väkivalta rajua, tarkoitus vahingoittaa. Pisteitä saa siitä, jos saa ensimmäisellä lyönnillä maahan– päähän potkimista, pään päällä hyppimistä, käytetään mm. pesäpallomailoja, jotka hankittu = ostettu tähän tarkoitukseen
- kyseessä useiden kymmenien nuorten joukko (tekijät)
- uhrit 10-v -18-v, myös nuoria aikuisia
- uhreja pyritään ohjaamaan palveluiden piiriin poliisisosiaalityön kautta + teemme koosteen muutaman viikon sisällä riippuen aikatauluista
- osa tekijöistä sijoitettuja (Mikkeli et al), jotka tulevat Helsinkiin ja pääkaupunkiseudulle riehumaan
- Poliisilla menee aikaa jutun selvittämisessä (iso vyyhti)
- tekijät 13-v-17-v – nuoria aikuisia
- tekijöiden joukossa lienee pääosin etnisiä ryhmittymiä ja romaneja
- pisteitä saa siitä, että uhri mahdollisimman heikko / arka
- kokoontumiset sosiaalisen median kautta, keskijohtoa Herttoniemessä, mm.
- Kytkeytynee myös Itä-Helsingin katuryöstöihin
- lastensuojeluilmoitukset tehdään, mutta kyseessä siis suurempi ilmiö, ei vain yksittäisiä toimijoita
Yt. Marko T. Poliisisosiaalityön yksikkö p. 310 29 2xx tai 040-334 09 xx


''Suomi on vihdoin mielenkiintoinen paikka elää.", toteaisi varmaan Taideyliopiston rehtori Tiina Rosenberg.



************************************************************************************************************


Yle Watchin omat facebook sivut nyt täältä.


Yle Watchin juttuja, jotka liittyyvät Ylen ohjelmiin ja uutisiin, voi myös postata eri Yleisradion Facebook-sivuille. Kun postaat, niin älähän trollaa, vaan toimi asiallisesti. Ohessa suorat linkit, klikkaa nimeä:

Yleisradio
Yle Uutiset
Yle Areena
Yle Teema
Yle Radio 1



2 kommenttia:

  1. Ne jengiin kuuluvat suomalaiset on luultavasti näiden moniosaajien tyttöystäviä. Minusta tämän YLE-"uutisoinnin" pointti oli tälä kertaa se, että pesismailoin toteutetut taponyritykset ovat vain harmitonta "rötöstelyä". Hakataan pesäpallomailalla kaksitoistavuotiasta päähän, eli "rötöstellään".

    VastaaPoista
  2. Aika tarkkaan YLE:ssä luetaan näemmä tämä blogi: Sana "rötöstely" muutettiin hetki sitten muotoon "rikos". Pusi pusi YLE:n "journalistit". :D

    VastaaPoista