YLE Radio 1, 5.7.2010, klo 12.15 Kalle Haatainen: Valtio
"Kuinka kenelläkään on pokkaa kirjoittaa kirja, jonka nimi on vaatimattomasti "Valtio"? Noh, Rosa Meriläisellä ainakin on.
"Valtio" ei kenties kestä aikaa yhtä hyvin kuin Platonin aiempi teos, mutta Meriläinen keskusteleekin tästä ajasta sitäkin enemmän.
Meriläinen paljastuu epäsystemaattiseksi oman polun kulkijaksi, jonka intohimo on poliittinen peli, lehmänkaupat ja kompromissit."
-->
Radio Yle 1 tarjoilee Kalle Haataisen kulttuuriohjelmassa Rosa Meriläisen, tuon Ajatusten Tammerkosken ja Pyynikin neron, ajatuksia hänen uudesta kirjastaan Valtio. Se, että Yle antaa jälleen kerran puheenvuoron tiedostavalle punamädättäjälle, ei tässä tapauksessa ole välttämättä lainkaan huono juttu, sillä Meriläisen ajatusalkioiden tuomisella auringon valoon on vain desinfioiva vaikutus. Toisin sanoen moni vasemmiston kulttuuririntaman jäärä tuntee varmaan myötähäpeää, kun aikuisikään ehtinyt pikkupioneeri laukoo hehtaaritykillä ”yhteiskunnallisia totuuksia”. Näsäviisastelevan lukiolaistytön tasolle jääneen Rosa Meriläisen argumentaatio muistuttaa erehdyttävästi sähläävän ADHD-lapsen asiasta toiseen hyppivää järjenjuoksua. Se on varmaan sitä tunneälyä. Ohjelman perusteella Meriläisen kirjan väittämät kierrättävät vain uudestaan Ydin- ja Voima-lehtien sivuilta tuttuja vasemmistolaisia kliseitä kuten ”Ajattele globaalisti, toimi paikallisesti”
Meriläinen vastustaa punavihreänä internationalistina kansallisvaltiota, mikä johdonmukaisesti loppuun vietynä tarkoittaa koko kansa-käsitteen hylkäämistä. Tämän hän tunnustaa häpeämättä, mikä lienee Meriläisen ainoa looginen ja sisäisesti koherentti väite koko ohjelmassa, vaikka argumentti itsessään on tietenkin epätosi. Kuulija ei voi kuin hymyillä kun vasemmistoliberaaliksi tunnustautuva toimittaja kertoo myhäillen olevansa tästä asiasta suurin piirtein samaa mieltä haastateltavan kanssa. ”Kansallisvaltio on välivaihe”, Meriläinen vakuuttaa, mutta kuulija ei saa vastausta mihin? Ilmeisesti kommunistiseen utopiaan tai vielä pahempaan, sanfranciscolaiseen hippiunelmaan, joka ei kestänyt edes yhtä kesää. Kun Haatainen sitten hieman itsekin epäröiden esittää, että mitä olisi tuotava kansallisen identiteetin tilalle Meriläinen sopertaa jotain ympäripyöreää paikallisesta ja globaalista identiteeteistä.
Miksi kansallinen identiteetti on muka ”vanhanaikainen” ja ”konstruktio” mutta muut identiteetit kuten maakunta- ja kaupunkilaisidentiteetit kivoja ja kannatettavia? Ehkäpä siksi, että Meriläinen uskoo vasemmistolaiseen poliittiseen myyttiin, että kansallisvaltiot ja itsestään tietoiset kansat sen kantajina ovat kaiken pahan alku ja juuri, koska ne ja vain ne synnyttivät mm. maailmansodat. Muutoin aina hyvä syntipukki globaalitalous halutaan tässä kohdin unohtaa täysin kun tarkoituksena on demonisoida täydellisesti kansallisuusaate. Siksi ei olekaan yllättävää, että Meriläinen puolustaa EU:n liittovaltiota, joka poistaa ”keinotekoiset rajat ihmisten väliltä” ja kannattaa EU:n laajentumista entisestään ja sen mukana täysin vapaata maahanmuuttoa. Meriläinen kannattaa Turkin liittymistä EU:n lähinnä siksi, että sen väestö voisi integroitua Suomeen ja ”sekoittaa pakan”, jolla hän luultavasti tarkoittaa suomalaisten geneettistä sulautumista rajojen yli vyöryvään turkkilaisväestöön. Meriläinen tunnustaakin, että EU on väline kansallisvaltion tuhoamiseen.
Jostain syystä hän ei kuitenkaan kerro kuka kustantaa rajoja ylittävien vapaamatkustajien elämän tulevassa vapauden valtakunnassa. Olisi mukava kuulla Meriläisen valistunut arvaus, kuinka pitkään suomalaiset jaksavat maksaa veroja valtiolle ja EU:lle, jotka lahjoittavat huomattavan osan keräämistään varoista täysin vieraille ja kiittämättömille ihmisille, joiden kanssa veronmaksajilla ei ole mitään historiallista, geneettistä, kielellistä ja kulttuurista yhteyttä. Veronmaksajille on ollut mielekästä kustantaa hyvinvointivaltio niin kauan kuin rahat menevät oman yhteisön jäsenille, mutta maksuhalukkuus voi vähentyä dramaattisesti, jos poliittinen eliitti oman pakkomielteisen idealisminsa vuoksi lyö laimin kansan edun. Aitoa ja kestävää lojaalisuutta löytyy maailmasta harvoin muualta kuin kansallisesta identiteetistä, jonka voimaa on turha väheksyä, sillä nuoret miehet ovat valmiita vaikka kuolemaan isänmaan, perheen ja suvun puolesta. Tämän todistavat Suomen tapahtumat vuosina 1939–40, jolloin maata uhkasi internationalistisen veljeyden armeija. Nykyään kukaan ei ole valmis vapaaehtoisesti kuolemaan internationalistisen yhteisön kuten EU:n puolesta, siksi punavihreät kuten Rosa Meriläinen kannattavatkin ymmärrettävästi palkka-armeijaa!
Lopussa Meriläinen pyrkii toimittajan vaatimuksesta tarkentamaan ohjelman alkupuolella ollutta kysymystä julkisen ja yksityisen erottamista yhteiskunnassa. Jälleen kerran Meriläinen ei tuo esiin mitään selkeästi artikuloitua argumenttia, vaan ainoastaan kommentin, että ”seksielämä on myös poliittista”. Vaikka hän tuomitsee valtion puuttumisen ihmisen yksityiselämän valintoihin, heijastaa hänen sukupuolielämää koskeva kommenttinsa 1960-luvun radikaalivasemmistolaista ”tiedostavaa” ajattelua, jossa nimenomaan yksityisinä pidetyt asiat halutaan politisoida ja tuoda julkisuuteen. Yle ja sen toimittajat näyttävät tuntevan edelleen nostalgista lukkarinrakkautta 60-lukulaiseen radikalismiin ja sen uusvanhoihin kannattajiin kuten Rosa Meriläiseen, koska antavat heille ainakin radion puolella jatkuvasti ilmaista mainostilaa. Tällä kertaa punamädätyksen asiaa ei ajanut liikkeen terävin äly, mitä on pidettävä ikävänä tiedotustappiona.
-->
