YLEN KOOTUT SELITYKSET SUNNUNTAIN VAALEISTA JA IMATRASTA

Matteo Renzi ja EU hävisivät – Italian kansa ja Eurooppa
voittivat.

Punavihreän poliitiikan takuumiehenä toimiva Yle riemuitsi eilisestä Itävallan presidentivaalien tuloksesta, sillä sen voitti "vihreä" kosmopoliittivanhus Alexander van der Bellen. Jutussa Itävallan presidentinvaalit: "Äänestäjät ymmärsivät, että maltillisten edustajien voiton eteen on työskenneltävä" kerrotaan Ylen Eurooppa-kirjeenvaihtaja Dan Ekholmin näkemyksistä. Toisin kuin Brexitin ja Trumpin voiton jälkeen Ekholm loisti eilen tv-uutisissa kuin Naantalin aurinko ja valoi uskoa punamädättävän imperiumin vastaiskuun:

Maltilliset äänestäjät ymmärsivät, että nyt pitää tehdä jotain. Ei voi pitää itsestäänselvänä, että maltilliset edustajat voittavat, vaan sen eteen on tehtävä töitä. Näin monet itävaltalaiset ovat sanoneet.

(((Valtamedian))) massiiviset pelottelukampanjat tekivät tehtävänsä ja etenkin naiset näyttävät äänestäneen van der Belleniä. Tämä on sikäli erikoista, koska tuleva presidentti kannattaa liberaalia kansanvaellusta, jonka seurauksena myös Itävallassa naiset ovat joutuneet turvapaikkasiirtolaisten petomaisten hyökkäysten ja raiskausten uhreiksi. Yllättävä vaalitulos kertonee kollektiivisesta Tukholman syndroomasta sekä naisten halusta antautua aggressiivisimmille ja näennäisesti miehekkäämmille maahantunkeutujille. Näköjään Itävallassakin asioiden on mentävä vielä huonommin, jotta ne voisivat joskus parantua.

Punavihreät ja heidän oikeistoliberaalit aisankannattajat eivät kuitenkaan ehtineet montaa tuntia poksautella samppanjapulloja, kun Italiasta tuli ikävä EU-vastainen vaalitulos. Kansa hylkäsi pääministeri Matteo Renzin ajaman perustuslain muutosehdotuksen selkein prosenttiluvuin 60–40. Kansallista suvereeniteettia kannattaville eurooppalaisille vaalitulos ei ollut tasoitus suhteessa Itävallan presidentinvaaleihin, vaan 2-1 johtomaali, sillä Italian tuloksella on konkreettisia vaikutuksia EU:ssa, kun taas Itävallan presidentillä on ainoastaan symbolista valtaa. Ylen Italian kirjeenvaihtaja Petri Burtsov pitää vaalitulosta luonnollisesti epätoivottuna jutussaan Renzi pelasi upporikasta ja rutiköyhää – Mitä Italiassa nyt tapahtuu?, jossa hän monien muiden selitysten lisäksi väittää, että ikävästä vaalituloksesta olisi haittaa pankkisektorille ikään kuin sen ongelmaluotot olisivat jotenkin kadonneet toisenlaisella äänestystuloksella:

Renzin eron luoma epävakaus on myrkkyä Italian vaikeuksissa oleville pankeille. Maan pankkisektorille on kasautunut 360 miljardia euroa ongelmaluottoja, jotka painavat niiden taseissa.

Ihmiset Italiassa ja Euroopassa ovat alkaneet vihdoin ymmärtää, ettei ihminen elä pelkästään leivästä, jonka vuoksi kansallinen identiteetti ja kulttuuri ovat nousseet keskeiseen asemaan eurooppalaisten sydämissä. Koska kansallisiin kysymyksiin vihamielisesti suhtautuva EU-eliitti ei ole kyennyt edistämään edes sen pääuskontoa talouskasvua, on selvää, että Unionin vastaisuus on vain kasvanut ja tulee kasvamaan edelleen. Tämä tulee tuntumaan median ja kansoistaan piittaamattoman poliittisen eliitin krooniseksi yltyneenä peppukipuiluna. Ranskan ensi kevään presidentinvaalit näyttävät, sortuuko tämän uuden ajan Neuvostoliitto lopullisesti. 

                                                         ****************************

Sunnuntaina Imatrassa sattunut häikäilemätön kolmoissurma on ravisuttanut koko Suomea, mutta siitä huolimatta valtamediat eivät ole malttaneet käyttää tapausta kyynisesti hyväkseen. Tapaukseen vedoten monissa jutuissa halutaan riisua alamaiset aseettomiksi ja siivota internet totuuspuheesta, josta valtavalhemedia käyttää kulttuurimarxilaista termiä vihapuhe.

Liberaalin totalitarismin pää-äänenkannattaja Helsingin Sanomat oli ensimmäisten joukossa lietsomassa asekammoista hysteriaa jutussaan Imatran surmatyöt nousivat isoksi uutiseksi maailmalla – ”Osoitus maan aseongelmasta”. Uutisen retorisena keinona vedotaan suomalaisten turhamaisuuteen – "mitähän meistä nyt siellä ulkomailla oikein ajatellaan!". 

Ylen verkkosivujen uutisessa Imatran kolmoissurmasta epäilty vaikenee – poliisi ei epäile teolle poliittisia tai ideologisia syitä jo otsikossa pähkäillään olemattomia poliittisia syitä. 10-15 vuotta sitten moinen spekulointi olisi ollut mahdotonta, mutta nyt median ohjaaman julkisen keskustelun vuoksi "ääriryhmiä" aletaan epäillä lähes kaikesta yhteiskunnallisesta ikävästä. Poliittisella motiivilla leikittely on tietoista, sillä näin valtamediat ja poliitikot haluavat pitää yllä keskustelua maata muka uhkaavasta ekstremismistä, joka ei ole muuta kuin pelkkä olkiukko, jolla yritetään oikeuttaa orwellilaista lainsäädäntöä. Ylipäätään median puhe "ääriliikkeistä" on pelkkää häveliästä kiertoilmaisua, sillä todellisuudessa termillä halutaan viitava vain ns. äärioikeistoon. Kansanedustaja Heikki Ritavuoren murhan 1922 jälkeen Suomessa ei ole tehty ainuttakaan harkittua poliittista murhaa, mutta otsikoiden perusteella media näyttää odottavan sellaista vesi kielellä.  

Imatra-uutisoinnin pohjat veti tällä kertaa Iltalehti, jonka pääkirjoitusjutussa "Vihapuhe saattanut lietsoa veritekoihin" (5.12.2016, vain paperiversio) Jyrki Vesikansa koplaa ontuvasti satunnaisen kolmoissurman viime aikaisiin populistisiin virtauksiin. Vesikansa käyttää Imatran tapausta keppihevosena, jotta vanhanaikainen valtavalhemedia herättäisi "lainsäädännöllistä keskustelua", jonka päämääränä on tukahduttaa sen pahin vihollinen, vapaaseen ja ilmaiseen informaatioon perustuva Internet. Kiistanalaisena persoonana tunnettu kansalaisaktivisti Pekka Kemppainen analysoi verraten terävästi Iltalehden vainoharhaista purkausta:

Jyrki Vesikansa viittaa otsikoinnillaan Imatran äskeiseen tapaukseen, jossa ilmeisen häiriintynyt mies tappoi kolme sivullista. Unohdinkin: "Sivullinen t. ohikulkija" sana onkin jo varattu toisiin tarkoituksiin. Sanotaan siis, että surmaaja riisti hengen kolmelta sattumalta kohteekseen joutuneelta henkilöltä, ja haavoitti yhtä, niin ollaan täsmällisiä. 

Iltalehden päätoimittaja mainitsee Donald Trumpin, Brexititn ja PS:n "jytkyn". Aivan oikein hän ymmärtää, että po. ilmiöt ovat purkaneet tyytymättömyyttä: "Tyytymättömyyttä purettiin myös äänestämällä Donald Trumpia...." Jokin hänen arviossaan kuitenkin mättää. 

Vesikansa täsmentää: "Kauan jatkunut vihapuheen kylväminen huipentui Imatran kaupunginvaltuuston puheenjohtajan ja kahden toimittajan surmaamuiseen..." 

Näin hän kirjoittaa tietämättä lukeeko surmaaja lehtiä lainkaan tai seuraako nettiä. Surmaajan motiivista poliisi on kertonut vain, ettei mitään viitteitä siitä ole vielä saatu. Toki on hyvä, jos lehti paljastaa sellaista, mitä eivät viranomaiset ole vielä kertoneet, mutta tässä tapauksessa en usko, että mitään motiivia on tiedossa, -ehkei surmaajalla itselläänkään. 

Imatran murhenäytelmän liittäminen "vihapuheen" liukuvaan käsitteeseen saattaakin vaikuttaa juuri sillä tavalla, mitä päätoimittaja Vesikansa tarkoittaa, kun hän viittaa vihapuheeseen: Politisoi yksittäisen henkilön tuhoisan häiriökäyttäytymisen, ja luo joillekin motiivia tai tekosyytä "kostoon". 

Vesikansan omasta kynästä lähtenyt pääkirjoitus tekee näin *vihapuheen* tehtävän: Kannustaa väkivallan kierteeseen. 

Siitä onkin tänään tasan vuosi, kun poliisi Suomen pääkaupungissa joutui käyttämään mellakantorjuntavarustusta väkivaltaisesti käyttäytyviä mielenosoittajia kohtaan, näiden yrittäessä hyökätä ihmisten kimppuun. Mieleastäni on aihetta tarkastella, oliko tämän aggression takana *vihapuhetta*.

On syytä ihmetellä miksi valtamediat ovat sairaalloisen kiinnostuneita siitä, mitä tavallinen tuulipukukansa mölisee internetissä. Kyllä maailmaan on ennenkin puhetta mahtunut, mutta ei niistä silti ole otsikoita revitty. Median paniikki-ilmapiiristä kertoo jotain se, että se ottaa peräkylän Esson pöytäpuheet, jotka ovat nyt siirtyneet nettiin, tosissaan ja tekee niistä näyttäviä "uutisia". 

Imatran tragedian kohdalla kärpäsestä tehdään härkänen Ylen toimittaja Kristiina Tolvasen jutussa Miksi some täyttyi heti Imatran tragedian jälkeen huhuista? Näin vastaavat trolli, ulkoministeriö ja poliisi. Nettisössötyksen märehtimisellä uskotellaan, että kyseessä olisi muka joku suurempikin ongelma – siis muillekin kuin omaa agendaansa ajaville mimosan herkille toimittajille. Median ja poliittisen eliitin käymä sota nettitrolleja ja valheellisia uutisia vastaan on tosi asiassa rehellisten uutisten sensurointia, niistä vaikenemista.

YLE KOMPPAA KULTTUURIMARXILAISTA HISTORIANTUTKIMUSTA

"*uhoa fasismi!"

Viime viikolla Helsingin Sanomat ja sen vanassa muut monoliittisen liberaalilehdistön aviisit kirjoittivat posket innosta hehkuen kolmen historiantutkijan "tabuja rikkovasta" kirjasta Suomalaiset fasistit (WSOY, 2016). Arvatenkin myös Ylellä ovat sormet syyhynneet, mutta propagandatehdas päätti herkutella aiheella vasta tällä viikolla, jotta fasismista märehtimistä ja siitä käytävää "yhteiskunnallista keskustelua" voitaisiin pitkittää. Mediassa tutkimuksen puolestapuhujana on ollut kirjan kolmesta kirjoittajasta suurimman työn tehnyt Oula Silvennoinen, joka tunnetaan pahamaineisena kulttuurimarxilaisena tendenssitutkijana, joka on viime vuosina etsinyt historian "kipupisteitä" vain kansallismielisistä ja oikeistolaisista piireistä. Silvennoinen paljastaa Ylen jutussa Tutkija: Suomessa on hyvä kasvualusta fasismille tekevänsä tutkimuksellaan jälleen kerran mitään häpeämätöntä historiapolitiikkaa, mutta tämä ei saa toimittaja Hilkka Säävälässä aikaan mitään reaktiota, vaan hän pitää ilmeisesti vasemmistolaisesti vinoutunutta  historiantutkimusta maan tapana.

Silvennoinen ei ole julkisuuden hakuisuudessaan  todellakaan mikään eilisen teeren poika, sillä Yle Watch noteerasi herran aikaisemman kansallisvihamielisen kampanjan syksyllä 2013, kun hän julkaisi kirjan Tuntematon Lauri Törni yhdessä dosentti Juha Pohjosen kanssa. Tendenssitutkijoiden yritys pukea päälleen sankaritutkijoiden viittaa paljastettiin kylmästi:

Näitä "myyttien paljastajia" motivoi oikeastaan vain narsistinen halu olla sankarillisia Totuuden esitaistelijoita pahaa ja valheellista isänmaallishenkistä lohikäärmettä vastaan. Herrojen monomaanisen natsimetsätyksen peilikuvana on sokeus vasemmiston pimeille puolille, mikä kertoo paljon heidän poliittisista motiiveistaan. Varsinkin Oula Silvennoisen kohdalla kyse taitaa olla henkilökohtaisesta ristiretkestä, sillä tutkija väitti vuonna 2008 ilmestyneessä vätiöskirjassaan, että  saksalaisilla oli Pohjois-Suomessa Einsatzkommando Finnland-yksikkö! Tällä "paljastuksella" hän yritti syyttää suomalaisia vihjaamalla että meillä olisi kansana ollut jotain tekemistä väitetyssä juutalaisten kansanmurhan yrityksessä.   Tällaiset tendenssitutkimukset ovat varmaan sitä tervetullutta suomalaisuuden epädramatisointia kuten Tarja Halonen aikoinaan totesi. Käytännössä kyse on vain vasemmistolaisten halusta näyttää keskisormea isänmaalliselle kansanosalle. 

Jo tuolloin Silvennoinen kärhämöi entisen historian dosentin ja kansanedustaja Jussi Niinistön kanssa Törni-kirjasta. Niinistö osoitti jo tuolloin, että varsinkin Silvennoinen haluaa esiintyä jonain sankarillisena myytinmurtajana historiantutkimuksessa: 

Jussi Niinistö ei usko uuden elämäkerran kirjoittajien väitteitä siitä, että aikaisemmissa teoksissa Törnistä olisi annettu todellisuutta vastaamaton kuva. Niinistö kyseenalaistaa kirjoittajien tavan esiintyä myytinmurtajina ja pitää heidän väitteitään tarkoitushakuisena kohun lietsomisena, jonka tarkoitus on edistää kirjan myyntiä.

Kulttuurimarxilainen henki on yliopiston humanistisissa tutkimuksessa niin vahva, että tutkijat ovat synnyttäneet ideologisesta hegemoniastaan huolimatta vainoharhaisen käsityksen, että "taantumuksellisten" salaliitto estäisi tuomasta esiin kaikkialla vaanivaa fasismia. Silvennoinen on vasemmistolaiseen tapaan myös pitkävihainen, sillä hän on lähes kaikissa tuoreissa haastatteluissa mollannut nykyään ministerinä toimivaa Niinistöä "fasismin ja terrorin vähättelystä". Viileään tyylinsä Niinistö vastasi punertaville tutkijapojuille blogissaan muun muassa näin:

Olisiko minun pitänyt ymmärtää paheksua lapualaisten toimintaa, demonisoida aikalaisia, vähätellä liikkeen merkitystä ja ylipäätään katsoa tämän päivän arvomaailmasta 1930-luvun alun Suomea? Siis mitätöidä Lapuan liikkeen historiallinen merkitys sen väkivallantekojen takia? Olla siis poliittisesti korrekti, ei objektiivinen. – Nykyiselle tutkijapolvelle ei taideta enää opettaa rankelaista tavoitetta ”Wie es eigentlich gewesen…”

Vaikka mediakohu on ollut valtava, suomalaisesta fasismista kirjan kirjoittaneet Oula Silvennoinen, Marko Tikka ja Aapo Roselius eivät  tarjoa tutkimuksellisesti juuri mitään uutta, sillä aiheesta on julkaistu lähes kaikki oleellinen laajasti ja perusteellisesti kymmenissä kirjoissa. Ainoa "uudehko" 60-lukulainen piirre teoksessa on sen avoin kulttuurimarxilaisuus, jossa vähätellään kommunismin uhkaa sotien välillä ja nimetään väljin perustein kaikki vuotta 1945 edeltävä autoritäärisyys ja isänmaallisuus fasismiksi. Tämän leimakirveen avulla tutkijapolitrukit siiten hyökkäävät kaikkea sitä vastaan, joka ei ole linjassa nykyajan valikoivan suvaitsevaisuuden ja rappioliberalismin kanssa. Yksinkertaisesti sanottuna tutkijapojut politikoivat, tekevät historiapolitiikkaa kansaa halveksuvan poliittisen ja kulttuurisen "eliitin" hyväksi.

Fasismin lohikäärmettä etsiessä poikien johtopäätökset saavat aikaan kummallisia lopputuloksia, jos olemme yhtä mieltä heidän fasismi-tulkintansa kanssa. Tutkijatrion mukaan kansallisen identiteetin vaaliminen ja rajaaminen meihin ja muihin on fasismia, mikä tarkoittaa käytännössä sitä, että suurin piirtein jokainen maailman noin parista sadasta kansallisvaltiosta olisi pohjimmiltaan fasistinen. Tällaiset löylyn lyömät puheet ovat onneksi herättäneet jotkin tervejärkisimmät valtamedian toimittajat punaliberaalista horroksesta ja torpanneet yksiselitteisesti tutkijapojujen teelmyksen. Eräs heistä on Iltalehden kolumnisti Jyrki Vesikansa:

Historioitsijat ovat saattaneet ymmärtää liiankin pitkälle ihmisten toimivan aikansa edellytyksissä. Muutoin vaikkapa keskiajan tutkiminen olisi lähinnä kauhistelua. Kolmikko julistaa sen sijaan tiukkoja tuomioita omista lähtökohdistaan. Kommunismin uhka kiistetään niin 1920- ja 1930-luvuilla kuin sotien jälkeen.   

Pääsynti on kansallismielisyys. Ilmeisesti jokainen leijonille hurraava on siis fasisti? Kannattaisi varoa venäläistä tapaa leimata jokainen vastustaja fasistiksi - ehkä ruotsalaista moralismiakin. Elävä, terve kansallishenki saattaisi auttaa Suomea nykyisessä kriisissä.