SISÄMINISTERIÖN TYÖRYHMÄN JA YLEN MIELESTÄ SANANVAPAUS EI KUULU KANSALLISMIELISILLE

Arkkipiispa emeritus Kari Mäkinen ja poliittisesti korrekti
taulu muslimi-Jeesuksesta, joka vihaa valkoista
heteromiestä. "Tarkotit loukata!!1!"

Mitä tyytymättömäksi kansa käy vieraita intressejä palvelevien päättäjien ja vaikuttajien politiikkaan, sitä vihamielisemmin hallitseva nomenklatuura käy omaa kansaansa vastaan. Tämä käy selväksi eilisessä Yle-uutisessa Työryhmä esittää kansallista vihapuheen vastaista toimintaohjelmaa – Ehdotuksissa mukana myös lakimuutoksia. Jo se seikka, että kyseinen viidennen kolonnan työryhmä on ylipäätään perustettu, kertoo karua kieltään kansanvihollisten soluttautumisesta maan virkamieskuntaan muodostaen näin Syvän valtion ytimen. Siksi ei ole yllättävää, että virkamiehet ovat valinneet sisäministeriön vihapuhetyöryhmän vetäjäksi punaisena arkkipiispana tunnetun Kari Mäkisen. 

Viime vuonna mädätystyöstään eläkkeelle jäänyt arkkipiispa on päässyt nyt todellisen kutsumustehtävänsä pariin. Toki hän saattoi jo vasemmistoliberaalina troijalaisena tehdä myyräntyötään kirkon saattamiseksi muslimeja kumartavaksi homofoorumiksi. Sisäministeriön työryhmässä hänen ei ole kuitenkaan enää tarvinnut peitellä tulipunaista ideologiaansa, vaan on voinut täysin avoimesti ajaa kulttuurimarxismiin kuuluvaa repressiivistä toleranssia. Siinä marxilaisille ihanteille vastakkaisia ideoita ja käsityksiä ei tule suvaita ja niitä esittävät ihmiset tulee mustamaalata – ja toisaalta länsimaiselle kulttuurille tuhoisat ideat tulee nostaa päivänvaloon tekemällä niistä hyväksyttäviä ja tavoiteltavia.

Työryhmän johtajana Mäkinen on voinut luultavasti itse päättää sen koostumuksesta. Jäsenluettelon perusteella kyseessä on varsinainen Mäkisen The Punamädätys Dream Team, johon kuuluvat ne tutut Usual Suspects:

-valtionsyyttäjä Leena Metsäpelto,Valtakunnansyyttäjänvirasto
-Elina Grundström, Julkisen sanan neuvosto
-toimittaja ja tietokirjailija Tuomas Muraja, YTT, tutkijatohtori (Jyväskylän yliopisto)
-Reeta Pöyhtäri
-OTT Stiina Löytömäki
-rikoskomisario Pekka Hätönen, Helsingin poliisilaitos
-Kati Ruohonen, Suomen Somalialaisten Liitto ry
-Alina Heywood, Etnon edustaja, Suomen Nuorisovaltuustojen liitto ry ja sosiaalipsykologi
-koulukuraattori Minttu Salminen
-Some-turva ja erityisasiantuntija Robin Harms, Yhdenvertaisuusvaltuutetun toimisto
-Hankkeen sihteeristönä ja ohjausryhmänä toimi kehittämispäällikkö Tarja Mankkinen (pj), sisäministeriö
-poliisitarkastaja Måns Enqvist, Poliisihallitus (Yle Watchin vanha tuttu hänkin)
-opetusneuvos Heli Nederström, opetus- ja kulttuuriministeriö
-neuvotteleva virkamies Yrsa Nyman, oikeusministeriö, 
-Nymanin varajäsenenä johtaja Johanna Suurpää, oikeusministeriö.
-Lisäksi kokouksiin on osallistunut asiantuntijana hankepäällikkö Milla Aaltonen, oikeusministeriö.

Kokouksissa kuultiin seuraavia asiantuntijoita:

-professori Atte Oksanen, Tampereen yliopisto
-professori Marjo Kaartinen, Turun yliopisto
-professori Jaana Hallamaa, Helsingin yliopisto
-sovitteluasiantuntija Miriam Attias
-tiedottaja Päivi Ojanperä, Tasa-arvovaltuutetun toimisto.

Keskustelussa vihapuheesta pitäisi heti ensimmäisenä avata koko käsite ja tuoda esiin sen poliittisesti motivoitunut käyttötarkoitus. Vasta sitten kun suurelle yleisölle kerrotaan, että termin vihapuhe kehittivät vasemmistoliberaalit opiskelijat ja professorit Yhdysvaltain Itärannikon elitiityliopistoissa 1980-luvun lopulla valkoista identiteettiä ja perinteisiä perhearvoja vastaan, voidaan keskustelu aloittaa puhtaalta pöydältä. Sitä ennen kyse ei ole muusta kuin vasemmistolaisten arvojen junttaamisesta ja niistä poikkeavien ajatusten ajamisesta marginaaliin jopa lainsäädännön avulla. 

Toinen kysymys koskee vihapuheen väitettyä haitallisuutta ja yleisyyttä. Kenelle se on ongelma ja kuinka laajalle se on levinnyt? On todennäköisestä, että "ongelma" ei ole edes viime vuosina kasvanut, vaan sitä esiintyy lähinnä vain niillä internetin sivustoilla, joihin nykysensuuri ei ole vielä ulottanut lonkeroitaan. 

Kun asiaa taas kysytään arkkipiispa emeritus Kari Mäkisen johtamalta työryhmältä, sen antamassa vastauksessa kerrotaan ilman mitään tilastotietoja, että "Vihapuheesta on viime vuosina muodostunut niin suuri ongelma Suomessa, että sen kitkeminen edellyttää hallitusohjelman tasoisia toimia". Luonnollisesti silkkaa suomalaisvihaa huokuva työryhmä haluaa tehdä itsensä tärkeäksi paisuttelemalla ongelmaa, jota ei ole yksiselitteisen sananvapauden kontekstissa edes olemassa. Työryhmän näennäiseettinen puuhastelu on jälleen kerran yksi esimerkki verorahojen ja resurssien tuhlaamisesta uusmarxilaisten yhteiskuntainsinöörien harhaisiin projekteihin.

Sanovatpa työryhmän ideologiset "asiantuntijat" mitä tahansa, vihapuhe ei ole kansalaisille sen enempää kuin vähemmistöillekään ongelma, vaan ainoastaan vallanpitäjille. Käsitteenä vihapuhe onkin totuuspuhetta, josta norsunluutornissa elävä "eliitti" ei vain satu pitämään. Siksi totuuspuhe pitää kieltää erilaisin verukkein, joiden pohjalta työryhmä on kehitellyt peräti kaksitoista ehdotusta "vihapuheen ehkäisemiseksi".

Koska vihapuhetta ei mainita Suomen laissa eikä sitä ole määritelty muutenkaan tarkasti, se tarjoaa oivan stalinistisen työkalun Hyvien ihmisten oikukkaille päämäärille. Jos löyhä käsite saadaan vielä kirjattua lakiin, sitä voidaan venyttää mielivaltaisesti kulloistenkin poliittisten tarpeiden mukaan. Juuri tässä piilee takaovi totalitarismille demokraattisessa järjestelmässä. Siksi on oireellista, että kyseinen poliittisesti valittu pieni työryhmä määrittää omaehtoisesti vihapuheen kriteerit, jonka pohjalta aletaan kenties sorvaamaan uusia ajatusrikoslakeja uuden punavihreän hallituksen johdolla.

Lopulta tässä kaikessa on kyse euroopplaisesta perusoikeudesta, sananvapaudesta: joko sitä on tai sitten ei ole. Kuitenkin Ylen ja Mäkisen johtaman juntan mielestä kakun voi säästää syömällä se. 

Vihapuheesta keskusteltaessa esille nousee aina sananvapaus. Vihapuheen ja sananvapauden rajanvetoa pohdittiin myös työryhmässä. Mäkinen painottaa, että vaikka sananvapaus on luovuttamaton oikeus, sen perusteella ei kenelläkään ole oikeutta tuhota toisen ihmisen elämää.  

– Yhteiskunnassa ihmisillä vapaus liikkua minne he haluavat, mutta se ei tarkoita sitä, ettei heidän tarvitsisi noudattaa liikennesääntöjä, Mäkinen vertaa. Entinen arkkipiispa myös muistuttaa, että vihapuhe itsessään kaventaa sananvapautta pyrkiessään ohjaamaan muiden ihmisten puhetta ja käyttäytymistä. 

– Asian vakavuus näkyy historiaa peilatessa. Siellä missä vihapuheeseen ei ole tartuttu, eikä sen juurisyihin ole pureuduttu, se on purkautunut vihan tekoina.

Mäkinen tekee kummallisen ajatuksellisen loikan ikävien tosiasioiden sanomisesta kansanmurhaan, jolla hän tuskin viittaa tasa-arvovaltio Neuvostoliiton tekemään ukrainalaisten kansanmurhaan. On orwellilaisen absurdia ja kieroa väittää, että totuuspuheen l. vihapuheen tukahduttaminen ei olekaan sensuuria, vaan sen sijaan sitä edustaa johdonmukainen sananvapauden noudattaminen!

Mitä taas tulee monien yhteiskunnallisten konfliktien juurisyihin, niin monikulttuurin kritiikki ja siitä johdetut toimenpiteet nimenomaan estävät väkivaltaa synnyttävän etnisen kilpailun samalla maantieteellisellä alueella. Mikäli laillista ja laitonta kehitysmaalaisten invaasiota ei saa vastustaa hyvillä argumenteilla edes sanan voimalla, Mäkinen on valmis hylkäämään demokraattiset oikeudet ja antamaan vallan globaalia enemmistöä palveleville politrukeille.

                                                  ***********************************



Länsimaiden valtaapitävien räksyttävinä vahtikoirina toimivat valtamediat eivät takavuosina juurikaan vatvoneet sananvapauskysymystä, "vihapuhetta" ja vaalivaikuttamista. Siihen ei ollut syytä, koska vaalikarja noudatti pitkälti punaisen 1960-luvun arvoliberalismia ja äänesti aina valtaan kansojaan vihaavat keskustavasemmistolaiset valtavirtapuolueet. 

Vielä tuolloin omahyväinen globalistiklikki katsoi kansan syvistä riveistä nousevaa yhteiskuntakritiikkiä läpi sormien, koska sen viesti ei ollut vielä tavoittanut suuria massoja internetissä ja vaaliuurnilla. Sitä paitsi lännen varjohallitusten näkökulmasta oli täysin järkevää olla asettamatta ankaraa sensuuria ja kampanjoimatta toisinajattelijoita vastaan, koska tällaiset toimet olisivat tuoneet valtavaa julkisuutta länsimaiden aidoille oppositiovoimille. 

Kun vahinko pääsi sitten lopulta tapahtumaan Brexitin, Trumpin ja Itä-Euroopan kansallismielisten hallitusten muodossa, poliiitikot ja media eivät voineet muuta kuin reagoida erilaisilla tukahduttamistoimilla. Oman toiminnan kriittinen arviointi ja politiikan muuttaminen kansaa miellyttäväksi oli pois tämän tuholaislauman laskuista.

Tulevien eurovaalien kohdalla hallitsevan nomenklatuuuran aggressio nousevaa kansallismielisyyttä vastaan on saanut aikaisempaa epätoivoisempia muotoja. Suomessa tätä yksipuolista vaalityötä on alustettu mm. valtamedian viime vuonna aloittamalla vastuullista journalismia -kampanjalla, jonka tarkoituksena on uskotella, että vain hallitsevilla tiedotusvälineillä olisi hallussaan ainoa oikea tieto ja että kaikki muut ovat sen vuoksi valehtelijoita, valemedian edustajia. Jo tätä ennen Ylessä alkoi surullisen kuuluisa faktantarkastajien projekti, jonka tarkoituksena on syynätä täikammalla ainoastaan kansallismielisten ja konservatiivien uutisia. Tämä on ymmärrettävää, sillä faktantarkastajien keskeiset vaikuttajat kuten Johanna Vehkoo kannattaa punavihreitä puolueita ja kuuluu marxilaisfeministiseen lobbauryhmään nimeltä ajatushautomo Hattu.

Viime päivien kuvaava esimerkki "vastuullisesta journalismista" löytyy Ylen verkkosivuilla maanantaina julkaistusta maratonpitkästä propagandavyörytyksestä Läntiset yhteiskunnat ovat mätiä ja Notre Damen polttivat keltaliivit – nämä ja muut valheet leviävät valeuutisista elävissä ryhmissä. Toimittaja Anna Sarasteen stalinistisen syytöskirjelmän uskottavuutta on yritetty lisätä ulkomaisilla faktantarkistajien kirjoitusavulla. Jutun lopussa vielä mainitaan, että artikkelin kirjoittajat olivat saaneet taloudellista tukea Robert Bosch -säätiöltä ja n-ost-verkostolta "vastuulliselle journalismilleen". Kenellekään ei tule varmaankaan yllätyksenä, että Robert Bosch -säätiö on yhdessä George Sorosin Open Society -säätiön kanssa edistämässä kolmannen maailman maahanmuuttoinvaasiota Eurooppaan.

Mistään aidosta tutkivasta journalismista jutussa ei ole kyse, sillä Saraste kertoo, että "haastatellut asiantuntijat ovat tutkijoita, toimittajia, faktantarkistajia, ministeriöiden työntekijöitä, sosiaalisen median yhtiöiden edustajia ja aktivisteja". Toisin sanoen kyseiset auktoriteetit edustavat hegemonista valtaa eikä heillä ole siksi aikomustakaan kyseenalaistaa virallisia totuuksia, vaan vääristynyt suurennuslasi kohdistetaan ainoastaan nykyjärjestelmän kriitikoihin. Jonkinlaisesta kouristuksenomaisesta konformismista puolestaan kertoo se, että asiantuntuntijat katsovat jopa satiirisiksi tunnistettujen meemienkin kuuluvan disinformaation piiriin.

Kuten odottaa saattaa kirjoitus noudattaa tuttuun tapaansa Ylen perinteistä faktantarkastusta. Artikkelin mukaan sosiaalisessa mediassa jaettavista "valeuutisista" vastaavat vain kansallismieliset ikään kuin ilmiö loistaisi poissaolollaan vasemmistoliberaalien ja äärivasemmistolaissa agitaattorien päivityksistä. Kertomatta kun jää, että punaliberaalit massapostaavat ilman bännipelkoa hallusinaatiovasemmiston salaliittoteorioita ja valtamedian  poliittisesti värittynyttä virallista propagandaa omissa viiteryhmissään. 

Haukotuttavan pitkässä todisteluketjussa toimittajaryhmä uusintaa median viime vuosina esiin nostamaa ontuvaa meriselitystä, jonka mukaan "yhteiskuntarauhaa häiritsevä" populistinen EU-vastaisuus ja kansallismielisyys johtuisivat pääasiassa Venäjän hybridivaikuittamisesta. Tässä tarinassa osasyyllisiä ovat myös lännen kansallismieliset, sillä kansallismielisyyden katsotaan ajavan Venäjän etua. Tämän mediasadun kieroutuneen logiikan lopputulemana on, että kansallismielisyys on itse asiassa epäisänmaallista toisin kuin EU-federalismi ja Nato-kiima! 

Anna Sarasteen toimittama mielipideartikkeli tuo surullisella tavalla ilmi nykyjournalistien ideologisen korruption, joka näyttäytyy täydellisenä välinpitämättömyytenä ilmiselville tosiasioille. Sarasteelle tiedoksi, että populistien esiinmarssilla Euroopassa ei ole mitään tekemistä Venäjän kanssa, vaan syynä on kansalaisten tyytymättömyys harjoitettuun politiikkaan jäsenmaissa sekä koko EU:n organisaatiossa.



                                                  ***********************************