YLE KOMPPAA KULTTUURIMARXILAISTA HISTORIANTUTKIMUSTA

"*uhoa fasismi!"

Viime viikolla Helsingin Sanomat ja sen vanassa muut monoliittisen liberaalilehdistön aviisit kirjoittivat posket innosta hehkuen kolmen historiantutkijan "tabuja rikkovasta" kirjasta Suomalaiset fasistit (WSOY, 2016). Arvatenkin myös Ylellä ovat sormet syyhynneet, mutta propagandatehdas päätti herkutella aiheella vasta tällä viikolla, jotta fasismista märehtimistä ja siitä käytävää "yhteiskunnallista keskustelua" voitaisiin pitkittää. Mediassa tutkimuksen puolestapuhujana on ollut kirjan kolmesta kirjoittajasta suurimman työn tehnyt Oula Silvennoinen, joka tunnetaan pahamaineisena kulttuurimarxilaisena tendenssitutkijana, joka on viime vuosina etsinyt historian "kipupisteitä" vain kansallismielisistä ja oikeistolaisista piireistä. Silvennoinen paljastaa Ylen jutussa Tutkija: Suomessa on hyvä kasvualusta fasismille tekevänsä tutkimuksellaan jälleen kerran mitään häpeämätöntä historiapolitiikkaa, mutta tämä ei saa toimittaja Hilkka Säävälässä aikaan mitään reaktiota, vaan hän pitää ilmeisesti vasemmistolaisesti vinoutunutta  historiantutkimusta maan tapana.

Silvennoinen ei ole julkisuuden hakuisuudessaan  todellakaan mikään eilisen teeren poika, sillä Yle Watch noteerasi herran aikaisemman kansallisvihamielisen kampanjan syksyllä 2013, kun hän julkaisi kirjan Tuntematon Lauri Törni yhdessä dosentti Juha Pohjosen kanssa. Tendenssitutkijoiden yritys pukea päälleen sankaritutkijoiden viittaa paljastettiin kylmästi:

Näitä "myyttien paljastajia" motivoi oikeastaan vain narsistinen halu olla sankarillisia Totuuden esitaistelijoita pahaa ja valheellista isänmaallishenkistä lohikäärmettä vastaan. Herrojen monomaanisen natsimetsätyksen peilikuvana on sokeus vasemmiston pimeille puolille, mikä kertoo paljon heidän poliittisista motiiveistaan. Varsinkin Oula Silvennoisen kohdalla kyse taitaa olla henkilökohtaisesta ristiretkestä, sillä tutkija väitti vuonna 2008 ilmestyneessä vätiöskirjassaan, että  saksalaisilla oli Pohjois-Suomessa Einsatzkommando Finnland-yksikkö! Tällä "paljastuksella" hän yritti syyttää suomalaisia vihjaamalla että meillä olisi kansana ollut jotain tekemistä väitetyssä juutalaisten kansanmurhan yrityksessä.   Tällaiset tendenssitutkimukset ovat varmaan sitä tervetullutta suomalaisuuden epädramatisointia kuten Tarja Halonen aikoinaan totesi. Käytännössä kyse on vain vasemmistolaisten halusta näyttää keskisormea isänmaalliselle kansanosalle. 

Jo tuolloin Silvennoinen kärhämöi entisen historian dosentin ja kansanedustaja Jussi Niinistön kanssa Törni-kirjasta. Niinistö osoitti jo tuolloin, että varsinkin Silvennoinen haluaa esiintyä jonain sankarillisena myytinmurtajana historiantutkimuksessa: 

Jussi Niinistö ei usko uuden elämäkerran kirjoittajien väitteitä siitä, että aikaisemmissa teoksissa Törnistä olisi annettu todellisuutta vastaamaton kuva. Niinistö kyseenalaistaa kirjoittajien tavan esiintyä myytinmurtajina ja pitää heidän väitteitään tarkoitushakuisena kohun lietsomisena, jonka tarkoitus on edistää kirjan myyntiä.

Kulttuurimarxilainen henki on yliopiston humanistisissa tutkimuksessa niin vahva, että tutkijat ovat synnyttäneet ideologisesta hegemoniastaan huolimatta vainoharhaisen käsityksen, että "taantumuksellisten" salaliitto estäisi tuomasta esiin kaikkialla vaanivaa fasismia. Silvennoinen on vasemmistolaiseen tapaan myös pitkävihainen, sillä hän on lähes kaikissa tuoreissa haastatteluissa mollannut nykyään ministerinä toimivaa Niinistöä "fasismin ja terrorin vähättelystä". Viileään tyylinsä Niinistö vastasi punertaville tutkijapojuille blogissaan muun muassa näin:

Olisiko minun pitänyt ymmärtää paheksua lapualaisten toimintaa, demonisoida aikalaisia, vähätellä liikkeen merkitystä ja ylipäätään katsoa tämän päivän arvomaailmasta 1930-luvun alun Suomea? Siis mitätöidä Lapuan liikkeen historiallinen merkitys sen väkivallantekojen takia? Olla siis poliittisesti korrekti, ei objektiivinen. – Nykyiselle tutkijapolvelle ei taideta enää opettaa rankelaista tavoitetta ”Wie es eigentlich gewesen…”

Vaikka mediakohu on ollut valtava, suomalaisesta fasismista kirjan kirjoittaneet Oula Silvennoinen, Marko Tikka ja Aapo Roselius eivät  tarjoa tutkimuksellisesti juuri mitään uutta, sillä aiheesta on julkaistu lähes kaikki oleellinen laajasti ja perusteellisesti kymmenissä kirjoissa. Ainoa "uudehko" 60-lukulainen piirre teoksessa on sen avoin kulttuurimarxilaisuus, jossa vähätellään kommunismin uhkaa sotien välillä ja nimetään väljin perustein kaikki vuotta 1945 edeltävä autoritäärisyys ja isänmaallisuus fasismiksi. Tämän leimakirveen avulla tutkijapolitrukit siiten hyökkäävät kaikkea sitä vastaan, joka ei ole linjassa nykyajan valikoivan suvaitsevaisuuden ja rappioliberalismin kanssa. Yksinkertaisesti sanottuna tutkijapojut politikoivat, tekevät historiapolitiikkaa kansaa halveksuvan poliittisen ja kulttuurisen "eliitin" hyväksi.

Fasismin lohikäärmettä etsiessä poikien johtopäätökset saavat aikaan kummallisia lopputuloksia, jos olemme yhtä mieltä heidän fasismi-tulkintansa kanssa. Tutkijatrion mukaan kansallisen identiteetin vaaliminen ja rajaaminen meihin ja muihin on fasismia, mikä tarkoittaa käytännössä sitä, että suurin piirtein jokainen maailman noin parista sadasta kansallisvaltiosta olisi pohjimmiltaan fasistinen. Tällaiset löylyn lyömät puheet ovat onneksi herättäneet jotkin tervejärkisimmät valtamedian toimittajat punaliberaalista horroksesta ja torpanneet yksiselitteisesti tutkijapojujen teelmyksen. Eräs heistä on Iltalehden kolumnisti Jyrki Vesikansa:

Historioitsijat ovat saattaneet ymmärtää liiankin pitkälle ihmisten toimivan aikansa edellytyksissä. Muutoin vaikkapa keskiajan tutkiminen olisi lähinnä kauhistelua. Kolmikko julistaa sen sijaan tiukkoja tuomioita omista lähtökohdistaan. Kommunismin uhka kiistetään niin 1920- ja 1930-luvuilla kuin sotien jälkeen.   

Pääsynti on kansallismielisyys. Ilmeisesti jokainen leijonille hurraava on siis fasisti? Kannattaisi varoa venäläistä tapaa leimata jokainen vastustaja fasistiksi - ehkä ruotsalaista moralismiakin. Elävä, terve kansallishenki saattaisi auttaa Suomea nykyisessä kriisissä.