YLEN (RACE) MIX -OHJELMAN ETNISESTI POIKKEAVA KAKSIKKO TARJOAA POLIITTISTA KORREKTIUTTA VARHAISNUORILLE

Yle Mixin Jasmin Beloued ja Kiia Keskikylä.

– Mix viittaa myös sekoitukseen. Kun on Mix-karkkipusseja, niin olemme ehkä makein uutissekoitus lapsille.

Miksi verorahoin tuotetun varhaisnuorisolle suunnatun uuden uutispalvelun Yle Mixin juontajat Jasmin Beloued ja Kiia Keskikylä eivät ole ylivoimaiseen enemmistöön kuuluvia etnisiä suomalaisia? Vastaus on kaikille ilmiselvä: juontajien etninen tausta ja ulkoinen habitus on viesti sinänsä. Juontajavalinnallaan Yle haluaa antaa suomalaisuutta väheksyvän roturutsaavan viestin herkässä manipuloitavassa iässä oleville varhaisteineille. Tällä indoktrinaatiolla pyritään kasvattamaan globalistista "arvopohjaa" tunnustavaa uutta sukupolvea pian väistyvien demarieläkeläis-boomerien jatkoksi.

Suomalaisuutta väheksyvä etninen vinouma suomalaisten kustantamassa valtion valtamediassa pitäisi olla vakava julkisen keskustelun paikka, mutta Ylen uutisessa "Kommentoi tuonne alle, jos sulla on juttuaiheita" – Yle Mix on uutispalvelu lapsille, katso ensimmäinen video Areenasta tai Youtubesta juontajien poikkeuksellista taustaa ei edes sivuta, vaan jutussa käydään iloisen kepeästi läpi varhaisnuorten tarvetta "omille" uutisille.

Jokaisen vastuullisen suomalaisen, joka haluaa kasvattaa lapsistaan omilla aivoillaan ajattelevia kansalaisia, pitäisi jäkikasvunsa kanssa käydä kriittinen keskustelu Yle Mixistä ja sen katsomisen mielekkyydestä. 

On nimittäin selvää, että juontajina toimivat rotumuukalaiset eivät tule mitenkään edistämään etnisten suomalaisten identiteettiä. Päinvastoin, he tulevat tarjoamaan varhaisteineille valikoidusti mustavalkoisia uutisia, joissa vasemmistoliberaali rajat auki -globalismi on siististi cool, kun taas suomalaisten ja muiden eurooppalaisten etnonationalismi on sekä vanhanaikaista että pahaa. Lisäksi voi vain kuvitella, kuinka kritiikittömän palvovasti Yle Mix suhtautuu oman ikäpolvensa "pyhimyksen" Greta Thunbergin falskeihin mutta täynnä moralistista kiihkoa oleviin näkemyksiin ilmastosta.

Tämä kaikki on tuttua jo tavallisista Ylen uutisista, joita sen toimittajat kehtaavat vielä mainostaa "luotettavina ja vastuullisina". Ylen uutis- ja ajankohtaistoimituksen päätoimittaja Riikka Räisänen ymmärtää varsin hyvin, miksi Isosiskovaltiota edustavan Ylen täytyy osallistua kilpailuun nuorten uutistarjonnasta: 

– Kaiken somessa tarjolle vyöryävän sisällön keskelle tarvitaan myös luotettavaa ja vastuullisesti tehtyä uutisjournalismia lapsille, ikätasolle sopivasti kerrottuna, sillä lapset käyttävät todella paljon mediaa. Lapset ovat tärkeä yleisö uutisille, Räisänen sanoo.

Yle Mixin tuottaja Santtu Natri puolestaan rehvastelee kulissien takaa, että "Yle Mix kertoo sen, mitä juuri nyt on tarpeen tietää – olipa kyseessä uutiset koronasta, koulusta tai Trumpista". Orange Man Bad! Sehän tiedetään jo aikuisten uutisista, jotka voisivat yhtä hyvin olla Yle Mix.

POLITISOITUNEIDEN TUTKIJOIDEN HARJOITTAMAN PROJISOINNIN ANATOMIAA

"Poliisi!....täällä maalitetaan", tiuskaisi Teemu Tammikko 
os. Sinkkonen luettuaan Yle Watchin jutun.

Tutkijan arvovaltaa tarvitaan lähinnä fysiikan kaltaisissa luonnotieteissä selittämään maallikoille universumin ilmiöitä. Sen sijaan yhteiskunnassa totuudet ovat pitkälti hallitsevan järjestelemän määrittämiä ja ne muuttuvat aina kun järjestelmä vaihtuu. Näin kävi esimerkiksi sosialismin kohdalla. Vielä 1970-luvulla sosialistimaat uskoivat totuuksiensa järkähtämättömyyteen, mutta niihin luotettiin myös hämmästyttävän paljon länsimaissa, eikä ainoastaan sosialistien keskuudessa. Vasta kun reaalimaailma löi suoraan kasvoille, alkoivat muotiaatteita seuraavat massat kaikota sosialistien joukoista. Niin sanotut puhuvat päät eli mediassa näkyvät yhteiskuntatieteilijät eivät perinteisesti ole kumouksista juuri hätkähtäneet, vaan ovat muina miehinä kääntäneet takkia ja alkaneet saarnata vaikkapa uskoa länsimaisen liberaalidemokratian erehtymättömyydestä.

Vuoden 2008 talouskriisin jälkeen liberaalidemokratia on joutunut aiheuttamiensa ongelmien vuoksi puolustuskannalle. Järjestelmästä hyöytyvät ja sitä puolustavat tahot eivät tietenkään halua tunnustaa virheitään, vaan he projisoivat ne muualle. Järjestelmäkriisin tihentyessä demokratian irvikuvaksi muuuttunut liberaalidemokratia on tarvinnut lisää uskonsotureita, jotka puolustavat hallitsevaa nomenklatuuraa viimeiseen palkkapussiin asti. Nykyhegemonian intressien äänitorvena työskentelevä turkulainen Ylen toimittaja Merja Niilolan pitkä agendauutinen Tutkija: Some-raivo on uusi väkivallan muoto – Milloin ihmiset unohtivat, miten toisia kohtaan käyttäydytään? käyttää punaisessa yliopistossa marinoituneita asiantuntijoita, joiden vastaukset voisi napata suoraan NPC-pelirobotin meemeistä.

Ei ole sattumaa, että vasemmistolaisuudestaan tunnettu toimittaja Niilola käyttää juttunsa pääinformanttina Ulkopoliittisen Insituutin (UPI) vanhempi tutkija Teemu Tammikkoa. Vaikka nimi ei heti soittanut kelloja, kommenttien tyyli vaikutti jotenkin tutulta. Pieni salapoliisityön Yle Watchin arkistoon paljasti, että Tammikko onkin entiseltä sukunimeltään Sinkkonen. Nimenvaihdokseen on voinut vaikuttaa homoavioliiton kaltainen sivilisäädyn (sic) vaihtuminen, mutta todennäköisempi syy on Sinkkosen joutuminen naurunalaiseksi asiantuntijalausunnostaan, jonka Yle julkaisi jutussaan Totta vai ei: onko turvapaikanhakijoiden joukossa Isis-terroristeja? syyskuussa 2015.

Samaan aikaan hän kirjoitti Ulkopoliittisen Instituutin sivuille reteästi, että ISIS-järjestön väittäminen uhaksi on  vihaviesti, jota levittää vain paranodi äärioikeisto. Kun islamistijärjestön vähättely kävi mahdottomaksi, Tammikko os. Sinkkonen poisti vaihvihkaa tekstin UPI:n nettisivulta. Internet ei kuitenkaan unohda, joten lainaamme hävitetyksi uskotun tekstin erästä mehevää kohtaa vanhasta Yle Watchin kirjoituksesta:

Esimerkiksi satu Punahilkasta heijastaa hyvin tänä päivänä esiintyvää tarinaa pakolaisten joukossa Eurooppaan soluttautuvista terroristeista. Siinä päähenkilönä on pieni tyttölapsi (jopa kliseisen tyypillinen ”viaton uhri”), jonka kaikin mahdollisin tavoin paha ja iljettävä susi (ei siis ihminen, vaan jihadistinen terroristi) haluaa syödä (räjäyttää ilmaan, ampua, katkaista pään ja raiskata, järjestyksen ja tyylin saa vapaasti kuvitella itselleen sopivaksi). Sadussa susi naamioituu isoäidiksi (pakolaiseksi), jota Punahilkka tulee auttamaan (tässä mielessä Punahilkka heijastelee myös visiota sinisilmäisistä ”vihervasemmistolaisista suvakeista”) ja kysyttyään suurista silmistä ja hampaista (kännyköistä, Niken lenkkareista) joutuu lopulta suden syömäksi (visio Islamista, joka tuhoaa eurooppalaiset arvot ja kulttuurin massiivisen maahanmuuton ja terrorismin myötä).

Huvittavaa Tammikon os. Sinkkonen venkoilussa on se, että aluksi hän väitti ettei terroristeja ole tulossa Eurooppaan, mutta nimenvaihtamisen myötä hänestä tulikin käden käänteessä terrorismin torjunnan asiantuntija! 

Tammikolle terroristisesta väkivallasta ei vieläkään tule mieleen islamistit, vaan Niilolan kirjoituksen alussa hän tekee selväksi, että väkivallan mahdollisuus syntyy kabaalin äärioikeiston sanomisista:

Ulkopoliittisen instituutin vanhempi tutkija Teemu Tammikko sanoo, että päivä päivältä kärjekkäämmäksi käyvä puhe on yksi väkivallan muoto.  

– Väkivalta on löytänyt uusia foorumeita sosiaalisen median kautta. Some tekee mahdolliseksi poliittiseen väkivaltaan kuuluvan viholliskuvan rakentamisen ja sen helpon levittämisen.

Tammikon näkemys on silkkaa harhauttamista, koska hallitsevaa luokkaa edustava valtamedia rakentaa itse viholliskuvaa niistä muista, demonisoiduista äärioikeistolaisista. Tämä jos mikä jakaa kansaa, joka lienee median lietsoman vastakkainasettelun tarkoituskin. Vastaavasti poliitikot ovat takoneet kiilaa kansalaisten väliin tuottamalla maahan elintasosiirtolaisia, joita enemmistö suomalaisista vastustaa.

Terrorismin tutkijoissa näyttää vilisevän kummallisen paljon järjestelmää nuoleskelevia konformisteja  ja opportunisteja, jotka ovat päässeet pitkälle omaksumalla maan virallisen liturgian. Tutkija Leena Malkin näkemykset ovat rinnastettavissa Tammikon arvioihin, jotka perustuvat poliittisen johdon kannattamaan ideologiaan ja silkkaan mutu-pohjaiseen päättelyyn:

Myös terrorismin tutkija Leena Malkki sanoi hiljattain Sunnuntaisuomalaisen haastattelussa, että Suomessa on kehittymässä väkivallan mahdollistava ilmapiiri. Haastattelu on julkaistu mm. Kouvolan Sanomissa ja tästä pääset maksulliseen juttuun. Malkki sanoo, että ihmisten jaottelu eriarvoisesti "meihin ja muihin" on puhetta, jonka takana on halu oikeuttaa poliittinen väkivalta.

Tuleeko tutkija Malkille mieleen, miksi kansallisvaltiot ja rajat ovat ylipäätään olemassa? Mitä muuta kansallisvaltio on kuin erottautuminen muista, liitto, jonka tarkoitus on edistää oman ainutlaatuisen yhteisön hyvinvointia. Rajojen ylläpitäminen on an sich väkivaltaa, mutta niin on myös rajojen luvaton ylittäminen! Paljon hehkutettu monikulttuurikin voi toimia vain tältä perustalta. Jos taas uskotaan sosialistisesti kaikkien olevan meitä, miljardit siipeilijät voisivat tulla vapaasti saalistamaan kansakuntien sukupolvien ajan rakentamaa hyvinvointia. Vapaiden rajojen päätepisteenä on kantokyvyn romahtaminen ja kehittyneiden maiden muuttuminen yhdeksi suureksi Afrikaksi.

Vihan ja väkivallan suhdetta Suomessa tukinut Teemu Tammikko os. Sinkkonen taas näkee kuin tyhjästä syntyneen vihan olevan ilkeämielisten tahojen eli nationalistien keino vaikuttaa ihmisten poliittiseen käyttäytymiseen:

– Se on poliittista väkivaltaa, vaikkei fyysistä väkivaltaa käytetäkään. Niin sanotuissa maalituskampanjoissa useampi ihminen hyökkää vihaisilla tai uhkaavilla kommenteilla. Halutaan viestiä samalla muille: jos kommentoitte samalla tavalla, myös te joudutte kohteeksi.

Toki vihapuhetta on ollut aina eri muodoissa, Tammikko jatkaa. Mutta nyt voidaan sosiaalisen median kautta rakentaa aiempaa helpommin laajalle leviäviä viholliskuvia. Viholliskuvat ovat tärkeitä poliittisessa väkivallassa, tutkija muistuttaa.

Edelleen: Tammikko kaataa vain itselleen. Kyse ei ole mistään whataboutismista kun vertaa millä volyymilla valtiovalta vaikkapa Ylen avulla voi luoda geopoliittisia ja sisäpoliittisia viholliskuvia oman agendansa ajamiseen ja katsoa samalla, mikä mahdollisuus tavallisella kansalaisella on vaikuttaa Internetissä. Tarpeen tullen juuri korruptoituneella valtiovallalla on suurimmat resurssit käyttää väkivaltaa toisinajattelijoita vastaan (mm. sananvapauden ja kokoontumisvapauden kieltäminen), verrattuna netin kriitikoihin, jotka sattuvat arvostelemaan virallisen väkivaltakoneiston lakeijoita.

Pitkään Yle-vuodatukseen oli valittu vielä kolmaskin "asiantuntija", luultavaksi antamaan lisäuskottavuutta selvästi idelogisesti värittyneelle tendenssijournalismille. Viestintäoikeuden professori Päivi Korpisaari vinkuu maalittamisesta, lausumattomana toiveena saada totaalinen nettikielto tietyille ihmisille:

Viestivyöryn maalitauluksi voi nykyään joutua kuka tahansa. Kohteena voi olla kokonaisia ammattiryhmiä. Suut halutaan suppuun esimerkiksi poliisilta, syyttäjiltä, tutkijoilta, toimittajilta, vanginvartijoilta tai vaikkapa Kelan virkailijoilta.

Some-tuhot ovat toisinaan myös silkkoja vahinkoja. Viestintäoikeuden professori Päivi Korpisaari sanoo, että syy maaliksi joutumiseen voi olla sekin, että ihminen on vain väärässä paikassa väärään aikaan.

Vallankäyttö näyttää muutoinkin kiinnostavan haasteltuja. Tutkija Teemu Tammikko pitää somea vaarallisena, koska karvalakkikansa voi vielä toistaiseksi laukoa mielipiteitään muitten luettavaksi kuten toimittajat suurilevikkisissä lehdissään:

Tutkija Teemu Tammikkoa on kiinnostanut sosiaalinen media nimenomaan harkitun vallankäytön aseena. Toiminta, jossa ohjatulla hyökkäyksellä nakerretaan yhteiskunnan peruspilareita, instituutioita ja valtioita.

– Hyökkäykset kohdistuvat varsinkin mediaan. Nähdään, että media on vallankäytön väline. Väitetään myös, että oikeus, syyttäjälaitos ja poliisi ovat politisoituneet.

Näin sanoo systeemin mies, joka pitää itsestään selvänä lähtöoletuksena median hyväntahtoisuutta, rehellisyyttä, tasapuolisuutta ja objektiivisuutta. Vain valtamedialla pitäisi olla oikeus ohjata tiedotuskampanjoillaan väärin ajattelevaa kansaa. Siksi mediaa, syyttäjälaitosta ja poliisia arvosteleva kansalainen ei voi olla muuta kuin pahantahtoinen rasisti, Venjäjän trolli tai muutoin vainoharhainen, joka ei ymmärrä omaa etuaan.

Tutkija Teemu Tammikko kertoo kärjistyneen populismin keinovalikoimasta. Siihen kuuluu huolen nostattaminen siitä, että yhteiskunta on mätä, myös politiikka on mätää ja valta on ainoastaan eliitillä.

Eikö näin sitten ole? Vai onko valta sittenkin Saarijärven Paavolla ja Pihtiputaan mummolla? On jotenkin surullista, että järjestelmään hirttäytynyt mies ei kykene muuhun kuin näin alkeellisesti väsättyihin olkiukkoihin.

Aggressiivisen verkkovaikuttamisen yleistyminen viittaa tutkija Teemu Tammikon mukaan myös järjestäytyneeseen vihaviestien tehtailuun. Hän arvioi monien valtioiden olevan tässä tehtailussa mukana. Propagandaa pusketaan ainakin Venäjältä. 

– Euroopassa on tahoja, jotka koettavat nakertaa Euroopan järjestelmää itsessään. Venäjän tiedustelupalvelu on ylläpitänyt erilaisia keinoja, joilla pyritään vaikuttamaan sosiaalisessa mediassa. On esimerkiksi valetilejä, joilla pyritään luomaan mielikuvaa, että jotakin asiaa tukee laaja joukko.

Tulihan se Venäjä sieltä pienen alkulämmittelyn jälkeen! Tammikon asiantuntijuus tässä asiassa on samaa luokkaa kuin Venäjää kaikesta maailman pahuudesta syyttävällä "Yle-asiantuntija" Janne "Rysky" Riiheläisellä. Nato-innokkuudesta tunnetun Ulkopoliittisen Instituutin äänitorvi ei kai voisi muuta väittääkään. Jos uskoisimme UPI:in, hybridivaikuttamisen monopoli olisi vain Venäjällä. Sitä vastoin liberaalidemokraattista hyvyyttä puolustava Yhdysvallat on tunnettu nimenomaan siitä, ettei se hyväntahtoisuudessaan halua vaikuttaa mitenkään muiden maiden asioihin. Siis mikäli uskomme Ylen lailla UPI:in asiantuntijaan.

UPI:n vanhemman tutkijan puheista jää päällimmäisenä mieleen vankkumaton usko nykyisen valtiovallan demokraattisuudesta, avoimuudesta ja nöyrästä halusta palvella kansalaisten tahtoa. Tämän kritisointi ja puhe hallitsevasta eliitiistä on pelkkää äärilikkeiden (lue: äärioikeiston) ilkeää pyrkimystä häiritä hyvin toimivaa yhteiskuntaa:

Samaa metodia käyttävät monet ääriliikkeet. Päämäärä on luoda epävarmuutta yhteiskuntaan ja epäluottamusta “hallitsevaa eliittiä” kohtaan.

Väliotsikon "Sananvapaus ei anna oikeutta sylkeä toisen päälle" alla päästään vihdoin perusteluihin, joilla sananvapaus ja epämiellyttävä totuus voidaan kieltää lakiteknisesti. Vipuvartena käytetään koodisanoja maalittaminen ja rasismi: 

Hyökkääjät vetoavat sananvapauteen ja oikeuteen esittää poliittista kritiikkiä. Mutta keinovalikoimaan kuuluvat myös valheet, huhujen levittäminen ja vääristely. 

Edellinen väite on väärä yleistys, jossa puheena on muutaman satunnaisen nettitrollin häirintä. Nämä toimivat kuitenkin oivallisina tekosyinä tulenaran poliittisen kritiikin kieltämiselle. 

Tammikon ironisesti mainitsema poliittinen elitti on juuri se taho, joka käyttää suojakilpenään Euroopan ihmisoikeusistuinta ikään kuin sen sana olisi jumalallinen auktoriteetti. Tosiasiassa Euroopan ihmisoikeusistuin on pelkkä liberalismin tasa-arvototalitarismin käsikassara:

Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on linjannut, ettei esimerkiksi rasistisilla ilmauksilla ei ole sananvapauden suojaa. Professori Päivi Korpisaari sanoo, että sanavapauteen vetoamalla ei voi talloa toisen ihmisen perusoikeuksia.

Suomessa amerikkalaistyyppistä  juristivaltiota ajava Lakimiesliitto on innokkaimmin ajamassa sosialistimaista tuttua lainsäädäntöä, jossa virkamiesten väärinkäytöksiä ja yhteiskunnan ylemmän kerroksen (nomenkaltuuran) tabuina pitämien järjettömyyksien kritiikki halutaan kriminalisoida. Itä-Euroopassa ja Suomessa 1970-luvulla puhuttiin neuvostovastaisuudesta, nyt orwellialaisen uuskielen sanastoon on juurrutettu termi "maalittaminen", jonka ovat lanseeranneet julkiseen käyttöön vasemmistojournalistien riveistä nousseet faktantarkastajat. Siksi ei ole yllättävää, että juuri toimittajakunta otti termin nopeasti arkikäyttöön:

Muun muassa Lakimiesliitto on kiirehtinyt tuomareihin, syyttäjiin ja poliiseihin kohdistuvan maalittamisen kriminalisointia. Nyt laki ei sano maalittamisesta yhtään mitään.  

– Kun joku nostaa ihmisen tikunnokkaan tarkoituksenaan, että muut ihmiset alkavat lähettää tälle viestejä, eivät lähetetyt viestit yksittäisinä ole useinkaan rangaistavia. Häirikköviestiryöppyjen alkuunpanijaa ei saada syytteeseen ja tuomittavaksi.

Toimittaja Anniina Walliuksen tapaan Merja Niilola ottaa esimerkiksi maalittamisesta punavihreän ylikomisario Jari Taposen tapauksen. Se käy ainakin Niilolalle todisteena systemaattisesta ja hirvittävästä maalittamisesta:

Helsingin poliisin ylikomisario Jari Taponen on tehnyt rikosilmoituksen kansanedustaja Ano Turtiaisen (ps.) tviitistä, jossa Turtiainen luonnehtii ylikomisarion kuuluvan "munattomaan nillittäjäryhmään". Kansanedustaja puolusti tviittiään sillä, että sananvapaus tarkoittaa "...vapautta sanoa mitä tahansa".

Niilola ei tietenkään paljasta tapauksen taustasyitä ja sen yleistä absurditeettia, jota tapaa lähinnä huumorintajuttomissa totalitaristisissa valtioissa. Emeritus professori Timo Vihavaiselta Taposen tekemän rikosilmoituksen pikkusieluinen politikointi ei sen sijaan jäänyt huomaamatta:

Mutta tässähän puhutaan jo enemmän asioista kuin sanoista. Sanat ovat kuitenkin nyt politiikassa se suuri juttu, josta riittää puhetta valtakunnan ylintä tasoa myöten. Yleiseksi vaikutelmaksi jää, että niistä ollaan e-r-i-t-t-ä-i-n huolestuneita – tai ollaan olevinaan. 

Aarno ”Loka” Laitinen puhui aikoinaan nipistelytieteestä viitatessaan niihin, lähinnä postmoderneihin tutkimusaloihin, joiden mielenkiinto kohdistui lähinnä erilaisiin loukkaantumisiin ja ainakin väitettyihin mielensä pahoittamisiin. Todettakoon, etteivät tutkimuksen keskiössä olleet höperöityvät eläkevaarit.

(...) Uusimmasta Suomen Kuvalehdestä huomaan, että siellä kolumnisti kirjoittaa otsikolla Solvaaminen on painostusta. Tämän yllättävän johtopäätöksen näyttävää oikeuttavan muutama letkautus, eritoten erään kansanedustajan eräästä aikuisesta poliisikomisariosta twitterissä käyttämä nimitys munaton nillittäjä.   

(...) Tuossa Suomen Kuvalehden jutussa huomiota herättää, että kirjoittajalla näyttää olevan suuri halu kieltää mehevien, kansanomaisten ilmausten käyttö ja peräti leimata se painostukseksi ja vaaraksi demokratialle. 

Tämä on jo sen tason käsitekikkailua, ettei se jää missään tupaillassakaan huomaamatta. Kyllä politiikasta kirjoittavilta täytyy edellyttää yleisönsä kunnioittamista. 

Mitä muuten tarkoittaa, jos jotakuta sanotaan munattomaksi nillittäjäksi? Itse törmäsin tuohon munaton-sanaan ensimmäisen kerran lukiessani D.H. Lawrencen romaania Lady Chjatterleyn rakastajaa vuoden 1961 käännöksenä. Siinä tosin puhuttiin munista monikossa. Englannissahan tuo ilmaus to have balls on normaalikieltä. 

Itse asiassa vasta 2000-luvulla näyttäisi tulleen tavalliseksi sanoa, että jollakin on munaa. Aivan erityisesti tyttöyhtyeillä sitä kuuluu nykyään olevan…

Artikkeli some-raivosta on sikäli hauska, että se paljastaa toimittajan ja haastateltujen oman raivon niitä kohtaan, joista he eivät satu pitämään polittisesti:

Somen myrkylliset ääripuheet pyörivät pääasiassa maahanmuuton, rasismiin liittyvien teemojen ja terrorismin ympärillä.

Toimittaja Niilolan havainto on puhdas subjektiivisesti syntynyt optinen harha. Hän on omasta asemastaan nähden kykenemätön tunnistamaan äärivasemmiston väkivaltaista vihanlietontaa kansallismielisiä vastaan. Yhtä lailla Niilolan kaltaisen keskiverto vasemmistolaistoimittajan on vaikea nähdä sateenkaarilasiensa takaa punavihreän lukeneiston ylimielisen halveksuvaa puhetta "junttisuomalaisista".

Ylen artikkellissa termiä ääriryhmä käytetään synonyymina "äärioikeistolle", joka käy selväksi Niilolan ottamista esimerkeistä. Äärivasemmiston ja muslimien vihamielinen puheenparsi eri lailla ajattelevista on punavihressä kuplassa eläville vallankäyttäjille täysin oikeutettua viestintää, jonka vuoksi heidän on mahdotonta nähdä siinä mitään kyseenalaistettavaa. Kun sitten tuulipukukansaan kuuluvat veronmaksajat vinoilevat vastavuoroisesti "paremmille ihmisille", ottavat nirppanokkaiset cityvihreät kritiikin vastaan kuin milleniaali-sukupolven lumihiutaleet. Toisaalta on ymmärrettävää, että cafe lattea litkivien besserwisserien keskuudessa paksun iho kasvattaminen on vaikeaa, varsinkin kun urbaaneja turvatiloja on tarjolla runsaasti.

Jutun kirjoittaneelle toimittajalle tuottaa selvästi ahdistusta tiettyjen sanojen käyttö omasta viiteryhmästään. Itsensä hyviksi ihmisiksi korottaneet vihervasemmistolaiset voisivat joskus yrittää rekisteröidä omaa puhettaan ja sitä, kuinka usein he päästävät suustaan sanan natsi tarkoittaen sillä lähes jokaista, joka on eri mieltä heidän kanssaan. 

Sosiaalisen median kova retoriikka ja sanasto on soluttautunut ääriryhmien some-kielestä osin jopa vallan kammareihin ja joskus myös median käyttöön. Alunperin esimerkiksi "suvakki" ja termi "vihervasemmisto’"olivat äärioikeiston käyttämiä haukkumasanoja. Nyt esimerkiksi vihervasemmisto-termi kelpaa mediallekin. Jotkut kansanedustajat ovat kutsuneet maahanmuuttajia "matuiksi" eli äärioikeistoa lainaten maahantunkeutujiksi.

Uutisartikkelin loppupuolella uudella Tammikko-sukunimellä esiintyvä tutkija näkee tavallisten ihmisten pelot vainoharhaisina äärioikeiston houreina. Tutkijalle varsinkin kansallismielisten puheet ovat jo sinällään tekoja, koska ne hänen mielestään mahdollistavat lähes väistämättä väkivallan. Sama logiikka ei kuitenkaan näyttäisi tutkijan mielestä pätevän äärivasemmiston ja muslimien retoriikkaan, koska niistä hän ei mainitse mitään. Yhteiskunnallinen uhka tulee vain ja ainoastaan liberaalien syntipukiksi valitsemasta "äärioikeistosta":

Teemu Tammikko sanoo, että aina on olemassa myös riski siitä, että uhkaavista sanoista joku siirtyy tekoihin.

– Ei tarvitse kovin kauas historiaan sukeltaa, kun näkee jostakin ryhmästä rakennettavan uhkakuvia. Silloin on olemassa vaara, että jotkut uskovat, etteivät pelkät sanat riitä, vaan reagoivat myös fyysisin teoin.

Ylessä on jo pitkään ollut mahdotonta tehdä juttua "vihapuheesta" ja "maalittamisesta" ilman että se liittyisi jollain lailla presidentti Donald Trumpiin. Kuinka ennalta-arvattavan ennakkoluuloisia Tammikon löysät, perustelemattomat heitot väkivallan ja Trumpin kannattamisen välillä ovatkaan:

Tammikon mukaan esimerkiksi silloin kun Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpin on katsottu puheissaan lietsoneen vihaa, ovat väkivallanteot lisääntyneet. Suomessa vallanpitäjien poliittisen kielenkäytön koventumisen, retoriikan ja sanaston muutoksen voi havainnollistaa kahden eturivin poliitikon twitter-riitaan.

On totta, että Yhdysvalloissa on viime vuosina esiintynyt tavallista enemmän poliittista väkivaltaa, mutta toisin kuin Tammikko uskottelee, väkivallan tekijät tulevat enimmäkseen vesikauhuisen äärivasemmiston riveistä. Tosiasia, josta kertoo mm. arvovaltaisen Chronicles Magazinen kirjoitus Who is really responsible for political violence?

Koska juttu some-raivosta rajoittuu tarkoituksellisesti vain "äärioikeistoon" ja perussuomalaisiin, myös kirjoituksen lopussa käsitelty poliitikkojen keskinäinen nokittelu  Twitterissä henkilöidään persujen puheenjohtaja Jussi Halla-ahoon. Aivan samanlaista, tosin paljon tosikkomaisempaa öyhötystä, löytyy vasemmistoliiton raivofemininisti Veronika Honkasalon ulostuloista, mutta sen esille ottaminen ei palvelisi artikkelin agedaa:

Onko keskustelukulttuuri lopullisesti muuttunut? Viestintäoikeuden professori Päivi Korpisaari lausuu muutaman lohdun sanan. Some-raivoonkin voi vastata nykykeinoin. 

– Kyllä nykylaki antaa paljon työkaluja. Ongelmana kuitenkin on se, että aivan liian usein poliisi keskeyttää tutkinnan kalliina tai siksi, että katsoo rikoksen vähäiseksi. 

Myös Teemu Tammikko uskoo, että verkkoviha on yhä suitsittavissa. 

– Tietysti on syytä huoleen. Mutta uhka ei ole vielä voittamaton. Kyllä somea valvotaan ja jatkossa valvotaan yhä tehokkaammin.

Vasemmistolaiset ja "liberaalit" ovat enimmäkseen laskelmoivia pelkureita, jotka eivät uskalla väitellä avoimesti poliittisten haastajiensa kanssa. Kun joku kyseenlaistaa heidän hullunkuriset teesinsä, he eivät terävöitä vasta-argumenttejaan (vaikeaa se tosin olisikin) vaan huutavat avuksi virkavaltaa ja lainsäätäjiä, jotka vastaisivat heidän puolestaan. Heille erimielisten näkemykset ovat vain hygieninen ongelma, joka pitää ratkaista voimalla. Siksi he tarjoavat "ratkaisuksi" sensuuria eli totuuden julkitulon estämistä, koska totuus saattaisi estää heitä toteuttamasta kansantahdon vastaisia itsekkäitä projektejaan. 

Kansanvallan kannalta järjestelmän syöttiläiden ajamat retoriset keinot kaventaa sananvapatta ovat aina kestämättömiä, koska sananvapauden perimmäinen tarkoitus on suojella kansalaisia hallinnolta, ei estää kansalaisia moittimasta kelvotonta hallintoa.

NE JOTKA HALLITSEVAT HOLLYWOODIA, HALLITSEVAT AMERIKKAA – JA VÄHÄN SUOMEAKIN

Länsimaissa yksi keskeisimmistä mielipidemuokkaajista on viihdeteollisuus, erityisesti Hollywood. Takavuosikymmeninä ns. tiedostava väki vasemmalla ymmärsi aivan oikein, että se oli kapitalistisen elämäntavan markkinoinnin keihäänkärki. Sittemmin lukeneiston asenne Hollywoodia kohtaan on muuttunut myönteiseksi, pääosin siksi, että sen merkittävänä vastavoimana toiminut sosialistinen ihanne romuttui konreettisesti vuonna 1989. Sen jälkeen Hollywood ja valtavirraksi noussut liberaalivasemmisto ovat toden teolla löytäneet toisensa. 

Kommunismin luhistuessa vasemmisto sai kuorittua uuden nahkansa kulttuurimarxilaisuudesta, jossa tärkeintä ei ole luokkataistelu vaan pitkäjänteinen arvojen ja instituutioiden haltuunotto. Kun Hollywood levittää estoitta perinteisten arvojen vastaista arvorelativismia ja ääriliberalismia kuten homoseksualismia, monikultturismia, rodunsekoitusta, huumemyönteisyyttä ja perhekielteisyyttä, ei tavanomaisen keskinkertaisen ja punavihreän toimittajan suhtautuminen tällaiseen "viihteeseen" ole yllättävää.

Pelkkä Hollywood-viihteen suosiminen ei kuitenkaan enää riitä tiedostaville, sillä pikamarssiksi yltynyt vasemmistoliberaalien invaasio vaati nyt nopeaa ja perinpohjaista muutosta jo ennestään ääriliberaalissa Unelmatehtaassa ja elokuva-alan palkinnnot jakavassa Oscar-instituutiossa.  Yle uutisten verkkosivujen kirjoituksessa Analyysi: Nämä syyt mahdollistivat Parasiten historiallisen voiton – Oscarit eivät ole enää pappakerho kerrotaan suoraan, että elokuvamaailma mielistelee estoitta paapotun millenium-sukupolven lumihiutaleita:

Monien viime vuosien voittajaelokuvien perusteella maailman tärkeimmän elokuvapalkinnon nimi voisi yhtä hyvin olla ”ok boomer” kuin Oscar. Parhaaksi elokuvaksi on äänestetty elokuvia, kuten Green Book, Argo tai Crash. Sellaisia, joista ei jää jälkeä elokuvahistoriaan.

Parhaan elokuvan palkinnon saanut Parasiitti (sic!), olikin Amerikan elokuvainsituutin mielestä mieluisa jo siksi, että se oli tehty täysin länsimaiden ulkopuolella, Etelä-Koreassa. Toiseudenpalvonta sai korkeimman kruunun, sillä elokuvassa ei puhuta englantia, eikä siinä ole ainuttakaan valkoista näyttelijää.  

Koska Oscar-gaala tunnetaan häpeilemättömän avoimena vasemmistoliberaalina bakkanaalina, kuultiin lähes joikaisessa voittajan puheenvuorossa vollotusta seksismistä, rasismista ja "homofobiasta". Ylen jutun kirjoittanut toimittaja Janne Sundqvist toimii kuin hyvesignalointiin ohjelmoitu NPC-ihmisrobotti, jonka mielipiteet osaa arvata jo ensimmäisestä tavusta:

Illan parhaan puheen piti miespääosan palkinnon Joker-elokuvasta saanut Joaquin Phoenix. Hän jatkoi viikko sitten brittien Bafta-gaalassa aloittamastaan teemasta eli tasa-arvosta elokuva-alalla. 

Puhe eteni alan seksismistä, rasismista ja seksuaalivähemmistöjen sekä alkuperäiskansojen oikeuksista toiseen hänelle tärkeään teemaan: eläinten oikeuksiin ja veganismiin. Phoenix sanoi keskinäistä kilpailua tärkeämpää olevan ihmisten kyky saada aikaan hyvää yhdessä työskentelemällä. 

Hollywoodin nuoressa miesnäyttelijäkaartissa on jo pitkään ollut tapana halveksua omaa rotuaan, sukupuoltaan ja normaalia seksuaalista suuntaustaan. Tämä lienee välttämätön ehto alalle ryhtymiselle, sillä on vaikea kuvitella näyttelijää, joka tekisi vastentahtoisesti elokuvia, joissa rutiininomaisesti demonisoidaan valkoisia heteromiehiä.

Toimittaja Janne Sundqvist on tuskin ajatellut aivaan loppuun sitä, mitä hänen ohjeensa matemaattisen tasa-arvon täysimääräisestä noudattamisesta seuraisi:

Psykologiasta tunnetun viisauden mukaan ongelman tunnustaminen on usein ensimmäinen askel paranemiseen. Sillä matkalla elokuva-akatemia on jo ottanut ensimmäisiä askelia.

Jos Unelmatehdas alkaisi noudattaa kaikkialla johdonmukaista kiintiöpolitiikkaa olisi sen seuraukset väistämättä juutalaisvastaisia. On nimittäinen vaikea kuvitella, että Hollywoodia monopolisoivat juutalaiset antaisivat osakkuuksiaan kellekään muille kuin heimoveljilleen. Vallan luisuminen vaikkapa valkoisille voisi merkitä sitä, ettei Hollywoodissa tehtäsikään enää siinä määrin elokuvia, jotka syleileivät juutalaisten intressinä olevaa valkoisten demonisointia ja halveksuntaa. 

Onneksi elokuvat eivät kiinnosta suurta valkoista yleisöä yhtä paljon kuin ennen. Kukapa haluaisi katsoa elokuvia, jossa oma elämäntapa ja kulttuuri kyseenalaistetaan jatkuvasti. Silti Ylen toimittajan sympatiat näyttävät olevan enimmäkseen elokuva-alan puolella:

Elokuva-akatemian pahin pelko on, että se menettää merkitystään. Oscar-gaalan katsojaluvut ovat laskeneet vuodesta toiseen ja erityisen vähän tapahtuma kiinnostaa nuoria.

Totuudelle vieraat poliittisesti korrektit valheelliset propagandafantasiat eivät enää vain kiinnosta suurta osaa yleisöä, lukuunottamatta gloobalia valtaenemmistöä eli värillisiä "vähemmistöjä" ja hölmöjä valkoisia liberaaleja. 

Elokuva-akatemian hyvesignaloivat temput jäsenistönsä valinnasta luultavasti vain vierottavat entisestään maksavaa valkoista yleisöä:

Kohuista alkaneet rekrytoinnit ovat lisänneet jäsenistöä noin 50 prosentilla. Uusista jäsenistä noin puolet on naisia ja vajaa kolmannes ei-valkoisia elokuvantekijöitä. Jäseniä on haalittu myös eri puolilta maailmaa. Niinpä 2020-luvun noin 9 000 -henkinen elokuva-akatemia on moninaisempi valikoima erilaisia ihmisiä kuin aiempina vuosikymmeninä.

Itsetarkoituksellinen tasa-arvoilveily todistaa, että Amerikkaa eivät ole enää pitkään aikaan hallinneet (kristityt) valkoiset. Sen sijaan väkirikkaiden Kiinan ja Intian elokuvainstituutiot eivät koskaan tekisi etnomasokistisia linjauksia, mutta siellä ei olekaan päälle päsmäröimässä heprealainen eliitti.

                                                    **************************


TV1, maanantai 10.2.2020 klo 19.00 Historia: Amerikanjuutalaiset sotilaat (12)

Yli puoli miljoonaa juutalaista osallistui sodankäyntiin Yhdysvaltain joukoissa toisen maailmansodan aikana. Rintamalla he kokivat syrjintää, mutta uskonto ja rukoukset toivat heille lohtua. Juutalaiset taistelivat paitsi fasismia vastaan, myös pelastaakseen eurooppalaiset uskonveljensä. T: WNET Thirteen/Turquoise Films, Yhdysvallat. ohjelmatekstitys (suomi) 55 min. Linkki ohjelmaan.

Se on sitten maanantai ja historiadokumentin paikka. Aihepiirin varmaan jo arvasittekin. Kuvaruudusta kaikuu jälleen kerran korvia vihlovan ilkeällä nasaalilla sylkäistyjä syytöksiä katsojia kohti.

Etteikö rotuvihaa saisi lähettää "suvaitsevaisesta" Ylestä? Kyllä, jos vihan kohteena ovat rotuaan puolustavat valkoiset kuten saksalaiset. Propagandaelokuva Amerikanjuutalaiset sotilaat on häkellyttävän suorasukainen suoltaessaan pidäkkeettä avointa vihaa saksalaisia kohtaan. "Dokumentin" perusteella toista maailmaan sotaa eivät voittaneetkaan liittoutuneiden valkoiset kansat, vaan juutalaiset, joiden puolesta euro-amerikkalaiset vuodittivat vertaan. 

Elokuva yrittää kovasti vakuuttaa, että juutalaiset sotilaat antoivat merkittävän sotapanoksen Euroopassa. Heidät esitetään urhoollisina taistelijoina, joihin tästä huolimatta suhtauduttiin vieroksuen. Eräs haastatelluista juutalaissotilaista kertoo, että "rotuviha" juutalaisia ja mustia kohtaan on häpeällistä, mutta ei puhu mitään Amerikan japanilaisista. Heitä saattoi rotuvihata kuka tahansa, olivathan he "pahojen" puolella. Koko dokumentin ajan juutalaiset narisevat siitä, että joku saattoi sanoa heistä jotain ikävää. Kokonaan poissuljeuttua filmissä on tietenkin ajatus, mitä pahaa juutalaiset ajattelevat ei-juutalaisista. 

Katsojan vihaa kasvatetaan ennalta-arvattavaa loppua kohti kuin tarkoin suunnitelluissa kultaisen leikkauksen draamoissa. Loppupuolen huippukohta on tietenkin keskitysleirien vapauttaminen, josta otetaan tuttuine kuvineen kaikki tunnekuohut irti.

Ohjelman vihaan kiihottamisen takana on tietenkin nostaa juutalaiset kaiken arvostelun yläpuolelle. Tämänkaltaisten filmien tehtävänä on kertoa valkoisille eurooppalaisille, että heidän on heti ja ehdoitta antauduttava juutalaisten intresseille. Kuten professori Kevin MacDonald kirjoittaa kirjassaan Culture and Critique, ”juutalaisten älyllisen toiminnan yhtenäinen teema valistuksen ajalta lähtien on ollut muovata juutalaisten etniset edut ja itse juutalaisuus näyttämään ainutlaatuisen ja korvaamattoman moraalisen näkemyksen ilmaukselta”.

Historia-dokumentissa tämä näkyy siinä, kuinka juutalaiset ylistävät osuuttaan sodan jälkeisissä tasa-arvoliikkeissä, joiden moraalisen sädekehän varjossa on ajettu ensisijassa valkoisen valtaväestön vallan vähentämistä. Toisin sanoen juutalaisten todellinen syy osallistua ns. kansalaisoikeusliikkeeseen oli siinä, että se lisäsi heidän vaikutusvaltaansa samalla kun voitiin vähentää heidän kilpailjoinaan pitämiensä anglosaksien yhtenäisyyttä ja valtaa. 

Nyt juutalaisilla on niin paljon valtaa, että he voivat täysin avoimesti kertoa olevana rodullisen integraation eli rodunsekoituksen ja värillisen maahanmuuton pääarkkitehtejä. MacDonaldin mukaan Amerikan eurooppalaiset hyväksyvät nykyään mitä tahansa, mikä on juutalaisten etujen mukaista, sillä vain asettuminen heidän puolelleen edustaa ainoaa ”oikeata” puolta ja ”väärää” puolta kategorisesti taas se, jossa kritisoidaan tai kyseenalaistetaan juutalaisten edut. 

Illan tv-dokumentti tekee selväksi sen, että juutalaisille ei ole suhteettoman suuren valtansa pönkittämiseksi riittänyt kaksinaismoralistinen oppi, jossa valkoinen ei-juutalainen enemmistö on houkuteltu luopumaan intresseistään, samalla kun he itse ovat kynsin hampain haalineet itselleen lisää valtaa. Kaksinaismoralismin lisäksi he ovat saaneet ei-juutalaiset valkoiset puolustamaan juutalaisten etuja lähes kiihkeämmin kuin juutalaiset itse.

Dokumentissa haastattelut juutalaiset eivät turhaan peittele oman ryhmänsä vallan kasvua. Esimerkiksi juutalainen historioitsija Jonathan F. Sharna sanoo voitonriemuisena:

1950-luvulla juutalaisuudesta tuli todellinen amerikkalainen uskonto. Ei voitu puhua enää kristillisestä maasta. Puhuttiin juutalais-kristillisestä maasta. 

Kun kuulette eurooppalaisperäiselle väestölle täysin vieraan oksymoronin "Juutalais-kristillinen kulttuuri", älkää enää ihmetelkö mistä termi on lähtöisin ja kenen etua se palvelee.

Ohjelman pääasanomana on julistaa, kuinka juuri juutalaiset ovat se ihmeellisen hieno väestöryhmä, joka ymmärsi opastaa Amerikan valkoiset arvostamaan valikoivaa suvaitsevaisuutta (valkoisten edun puolustajia ei tarvinnut suvaita), monikulttuurisuutta, rodunsekoitusta ts. kaikkea sitä, jolla työllään kansakunnan rakentaneet valkoiset luovuttavat valtansa Levantin perilisten haltuun ja samalla sinetöivät indoktrinoidussa itseinhossaan oman rotunsa kohtalon.

YLE VAIKENEE ÄÄRIVASEMMISTON OSUUDESTA HELSINGIN NARINKKATORIN VAALITILAISUUKSIEN JOUKKOVÄKIVALTAAN

Äärivasemmiston parempaa väkivaltaa ylivoimalla.

Helsingin Narinkkatorilla loukattiin eilen perjantaina törkeästi vaalirauhaa, kun Suomi Kansa Ensin -puolueen (SKE) puhujien kimppuun käytiin monta kertaa viranomaisten ollessa väkivallalle täysin välinpitämättömiä. Tavoilleen uskollisena Yle vääristelee tästä vaalien törkeiḿmästä väkivallasta ja horisee sen sijaan toisaalla arkkipiispa Tapio Luoman suulla vaaleissa esiintyvästä "vihapuheesta". 

Yle uutisessa Eduskuntavaaliehdokkaan kimppuun käytiin keskellä Helsinkiä – poliisi turvasi tilannetta Narinkkatorilla väkivaltaan syyllistyneitä ei edes nimetä äärivasemmistolaisiksi. Muutoinkin hyökkäyset kuitataan ohimennen jutun toisen puolen muistuttaessa Suldaan Said Ahmedin väittämästä päällekarkauksesta ja SKE:n puheenjohtaja Marco de Witiin kohdistuneesta ajatusrikostutkinnasta. Uutisessa huomio halutaankin kiinnittää muuhun kuin suoraan poliittiseen väkivaltaan, ehkäpä siksi, että aggression takana olivat Hyvien asioiden™ puolella olevat ohjelmoidut äärivasemmistolaiset NPC-zombit.

Intersektionaaliselta sekasotkulta näyttäneen väkivaltalauman johtajat koostuivat pääasiassa vanhemmista pirinistien näköisistä lommoposkista ja kasvonsa peittäneistä anarkomarkoista. Yksi pääöykkereistä näytti puolestaan olevan tatuoitu kommunistihomo-skinhead. Teinilauma taas muodostui kaljaa kittaavista lähiönuorista ja jo lastentarhoista asti aivopestyistä pikku pimatsuista ja konformistisista kympin tytöistä. Totta kai mukana oli myös koko joukko eri ikäisiä ulkomaan apuja. Illan mittaan tämä lauma paisui jopa kahteensataan mölyäjään, joten ylivoima eduskuntavaalipuheita pitäneisiin SKE-puolueen edustajiin oli noin kaksikymmenkertainen. 

Yleä paljon informatiivisemman kuvauksen Narinkkatorin tapahtumien kulusta antaa tämänpäiväinen Iltalehti uutisessaan Hämmentävä väkivaltainen vaalikahakka Helsingissä – nuoret häiriköivät Marco de Witin puhetta: ”Minua syljettiin varmaan sata kertaa”. Tosin yhtä lailla valtamediaa edustavassa Iltalehdessä vähätellään kahakkaa kutsumalla sitä yhdeksi "eduskuntavaalien oudoimmista välikohtauksista". Indoktrinoitujen helsinkiläisteinien, muukalaispentujen ja heitä johtaneiden aikuisten afalaisten aikaansaamassa "välikohtauksessa" ei ollut mitään outoa, vaan kyse oli valtavalla enemmistöllä suoritetusta suorasta väkivallasta. Lisäksi juttu antaa ymmärtää, että de Witillä olisi itsellään ollut osuutta väkivaltaisuuksiin, vaikka hän vain puolusti itseään.

On aiheelista pohtia, kuka tai mitkä tahot saivat parisataapäisen nuorisolauman kerääntymään Narinkkatorille. Nämä pystyapinan raivoon kiihotetut öyhöttävät teinit tuskin ymmärsivät mennä paikalle tuosta vain yksin, vaan jonkun on täytynyt kutsua heidät sinne. Sattumalta he eivät paikalla olleet, koska osa joukkioista kantoi mukanaan mielenosoituskylttejä. Kysymys kuuluukin, onko väkivaltaisen organisoinnin taustalla Vasemmistoliiton Paavo Arhinmäki, "taktista väkivaltaa" promotoiva Dan Koivulaakso vai Varisverkosto. 

Joka tapauksessa hyökkäyksen suunnitelmallisuus oli ilmiselvää, koska kahakasta otetusta videosta näkyy selvästi kuinka aikuiset afa-kommunistit provosoivat perjantaihumalaisia teinejä hyökkäilemään rekisteröidyn puoleen puheenjohtajaa vastaan. Kun yksi NPC-zombi lopettaa raivoamisensa, jatkaa toinen hyökkäilemistä. 

Äärivasemmiston tavat tuntien aikuiset suomalaisvihamieliset agitaattorit tulevat vamasti julkaisemaan hässäkästä sopivista kuvakulmista otettua materiaalia, jossa tilanteet näyttävät siltä kuin hyökkääjät olisivat uhreja. Jokainen voi kuitenkin omin silmin todistaa millaisesta väkivaltaisesta provokaatiosta oli kyse erään paikallaolijan kuvattua koko tapahtumaketjun. Kyseinen video on monellakin tapaa sietämätöntä katsottavaa, mutta dokumenttina se on arvokas todiste median vaikenemasta vasemmiston väkivallasta. Se nimittäin tuo näkyviin pasifismin ja suvaitsevaisuuden julkisivuun kätkeytyvän vasemmiston kieroutuneen tekopyhyyden. Moraalisen pyhimyksen julkisivun takaa kun nimittäin paljastuu suvaitsematon jakobiinisuus ja bolshevistiseen kaunaan perustuva verenhimo:

VIDEO (Kieroileva (((Google))) joka omistaa Blogspotin ja YouTuben ei anna hakutulosta videosta "Huligaanit hyökkää SKE:n kimppuun 4 tunnin ajan!", joten sitä ei voi upottaa suoraan tähän tekstiin, vaan se on nähtävissä vain klikkaamaalla maalatttua VIDEO-linkkiä.)

Ehkä kaikkein raivostuttavinta hyökkäyksessä oli se, että poliisit ja vartijat eivät tehneet juuri mitään lopettaakseen väkivaltaa. Edes pahimpia väkivaltauunoja ei pidätetty. Torin kulmassa oli kolme kaappiautoa ja lauma poliiseja, mutta he eivät tehneet elettäkään estääkseen punaisten pirinistiretkujen hyökkäyksiä, vaikka SKE:n puheenjohtaja kutsui mikrofonilla monta kertaa virkavaltaa paikalle. Ehkä poliisit olivat sillä aikaa autoissaan netin ääressä jahtaamassa "vihapuhetta"? Tällainen välinpitämättömyys näyttää yhtä tarkoitukselliselta kuin poliisien puolueelliset toimet Yhdysvaltain Charlottesvillessä vuonna 2017. 

Myöskään paikalla olleissa vartijoissa ei ole kehumista, koska monet heistä näyttivät irakilaisilta partamullaheilta, jotka suhtautuivat hyvin tuttavallisesti anarkomarkoihin. Tällainen puolueellisuus rikospaikalla paljastaa esimerkillisesti kuinka korruptoiva tekijä monikulttuurisuus on yhteiskunnassa.

Marco de Witistä ja hänen SKE-puolueestaan ei tarvitse pitää, mutta jokaisen nationalistin pitäisi ymmärtää, että kulttuurimarxilaisten nuorisohuligaanien hyökkäys ei suuntautunut vain yhtä hyljeksittyä km-toimijaa vastaan, vaan kaikkia suomalaisia isänmaanystäviä vastaan. Siksi Suomeen tarvitaan ensi tilassa C18-tyyppinen kaarti turvaamaan tällaisia tilaisuuksia ja panemaan luun kurkkuun punaräähköille. 

Myös PVL:stä ja Soldiers of Odin -järjestöstä voidaan olla montaa mieltä, mutta ainakin niiden tilaisuuksissa punabandiitit eivät koskaan uskaltaisi tehdä Narikkantorin kaltaisia hyökkäyksiä. Ja jos yrittäisivät, nämä retkut saisivat niin kovaa remmiapelia isän kädestä, että muistaisivat sen lopun ikäänsä. Ikävä kyllä nämä järjestöt puolustavat vain omiaan, jonka vuoksi tarvittaisiin koko maan kattava suojeluskunta, joka puolustaisi kaikkien kansallismielisten kokoontumis- ja ilmaisuvapautta. 

Tässä yhteydessä on vielä korostettava, että kansallismieliset eivät suin surmiinkaan halua jakaantunutta kansaa, koska se hyödyttää vain voimia, jotka haluavat tehdä maastamme sisäisesti heikon. Kansakunnan säilymisen kannalta olisi kuitenkin itsetuhoisiaa, jos isänmaalliset kansalaiset eivät puolustaisi itseään ja kääntäisi vain poskeaan. Onneksi räyhävasemmisto edustaa näkyvyydestään huolimatta vain pientä prosenttia Suomen kansasta, joten sen kuriin laittaminen voi hyvinkin olla kansakuntaa eheyttävä voima.

Asialle tulee kiire, sillä poliisi ei tänäänkään pystynyt takaamaan turvallisuutta Narinkkatorilla. Asiasta kertoo Ylen verkkosivujen uutinen Kärhämöinti Helsingin Narinkkatorin vaalitilaisuudessa jatkui – poliisi tekemässä rikosilmoitusta pahoinpitelystä.

EUROOPAN VIHOLLISET SYYTTÄVÄT NATIONALISTEJA OMISTA VIRHEISTÄÄN

Euroopan kansat pettäneet kansanviholliset.

Vastakkainasettelun aika ei ole ohi ja sitä ylläpitää kaikkein kiihkeimmin länsimaiden poliittinen eliitti. He eivät ole valmiita näkemään mitään vikaa harjoittamassaan politiikassa, jonka vuoksi heillä on otsaa syyttää omista virheistään muita, varsinkin nationalisteja. Viimeksi tänään läntisen Euroopan kansanviholliset nostivat avoimen sotalipun omia kansalaisia vastaan, kun Saksan ja Ranskan petokselliset globalistijohtajat demonisoivat nationalismia Pariisissa alkaneessa rauhanfoorumissa. Konferenssi on osa ensimmäisen maailmansodan päättymisen muistojuhlallisuuksia. Asiasta kertoo Ylen uutinen Macron ja Merkel tuomitsivat nationalismin rauhanfoorumissa.

Sosialistisesta DDR:stä lähtöisin olevan Angela Merkelin toimet nationalismia eli kansankunnan yhtenäisyyttä vastaan ovat tunnetut, niistä tunnetuimpana yli miljoonan taloudellisista syistä Saksaan tulleen valepakolaisen maahan päästäminen syksyllä 2015. 

Yhtään Merkeliä parempi ei ole Ranskan presidentti Emmanuel Macron, joka nostettiin virkaan vehkeilevän globalistinklikin ja valtamedian valtavalla tuella viime vuonna. Tämän bilderbergiläisen nukkehallitsijan tavoitteena on saattaa loppuun Ranskan vallankumouksesta alkanut Euroopan alasajo. Kaikissa toimissaan Macron onkin ajanut häikäilemättä globalistisen varjohallituksen asiaa, joka tunnettaan Kalergi-suunnitelmana (Kreivi R. N. Couldenhove-Kalergin avainteoksen Praktischer Idealismus -suomennoksen ensimmäinen luku löytyy täältä). 

Macronin sokerisen seireenilaulun tarkoituksena ei ole enempää eikä vähempää kuin eurooppalaisen kantaväestön bastardoiminen juurettomaksi kuluttajamassaksi. Tätä taustaa vasten Macronin tuore puhe Pariisissa on projektio hänen taustaryhmänsä omasta vihasta ja ääriajattelusta: 

Macron totesi nationalismin, rasismin, antisemitismin ja ääriajattelun uhkaavan maailman vakautta yhtä lailla kuin talouteen, ympäristöön ja siirtolaisuuteen liittyvät haasteet uhkaavat sitä.

Samassa puheessa Macron puolusti patriotismia, joka tarkoittaa uskollisuutta vallitsevaa hallintoa kohtaan toisin kuin nationalismi, jossa puolustetaan valtion luonutta alkuperäistä kansaa. Luonnollisesti tällainen sentimentalistinen puppu uppoaa helpoiten korruptoituneeseen järjestelmään sitoutuneisiin nuoriin lumihiutaleisiin, joiden konformismia ilmentää parhaiten laajalle levinnyt NPC-meemi. Onneksi tätä zombilaumaa vastassa on kasvamassa omaehtoinen nationalistinen eurooppalaisnuoriso, varsinkin Itä-Euroopassa kuten Puolassa.

Klikkaa kuvia suuremmiksi.

KULTTUURIMAFIAN MIELIVALTA KERTOO VAIN VASEMMISTON RAPPION SYVENEMISESTÄ

Kulttuurväen Isosisko julistaa kahden minuutin vihahetken
Timo Hännikäisestä.

Yle Radio 1, keskiviikko 17.10.2018 klo 17.30, Pyöreä pöytä: Ihmisoikeudet on sillä amerikkalaisella postmodernilla taideteoksellakin

Auttaako ilmastonmuutokseen se, että otan lyhyempiä suihkuja? Miksi haukumme aina Trumppia vaikka itsellämmekin on varsin ymrpäristövastainen hallitus? Saako messuilla ja markkinoilla kaikenlaiset ryhmät olla esillä? Tuleeko brexit todella? Hyviä kysymyksiä vastauksineen esittivät Pauli Aalto-Setälän johdolla Maija Vilkkumaa, Juha Itkonen ja Mika Pantzar. Twitter: #pyöreäpöytä

Linkki Yle Areenaan.

Ylen uutispuolella on oltu hiljaa totalitaristisen äärivasemmiston viimeisimmistä vihakampanjasta, jossa kansallismielisyyteen kytköksissä oleva Kiuas Kustannus poistettiin Helsingin kirjamessujen järjestäjien joukosta. Tapauksen tarkemmat taustat paljastavat, kuinka vasemmiston vaatima poliittinen korrektius ylittää jälleen parodiahorisontin.

Kaikki alkoi siitä, kun vain pari päivää ennen messuja äärivasemmistolainen mitättömyys ja pahamaineinen kantelupukki nimeltä Veikka Lahtinen teki kirjamessujen johdolle valituksen Kiuas Kustannuksen osallistumisesta tapahtumaan. Tämän jälkeen hän teki valituksesta julkisen Facebook-sivullaan, jota voi pitää jossain määrin kunnioitettavana (joskin omahyväisenä) ratkaisuna, koska yleensä äärivasemmiston nilkit tekevät Stasi-ilmiantonsa anonyymisti.

Messujen ohjelmajohtaja, itseään neljännen polven feministiksi kutsuva Ronja Salmi, ei asiaa kauaa harkinnut, kun hän jo parin tunnin päästä ilmoitti, että Kiuas Kustannus on suljettu pois messuilta. Mitään keskusteluja Kiuaksen edustajien kanssa ei käyty, vaan päätös tehtiin ilman heidän kuulemistaan. Ratkaisunsa perusteluksi Salmi ilmoitti, että Kiuas Kustannus ei edusta Helsingin kirjamessujen arvoja. Kummallista kyllä, messujen arvoista ei voi lukea oikeastaan missään, mutta tapauksen johdosta lienee selvää, ettei ko. arvoihin kuulu ainakaan sananvapaus.

Sensuuria ja poliittista tukahduttamista kannattaville äärivasemmistolaisille olisi ollut edullisinta, että kirjailija Timo Hännikäisen vetämä kirjayhtiö olisi suljettu kaikessa hiljaisuudessa pois messuilta, jolloin se ei saisi näkyvyyttä ja myyntiä. Tämä olisi kuitenkin edellyttänyt sitä, että valtamedia olisi ollut hiljaa epämieluisan kirjakustantajan pois potkimisesta, mutta vihakampajan ja sen sympatisoijien harmiksi Helsingin Sanomat kertoi asiasta näyttävästi. Ylessäkin reagoitiin sen verran, että Messugate otettiin yhdeksi aiheeksi Yle Radio 1:n Pyöreä pöytä -ohjelmaan.

Aiheen otti esille Pyöreä pöydän vakiovieras, vasemmistotaustastaan tunnettu laulaja Maija Vilkkumaa. Suurin osa hänen puheenvuorostaan meni Hännikäisen persoonan ja maailmankatsomuksen sättimiseen, mutta jopa hän epäili Kiukaan poissulkemisen mielekkyyttä. Nimittäin jo nyt on käymässä selväksi, että Hännikäisen kirjafirma saa valtavasti ilmaista julkisuutta. Kiukaan oman ilmoituksen mukaan sen kirjamyynti onkin moninkertaistanut parissa päivässä ja nimi jäänyt niidenkin mieleen, jotka eivät ole kuulleet kustantamosta koskaan mitään. Jälleen kerran vasemmisto ampui totalitaristisissa vaatimuksissaan itseään jalkaan.

Pyöreän pöydän muut vieraat kuten Juha Itkonen ja varsinkin Mika Panzar pitää Kiuas Kustannuksen syrjimistä pöyristyttävänä ja huolestuttavana ilmiönä, vaikka eivät liberaaleina kannatakaan Hännikäisen ja Sarastus-verkkolehden poliittisia näkemyksiä. Keskusteluilmapiirin polarisoituminen alkaa muistuttaa selvästi Amerikassa pitkään käytyä kulttuurisotaa. Kuten sielläkin, myös täällä siihen on syyllinen likaisia keinoja käyttävä hegemoninen liberaalivasemmisto, joka ei kestä, että sen vuosikymmeniä hallinneita näkemyksiä kyseenalaistetaan. Suomessa tilanne on jopa Amerikkaa pahempi, koska täällä ei ole samanlaista sananvapauden suojaa kuin Yhdysvalloissa. Sen vuoksi kulttuurikenttää hallitseva vasemmisto oikeistolaisine aisankannattajineen voi yksinkertaisesti vedota inhoaminsa mielipiteiden "rikollisuuteen" saadakseen tahtonsa läpi. Julkisten mielipiteiden portinvartijoina he voivat myös melko rauhassa sensuroida näkemyksiä, joista eivät itse satu pitämään.

Todellisuudesta yhä etäämmälle kaikonnut nykyvasemmisto on hulluksi tulemisestaan huolimatta edelleen vaikutusvaltainen ja tuhoisuudessaan siten vaarallinen. Silti vallan humalluttamanakin se on lopulta heikko ja kaukana siitä sisäisestä voimasta, joka sillä oli kun se taiseli tavallisten perheellisten työtätekevien kansanjoukkojen puolesta.

2000-luvun Stasi-ilmiantajana jo pitkään toiminut Veikka Lahtinen on tyyppiesimerkki vasemmiston rappiosta. Vähintään neljään biologiseen sukupuoleen uskova Lahtinen on pumpulissa kasvanut lumihiutale, jonka vasemmistolaisuus on niin pakkomielteistä tasa-arvofundamentalismia, että tavallisen duunarin on käytännössä mahdoton samaistua siihen. Sankarillisen työväenluokan arvoja eivät edusta myöskään hänen valituksessaan mainittu vaatimus turvatilasta (safe space) vähemmistöjen (so. globaalin enemmistön) edustajille, koska Hännikäisen edustama uusfasistinen ajattelu muka uhkaa niitä. Tällaiselle mekkoeinarille voi tosiaan lahjoittaa hamekangasta, koska hänen mielestään tietyt sanat ja totuudet ovat järjestelmän suosikkiryhmille niiden fyysisen olemassolon uhka!

Jossain Facebookin keskustelussa ihmeteltiinkin, miksi Veikka Lahtisen kaltainen Stasi-vasikka liikkuu edelleen kahdella terveellä jalalla. Joku irvileuka kommentoi, että jostain brittiläisestä veikkaustoimistosta voisi kysäistä, että mikä mahtaa olla Mikki Hiiri -paitaan sonnustautuneen uuskommunistin mahdollinen kerroin ivaliditeetista syyskaudella 2018. Lahtisen kohdalla näin drastisten toimien harkinta on kuitenkin turhaa, sillä helpoiten hänen hauraan mielensä saa järkkymään, jos joku huutaisi hänelle postiluukuusta, että SUKUPUOLIA ON VAIN KAKSI!

Milleniaalisukupolven Veikka Lahtinen on lopultakin vain huomiohuora, joka tekee vasemmiston likaisen työn. Todellinen syyllinen Messugatessa on se taustaporukka, joka on jostain käsittämättömästä syystä valinnut vasta 25-vuotiaan punaviherpimatsu Ronja Salmen Helsingin kirjamessujen ohjelmajohtajaksi. Omituinen valinta kuitenkin osoittaa, että hegemonisen vasemmiston tarkoitus on työntää vaivihkaa korkeille paikoille fanaattisia punaliberaalizombeja, jotka sitten toteuttavat mitä mielipuolisempia uusvasemmiston päähänpistoja stalinistella päättäväisyydellä.

Kun Salmi sai käsiinsä tuttunsa Lahtisen valituksen, hän ei kyseenalaistanut sitä mitenkään, vaan toteutti aateveljen toiveen sellaisenaan pika-aikataulussa. Äkkiväärän asenteen erimielisiä kohtaan ymmärtää, kun tietää, että Salmi on punavihreä poliittinen broileri, jonka kulttuuritoimintaa määrittää pelkästään ideologia, johon kuuluu militantti feminismi ja äärivasemmistolaisuus. Millaisia asenteita voi ylipäätään odottaa ihmiseltä, joka on kahden punavihreän lesboäidin kasvattama?

Vasemmistolaista ulkoaohjautuvuutta ja ennalta-arvattaa laatikkoajattelua, jota Lahtinen ja Salmikin edustavat, kuvaa parhaiten viime päivinä maailmanlaajuiseksi meemiksi noussut NPC-hahmo. Kyse on tietokonepelin hahmosta, jonka lyhenne NPC (Non-Player Character) tarkoittaa statistia, jonka tekemisiä ohjaa tietokoneen algoritmi. Kyseessä on siis henkilö tai hahmo vailla omaa ajattelua ja sellaisia löytyy eittämättä eniten äärivasemmistolaisista SJW-kliseekimpuista ja Facebook-ilmiantajista.

Kuten sanottua Salmen valinta messujohtajaksi täytyi johtua hänen sopivasta ideologiastaan, jota hän on myös tarpeen tullen valmis noudattamaan. Taiteellisia ja kulttuurisia meriittejä tällä ylioppilaalla (v. 2012) ei käytännössä ole juuri lainkaan, ellei sellaisiksi lasketa sitä, että hän on tehnyt lapsille pari heppakirjaa ja juontanut lastenohjelmaa. Timo Hännikäinen onkin vetoomuksessaan vaatinut Salmen erottamista tämän ilmeisen epäpätevyyden vuoksi. Erottaminen tuskin tulee kyseeseen, sillä messuista vastaava vasemmistoliberaali taustaporukkka ei voi perääntyä tuumaakaan kasvojen menettämisen pelossa. Koska virheitä ei tunnusteta, tapaus tulee osaltaan vain syventämään kansakunnan kahtiajakoa ja poteroitumista omiin juoksuhautoihinsa.