NE JOTKA HALLITSEVAT HOLLYWOODIA, HALLITSEVAT AMERIKKAA – JA VÄHÄN SUOMEAKIN

Länsimaissa yksi keskeisimmistä mielipidemuokkaajista on viihdeteollisuus, erityisesti Hollywood. Takavuosikymmeninä ns. tiedostava väki vasemmalla ymmärsi aivan oikein, että se oli kapitalistisen elämäntavan markkinoinnin keihäänkärki. Sittemmin lukeneiston asenne Hollywoodia kohtaan on muuttunut myönteiseksi, pääosin siksi, että sen merkittävänä vastavoimana toiminut sosialistinen ihanne romuttui konreettisesti vuonna 1989. Sen jälkeen Hollywood ja valtavirraksi noussut liberaalivasemmisto ovat toden teolla löytäneet toisensa. 

Kommunismin luhistuessa vasemmisto sai kuorittua uuden nahkansa kulttuurimarxilaisuudesta, jossa tärkeintä ei ole luokkataistelu vaan pitkäjänteinen arvojen ja instituutioiden haltuunotto. Kun Hollywood levittää estoitta perinteisten arvojen vastaista arvorelativismia ja ääriliberalismia kuten homoseksualismia, monikultturismia, rodunsekoitusta, huumemyönteisyyttä ja perhekielteisyyttä, ei tavanomaisen keskinkertaisen ja punavihreän toimittajan suhtautuminen tällaiseen "viihteeseen" ole yllättävää.

Pelkkä Hollywood-viihteen suosiminen ei kuitenkaan enää riitä tiedostaville, sillä pikamarssiksi yltynyt vasemmistoliberaalien invaasio vaati nyt nopeaa ja perinpohjaista muutosta jo ennestään ääriliberaalissa Unelmatehtaassa ja elokuva-alan palkinnnot jakavassa Oscar-instituutiossa.  Yle uutisten verkkosivujen kirjoituksessa Analyysi: Nämä syyt mahdollistivat Parasiten historiallisen voiton – Oscarit eivät ole enää pappakerho kerrotaan suoraan, että elokuvamaailma mielistelee estoitta paapotun millenium-sukupolven lumihiutaleita:

Monien viime vuosien voittajaelokuvien perusteella maailman tärkeimmän elokuvapalkinnon nimi voisi yhtä hyvin olla ”ok boomer” kuin Oscar. Parhaaksi elokuvaksi on äänestetty elokuvia, kuten Green Book, Argo tai Crash. Sellaisia, joista ei jää jälkeä elokuvahistoriaan.

Parhaan elokuvan palkinnon saanut Parasiitti (sic!), olikin Amerikan elokuvainsituutin mielestä mieluisa jo siksi, että se oli tehty täysin länsimaiden ulkopuolella, Etelä-Koreassa. Toiseudenpalvonta sai korkeimman kruunun, sillä elokuvassa ei puhuta englantia, eikä siinä ole ainuttakaan valkoista näyttelijää.  

Koska Oscar-gaala tunnetaan häpeilemättömän avoimena vasemmistoliberaalina bakkanaalina, kuultiin lähes joikaisessa voittajan puheenvuorossa vollotusta seksismistä, rasismista ja "homofobiasta". Ylen jutun kirjoittanut toimittaja Janne Sundqvist toimii kuin hyvesignalointiin ohjelmoitu NPC-ihmisrobotti, jonka mielipiteet osaa arvata jo ensimmäisestä tavusta:

Illan parhaan puheen piti miespääosan palkinnon Joker-elokuvasta saanut Joaquin Phoenix. Hän jatkoi viikko sitten brittien Bafta-gaalassa aloittamastaan teemasta eli tasa-arvosta elokuva-alalla. 

Puhe eteni alan seksismistä, rasismista ja seksuaalivähemmistöjen sekä alkuperäiskansojen oikeuksista toiseen hänelle tärkeään teemaan: eläinten oikeuksiin ja veganismiin. Phoenix sanoi keskinäistä kilpailua tärkeämpää olevan ihmisten kyky saada aikaan hyvää yhdessä työskentelemällä. 

Hollywoodin nuoressa miesnäyttelijäkaartissa on jo pitkään ollut tapana halveksua omaa rotuaan, sukupuoltaan ja normaalia seksuaalista suuntaustaan. Tämä lienee välttämätön ehto alalle ryhtymiselle, sillä on vaikea kuvitella näyttelijää, joka tekisi vastentahtoisesti elokuvia, joissa rutiininomaisesti demonisoidaan valkoisia heteromiehiä.

Toimittaja Janne Sundqvist on tuskin ajatellut aivaan loppuun sitä, mitä hänen ohjeensa matemaattisen tasa-arvon täysimääräisestä noudattamisesta seuraisi:

Psykologiasta tunnetun viisauden mukaan ongelman tunnustaminen on usein ensimmäinen askel paranemiseen. Sillä matkalla elokuva-akatemia on jo ottanut ensimmäisiä askelia.

Jos Unelmatehdas alkaisi noudattaa kaikkialla johdonmukaista kiintiöpolitiikkaa olisi sen seuraukset väistämättä juutalaisvastaisia. On nimittäinen vaikea kuvitella, että Hollywoodia monopolisoivat juutalaiset antaisivat osakkuuksiaan kellekään muille kuin heimoveljilleen. Vallan luisuminen vaikkapa valkoisille voisi merkitä sitä, ettei Hollywoodissa tehtäsikään enää siinä määrin elokuvia, jotka syleileivät juutalaisten intressinä olevaa valkoisten demonisointia ja halveksuntaa. 

Onneksi elokuvat eivät kiinnosta suurta valkoista yleisöä yhtä paljon kuin ennen. Kukapa haluaisi katsoa elokuvia, jossa oma elämäntapa ja kulttuuri kyseenalaistetaan jatkuvasti. Silti Ylen toimittajan sympatiat näyttävät olevan enimmäkseen elokuva-alan puolella:

Elokuva-akatemian pahin pelko on, että se menettää merkitystään. Oscar-gaalan katsojaluvut ovat laskeneet vuodesta toiseen ja erityisen vähän tapahtuma kiinnostaa nuoria.

Totuudelle vieraat poliittisesti korrektit valheelliset propagandafantasiat eivät enää vain kiinnosta suurta osaa yleisöä, lukuunottamatta gloobalia valtaenemmistöä eli värillisiä "vähemmistöjä" ja hölmöjä valkoisia liberaaleja. 

Elokuva-akatemian hyvesignaloivat temput jäsenistönsä valinnasta luultavasti vain vierottavat entisestään maksavaa valkoista yleisöä:

Kohuista alkaneet rekrytoinnit ovat lisänneet jäsenistöä noin 50 prosentilla. Uusista jäsenistä noin puolet on naisia ja vajaa kolmannes ei-valkoisia elokuvantekijöitä. Jäseniä on haalittu myös eri puolilta maailmaa. Niinpä 2020-luvun noin 9 000 -henkinen elokuva-akatemia on moninaisempi valikoima erilaisia ihmisiä kuin aiempina vuosikymmeninä.

Itsetarkoituksellinen tasa-arvoilveily todistaa, että Amerikkaa eivät ole enää pitkään aikaan hallinneet (kristityt) valkoiset. Sen sijaan väkirikkaiden Kiinan ja Intian elokuvainstituutiot eivät koskaan tekisi etnomasokistisia linjauksia, mutta siellä ei olekaan päälle päsmäröimässä heprealainen eliitti.

                                                    **************************


TV1, maanantai 10.2.2020 klo 19.00 Historia: Amerikanjuutalaiset sotilaat (12)

Yli puoli miljoonaa juutalaista osallistui sodankäyntiin Yhdysvaltain joukoissa toisen maailmansodan aikana. Rintamalla he kokivat syrjintää, mutta uskonto ja rukoukset toivat heille lohtua. Juutalaiset taistelivat paitsi fasismia vastaan, myös pelastaakseen eurooppalaiset uskonveljensä. T: WNET Thirteen/Turquoise Films, Yhdysvallat. ohjelmatekstitys (suomi) 55 min. Linkki ohjelmaan.

Se on sitten maanantai ja historiadokumentin paikka. Aihepiirin varmaan jo arvasittekin. Kuvaruudusta kaikuu jälleen kerran korvia vihlovan ilkeällä nasaalilla sylkäistyjä syytöksiä katsojia kohti.

Etteikö rotuvihaa saisi lähettää "suvaitsevaisesta" Ylestä? Kyllä, jos vihan kohteena ovat rotuaan puolustavat valkoiset kuten saksalaiset. Propagandaelokuva Amerikanjuutalaiset sotilaat on häkellyttävän suorasukainen suoltaessaan pidäkkeettä avointa vihaa saksalaisia kohtaan. "Dokumentin" perusteella toista maailmaan sotaa eivät voittaneetkaan liittoutuneiden valkoiset kansat, vaan juutalaiset, joiden puolesta euro-amerikkalaiset vuodittivat vertaan. 

Elokuva yrittää kovasti vakuuttaa, että juutalaiset sotilaat antoivat merkittävän sotapanoksen Euroopassa. Heidät esitetään urhoollisina taistelijoina, joihin tästä huolimatta suhtauduttiin vieroksuen. Eräs haastatelluista juutalaissotilaista kertoo, että "rotuviha" juutalaisia ja mustia kohtaan on häpeällistä, mutta ei puhu mitään Amerikan japanilaisista. Heitä saattoi rotuvihata kuka tahansa, olivathan he "pahojen" puolella. Koko dokumentin ajan juutalaiset narisevat siitä, että joku saattoi sanoa heistä jotain ikävää. Kokonaan poissuljeuttua filmissä on tietenkin ajatus, mitä pahaa juutalaiset ajattelevat ei-juutalaisista. 

Katsojan vihaa kasvatetaan ennalta-arvattavaa loppua kohti kuin tarkoin suunnitelluissa kultaisen leikkauksen draamoissa. Loppupuolen huippukohta on tietenkin keskitysleirien vapauttaminen, josta otetaan tuttuine kuvineen kaikki tunnekuohut irti.

Ohjelman vihaan kiihottamisen takana on tietenkin nostaa juutalaiset kaiken arvostelun yläpuolelle. Tämänkaltaisten filmien tehtävänä on kertoa valkoisille eurooppalaisille, että heidän on heti ja ehdoitta antauduttava juutalaisten intresseille. Kuten professori Kevin MacDonald kirjoittaa kirjassaan Culture and Critique, ”juutalaisten älyllisen toiminnan yhtenäinen teema valistuksen ajalta lähtien on ollut muovata juutalaisten etniset edut ja itse juutalaisuus näyttämään ainutlaatuisen ja korvaamattoman moraalisen näkemyksen ilmaukselta”.

Historia-dokumentissa tämä näkyy siinä, kuinka juutalaiset ylistävät osuuttaan sodan jälkeisissä tasa-arvoliikkeissä, joiden moraalisen sädekehän varjossa on ajettu ensisijassa valkoisen valtaväestön vallan vähentämistä. Toisin sanoen juutalaisten todellinen syy osallistua ns. kansalaisoikeusliikkeeseen oli siinä, että se lisäsi heidän vaikutusvaltaansa samalla kun voitiin vähentää heidän kilpailjoinaan pitämiensä anglosaksien yhtenäisyyttä ja valtaa. 

Nyt juutalaisilla on niin paljon valtaa, että he voivat täysin avoimesti kertoa olevana rodullisen integraation eli rodunsekoituksen ja värillisen maahanmuuton pääarkkitehtejä. MacDonaldin mukaan Amerikan eurooppalaiset hyväksyvät nykyään mitä tahansa, mikä on juutalaisten etujen mukaista, sillä vain asettuminen heidän puolelleen edustaa ainoaa ”oikeata” puolta ja ”väärää” puolta kategorisesti taas se, jossa kritisoidaan tai kyseenalaistetaan juutalaisten edut. 

Illan tv-dokumentti tekee selväksi sen, että juutalaisille ei ole suhteettoman suuren valtansa pönkittämiseksi riittänyt kaksinaismoralistinen oppi, jossa valkoinen ei-juutalainen enemmistö on houkuteltu luopumaan intresseistään, samalla kun he itse ovat kynsin hampain haalineet itselleen lisää valtaa. Kaksinaismoralismin lisäksi he ovat saaneet ei-juutalaiset valkoiset puolustamaan juutalaisten etuja lähes kiihkeämmin kuin juutalaiset itse.

Dokumentissa haastattelut juutalaiset eivät turhaan peittele oman ryhmänsä vallan kasvua. Esimerkiksi juutalainen historioitsija Jonathan F. Sharna sanoo voitonriemuisena:

1950-luvulla juutalaisuudesta tuli todellinen amerikkalainen uskonto. Ei voitu puhua enää kristillisestä maasta. Puhuttiin juutalais-kristillisestä maasta. 

Kun kuulette eurooppalaisperäiselle väestölle täysin vieraan oksymoronin "Juutalais-kristillinen kulttuuri", älkää enää ihmetelkö mistä termi on lähtöisin ja kenen etua se palvelee.

Ohjelman pääasanomana on julistaa, kuinka juuri juutalaiset ovat se ihmeellisen hieno väestöryhmä, joka ymmärsi opastaa Amerikan valkoiset arvostamaan valikoivaa suvaitsevaisuutta (valkoisten edun puolustajia ei tarvinnut suvaita), monikulttuurisuutta, rodunsekoitusta ts. kaikkea sitä, jolla työllään kansakunnan rakentaneet valkoiset luovuttavat valtansa Levantin perilisten haltuun ja samalla sinetöivät indoktrinoidussa itseinhossaan oman rotunsa kohtalon.