lauantai 13. huhtikuuta 2019

YLE VAIKENEE ÄÄRIVASEMMISTON OSUUDESTA HELSINGIN NARINKKATORIN VAALITILAISUUKSIEN JOUKKOVÄKIVALTAAN

Äärivasemmiston parempaa väkivaltaa ylivoimalla.

Helsingin Narinkkatorilla loukattiin eilen perjantaina törkeästi vaalirauhaa, kun Suomi Kansa Ensin -puolueen (SKE) puhujien kimppuun käytiin monta kertaa viranomaisten ollessa väkivallalle täysin välinpitämättömiä. Tavoilleen uskollisena Yle vääristelee tästä vaalien törkeiḿmästä väkivallasta ja horisee sen sijaan toisaalla arkkipiispa Tapio Luoman suulla vaaleissa esiintyvästä "vihapuheesta"

Yle uutisessa Eduskuntavaaliehdokkaan kimppuun käytiin keskellä Helsinkiä – poliisi turvasi tilannetta Narinkkatorilla väkivaltaan syyllistyneitä ei edes nimetä äärivasemmistolaisiksi. Muutoinkin hyökkäyset kuitataan ohimennen jutun toisen puolen muistuttaessa Suldaan Said Ahmedin väittämästä päällekarkauksesta ja SKE:n puheenjohtaja Marco de Witiin kohdistuneesta ajatusrikostutkinnasta. Uutisessa huomio halutaankin kiinnittää muuhun kuin suoraan poliittiseen väkivaltaan, ehkäpä siksi, että aggression takana
 olivat Hyvien asioiden™ puolella olevat ohjelmoidut äärivasemmistolaiset NPC-zombit.

Intersektionaaliselta sekasotkulta näyttäneen väkivaltalauman johtajat koostuivat pääasiassa vanhemmista pirinistien näköisistä lommoposkista ja kasvonsa peittäneistä anarkomarkoista. Yksi pääöykkereistä näytti puolestaan olevan tatuoitu kommunistihomo-skinhead. Teinilauma taas muodostui kaljaa kittaavista lähiönuorista ja jo lastentarhoista asti aivopestyistä pikku pimatsuista ja konformistisista kympin tytöistä. Totta kai mukana oli myös koko joukko eri ikäisiä ulkomaan apuja. Illan mittaan tämä lauma paisui jopa kahteensataan mölyäjään, joten ylivoima eduskuntavaalipuheita pitäneisiin SKE-puolueen edustajiin oli noin kaksikymmenkertainen. 

Yleä paljon informatiivisemman kuvauksen Narinkkatorin tapahtumien kulusta antaa tämänpäiväinen Iltalehti uutisessaan Hämmentävä väkivaltainen vaalikahakka Helsingissä – nuoret häiriköivät Marco de Witin puhetta: ”Minua syljettiin varmaan sata kertaa”. Tosin yhtä lailla valtamediaa edustavassa Iltalehdessä vähätellään kahakkaa kutsumalla sitä yhdeksi "eduskuntavaalien oudoimmista välikohtauksista". Indoktrinoitujen helsinkiläisteinien, muukalaispentujen ja heitä johtaneiden aikuisten afalaisten aikaansaamassa "välikohtauksessa" ei ollut mitään outoa, vaan kyse oli valtavalla enemmistöllä suoritetusta suorasta väkivallasta. Lisäksi juttu antaa ymmärtää, että de Witillä olisi itsellään ollut osuutta väkivaltaisuuksiin, vaikka hän vain puolusti itseään.

On aiheelista pohtia, kuka tai mitkä tahot saivat parisataapäisen nuorisolauman kerääntymään Narinkkatorille. Nämä pystyapinan raivoon kiihotetut öyhöttävät teinit tuskin ymmärsivät mennä paikalle tuosta vain yksin, vaan jonkun on täytynyt kutsua heidät sinne. Sattumalta he eivät paikalla olleet, koska osa joukkioista kantoi mukanaan mielenosoituskylttejä. Kysymys kuuluukin, onko väkivaltaisen organisoinnin taustalla Vasemmistoliiton Paavo Arhinmäki, "taktista väkivaltaa" promotoiva Dan Koivulaakso vai Varisverkosto. 

Joka tapauksessa hyökkäyksen suunnitelmallisuus oli ilmiselvää, koska kahakasta otetusta videosta näkyy selvästi kuinka aikuiset afa-kommunistit provosoivat perjantaihumalaisia teinejä hyökkäilemään rekisteröidyn puoleen puheenjohtajaa vastaan. Kun yksi NPC-zombi lopettaa raivoamisensa, jatkaa toinen hyökkäilemistä. 

Äärivasemmiston tavat tuntien aikuiset suomalaisvihamieliset agitaattorit tulevat vamasti julkaisemaan hässäkästä sopivista kuvakulmista otettua materiaalia, jossa tilanteet näyttävät siltä kuin hyökkääjät olisivat uhreja. Jokainen voi kuitenkin omin silmin todistaa millaisesta väkivaltaisesta provokaatiosta oli kyse erään paikallaolijan kuvattua koko tapahtumaketjun. Kyseinen video on monellakin tapaa sietämätöntä katsottavaa, mutta dokumenttina se on arvokas todiste median vaikenemasta vasemmiston väkivallasta. Se nimittäin tuo näkyviin pasifismin ja suvaitsevaisuuden julkisivuun kätkeytyvän vasemmiston kieroutuneen tekopyhyyden. Moraalisen pyhimyksen julkisivun takaa kun nimittäin paljastuu suvaitsematon jakobiinisuus ja bolshevistiseen kaunaan perustuva verenhimo:
VIDEO (Kieroileva (((Google))) joka omistaa Blogspotin ja YouTuben ei anna hakutulosta videosta "Huligaanit hyökkää SKE:n kimppuun 4 tunnin ajan!", joten sitä ei voi upottaa suoraan tähän tekstiin, vaan se on nähtävissä vain klikkaamaalla maalatttua VIDEO-linkkiä.)
Ehkä kaikkein raivostuttavinta hyökkäyksessä oli se, että poliisit ja vartijat eivät tehneet juuri mitään lopettaakseen väkivaltaa. Edes pahimpia väkivaltauunoja ei pidätetty. Torin kulmassa oli kolme kaappiautoa ja lauma poliiseja, mutta he eivät tehneet elettäkään estääkseen punaisten pirinistiretkujen hyökkäyksiä, vaikka SKE:n puheenjohtaja kutsui mikrofonilla monta kertaa virkavaltaa paikalle. Ehkä poliisit olivat sillä aikaa autoissaan netin ääressä jahtaamassa "vihapuhetta"? Tällainen välinpitämättömyys näyttää yhtä tarkoitukselliselta kuin poliisien puolueelliset toimet Yhdysvaltain Charlottesvillessä vuonna 2017. 

Myöskään paikalla olleissa vartijoissa ei ole kehumista, koska monet heistä näyttivät irakilaisilta partamullaheilta, jotka suhtautuivat hyvin tuttavallisesti anarkomarkoihin. Tällainen puolueellisuus rikospaikalla paljastaa esimerkillisesti kuinka korruptoiva tekijä monikulttuurisuus on yhteiskunnassa.

Marco de Witistä ja hänen SKE-puolueestaan ei tarvitse pitää, mutta jokaisen nationalistin pitäisi ymmärtää, että kulttuurimarxilaisten nuorisohuligaanien hyökkäys ei suuntautunut vain yhtä hyljeksittyä km-toimijaa vastaan, vaan kaikkia suomalaisia isänmaanystäviä vastaan. Siksi Suomeen tarvitaan ensi tilassa C18-tyyppinen kaarti turvaamaan tällaisia tilaisuuksia ja panemaan luun kurkkuun punaräähköille. 

Myös PVL:stä ja Soldiers of Odin -järjestöstä voidaan olla montaa mieltä, mutta ainakin niiden tilaisuuksissa punabandiitit eivät koskaan uskaltaisi tehdä Narikkantorin kaltaisia hyökkäyksiä. Ja jos yrittäisivät, nämä retkut saisivat niin kovaa remmiapelia isän kädestä, että muistaisivat sen lopun ikäänsä. Ikävä kyllä nämä järjestöt puolustavat vain omiaan, jonka vuoksi tarvittaisiin koko maan kattava suojeluskunta, joka puolustaisi kaikkien kansallismielisten kokoontumis- ja ilmaisuvapautta. 

Tässä yhteydessä on vielä korostettava, että kansallismieliset eivät suin surmiinkaan halua jakaantunutta kansaa, koska se hyödyttää vain voimia, jotka haluavat tehdä maastamme sisäisesti heikon. Kansakunnan säilymisen kannalta olisi kuitenkin itsetuhoisiaa, jos isänmaalliset kansalaiset eivät puolustaisi itseään ja kääntäisi vain poskeaan. Onneksi räyhävasemmisto edustaa näkyvyydestään huolimatta vain pientä prosenttia Suomen kansasta, joten sen kuriin laittaminen voi hyvinkin olla kansakuntaa eheyttävä voima.

Asialle tulee kiire, sillä poliisi ei tänäänkään pystynyt takaamaan turvallisuutta Narinkkatorilla. Asiasta kertoo Ylen verkkosivujen uutinen Kärhämöinti Helsingin Narinkkatorin vaalitilaisuudessa jatkui – poliisi tekemässä rikosilmoitusta pahoinpitelystä.

2 kommenttia:

  1. Arvasin siis oikein; kyseessä oli ylläripylläri....mmm....Äääääääääriii VASEMMISTOOOO !! HAhahaaa. Hiphei !
    Jatkakaa.

    VastaaPoista