YLESSÄ YHDYTÄÄN VÄRILLISTEN PILKALLISEEN "HUUMORIIN", JOSSA VAADITAAN VALKOISTEN ITSETUHOA

Hot Brown Honey on yksinkertaisesti huonoa huumoria.
Edes valkoiset rasistit eivät saa siitä irti
sarkasmia, sen verran väsynyttä se on.

Kiistatta menestyneimmän ja eniten muissa kateutta herättäneeseen länsimaiseen sivilisaatioon sopii sanonta, jonka mukaan ensimmäinen sukupolvi luo omaisuuden, seuraava sen säilyttää ja kolmas polvi tuhlaa. Näitä tuhlaajia, kiittämättömän nykypolven papistoa, edustavat näkyvimmin toimittajat. 

He eivät halua ymmärtää seisovansa jättiläisen hartiolla, jonka suuruus perustuu menneiden sukupolvien poikkeukselliseen työhön, tuskaan ja nerouteen. Jostain syystä modernin ajan hyväkkäät elävät kuitenkin uskossa, jossa kulttuuripiirimme saavutukset olisi saatu loisimalla, ilmaiseksi ja tuurilla. Tällaisiakin "kulttuureja" toki löytyy, mutta ne ovat juuri niitä, jotka ovat hyötyneet kaikesta siitä hyvästä mitä yksin valkoinen mies on luonut. Valkoisten luoman modernin kulttuurin omiminen, kulttuurinen appropriaatio, on ollut niin valtavaa ja perustavanlaatuista, ettei se ole verrattavisa mihinkään aikaisempaan aikakauteen. 

Ylen lauantain radiouutisissa ja verkkosivujen mielipideuutisessa Australialainen Hot Brown Honey nauraa valkoista valtaa kumoon: "Pidä mekkalaa, pura siirtomaaherruus ja muista kosteuttaa!" hehkutetaan estoitta eksistentiaalista toiseutta edustavien muukalaisten kulttuurimarxilaista sodanjulistusta. Tietääkseni toimittajakouluissa pitäisi opettaa tasapuolista tiedonvälitystä ja kriittisyyttä, mutta tämän uutisen perusteella toimittaja Sanna Vilkmanin päähän on kaadettu vain tendenssijournalismin perusteet ja kulttuurimarxismin perusopinnot. Eräiden eurooppalaisten täytyy olla todella nyrjähtäneitä, sillä olisi mahdotonta kuvitella värillinen maa kuten Japani, jossa paikallinen toimittaja riemuitsisi oman yhteisönsä vallan vähenemisestä ja resurssien luovuttamisesta muille. 

Vilkmanin ihailevassa fanikirjoituksessa annetaan valkoisia miehiä vihaavan femimarxilaisryhmän suoltaa valhepropagandaansa vastalauseitta kuin puolueuskollisten komissaarien NKP:n puoluekokouksessa:

Kun yksi aloittaa lauseen, toinen tuplaa vähintään viimeisen sanan. Näillä naisilla on ruumishäpeää, kolonisaatiota ja rasismia koskevaa asiaa, ja he pitävät huolta siitä, että viesti kuullaan. 

– Australia on maahanmuuttajien maa ja alkuperäiskansalta varastettu maa, joka on kokenut useita muuttoaaltoja. Silti esimerkiksi televisiossa tai tärkeimmillä näyttämöillä ei ole näkynyt ketään, joka näyttäisi meiltä.

Vasemmistoliberaalien ja kosher-konservatiivien suosima puhe Amerikasta tai Australiasta joinain "maahanmuuttajien maina" on nykykontekstiin sidottuna silkkaa pahantahtoista paskapuhetta. Heille "maahanmuuttajat" eivät tarkoita siirtokunnat perustaneita eurooppalaisia uudisraivaajia, jotka loivat valkoisen brittiläisen Australian, vaan valmiiseen pöytään tulleita värillisiä hyötyjiä. Samaistamalla kolmannen maailman vapaamatkustajat kansakunnan luoneeseen populaatioon luodaan mielikuva, jossa nykyisen kaltainen muukalaisinvaasio olisi aina ollut vallitseva maan tila. 

Aikamme "liberaalilta" lukeneistolta unohtuu sattumoisen se fakta, että Australiassa uudisraivaajat loivat sivistyneen valtion lähes tyhjästä. Eikä alkuperäisasukkailta varastettu edes maata, sillä alkukantaiset aboriginaalit eivät tunteneet omistamisen käsitettä puhumattakaan että he olisivat osanneet hyötykäyttää maaperää viljelyyn ja kaivostoimintaan. Lähempi tutustuminen Australian alkuasukkaisiin paljastaakin jotain sellaista, josta valtamedia haluaa vaieta visusti kuten käy selväksi Lance Wiltonin artikkelissa Meet Australian Aborigines—They Make African Americans Look Like A Model Minority.

Monet ovat keinot, jolla monikulttuuria saarnaavat diversiteetin tuhojat yrittävät levittää sanomaansa. Australialainen teatteriryhmä suosii huumoria omassa kulttuuritaistelussaan:

– Nauru, etenkin yhdessä nauraminen, murtaa raja-aitoja. Me käsittelemme todella nihkeitä tilanteita komiikan avulla. Itselleen nauraminen on mahdollisuus muuttaa omaa toimintaa. Kun me laulamme giganttisessa afroperuukissa Please Don’t Touch My Hair -kappaletta, sanoma toistetaan niin monta kertaa, että takuulla menee perille.

Toisin kuin Hot Brown Honey -puhenaiset itselleen ja muille uskottelevat, ohjelmallisesti monikulttuurinen huumori ei naurata kuin tosiuskovia. Ei se ole rasistien vika, ettei antirasistinen ilveily naurata kuten rasistinen huumori. Viihdyttävyydeltään multikultihuumori on samaa luokkaa kuin oksymoronina tunnettu feministinen huumori. Keskivertokatsoja ei koskisi moiseen vaikka saisi lipun ilmaiseksi, sen verran hän on nähnyt Ylen pakkosyöttämää alan "huumoria" kuten epäonnistuneen itseironisen Manne-tv:n.  

Jutussaan toimittaja Vilkman ostaa muiden eurooppalaisten kustannuksella teatteriryhmän ohjaaja-näyttelijä Lisa Fa’Alafin kaunaisen tarinan, jossa kulttuurimme ja hyvinvointiamme pitäisi lahjoittaa ilmaiseksi vihamielisille tunkeilijoille. Vain näin valkoiset hyödylliset idiootit voisivat kokea itsensä "moraalisiksi": 

Valkoisen pohjoismaisen suhteellisen helposti elämässä edenneen etuoikeutettuja korvia kuumottaa. Se on tarkoituskin, mutta kaikella rakkaudella. Lisa Fa’Alafi toteaa, että maailmaa pitää käsitellä enemmän sellaisena kuin se on: moniäänisenä, monietnisenä. Sitä kaipaa hänen mielestään kasvavassa määrin myös valkoinen yleisö, jonka arkitodellisuus ei vastaa homogeenistä kuvaa, jota valtakulttuuri enimmäkseen yhä tarjoaa. 

– Jos olet tullut tänne auttamaan minua, tuhlaat aikaasi. Mutta jos olet tullut tänne siksi, että sinun vapautuksesi on sidoksissa minun vapautukseeni, me voimme tehdä työtä yhdessä, sanoo Watson. Hot Brown Honeyn tarkoitus on saada katsoja tarkastelemaan tunteitaan, ajatuksiaan ja asenteitaan, ja miettimään, pitäisikö niille tehdä jotain.

Ollaakseen muiden liberaalien nousukkaiden silmissä "fiksu" ja "arvostettu" opportunistisen urbaanihölmön on syytä omaksua etnomasokistinen suhtautumistapa moraalista kiristystä harjoittaviin rotumuukalaisiin. Väin tällä tavoin aikamme koulutetut apinat voivat vetää elitistisesti hajuraon roturealistiseen kansan enemmistöön. Samalla erottautuminen synnyttää moraalista omahyväisyyttä, joka antaa edes jotain tarkoitusta liberaalizombin laimean onnettomalle elämälle.