tiistai 17. lokakuuta 2017

VALTAKUNNANSYYTTÄJÄNVIRASTO LUOMASSA SUOMEEN 2000-LUVUN GULAGIA?

Vallan makuun päässyt väliaikainen valtakunnansyyttäjä
Raija Toiviainen näyttää nauttivan erimielisten suoma-
laisten syyttämisestä.

V
altakunnansyyttäjä Matti Nissistä vastaan nostettu syyte virkamiehen esteellisyyden ja jääviyden rikkomisesta liikahti tänään eteenpäin, kun korkeimmassa oikeudessa aloitettiin valmisteleva oikeudenkäynti. Ylen uutinen Valtakunnansyyttäjälle vaaditaan sakkoja virkavelvollisuuden rikkomisesta – myöntää syyllisyytensä, mutta ei tahallisuutta kertoo pääpiirteissään sen mistä jutussa on kyse. Poikkeuksellisen korkean tason syytteen ansiosta suomalainen oikeusjärjestelmä todistaa olevansa vielä jossain määrin luottamuksen arvoinen, vaikka apulaisoikeuskansleri Kimmo Hakonen ei vaadikaan Nissisen viraltapanoa.

Kansallismielisille ja muille poliittisesti epäkorrekteille toisinajattelijoille vankilatuomioita vaatineen Matti Nissisen puolustus lähtee liikkeelle pokerinaamaisesta valehtelusta:
Nissinen myöntää syyllistyneensä tuottamukselliseen virkavelvollisuuden rikkomiseen syksyn 2012 ja kevään 2015 välisenä aikana. Hän kuitenkin katsoo, että teko ei ole tahallinen.
Kun  syyttäjälaitos ja valtakunnansyyttäjänvirasto ostivat Deep Lead -yhtiöltä koulutusta yli 74 000 eurolla, hankinta-asioiden käsittelystä vastasi Matti Nissinen. Deep Lead -yhtiötä johtaa Nissisen veli, joten täytyy olla aika härski uskotellakseen muille, ettei diilin antamisessa lähisukulaiselle ole kyse tahallisuudesta.

Valtakunnansyyttäjänviraston sekoilut eivät ole mitenkään vähentyneet sen jälkeen kun Nissinen siirrettiin virasta väliaikaisesti pois. Valtakunnansyyttäjän virkaa määräaikaisena hoitava Raija Toiviainen yrittää olla paavillisempi kuin Nissinen Ylen viime lauantain haastattelujutussa Valtakunnansyyttäjä huolissaan Suomen tilanteesta: Ymmärtävätkö rasistisen vihapuheen levittäjät, mitä he tekevät? Toiviaisen vaatimukset sananvapauden supistamisesta ovat tyyliltään silkkaa stalinismia, jossa julistettiin kaikkien yhtäläisiä oikeuksia samalla kun ne riistettiin "luokkavihollisilta" pienen puolueliitin hyväksi.
Toiviainen sanoo kuitenkin jämäkästi, että sananvapaudellakin on rajansa. Ihmisarvoa loukkaava vihapuhe ei nauti sananvapauden suojaa.
Vasemmalle kallellaan olevat Demlan juristit teroittavat mielellään YK:n muotoilemia universalistisia sosiaalisia konstruktioita, mutta Toiviaisen valikoiva muisti ei halua rekisteröidä ihmisoikeuksien julistuksen artiklaa 19 (1948), jossa sanotaan, että "Jokaisella on sananvapaus; tämä oikeus sisältää vapauden hankkia, vastaanottaa ja levittää kaikenlaisia tietoja ja ajatuksia riippumatta alueellisista rajoista joko suullisesti, kirjallisesti tai painettuna taiteellisessa muodossa tahi muulla hänen valitsemallaan tavalla." Ei ole sattumaa, että sosialistimaiden painostuksesta artiklaan lisättiin myöhemmin kolmas kohta "erityisistä velvollisuuksia ja vastuuista", joka on ollut viime vuosina erityisen suosittu vasemmiston keskuudessa, koska sen varjolla voidaan sensuroida sille epämieluisia näkemyksiä. Sitä vastoin läntisessä liberalistisessa ajattelussa sananvapaus tarkoittaa perinteisesti sitä, että se koskee nimenomaan epämiellyttävää ja "loukkaavaa" materiaalia, koska yleisesti hyväksyttyjen näkemysten ilmaisemiselle artiklan suoja on tarpeeton. 

Ovelana juristina Toiviainen haluaa sekoittaa tahallaan sanavapauteen kuulumattoman viharikos-klausuulin jo nyt laissa määritettyyn kansanryhmän vastaiseen kiihotukseen:
– Mutta jos joku sitten uhkaa, panettelee tai solvaa tiettyä kansanryhmää ja tällä tavoin loukkaa toisen ihmisarvoa, niin se ei ole hyväksyttävää, hän korostaa.
Toiviainen ei määrittele spesifisti mikä on kansanryhmän vastaista uhkaamista, panettelua ja solvaamista. Jos välikaikainen valtakunnansyyttäjä saisi itse päättää millainen informaatio olisi "ihmisarvoa loukkaavaa", hän laskisi siihen varmaan myös kaikki julkisesti levitetyt rikostilastot, koska ne ovat epäedullista luettavaa Suomessa ilmaiseksi oleskelevalle globaalille enemmistölle. Jos jätämme valtakunnansyyttäjän omat toiveet huomioimatta, kysymys uhkaamisesta, panettelusta ja solvaamista on määritelty kansanryhmän vastaisessa kiihotuspykälässä, mutta siinäkin ne on kerrottu niin laveasti, että ilkeämielinen syyttäjä voi asettaa syytteen melko heppoisin perustein kuten Jussi Halla-ahon tapauksessa. 

Suomen lainsäädäntö ei tunne toistaiseksi "rasismirikosta" tai muutakaan vastaavaa ajatusrikosta, mutta tästä huolimatta Raija Toiviainen käyttää ilmaisua kuin se olisi jo painettu lakikirjaan. Hän linkittää myös verkossa käytävän "liian vapaan" keskustelun kansanryhmän vastaiseen kiihotukseen, jonka vuoksi poliittisen poliisin ja Demlan mädättämän oikeuslaitoksen pitäisi puuttua siihen vaikka sosialistimaista tutulla ennakkosensuurilla:
Raija Toiviaisen mielestä kaikkein vastenmielisimpiä verkossa tehtäviä rasismirikoksia ovat kiihottaminen kansanryhmää vastaan ja uskonrauhan rikkominen. 
– Kiihottamisrikosten taustalla on aina rasistinen, toisten ihmisarvoa mollaava motiivi. Ei ole yli-ihmisiä ja ali-ihmisiä, on vain tasavertaisia ihmisiä.
Sen enempää kiinnittämättä huomioita Toiviaisen kannattamaan sosiaaliseen konstruktioon, joka on objektiivisen todellisuuden vastaista  toiveajattelua, sisältää lainaus kansanryhmän vastaisen kiihottamisen osalta yksipuolisen näkemyksen. 

Monesti kansanryhmän vastainen kiihotus, tai laajasti ymmärrettynä "vihapuhe", on reaktiota ensimmäisen kiven heittäjän vihaan. Suomessakin on liuta vaikutusvaltaisia poliitikkoja ja virkamiehiä, jotka haluavat ideologisessa vihassaan täyttää suomalaisten kiusaksi maan afrikkalaisilla. Tästä populaatiosta erityisesti somalit ovat monesti osoittaneet todistetusti vihamielisyytensä suomalaista lainsäädäntöä ja kulttuuria kohtaan. Kulttuurimarxilaisten luoman vihapuheen sijaan pitäisi puhua vihaa takaisin -puheesta, koska se vastaa paljon paremmin todellisuutta. On moraalisesti täysin oikein vihata sellaista, joka itse aloittaa hyökkäävän vihan sinua ja kansaasi vastaan. 

Jokainen voi itse päätellä, onko väliaikainen valtakunnansyyttäjä syyllistynyt eri ulostuloillaan suomalaisten vastaiseen kiihotukseen vai ei. Joka tapauksessa monomaaniseksi vasemmistolaiseksi Toiviaisen tekee se, että hän näkee valheellisen rasistisesti rasismin koskevan vain valkoisia. Samalla hän pyrkii selittämään luvatta maahantulleiden muukalaisten uskonnollis-ideologisen murhaamisen kantaväestön "rasistisilla" asenteilla. Hän pitää selvästikin Afrikan partapoikia oikeustoimikelvottomina, joilla ei ole omaa tahtoa ja vastuuta teoistaan. Toisin sanoen Toiviainen ei pidä heitä eurooppalaisin standardein katsottuna itsenäisiin päätöksiin kykenevinä subjekteina, vaan rinnastaa heidät lapsiin ja vammaisiin:
– Rasismin kohteet ajetaan nurkkaan, ja siellä nurkassa on helppo katkeroitua. Syntyy kasvualusta järjestäytyneelle rikollisuudelle ja jopa terrorismille. Vihapuheella vainotut ihmiset ovat väkivaltaisten ryhmittymien uusiutuva voimanlähde.
Näin haparoivalle päättelylle ei löydy mitään näyttöä, ja jo pelkkä arkijärkikin kyseenalaistaa sen helposti. Etnisesti loukkaaviksi koettuja viestejä ei näy julkisuudessa, joten potentiaalisen islamistisen puukkojunkkarin täytyisi etsiä niitä aktiivisesti verkon syövereistä. Arkisista valtavirtafoorumeista ne on jo sensuroitu ja niitä löytääkseen pitäisi lyöttäytyä jonkun perussuomalaisten varavaltuutetun Facebook-kaveriksi. Ja mikähän mahtaa olla todennäköisyys tälle? On vaikea uskoa, kuinka lähinnä intrerracial-pornosta ja länsimaisen kulttuurin solvaamisesta kiinostuneet nuoret ulkomaalaismiehet viitsisivät varta vasten hakeutua valkoisten rasistien sivuille tai fb-kavereiksi. Vai pitäisikö tästäkin jo syyttää valkoisia ja "kaikkialla vapaana riehuvaa vihapuhetta"? Vihapuheella vainotut ihmiset...Raija Toivonen, please!

Eräät poliittiset kommentaattorit kuten tutkija Arto Luukkanen ovat väittäneet, että Raija Toiviaisen viimeisimmän ulostulon taustalla olisi ylin poliittinen johto. Syynä olisi kuulemma Sipilän hallituksen tarpeesta löytää yhteisiä vihollisia, johon sopivat hyvin maan 700 000 rasistista väärinajattelijaa. Vaikka Luukkasen spekulointi hallituksen motiiveista olisikin totta, se ei selittäisi tyhjentävästi Toiviaisen gulagin tuoksuista avautumista. Asia kun sattuu olemaan niin, että Toiviaista ei tarvitse pahemmin kehotella kansan vastaisiin pogromeihin, vaan hän vanhana Demla-aktiivina on innokas antamaan väärämieliselle kansalle ruoskaa ihan omasta takaa.

5 kommenttia:

  1. On vain ihmisiä ... ja sitten on todella paljon ali-ihmisiä. Kriminaalia ja päästään sairasta, vaarallista sakkia.

    VastaaPoista
  2. "Toiviainen sanoo kuitenkin jämäkästi, että sananvapaudellakin on rajansa. Ihmisarvoa loukkaava vihapuhe ei nauti sananvapauden suojaa."

    https://hameemmias.vuodatus.net/lue/2011/08/miten-halosen-ja-hautalan-tilastokeskus-sepitti-eu-lle-70-miljoona-tapettua-maon-uhria

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maon tai Pol Potin tappamiksi voit sanoa minkä luvun tahansa, eikä se herätä liikahdusta missään. Juutalaisten holy-höpökaustista ei voi sanoa kuin yhden luvun, paitsi ylöspäin. Muuten häkki heilahtaa, jos satut asumaan Keski- ja Itä-Euroopassa.

      Poista
  3. Valtakunnan syyttäjä Raija Toiviainen.
    Olette nostamassa syytettä P.Räsästä vastaan.Oletteko todella loppuun asti pohtineet asiaa, vai onko nykyinen maailmaa villitsevä ajatussuuntaus vallannut teidätkin. Silloin Te asetutte Jumalan säätämiä hyvän elämän ohjeita vastaan. Pikemminkin pitäisi saattaa ihmisten tietoon seuraukset, sillä Jumala todella "sanoo viimeisen sanan".
    Toisaalta onko tutkittu hormonien määrää vedessä? Saastunutta vettä juovat niin odottavat äidit kuin syntyneet lapset. Lasten sukupuolinen identiteetti on vasta kehittymässä, eikä sitä pitäisi sotkea SETAn touhuilla. Ajoissa oikeilla hoidoilla voisi lapsi kehittyä niin, että hän aikuisena voisi kokea heterorakkautta ja onnea oman lapsen synhtymästä.Samalla kansamme ei kuolisi sukupuuttoon ja hoitohenkilökuntana olisi inhimillinen ihminen eikä kylmä robotti.
    Muistutan myös siitä, että meitä suomalaisia on mollattu mennen -tullen pienrynhmän taholta. Voitaisiin puhua suomalaiskansaa vastaan kohdistetusta toiminnasta. Eikö tämä paina vaaássa mitään?
    Ei anneta maatamme Jumalan vastaisten tahojen temmellyskentäksi. Se tuhoaisi meidät.

    VastaaPoista