perjantai 2. joulukuuta 2016

YLESSÄ OIKEUS IDENTITEETTIIN - PAITSI VALKOISILLA SUOMALAISILLA

Käenpojissa on myös tyttöjä.

Yle Radio Puheessa on kesästä asti lähetetty Mahadura ja Özberkan -nimistä ei-suomalaisten feminististä ohjelmaa. Se korvasi aiemmin toisen monikultturismia indoktrinoineen Ali ja Husu shown, jossa valmiiseen pöytään tulleet vierasperäiset suunsoittajat nälvivät eri kulmista suomalaisia ja väittivät toistuvasti, että suomalaisuus on vain konstruktio, jonka vuoksi kuka tahansa voi olla suomalainen. Toisin päin homma ei tietenkään pelaa eli valkoinen suomalainen ei voi halutessaan olla iranilainen tai somali.

Monikultturistiset mediat kuten Helsingin Sanomat käyttävät kaksoisstrategiaa yrittäessään myydä ohjelmaa suurelle yleisölle. Lehti antaa mielikuvan, että kyse on tavallisista meikäläisistä, joiden ensisijainen identiteetti olisi heidän supisuomalaiset kotikaupunkinsa:
Özberkan on kotoisin Turusta, Mahadura Mikkelin Luusniemestä. ”Olen maalta, olen nähnyt kun lehmä poikii – ihan ­oikeasti”, Mahadura sanoo.
Televisiossakin nähtävässä ohjelmamainoksessa Mahadura ja Özberkan kuitenkin korostavat "oikeutta omaan identiteettiin", eivätkä he tarkoita tällä tietenkään turkulaisuutta ja mikkeliläisuutta, vaan paljon perustavampia ei-eurooppalaisia identiteettejään.

Suuresta tuntemattomuudesta Ylessä ääneen päästetty mamupari hyökkää kulttuurimarxilaisesti kahdella rintamalla, ensin suomalaisten etnistä integriteettiä vastaan ja toisaalla sukupuolten rinnakkaiseloa vastaan aggressiivisen sukupuolinarsistisella feminismillään. Ylen Puheen verkkosivuilla ohjelmaa esitellään mm. seuraavasti:
Ohjelma on alusta alkaen seurannut Suomen maahanmuuttopolitiikan vivahteikkaita vaiheita ja ottanut osaa keskusteluun omalla räväkällä tyylillään - ja samalla myös herättänyt voimakkaita mielipiteitä puolesta ja vastaan. Tärkeää ohjelmaa ja sen tekijöitä on ilo kiittää monista hulvattomista nauruista, näkökulmien avaamisesta sekä itsensä likoonlaittamisesta!  
(...) Ohjelman vetäjät pohtivat mm. mitä erilainen naiseus on ja miten se näkyy tämän päivän Suomessa. Lisäksi peilataan yhteiskuntaa oman identiteetin kautta ja keskustellaan studiovieraiden kanssa ilmiöistä ja ihmisistä, jotka omalta osaltaan vaikuttavat moninaiseen Suomeen sekä hyvässä että pahassa.
Ohjelmasarjan aivan ensimmäisessä jaksossa Kaj Kunnas: "Teidän paras ruumiinosanne on aivot" suomenruotsalainen urheilutoimittaja nuoleskelee feministejä ja solvaa kunnon mekkoeinarin tapaa omaa sukupuoltaan, sillä hän kuvittelee näin olevansa ritarillinen. Vastaavasti eräässä jaksossa toimittajapari veti suoraan stetsonista, että suomalaisilla ei ole mitään varaa moittia ulkomaalaisten (eli ei-valkoisten kehitysmaalaisten) työttömyyttä, koska suomalaisilla työttömyysaste on korkeampi! Tällaisia valheita päästetään Ylessä jatkuvasti läpi, mutta on turha toivoa, että niitä koskaan oiottaisiin.

Viimeisimmässä jaksossa Vihapuhe entisen uusnatsin silmin ääneen päästetään mediahuoraksi ryhtynyt takinkääntäjä Henrik Holappa. Jo heti otsikossa pistää silmään sana 'vihapuhe', joka ei ole muuta kuin liberaalijuutalaisten Amerikan itärannikkon yliopistoissa aikoinaan kehittelemä ideologinen termi poliittisia vihollisia vastaan. Filosofian tohtori J. Sakari Hankamäki kertoo tuoreessa blogikirjoituksessaan miksi käsite vihapuhe ei sovi Suomeen ja mikä on sen ideologinen käyttötarkoitus:
Sanasta ”vihapuhe” on tullut poliittisen retoriikan muotitermi. Sitä on käytetty ahkerasti, kun on haluttu leimata maahanmuuttoa koskeva arvostelu tunneperäiseksi tai kieltää se kokonaan. Myös syyttäjäviranomaiset ovat käyttäneet sanaa laajalti kirjoittaessaan syytteitä ”kansanryhmää vastaan kiihottamisesta” ja ”uskonrauhan rikkomisesta”.  
Sanan ”vihapuhe” käyttäminen on arveluttavaa lain käytön yhteydessä, sillä ”vihapuhetta” ei mainita lainsäädännössä. Tämän sanan käyttäjät eivät ole myöskään itse määritelleet käsitteen merkitystä.  
Kun käsitteen sisältö on jäänyt hämäräksi, sen merkitykset ovat laventuneet viittaamaan mihin tahansa argumentaatioon, joka ei miellytä vastaanottajaa. ”Vihapuheeksi” onkin leimattu lopulta sellainen täysin asiallinen ja perusteltu näkemys, joka ei sisällä vihaa mutta joka herättää vihaa vastaanottajissa. Kun toisten ihmisen esittämä arvostelu, epäily ja kyseenalaistaminen tulkitaan ”vihapuheeksi” (joskus myös ”häirinnäksi”), kyse on psykologisesti sanottuna havaitsija– toimija-virheestä.

Monikulttuurimannekiini Holapan haastattelu uusintaa median ja vasemmistolaisten yhteiskuntainsinöörien valheellista narraatiota siitä, että valkoisen identiteetin vaaliminen tarkoittaa aina rasismia ja valkoista ylivaltaa (ja toisaalla sitä, että värillisten etnosentrismi ei ole koskaan rasismia). Tähän myyttiin kuuluu myös uskomus, että vauraissa valkoisissa maissa viihtyvät globaalin enemmistön edustajat eli etniset "vähemmistöt" ovat oikeutettuja rodulliseen itsesuojeluun ja identiteettiin toisin kuin valkoiset. Rodullinen kaksinaismoralismi ja tekopyhyys on niin ilmeistä, ettei sitä tarvitse tässä yhteydessä sen enempää tarkastella. 

Koska evolutiivinen ja populaatiopsykologinen tosiasia on, että jokainen etninen ryhmä puolustaa identiteettiään ja maantieteellistä reviiriään, pitäisi myös Ylestä löytyä edes yksi ohjelma, jossa heteroseksuaalit valkoiset suomenkieliset saisivat vahvistaa etnistä identiteettiään. Valitettavasti olemme jämähtäneet kulttuuriseen rappiotilaan, jossa suomalaisuuden päälle syljetään ja kaiken kukkuraksi annetaan vielä vapaa puheenvuoro maahan päästetyille etnisille kilpilijoille, joilla on täysin eri intressit kuin suomalaisilla. Tosin pitää muistaa, että ilman suomalaisuuteensa vihamielisesti suhtautuvia kansanvihollisia ulkomaan käenpojat eivät pääsisi koskaan verorahoitteisessa Ylessä ääneen, sillä heidät olisi palautettu hyvissä ajoin takaisin kotimaihinsa.


                                                          ********************


Yle TV1, perjantai 2.12. klo 20:00, 
Pressiklubi 

Mistä Ylen ohjelmissa saa puhua? Studiosa Atte Jääskeläinen, Anu Koivunen ja Jouni Tervo. Ruben Stillerin isännöimä Pressiklubi vastaa.


Joka alan poliittisesti korrekti "asiantuntija" Anu Koivunen studiossa, olipa yllätys! Ai kuka Anu? No tämä femisosialistinen rukoilijasirkka.


Yle Fem, perjantai 2.12. klo 19:55, Dok: Haluan vain elää 

Ohjelmassa seurataan, kuinka turvapaikanhakijat saavat päätöksen hakemukseensa. Toimittaja: Barbro Björkfelt. HD Kuulovammaisille tarkoitettu tekstitys: ruotsi.


Yle Teema Perjantai 2.12. klo 21:00, Perikato (K16) 

(Der Untergang/Saksa 2004) Vaikuttava elokuva Adolf Hitlerin ja hänen kolmannen valtakuntansa viimeisistä päivistä taistelujen repimässä Berliinissä huhtikuussa 1945. O: Oliver Hirschbiegel. N: Bruno Ganz. K16

1 kommentti:

  1. ...uusintaa median ja vasemmistolaisten yhteiskuntainsinöörien valheellista narraatiota siitä, että valkoisen identiteetin vaaliminen tarkoittaa aina rasismia ja valkoista ylivaltaa

    Ei kai tuossa mitään valheellista ole.

    Itse tunnustaudun avoimesti rasistiksi, eli en halua vieraita rotuja maahani ja samalla kannatan valkoista ylivaltaa valkoisissa maissa ja jossain määrin myös ei-valkoisissa kuten Etelä-Afrikassa.

    VastaaPoista