Näytetään tekstit, joissa on tunniste Adolf Hitler. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Adolf Hitler. Näytä kaikki tekstit

maanantai 5. maaliskuuta 2018

HOLLYWOODIN PUNALIBERAALIT RAPPIOMORALISTIT PALKITSIVAT ITSENSÄ OSCAR-GAALASSA



Jos pitäisi nimetä merkittävin nykykulttuurin haara, jossa pyritään kiivaimmin romuttamaan tuhatvuotinen läntinen kultuuri, titteli kuuluisi itseoikeutetusti heprealaisen hengen myrkyttämälle elokuvateollisuudelle. Vaikka Hollywood ei olekaan enää ainoa rappioliberaalin aivopesun lähde, on sen kattavuus ja näkyvyys kaikissa jälkiteollisissa maissa lähes ylivertainen. Sen levittämä henkinen saasta on anti-kulttuurissamme niin vallitseva, että sen vastustamisessa kansalaisen täytyy olla jo tietoisesti aktiivinen, koska Hollywoodin myrkynkylvöä ei voi välttää oikeastaan missään mediassa. 

Viime yönä Suomen aikaan pidetty Oscar-gaala ei ollut muuta kuin punaliberaalin mediaeliitin yli neljä tuntia kestänyt omakuvaonania. Jälleen kerran typertynyt länsimainen katsoja sai nähdä, kuinka hurskastelevan tekopyhyyden ennätykset rikottiin mitään häpeämättömällä kepeydellä. Silti Suomestakin löytyy huomattava määrä kuluttajazombeja, jotka eivät kykene tunnistamaan Oscar-gaalassa puhuneiden voittajien uusmarxilaisuutta. Heille nämä suuren maailman glamouria edustavat väärät idolit saattavat näyttää jopa moraalisen kirkasotsaisuuden airueina, vaikka kyseessä ovat enimmäkseen hedonismin liemissä marinoituneet degeneraatit, joiden kuvottavassa omahyväisyydessä ei ole mitään ihanteellista. 

Kuka tahansa itselleen rehellinen toimittaja voisi muutamalla lauseella ampua alas koko irvokkaan Oscar-sirkuksen. Valtamediassa ei ole kuitenkaan esiintynyt juuri mitään todellista kritiikkiä vuoden merkittävintä propagandatahtumaa kohtaan. Päinvastoin, esimerkiksi Yle kirjoittaa hyväksyvästi tuoreesta Oscar-gaalasta jutussaan Analyysi: Oscar-gaala ylisti naisia ja jätti heidät palkitsematta:
Matolla otettiin kantaa. Kommentoitiin naisten asemaa parantavia liikkeitä. Sanottiin, että aika on tullut. Juhlittiin afroamerikkalaisen elokuvan uutta kukoistusta. Kaikkea täysin syystä.
Toimittaja Janne Sundqvistin mielestä kaikki oli tähän asti hyvin punaliberaalissa riemujuhlassa, kunnes varsinainen palkintojen jako alkoi. Kaikki ei mennytkään matemaattisen tasa-arvokommunismin mukaan!
Silti jokin oli jo jäänyt tähän, jämähtänyt paikalleen. Ainakin Oscar-illaksi. On hätkähdyttävää tajuta, että vaikka elokuva-ala niin juhlavasti ja kovaäänisesti mainosti viettävänsä naisten vuotta, eivät ehdolla olleet 50 naista voittaneet juuri mitään.  
Kahden naisnäyttelijöille annetun palkinnon lisäksi naisia löytyi vain neljästä palkitusta työparista tai porukasta. Yksikään nainen ei voittanut yksin omaa kategoriaansa.
Elokuva-ala on erittäin kilpailtu, koska se tuo menestyjille erittäin suuren statuksen. Tämä selittää myös sen, miksi suurin osa elokuvaohjaajista, käsikirjoittajista ja huippunäyttelijöistä on kilpailuhaluisia miehiä. Naisiin verrattuna heitä on moninkertaisesti enemmän samoin kuin Nobel-pakintojen saajissa. Punavireät toimittajat eivät halua tätä tosiasiaa tunnustaa, vaan pitävät itsepintaisesti kiinni tasa-arvofetisismistään ja vaativat, että puolet Oscarin saajista pitäisi olla joko naisia tai mustia. 

Luonnollisesti Ylen toimittaja iloitsee valkoisten vastaisesta rasismista, jota juhlistaa mustien tekemä palkittu kauhuelokuva Get Out. Siinä valkoisten tappaminen on cool, jopa niin, että kieroutunut valkoinen liberaali tulkitsee sen virkistäväksi "rasismin vastaisuudeksi":
Tänä vuonna ehdokkaista löytyi rasismia perkaava satiirinen kauhuelokuva Get Out ja romanttinen fantasiaseikkailu The Shape of Water. Kumpaakaan niistä ei olisi aina päästetty edes ehdolle genrensä takia. Hienoa elokuva-akatemian muutoksessa on se, että Oscareilla on oikeasti vaikutusta siihen, millaisia elokuvia Hollywoodissa tehdään. Isot tuotantoyhtiöt tekevät elokuvia rahasta tai maineesta, eikä niille mikään ole Oscar-palkintoa selkeämpi maineen mittayksikkö.
Jotta toimittaja Sundqvistin asenne ei kävisi epäselväksi, hän ylistää juttunsa lopussa toista mustaa ylivaltaa ja valkoista syyllisyyttä saarnaavaa elokuvaa Black Panther
Yksi mittari voi olla se, kelpuuttaako uusi akatemia vihdoin myös supersankarielokuvan tärkeisiin palkintokategorioihinsa. Kulttuuri-ilmiöksi ylistetty Black Panther täyttää ainakin kaikki muut vaatimukset.
Ylen toisessa Oscar-jutussa, Kolme puheenaihetta Oscar-gaalasta: Frances McDormand, yllätyksettömyys, ja mikä ihme on inclusion rider, kerrotaan tarkemmin tapahtuman poliittisesta luonteesta: "Gaalassa näkyi usko elokuva-alan moniarvoistumiseen". Valkoiselle elokuvalipun maksajalle tämä tarkoittaa valkokankaalla enemmän mustia ja meksikolaisia ja vähemmän normaalia heteroseksuaalisuutta.
Elokuva-alalla on koettu vallankumouksellista liikehdintää viime syksystä lähtien, kun näyttelijä Alyssa Milano kehotti jakamaan kokemuksia seksuaalisesta häirinnästä Twitterissä. Tuli Me too, tuli Time's up. Gaala on ollut poliittinen aiemminkin. Edellisvuosina polemiikkia heräsi valkoisten yliedustuksesta avainsanalla Oscars so white.  
Valo pilkistää tunnelin päässä, vaikka moniarvoistumisen vallankumous on vielä kesken. Tunnelma oli toiveikas sekä punaisella matolla että itse gaalassa. Menneitä ei enää alleviivattu, vaan harvat kannanotot olivat luonteva osa juhlallisuuksia.
Sentimentalistisessa vetistelyssään 2010-luvun Meryl Streepin paikan ottanut Frances McDormand julisti palkintopuheessaan sellaista punaliberaalia jeremiadia, että se ei välttämättä miellytä hänelle palkan maksavia elokuvamoguleja:
Vaikka Frances McDormand varasti show'n, hänen puheensa loppu saattoi hämmentää: "Minulla on teille kaksi sanaa: inclusion rider." Mitä ihmettä vaikeasti suomennettavat sanat tarkoittavat? The Guardian selvitti asiaa tuoreeltaan. Inclusion rider on pykälä, jonka näyttelijä voi vaatia kirjattavaksi sopimukseensa. Pykälä edellyttää elokuvan tekijöiltä moniarvoisuutta – tarkemmin sanottuna se edellyttää, että elokuva vastaa sijaintinsa demografiaa eli väestöpohjaa.
McDormand ei ehkä ymmärrä mitä tuo vaatimus merkitsisi, jos sitä noudatettaisiin edes suurin piirtein. Yhdysvalloissa on juutalaisia väestöstä noin 2,5%, mutta he omistavat Hollywoodin laskentatavasta riippuen 85-90-prosenttisesti. Aikooko McDormand siis vaatia juutalaisen ylivallan päättymistä elokuvateollisuudesta? Tuskinpa vain, sillä hän pitäisi sitä mitä anteeksiantamattomampana antisemitisminä. Juutalaiset ovat Hollywoodin koskemattomat, kun taas valkoisilta wasp-miehiltä voidaan vaatia elokuvaroolien vähentämistä entisestään.


                                                     ******************************




Yle TV1, maanantai 5.3.2018 klo 19:00, Historia: Obersalzbergin lapset 

Obersalzberg oli Hitlerin ja hänen lähimpien uskottujensa vapaa-ajan asunto vuoristossa. Nyt siellä vaikuttaneiden lapset kertovat ensimmäistä kertaa kokemuksistaan natsi-idyllissä. (U) HD Kuulovammaisille tarkoitettu tekstitys: suomi. Äänitekstitys: suomi.

Ohjelman esittely täällä. Jälleen kerran voidaan perustellusti kysyä, mitä historiallisen tietämyksen lisäarvoa tällainen "dokumentti" palvelee. "Dokumentissa kuullaan nyt jo iäkkäiden henkilöiden omakohtaisia kertomuksia". 

Vanhukset kertovat millaisia muistikuvia heillä on lapsuudesta eli noin 80 vuotta sitten, jolloin he olivat nähneet vilahduksen Adolf-sedän vierailusta. Täytyy sanoa, että nyt on tutkiva journalisimi huipussaan. Kun ei Hitleristä muuta enää keksitä, pannaan mikrofoni lapsuutensa kolmannessa valtakunnassa viettäneiden itävaltalaisvanhusten eteen. Pääsasia että päästään jauhamaan nazzeista.


Yle TV2, maanantai 5.3.2018 klo 19:00 Nuorena kaapista ulos 

Yhä nuoremmat tulevat kaapista, mutta mitä teini-ikäinen kokee huomatessaan olevansa homo tai transsukupuolinen? Viisi brittinuorta kertoo avoimesti elämästään ja itsestään, unohtamatta ympäristön yllättäviäkin reaktioita. (U) HD Äänitekstitys: suomi.


Yle Teema, maanantai 5.3.2018 klo 20:00 Oscar-gaala 2018 

Maailman tunnetuimmat elokuvapalkinnot jaetaan Hollywoodissa nyt jo 90. kerran. Juontajana on koomikko Jimmy Kimmel. Suomenkielinen tekstitys. HD Äänitekstitys: suomi.

lauantai 21. lokakuuta 2017

TAMPEREEN EPÄONNISTUNUT PUNAKAPINA MALLIA 2017


Korruptoituneelle järjestelmälle uskolliset tiedotusvälineet ovat mainostaneet Pohjoismaisen Vastarintaliikkeen (PVL) lauantaista mielenosoitusta Tampereella näkyvästi jo vikkojen ajan. Kaiken tohinan keskellä ne kaikki ovat vaienneet mielenosoituksen syystä ja teemasta. Mielenosoituspäivänäkään suuret mediat kuten Yle eivät kertoneet, että PVL:n mielenilmauksen teemana oli "Sananvapauden puolesta" ja että se oli suunnattu käynnissä olevaa poliittiista oikeudenkäyntiprosessia vastaan, jossa syyttäjä vaatii rekisteröimättömän yhdistyksen kieltämistä. 

Valtamedialta on jäänyt sanomatta sekin, että tilaisuus oli avoin kaikille, jotka puolustavat sananvapautta. Paikalla olikin näkyvästi muiden kansallismielisten ryhmien edustajia, erityisesti Soldiers of Odin -järjestö oli vahvasti esillä noin sadalla edustajallaan. Muiden kansallismielisten solidaarisuus on ymmärretävää, sillä mikäli PVL kielletään, tähtäimeen joutuisivat seuraavaksi myös vähemmän radikaalit järjestöt.

Uutisraportissa Hetki hetkeltä – Yle seuraa Tampereen mielenosoituksia: keskusta osin tyhjentynyt mielenosoittajista jätetään moni oleellinen asia kertomatta, kuten se, mitä mielenosoittajat huusivat ja mitä puheissa sanottiin. Toimittajat varmaan katsoivat, että mielenosoittajien yhteishuudot kuten "Juha Sipilä – kansanpetturi!" ja "sananvapaus – kansan oikeus", ovat niin lähellä totuutta, että moni suomalainen olisi voinut niihin helposti yhtyä. Marssin poliittinen viesti jätettiin mediassa kertomatta, koska mielenilmaus haluttiin kuvata vain pelkkänä "fasistisena pullisteluna" ilman syytä.

Oma tuttu lukunsa median tiedottamisessa on mielenosoittajien ja heitä vastaan rähinöivien äärivasemmistolaisten määrä. Ylen uutisia lukiessa tulee mieleen, että Dan Koivulaaksoko siellä on taustatoimittajana kun nationalistien määrää vähäteltiin ja anarkommunistien lukumäärää vastaavasti liioilteltiin. Kun katsoo vaikka mielenosoituksista tehtyjä suoria striimauksia, niistä voi helposti laskea viisriviin järjestäytyneen marssijoukon olleen vähintään 350 henkilöä ellei peräti 400. Sen sijaan poliisi ja Yle puhuu vain kahdestasadasta. Vastaavasti samaisessa verkkosivujen suorassa uutisraportissa vastamielenosoittajia kerrotaan olleen 300-400, kun taas pelkästään tv:stä riippuvaisille demarieläkeläisille kerrottiin kello kuuden uutisissa heitä olleen 800! Ilmeisesti tällaisen liioittelun tarkoituksena on kertoa, että oikeassa oleminen olisi jotenkin riippuvainen siitä mitä suurempi on osallistujamäärä.

Mielenosoitus oli suunnattu petoksellista eliittiä vastaan, mutta heitä siellä ei luonnollisestikaan näkynyt. Sen sijaan heidän bulvaaninaan toimivat äärivasemmistolaiset olivat saapuneet vastustamaan sananvapautta ja puolustamaan poliittisen poliisin sekaantumista oikeusjärjestelmään. Nämä Systeemin huorina toimivat hyödylliset idiootit olivat jälleen kerran se rikollisjoukko, joka yritti väkivaltaisella häiriköinnillään puuttua perustuslailliseen mielenosoitusoikeuteen. Onneksi paikalla oli poliisi, sillä avoin yhteenotto nationalisteja vastaan olisi tehnyt rumaa jälkeä fyysisesti selvästi heikomman näköisistä uuskommunisteista. Striimistä päätellen kansallismieliset näyttivät hyvin rauhallisilta ja päättäväisiltä, koska eivät provosoituneet hysteeriseen kimitykseen. He ymmärsivät, etteivät nuo valtion subventoimat moraaliposeeraajat ole heidän oikeita vihollisiaan eivätkä siten edes vihollisen arvoisia. 

Ylen sympattiinen asenne räyhäävää äärivasemmistoa kohtaan on tunnettua. Sen agendalle ei ole kuitenkaan edullista, että kansallissosialistien ja nationalistien vastustajat paljastetaan paljasjalkaisiksi äärivasemmistolaisiksi, jonka vuoksi mediajätti puhuu heistä vain "vastamielenosoittajina". Tämän on tarkoitus antaa mielikuva, että kansallismielisiä vastustavat perin tavalliset epäpoliittiset ihmiset, jotka ovat vain "huolissaan fasismista". Ylen harmiksi se ei saanut tällä kertaa napauttua valokuvaa lastenvaunua työntävästä pariskunnasta, jolla olisi voitu osoittaa että "kunnon tavallinen väki on liikkeellä natseja vastaan" (siellä tosiaan jotkut työntelivät lastenvaunuja, mutta Pif-sivuston mukaan niissä kuljetettiin astaloita väkivaltatarkoituksessa).

Se narraatio, jonka Yle esitti Sananvapauden puolesta -mielenosoituksesta ei poikennut juurikaan aikaisemmista vastaavista tapahtumista. Yleisradion ongelmaksi muodostuu kuitenkin se, että verkon uusmediat vuotavat kansalaisten silmille niin paljon tietoa, että Ylen uutistulkinnat asettuvat epäilyttävään valoon. Kuten vanha sanalasku tietää, kaikkia ihmisiä voi huijata jonkin aikaa, joitakin ihmisiä voi huijata kaiken aikaa, mutta kaikkia ihmisiä ei voi huijata kaiken aikaa.




    
                                                          **************************


Ylen kulttuurikommunistit ne jaksavat pyörittää kuluneita natsilevyjään:


Yle Teema Fem, lauantai 21.10.2017 klo 21:00 Hitlerin Hollywood 

(Hitlers Hollywood: Das deutsche Kino im Zeitalter der Propaganda 1933 - 1945, Saksa 2017) Rüdiger Suchslandin uusi dokumenttielokuva kertoo natsi-Saksan elokuvateollisuudesta, unelmatehtaasta kuoleman voimien käytössä. HD Kuulovammaisille tarkoitettu tekstitys: suomi. Äänitekstitys: suomi. K12 (ahdistus).


Yle Teema Fem, lauantai 21.10.2017 klo 22:40 Muuttolintu 

(Opfergang, Saksa 1944) Sodan aikana natsi-Saksassa valmistuneen Agfacolorissa kuvatun melodraaman teema on kuoleman kaipuu ja rakkauden tähden tehdyt uhraukset. N: Kristina Söderbaum, Carl Raddatz. O: Veit Harlan. HD Äänitekstitys: suomi. Sallittu kaiken ikäisille.

lauantai 27. toukokuuta 2017

RUBEN STILLER VIHDOIN ULOS YLE TV:N PUOLELTA

Ainakin tv:n puolella Stiller joutui nostamaan kädet pystyyn.


Yle TV1, perjantai 26.5.2017 klo 20:00, 
Pressiklubi 

Vainotaanko keskustaa? Kevään puheenaiheita ruotimassa HS:n uutispäällikkö Jussi Pullinen, tutkija Anu Koivunen ja konsultti Harri Saukkomaa. Ruben Stiller Pressiklubin isäntänä viimeistä kertaa. #pressiklubi

Linkki Stillerin viimeisen tv-ohjelmaan.

Demarisionistiksi julistautuneen Ruben Stillerin viimeinen (toivottavasti!) tv-ohjelma Ylessä tuli tänään perjantaina. Tyylilleen uskollisena tässäkin lähetyksessä oli mukana punaisen ylipiston edistyksellinen, olemukseltaan rukoilijasirkkamainen punafeministi Anu Koivunen, jonka kritiikki koskee vain hyväosaisen lukeneiston keskinäistä nokkimisjärjestystä. 

Valitettavasti molempien ääniä kuullaan vielä radion puolella, sillä Stiller juontaa samanmielisten vasemmistoliberaalien kanssa kokoontuvaa Pyöreä Pöytä -nimistä keskusteluohjelmaa. On yllättävää, ettei noin yksipuolinen propagandaohjelma ole saanut sen suurempaa kielteistä julkista palautetta, mutta syynä lienee se, että ohjelmaa eivät kestä kuunnella muut kuin punavihreät. Ainoat erimieliset kuuntelijat ovat kovahermoinen Yle Watch ja sen lukijat.



Yle Fem, perjantai 26.5.2017 klo 21:00, Kino: Perikato (K16)  

(Der Untergang/Saksa 2004) Vaikuttava elokuva Adolf Hitlerin ja hänen kolmannen valtakuntansa viimeisistä päivistä taistelujen repimässä Berliinissä huhtikuussa 1945. O: Oliver Hirschbiegel. N: Bruno Ganz. Äänitekstitys: suomi. K16

Muinoin Suomessa oli suosittu Rod Stewartin käännösiskelmä, jossa laulettiin, että "jos et muuta keksi, niin kelpaisiko seksi?". Yle Teemassa tuo sama levy on pyörinyt iät ja ajat, erona vain sanat, jotka menevät: 
"Jos et muuta keksi, niin kelpaisiko Natsi".

perjantai 2. joulukuuta 2016

YLESSÄ OIKEUS IDENTITEETTIIN - PAITSI VALKOISILLA SUOMALAISILLA

Käenpojissa on myös tyttöjä.

Yle Radio Puheessa on kesästä asti lähetetty Mahadura ja Özberkan -nimistä ei-suomalaisten feminististä ohjelmaa. Se korvasi aiemmin toisen monikultturismia indoktrinoineen Ali ja Husu shown, jossa valmiiseen pöytään tulleet vierasperäiset suunsoittajat nälvivät eri kulmista suomalaisia ja väittivät toistuvasti, että suomalaisuus on vain konstruktio, jonka vuoksi kuka tahansa voi olla suomalainen. Toisin päin homma ei tietenkään pelaa eli valkoinen suomalainen ei voi halutessaan olla iranilainen tai somali.

Monikultturistiset mediat kuten Helsingin Sanomat käyttävät kaksoisstrategiaa yrittäessään myydä ohjelmaa suurelle yleisölle. Lehti antaa mielikuvan, että kyse on tavallisista meikäläisistä, joiden ensisijainen identiteetti olisi heidän supisuomalaiset kotikaupunkinsa:
Özberkan on kotoisin Turusta, Mahadura Mikkelin Luusniemestä. ”Olen maalta, olen nähnyt kun lehmä poikii – ihan ­oikeasti”, Mahadura sanoo.
Televisiossakin nähtävässä ohjelmamainoksessa Mahadura ja Özberkan kuitenkin korostavat "oikeutta omaan identiteettiin", eivätkä he tarkoita tällä tietenkään turkulaisuutta ja mikkeliläisuutta, vaan paljon perustavampia ei-eurooppalaisia identiteettejään.

Suuresta tuntemattomuudesta Ylessä ääneen päästetty mamupari hyökkää kulttuurimarxilaisesti kahdella rintamalla, ensin suomalaisten etnistä integriteettiä vastaan ja toisaalla sukupuolten rinnakkaiseloa vastaan aggressiivisen sukupuolinarsistisella feminismillään. Ylen Puheen verkkosivuilla ohjelmaa esitellään mm. seuraavasti:
Ohjelma on alusta alkaen seurannut Suomen maahanmuuttopolitiikan vivahteikkaita vaiheita ja ottanut osaa keskusteluun omalla räväkällä tyylillään - ja samalla myös herättänyt voimakkaita mielipiteitä puolesta ja vastaan. Tärkeää ohjelmaa ja sen tekijöitä on ilo kiittää monista hulvattomista nauruista, näkökulmien avaamisesta sekä itsensä likoonlaittamisesta!  
(...) Ohjelman vetäjät pohtivat mm. mitä erilainen naiseus on ja miten se näkyy tämän päivän Suomessa. Lisäksi peilataan yhteiskuntaa oman identiteetin kautta ja keskustellaan studiovieraiden kanssa ilmiöistä ja ihmisistä, jotka omalta osaltaan vaikuttavat moninaiseen Suomeen sekä hyvässä että pahassa.
Ohjelmasarjan aivan ensimmäisessä jaksossa Kaj Kunnas: "Teidän paras ruumiinosanne on aivot" suomenruotsalainen urheilutoimittaja nuoleskelee feministejä ja solvaa kunnon mekkoeinarin tapaa omaa sukupuoltaan, sillä hän kuvittelee näin olevansa ritarillinen. Vastaavasti eräässä jaksossa toimittajapari veti suoraan stetsonista, että suomalaisilla ei ole mitään varaa moittia ulkomaalaisten (eli ei-valkoisten kehitysmaalaisten) työttömyyttä, koska suomalaisilla työttömyysaste on korkeampi! Tällaisia valheita päästetään Ylessä jatkuvasti läpi, mutta on turha toivoa, että niitä koskaan oiottaisiin.

Viimeisimmässä jaksossa Vihapuhe entisen uusnatsin silmin ääneen päästetään mediahuoraksi ryhtynyt takinkääntäjä Henrik Holappa. Jo heti otsikossa pistää silmään sana 'vihapuhe', joka ei ole muuta kuin liberaalijuutalaisten Amerikan itärannikkon yliopistoissa aikoinaan kehittelemä ideologinen termi poliittisia vihollisia vastaan. Filosofian tohtori J. Sakari Hankamäki kertoo tuoreessa blogikirjoituksessaan miksi käsite vihapuhe ei sovi Suomeen ja mikä on sen ideologinen käyttötarkoitus:
Sanasta ”vihapuhe” on tullut poliittisen retoriikan muotitermi. Sitä on käytetty ahkerasti, kun on haluttu leimata maahanmuuttoa koskeva arvostelu tunneperäiseksi tai kieltää se kokonaan. Myös syyttäjäviranomaiset ovat käyttäneet sanaa laajalti kirjoittaessaan syytteitä ”kansanryhmää vastaan kiihottamisesta” ja ”uskonrauhan rikkomisesta”.  
Sanan ”vihapuhe” käyttäminen on arveluttavaa lain käytön yhteydessä, sillä ”vihapuhetta” ei mainita lainsäädännössä. Tämän sanan käyttäjät eivät ole myöskään itse määritelleet käsitteen merkitystä.  
Kun käsitteen sisältö on jäänyt hämäräksi, sen merkitykset ovat laventuneet viittaamaan mihin tahansa argumentaatioon, joka ei miellytä vastaanottajaa. ”Vihapuheeksi” onkin leimattu lopulta sellainen täysin asiallinen ja perusteltu näkemys, joka ei sisällä vihaa mutta joka herättää vihaa vastaanottajissa. Kun toisten ihmisen esittämä arvostelu, epäily ja kyseenalaistaminen tulkitaan ”vihapuheeksi” (joskus myös ”häirinnäksi”), kyse on psykologisesti sanottuna havaitsija– toimija-virheestä.

Monikulttuurimannekiini Holapan haastattelu uusintaa median ja vasemmistolaisten yhteiskuntainsinöörien valheellista narraatiota siitä, että valkoisen identiteetin vaaliminen tarkoittaa aina rasismia ja valkoista ylivaltaa (ja toisaalla sitä, että värillisten etnosentrismi ei ole koskaan rasismia). Tähän myyttiin kuuluu myös uskomus, että vauraissa valkoisissa maissa viihtyvät globaalin enemmistön edustajat eli etniset "vähemmistöt" ovat oikeutettuja rodulliseen itsesuojeluun ja identiteettiin toisin kuin valkoiset. Rodullinen kaksinaismoralismi ja tekopyhyys on niin ilmeistä, ettei sitä tarvitse tässä yhteydessä sen enempää tarkastella. 

Koska evolutiivinen ja populaatiopsykologinen tosiasia on, että jokainen etninen ryhmä puolustaa identiteettiään ja maantieteellistä reviiriään, pitäisi myös Ylestä löytyä edes yksi ohjelma, jossa heteroseksuaalit valkoiset suomenkieliset saisivat vahvistaa etnistä identiteettiään. Valitettavasti olemme jämähtäneet kulttuuriseen rappiotilaan, jossa suomalaisuuden päälle syljetään ja kaiken kukkuraksi annetaan vielä vapaa puheenvuoro maahan päästetyille etnisille kilpilijoille, joilla on täysin eri intressit kuin suomalaisilla. Tosin pitää muistaa, että ilman suomalaisuuteensa vihamielisesti suhtautuvia kansanvihollisia ulkomaan käenpojat eivät pääsisi koskaan verorahoitteisessa Ylessä ääneen, sillä heidät olisi palautettu hyvissä ajoin takaisin kotimaihinsa.


                                                          ********************


Yle TV1, perjantai 2.12. klo 20:00, 
Pressiklubi 

Mistä Ylen ohjelmissa saa puhua? Studiosa Atte Jääskeläinen, Anu Koivunen ja Jouni Tervo. Ruben Stillerin isännöimä Pressiklubi vastaa.


Joka alan poliittisesti korrekti "asiantuntija" Anu Koivunen studiossa, olipa yllätys! Ai kuka Anu? No tämä femisosialistinen rukoilijasirkka.


Yle Fem, perjantai 2.12. klo 19:55, Dok: Haluan vain elää 

Ohjelmassa seurataan, kuinka turvapaikanhakijat saavat päätöksen hakemukseensa. Toimittaja: Barbro Björkfelt. HD Kuulovammaisille tarkoitettu tekstitys: ruotsi.


Yle Teema Perjantai 2.12. klo 21:00, Perikato (K16) 

(Der Untergang/Saksa 2004) Vaikuttava elokuva Adolf Hitlerin ja hänen kolmannen valtakuntansa viimeisistä päivistä taistelujen repimässä Berliinissä huhtikuussa 1945. O: Oliver Hirschbiegel. N: Bruno Ganz. K16

torstai 9. kesäkuuta 2016

YLE AURINKOINEN


Stalin, monikulttuurisen yhteiskuntakokeilun isä.



Yle Teema , tiistai 7.6.2016, Historia: Stalin


Jakso 3/3:  Maailman valtias. Neuvostojoukkojen jyrättyä tiensä Berliiniin Stalin on jumaloitu johtaja, joka on luonut Venäjälle näköisensä yhteiskunnan uhraamalla miljoonia ja taas miljoonia ihmishenkiä.


Viimeisin jakso ja sarjan esittely.

"Onko se Lenin. Onko se Suomessa kulkeva, maanteitä kiertavä Lenin? Vai vieläkin pahempaa, onko se Rolling Stones?", lauloi aikoinaan Tuula Amberla. Tätä sarjaa katsoessa tuli kappaletta hyräiltyä aivan uusin sanoituksin: "Onko se Stalin. Onko se Suomessa kulkeva, maanteitä kiertavä Stalin? Vai vieläkin pahempaa, onko se Adolf Hitler?"

Historiantietäjien ja -harrastajien näkökulmasta uusi Stalin-sarja on rakennuttu omituisesti, poliittiisin painotuksin ja suoranaisten historiallisten valheiden varaan. Jo pelkästään erilaisiin lukumääriin liittyviä virheitä sarjassa on enemmän kuin Hollywoodin tavan holokaustitarinat määräävät. On melko selvää, että "pikku virheitä" on ujutettu ohjelmaan tarkoituksellisesti, jotta tavalliset katsojat pöyristyisivät toivotulla tavalla.

Ensimmäisenä tulee heittämällä mieleen väite toisessa jaksossa, jossa selostaja kertoi, että Stalingradin saksalaisista vangeista ei päässyt ainutkaan takaisin Saksaan! Viimeisimmässä jaksossa taas uskoteltiin katsojille pokerina, että toisen maailmansodan vuoksi (jonka alkusyyt löytyvät jo Versailles'n rauhasta) "Hitlerin vastuulla on 70 miljoonaa ihmishenkeä", vaikka yleisesti tunnustettu historiankirjoitus katsoo sodassa kuolleen 55 miljoonaa ihmistä.

Stalinista olisi saatu paljon enemmän irti, jos hänestä olisi kerrottu kaikki oleellisest tiedot ja historian tapahtumat. Omituisinta Stalin-dokumentissa (!) oli kuitenkin se, että Hitleristä ja natseista  kerrottiin vähintään neljäsosa koko sarjan kestosta! Isä Aurinkoisestahan sarjan piti kertoa. Lieneekö sarjan tuottaneella Arte-kanavalla ollut jälleen kerran mielessä tekosyy päästä saarnaamaan natseista, varsinkin kun huomattava osa dokumentista kertoi "sankarillisen neuvostoarmeijan" taisteluista toisen maailmansodan aikana?

Pienenä ajatusleikkinä voidaan kuvitella, että minkähänlaiselta näyttäisi dokumenttisarja Hitleristä, jossa neljäsosa jaksoista koostuisi Stalinin vainojen kauhistelusta. Myös Yleisradio on ollut mukana tukemassa Arte-kanavan Stalin-sarjaa, mikä voinee osaltaan selittää sarjan painotukset. Neuvosto-imperialismista ei sarjassa puhuttu juuri lainkaan ja Katynin joukkotuho mainittiin vain viitteellisesti viimeisessä jaksossa. Talvisodasta ei sanottu sanaakaan.

Sen sijaan juutalaisten kohtaloa jaksettiin jälleen kertaa vollottaa varsinkin viimeisessä jaksossa. Aivain törkeään pimitykseen sarja ei sentään syyllistynyt, sillä siinä mainittiin eräiden johtavien kommunistiohtajien juutalainen tausta, mutta bolshevismin heprealaisista juurista sarja vaikeni silti visusti. Historianharrastajille sarjan onkin pettymys, täynnä ranskalaista sentimentalismia samaan aikaan kun mässäiltiin verellä, jolla kai tahdottiin shokeerata ja viihdyttää Hitler Channelilta (History Channel) tietämyksensä ammentavaa suurta yleisöä.


Yle TV1 Torstai 9.6. klo 22:05, Ulkolinja: Pakolaisbisnes 


Eurooppaan pyrkivistä siirtolaisista on tullut tuotteliasta liiketoimintaa muillekin kuin ihmissalakuljettajille. Pakolaisbisnes kannattaa paremmin kuin huumeet, sanoo Italian mafia. Moni eurooppalainen hyötyy hädästä. HD Äänitekstitys: suomi.

Hyvä että tästäkin puhutaan, mutta pahoin pelkään, että tämäkin ohjelman taustalla on vain harhautus, jotta ei keskusteltasi siitä, mistä oikeasti pitäisi puhua. Tosin sanoen puhutaan jälleen kerran aidanseipästä eikä aidasta.

Muukalaisinvaasion ongelma ei ole "pakolaisilla" bisnestä tekevät jobbarit, vaan "pakolaiset" itse, jota brittidokumentissa kutsutaan "siirtolaisiksi". Yksittäiset maahantunkeutujat saattavat olla jollain tasolla olosuhteiden uhreija, mutta tosiasia on, että tänne luvattomasti ja kutsumatta tunkevat miljoonamassat ovat pelkkiä hyödyn tavoittelijoita meidän kustannuksella. Eivät he mitään uhreja ole, vaan saalistajia, jotka käyvät kiinni kukkaroomme ja uniikkiin geenipoolimme. Lopulta nämä miljoonamassat upottavat sivilisaatiomme samaan kurjuuteen, josta he ovat itse lähteneet. Näin tasa-arvon vaatimus on tullut loogiseen päätökseensä ja kaikki ovat tyytyväisiä.


Yle Teema Torstai 9.6. klo 21:00 (1969), 
Vodkaa, komisario Palmu 

Viimeisessä Palmu-elokuvassa eläkkeellä oleva komisario kutsutaan selvittämään Yleisradion toimittajan murhaa. N: Joel Rinne, Leo Jokela, Matti Ranin. O: Matti Kassila. Fennada-Filmi. Kuulovammaisille tarkoitettu tekstitys: suomi. K12 (väkivalta, seksi)


Huonoin Palmu-elokuvien ohjauksista, sillä se ei perustu Mika Waltarin käsikirjoitukseen. Syy miksi leffa mainitaan Yle Watchissa johtuu elokuvan 60-luvun "antifasistisesta" paatoksesta. Elokuvan pääkonnaksi on luotu Mannerheimia palvova vanha (uus)natsi, jonka karikatyyrimainen hahmo näytti jo elokuvan ilmestymisen aikoihin epäuskottavalta, mutta ah niin ajan henkeen kuuluvalta poliittiselta viholliselta.


Kuun pimeä puoli Yle Teema Torstai 9.6. klo 20:00 Kausi 1, 4/16.


Taskuvaras iskee vuoden 1979 todellisuudessa. Murhaepäilystä vapautunut Karl joutuu valitsemaan itselleen uuden uran, millä on seurauksia Mihailille. Auton töytäisemän Mihailin tilassa tapahtuu käänne. HD Äänitekstitys: suomi. K12 (väkivalta).

Neuvostoliittoa silkkihansikkain käsittelevä veijarisarja. Olisi vaikea kuvitella, että tehtäisiin lempeä jännityssarja paljon humaaneimmista maista kuten Francon Espanjasta tai Mussolinin Italiasta, puhumattakaan Kolmannesta valtakunnasta. Eri standarit eri lipun väreille, ei siis mitään uutta länsirintamalta.

torstai 7. huhtikuuta 2016

YLE WATCH -> HS WATCH: NYT-LIITE EPÄTIETEELLISESTI RODUN KIELTÄMISEN ASIALLA

Rotu on sosiaalinen konstruktio ja kuu on juustoa.


Yleisradio
ja Helsingin Sanomat ovat nykyään kuin paita ja perse mitä tulee lännen itsetuhoisten rappioarvojen kannattamiseen. Aina ei ole kuitenkaan ollut näin, sillä vielä 1970-luvulla kun Yle paasasi ikuiseksi luultua YYA-sopimuksen autuutta, Helsingin Sanomista saattoi löytää avointa Neuvostokritiikkiä, tosin vain liberalistisesta näkökulmasta mutta kumminkin.

Kommunismin romahtamisen jälkeen Helsingin Sanomat muuttui Hyysäriksi, lehdeksi, jossa alkoi puhaltaa kulttuurimarxilaiset identiteettipolitiikan tuulet. Toimittajiksi valittiin enimmäkseen vasemmistolaisissa aviiseissa vaikuttaneita opiskelijatyttöjä, jotka toivat mukanaan nationalismin "dekonstruktion", surusilmäisen pakolaisempatian ja seksuaalisesti poikkeavien militantin identiteettipolitiikan. Viimeistään 2000-luvun puolella Helsingin Sanomista tuli Ylen paperiversio ja Voima-lehden kansanpainos.

Lehden ideologinen arvovalinta on silti outo, sillä sen seurauksena se on menettänyt lähes puolet huippuvuosiensa lukijoista. Valinnan voi selittää vain sillä, että HS yhtenä maamme mielipidejohtajana pitää tärkeämpänä propagoida sille läheisen liberaalin globaalieliitin arvoja kuin tehdä taloudellista voittoa.

Aivan viime aikoina Helsingin Sanomat samoin kuin Suomen Kuvalehti (josta alempana enemmän) ovat alkaneet jälleen toistaa hokemaa rotujen eli geneettisten klusterien olemattomuudesta. Taikauskoiselle tasa-arvo-ideologialle on yritetty antaa tieteellistä uskottavuutta turvatumalla tarkoin valikoituihin punalaidan tutkijoihin. Helsingin Sanomien Nyt-liitteen jutun Miksi rasistit kiistävät olevansa rasisteja? Tutkija selittää, rotudenialismin ylipapittareksi oli valittu Helsingin yliopiston sosiologian (sic) apulaisprofessori Lena Näre

Jostain syystä kiihkeimpiä rodun kieltäjiä ovat juuri akateemiset naiset, joille alistuva konformismi, muotiaatteiden seuraaminen ja status quon säilyttäminen näyttää olevan luontaista. He ovat myös kaikkein innokkaimpia käyttämään poliittisesti latautunutta termiä rasisti. Matemaatikko Jukka Aakula puolestaan kertoo, miksi sana on huono ja miksi siitä olisi syytä luopua:
Rasisti -käsitettä ei tulisi hyväksyä keskusteluun. Se ei ole neutraali deskriptiivinen sana, vaan poliittinen haukkamasana. Se on poliittisessa kontekstissa samantyylinen sana kuin k*sipää katukielessä. Neutraali ja sivistynyt deskriptiivinen sana omaa etnistä ryhmäänsä preferoivasta henkilöstä voi olla esim. etnosentrinen.
Palataan itse asiaan eli aletaan purkaa sosialistin sosiologin väitteitä, jotka ovat jutun perusteella poimittu punaisen 1960-luvun oppikirjoista:
Tämä on yksinkertaisin tapa määritellä rasismi: ihmistä ei nähdä ihmisenä, vaan ryhmänsä edustajana.
Tutkijan käsitys rasismista on poliittisista tarkoitusperistä johtuen hyvin lavea, mutta samalla myös yksioikoinen. Moraalisesti tuomittavana rasismina Näre ei pidä vain käsitteen alkuperäistä merkitystä eli rotusortoa, vaan myös sitä empiiristä tosiasiaa, että rodut ovat klusteroituneita ihmisryhmiä, jotka erottaa toisistaan periytyvä geno- ja fenotyyppi. Tällaisella väitteellään Näre asemoituu ihmiskunnan atomisoitumista ajavaksi ideologiksi, jonka sanoma palvelee pelkästään taloudellista globaalieliittiä. Tuo eliitti haluaa ahtaassa hyötyajattelussaan tehdä ihmisistä pelkkiä juurettomia kuluttajia, joilta on riisuttu kaikki "hyödyttömät" piirteet kuten etnisyys, kansallinen kulttuuri ja traditiot. Ihmisille syötetty individualistinen atomismi kiistää keskeisen sosiaalisen tosiasian, että ihminen on myös osa yhteisöä ja riipuvainen kulttuurisista juuristaan. Liberaalit kuten Näre eivät vain kiistä tätä ulottuvuutta, vaan sen lisäksi he haluavat tietoisesti valehdella ihmiskunnan diversiteetistä, joka on tunnetusti vettä sakeampaa.
Seuraava ongelma on se, että ihmisrotuja tässä mielessä ei ole olemassa.
Tämä on eittämättä yksi tämän vuosisadan suurimmista valheista, jota vihamielinen elittti on tyrkyttänyt kansalle median ja viihteen kautta erityisesti länsimaissa. Kyseessä on pelkkä väsynyt mantra, jonka ahkeralla toistelulla toivotaan, että se muuttuu todeksi. Tutkijan vetoama YK:n julistus rasismista on sekin vain sosiaalinen konstruktio, poliittisiin tarpeisiin luotu ideologinen vaatimus, joka ei ole ankkuroitunut biologiseen todellisuuteen – globaalieliitin julistukset on luotu ainoastaan hyväuskoisia hölmöjä varten, jotka pitävät niitä jumalallisen sanan manifestaationa. Kukaan järkevä ihminen ei ota tuohon paperinpalaan kirjattua ilveilyä tosissaan.

Näre on tosiaan vanhaan ortodoksiaan jämähtänyt 60-lukulainen, sillä jo 1970-luvulla tutkijat kuten professori 
Arthur Jensen todistivat roduttomuus-aksiooman olevan sekä geneettisesti että antropologisesti kestämättömällä pohjalla. Tänään Näreen kaltaisten puheille on entistä vähemmän tieteellistä pohjaa. Roduttomuus-ideologian alkeellisimmat median hellimät väitteet on kumottu suomeksi mm. verkkolehti Sarastuksen monesti viitatussa käännösartikkelissa Rotudenialismin harha. Vastavasti lukemattomat eri populaatioiden älyykkystestien tulokset todistavat valtavalla evidenssillään rotujen eroja ihmiskunnan henkisissä piirteissä. 
Tällä viitataan siihen, että samalla kun ihminen määritellään rodun jäseneksi, ikään kuin ”luodaan” kyseinen ihmisrotu, jota ei siis oikeasti ole biologisesti olemassa.
Tyypillistä sosiologien semanttista saivartelua, jonka avulla lukijaa johdetaan harhaan ja estetään näkemästä olennaista. Tuon järjettömyyden mukaan esimerkiksi japanilaisia ei ole biologisesti olemassa, jonka vuoksi he ovat pelkkää yksilöiden ihmiskuntaa. Tässä Näre tulee käytännössä väittäneeksi, että satunnaiset japanilaiset ovat sekä feno- että geno-tyypiltään täsmälleen samanlaisia kuin kongolaiset.

Eivät muut ihmiset, olivatpa he sitten roturealisteja tai eivät, ihmistä määritä, vaan lähes poikkeuksetta ihminen ymmärtää itse kuuluvansa tiettyyn geneettiseen klusteriin kuten itäaasialaisiin. Kun kutsumme korealaisia rodullisesti aasialaisiksi, me emme luo heille ihmisrotua, vaan he ovat jo ennen eurooppalaisten katsetta tunnistaneet itsensä erityisiksi, jotka eroavat mm. Australian aborginaaleista.

Jos taas uskoisimme Näreen liberaalihölmöjen harhauttamiseksi tarkoitettua retorista puhetta, mehän voisimme silloin vaatia, että kaikki valkoiset vapautetaan vallalla olevasta neekeriorjuuden ja holokaustin kollektiivisesta syyllistämisestä. Tämä ei tietenkään voisi oikeasti toteutua, sillä vaikka hylkäisimme rodun todellisuuden, niin hyväkkäät sälyttäisivät valkoisen miehen todelliset ja kuvitellut synnit edelleen spesifille rodulle "jota ei ole olemassa". Vastaavasti valkoisen miehen positiiviset saavutukset eivät olisi meidän, vaan koko ihmiskunnan omaisuutta. Samasta kaksinaismoralistisesta syystä egalitaristit eivät voi poistaa heikkolahjaisten mustien positiivista syrjintää, vaikka he julistavatkin, että rotuja ei ole biologisesti olemassa.
Kulttuurirasisti voi olla esimerkiksi sitä mieltä, että suomalaiseen yhteiskuntaan täysin integroitunut tummaihoinen on samanarvoinen kuin valkoihoinen suomalainen, mutta turvapaikanhakija, joka tulee hyvin erilaisesta kulttuurista, ei osaa suomea, eikä tunne lainkaan suomalaista kulttuuria, on vähempiarvoinen kuin valkoihoinen suomalainen.
Mitä on tämä muodikas höpinä kulttuurirasismista, joka suomennettuna tarkottaisi kulttuurirotusortoa? Rodun todellisuudesta näppylöitä saavat käyttävät muitakin samankaltaisia termejä kuten ikärasismi, joka suoraan käännettynä tarkoittaa ikärotusyrjintä. Hullunkurinen sanaseppoilu johtuu pitkälti siitä, että rotudenialistit pitävät "rasismia" kaikista maailman asioista kaikkein pahimpana, jonka vuoksi he uskovat saavansa mille tahansa syrjintään liittyvälle asialle sanamaagista voimaa, kunhan siihen liitetään taikasana rasismi. Toisena motiivina lienee se, että sanan levittämisellä mitä erilaisimpiin yhteyksiin "rasismi" on mahdollisimman paljon esillä, vaikka se onkin irrotettu kontekstistaan. Pääasia, että (valkoisen) populaation geneettistä itsesuojelua merkitsevä "rasismi" saadaan yhdistettyä poikkeuksetta kaikkeen negatiiviseen.

Sosialismille persoa sosiologi Närettä selvästi kismittää se tosiasia, että kaikki kulttuurit eivät ole esimerkiksi talouden ja yhteiskuntarauhan mittareilla mitattuina yhtä menestyneitä kuin länsimaat. Sen tosiasian toteaminen, että lännessä on oikeusturva eikä täällä kivitetä naisia, nähdään kulttuurirasismina, koska tässä arvotetaan kulttuurit eri tasolle. Näreen kaltaiset kulttuurimarxilaiset egalitaristit pitävät taikauskoisesti kaikkia kulttuureja samanarvoisina, joten ilmeisten erojen toteamisen täytyy olla syrjintää, kulttuurirasismia, rakenteellista rasismia ja imperialismia ym. vasemmistososiologista ad hoc -satuilua.

Sosiologin houreille voidaan näyttää närhet munat tarkastelemalla miten "rikkaammista kulttuureissa" käytännössä toimitaan lännen suhteen. He ovat tulossa sieltä tänne sankoin joukoin, vaikka Näreen oletuksen mukaan heidän pitäisi viihtyä omissa sikoläteissään, sillä ovathan kaikki kulttuurit yhtä hyviä ja arvokkaita. Jostain syystä niin sanottuja rikastajia riittää Eurooppaan jatkuvasti miljoonittain, vieläpä meidän rasistien kiusattaviksi, kuten sanonta kuuluu. Eikö tämä juuri todista sitä, että afrikkalaisten ja arabien kulttuuri on meitä huonompaa, koska he eivät saavuta maissaan samaa elintasoa, vapautta ja oikeutta kuin Lännessä. 

Loppujen lopuksi olisi hylättävä koko sosiologinen valhe, että kulttuurisia ilmiöitä voidaan selittää vain kulttuurilla. Tosi asiassa populaation laatu ratkaisee sen, millaisen kulttuurin se luo. Se, että pohjoiseurooppalaiset ovat kyenneet luomaan toimivia yhteiskuntia, jotka synnyttävät varallisuutta ja sosiaalista vapautta, kertoo omaa kieltään kulttuurin synnyttäneestä populaatiosta. Aivan samoin kuin se, että monissa paikoin Afrikkaa eletään vielä savimajoissa, raiskataan joukolla, laiskotellaan ja turvaudutaan herkästi väkivaltaan, kertoo aika paljon sikäläisistä ihmisistä.

"...täysin integroitunut tummaihoinen on samanarvoinen kuin valkoihoinen suomalainen". Hetkinen, hetkinen! Ei ole olemassa "tummaihoisia suomalaisia", sillä on vain suomalaisia, jotka eivät ole neekereitä eivätkä aasialaisia. Suomen kansalaisuus on siten täysin eri asia kuin suomalaisuus.
Kulttuurieroja käytetään stereotyyppisesti, minkä myötä kulttuuriset erot alkavat muistuttaa ja toimia yhtä fiksattuina kuin muutkin rodullistetut jaot”, Näre selvittää. (..) Kun joku piirre – käytännössä aina negatiivinen ja tuomittava – ajatellaan yleiseksi stereotypiaksi, jonka suuri ihmisjoukko jakaa, se peittää alleen kaiken muun. 
Niin sanotut stereotypiat ovat arkipäivän heuristiikkaa ja osoittautuneet käyttökelpoisiksi, koska ne monesti toimivat. Liberaalien kritiikki stereotypioita kohtaan perustuu olkiukkoargumenttiin, joka ei pidä todellisuudessa paikkaansa. Yksikään roturealisti, ei edes se rasistinen punaniska, ole koskaan väittänyt, että koska tilastollisesti aika moni afrikkalainen mies raiskaa, kaikki afrikkalaiset miehet raiskaavat. Liberaalit vain uskottelevat itselleen, että näin ne rasistit varmaan ajattelevat. Liberaaleille stereotypiat ovat pahasta paitsi silloin, kun kerrotaan positiivisia, usein äärimmäisen harvinaisista tapauksista tehtyjä yleistyksiä "maahanmuuttajista" huippuosaajina ym. sankareina. 

Huvittavinta näissä valikoivaa suvaitsevaisuutta harjoittavissa liberaaleissa on se, että he toimivat itse stereotyyppisesti mm. mustia kohtaan. Vaikka humanisteja ovatkin, hekin ymmärtävät sentään matemaattisia todennäköisyyksiä: vaikka läheskään kaikki mustat miehet eivät käy valkoisten päälle, on silti turha ottaa riskiä ja lähteä yöjalkaan New Yorkin Harlemiin tai jonnekin Pariisin no-go alueelle. Sen jälkeen kun voisi olla se kuuluisa entinen liberaali, mikäli on säilynyt hengissä.
Jos naisiin kohdistuvan väkivallan tekijät ovat suomalaista kantaväestöä, sitä ei kehystetä osaksi suomalaista kulttuuria, vaan siinä on kyse vain yksilöistä. Eli, kun suomalainen mies tekee rikoksen, tekijä on rikollinen yksilö.
Kunpa asia olisikin näin, sillä valtamediassa äänekkäästi esiintyvät feministit tuskin allekirjoittavat tätä, jos olisivat rehellisiä. Maastamme löytyy tuskin yhtäkään ryhmää, joka esittää niin rajuja yleistyksiä suomalaisista miehistä kuin yliopistojen telaketjufeministit. Heille on täysin sallittua toistaa jullkisuudessa valhetta, että "suomalainen mies hakkaa rutiininomaisesti naistaan joka päivä". 
Rasismi tulee ymmärtää aina valtasuhteiden ja vallankäytön kautta.
Kultturimarxilaisilla on sairaalloinen kiinnostus valtaan, koska he haluavat sitä itse kiihkeästi. Puhe rasismin valtasuhteista on siis uusmarxilaisten  projektio omasta vallanhalusta. Lopuksi Näre haluaa vielä tölväistä epäsuorasti suomalaisia ja suomalaisten etnisyyttä:
Yhdysvalloissa suurten siirtolaisvirtojen aikaan selvitettiin oikeutta myöten suomalaisen rodun kysymystä, ovatko suomalaiset valkoisia vai mongolideja.
Tämän vanhan historiallisen yksityiskohdan esiin ottaminen on kieltämättä ovela veto mollata suomalaisia etniteetin puolustajia. Esimerkillä yritetään tietenkin sanoa, että koska suomalaisten rotutausta oli 1800-luvun virheellisellä arviolla "epäilyttävä", heillä ei voi olla tänäänkään mitään yhteistä intressiä muiden valkoisten kanssa, vaan pikemminkin mongolien ja neekerien, joiden maahanmuuttoa Suomeen pitäisi siksi edistää.

Mitä tulee jutun otsikkona olleeseen kysymykseen, miksi rasistit kiistävät olevansa rasisteja, siihen löytyy ilmeinen vastaus, jonka Näre jätti luonnollisesti lausumatta. Kyse on sanan vallasta, ja sitä käyttävästä hegemonisesta nomenklatuurasta, joka ylläpitää ja uusintaa sille sopivaa käsitystä rasismista. Koska rasismille on annettu mitä mielivaltaisempia, poikkeuksetta negatiivisia ja moraalisesti tuomittavia sisältöjä, ei tavallinen kansalainen halua juurikaan julistautua sellaisen julkiseksi puolustajaksi. Siksi näemme julkisuudessa jatkuvasti perääntymisiä ja anteeksipyytelyjä. 


Kerettiläiseksi rasistiksi leimaamisella halutaan polttomerkitä ihmiset, jotka eivät kuulu Hyvien ihmisten (oma ilmoitus) yhteisöön, jonka jäsenet ovat täysvaltaisia toimijoita yhteiskunnassa. Perääntyminen ja "puhdistautuminen" ei kuitenkaan kannata vapaalle sielulle, sillä kuten tunnettua, alistumalla vihollisen asettamille pelisäännöille ei voi kuin hävitä. Siksi on sanottava ääneen, että "rasisteilla" ei ole muuta menetettävää kuin poliittisesti korrektien punaporvarien asettamat kahleet! Joten pois kaikki matelu ja anteeksipyytely, nikotelkoot ammattiloukkaantujat epäkorrektin totuuden edessä! Hyökkäys on paras puolustus!

Valitettavasti suurelle osalle tämä on jo pelkkänä ajatuksena lähes mahdotonta, koska rasismi-sanalle on tarkoituksella luotu niin demoninen sisältö, että ihmiset pyrkivät karttamaan sitä kuin ruttoa, vaikka termillä tarkoitettaisiin jotain aivan muuta kuin rotusortoa. Esimerkiksi valkoisen identiteetin viholliset ovat halunneet samaistaa muita sortavan rasismin terveeseen geneettiseen itsepuolustukseen ja jälkipolvien elämän jatkuvuuden turvaamiseen. Tämän perusteella niin sanotut anti-rasistit ovatkin rasisteista pahimpia, sillä heidän häiriintyneissä mielissään toivotaan geneettisen ja kulttuurisen erityislaadun tuhoutumista vain omalle rodulle. Sen sijaan rodun olemassaolon hyväksyvät roturealistit toimivat ennaltaehkäisevästi rasismia vastaan vastustaessaan konfliktiherkkien monikulttuuristen yhteiskuntien rakentamista. Tämän tiesi jo Helsingin kaupungin entinen pormestari Raimo Ilaskivi, kun hän totesi viisaasti: "Suomessa ei ollut rasismia ennen kuin somalit tulivat".

                                                ************************************


Pannaanpa samalla toinen rehvakas yritys "jauhottaa rasistit" halki, poikki ja pinoon. Tässä tapauksessa kyse on maaliskuun lopun Suomen Kuvalehdestä, jonka verkostakin löytyvässä artikkelissa Minun rotuni yhtenä kansikuvapoikana on koko kansan inhokki kirjailija Jari Tervo. Suomen Kuvalehden juttu oli pari astetta tieteellisempi kuin Nyt-liitteen sosiologinen sössötys, mutta tarkemmassa analyysissa sekin paljastui pelkäksi tuhoon tuomituksi semanttiseksi yritykseksi kieltää rodun todellisuus.

Jutun lähtökohtana on myynnissä olevat ja lähinnä liberaalien suosimat kyseenalaiset geenitestit, jotka tuottavat optisen harjan, jossa meissä kaikissa nähdään jotain eksoottista, vaikka vieraan perimän määrä on äärimmäisen vähäinen ja ajallisesti kaukainen. Tuo mittasuhdeharha sopii kuitenkin hyvin liberaalien rodunsekoitusideologiaan, koska testien avulla voidaan "todistaa", että esimerkiksi suomalaiset ovatkin "juuriltaan" afrikkalaisia
 ja vastaavasti afrikkalaiset taas eurooppalaisia jne.:
Yhdeksän kymmenesosaa eroista on yksilöllisiä. Eurooppalaisten väliset erot ovat siis suurempia kuin vaikkapa eurooppalaisten ja afrikkalaisten erot.
Taitavaa harhauttavaa retoriikkaa. Väite ei merkitse sitä, että satunnainen afrikkalainen olisi lähempänä eurooppalaista kuin eurooppalaiset keskenään, kuten tarkkaamaton lukija voisi äkkilukemalta kuvitella.

Ryhmien ja ryhmän sisäisten erojen rinnastaminen toisiinsa on analogiavirhe. On tilastollisesti tunnettua, että yksittäisten miesten keskinäiset pituuserot ovat suurempia kuin miesten ja naisten keskimääräinen pituusero. Tästä olisi silti valheellista tehdä sellainen looginen loikka, että miesten ja naisten pituusero on merkityksen, koska ryhmän sisällä pituuserot ovat suuremmat. Tämä ei muuta sitä tosiasiaa, että miehet ovat keskimäärin pidempiä kuin naiset 
 satunnainen mies on suurella todennäköisyydellä pidempi kuin satunnainen nainen. Ryhmien välisten erojen rinnastaminen ryhmän sisäisiin eroihin on tietoinen analogiavirhe, jolla ei ole rodun/geneettisen klusterin kohdalla muuta motiivia kuin edistää egalitaristista ideologiaa.

Ihmiskunnan yhdenmukaisuutta saarnaava juttu todistaa tahattomasti aasialaisten ja euroopalaisten fundamentaalisen eron Saharan eteläpuolisiin afrikkalaisiin:
Nykyihminen levisi, muut kuolivat sukupuuttoon. He elävät kuitenkin geeneissämme. Kaikkien Afrikan ulkopuolisten ihmisten geeneissä on 1–4 prosenttia neandertalilaista, ja esimerkiksi nykyaustralialaisten perimästä 2–6 prosenttia on kotoisin denisovalaisilta.
Mediassa ja YK-oppeja noudattavassa koululaitoksessa korostetaan, kuinka rotu on vain sosiaalinen konstruktio, jolla ei ole biologista vastaavuutta tedellisuuden kanssa. Silti tässä jutussa jopa kyseenalainen geenitesti ja Inssbruckin yliopiston kuuluisa professori todistivat, että fenotyypiltään (ulkoasultaan) tunnistettaviin rotuihin ja etniteetteihin kuuluvat Jari Tervo (valkoinen, eurooppalainen), Alan Salehzadeh (Lähi-itä) ja Abdirahim ”Husu” Hussein (somali) vastaavat näiden populaatioiden edustajia myös geeneiltään, genotyypiltään. Jos rotu olisi vain sosiaalinen konstruktio ja ihmisten erot ainoastaan merkityksettömiä ulkonäkökysymyksiä, 100-prosentin vastaavuus geno- ja feno-tyypin välillä ei voisi olla mahdollista:
Palo päätti kokeilla, arvaisiko kollega. Hän lähetti meiliä Itävallan Innsbruckiin professori Walther Parsonille. Tämä on alan suuria nimiä, ollut muun muassa tutkimassa jäämies Ötzin perimää. Vastauksessa ei ollut epäröintiä: yksi on Afrikasta, toinen Lähi-idästä ja kolmas Euroopasta, ehkä Suomesta.
Kuvalehden artikkelissa toistuu jatkuvasti sama ajatus, että koska ihmispopulaatioiden väliset geneettiset erot melko pienet, täytyy todellisten, fenotyypissä näkyvien erojen olla myös merkityksettömiä. On esimerkiksi tunnettua, että ihmisten ja simpanssien geeniperimästä noin 98%:ia on samaa, hiivankin kanssa meillä on vielä 50% yhteistä perimää. Olemmeko siis 98%:sti samanlaisia kuin simpanssit? 

Geenien määrän samanlaisuus ei vielä todista lajien samanlaisuutta, sillä yksittäiset geenit vaikuttavat dramaattisesti tiettyihin ominaisuuksiin. Lisäksi geenien sisäinen säätely poikkeaa huomattavasti lajien ja rotujen sisällä, mikä puolestaan tuottaa valtavia eroja fenotyypissä. Pienetkin geneettiset erot tuottavat suuria eroja, mikä on todistettu mm. älykkyystesteissä. Oma lukunsa on vielä epigenetiikalla. Eräs kansalaisvaikuttaja tiivisti sosiaalisessa mediassa Suomen Kuvalehden jutun väitteet ihmiskunnan geneettisen samanlaisuuden merkityksestä näin:
Oikeusgenetiikan tutkija Palo valehtelee poliittisten syiden takia. Rotujen välisiä geenejä verrattaessa havaitaan, että n. 90% geeneistä on satunnaista kohinaa, ja siten merkityksettömiä rotujen olemuksen kannalta. Vaikka kaikki nämä geenit olisivat sattumalta (erittäin pieni todennäköisyys) samanlaisia suomalaisen ja somalialaisen välillä, se ei viittaisi näiden henkilöiden geneettiseen samanlaisuuteen. n. 10% rotujen välisistä geeneistä muodostavat yhdessä systemaattisesti rotujen välillä eri tavalla jakautuneita ja merkityksellisiä kokonaisuuksia. Näiden geenien avulla suomalainen ja somalialainen voidaan erottaa 100% varmuudella toisistaan. Nämä geenit luovat rotujen välille merkittäviä eroja keskimääräiseen älykkyyteen (älykkyysjakauman sijainti) ja älykkyysjakauman muotoon; persoonallisuustekijöihin; fyysisiin ominaisuuksiin; immuunipuolustustekijöihin; rikollisuuden määrään; jne.
Rotu ei ollut alun perin välttämättä polittinen käsite toisin kuin usko rodun olemattomuuteen. Rodun kieltämiselle on varattu valtavasti tutkimusrahaa ja julkista näkyvyyttä, mutta tulokset ovat edelleen luvattoman heikkoja, toisin kuin vastakkainen evidenssi.

Jutussa pyritään tekemään naurettavaksi myös absoluuttinen rotupuhtaus, vaikka sillä ei ole ollut koskaan suurta merkitystä edes rotutietoisissa kulttuureissa. Vielä tänään tärkeää on vain se, että löytyy ihmisiä, jotka tunnustavat olevansa biologisesti lähempänä toisiaan kuin muita. Heidän etunsa geenipoolinsa jatkuvuudelle merkitsee samaa kuin vanhemmalla on intressi jatkaa lastensa kautta omaa verilinjaa.
 Asian perusteita valaisee hyvin artikkeli Racial Purity, Ethnic Genetic Interests, & the Cobb Case.
Kuumimman reaktion sai aikaan Husun haploryhmä, tai oikeastaan sen muut, kuuluisat kantajat. Palo paljasti kaksi Husun haplokaimaa, näytölle ilmestyivät Napoleon Bonaparte ja Albert Einstein. Husu hymyili. Vielä yksi, kukahan se on? Videotykki heijasti kuvan valkokankaalle. ”Ei, ei, eiiii”, Husu parahti. Tuima mies univormussaan ja pienissä viiksissään, tukka tiukasti päätä pitkin kammattuna. Adolf Hitler. Isälinja kotoisin Afrikasta – siis itsensä Hitlerin esi-isät olivat afrikkalaista sukua.
Se, että haploryhmistä käytettiin esimerkkinä juuri Hitleriä on liberaalien tarkoituksellista afrikkalaisen ulosteen hieromista päin eurooppalaisten naamaa: "Höhöö, Hitler olikin neekeri, siitäs saitte rasistit!". Vuonna 1889 syntynyt itävaltalainen Adolf Hitler ei ollut neekeri, ja jos hänen esi-isänsä 65 000 vuoden takaa olisivat olleetkin, niin samalla venyttämisellä voidaan myös esittää, että hän olisi yhtä lailla sukua hiivalle ja ameeballe, kunhan vain mennään dna:n aikajassa riittävän kauas. Keskustelu haploryhmistä ja yhteisestä perimästä tässä yhteydessä onkin silkkaa hippien pilviunelmaa, sillä tutkija Jukka Palo tunnustaa asian itsekin:
"Tämä on höpöhöpöä”, Palo pohjusti. ”Yhteinen haploryhmä on vähän sama asia kuin yhteinen syntymäpäivä jonkun kuuluisan ihmisen kanssa.”
Silti heti tämän kommentin jälkeen jutussa sauhutaan Hitlerin haploryhmästä... Yhtä valikoivaa on esitys evoluutioteorian perustaja Charles Darwinista:
Ajatus sai tukea biologiasta: Jo Charles Darwin (1809–1882) oli ollut sitä mieltä, että kaikki ihmiset ovat samaa lajia ja populaatioiden erot johtuvat niiden sopeutumisesta erilaisiin ympäristöihin.
Populaatioiden sopeutumiset ympäristöön synnyttävät myös lajin sisäiset rodut. Suomessa Darwinin teos Descent of Man on vähän tunnettu populaaritieteessä. Sen perusteella tuo äskeinen lainaus asettuu aivan toisenlaiseen valoon artikkelissa Darwin’s view of the ‘races’ of men.

Suomen Kuvalehden ja Nyt-liitteen jutut eivät kestä edes populaaritieteen kritiikkiä, mutta niitä ei olekaan kirjoitettu asioista tietäville, vaan sopivan pintatiedon varassa eläville multikulturalisteille ja vasemmistohenkisille liberaaleille. Niistä he saavat riittävää uskonvahvistusta harhaiselle utopialleen, joka jo nyt kokeilun alkuvaiheessa on osoittautunut virheeksi. Yksi epäonnistumisen syy on se, että liberaalit kieltävät rodun todellisuuden, ja tämän egalitaristisen virheolettumuksen seuraamisesta seuraavat kaikki muut vastoinkäymiset.