tiistai 30. syyskuuta 2014

AJANKOHTAISTA PUNERTAVAA SUOLTOA KAKKOSESTA.




TV 2, 30.9.2014, klo 21.00, Ajankohtainen kakkonen


Suomalaiskonsernien veroale EU:ssa. Sotaisa samuraihenki palaa Japaniin. Toimittaja eli viikon verkossa. Timo Kiiskinen, mies menestyslevyjen takana. Juontajina Salla Paajanen ja Jyrki Richt. HD


Linkki ohjelmaan.

Olkoon A-Kakkosen aihe mikä tahansa, esittävät ohjelman toimittajat sen aina tietyn Tiedostavan matriisin läpi. Kun ohjelmassa kerrotiin Japanissa aiemmin tukahdutetusta mutta nyt eloon nousseesta puolustustahdosta ja patriotismista, esitti vanhan liiton vasemmistolaistoimittaja Eero Ojanperä asian niin, että kyse on vain tyhjästä ponnahtaneesta raivohullusta nationalistisesta liikkeestä.

Henkilökuvaan oli tällä kertaa valittu 
moderni suomalainen muusikko ja lauluntekijä Timo Kiiskinen, joka totesi heti jutun alussa yks' kantaan, että suomalaisten ei pidä perussuomalaisesti käpertyä sisään päin ja eristäytyä ulkomaailmasta. Hän vaikutti olevan muutenkin kovin moderni, ellei suorastaa edistyksellinen, mikä lienee ollut peruste sille, että hänestä ylipäätään tehtiin juttu ohjelmaan. Koska kyseessä ei ole mikään impivaaralainen biisinikkari, vaan Tiedostava moniottelija, jota kuunnellaan jopa Helsingin Punavuoressa, kannattaa hän luonnollisesti uskontojen supermarkettia, josta jokainen voi poimia itselleen ne mieluisimmat jutut ja kicksit. Kiiskinen ei tietenkään kuulu evankelis-luterilaiseen kirkkoon, koska sitä hiertää hänen mukaansa edelleen naispappeus eivätkä homot saa vieläkään rynkytellä julkisesti alttarilla. Todennäköisesti Kiiskinen liittyisi monien muiden Hyvien ihmisten tapaan kirkkoon uudelleen, mikäli se hylkäisi vanhanaikaiseksi vihakirjaksi muodostuneen Raamatun ja alkaisi noudattaa Vihreiden puolueohjelmaa.



Yle Teema, 30.9.2014, klo 21.00, Historia: USA:n orjuuden vastainen liike

3/3. Taistelua orjuutta vastaan oli käyty USA:ssa jo vuosikymmenien ajan, kunnes vuonna 1863 presidentti Lincoln antoi julistuksen orjuuden lakkauttamisesta. Kiivas kamppailu jätti jälkensä koko kansakunnan historiaan.

Edistyksellisten etnomasokistien mielestä on harmi että USA:n orjuus -sarja päättyy tänä iltana, mutta heidän lohdutuksekseen on sanottava, että Ylellä on tapana lähettää tällaiset ohjelmakokonaisuudet aina uusintana parhaaseen katseluaikaan TV 1.ssä.




************************************************************************************************************


Yle Watchin omat facebook sivut nyt täältä.


Yle Watchin juttuja, jotka liittyyvät Ylen ohjelmiin ja uutisiin, voi myös postata eri Yleisradion Facebook-sivuille. Kun postaat, niin älähän trollaa, vaan toimi asiallisesti. Ohessa suorat linkit, klikkaa nimeä:

Yleisradio
Yle Uutiset
Yle Areena
Yle Teema
Yle Radio 1

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti