perjantai 17. joulukuuta 2021

KORONAPASSISTA TEHDÄÄN PYSYVÄ SOSIAALINEN LUOTTOLUOKITUSJÄRJESTELMÄ


Viime aikoina korona-show on siirtyny aivan uuteen näytösvaiheeseen. Aikaisempien esitysten perusteella alkaa paljastua,
että vain pienelle osalle väestöä vaarallinen Covid-19 on alusta asti ollut pelkkä väline maailman finanssieliitille ja sen talutusnuorassa olevien valtioiden näkyvälle johdolle. Olipa viruksen ilmaantumisen syy mikä tahansa, se on toiminut sopivasti Maailman Talousfoorumi- ja YK-globalistien kaivattuna keinona toteuttaa niiden todellinen tavoite: kansalaisten alistaminen aukottomaan digataaliseen kontrolliin. Tämän mahdollistaa taudin "hallintaa" varten luotu koronapassi. 

Jos joku kuvittelee, että koronapassi olisi otettu käyttöön vain avuksi taistelussa virusta vastaan, hän voi miettiä asiaa uudestaan luettuaan Ylen tuoreen uutisen STM:n ehdotus lausunnoille: Koronapassia voi vaatia ilman rajoituksia, viranomainen voisi edellyttää tapahtumilta sen vaatimista. Sosiaali- ja terveysministeriön vaatimus laajennetusta koronapassin käytöstä olisi voimassa ensi kesäkuuhun asti, mutta on syytä epäillä, ettei tästä kontrollivälineestä luovuta kun se on kerran saatu voimaan. 

Tosin hallituksen hanke voi vajota jäihin jo ensi metreillä, mikäli on uskominien Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen pääjohtajan tuoreimpaan lausuntoon Yle-uutisille:  THL:n pääjohtaja Markku Tervahauta: Pian voi olla tarve laittaa koronapassi hyllylle – Se tarkoittaisi rajoituksia myös rokotetuille mukaan. Toki tämäkin saattaa olla vain pelkkä täky, jolla hyväuskoinen kansa saadaan suorastaan rukoilemaan koronapassin käyttöä.

Joka tapauksessa lakiehdotus herättää kysymyksen, mihin koronapassia oikeastaan tarvitaan, kun rajoitukset eivät koronatilanteen parantumisen vuoksi olisi enää voimassa. Se olisi hyödytön myös lieväoireisen mutta herkästi leviävän Omikron-muunnoksen vallitsessa, sillä aikaisemmat rokotukset eivät tehoa siihen. Jatkuva koronapassin vaatiminen tautitilanteesta riippumatta tarkoittaisikin sitä, että käytännössä koronarajoitukset olisivat koko ajan voimassa.

Samaan aikaan EU on suunnittelut kaikessa hiljaisuudessa alamaisilleen "digitaalista lompakkoa". Suomen Standardoimisliitto julkaisi jokin aika sitten (10. joulukuuta) tiedotteen EU:n digitaalinen identiteettilompakko tulee – standardisointityö alkaa, jossa todetaan:
Viime kesänä EU-komissio julkaisi ehdotuksensa eurooppalaiseksi digitaaliseksi identiteetiksi. Kokonaisuuteen sisältyy digitaalinen identiteettilompakko, jota voi käyttää tunnistautumiseen, maksamiseen sekä virallisten asiakirjojen tallentamiseen. Hanke hyötyy standardeista, ja CEN on käynnistänyt digitaalisen identiteettilompakon standardisointityön.
Mitä tällä on tekemistä koronpassin laajennusten kanssa? Sen verran, että koronpassi tulee hyvin nopeasti sulautumaan osaksi tulevaa "digitaalista lompakkoa". EU-komission kaavailema ja todennäköisesti läpimenevä digitaali-identiteetti näyttää päältäpäin katsoen pelkältä kansalaisen asioimista helpottavalta työkalulta, mutta kun siihen yhdistetään kaikkialla vaadittava koronapassi, se muuttuukin vaivihkaa digitaaliseksi terveyspassiksi ja  sosiaaliseksi luottoluokitusjärjestelmäksi. Siksi samaksi, josta EU on moittinut Kiinaa. 

Jälleen kerran salaiittoteorioksi leimatut varoitukset ovat osoittautumassa todeksi. Mikäli YK:n terveysjärjestö WHO:n agendaa noudattava Sosiaali- ja terveusministeriö saa tahtonsa läpi, "salaliittoteoreettikkojen" huomiot koronapassin tarpeettomista laajennuksista ovat koko ajan olleet totta.

Koronapassin hyöty taudin ehkäisyssä on käytännössä olematon, mikä on ymmärrettävää, koska se on alun perinkin ollut pelkkä tekosyy todelliselle päämäärälle, eliitin epäluotettavana pitämänsä kansan valvonnalle. Mitä hyötyä on digitaalisesta passista, joka kertoo vain rokotusten määrän, mutta ei akuuttia tautitilaa? Jo nyt tiedetään myös rokotettujen kantavan virusta ja sairastavan tautia. Jos esimerkiksi yleisötilaisuuksissa haluttaisiin aidosti estää viruksen leviäminen, asiakkailta pitäisi vaatia tuore testitulos, koska tehottomiksi osoittautuneet rokotukset eivät kerro tautitilanteesta vielä mitään.

On imeisen selvää, että koronpassin vaatimisella joka paikassa kansalaiset käytännössä pakotetaan ottamaan rokote, jotta kattavuus saataisiin sataan prosenttiin. Tämä taas synnyttää tilanteen, jossa ei ole enää rokottomattomien verrokkiryhmää, jolloin rokotehaitat voidaan selittää vaikkapa uuden virusvariantin syyksi.

Yksi todiste koronavirukseen ja koronapassin käyttöönoton valheen verkosta on juuri vaatimus rokotekattavuuden määrän jatkuvasta nostamisesta. Ennen rokotteiden tuloa asiantuntijat puhuivat noin 65-70% rokotekattuvuudesta, jolloin saavutettaisiin laumasuoja koronaa vastaan. Kuinka sitten kävikään, kertoo kansalaisvaikuttaja Mikko Ellilä

Alun perin väitettiin, että kun rokotuskattavuus on tarpeeksi korkea, esim. 80 % yli 12-vuotiaista, niin kaikista rajoituksista voidaan luopua. Joskus alkusyksystä pääministeri Sanna Marin sanoi, että se ei edes ole niin tarkkaa, onko se 80 % rokotuskattavuus saavutettu, koska yhteiskunnan vapauttaminen rajoituksista ei voi olla kiinni yhdestä prosenttiyksiköstä.  Nyt kun rokotuskattavuus on jo hyvän aikaa ollut selvästi yli 80 % yli 12-vuotiaista, niin rajoituksista ei silti ole luovuttu, vaan niitä on päinvastoin tiukennettu. Aiemmin väitettiin, että rokotuskattavuuden nousu mahdollistaa rajoituksista luopumisen, mutta nyt sanotaan, että rokotusten tarkoituksena onkin vain sairaalahoidon kuormituksen vähentäminen.   Eikö tämä ole maalitolppien siirtelyä?!

Alussa mainittu Ylen uutinen paljastaa, että riippumatta korkeasta rokotekattavuudesta koronapassia tultaisiin jatkossa vaatimaan kaikkialla. Tätä perustellaan taudin jatkuvalla ilmenemisellä, koska paljon mainostetut rokotteet eivät annakaan kunnollista suojaa. Valtaa pitäville sillä ei ole mitään merkitystä, ettei koronapassin antama tieto rokotuksista ehkäise taudin leviämistä. Pääasia on saada ainoastaan kansalaiset digitaaliseen kontrolliin koronan suomilla poikkeustoimilla. 

Onneksi tätä hiipivää totalitarismia myös vastustetaan, mutta Suomen valtamedia kuvaa sitä marginaalihahmojen puuhasteluksi, vaikka eräissä Euroopan maissa valtavirtapoliitikotkin vastustavat sitä. Tästä on hyvänä esimerkkinä sitoutumattoman iltalialainen europarlamentaarikko Francesca Donaton tuoreehko tiedote Twitterissä:   

Kerron teille nyt: vihreästä passista tehdään pysyvä "ennaltaehkäisevänä" toimenpiteenä, ja rokottamattomia vainotaan ja eristetään kaikin keinoin, myös väkivaltaisin keinoin. Kaikki asiaankuuluvat tietomme (mukaan lukien vero- ja sosiaaliturvatiedot) sisällytetään passiin.  

Kaikenlainen toisinajattelu tukahdutetaan tai vaietaan. Vapautemme edellytyksenä on, että noudatamme täysimääräisesti alentavia sääntöjä ja yhä läpitunkevampaa valvontaa. Hallitus saa oligarkkisen, räikeän absolutistisen ja totalitaarisen muodon.  

Täydellinen ja rauhallinen elämä taataan vain pienelle joukolle etuoikeutettuja ihmisiä, jotka ovat valmiita tekemään mitä tahansa pysyäkseen siinä. Kaikki eettiset rajat pyyhkäistään pois. Viestintä supistuu propagandaksi, ja tiede on yhtä alisteinen eliitille kuin politiikka.  

Jos emme ole valmiita taistelemaan kaikin voimin tämän hankkeen pysäyttämiseksi, siitä tulee todellisuutta nopeammin kuin voitte kuvitellakaan, ja silloin on liian myöhäistä korjata sitä. Jopa ne, jotka tuntevat olonsa turvalliseksi tänään, menettävät oikeutensa. Siksi meidän on reagoitava nyt. Meidän kaikkien.


3 kommenttia:

  1. Systeemi luulee kehittäneensä hullunvarman keinon käyttää sinänsä olemassaolevaa kulkutautia valtansa sementoimiseksi vähän samaan tapaan kuin taloudelliset kriisit ovat aina johtaneet omaisuuksien keskittymissen yhä harvempiin käsiin. Todellisuudessa tämä vedätys vain pahentaa Systeemin olemukseen kuuluvien valuvikojen tuottamia ongelmia ja tuottaa vähemmän hyötyä kuin Stalinin hirmuhallinto sen pyrkiessä pitämään väkisin pystyssä epäkelpoa poliittista ideaa.
    Jos vertaa Systeemin keinoja ja pyrkimyksiä kommunismiin niin sen pyrkimykset näyttäytyvät sukelluksena suoraan Brezhnevin valtakauteen ilman sitä edeltänyttä Stalinin aikakautta ts. kyseessä on ruumis ilman henkeä tai edes ilman illuusiota hengestä.

    VastaaPoista
  2. Unohtakaa jo se "Systeemi". Toi oli muodissa vuosikymmeniä sitten. Nää alustat ja niiden algoritmit ovat tämän päivän systeemi, tosin ihan todellinen ongelma. Te hörhöt kun saatte feediinne vain samanmielisten höpöhöpöä. Mitäs jos heräisitte ja vähän laajentaisitte perspektiiviänne.

    VastaaPoista
  3. Ekassa linkissä seurataan rahaa
    https://tokentube.net/view?v=2569117188

    Jälkimmäinen taustoittaa
    https://maallikkoapuri.blogspot.com/2021/03/koronaplandemia-event-201-bill-gates-ja.html

    VastaaPoista