tiistai 19. marraskuuta 2019

TAVALLINEN UUTISPÄIVÄ KERTOO, KUINKA POLITISOITUNUT YLE VALIKOI UUTISENSA USKOLLISILLE SEURAAJILLEEN


Internetin "vapaa tiedotus" ei ole poistanut massojen riippuvutta perinteisestä yksisuuntaisesta valtamediasta. Varsinkaan sen jälkeen kun verkon arvososialismille kumartavat monopolistiset palveluntarjoajat ovat alkaneet tehdä sensuroivaa yhteistoimintaa ylikansallisten organisaatioiden kuten EU:n kanssa. Unohtaa ei sovi myöskään suurta varttunutta kansankerrosta, joka ahmii edelleen tietonsa globalisisista uutiskorporaatioista ja kulttuurimarxilaista valtion tiedotusjäteistä.   


Suomessa tämä valtava uutisia seuraava segmentti koostuu niin sanotuista demarieläkeläisistä, jotka luottavat Yleen vanhasta muistista. Yle osaa käyttää tätä luottamusta hyväkseen, jonka vuoksi se voi huoletta antaa Voima-lehdestä ja Nyt-liitteestä värvättyjen toimittajien levittää kulttuurimarxismin hörhöagendoja ja epätieteellisiä tasa-arvouskonnollisia  harhaoppeja. Uutistenlukija Arvi Lindin aikaan 1970- ja 80-luvulla tällaista mielettömyyttä ei vielä edistetty, joten kansalaisilla oli vankka luottamus Yleen. Valitettavasti auktoriteettiuskovat senioririkansalalaiset kuvittelevat Ylen olevan edelleen yhtä luotettava kuin se oli 1980-luvulla.

Nuorisossakaan ei ole kehumista ja se onkin helppoa riistaa YleX:n kaltaisille hip hoppia tuputtaville nuorisokanaville. Tälle kohdeyleisölle suolletaan vielä kärjistetymmin rasismi- ja homojankutusta kuin typerrytetyille demarieläkeläisille. Parhaan mahdollisuuden tuottaa uskottavaa propagandalle tarjoaa Yle uutiset, jonka tarkasti siivilöityä uutisantia mm. YleX käyttää "keskustelua herättävänä" materiaalina. Seuraavat esimerkit tämän päivän uutisannista kertovat mitä Ylen propagandatehtaalla halutaan korostaa ja mistä taas pyritään vaikenemaan kuoliaaksi:


1) Maahanmuuttokysymyksessä Yle käyttää asiantuntijoinaan ja mielipideautomaatteinaan lähes pelkästään niitä, jotka kannattavat ulkomaalaisinvaasiota joko oman etunsa tai ideologisten syiden vuoksi. Ylen verkkosivujen uutisessa Pelimies Peter Vesterbacka manaa lupaviranomaisten hitautta – miljoonapotin saaminen ulkomaalaisilta opiskelijoilta vaarassa maahanmuuton tarpeellisuutta perustellaan vain yhden ahneen yrittäjän uhkavaatimuksella saada sopivaa työvoimaa maailman ääristä alalle, joka on pelkässä lapsellisuudessaan täysin turha. Vähäisenä suomalaisten työllistäjänä tunnettua Vesterbackaa ei kiiinostaa tippaakaan kansakunnan etninen tulevaisuus, vaan hän haluaa sivuuttaa sen lyhytaikaisten taloudellisten voittojen vuoksi. 

Näitä halpatyövoimaa ja "ulkomaan ihmeitä" haalivia vesterbackeja löytyy maastamme jonkin verran, mutta heitä on huomattavast vähemmän kuin ulkomaisen halpatyövoiman kanssa kilpailevia suomalaisyrittäjiä. Näitä kriittisiä ääniä ei Ylessä juuri kuule, vaan megafonia tarjotaan Vesterbackan kaltaisille globalisteille, joille Suomi on pelkkä markkinalue eikä isänmaa, joka on liitto elävien, kuolleiden ja syntymättömien sukupolvien välillä.

2) Tänään on vietetty lähes huomaamatta kansainvälistä miestenpäivää, jota on yritetty lanseerata marxismin perillisenä syntyneen naistenpäivän miehisenä vastineena. Periaatteessa molemmat päivät siunaavat länsimaissa vallalla olevan uhriutuvan identiteetipolitiikan, joka on repimässä koko yhteiskuntaa hajalle. Sukupuolinarsistinen feminismi on kuitenkin sen verran vahvoilla, että moinen miestenpäiväjuhlinta voidaan lopettaa alkuunsa hieromalla naamaan vaikutusvaltaisten cuck-miesten uusinta kastraatiovaatimusta, josta kertoo Ylen uutinen Professori ei aio jatkossa osallistua paneeleihin, joissa on pelkkiä miehiä – herätti vilkkaan keskustelun. Sattumoisin sukupuolikiintiö ei näy hallituksen (2015) tasa-arvopolitiikkaa valmistelevassa 18-jäsenisessä yksikössä, jossa toimii vain yksi mies (vuonna 2012 ei ainuttakaan).

3) Monikulttuurin mukanaan tuomia barbaarisia ilmiöitä Yle ei edes tunnusta olevan olemassa, vaan kertoo yhteiskunnallisista ongelmista ideologisen värisokeasti ikään kuin maahan tuotetuilla tuoreilla etnisillä ryhmillä ei olisi mitään vaikutusta asioihin. Esimerkkitapauksen tällaisesta journalismista tarjoaa uutinen Puukotukset yleistyivät niin rajusti, että Lontoon baareja varustetaan massiivisen verenvuodon hoitoon tarkoitetuilla ensiapuvälineillä. Siinä ei mainita sanallakaan "uusbrittien" osuudesta epideemiseen puukotusaaltoon, vaikka tilastot puhuvat sen puolesta, että tekijät ovat enimmäkseen Afrikasta ja Lähi-idästä. Toisin kuin Yle, jopa Iso-Britannian valtavirtalehdet kuten The Sun ovat kertoneet puukotusaaltoon olennaisesti liittyvästä etnisestä puolesta.

4) Muun muassa Facebookin, Twitterin ja YouTuben viime vuoden aikana pakottamat uudet vaivihkaiset käyttäjäehdot ovat tehneet niistä vanhan median kaltaisia yhden totuuden sensoreita. Aivan samoin kuin perinteinen media on jo vuosikymmeniä tukahduttanut ja demonisoinut konservatiivisia ja kansallisradikaaleja muutosvoimia, ovat Internetin uusmediat yksi toisensa jälkeen liittyneet samaan tiedon kontrollijärjestelmään. Tähän monoliittisen tietokontolliin on liittymässä myös pienempiä netin toimijoita kuten Snapschat. Ylen uutisessa Snapchat ryhtyy estämään harhaanjohtavaa poliittista mainontaa: "Emme hyväksy väärää ja valheellista tietoa" ennakosensuuria perustellaan "valheellisella tiedolla", josta on tullut markkinoita hallitseville vasemistoliberaaleille suuryhtiölle kiertoilmaus tiedolle, joka on haitallista globalististisille tavoitteille:
– Meillä on paljon nuoria käyttäjiä ja haluamme toki kannustaa heitä osallistumaan poliittiseen keskusteluun. Snapchat ei kuitenkaan enää hyväksy väärää ja valheellista tietoa levittävää poliittista mainontaa, Spiegel toteaa.
Mikäli "valheellinen tieto" koskisi vasemmistoliberaalien propagandaa, Internettiä halllitsevat kapitalistiset mediakorporaatiot olisivat jo ajat sitten olleet jokaisen valtamedian silmätikkuna ja itkuvirren aiheena. Mutta kun poliittisen tukahduttamisen kohteena ovat konservatiivit, media ei näe siinä mitään ongelmaa, vaan päinvastoin, se myhäilee tyytyväisyyttään kun kerettiläiset ajetaan poliittiseen marginaaliin, koska ne eivät suostu noudattamaan poliittisen korrektiuden ortodoksiaa.

5) Nykyinen valtavirran tiedonvälityksen nimellä kulkeva valheenlevitys on romahtunut tasolle, jolloin tulee ikävä jopa takavuosikymmenten Ylen kommunistitoimittajia. Heistä kenties tunnetuin, Leif Salmén, on Ylen uutisen mukaan juuri kuollut 67-vuotiaana. Hänen kuolemansa on varmasti vanhakantaiselle journalismibolshevimille surullinen menetys. Ikävä kyllä journalismi on tätä nykyä niin heikoissa kantimissa, että hänen avointa värin kantamistaan kaipaavat muutkin kuin punaisen yliopiston päivystävät desantit ja vanhat stalinistijäärät.



                                                            ************************



TV1, maanantai 18.11.2019 klo 21.00 A-studio

Perussuomalaiset ja kokoomus kisaavat suurimman puolueen paikasta. Studiossa kohtaavat oppositiojohtajat Jussi Halla-Aho ja Petteri Orpo. OneCoin-pyramidihuijaus vei kymmenientuhansien suomalaisten rahat. Vieraina rikoskomisario Marko Leponen keskusrikospoliisista ja kybervaluuttoihin perehtynyt tutkija Juri Mattila Elinkeinoelämän tutkimuslaitos Etlasta. Juontajana Katri Makkonen. #yleastudio HD ohjelmatekstitys.


Ylen juttu ohjelmasta täällä.

Leipää ja poliittista sirkushuvia kansalle. Ohjelman ainoa anti oli näyttää millainen patkuli aikuiselta vauvalta näyttävä Petteri Orpo on. Eipä ihme, että sisäministerinä muukalaistulvan aikana vuonna 2105 toiminut Orpo sai kansan keskuudessa kutsumanimet Petturi-Orpo ja Rotupetturi-Orpo. Lisäksi kenellekään ei tullut ohjelmaa katsoessa uutisena, että sekä Orpo että Jussi Halla-aho pitävät nykyhallitusta Suomen historian kehnoimpana.


TV 1, 18.11.2019 maanantai klo 19.00, Historia: Franco - unohdettu diktaattori (12)

2/4. Uusi hallinto. Franco julistautui Espanjan suvereeniksi hallitsijaksi ja loi itse oman julkisuuskuvansa. Hän asettui asumaan entisen kuninkaan kesäpalatsiin. Mitä tämä kertoo Francon mielenliikkeistä? HD ohjelmatekstitys (suomi) 55 min

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti