torstai 21. marraskuuta 2019

MIELENSÄPAHOITTAMISEN JA ANTEEKSIPYYTELYN KULTTUURIPATOLOGIAA


Viime päivänä maatamme ovat ravistelleet kaksi valtavaa mediamyrskyä vesilasissa. Toissapäivänä uutiseksi nousi punaisen yliopiston desantti, josta kertoo myös Ylen verkkosivut uutisessaan Vasemmistoprofessori paimensi opiskelijoita ottamaan Mannerheimin kuvan pois kokoustilan seinältä – myös selfiekisalle tuli loppu. Tänään on puolestaan poliittisesta kannasta riippuen ihasteltu tai päivitelty kansanedustaja-näyttelijä Pirkka-Pekka Peteliuksen (vihr.) anteeksipyyntöä saamelaisille (Yle: Pirkka-Pekka Petelius pyytää anteeksi saamelaisia pilkkaavia sketsejään: "Olen valmis keskustelemaan myös muiden vähemmistöjen kanssa").

Kansallismielisellä puolella on tietysti irvailtu molempia tapauksia ja tehty välillä ennalta arvattavan oikeaan osunutta analyysiä ajan hengestä, mutta sielläkään suunnalla ei oikein kyetä näkemään koko kuvion historiallista toistuvuutta. 
Niin peruspersukannattajat kuin nationalistiälykötkin ovat Mannerheim-kaustissa toimineet turhan usein selkäydinreakion pohjalta, mikä näkyy Facebookin uutisvirran tukkiutumisena Mannerheimin kuvista. Tällainen "protestoiva", omaa väriä tunnustava identiteettipoliittinen sopulikäyttäminen ei eroa juuri mitenkään kilarivasemmiston homoliittokampanjoista tai profiilikuvamodifioinnin somessa aloittaneesta Obaman vaalikampanjasta v. 2008. 

Toistaiseksi kypsimmän huomion Oulun yliopiston vasemmistoprofessori Vesa Puurosen ukaasista on tehnyt historioitsija Teemu Keskisarja, joka sanoo Ylen jutussa Historioitsija Mannerheim-kuvakohusta: "Sadan vuoden kuluttua kuvat Halosesta ja Niinistöstä yhtä lailla kuskataan kaatopaikalle", ettei tapaus "kerro kummastakaan osapuolesta mitään, mutta nykyajastamme sitäkin enemmän". Keskisarjaa haastatellut toimittaja Marko Pinola kirjoittaa:
Kuvan tunteisiin meneminen liippaa Keskisarjan mielestä läheltä ongelmaa, jota hän kutsuu taannehtivaksi historiakäsitykseksi. Siinä nykyajan oikeuskatsomuksia sovelletaan historian merkkihenkilöihin. Jos tälle tielle lähdetään, pitäisi sen päteä Keskisarjan mielestä myös nykyajan ihmisiin.
(...) Mannerheimin omiminen nykyajan politiikan välineeksi on Keskisarjan mukaan ongelmallista. – En suoralta kädeltä keksi, mitä Mannerheim voisi todistaa nykyajan politiikan kipupisteistä
Keskisarja tuo oivallisesti esiin ihmisen muuttumattoman luonteen suhteessa valtaan, eikä sen suhteen ole odotettavissa jatkossakaan mitään "edistystä", vähiten itseään edistyksellisinä pitävien vasemmistolaisten piiristä. Toki on itsestäänselvää, ettei valtamedia sen enempää kuin Keskisarjakaan halua keskustella yliopiston pitkään jatkuneesta vasemmistohegemoniasta, josta tämäkin tapaus ilmiselvästi kumpuaa. Toisaalta tämä ylivalta ei ole mikään salaisuus, joten professori Vesa Puurosen reaktion ei olisi pitänyt tulla kenellekään pöyristymisen arvoisena yllätyksenä. 

Herääminen yliopistokommunistien junttaukseen olisi pitänyt tapahtua jo ajat sitten. Kirjailija Timo Hännikäinen kirjoittaakin, ettei yhdessäkään toisessa Itä-Euroopan maassa Puurosen kaltainen henkilö pääsisi lähellekään noin arvovaltaista asemaa ja jatkaa, että "sivistysvaltiossa hänen lähettämänsä sähköpostin pitäisi itsessään olla peruste erottamiselle yliopistolta". 

Ikävä kyllä tilanne on päässyt Suomessa jo niin pahaksi, että punavihreät voivat sanella arvot, joiden mukaan yliopistossa toimitaan. Siksi Puuronen voi ilman pelkoa potkuista harrastaa kulttuurimarxilaisten suosimaa repressiivistä toleranssia, jossa vasemmistolaisille ideaaleille vastakkaisia käsityksiä ei suvaita ja niitä esittävät ihmiset saatetaan huonoon valoon  ja toisaalta länsimaiselle kulttuurille tuhoisat ideat nostetaan parrasvaloihin ja niistä tehdään hyväksyttäviä, ihanteellisia ja suvaittavia. Tämän vuoksi Puuronen saattoi luottaa sähköpostinsa voimaan, koska poliittisella korrektiudella marinoidut opiskelijalampaat eivät olisi voineet kieltäytyä Mannerheimin kuvan poistamisesta, ilman, että olisivat epäsuorasti tunnustautuneet rasistisiksi lahtareiksi. Taistolaisten maksiimi "jollet ole puolellamme olet meitä vastaan" toimii myös tänään verrattoman hyvin.

Täysin erilaisen ja virkistävän näkökulman Mannerheim-kaustiin tuo emeritusprofessori Timo Vihavainen, joka kirjoittaa tuoreessa blogikirjoituksessaan tapauksen olevan osoitus länsimaisen yhteiskunnan yleisestä lapsellistumisesta, itsekeskeisyydestä:
Täysin absurdia olisi ollut valittaa siitä, että jotkut toiset ihmiset olisivat ripustaneet seinälleen jonkun sellaisen henkilön kuvan, josta itse ei pidä. Mikäli tuo loukkauskivi olisi vielä ollut kansallissankari, joka on valittu suurimmaksi suomalaiseksi, olisi mielensäpahoittajan hoitoonohjauksen harkitseminen ollut luonnollinen reaktio. Ihmisen kyky normaaliin sosiaaliseen elämään olisi syystä todettu vakavasti häiriintyneeksi. Nyt kulttuuri taitaa olla muuttumassa. Lapsenmielisyydestä on tulossa ja jo tullut uusi normaali. Se yrittää antaa normin kaikelle.
Herkkähipäisen mielensäpahoittamisen kääntöpuolena on julkinen anteeksipyytäminen ja usein sama henkilö voi harjoittaa niitä kumpaakin. Kyse ei ole kuitenkaan mistä tahansa anteeksipyytämisestä jo sen performatiivisen luonteensa vuoksi ja siksi, ettei se juuri koskaan kohdistu tiettyyn ihmiseen, vaan abstraktiin ihmisryhmään, jolla katsotaan olevan uhristatus. Tällaiseen moraaliposeeravaan anteeksipyytelyyn sortui viimeksi tänään vihreiden kansanedustaja-näyttelijä, josta kertoo Ylen uutinen Pirkka-Pekka Petelius pyytää anteeksi saamelaisia pilkkaavia sketsejään: "Olen valmis keskustelemaan myös muiden vähemmistöjen kanssa"

Syy, miksi Petelius valitsi anteeksipyynnön kohteeksi juuri saamelaiset johtunee median julkisuuteen nostamista Helsingin city-saamelaisista, jotka tunnetaan kansan syvien rivien keskuudessa pahamaineisina päivystävinä ammattiloukkaantujina. Jatkuvan mediarummutuksen ansiosta yliopistossa notkuvista sateenkaari-"saamelaisista" on tullut mediaseksikkäitä ja tämän arvon myös ajan henkeä nuuskiva Petelius on ymmärtänyt.  

Anteeksipyynnöllään Petelius ei kuitenkaan ymmärtänyt sitä, että avattuaan Pandoran lippaan häneltä odotetaan anteeksipyyntöä myös muilta tv-ohjelmiensa "uhreilta" kuten homoilta, mustilta, turkkilaisilta, ruotsalaisilta, mustalaisilta, venäläisiltä, kreikkalaisilta, keikkamyyjiltä, siviilipalvelusmiehiltä, avohoitopotilailta, pienviljelijöiltä jne. Heti saamelaistiedotteen julkistamisen jälkeen romanijulkkikset alkoivat ennalta arvattavasti marista, että miksi heiltä ei ole pyydetty anteeksi ja ovatko he siksi saamelaisia vähempiarvoisia. 


Koko kollektiivisen anteeksipyytämisen "kulttuuri" on mieletön loputon suo, koska jos sille tielle lähdetään myös valkoiset voisivat vaatia vastavuoroisesti mustalaisilta anteeksipyyntöä suomalaisten murhista tai homoilta heteroseksuaalisten miesten raiskauksista. Tosin kukaan ei odota vakavissaan sitä päivää, jolloin romanit, homot, muslimit ja juutalaiset pyytävät ryhminä muilta anteeksi  nämä pyhitetyt ryhmät kun ovat tottuneet vain vaatimaan ja saamaan.

Peteliuksen anteeksipyynnölle saattaa löytyä muukin syy kuin punavihreille tyypillinen hyvesignalointi. Taustalla voi olla valtakunnansyyttäjä Raija Toiviaisen hiljattain nostama syyte Päivi Räsäsen 15 vuotta sitten julkaistua silloin vielä laillista kirjoitusta vastaan. Ehkä Petelius on laskeskellut, että vihreiden edistämä oikeuslaitoksen liukuminen kohti taannehtivaa oikeuskäytäntöä tulee koskemaan myös häntä. Mikäli valtakunnansyyttäjän uusi linjaus, jonka mukaan niin kauan kuin tekstiä pidetään tahallaan yleisön saatavilla, rikos ei vanhene, voidaan myös Peteliusta syyttää. Erityisen raskauttavaa Peteliukselle on se, että hänen sketsinsä ovat olleet yleisön saatavilla hyvin pitkään. Jotenkin tätä tapausta seuratessa tulee väistämättä mieleen eeppinen oikeus ja sen toteutuminen.


2 kommenttia:

  1. Mitä juutalaisten pitäisi pyytää anteeksi?

    VastaaPoista
  2. Heikki Kinnusen ei tarvitse pyytää anteeksi keneltäkään, koska hän ei pilkkaa mitään kansanryhmää. Kaiken lisäksi hän puhuu totta.
    https://www.youtube.com/watch?v=T0vM4TfVn2M

    VastaaPoista