VALTAKUNNANSYYTTÄJÄ RAIJA TOIVIAINEN ON SAATAVA TUOMITTAVAKSI KORKEIMPAAN OIKEUTEEN!

Hai sie, mitä Balzarin Veijolle kuuluu? Joko istuu Sörkas?

Suomen kansan edustajaa näyttelevän vihreiden Pirkka-Pekka Peteliuksen viikolla nostama anteeksipyyntökohu nousi viikonlopun aikana uusille kierroksille. Yle uutisten verkkosivut julkaisi perjantaina uutisen Helsingin poliisille tehty useita tutkintapyyntöjä vanhoista tv-sarjoista – pyydetään tutkimaan kiihottamista kansanryhmää vastaan, jossa kerrotaan poliisin käynnistäneen esitutkintalain mukaisen esiselvityksen.

Uutisen julkaiseminen jälkeen Yle toi esiin oman mielipiteensä vähemmistöjen erityisasemasta uutisjutussaan  Kolme kokemusta siitä, miten Pirkka-Pekka Peteliuksen sketsit vaikeuttivat elämää: Pilkkalauluja päin naamaa, selittelyä, varovaisuutta baarissa. Siinä hyväosaiset city-saamelaiset ja romanit uhriutuvat paisuttelemalla "syrjintäkokemuksiaan", jotka johtuvat enimmäkseen heidän pikkusieluisesta huumorintajuttomuudestaan. 

Agendauutisen taustalla on nykyliberaalien vallalla oleva ajatus, että vain vallassaolijoista saisi tehdä pilaa, koska heikommassa asemassa (usein omasta syystään) olevat eivät muka osaisi puolustautua eikä heillä olisi vahvoja tukijoita. Todellisuudessa juuri "heikommassa" asemassa olevat "vähemmistöt" (globaalisti värilliset ovat murskaava enemmistö) ovat kantaväestövihamielisen globalistieliitin erityisessä suojeluksessa. Kun "vähemmistöjen" suoja-asemaa lisätään entisestään, heistä tulee eräänlainen uusi koskematon "eliitti", jonka arvostelu ja pilkkaaminen kriminalisoidaan jopa taannehtivasti kuten Neuvostoliitossa. Juuri näin on käymässä, mikäli vanhoista tv-sarjoista tehdyt tutkintapyynnöt johtavat syytteisiin.

Tutkintapyyntöjen tekijöistä ei ole tietoa, mutta on todennäköistä, että kantelupukit ovat ns. tiedostavaa väkeä tai muutoin vähemmistöjen kanssa puuhailevia närkästyneitä suomalaisia. He ovat sitä väkeä, jonka mielestä esimerkiksi romaneista levitetään vääränlaisia stereotypioita vain siksi, että 95% heistä on pilannut koko porukan maineen kuten viimeisin yksittäistapaus, Yle uutinen Kulttuurivaikuttaja Veijo Baltzar vangittu epäiltynä törkeästä ihmiskaupasta, kertoo. Tosin sekin mahdollisuus on olemassa, että tutkintapyyntöjen takana on joukko vääräleukia, jotka haluavat katsoa millaiseen totalitaristiseen ilveilyyn maamme nykyinen oikeuslaitos on valmis vääntymään.

Jos tämä totalitaristinen tendenssi pitää johonkin henkilöidä, syyllinen löytyy valtakunnansyyttäjänvirastosta. Sen nykyinen johtaja, valtakunnansyyttäjä Raija Toiviainen, avasi Stalinismin portit kumoamalla hiljattain Helsingin poliisin päätöksen jättää syyttämättä erityistä sananvapaudensuojaa nauttivan kansanedustaja Päivi Räsäsen (kd.) vuonna 2004 julkaistusta homokriittisestä kirjoituksesta. Toiviaisen käsittämätön päätös rikkoo jo heti ensilmäyksellä länsimaista oikeuskäytäntöä turvautumalla neuvostohenkiseen eli rikolliseen käytäntöön tuomita ihminen takautuvasti teosta, joka ei ollut rikos tekohetkenä. Toisen huomion esittää Mikko Ellilä, joka kirjoittaa sosiaalisessa mediassa Räsäsen tapauksestä näin:

Kaikki eivät ole tajunneet, että Päivi Räsänen on joutumassa ajatusrikossyytteeseen kahdesta eri asiasta: a) Raamatun siteeraamisesta ja b) erillisestä pamfletista, jossa hän sanoo, että homoseksuaalisuus ei ole hänen omasta mielestään normaali seksuaalisuuden muoto.  

Stalinistit haluavat rangaista Räsästä näistä molemmista. Monet ilmeisesti eivät ole huomanneet jälkimmäistä tapausta. Tämä stalinistinen linja johtaa siihen, että kaikki, joiden mielestä homoseksuaalisuus ei ole yhtä normaalia kuin heteroseksuaalisuus, joutuvat syytetyiksi ajatusrikoksesta. Tämä mielipidevaino ei siis mitenkään kohdistu pelkästään kristittyihin, jotka perustelevat mielipiteitään Raamatulla, vaan yhtä hyvin vaikka ateisteihin, jos nämä eivät ole valtakunnansyyttäjän eli pääinkvisiittorin mielestä suhtautuneet homoseksuaalisuuteen riittävän positiivisesti.

Esimerkiksi feministi Tiina Tuppurainen on sanonut pitävänsä evoluutiopsykologi Markus J. Rantalan tutkimuksia homoseksuaalisuudesta rasismiin verrattavana vihapuheena. 

Erityisen huomionarvoista nyt käydyssä julkisessa keskustelussa Räsäsestä ja Peteliuksesta on se, että siinä sivuutetaan kokonaan valtakunnansyyttäjän vastuullisuus. On ylipäätään absurdia, että vuosikymmenten takaisista kirjoituksista ja tv-sarjoista on edes teknisesti mahdollista tehdä rikostutkinta. Räsäsen tapauksen kohdalla tutkintaa johtanut Helsingin poliisin rikoskomisario Markku Silén päätyikin ainoaan oikeaan ratkaisuun jo lopetti tutkinnan. Näin tässä ajatusrikospelleilyssä lyötiin heti peli poikki, mutta valitettavasti valtakunnansyyttäjän päätös avata tutkinta uudelleen on avannut kiusantekomahdollisuuden tärkeileville puolestaloukkaantujille. Tutkintapyyntöjä on tulossa varmasti lisää ja niitä tulee saamaan myös Pirkka-Petelius ja Pedro Hietanen mm. tästä ikivanhasta huumoripalasta.

Ainoa mahdollisuus estää maatamme luisumasta vasemmisto"liberaaliin" totalitarismiin ja jatkuvasti ohenevaan sananvapauteen on nostaa syyte valtakunnansyyttäjä Raija Toiviaista vastaan! Yle Watch vetoaakin kaikkiin lukijoihimme, jotta sana mahdollisuudesta saattaa Raija Toiviainen pois viralta ja nostaa häntä vastaan syyte korkeimmassa oikeudessa perustuslaillisten oikeuksien rikkomisesta leviäisi mahdollisimman laajalle.



                                                        ***************************

Samaan aikaan kuin punavihreän kuplan Stasi-ilmiantajat masinoivat takautuvia syytteitä ajatusrikoksista, Yle levittää kansalaismielipiteestä piittaamatta mitä härskeintä suomalaisvihamielistä roturutsapropagandaa 12-vuotiaille lapsille. Käykääpä katsomassa Ylen aikuisille suunnatun lastenohjelmien sivua Kehoni on minun (varsinkin jakso "Lapsi ei koskaan ole syyllinen"), jossa mm. musta maahamuuttajapoika esitetään 19-vuotiaan suomalaistyttö Maisan luvattoman sekuaalisen halun kohteena. Artikkelissa vanhempia kehoitetaan yksiselitteisesti näyttämään lapsilleen rodunsekoitusta normalisoivaa indoktrinaatiota:

Animaatiosarja on toteutettu laajassa moniammatillisessa asiantuntijayhteistyössä ja on yleistunnelmaltaan lämminhenkinen. Kehoni on minun –animaatiosarja ja aiheen käsittely on otettu Norjassa osaksi kansallista opetusta päiväkodeissa ja alakouluissa. Sarja on saanut kiitosta lapsilta, huoltajilta ja opettajilta siitä, että se välittää vakavaa aihetta lasten suojelemiseksi selkeällä ja ei-pelottavalla tavalla. Norjan poliisin tietoon on tullut lapsia, jotka ovat kertoneet kokemastaan seksuaaliväkivallasta katsottuaan animaatiot ja lapset ovat saaneet apua. Sarja voitti Cannesin Emmy-kilpailun vuonna 2018.

Jo se, että suomalaislapsille suunnatussa seksuaalikasvatusohjelmasarjassa mustat pojat nostetaan seksuaalisuden keskeisiksi toimijoiksi ikään kuin uutena normaalina, on mitä pahantahtoisin hyökkäys suomalaisuutta vastaan. Kyse ei ole enää edes piilovaikuttamisesta vaan avoimesta propagandahyökkäyksestä, joka kohdistetaan täsmäiskuina puolustukyvyttömiin lapsiin. Suomalaisuutta tuhoavaa roturutsaa edistetään mielikuvalla, jossa suomalaistytöt eivät muka pysyisi housuissaan kohdatessaan (alaikäisen!) värillisen. Asetelma on tietenkin täydellinen projektio todellisuudesta, jossa nimenomaan mustat pojat ja miehet saalistavat valkoista lihaa iästä riippumatta.

Pöyristyttävien videoiden lopussa näkyy, ketkä ovat tehneet ja tuottaneet kyseisen sarjan. Se osaltaan selittää värillisten istuttamisen ja astuttamisen pellavapäiden keskelle. Sarjan tuottamisesta kun vastaa Norjassa vaikuttava juutalaispariskunta Trond Jacobsen ja Ilze Burkovska-Jacobsen, jotka johtavat Bivrost Filmiä. 

Kehoni on minun- animaatiosarja on alun perin tuotettu Norjassa laajassa asiantuntijayhteistyössä Pelastakaa Lapset Norjan, Bivrost Filmin, Norjan valtion Lapsi- nuoriso- ja perheosaston (Bufdir) ja NRK Super -lastenkanavan yhteistyönä 

Animaatiosarja ei korvaa lapsille annettavaa kehotunnetaito- tai seksuaalikasvatusta, vaan on tehty lasten suojelemiseksi. Neljä animaatiota sisältävät tietoa kehosta, oikeudesta fyysiseen koskemattomuuteen ja seksuaaliväkivallasta. Suosittelemme, että lapsi katsoo sarjan kaikki neljä jaksoa. Lapsella tulee olla mahdollisuus pohtia näkemäänsä aikuisen kanssa. 

Pelastakaa Lapset on tuottanut Kehoni on minun -oppaan käytettäväksi Kehoni on minun -animaatioiden rinnalla. Opas auttaa aikuista valmistautumaan lapsen kohtaamiseen ja sisältää esimerkkejä keskustelunavauksista ja kysymyksistä, joita lapsella saattaa olla animaatioita katsottuaan sekä vinkkejä siitä, kuinka vastata näihin kysymyksiin.

MIELENSÄPAHOITTAMISEN JA ANTEEKSIPYYTELYN KULTTUURIPATOLOGIAA

Viime päivänä maatamme ovat ravistelleet kaksi valtavaa mediamyrskyä vesilasissa. Toissapäivänä uutiseksi nousi punaisen yliopiston desantti, josta kertoo myös Ylen verkkosivut uutisessaan Vasemmistoprofessori paimensi opiskelijoita ottamaan Mannerheimin kuvan pois kokoustilan seinältä – myös selfiekisalle tuli loppu. Tänään on puolestaan poliittisesta kannasta riippuen ihasteltu tai päivitelty kansanedustaja-näyttelijä Pirkka-Pekka Peteliuksen (vihr.) anteeksipyyntöä saamelaisille (Yle: Pirkka-Pekka Petelius pyytää anteeksi saamelaisia pilkkaavia sketsejään: "Olen valmis keskustelemaan myös muiden vähemmistöjen kanssa").

Kansallismielisellä puolella on tietysti irvailtu molempia tapauksia ja tehty välillä ennalta arvattavan oikeaan osunutta analyysiä ajan hengestä, mutta sielläkään suunnalla ei oikein kyetä näkemään koko kuvion historiallista toistuvuutta. Niin peruspersukannattajat kuin nationalistiälykötkin ovat Mannerheim-kaustissa toimineet turhan usein selkäydinreakion pohjalta, mikä näkyy Facebookin uutisvirran tukkiutumisena Mannerheimin kuvista. Tällainen "protestoiva", omaa väriä tunnustava identiteettipoliittinen sopulikäyttäminen ei eroa juuri mitenkään kilarivasemmiston homoliittokampanjoista tai profiilikuvamodifioinnin somessa aloittaneesta Obaman vaalikampanjasta v. 2008. 

Toistaiseksi kypsimmän huomion Oulun yliopiston vasemmistoprofessori Vesa Puurosen ukaasista on tehnyt historioitsija Teemu Keskisarja, joka sanoo Ylen jutussa Historioitsija Mannerheim-kuvakohusta: "Sadan vuoden kuluttua kuvat Halosesta ja Niinistöstä yhtä lailla kuskataan kaatopaikalle", ettei tapaus "kerro kummastakaan osapuolesta mitään, mutta nykyajastamme sitäkin enemmän". Keskisarjaa haastatellut toimittaja Marko Pinola kirjoittaa:

Kuvan tunteisiin meneminen liippaa Keskisarjan mielestä läheltä ongelmaa, jota hän kutsuu taannehtivaksi historiakäsitykseksi. Siinä nykyajan oikeuskatsomuksia sovelletaan historian merkkihenkilöihin. Jos tälle tielle lähdetään, pitäisi sen päteä Keskisarjan mielestä myös nykyajan ihmisiin.

(...) Mannerheimin omiminen nykyajan politiikan välineeksi on Keskisarjan mukaan ongelmallista. – En suoralta kädeltä keksi, mitä Mannerheim voisi todistaa nykyajan politiikan kipupisteistä. 

Keskisarja tuo oivallisesti esiin ihmisen muuttumattoman luonteen suhteessa valtaan, eikä sen suhteen ole odotettavissa jatkossakaan mitään "edistystä", vähiten itseään edistyksellisinä pitävien vasemmistolaisten piiristä. Toki on itsestäänselvää, ettei valtamedia sen enempää kuin Keskisarjakaan halua keskustella yliopiston pitkään jatkuneesta vasemmistohegemoniasta, josta tämäkin tapaus ilmiselvästi kumpuaa. Toisaalta tämä ylivalta ei ole mikään salaisuus, joten professori Vesa Puurosen reaktion ei olisi pitänyt tulla kenellekään pöyristymisen arvoisena yllätyksenä. 

Herääminen yliopistokommunistien junttaukseen olisi pitänyt tapahtua jo ajat sitten. Kirjailija Timo Hännikäinen kirjoittaakin, ettei yhdessäkään toisessa Itä-Euroopan maassa Puurosen kaltainen henkilö pääsisi lähellekään noin arvovaltaista asemaa ja jatkaa, että "sivistysvaltiossa hänen lähettämänsä sähköpostin pitäisi itsessään olla peruste erottamiselle yliopistolta". 

Ikävä kyllä tilanne on päässyt Suomessa jo niin pahaksi, että punavihreät voivat sanella arvot, joiden mukaan yliopistossa toimitaan. Siksi Puuronen voi ilman pelkoa potkuista harrastaa kulttuurimarxilaisten suosimaa repressiivistä toleranssia, jossa vasemmistolaisille ideaaleille vastakkaisia käsityksiä ei suvaita ja niitä esittävät ihmiset saatetaan huonoon valoon – ja toisaalta länsimaiselle kulttuurille tuhoisat ideat nostetaan parrasvaloihin ja niistä tehdään hyväksyttäviä, ihanteellisia ja suvaittavia. Tämän vuoksi Puuronen saattoi luottaa sähköpostinsa voimaan, koska poliittisella korrektiudella marinoidut opiskelijalampaat eivät olisi voineet kieltäytyä Mannerheimin kuvan poistamisesta, ilman, että olisivat epäsuorasti tunnustautuneet rasistisiksi lahtareiksi. Taistolaisten maksiimi "jollet ole puolellamme olet meitä vastaan" toimii myös tänään verrattoman hyvin.

Täysin erilaisen ja virkistävän näkökulman Mannerheim-kaustiin tuo emeritusprofessori Timo Vihavainen, joka kirjoittaa tuoreessa blogikirjoituksessaan tapauksen olevan osoitus länsimaisen yhteiskunnan yleisestä lapsellistumisesta, itsekeskeisyydestä:

Täysin absurdia olisi ollut valittaa siitä, että jotkut toiset ihmiset olisivat ripustaneet seinälleen jonkun sellaisen henkilön kuvan, josta itse ei pidä. Mikäli tuo loukkauskivi olisi vielä ollut kansallissankari, joka on valittu suurimmaksi suomalaiseksi, olisi mielensäpahoittajan hoitoonohjauksen harkitseminen ollut luonnollinen reaktio. Ihmisen kyky normaaliin sosiaaliseen elämään olisi syystä todettu vakavasti häiriintyneeksi. Nyt kulttuuri taitaa olla muuttumassa. Lapsenmielisyydestä on tulossa ja jo tullut uusi normaali. Se yrittää antaa normin kaikelle.

Herkkähipäisen mielensäpahoittamisen kääntöpuolena on julkinen anteeksipyytäminen ja usein sama henkilö voi harjoittaa niitä kumpaakin. Kyse ei ole kuitenkaan mistä tahansa anteeksipyytämisestä jo sen performatiivisen luonteensa vuoksi ja siksi, ettei se juuri koskaan kohdistu tiettyyn ihmiseen, vaan abstraktiin ihmisryhmään, jolla katsotaan olevan uhristatus. Tällaiseen moraaliposeeravaan anteeksipyytelyyn sortui viimeksi tänään vihreiden kansanedustaja-näyttelijä, josta kertoo Ylen uutinen Pirkka-Pekka Petelius pyytää anteeksi saamelaisia pilkkaavia sketsejään: "Olen valmis keskustelemaan myös muiden vähemmistöjen kanssa". 

Syy, miksi Petelius valitsi anteeksipyynnön kohteeksi juuri saamelaiset johtunee median julkisuuteen nostamista Helsingin city-saamelaisista, jotka tunnetaan kansan syvien rivien keskuudessa pahamaineisina päivystävinä ammattiloukkaantujina. Jatkuvan mediarummutuksen ansiosta yliopistossa notkuvista sateenkaari-"saamelaisista" on tullut mediaseksikkäitä ja tämän arvon myös ajan henkeä nuuskiva Petelius on ymmärtänyt.  

Anteeksipyynnöllään Petelius ei kuitenkaan ymmärtänyt sitä, että avattuaan Pandoran lippaan häneltä odotetaan anteeksipyyntöä myös muilta tv-ohjelmiensa "uhreilta" kuten homoilta, mustilta, turkkilaisilta, ruotsalaisilta, mustalaisilta, venäläisiltä, kreikkalaisilta, keikkamyyjiltä, siviilipalvelusmiehiltä, avohoitopotilailta, pienviljelijöiltä jne. Heti saamelaistiedotteen julkistamisen jälkeen romanijulkkikset alkoivat ennalta arvattavasti marista, että miksi heiltä ei ole pyydetty anteeksi ja ovatko he siksi saamelaisia vähempiarvoisia. 

Koko kollektiivisen anteeksipyytämisen "kulttuuri" on mieletön loputon suo, koska jos sille tielle lähdetään myös valkoiset voisivat vaatia vastavuoroisesti mustalaisilta anteeksipyyntöä suomalaisten murhista tai homoilta heteroseksuaalisten miesten raiskauksista. Tosin kukaan ei odota vakavissaan sitä päivää, jolloin romanit, homot, muslimit ja juutalaiset pyytävät ryhminä muilta anteeksi – nämä pyhitetyt ryhmät kun ovat tottuneet vain vaatimaan ja saamaan.

Peteliuksen anteeksipyynnölle saattaa löytyä muukin syy kuin punavihreille tyypillinen hyvesignalointi. Taustalla voi olla valtakunnansyyttäjä Raija Toiviaisen hiljattain nostama syyte Päivi Räsäsen 15 vuotta sitten julkaistua silloin vielä laillista kirjoitusta vastaan. Ehkä Petelius on laskeskellut, että vihreiden edistämä oikeuslaitoksen liukuminen kohti taannehtivaa oikeuskäytäntöä tulee koskemaan myös häntä. Mikäli valtakunnansyyttäjän uusi linjaus, jonka mukaan niin kauan kuin tekstiä pidetään tahallaan yleisön saatavilla, rikos ei vanhene, voidaan myös Peteliusta syyttää. Erityisen raskauttavaa Peteliukselle on se, että hänen sketsinsä ovat olleet yleisön saatavilla hyvin pitkään. Jotenkin tätä tapausta seuratessa tulee väistämättä mieleen eeppinen oikeus ja sen toteutuminen.