SUOMI ON ONNELLISIN MAA KOSKA MONIKULTTUURI ON VÄHÄISEMPÄÄ KUIN MUISSA LÄNSIMAISSA

Tällä viikolla valtamediat ja etenkin Yle ovat hehkuttaneet kansainvälistä onnellisuusraporttia, jonka mukaan Suomi on tietyillä indikaattoreilla mitattuna maailman onnellisin kansa. Ylen verkkosivujen uutisessa Suomi on maailman onnellisin maa jo toista vuotta peräkkäin, nyt selvällä erolla muihin jätetään kertomatta tutkimuksessa mainittu keskeinen syy onnellisuudelle eli kansalaisten keskinäinen luottamus. Ilman sitä on vaikea rakentaa vaurasta yhteiskuntaa, jossa jokainen kokee kuuluvansa joukkoon ja kykenee rakentamaan yhteistä maata kykyjensä mukaan. 

Suomessa keskinäinen luottamus on vielä olemassa, pääasiassa siksi, että maan väestö on suhteellisen homogeenistä. Suomi ei välttämättä olisi "maailman onnellisin maa" mikäli muut Länsi-Europaan maat olisivat etnisesti yhtä yhtenäisiä kuin 50 vuotta sitten. Toisin sanoen Suomen kärkisija perustuu siihen, että muilla menee vielä huonommin. Kun maamme monikultuurisuus alkaa lähentyä muiden länsimaiden tasoa, on selvää, että ykkössijamme ei tule kestämään kauaa.

Tiedemaailmassa on tiedetty jo pitkään, että etnisen diversiteetin kasvattaminen yhteiskunnassa lisää konflikteja ja vähentää luottamusta. Esimerkiksi ruotsalainen sosiologi Göran Adamson viittaa tutkimuksiin, jotka ovat osoittaneet, että etnisen monimuotoisuuden kasvaessa ihmisten keskinäinen luottamus vähenee, jonka seurauksena sosiaalinen eristäytyminen kasvaa, mikä taas saa etniset ryhmät sulkeutumaan sisäänpäin. Vastaavasti maailmankuulu biologi Irenäus Eibl-Eibesfledt on sanonut, että "monikultuurisiin yhteiskuntiin liittyvien monien ongelmien ja konfliktien takia sellaisten yhteiskuntien tietoinen luominen ei ole erityisen järkevää”. Tästä huolimatta maamme petoksellinen poliittinen eliitti kannattaa jääräpäisesti vasemmistoliberaalien muodikkaana pitämää mielettömyyttä, jossa jokaisesta Euroopan maasta pitää tehdä omanlaisensa Brasilia.

Suomalaisten henkselien paukutteluun ei ole syytä senkään vuoksi, että tietyt yhteiskuntaan pesiytyneet totalitaristiset virtaukset alkavat saada entistä enemmän vaikutusvaltaa. Laajalle levienneinä ne tulevat varmuudella vähentämään onnellisuutta, jos on uskominen esimerkiksi tutkimuksiin sosialistimaista. Toistaiseksi niin sanottu stasilainen ilmiantokulttuuri koskee vain poliittisena vähemmistönä olevia kansallismielisiä, mutta on selvää, että pavlik morozovien nälkä kasvaa syödessä ja he ulottavat ilmiantonsa jatkossa myös normikansalaisiin, jotka erehtyvät ajattelemaan poliitisesti epäkorrektisti. 

Lähitulevaisuudessa jopa vähemmän sensitiiviset aiheet kuten ilmasto saattavat synnyttää jyrkkää vastakkainasettelua, joka murentaa kansalaisten keskinäistä luottamusta ja siten myös onnellisuutta. Valtiovetoisessa ilmastodoktiriinissa alakynteen tulevat jäämään ne, jotka eivät ainoastaan epäile ihmisen vaikutusta ilmastonmuutokseen, vaan jopa nekin, jotka kyseenlaistavat virallisen totuuden keinot vähentää hiilidioksipäästöjä. Jo nyt on esimerkikisi Norjassa nähtävissä ilmiö, jossa viralliset tahot lietsovat asiaan perehtymättömiä lapsia Kiinan kulttuurivallankumouksen tyyliseen moraaliseen hysteriaan. Tällainen yhteiskuntaa polarisoiva manikealainen moralismi tulee varmuudella vähentämään kansalaisten onnellisuutta.

Vapaus on turvallisuuden ohella on yksi perusarvoista, joka vahvistaa kansalaisten onnellisuutta. Valitettavasti valtioon vahvasti sidoksissa olevat kansalaiset laittavat useimmiten turvallisuuden vapauden edelle. Siksi hämmästyttävän moni itseään fiksuna pitävä suomalainen on turvallisuuden nimissä valmis luopumaan kansalaisvapauksistaan, mikä on käynyt selväksi uuden tiedustelulain eduskuntakäsittelyssä. Näillä näkymin laki on menossa selvästi läpi ilman laajaa yhteiskunnallista keskustelua. Valitettavasti suomalaiset eivät lyhytnäköisyydessään näytä ymmärtävän lakimuutoksen seurauksia. Ennen pitkää kansalaisten perusvapauksien kaventaminen alkaa tuntua myös tavallisissa tuulipukansalaisissa, mikäli he alkavat osoittaa tyytymättömyyttään nykymenoa kohtaan. On selvää, että poliittisen vainon kohteeksi tai sen uhan alaiseksi joutuminen vähentää kansalaisten onnellisuutta.

Nämä muutamat kriittiset huomiot on sanottu onnellisuusraportin esittämän onnellisuus-käsitteen puitteissa, joten niissä ei kyseenalaisteta vallitsevaa käsitystä onnellisuudesta, joka perustuu pääasiassa materiaalisesta hyvästä saatuun tyytyväisyyteen. Jos onnellisuus määriteltäisiin toisesta näkökulmasta, kansalaisten tyytymättömyys olisi todennäköisesti vähäisempää, koska materiaalisen hyvinvoinnin rinnalle ja jopa tilalle tulisi käsitys merkityksellisestä elämästä. Tästä on kirjoittanut amerikkalainen fysiikan professori ja National Alliance -järjestön johtaja William Pierce (1933-2002) esseessään "Our Cause", jossa sanotaan mm. seuraavaa:

Nuori, joka uskoo, että elämän tarkoitus on onnellisuus, tietää, että ei olemassa montakaan niin onnellista asiaa tällä planeetalla kuin joukko neek*ripentuja polskuttelemassa mutalätäkössä. Ja liikemies, joka uskoo, että elämän tarkoitus on tehdä rahaa, tietää, että mustan asiakkaan raha on samanlaista kuin valkoisen asiakkaan. 

Henkilö, joka hyväksyy tällaisen perustan, ei itse asiassa voi nähdä mitään todella vakuuttavaa syytä, miksi valkoisen rodun pitäisi säilyä. Hänen päämääränään on elää ”hyvä elämä”. Hänelle se tarkoittaa elämää, jossa on paljon rahaa, paljon syötävää ja juotavaa, paljon seksiä, uusia autoja, isoja taloja ja jatkuvaa huvittelua. Viihde: se on kaikki, minkä vuoksi hän elää, kaikki josta hän välittää ja kaikki mitä hän ymmärtää. Puhu hänelle tarkoituksesta ja hänen silmiinsä tulee tyhjä katse. Puhu ikuisuudesta ja hän nauraa sinulle. Hän tietää, ettei hän tule elämään ikuisesti, vaikkei hän halua mielellään ajatella sitä. Mikä ero tällä onkaan siihen elämän asenteeseen, joka oli esi-isillämme Pohjois-Euroopassa muutama sata vuotta sitten. 

(...) elämänasenne ikuisuuden vuoksi, jossa on aina mielessä eläminen ikuisuudessa sen sijaan, että eletään vain hetkessä; asenne, jossa yksilö ei ole päämäärä itselleen, vaan pikemmin, että yksilö elää jonkun suuremman kautta – erityisesti hänen rodullisen yhteisönsä (joka on ikuinen) kautta ja puolesta – näyttää olevan unohtunut meiltä monilta nykyään. Se on asenne, joka on täysin vastakkainen juutalaisen egoismin ja materialismin asenteelle. Ja kuitenkin vieras juutalainen asenne on se, jonka suurin osa amerikkalaisista on omaksunut itselleen. Olemme valinneet suuruuden asemasta onnellisuuden, hetken ikuisuuden sijaan. Meidän koko kansakunnasta – koko rodusta – on tullut täysipäiväisiä oman edun tavoittelijoita, rotu, jota kiinnostaa vain yksi asia: oma mielihyvä.

                                                          ************************

.