sunnuntai 12. elokuuta 2018

YLEN PARAS TOIMITTAJA PERTTU HÄKKINEN ON KUOLLUT


Yle kertoi tänään suru-uutisen, että Yle Puheessa omaa nimeä kantavaa radio-ohjelmaa vuosia vetänyt Perttu Häkkinen on kuollut tänään sunnuntaina tapaturmaisesti. Laadukkaan radio-ohjelman kuuntelijat ja ystävät jäävät ikävoimään vain 39-vuotiaana kuollutta monilahjakkuutta, joka radiohommien lisäksi teki myös musiikkia ja kirjoitti kirjoja. Enää radiosta on vaikea löytää verorahoille vastiketta, sen verran ison aukon Häkkisen poismeno tekee.

Tänä kahtiajakautuneen kulttuurin aikakautena Perttu Häkkinen oli harvinaislaatuinen toimittaja, joka ymmärsi kuunnella hyvinkin erilaisia yhteiskunnallisia ja kulttuurisia toimijoita. Hän antoi äänen niille, jotka eivät sitä aiemmin olleet saaneet. Erityisen ansiokasta oli hänen puolueeton aseenteensa sekä vilpitön kiinnostus haasteltavia kohtaan. Häkkinen kohteli studiovieraitaan aina arvokkaasti eikä koskaan moralisoinut tai painostanut haastateltavaa. Tämä on harvinaista Ylessä, jossa toimittajat tuovat hanakasti esiin vihamielisyytensä, mikäli vieras edustaa jotain muuta kuin hegemonista ajattelua esimerkiksi maahanmuutosta. Tämän tunnustaa myös Ylen verkkosivujen uutiset:
– Häkkinen sai erityisesti kiitosta siitä, millä tavoin hän osasi kohdella haastatteluissaan erilaisia ideologioita ja ajatuksia tasavertaisesti, Kortti kertoo.

Häkkisen ohjelma tavoitti nopeasti vannoutuneen yleisönsä. Tiistaina Häkkisen ohjelmalla olisi alkanut uusi syyskausi.
Ei ole liioittelua sanoa, että Perttu Häkkinen oli Ylen paras radiotoimittaja ja pyöri näin täysin omassa sarjassaan. Hänen yleissivistyksensä, analyyttisyytensä ja hauskuutensa oli vertaansa vailla radioaalloilla. Siksi ihmetyttää, miksi Yle tv:n pääuutislähetys klo 20.30 ei maininnut Häkkisen kuolemasta mitään. Näinkö Yle haluaa muistaa lahjakkainta toimittajaansa? Ylen tv-uutiset jaksaa kyllä muistaa mitättömien popparien ja räppärien poismenot, mutta sen parhaimman pojan kuolemaa se ei noteeraa mitenkään. Häpeällistä.

Perttu Häkkisestä tehtiin joitakin haastatteluja ja myös Yle Watch kirjoitti hänestä kun hän esiintyi Arto Nyberg -ohjelmassa vajaa vuosi sitten. Blogimme kunnioittaa Pertun muistoa jakamalla Mesikämmen-blogissa  vuonna 2014 ilmestyneen haastattelun


                                                  *******************************

2 kommenttia:

  1. On todella håpeällistä että YLE ei uutisoinut mitään Perttu Häkkisen kuolemasta.Häkkinen oli kaikkien aikojen paras YLE.n toimittaja.

    VastaaPoista
  2. ..woot?? (What. *DID* ..him)'PH passed away'. - *anybody* - mihiseMänt..(ei *SE* nymikkäSyyäpä) ?? - *ollu.* nomuthei: 'Kalja ja elektroniikka = K u o l e m a '..novittujoo(ne yhteen soppii..) - *AINA.* - Imatran Voima .. https://www.youtube.com/watch?v=ifHC_wCWnrA .. Nuttin' But Leechin' - (Dig? - *anybody*)

    VastaaPoista